Koilisväylän löysi suomalainen A. E. Nordenskiöld miehistöineen ruotsalaisella Vega aluksella vuosina 1878-1879. Väylä oli tuolloin käyttökelpoinen noin 2 kk loppukesästä/alkusyksystä. Matka tehtiin Atlantilta Tyynellemerelle, paluumatka tehtiin Suezin kanavan kautta. Luoteisväylän purjehti ensi kertaa Roald Amundsen 1903-1906. Matka tehtiin Norjasta Alaskaan.
Koillisväylä Norjasta Huippuvuorten kautta Alaskaan
Henrik Ramsay, Norderskiöld : merenkulkija. Vegalta meni Koilisväylän purjehtimiseen aikaa vuonna 1878-1879 reilu 7 viikkoa + jäiden puristuksessa vietetty talvi joka kesti 10 kuukautta. Aikaa läpipääsyyn olisi tarvittu vain pari päivää lisää ennen väylän jäätymistä, mutta sinne oli jäätävä noin kymmeneksi kuukaudeksi, kun meri kerran jäätyi.
Myöhemmin, 1930-luvulla matka, taitettiin ensi kertaa ilman talvehtimista, nopeimmillaan läpi päästiin 25-45 vuorokaudessa.
Talvileirillä tehtiin luistinrata, tutkittiin ilmastoa ym. ja seurusteltiin paikallisten kanssa, jotka olivat halukkaita tavaran vaihtoon.
"Tupakka olisi ollut kaikille tervetullutta tavaraa, mutta ennen kaikkea olisi tarvittu isoja silmäneuloja, puukkoja ja yleensä rautatavaraa. Viina oli erittäin suuressa arvossa. Siitä nesteestä olisi tuotu tarjolle suoranaisia kansatieteellisiä harvinaisuuksia, mutta mokomaa rahaa Norderskiöld ei halunnut ruveta käyttämään." (Lainaus kirjasta Haapavaara Koilisväylä)
Nordenskiöld purjehti Alaskasta kotiin Japanin ja lukuisten muiden satamien ja Suezin kanavan kautta Ruotsiin. Matkalla hän pääsi juhlinnan kohteeksi.
Minä sen sijaan tein Alaskassa aika hypyn ja palasin takaisin samaa tietä nykyajassa. Soffamatkailulla on puolensa. Tammikuussa seilasin siis reitit toiseen suuntaan nykyaikaisella monitoimimurtajalla.
Koilisväylä Alaskan Dearhorsesta Norjan Kirkkoniemeen.
Haapavaara Heikki Koillisväylä. Suomalainen Monitoimijäänmurtaja Nordica ja Finlandia seilasivat Tyyneltämereltä Alaskasta Eurooppaan 2014.
Heikki Haapavaara on itse todennut:
"Aamulla herään ajatellen, että tänään on hyvä päivä valloittaa maailma."
Sillä asenteella hän lähti mukaan murtaja matkaan ja pohti matkalla Suomen roolia arktisessa ulottuvuudessa.
Pakko todeta, että Haapavaaran kirjasta ei jäänyt kovinkaan paljon mieleen matkanteosta nykyisin. Reitti eteni murtajan kyydissä kuin vakaasti edeten junakiskoilla. Parhaita kohtauksia kirjassa oli Norderskiöldin matkan muistelot, kuten aiemmin mainitsemani tavaroiden vaihto.
Luoteisväylä Alaskasta Grönlantiin.
Heikki Haapavaara Luoteisväylä. Monitoimimurtajalla Roald Amundsenin Gjøan (1903-1906) jalanjäljissä.
Suomalainen monitoimijäänmurtaja Nordica ja Finlandia seilasivat Dutchharbourista Alaskasta ensi kertaa Kanadan kautta Pohjois-Eurooppaan kesällä 2015. Tämänkin kirjan parasta antia oli mielestäni Amundsenin matkan muistelot. Tämä neljänneltä talvelta:
"Valaanpyyntilaivan kapteenin ja koirankasvattajapariskunnan kanssa Armurdsen ponkaisee jalka- ja koiravaljakkopelillä 700 kilometriä Kingpointista Fortegbergin linnakkeelle lähettämään tuhannen sanan sähkösanomaa. Sanomassa hän kertoi, että Luoteisväylä oli nyt kukistettu. Tuolla matkalla seurue ylitti lähes kolmen kilometrin korkuisen vuoriston. Matka alkoi 24.lokakuuta 1905 ja linnoituksessa oltiin perillä 4. Joulukuuta. Pakkasta oli pahimmillaan 50 astetta. Armurdsen kokosi linnakkeessa voimiaan helmikuulle asti ja juoksi sitten koiravaljakon kanssa takaisin Goalle aloittaakseen jäiden lähdettyä purjehdukselta kohti Alaskaa."
Luoteisväylä Grönlannista Alaskaan
Minulla ei ollut tällä kertaa suunnitelmissa lainata Roald Amundsenin Luoteisväylä Kertomus Gjöan matkasta 1903-1907 ynnä luutnantti Godfed Hansenin kirjoittama liite, mutta yllä oleva sitaatti oli sen verran kiehtova, että halusin lukea sen osuuden kokonaan. Kirjan on muuten suomentanut I.K. Inha, josta kirjoitin viime vuonna luettuani kolme kirjaa hänestä. Kirjasta löytyi kivat kartat Göan reitistä sekä Hansenin erillisestä tutkimusmatkasta Göalta. Kirjasta löytyy äänikirjaversiot, jonka otin kuvaankin mukaan, sillä vuoden 1908 kirjassa on sangen pliisu kansi.
Amundsenista on jäänyt aiemmista kirjoista jotenkin vähän ylimielinen kuva (Muhammad Ali sanoi aikaan kyllä itsestään, että "on vaikea olla nöyrä, kun on niin hyvä", ehkä se päti Amundseniinkin).
Esimerkkinä tästä huonoista hetkistä on heti kirjan 20. sivulla kuvaus siitä, kuinka laivalle ostettiin alkuasukkailta haahkoja, lohta, kaakkureita ym. luonnontuotteita, niin maksuna annettiin homehtunutta leipää, vaikka eskimot olisivat halunneet vaihdossa tupakkaa. Petkutus tehtiin tieten tahtoen ajatellen, että myyjät ajattelevat, että kielitaito ei riittänyt kaupan tekoon.
Muissa kirjan vaihtokaupoissa kerrotaan käytetyn säällisempiä valuuttoja, kuten neuloja, veitsiä ja muita tarvekaluja sekä helmiä, viimeisenä talvena myös rahaa, joskin esimerkiksi Hansen omalla retkellään Göalta totesi, että vaihdosta jäi vähän huono omatunto, kun ruokaa saatiin paljon neulan hinnalla.
En lukenut koko kirjaa, mutta silmäilin sieltä täältä välillä lueskellen. Mieleen jäi mm. se että jäämerellä kangastus on yleistä, joten helposti erehtyy luulemaan väyläksi sellaista, mikä on jäässä tai kuten Gjöan miehistölle kävi, luulivat ihan alkumatkasta kaukaisia jäävuoria laivoiksi, ja alkoivat puhdistaa kantta, jotta olisivat valmiita tapaamaan muita.
Mielenkiintoisia kohtia olivat myös vaatetuksen kuvailut. Eskimoilla oli talvella kahdet turkishousut ja nutut päällekkäin. Ihoa vasten oli karvapuoli, kuten myös ulkoilmaa vasten. Lapsia pidettiin 2 vuotiaiksi lähes alastomina äidin selässä äidin ihoa vasten ja kuusi vuotiaaksi lasten vaatteissa oli tarpeita varten reikä.
Retkikunnan ensimmäinen talvileiri kesti lokakuun alusta helmikuun viimeiseen päivään. Joitain eskimoita, osa tuttuja entuudestaan, tavattiin mutta muuten tehtiin erilaisa tutkimus- ja mittaustehtäviä ja vietettiin talvea.
Toisena talvena Amundsen ja Hansen kävivät Navjaton suurella eskimoleirillä. Matkaan lähdettiin hiihtäen 23.10.1904 ja takaisin tultiin kalakuorman kanssa. Lihaa eskimot toivat laivalle itse. Talvileiriltä saatiin lähetettyä myös postia kotimaahan.
Kolmantena talvena vietettiin "vilkasta seuraelämää" paikallisten eskimoiden kanssa. Alueella oli myös valaanpyyntialuksia, missä yhdessä oli jopa lääkäri. Postikin löysi perille heti alkuunsa. Myös sähke lähetettiin kotimaahan, sillä yksi tutkijoista kuoli talven aikana.
Mielenkiintoinen oli kirjan lopussa Gotfed Hansenin kertomus hänen ja toisen tutkijan kartoitusretkestä alueella, jossa kukaan ei ollut käynyt aiemmin karttaa tekemässä.
Mainittakoon lopuksi, että Nordenskiöld pääsi myöhemmin Ruotsista maanpaosta takaisin Suomeen, missä lomaili, muttei enää asunut. Norjenskiöld kuoli vuonna 1901, joten hän ei enää ollut todistamassa Amundsenin lounaisväylän löytymistä.
Amundsenin kohtaloksi koitui 1928 Pohjoisnavalle havitelleen Ilmalaivan italialaisen miehistön pelastaminen lentokoneella Huippuvuorilla, mistä luin niin ikään tammikuussa Monica Kristensenin Amundsenin viimeinen matka -kirjan.
* * *
Edit 16.4.24.
Ps. Tälle alueelle sijoittuu myös antologia: Tästä alkaa tie : Barentsin alueen antologia. Kirjailijoita neljästä valtiosta ja alueiden kymmenellä kielellä mm. meänkielellä ja vepsäksi. Lyhyitä tarinoita ja runoja. Luulen että luen tämän uudemman kerran hitaammin makustellen.
