Koilis- ja Luoteisväylää etsimässä

Koilisväylän löysi suomalainen A. E. Nordenskiöld miehistöineen ruotsalaisella Vega aluksella vuosina 1878-1879. Väylä oli tuolloin käyttökelpoinen noin 2 kk loppukesästä/alkusyksystä. Matka tehtiin Atlantilta Tyynellemerelle, paluumatka tehtiin Suezin kanavan kautta. Luoteisväylän purjehti ensi kertaa Roald Amundsen 1903-1906. Matka tehtiin Norjasta Alaskaan. 

Koillisväylä Norjasta Huippuvuorten kautta Alaskaan 

Henrik Ramsay, Norderskiöld : merenkulkija. Vegalta meni Koilisväylän purjehtimiseen aikaa vuonna 1878-1879 reilu 7 viikkoa + jäiden puristuksessa vietetty talvi joka kesti 10 kuukautta. Aikaa läpipääsyyn olisi tarvittu vain pari päivää lisää ennen väylän jäätymistä, mutta sinne oli jäätävä noin kymmeneksi kuukaudeksi, kun meri kerran jäätyi. 

Myöhemmin, 1930-luvulla matka, taitettiin ensi kertaa ilman talvehtimista, nopeimmillaan läpi päästiin 25-45 vuorokaudessa. 

 

Talvileirillä tehtiin luistinrata, tutkittiin ilmastoa ym. ja seurusteltiin paikallisten kanssa, jotka olivat halukkaita tavaran vaihtoon. 

"Tupakka olisi ollut kaikille tervetullutta tavaraa, mutta ennen kaikkea olisi tarvittu isoja silmäneuloja, puukkoja ja yleensä rautatavaraa. Viina oli erittäin suuressa arvossa. Siitä nesteestä olisi tuotu tarjolle suoranaisia kansatieteellisiä harvinaisuuksia, mutta mokomaa rahaa Norderskiöld ei halunnut ruveta käyttämään." (Lainaus kirjasta Haapavaara Koilisväylä)

Nordenskiöld purjehti Alaskasta kotiin Japanin ja lukuisten muiden satamien ja Suezin kanavan kautta Ruotsiin. Matkalla hän pääsi juhlinnan kohteeksi. 

Minä sen sijaan tein Alaskassa aika hypyn ja palasin takaisin samaa tietä nykyajassa. Soffamatkailulla on puolensa. Tammikuussa seilasin siis reitit toiseen suuntaan nykyaikaisella monitoimimurtajalla.   

Koilisväylä Alaskan Dearhorsesta Norjan Kirkkoniemeen. 

Haapavaara Heikki Koillisväylä. Suomalainen Monitoimijäänmurtaja Nordica ja Finlandia seilasivat Tyyneltämereltä Alaskasta Eurooppaan 2014. 

Heikki Haapavaara on itse todennut: 

"Aamulla herään ajatellen, että tänään on hyvä päivä valloittaa maailma." 

Sillä asenteella hän lähti mukaan murtaja matkaan ja pohti matkalla Suomen roolia arktisessa ulottuvuudessa. 

Pakko todeta, että Haapavaaran kirjasta ei jäänyt kovinkaan paljon mieleen matkanteosta nykyisin. Reitti eteni murtajan kyydissä kuin vakaasti edeten junakiskoilla. Parhaita kohtauksia kirjassa oli Norderskiöldin matkan muistelot, kuten aiemmin mainitsemani tavaroiden vaihto.  

Luoteisväylä Alaskasta Grönlantiin. 

Heikki Haapavaara Luoteisväylä. Monitoimimurtajalla Roald Amundsenin Gjøan (1903-1906) jalanjäljissä. 

Suomalainen monitoimijäänmurtaja Nordica ja Finlandia seilasivat Dutchharbourista Alaskasta ensi kertaa Kanadan kautta Pohjois-Eurooppaan kesällä 2015. Tämänkin kirjan parasta antia oli mielestäni Amundsenin matkan muistelot. Tämä neljänneltä talvelta:

"Valaanpyyntilaivan kapteenin ja koirankasvattajapariskunnan kanssa Armurdsen ponkaisee jalka- ja koiravaljakkopelillä 700 kilometriä Kingpointista Fortegbergin linnakkeelle lähettämään tuhannen sanan sähkösanomaa. Sanomassa hän kertoi, että Luoteisväylä oli nyt kukistettu. Tuolla matkalla seurue ylitti lähes kolmen kilometrin korkuisen vuoriston. Matka alkoi 24.lokakuuta 1905 ja linnoituksessa oltiin perillä 4. Joulukuuta. Pakkasta oli pahimmillaan 50 astetta. Armurdsen kokosi linnakkeessa voimiaan helmikuulle asti ja juoksi sitten koiravaljakon kanssa takaisin Goalle aloittaakseen jäiden lähdettyä purjehdukselta kohti Alaskaa." 

Luoteisväylä Grönlannista Alaskaan 

Minulla ei ollut tällä kertaa suunnitelmissa lainata Roald Amundsenin Luoteisväylä Kertomus Gjöan matkasta 1903-1907 ynnä luutnantti Godfed Hansenin kirjoittama liite, mutta yllä oleva sitaatti oli sen verran kiehtova, että halusin lukea sen osuuden kokonaan. Kirjan on muuten suomentanut I.K. Inha, josta kirjoitin viime vuonna luettuani kolme kirjaa hänestä. Kirjasta löytyi kivat kartat Göan reitistä sekä Hansenin erillisestä tutkimusmatkasta Göalta. Kirjasta löytyy äänikirjaversiot, jonka otin kuvaankin mukaan, sillä vuoden 1908 kirjassa on sangen pliisu kansi. 

Amundsenista on jäänyt aiemmista kirjoista jotenkin vähän ylimielinen kuva (Muhammad Ali sanoi aikaan kyllä itsestään, että "on vaikea olla nöyrä, kun on niin hyvä", ehkä se päti Amundseniinkin). 

Esimerkkinä tästä huonoista hetkistä on heti kirjan 20. sivulla kuvaus siitä, kuinka laivalle ostettiin alkuasukkailta haahkoja, lohta, kaakkureita ym. luonnontuotteita, niin maksuna annettiin homehtunutta leipää, vaikka eskimot olisivat halunneet vaihdossa tupakkaa. Petkutus tehtiin tieten tahtoen ajatellen, että myyjät ajattelevat, että kielitaito ei riittänyt kaupan tekoon. 

Muissa kirjan vaihtokaupoissa kerrotaan käytetyn säällisempiä valuuttoja, kuten neuloja, veitsiä ja muita tarvekaluja sekä helmiä, viimeisenä talvena myös rahaa, joskin esimerkiksi Hansen omalla retkellään Göalta totesi, että vaihdosta jäi vähän huono omatunto, kun ruokaa saatiin paljon neulan hinnalla. 

En lukenut koko kirjaa, mutta silmäilin sieltä täältä välillä lueskellen. Mieleen jäi mm. se että jäämerellä kangastus on yleistä, joten helposti erehtyy luulemaan väyläksi sellaista, mikä on jäässä tai kuten Gjöan miehistölle kävi, luulivat ihan alkumatkasta kaukaisia jäävuoria laivoiksi, ja alkoivat puhdistaa kantta, jotta olisivat valmiita tapaamaan muita. 

Mielenkiintoisia kohtia olivat myös vaatetuksen kuvailut. Eskimoilla oli talvella kahdet turkishousut ja nutut päällekkäin. Ihoa vasten oli karvapuoli, kuten myös ulkoilmaa vasten. Lapsia pidettiin 2 vuotiaiksi lähes alastomina äidin selässä äidin ihoa vasten ja kuusi vuotiaaksi lasten vaatteissa oli tarpeita varten reikä.

Retkikunnan ensimmäinen talvileiri kesti lokakuun alusta helmikuun viimeiseen päivään. Joitain eskimoita, osa tuttuja entuudestaan, tavattiin mutta muuten tehtiin erilaisa tutkimus- ja mittaustehtäviä ja vietettiin talvea. 

Toisena talvena Amundsen ja Hansen kävivät Navjaton suurella eskimoleirillä. Matkaan lähdettiin hiihtäen 23.10.1904 ja takaisin tultiin kalakuorman kanssa. Lihaa eskimot toivat laivalle itse. Talvileiriltä saatiin lähetettyä myös postia kotimaahan. 

Kolmantena talvena vietettiin "vilkasta seuraelämää" paikallisten eskimoiden kanssa. Alueella oli myös valaanpyyntialuksia, missä yhdessä oli jopa lääkäri. Postikin löysi perille heti alkuunsa. Myös sähke lähetettiin kotimaahan, sillä yksi tutkijoista kuoli talven aikana. 

Mielenkiintoinen oli kirjan lopussa Gotfed Hansenin kertomus hänen ja toisen tutkijan kartoitusretkestä alueella, jossa kukaan ei ollut käynyt aiemmin karttaa tekemässä. 

Mainittakoon lopuksi, että Nordenskiöld pääsi myöhemmin Ruotsista maanpaosta takaisin Suomeen, missä lomaili, muttei enää asunut. Norjenskiöld kuoli vuonna 1901, joten hän ei enää ollut todistamassa Amundsenin lounaisväylän löytymistä. 

Amundsenin kohtaloksi koitui 1928 Pohjoisnavalle havitelleen Ilmalaivan italialaisen miehistön pelastaminen lentokoneella Huippuvuorilla, mistä luin niin ikään tammikuussa Monica Kristensenin Amundsenin viimeinen matka -kirjan.

* * *

Edit 16.4.24. 

Ps. Tälle alueelle sijoittuu myös antologia: Tästä alkaa tie : Barentsin alueen antologia. Kirjailijoita neljästä valtiosta ja alueiden kymmenellä kielellä mm. meänkielellä ja vepsäksi. Lyhyitä tarinoita ja runoja. Luulen että luen tämän uudemman kerran hitaammin makustellen. 

January in the Arctic (English only)

In the January, I visited Arctic and Antarctica. Greenland, North Canada, North Pole, North Norway Svalbard and Faroe Islands. 

In the beginning of January I thought that one book is enough, but I noticed, that I read six books and visited quite many places. 

I read first a Finnish book (not translated in English), Otto Hyyrysen Murtumispiste-kirjan. 

The other one was  Sjón The Splinter from Argo. It was quite mystic book, and I could have enjoyed more, if I had read about Greece mythology more before this book. 

The third book has been written by Ville-Juhani Sutinen Arktis -likaista lunta (Arctic - dirty snow) kirjaa. Book was really nice combination of interesting journey and history and climate chancing. Book is not translated in English.  

Then I read two quite similar books from Timo Polari, who has skied in Greenland and in South-Pole. Those books are in Finnish only. In both books Polari tells abut all of his travels in very cold climate.

Last book was Clive Cusser Arctic Drift was quite adventure! I have read before about HMS Erebus and HMS Terror ships from 1840's. Those ships tried to find western way around North Pole: "The Northwest Passage".

Leader of this project was John Franklin from England. There was a lot of ice in 1847 and ships couldn't move. And then all died. 

Clive Cusser have noticed this historical story, and wrote Artic Drift about those ships today. Quite a story!, I think. 

This was my first Cusser, but not last one. 

Arktiksella tammikuussa

Pääseekö Eskelisen bussilla enää Helsingistä Jyväskylän ja Nuorgamin kautta Tanaan? Voisin hyvinkin käydä katsastamassa paikan ensi kesänä. Huippuvuoret, Grönlanti ja Islanti olis myös kivoja kohteita, mutta pohjoisnapajäätikölle en ihan heti lähtisi. Ehkä. 

Viimeaikoina olen lukenut monia kirjoja matkailumielessä. Tiedän likimain missä asusti Haukivuoren Haudini, missä komisario Koskinen asuu nykyään ja tunnen kaikki Arttu Tuomisen kirjojen tapahtumapaikat. 

Google Mapsista on ollut apua kun olen miettinyt missä Mma Ramorswe ajelee luottoautollaan tai mitä reittiä Aleppon mehiläistarhuri päätyi Englantiin. 

Viime vuonna soffa matkailin Arktiksella aktiivisemmin. Tänä vuonna suunnittelin käyväni vain Alaskassa, mutta loppujen lopuksi valitsemani kirja, jota olen odottanut lähes vuoden, ei kiinnostanut lainkaan. Niinpä päädyin seikkailemaan lähinnä Euroopan puoleiseen osaan Antarktista. 

Arktinen alue voidaan määritellä eri tavoin. Helpoin tapa lienee valita alue pohjoinen napapiiri 66° 33'39'' pohjoispuolella. Lämpimät ja kylmät merivirtaukset muuttavat käytännössä alueen rajoja. Jonkinlainen rajaviiva näkyy kirjakollaasin keskellä olevassa kartassa, jonka olen itselleni leikannut muistivihkoon jostain lehtijutusta.  

Ensimmäisenä luin Otto Hyyrysen Murtumispiste-kirjan. Muistoissa oli viime vuonna lukemani erittäin hyvä John Kåre Raaken Jää, jossa kuten tässäkin kirjassa, päähenkilö lähtee töihin kaukaiselle, jäällä olevalle turkimusasemalle, josta pois pääseminen kesken talven on lähes mahdotonta. 

Siihen yhtäläisyydet päättyvätkin. En halua spoilata juonta, mutta totean, että itse olen lukenut viime vuosina useammankin saman tyylisen kirjan, joten pääosa loppuratkaisusta oli selvää jo alkupuolella kirjaa. 

Loppu jäi tässäkin sen verran avoimeksi, että jatko-osa on mahdollinen. Koska loppu oli avoin, niin toinen osa voi olla kiehtovakin, jos sellainen tulee. Aion siis lukea senkin, mutta pakko todeta, että odotan enemmän jatkoa Jäähän kuin Murtumispisteeseen. 

Toinen kirja löytyi Porin lukuhaasteet kohtaan alkuaine: Kirja oli Sjön Argon lastu. Argonhan on jalokaasua. Sjön taasen on kuuluisa islantilainen nykykirjailija, josta tulee mieleen Björk ja Kirjurin konsertti 1996. Oli muuten mahtava konsertti! Ihan tarkkaan en kyllä muista, miksi liitän Björkin ja Sjön mielessäni, mutta ainakin molemmat tulevat Islannista. 

Pakko todeta, että kirja ei täysin avautunut. Veikkaan, että olisi vaatinut enemmän keskittymistä, mutta paikoitellen innostuinkin kirjan kertomuksiin. Kirjassa tehdään laivamatka, jolla kuullaan iltaisin tarinoita. 

Kirja olisi luultavasti avautunut paremmin, jos olisin googlettanut ennen lukemista edes Wikipediasta Argonautit. Aina ei sekään tule mieleen, vaikka paljon googlettelenkin. No, ensi kerralla sitten enemmän. 

Argonautit oli muinainen antiikin Kreikan sankarijoukko, joka seilasi Argo-laivalla hakemassa siivekkään oinaan kultaista taljaa, jota vartioi uneton lohikäärme. Ja kuten useimmiten Kreikassa, tarinaan liittyi nainen, tällä kertaa kuninkaan tytär Medeia. 

Joka tapauksessa Sjön mystiikka puraisi. Islannissa on paljon muutakin mystiikkaa kuin menninkäiset. Vai miksi he niitä kutsuvat. Olisipa kiva saada Suomeenkin kotitontut takaisin joka kodin arkeen. Isä kertoi joskus, että hänen lapsuudessaan kotihaltijaa vielä huomioitiin ja vasta äidin ilmestyminen perheeseen 1960-luvulla hävitti tavan jättää jouluruuat pöytään yöksi kotihaltijaa varten. Joskus kyselin, oliko kotihaltijalla nimikin, mutta siitä ei ollut muistijälkiä enää kellään. Jos nimi olisi ollut, se olisi ollut talon ensimmäisen vainajan nimi joka oli Tuomas-isännän äiti Maria. 

Koska Argon lastu, niin tarunhohtoinen kuin olikin, ei oikein jaksanut innostaa, päätin kokeilla jotain hieman konkreettisempaa. Valitsin Ville-Juhani Sutisen Arktis -likaista lunta -kirjaa, jota kaveri suositteli joku aika sitten. 

Hyvä että suositteli, sillä tässä oli kirja minun makuuni. Tuli sellainen olo, että ensi kesänä on pakko päästä testaamaan kirjassa mainittua, Sutisen käyttämää Eskelisen bussifirman pikavuoro Helsingistä Koilis-Norjaan. Sen verran olin innoissani jo nyt, että katsoin, että Rovaniemeltä pääsisi näin talvellakin Tromsaan. Sekin voisi olla hauskaa, jos pitäisi lumesta. 

Sutinen on käynyt eri puolilla pohjoisia Pohjoismaita ja tutustunut paikalliseen ilmastoon ja sen muutokseen. Grönlanti ja Färsaaret olisi myös kivoja kohteita, mutta eniten alkoi kiinnostaa juuri tuo Koilis-Norjan alue kveeneineen. Tykkään istua bussissa. 

Jos koronatilanne tästä paranee, niin lumien sulamisen jälkeen voisi retkeä harkita. Ilmeisesti tuo reitti ajetaan vain kesäisin. Samalla toteutuisi unelma käydä Utsjoella. 

Seuraavaksi hyppäsin Timo Polarin matkaan. Ensin seikkailtiin Murhenäytelmässä Grönlannissa ja sitten toteutettiin Unelma Etelänavasta. Grönlannin reissu epäonnistui, mutta myöhemmin Polari tavoitti etelänavan hiihtäen. Tarkoitus olisi kirjoittaa molemmista kohteista jossain vaiheessa vähän enemmän, joten jääköön kuvailut tähän. Molemmat kirjat olivat melko saman sisältöisiä, joten ei niin asiasta kiinnostuneelle riittänee toisen lukeminen. Tykkäsin Polarin kirjoitustyylistä, se oli kevyttä ja imaisi mukaansa, joten luin sitten molemmat samoin tein. Toisenkin lukeminen antoi lisätietoa retkistä.

Clive Cusserin Jäävirta -seikkailu oli viimeinen, jonka luin. Kirjassa reissataan Kanandan alueella. 

Kirja pohjautuu hyvin löyhästi 1840-luvulla tapahtuneeseen Erebus ja Terror - laivojen tutkimusretken. Laivat juuttuivat pariksi vuodeksi jäihin ja miehistö hävisi. 

Cusser on punonut asian tiimoille tarinan, joka perustuu Pohjoisnapa-alueen luonnonvarojen käyttösuunnitelmiin. Sodan uhkakin leijuu taustalla, mutta tällä kertaa kilpakumppaneina on Kanada ja USA. 

Kirja taisi olla ensimmäinen Cusser jonka luin. Mielihyvin luen seuraavankin. 

* * *

Kirjat oli lainattuja. Eikä kukaan muukaan sponsoroinut kirjoittamistani.