lauantai 12. heinäkuuta 2014

Entäs sitten kun muut ovat lähteneet…



Haikein tuntein sanotaan vajaaksi vuodeksi näkemiin.
Tasapainoilua aikataulujen kanssa oli
tämä viikko.
SuomiAreena –ohjelmalehden kannessa lukee teksti: Keskustelun uusi soundi. Sitäkin reilun viikon aikana koettiin. Yhteistyö Pori Jazzien kanssa ja vilkas bussimatkailu maakunnan eri kohteisiin oli mukavaa. Sääli vain, että itse en ehtinyt kuin yhdelle bussiretkelle.
En ehtinyt… olikin viikon teemana. Viikon varrella olisi ollut niin paljon kaikkea. SuomiAreenan lisäksi joku Pori Jazz-tapahtumakin :)
On ihanaa, että meillä on SuomiAreena –viikko, mutta vielä ihanampaa olisi, jos toimintaa ja vilskettä riittäisi vuoden jokaiselle viikolle. Itseäni harmitti erityisesti se, että oheistapahtumaksi oli lisätty Museon kaupunginosakävelyitä. On mukava, että niitä tarjotaan turisteillekin, mutta ainakin itselleni oli täysin mahdoton ajatus ehtiä tällä viikolla esimerkiksi katsomaan kuoppakaupunkia.
Vieraiksemme hetkeksi saamamme poliitikot ja asiantuntijat ovat lähteneet, mutta onneksi Satakunnan omat kyvyt ovat aina tavattavissa.
Ennen ensikesää tulle monia tapahtumia, konsertteja, seminaareja jne., joissa on mahdollisuus viihtyä ja kuunnella mitä milloinkin.
Myönnän, että itsekin käytän eri tilaisuuksia liian vähän. Vaikka kulttuurin kuluttamisessa olenkin aktiivinen, voisin osallistua seminaareihin ja luentoihin paljon enemmänkin. Myöntää pitää, että olen jättänyt väliin usein myös Jazzeja pienempiä tilaisuuksia kuten Pori Classic tai Porispere. Äänestän joka kerta, mutta koska viimeksi mahdoin käydä kuuntelemassa poliittista esitelmää SuomiAreenan ulkopuolella - luultavasti kymmenisen vuotta sitten.
SuomiAreenallakin koettiin urheiluelämyksiäkin. Omassa to-do –listallani on jo kolmena vuotena ollut osallistuminen jääkiekko- ja jalkapallo-otteluun, mutta ei vaan ole tullut käytyä.
Veikkaan, että petraamista aktiivisuudessa on meillä kaikilla. SuomiAreenalle on helppo poiketa. Sitä ei juuri voi olla huomaamatta. On helppo lähteä mukaan, kun kaikki muutkin menevät. Eikä aina tarvitse olla edes kaveria, kun tietää, että tupa on täynnä muutenkin ja tuttuja näkee varmasti.
Ehkä voisimme luvat tässä ja nyt, että ennen ensi opetus- ja kulttuuripainotteista SuomiAreenaa kuluttaisimme kulttuuria ja kävisimme eri tilaisuuksissa vähän enemmän. Tekisimme kävijäennätyksiä muutenkin, kuin vain SuomiAreenan merkeissä.
Eikä sitten juuri muuta, kuin Sound of Musicin laulun sanoin:
So long, farewell, auf Wiedersehen, goodbye

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Lemmenlaivalla puhuttiin onnesta


Malja onnellisuudelle ja onnistuneen SuomiAreenan päättymiselle.
Keskustelijoina tilaisuudessa olivat: Hilkka Olkinuora,
Kari Nars, Peppe Öhman, Markku Hyyppä ja Thomas Lundin.

Onni… Edessä aurinkoinen meri. WhatsApp viestien tuoma tieto siitä, että läheisillä on kaikki hyvin. Ajatus koulupäivän jälkeen siitä, että voi opiskella. Se hetki kun sauna on lämmin….
Onni koostuu pienistä hetkistä. Se on vähän niin kuin terveyskin. Ihminen voi kokea olevansa terve, vaikka hänellä olisi vakaviakin perussairauksia. Onnellisuus on siis suhteellista. Sitä on vaikea mitata ja verrata.
Suomen onnellisimmaksi paikkakunnaksi on useiden vuosien ajan mitattu Pietarsaaren tienoot, onnettomimmaksi Pieksämäki-Varkaus –seutukunta. Kuitenkin varkautelainen voi olla tänään yhtä onnellinen kuin pietarsaarelainen. Ja jos itse olen tänään onnellinen, olenko sitä huomenna?
Onni osoittautuikin monisyiseksi ja mielenkiintoiseksi keskustelunaiheeksi. Kansainvälisestikin onni nähdään niin moni eri tavoin. Suomalaiset sanovat Eino Leinon sanoin: Kell onni on, se onnen kätkeköön. Ranskalaiset väittävät, että onnelliset ihmiset ovat idiootteja. Amerikkalaiset taasen ovat kirjanneet aikoinaan elämän, vapauden ja onnellisuuden tavoittelemisen jopa perustuslakiinsa.
Tutkimuksissa onnellisuus on vähän niin kuin kauneuskin, katsojan silmässä. Monien tutkimusten mukaan suomalaiset ovat maailman onnellisimpien kansojen joukossa. Kuitenkin keikumme kärkipäässä myös tilastoissa, jotka kertovat vaikkapa itsemurhien, perhesurmien, koulu-uhkien määrästä.
Elintason kasvusta ja muista onnellisista tähdistä huolimatta myös tyytymättömyys on kasvanut. Hyvä kysymys on:
Jos on koko ajan kiire, ehtiikö olla onnellinen?
Onnelliset ihmiset ovat tyytyväisempiä. Kuitenkaan kukaan ihminen ei voi ole onnellinen aina.
Sen sijaan teitä pitkään ja onnelliseen elämään ovat kulttuurin kuluttaminen ja yhdistystoiminta ja muu sosiaalinen verkosto. Mies joka lukee kirjoja elää pidempään. Naisia pitää hengissä sosiaaliset kontaktit. Kaikkein pisimpään maailmassa elävät Okinavan seudulla asuvat japanilaiset ja Suomessa asuva ruotsinkielinen väestö.
Raha ei tuo juuri onnea, ei ainakaan tietyn pisteen jälkeen, kun perustoimeentulo on saavutettu. On kuitenkin myös niitä ihmisiä, joille suurinta onnellisuutta on uran luominen tai Louis Vuittonin kassi. Joidenkin tutkimusten mukaan shoppailusta saakin kiksejä vähintään yhtä paljon kuin seksistä.
Siitä päästäänkin sitten rakkauteen. Siitäkin puhuttiin vähän. Rakkaus lapsuudessa on joidenkin tutkimusten mukaan tärkeää tulevan onnen saavuttamiseksi. Raamattuakin tällä laivalla siteerattiin: ”Mutta suurin niistä on rakkaus”. Siihen oli hyvä päättää tarina onnesta.
Henkilökohtaisesti tälläkin lemmenlaivalla rakkaus, muuhun kuin ruotsinkieleen, taisi jäädä kohtaamatta. Onnellisemmaksi sen sijaan tuli. Siihen auttoi pieni kylpy ruotsinkieliseen kulttuuriin, hyvä keskusteluseura ja onnellisuustutkijan bongaaminen.
*   *   *   *   *

torstai 10. heinäkuuta 2014

Tasa-arvo – Pohjolan valttikortti?


Malin Gustavsson, Karin S. Thorburn, Tuula Peltonen,
Sture Fjäder, Carl Haglund ja Rosa Erlingsdottir
kaupungintalon sisäpihalla 2014

Maailman tasa-arvoisimmat maat ovat viime syksynä julkaistun tilaston mukaan Islanti, Suomi, Norja, Ruotsi. Tanskakin löytyy sijalta 8.
Tässä valossa voisi tovin pohtia, kannattiko ylipäätään pohjoismaisesta tasa-arvosta puhua +26°C helteessä kaupungintalon sisäpihalla 1,25 tuntia?
Vaikka Pohjoismaat ovat tasa-arvossa edellä muita maita, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meillä olisi kaikki viimeisenpäälle kunnossa. On hyvä, että tasa-arvoasiaa pidetään esillä. Näin se ei unohdu.
Itselleni oli pienoinen pettymys, että tasa-arvosta puhuttiin lähinnä vain isyys/vanhempainloman ja palkkanäkökulmasta. Olisin odottanut, että pohjoismaisesta tasa-arvosta, joka todellakin on maailman tasoon verrattuna huippuluokkaa, olisi saanut hivenen erilaistakin otetta. Esimerkiksi yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ei juuri kajottu, vaikka meillä naiset ovat olleet kiinni vallan kahvassa 107 vuotta.
Kiinnostavaa olisi ollut kuulla siitä, miten Pohjoismaat voisivat hyödyntää sen, että ovat tasa-arvotilaston kärjessä. Tätäkään kysymystä ei sivuttu.
Keskustelun parasta antia oli mielestäni Akavan Sture Fjäderin ytimekkäät puheenvuorot, joissa hän nosti selkeästi esille esimerkiksi sen, että meillä Suomessa tulisi saada enemmän naisia liiketoiminnan johtopaikoille.
On totta, että naisia tapaa usein henkilöstö- ja hallintopuolella, ei niinkään tehtaan tai liikelaitoksen johtoportaassa. Naisjohtajia tarvitaan sillä on todettu, että ne liikelaitokset, joilla on naisjohtajia tekevät parempaa tulosta. Erilaisuus on valttia.
Tasa-arvoisesta palkkapolitiikasta puhuttaessa on syytä muistaa, että palkkaerot voivat syntyä kahdesta eri syystä. Palkka voi olla samasta työstä erilainen tai naiset työskentelevät eri aloilla kuin miehet. Edelliselle voidaan tehdä jotain, Fjäderin mukaan esimerkiksi analysoimalla läpinäkyvästi kriteerit, miten palkka muodostuu esimerkiksi pisteyttämällä tehtäviä vaikeustason mukaan jne.
Itse jäin pohtimaan keskustelun juontajan kommenttia siitä, että naisten kroppa ei sovi kaikille aloille. Itselleni ei yhtäkkiä tullut mieleen muita aloja, kuin miesmallin ura, johon nainen ei pystyisi. Suurin osa fyysisesti raskaista töistä tehdään nykyään koneita käyttäen niin, että on aivan sama, tekeekö työtä kuntosalilla treenaava nainen vai soffaperunamies. Tämä huomioon ottaen vanhojen asenteiden purkamisessa onkin edelleen paljon tekemistä.
Keskustelijoiksi oli ilahduttavasti saatu suomalaisvaikuttajien ohella islantilainen ja norjalainen asiantuntija. Otsikko Jämställdhet så i Norden, antoi ainakin itselleni suuremmat odotukset, mitä keskustelusta loppujen lopuksi sai irti. Tai no, en oikein luonnehtisi sitä keskusteluksi. Puhetta johtanut konsultti esitteli poikkeavan runsaasti omia näkemyksiään ja antoi vuorotellen kysymyksen kullekin panelistille. Enpä olisi koskaan uskonut näin sanovani, mutta…. joka useasti puhui asiasta aivan liian pitkään. Aitoa keskustelua syntyi yhden ainoan kerran, kun pari henkilöä pyysi kommenttipuheenvuoroa.
Yleisölle luvattiin kysymyksille aikaa lopuksi, mutta loppujen lopuksi sekin unohdettiin, kenties aikapulan vuoksi.
Henkilökohtainen hyötyni tästä keskustelusta jäi lähinnä kielikylvyn asteelle. Negatiiviselle puolelle liiallisen auringonporotuksen (aurinko paistoi suoraan ja tasa-arvoisesti niin naisille kuin miehillekin) ohella kirjataan myös kaupungintalon idyllisellä puupenkillä suttaantuneet housunpersukset.

Uusavuttomuus korjaantuu opastamalla



On totta, että nk. uusavuttomuutta on, sitä on aina ollut, mutta useimmiten se korjaantuu opastamalla. Erilaisista, usein työelämän hektisyydestä, johtuvista syistä monissa perheissä ei ehditä opettamaan lapsille ja nuorille arjesta selviytymisen perustaitoja kuten perunoiden keittämistä, säilyketölkin avaamista, pyykkikoneen käynnistämistä jne.
Nuoret eivät ole tyhmiä, päinvastoin, suurimmalla osalla nuorista on valtava määrä taitoa ja näppäryyttä esimerkiksi tietokoneiden käytössä. Nekin taidot on jotenkin pitänyt opetella, joten perustaitojenkin oppiminen on helppoa, kunhan jollain on aikaa näyttää miten asiat tehdään.
Satakunnan Marttojen tiloihin oli kokoontunut mielenkiintoinen joukko keskustelemaan aiheesta Tairaks sää arje? Kaikki osanottajat olivat sitä mieltä, että arjen taitojen osaaminen on yksi niitä asioita, jotka estävät syrjäytymistä ja pitävät pyörät pyörimässä silloinkin, kun maailma ei välttämättä kohtele hellällä kädellä.
Porissa toimiva Nuorten paja ja valtakunnallinen etsivä nuorisotyö ovat esimerkiksi niitä tahoja, jotka pyrkivät löytämään ne nuoret, jotka kaipaavat tukea arkeen ja esimerkiksi opiskelusuunnan etsimiseen silloin, kun oma motivaatio on vähän hukassa. Suurena haasteena onkin löytää ne, jotka apua kipeimmin tarvitsevat. Helpompaa on sitten ohjata löytyneet oikeisiin paikkoihin ja antaa heille tarvittavia tietoja ja taitoja.
Käytännön taitoja opiskellaan pajoissa tai vaikkapa marttojen järjestämillä kotitalouskursseilla. Helpoissa käytännön asioista, kuten vaikka sämpylätaikinan tekemisessä, onnistuminen antaa luottamusta isompienkin asioiden hoitamiseen.
Työpajoissa voi opetella itseään kiinnostavia asioita ja kehittää taitoja niin, että työ- tai koulutuspaikan saaminen on helpompaa.
Monille nuorille paja tuntuu etukäteen vihoviimeiseltä paikalta, jonne joudutaan. Kun sitten ovi on avattu ja alkuhaastattelut käyty, alkaa tuntua että työpajaan on nimenomaan päästy.
Yleisöltä ja keskustelijoilta kysyttiin, mitkä ovat niitä arjen taitoja, jotka ovat olleet itselle tärkeitä. Ruuanlaitto, pyykin pesu, siivous oikealla tavalla, aikataulujen ja asioiden hallinta, rahan käyttö, valistunut kuluttajuus ja maalaisjärki olivat niitä, jotka nousivat eniten esille.
SuomiAreena – ja jazzviikolla ei koskaan tiedä kenet kohtaa. Tämän keskustelutilaisuuden aluksi kävi presidentti Tarja Halonen kiittelemässä marttoja siitä työstä, mitä martat ovat tehneet arjen ja kestävän kehityksen eteen. Kysyttäessä, presidentti Halonen piti tärkeimpinä arjen taitoinaan nuorena opittua ruuanlaittotaitoa sekä verkostoa. Vaikka äidit pruukaavat niin sanoa, ei kaikkea silti tarvitse osata tehdä itse.
*   *   *   *   *
Kuva: Marttakahvion edessä musisoi keskiviikosta perjantaihin Nuorten työpajan bändi ja martat ja työpajan nuoret esittelivät kädentaitoja. Itsekin sai kokeilla mm. kukkien tekoa videonauhasta. Keskusteluun osallistuivat: Janne Suomala, Jaana Laitinen-Pesola, Mira Järveläinen, Sari Raininko, Lea Sairanen, Marjut Länsiniemi ja Marianne Heikkilä, mutta he eivät tällä kertaa päässeet valokuvaani.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Ympäristötekniikka - Suomen uusi Nokia?



Mikaelsgård 2014

Suomessa on tuskin ketään, joka ei ole havainnut, että Suomi sukeltelee tällä hetkellä taantumuksen pohja-aallokoissa. Nousukausi on aluillaan, mutta itsekin ekonomistina tiedostan, että eteneminen näillä voimin tulee olemaan hidasta. Vanhaa teollisuutta ei enää ole, joten tilalle pitää saada jotain uutta.
Noustakseen taantuman syvyyksistä Suomi tarvitsee jonkinlaisen suuren nosteen. SuomiAreena –viikkoni kohokohdaksi olin merkannut kalenteriini Mikaelsgårdenissa pidetyn keskustelutilaisuuden Miljöteknik – Finlands nya Nokia. Keskustelemassa oli täälläkin eri näkökulmia edustavia alan ammattilaisia poliitikoista toimijoihin.
Tilaisuus aloitettiin pohtimalla, missä nyt oikein olaan menossa, kun keskustelu ympäristöasioista on viimeisen parin vuoden aikana ollut perin hiljaista. Isot aiheet kuten napajäätiköiden sulaminen tai ilmaston lämpiäminen ei ole jaksanut kiinnostaa mediaa uudestaan ja uudestaan. Arjestahan ei yleensä lehdissä kirjoiteta, vaan ollakseen uutinen pitää tapahtua jotain tai jonkun julkaista joku tiedonanto.
Christina Gestrin totesi, että vaikka asia ei ole ollut julkisesti kovasti esillä, ovat ongelmat entiset, ehkä suuremmatkin. Ellei jotain saada aikaiseksi pian, alkaa resurssit oikeasti loppua. Esimerkiksi mineraalien vähetessä niiden hinta kohoaa ja se tuo omat ongelmansa. Jopa kiinalaiset, joita ei suinkaan ole pidetty ympäristönsuojelun malliesimerkkeinä, ovat alkaneet havahtua ja investoida runsaasti mm. vesistöiden puhdistamiseen.
Voisiko Suomen uudeksi ”Nokiaksi” tulla ympäristötekniikka; poikkitieteellinen tekniikan laji, jonka tavoitteena on hyödyntää erilaisia teknisiä ratkaisuja ympäristön laadun ja ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi, kuten Wikipedia asian määrittää? Tämä oli kysymys, josta keskusteltiin, ja mielestäni kuulosti siltä, että kaikki paikalla olleet olivat vahvasti sitä mieltä, että itsestään selvästi näin asia on.
Suomi on hyvällä alulla erilaisten ympäristötekniikkaratkaisujen keksimisessä. Paljon puhuttiin cleantech’istä, teknologiasta joka perustuu siihen, että luontoa saadaan säästettyä esimerkiksi päästöjä vähentämällä tai raaka-aineita kierrättämällä.
Yksi Suomen tavoitteista on olla cleantech-alan ykkönen. Tällä hetkellä panelistien mukaan Suomessa on muutama tuhat cleantech alan yritystä. Merkittävä keskittymä löytyy Vaasan seudulta. Cleantechille löytyy valtaisat globaalit markkinat esimeriksi Kiinassa ja Intiassa, joiden tyydyttämiseen eri Suomen panos yksin riitä. Ratkaisuna nähtiin keskustelussa pohjoismainen yhteistyö.
Panelistit saivat myös mahdollisuuden toimia ennustajina. Kasvaviksi ympäristötekniikka-aloiksi nähtiin mm. bioenergia, aurinkoenergia, metaanin käyttö liikenteessä ja liikenne muutenkin sekä vesien puhdistaminen.


Yleisö sai mukavasti aikaa kysellä. Vähän jäi harmittamaan, että kukaan ei huomannut suoraan kysyä sitä kiinnostavinta kysymystä.
- Eli mistä firmasta on tulossa uusi Nokia? Kenen osakkeisiin pitäisi sijoittaa nyt? 

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole viel...