Naisten viikko 12.-20.5. ensimmäinen päivä

 Lotta

Vietin viime toukokuussa toukokuista pidennettyä naisten viikkoa lukemalla tietokirjoja. Aina välillä on kiva lukea niitäkin, mutta tällä kertaa aiheeksi valikoitui tietokirjailijat siksi, etten löytänyt yhdelle päivälle yhtään romaanikirjailijaa. Tänään vietetään myös J.V.Snellmanin ja suomalaisuuden päivää.

Lotta nimestä tulee ensimmäisenä mieleen Lotta-järjestö, mutta sitä en muistele tänään. 

Kirjallisuudesta ensimmäinen Lotta-mielikuvani on Merri Viking (oikealta nimeltä Ester Ringnér-Lundgren 1907-1993) Lotta kirjat. Totta puhuakseni olen lukenut niistä vain yhden, Aika hassua, Lotta, mikä on sarjan 44.osa. Siinä Lotta taisi olla jo yliopistoikäinen. Houkuttelisi kyllä lukea koko sarja, kaikki 47-kirjaa. 

Tietokirjailijoista oli Lotta-Sofia Saahko luonnollinen valinta. Kuten monet muutkin suomalaiset, tutustuin häneen somessa koronabreikin aikaan kuusi vuotta sitten, kun hän lauloi pappansa kanssa. 

Myöhemmin luin Papan kanssa kahvilla, Kahvia ja karjalanpiirakoita sekä Koti kulttuurien välissä. 

Nyt oli vuorossa vuonna 2023 ilmestynyt Matkalaukkulapsuus, missä Saahko kertoo muutaman nuoren aikuisen silmin mitä on kasvaa useassa kulttuurissa. 

Ideaali tapauksessa se olisi sitä, että lapsi verkostoituu kansainvälisesti ja oppii useita kieliä ja kulttuureita. 

Aina (ja itse veikkaan, että usein) ei ole niin. 

Saahko kertoo muutaman erilaisen tarinan juurettomuudesta, tunteesta, että ei kuulu mihinkään. Kirjassa on esim. Ruotsissa syntynyt Sofia, jonka äiti on suomalainen ja isä tunisialainen. Kanadassa asuessaan Sofia pidettiin ruotsalaisen, koska hän oli putkahtanut maailmaan siellä. 

Itse aiheessa on tuttua. Kirjoitin opettajankoulutuksen aikana esseen, missä pohdin myös maahan takaisin palaneita suomalaislapsia opiskelijoina. Paluumuutto saattaa olla suurempi kulttuurishokki kuin itse muutto ulkomaille...

...mutta entä jos ei koe mitään maata kotimaaksi?

Loppiainen

Loppiaista vietetään itämaan tietäjien muistoksi. Monille loppiainen on joulun loppu, itselleni satakuntalaisena se vasta viikon päästäon Nuutinpäivänä. Niille, joilla on elävä joulukuusi, loppiainen onkin hyvä aika heittää kuusi pihalle ja aloittaa härkäviikot, mikä monille tarkoittaa kuntoilukuuria vuoden alussa, kun voi aloittaa uuden puhtaalta pöydältä. Niille, jotka aloittavat toivon menestystä. Tänään en kuitenkaan tarinoi laihdutuksesta, vaan eurooppalaisista loppiaisperinteistä.

Vaikka loppiainen on joulukauden päätös, se ei ole surun juhla, vaan pikemminkin uudelle tilaa tekevä. 

Samoin kuin Suomessa, myös Britanniassa loppiainen on ollut joulun loppumisen juhla. Seuraavana päivänä on pakko siivota koristeet pois, muuten tulee huono onni. 

Kreikassa ja Balkanilla pappi siunaa veden heittämällä sinne ristin ja nuoret miehet ja naiset kilpailevat siitä, kuka sukeltaa ristin ja samalla vuoden onnen itselleen. 

Alppien alueella häviteyäänb: vanha vuosi pois uuden tilalta polttamalla vanhan naisen hahmoon tehty nukke. 

Saksankielisellä alueella Eurooppaa loppiaisena kiertää tähtilaulajien joukko  (Sternsinger) ovelta ovelle tietäjiksi pukeutuneena laulamassa vanhaa vuotta pois. Ovien yläpuolelle kirjoitetaan liidulla esimerkiksi: 

20 ✶ C ✶ M ✶ B ✶ 25

missä kirjaimet tarkoittavat tietäjien vakiintuneita nimiä Caspar, Melchior ja Baltazar tai latinaksi Christus mansionem benedicat – Kristus siunatkoon tämän talon.

Tunnetuimpia perinteitä Euroopassa lienee kuitenkin Ranskan Papukuningas ja Italian Befana, joka esiintyy myös lahjojen tuojana Espanjassa, joskaan ei ehkä Befana nimellä. 

Italiassa loppiaisen yö ei kuulu vain itämaan tietäjille, vaan Befanalle — vanhalle noidaksi kutsutulle naiselle, joka lentää luudalla kylien yli ja tuo lapsille lahjoja. Hyville makeisia, tuhmaille hiilenpaloja (nykyään sokerista tehtyjä, onneksi).

Nimi Befana on vääntynyt muoto sanasta Epifania.

Mikkelin vuosinani noin 15 vuotta sitten näin Rai Unoöta elokuvan modernista Befanasta, joka oli nuori, uudeksi Befanaksi pyrkivä nainen. Elokuvan nimi oli Miacarabefana.it. En usko, että sitä on esitetty Suomen televisiossa. 

Yleisimmän tarinan mukaan tietäjät pysähtyivät Befanan mökille kysymään tietä Betlehemiin. Befana neuvoi heitä ystävällisesti, mutta kieltäytyi lähtemästä mukaan — talo piti siivota, työt olivat kesken. Myöhemmin häntä alkoi kaduttaa.

Niinpä hän pakkasi lahjoja ja lähti etsimään lasta yksin, ovelta ovelle. Koska hän ei koskaan löytänyt oikeaa lasta, hän jättää lahjan jokaiselle, varmuuden vuoksi.

Tässä tarinassa on jotain lohdullista:

jos myöhästyy, voi silti lähteä. Toisaalta se tuntuu surulliselta, sillä Befana raukka on lennellyt pari tuhatta vuotta korjaten mokansa, ettei lähtenyt 

Vanhemmissa, kristinuskoa edeltävissä tulkinnoissa Befana ei ole ihminen vaan vanha vuosi itse: Ryppyinen, väsynyt, mutta viisas.

Hän palaa loppiaisena, jotta uusi vuosi voi alkaa puhtaana. Luuta ei ole noituutta varten, vaan vanhan pois lakaisemiseen. Tuhka ja hiili eivät ole rangaistus, vaan muistutus: kaikesta jää jälki, mutta siitäkin syntyy lämpöä. Tässä versiossa Befana ei arvioi lapsia — hän katsoo vuotta.

Joissakin italialaisissa kylissä sanotaan, että Befana ei seuraa yhtä tähteä, vaan monia pieniä. Siksi hän eksyy helposti, pysähtyy juttelemaan, unohtaa ajan.

Hän on tarinan mukaan niiden suojelija,

jotka eivät kulje suoraan,

jotka etsivät pitkään,

jotka tekevät asiat omassa järjestyksessään.

Papukuningas, ranskaksi le Roi de la Fève, liittyy loppiaiseen yhtä tiukasti kuin Befana Italiaan.

Nimi tulee sanasta fève, härkäpapu.

Keskiajalla kakun sisään piilotettiin kuivattu papu. Se, joka sen löysi, kruunattiin päivän kuninkaaksi tai kuningattareksi. Hänen tehtävänsä oli määrätä leikit, nostaa maljoja ja usein myös kustantaa seuraava kakku. 

Nykyään pavun tilalla on usein pieni posliinifiguuri. Mutta ajatus on sama:

onni piiloutuu taikinaan.

Papukuningas ei ollut vallan symboli vaan sattuman. Ajatus oli lempeä: kuka tahansa saattoi olla hallitsija hetken, jopa lapsi tai palvelija. Maailma käännettiin hetkeksi nurin — ja sitten palautettiin paikalleen.

Muistelen lukeneeni joskus, että Papukuningasta kakkuineen on juhlittu myös Englannissa. 

Papukuningas ja Befana sopivat jollain tapaa hyvin. yhteen:

toinen tuo lahjat varmuuden vuoksi,

toinen piilottaa onnen taikìinaan.

Muistaakseni olen jakanut papukuninkaan kakun ohjeen noin 15 vuotta sitten, mutta jaetaan tässä uusi resepti. Tarjoiltaessa kakun päälle laitetaan paperista tehty kruunu, jonka pavun löytäjä saa päähänsä.

Papukuninkaan kakku – Galette des Rois

(ranskalainen, nopea ja armollinen, sopii myös vähemmän leipoville)

Ainekset:

2 levyä voitaikinaa (pyöreä tai suorakaide käy)

100 g pehmeää voita

100 g sokeria

100 g mantelijauhetta

1 kananmuna (+ 1 voiteluun)

1 tl vaniljasokeria

halutessa 1–2 rkl rommia tai konjakkia

1 papu tai pieni kuumuutta kestävä esine (puhtaana ja käärittynä folioon)

Täyte:

Sekoita pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi.

Lisää kananmuna, sekoita.

Lisää mantelijauhe, vaniljasokeri ja mahdollinen rommi. → Saat pehmeän, levittyvän massan (frangipane).

Kokoaminen:

Laita toinen voitaikinalevy pellille.

Levitä täyte keskelle, jätä 2–3 cm reunaa tyhjäksi. 

Paina papu/piiloyllätys täytteeseen.

Kostuta reunat vedellä.

Peitä toisella taikinalevyllä ja paina reunat tiiviisti yhteen.

Tee pintaan terävällä veitsellä kevyitä viiltoja (ei läpi asti).

Voitele kananmunalla.

Paisto:

200 °C

noin 25–30 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.

Anna jäähtyä hetki — kuuma frangipane on petollista. Tosin kakku ehtii kyllä jäähtyä leikkaamisprosessin aikana. Perinteisesti yksi leikkaa kakusta tasakokoisen palan kaikille. Nuorin syöjä menee pöydän alle ja huutelee sieltä kuka saa minkäkin palan, jolloin pavun löytäminen on satunnaisempaa. Vaikka leikkaaja näkisi pavun, hän ei tiedä kuka palan saa. 

Itse olen tehnyt kakkua aina, kun olen saanut loppiaisvieraita, mutta kruunua ei ole jaettu. 

*  *  * 

Kuvat suunnittelin ChatGpt:n kanssa yhdessä Norman Rockwellin maalaustyylillä, mikä näkyi trendaavan Suomessa tämän joulun joulumuistoissa. 

Käärmeen vuosi (29.1.2025-16.2.2026)

Hyvää Käärmeen vuotta! Tänään alkaa puu-käärmeen vuosi. 

Kiinalainen horoskooppikausi kestää 60 vuotta. Eläinhahmoja on 12 ja elementtejä viisi: metalli, maa, vesi, puu ja tuli.

Kaikkein onnekkaimmat ihmiset ovat tulilohikäärmeitä. 

Ajatus oli, että tätä varten luen lukupinoon pohjalta kymmenkunta käärme kirjaa, mutta ainoa jonka luin oli Gunnlaugr Käärmekielen saaga ja muita lyhytsaagoja. Kirjassa on neljä saagaa Islannista. 

Käärmekielestä tuli mieleen heti kirjan nähtyäni Taru sormusten herrasta, mutta tämä Käärmekieli oli enemmän symppis ja osasi runoillakin mukiinmenevästi. Tai ainakin sai matkoillaan kalliita lahjoja tekemillään runoilla. 

Hän oli luova tyyppi, joka hyvinkin saattoi olla kiinalaisella horoskoopiltaan käärme. Monet meistä kirjoittavat tai ovat muuten luovia. 

En tiedä kuinka paljon saagoja on editoitu käännettäessä, mutta yllättävän modernilta ne kuulostavat edelleenkin. 

Erityisesti tykkään siitä, kuinka innolla saagojen viikingit ovat etsimään uutta ja tutustumaan uusiin kulttuureihin. Toki rikastumisenkin toivosta, mutta selkeästi myös oppiakseen ja tullakseen joksikin. 

Itse ainakin olen ollut sitä mieltä, että uteliaisuus uuteen on yksi käärme-ominaisuuksistani. 

Kiinalaiseen horoskooppiin liittyvää käärme kirjaa en löytänyt, mutta Robert van Gulik dekkarin Yksi kaksi kolme kuolema, on käärme.

Kirjassa tuomari Dee tutkii murhaa, joka on tapahtunut aikaa, jolloin ruttoa esiintyi alueella. Kirjassa on jännitystä sopivan maltillisesti ja kauniita tyttöjäkin esiintyy.

Loppiaisaatto

" 🎶Jo koittaa aatto loppiaisen🎶" 

(toisessa näytöksessä) 

Loppiaisaatto tuo mieleeni ensimmäisenä entisen työpaikan Lean - päivän kahvittelun ja Lean haudalla käynnin. Toisena tulee mieleen kirjallisuus. 

Jostain kumman syystä olen kuvitellut vuosien ajan Loppiaisaaton Dickensin kynän tuotteeksi ja olen kuvitellut, että hurskaista aikeistani huolimatta en ole sitä koskaan lukenut.

Nyt kun vihdoin viimein päätin selättää klassikon, totesin, että olin ollut kahdella tapaa väärässä. Kirjailija oli William Shakespeare, joten olenkin lukenut näytelmän 1980-luvulla, jolloin hankin kaikki Shakespearen näytelmät ja luin ne. Ei kaikkea voi muistaa... Mutta muistin kuitenkin heti, että ihmettelin silloin lukiessani, että miten teksti liittyy loppiaiseen. 

Noh. Onneksi en ole aivokirurgi. Minun mokani ei vahingoita ketään... 

Luin version, jossa esipuheessa 'Ja joka päivä sataa', kerrotaan taustoja Shakespearen aikakaudesta. Selkeyttävää! 

"Yhteiskunta oli 1500-luvulla Englannissa, ja miksei muuallakin, rakentunut lokerikon tapaan. Asiat olivat mitä olivat, itsekin olit mitä olit. Jos olit palvelija, olit palvelija, ja silloin sinulla kuului olla herra. Isännättömiä palvelijoita rangaistiin kovalla kädellä, heidät piiskattiin julkisesti ja sidottiin häpeäpaaluun. Jos olit herra, olit herra. Silloin sinun kuului käyttäytyä Herran tavoin, pukeutua Herran lailla ja puhua Herran lailla. Joko olit protestantti tai katolinen. Jos olit protestantti, sinun kuului sakon uhalla käydä kirkossa sunnuntaisin. Jos olit katolinen, sinut tapettiin. Vasta tätä muuttumattomuuden ja absoluuttisuuden kategorioiden ajattelutapaa vasten Shakespearen taiteellinen strategia näyttäytyy kaikessa rohkeudessaan ja mullistavuudessaan. To be or not to be, that is the guestion. Shakespeare katsoo välitilaan."

Näytelmä on ilmeisesti kuningattaren tilaama ja sen ensiesitys oli 5.1.1601. 

Kirjan mukaan loppiaisaatto päättää pyhäinmiestenpäivänä alkaneen talvikauden. Palaavan valon ajan huomasi - talvipäivänseisauksesta jo monta päivää. Suomessa tosin sanotaan, että jo 'uutena vuotena hullukin huomaa' päivän pidentyneen, mutta Suomi onkin pohjoisempana kuin Englanti. 

On Saturnalian aika. Loppiaisaatto-näytelmä (alkuperäinen nimi oli Kahdestoistailta - kuten tilasitte, joka nimenä kuvaa hyvin kristillistä loppiaista) kuvaa tätä päälaelleen käännettyä juhlaa. 

Esipuheen kirjoittaja vertaa Loppiaisaatto ja Hamletia. Ne on saman tarinan eri näkökulmat - komedia ja tragedia. Loppiaisaatto on se komedia. Näytelmä sijoittuu nykyisen Albanian tienoille Illyriaan

Suosittelen lukemaan tai katselemaan näytelmän. 

Kirjassa on alaviitteissä paljon selityksiä, joita ei ehkä hoksaa vaikka tietäisikin asian taustoja. Esimerkiksi kun puhutaan torjutusta rakkaudesta, ja mitä voisi tehdä, jotta tulisi huomatuksi eikä torjutuksi:

"Tekisin pajumajan portillenne, 

kutsuisin armaintani, joka asuu täällä. 

Tekisin lauluja torjutusta rakkaudesta

ja laulaisin niitä ääneen joka yö. 

Huutaisin nimeänne kaikuville vuorille

ja itse kaiutar minulle vastaisi:

Oi Vivian."

(Alaviiteessä: paju oli torjutun rakkauden symboli)

Jännityksellä tarkistin, mutta ei, Loppiaisaatto ei ole Hogart Shakespeare -sarjan kahdeksan uudelleen kirjoitetun kirjan joukossa. Mielelläni olisin senkin lukenut. 

Kristillisesti loppiainen on itämaan tietäjien juhla. Kovasti toivon, että huomenna tulisi televisiosta italialainen loppiaiselokuva Mia Befana, jonka olen katsellut Rai Unolta noin 13 vuotta sitten. Tuskin toive toteutuu, sillä jostain syystä harvoin elokuvat on synkronoitu niille sopivaan ajankohtaan. 

Befana on Lounais-Euroopan katolisella alueella esiintyvä "joulupukki", pikku noita, joka myöhästyi yli 2000 vuotta sitten matkallaan Jeesusta kumartamaan, ja siksi tuo edelleen lapsille lahjoja loppiaisena. 

Vaarallinen vuodenvaihde

Vuoden vaihtuminen panee ihmisen miettimään. Tekemään itselleen tiliä menneestä, suunnittelemaan kiivaasti muutosta rai jatkumoa elämälle tai molempia. Iso osa hyvistä päätöksistä tehdään elämän rajapyykeissä, joihin vuoden vaihtuminenkin kuuluu esimerkiksi syntymäpäivien, ammattiin valmistumisen, lasten aikuistumisen ja eläkkeelle jäämisen ohella. Kirjojen perusteella myös rikoksia tehdään vuoden vaihtuessa ajatuksella nyt tai ei koskaan tai sitten vain tilaisuus tekee varkaan. 

Tove Janssonin mainio essee Klisee vuodelta 1935 (kirjassa Bulevardi ja muita kirjoituksia) panee miettimään itseään. Jos toinen muistuttaa minua, sanoo seurassa samoja sanoja joita itsekin sanoisin ja vaikuttaa luonnolliselta, niin matkiiko hän minua vai voiko olla sittenkin niin, että minä matkin häntä? 

Taivas laulaa kuin etäinen lennätin pylväs. 

Tähän on tultava muutos

Claire Mackintosh Tummat vedet kirjassa vuosi vaihtuu pohjoiswalesilaisen pikkukylän luksuslomakylässä. Samppanja virtasi ja ilo oli ylimmillään, mutta jotain siinä varmasti oli muutakin... Keskiyöllä isäntä on vainaa.

Mielenkiintoisia käänteitä tuo vuoden vaihteen viimeinen työpäivä Lääkärikeskuksessa Matti Almilan kirjassa Kuolema pyrkii vastaanotolle. Kaikkia asia ei häiritse ja tapahtumista huolimatta yksi tohtorin rouva järjestää kosteat uudenvuoden pirskeet aattoiltana. Ilotulitusta ei ollut tarjolla, vaikka itse nautin rakettien räiskeestä täysin rinnoin, mutta muuten ilo oli ylimmillään.

Asian tutkiminen ei ole helppoa. Ennen kuin tapaus on ratkennut, ehtii tapahtua yhtä ja toista. Kirja taisi olla neljäs Almila jonka olen lukenut ja tulen lukemaan jatkossakin.

Hyvää Uutta vuotta 2024

Olkoon tienne myötäinen, 

tuuli seläntakana

ja lukupinossa kiehtovia kirjoja! 

Jäniksen vuosi (22.1.23-9.2.2024)

Hyvää alkavaa Jäniksen vuotta! Kiinalaisen legendan mukaan jänis on peräisin kuusta ja omistaa elämäneliksiirin. Vuotta hallitsee huolehtivaisuus, inhimillisyys, avuliaisuus ja lähimmäisen rakkaus. Tänä vuonna kannattaa liittyä humanitaarisiin järjestöihin, perustaa perhe, lisääntyä ja kiinnittää huomiota ihmisoikeuksiin. Politiikassa keskitytään kansalaisten tyytyväisyyteen, joten katsotaan, miten paljon vaalilupauksia satelee kevään vaaleissa. 

Kirjailijoista tunnetuin jänis on ollut Günter Grass, joten Pitänee lukea edes yksi hänen kirjoistaan tänä vuonna. 

Tutuin Jäniksen vuodesta kertova kirja on Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi, joka tosin kertoo Jäniksen kanssa vietetystä vuodesta, eikä se välttämättä ole juuri kiinalaisen kuukalenterin Jäniksen vuosi. Vatanen ja jänis on kyllä klassikko. 

Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis kirjassa on samoja elementtejä kuin Paasilinnan klassikossa. Romanialainen kerjäläinen Vatanescu pelastaa Jäniksen, jonka jalka vaatii hoitoa. Yhdessä he etsivät töitä, jotta Vatanescu saisi vihdoin ostaa pojalleen nappulakengät. Tietämättään Vatanescusta tulee somejulkkis. 

Vuosi tunnetaan erityisesti Vietnamissa myös Kissan vuotena. Sen kunniaksi kannattaa kuunnella Al Stewartin Year of the Cat - levyn hamalta 1970-luvulta.

Sirpa Tabetin Kissan vuosi jännärissä päähenkilö on mainostoimistossa työskentelevä nainen, joka ennustaa iltaisin ihmisille kädestä. Naisella on näkijän lahja. Sitten yksi asiakas surmataan. 

.

19.1. Piispa Henrikin muistopäivä

Piispa Henrikin surmavirsi  kertoo Henrikin ja Lallin tarinan. Se on innostanut monet kirjailijat tarttumaan Henrikin tai Lallin tarinaan. Usein se on tarkoittanut molempia. Myös Kerttu on päässyt ääneen ainakin yhdessä kirjassa. 

Henrik

Nuorille suunnattu tarina on Juuse Tammisen Repolan kuninkaan vangit. Kirjassa kerrotaan 1155 tehdystä ristiretkestä Suomeen ja Köyliön tapahtumista sen yhteydessä. Kirja kuuluu Nuorten toivekirjasto -sarjaan ja on niitä harvoja, jotka puuttuivat aikanaan omasta kokoelmastani. 

Riitta Nelimarkan Piispa Henrik ja Lalli on 1975 ilmestynyt lastenkirja Pyhän Henrikin ja Lallin legendasta. 

Omasta hyllystäni löytyy Pentti Rajalan kirja Piispa Henrik ja Lalli, siinä on kiva kuvitus. 

Lalli

Tuomas Heikkilä on kirjoittanut kirjan Lalli - kansallismurhaajan muotokuva.

Lalli on mies, joka ei käytä ketään kylmäksi, paitsi ehkä Piispa Henrikin Köyliön järven jäälle. 

Henrik ja Lalli tarvitsevat toisiaan.

Kivasti kirjoitettu kirja Lallista ja vähän Henrikistäkin, eli miehistä, joiden elämä ei ole yhtään niin varmaa kuin tarina kuolemasta. 

Myös Matti Rautiaisen dekkari Lallin perintö sivuaa Lallin tarinaa. 

Kerttu

Orvokki Annalan Lallinkartanon Kerttu antaa äänen Kertulle, Gertrudille, ritarintytyärelle, joka rakastuu Lallin mutta päätyy vaimon sijasta tämän jalkavaimoksi. 

Tämän luin viime kesänä, kun radiossa puhuttiin Piispa Henrikistä. Ja aloitin tätä kirjoitusta. 

Reliikit

Juha Ruusuvuori on jälleen tarttunut kiehtovan aiheeseen - pyhimysten jäänteisiin. Itseäni on ihmetyttänyt se, kuinka monessa kirkossa ja luostarissa on vitriinissä pyhien miesten luun kappaleita. Mietin aina sellaisen nähdessäni, miksi pyhä mies ei saanut tulla haudatuksi kokonaisena, irrotettiinko luut ennen hautausta vai kävikö joku myöhemmin valitsemassa kauneimmat luut näytettäviksi ihmisille ja tekemään ihmeitä. 

Ruusuvuoren kirja Ryöstetty pyhimys kirjassa eletään 1300-luvun Turussa.  

. 

Ei koskaan enää

Tänään on vietetty Auschwitzin vapauttamisen 75-vuotismuistopäivää. Useampikin tuttava on laittanut FaceBook seinälleen kuvia/mietteitä siitä, että tapahtumat eivät saa toistua - Ei koskaan enää!

Näihin toiveisiin on helppo yhtyä, vaikka myönnän pelkääväni, hetkeä, jolloin joku onnistuu sumuttamaan jotain kansaa niin, että vastaavan tyylinen joukkotuho toistuu jollain tapaa.

Ellemme ole valppaina, on tuhon mahdollisuus olemassa. Maailmassa ei onneksi ole ollut tuon jälkeen yhtä tuhoisaa laitosta, mutta erilaiset ihmisryhmät ovat kyllä onnistuneet tuhoamisessa mittavissa määrin ilman laitoksiakin. Näistä esimerkkinä Ruanda 1994. Pakko tunnustaa, että noin 10 vuoden lukemisenkaan jälkeen en ole saanut luettua loppuun Philip Gourevitchin kirjaa Huomenna meidät ja perheemme tapetaan. Ei vaan pysty, ei kykene, vaikka olen useammankin kerran päättänyt, että luen sen.

Koko maailman lukuhaasteeseen lukemistani kirjoista ensimmäisiä oli Tadeusz Borowskin Kotimme Auschwitz.

Ei se mikään kepeä aloitus ollut.

Ennen kuin ihminen on kokenut katastrofaalisen kriisin, ihminen ei kykene sanomaan, onko hän selviytyjä vai lamautuja. Järjestelmällisessä tuhoamisessa ei silti paljon auta, vaikka olisikin tyypiltään selviytyjä, sillä koneisto jyrää läpi kaiken huolimatta yksilön tahdosta, jos niikseen päättää.

Useimmiten kuitenkin aina joku onnistuu selviytymään. Onnistuu kestämään paremmin nälkää ja tauteja. Onnistuu olemaan oikeassa paikassa useammin kuin muut ja väärässä paikassa harvemmin kuin muut.

Ehkä sellaisella ihmisellä on joku sisään rakennettu kyky säilyä hengissä, selviytyä, mutta useimmiten taitaa kuitenkin olla kyse sattumasta ja sen lisäksi rakkaudesta tai hitusesta toivoa.

Maanalaisesta toiminnasta epäilty, ja siksi leirille joutunut runoilija Borowski selviytyi vaikka lukuisat muut kuolivat. Hänelle, kuten monille muillekin selviytyjille itse selviäminen kävi kuitenkin liian isoksi asiaksi. Borowski päätti elämänsä muutamia päiviä esikoisensa syntymän jälkeen.

Auschwitz oli joidenkin koti jonkin aikaa, mutta useimmille se jäi vain lyhyeksi päätepysäkiksi elämän ja kuoleman välillä. Itse en ole Auschwitzissä vielä päässyt käymään. Enkä edes tiedä haluaisinko nähdä kaiken sen hirveyden jättämät muistomerkit, valtavat keot silmälaseja, kenkiä, matkalaukkuja.... ja yllättävää kyllä, valokuvista katsoen koskettavimpana pienoinen vuori partasuteja.

Pari vuotta sitten Puolan matkalla asuimme ihastuttavassa pikkuhuoneistossa vanhan pienkerrostalon kolmannessa kerroksessa. Portaikko oli puinen ja niitä astuessa kuulin selkeästi SS-miesten saappaiden kopinan.

Ei koskaan enää - Nimmermehr.

Joulu Toijalan takana

Minulla oli joululomalla kunnioitettava pino kirjoja, mutta taisin lukea reissussa niistä vain pari. Perinteiseen tapaan olen tänäkin vuonna viettänyt loppiaista kotosalla lueskelen, ja lukupino onkin huvennut hieman.

Yksi

Joulu 2019 oli ruskeahko.
Se sopikin hyvin mustaan
joulun aikaan. 

joulureissussa mukana ollut kirja oli vuonna 1963 painettu pokkari, Tauno Yliruusin Joulu Toijalan takana.

Aloitellessa kirjaa pohdin, olenko lukenut sen sittenkin aiemmin, mutta totesin heti alkutekstien perusteella lukeneenikin saman kirjailijan Rikosetsivien vapaapäivän, josta on tehty myös kuunnelma. Siinä tarinassa oli totisesti yllättävä loppu!, joten odotukset olivat korkealla jo aloittaessa. 

Vapaatuomari, rikoskomisario Viktor Suomisen yksinäinen joulu Helsingissä vaihtuu parin jouluglögin jälkeen maaseutujouluksi entisen opiskelutoverin luona Toijalan takana Raitilassa. 

Vanhan pokkarin paksuja sivuja käännellessä aika kului kuin siivillä. Välillä toki piti pohdiskella kirjassa olleita ajatuksia, kuten vaikka tämä:

"Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin yksinkertaisten ihmisten luulo siitä että muut ovat kiinnostuneita heidän asioistaan." 

Nykyisin tosin tuntuu tosin siltä, että tavallisen ihmisen ei tarvitse olla edes yksinkertainen luullakseen, että muut kiinnittävät huomiota muuhun kuin itseensä. Välillä tuntuu, että ihmiset miettivät koko ajan, mitä muut heistä miettivät. Yleensä huoli on turha. Vaikka toisaalta, vain yhden sanavalmiin ihmisen kiinnostumisella voi nykyisin olla kohtalokkaatkin seuraukset, jos kiinnostuneen ihmisen huomiot lähtevät leviämään somessa. 

Tai tämä: "Annan sivistys oli sitä itsestäänselvää hienostunutta lajia, jota ei voi hankkia mistään kouluista vaan jonka voi antaa vain kotikasvatus."

Viime vuosikymmeninä kotikasvatus on jäänyt monissa perheissä vähemmälle, kun monet vanhemmat ovat kuvitelleet koulun ja päiväkodin opetusten riittävän. Ihan kaikkeen peruskoulu ei riitä. Todellisen herrasmiehen tunnistan kyllä, kun sellaisen tapaan.

Kirjan edetessä tuttuuden tunne säilyi, mutta viimeistään loppuratkaisu vahvisti, että en ollut  lukenut kirjaa aiemmin.

Tuollaisen lopun kyllä muistaisin!

Tuttuus johtui ehkä siitä, että kirjasta tuli jotenkin tunne, että kirjailija halusi kirjoittaa tarinasta näytelmän/kuunnelman. Se ei ollut mitenkään huono asia, vaan sulavoitti tarinan etenemistä mukavasti, niin että parisataa sivua oli luettu ennen kuin olin tiristänyt teekannusta viimeisenkin pisaran Tallinnasta ostamaani joulu teetä.

Yllättävä loppuratkaisu sai kirjan tuntumaan vieläkin paremmalta kuin Rikosetsivien vapaapäivä.

Näin kului loppiainen lukupinoni viimeisen joulu kirjan kanssa mukavasti. Vielä on aamuun asti aikaa miettiä josko riisun joulun pois nyt vai jätänkö sen tehtävän Nuutin-päivään.

Edit. Yliruusi on tunnettu ja palkittu näytelmäkirjailija, joten ei ehkä ollut ihme, että minulle tuli mieleen kirjasta kuunnelma/näytelmä.

31.1. Tipattoman tammikuun päättyminen

Juhlapäivän aattohan se tämäkin joillekin on...

Tipattoman tammikuun jälkeen voisi viettää:

• hapottoman helmikuun
• maltaattoman maaliskuun
• huikattoman huhtikuun
• tuiskeettoman toukokuun
• keppanattoman kesäkuun
• helmettömän heinäkuun
• eloryypyttömän elokuun
• sahdittoman syyskuun
• lotraamattoman lokakuun
• moukuttoman marraskuun
• juopumattoman joulukuun

jos intoa piisaa. Julian kamarissa ollaan vähän sitä mieltä, että parempi kohtuus, kuin ylettömyys kumpaankaan suuntaan. Opiskeluajalta Julia muistaa, kuinka silloin mainostettiin alkoholitonta helmikuuta - se kun on kuukausista lyhin, joten alkoholipaasto on helpointa toteuttaa siinä kuussa.

28.1. Kallen päivä

Päivää vietetään Kaarle Suuren, Ranskan ja Rooman keisarin kunniaksi.

Suomessa päivän vietosta ei juuri ole voinut puhua, mutta säätä voidaan tarkkailla Kallen päivänäkin. Vampulassa on sanottu: Kyllä sekin on totta, että mimmoista ilmaa on kallenpäivänä, niin semmoista ilmaa pitää koko vuoden. Jos aamupäivä on kaunista, niin sitten alkuvuosikin on nättiä, ja jos ehtoopuolella on rivo ilma, niin sitten on koko loppu vuosi rivoja ilmoja.

Julian kamarissa syödään tänään keskiaikaista ruokaa ja luetaan iltasella Ranskan kansalliseeposta Rolandin laulu.

27.1. Vainojen uhrien muistopäivä

Euroopan parlamentti antoi vuonna 1995 suosituksen, jonka mukaan jokaisessa EU:n jäsenmaassa tulee viettää holocaustin muistopäivää. Laajaa eurooppalaista tapaa noudattaen on Suomessakin vietetty muistopäivää vuodesta 2002 alkaen.

Muistopäivän ajankohta vaihtelee jonkin verran maittain. Suomessa muistopäivän ajankohdaksi on valittu tammikuun 27. päivä, joka on Auschwitzin kuolemanleirin vapauttamisen vuosipäivä.

Julian kamarissa ei ole vielä keksitty tapaa, miten päivää voisi juhlistaa kotioloissa muutoin kuin ihmisen tekemiä julmuuksia muistellen.

Jotenkaan päivään ei sovi Vainojen uhrien muistopäivänleivosten tarjoaminen, eikä edes perinteisiin suomalaisiin juhlapäiviin kuulunut rasvainen hernesoppa. Perinneruuista mieleen nousee ruispuuro, vesivelli ja kaalisoppa, mutta voiko tällaista päivää viettää muuten kuin paastoten?

25.1. Paavalin päivä

Tänään syödään sitten hernekeittoa, jotta saataisiin hyvä hernesato ensi kesänä. Ei silti, että Julialla olisi hernettä kasvussa, mutta varmuuden vuoksi, varmuuden vuoksi kuitenkin...

Paavalin päivä oli apostoli Paavalin kääntymyksen muistopäivä ja tärkeä keskitalven merkkipäivä. Päivään liittyvät enteet ja uskomukset olivat hyvin samanlaiset kuin Henrikin päivän liittyvät uskomukset.

Vanha kansa uskoi, että Paavalin päivään mennessä puolet lumesta oli satanut. Vironlahdella sanottiin Paavalin päivänä paraat pakkaset ja Säämingissä Paavali on talven napa.

Jos Paavalin päivänä satoi paljon lunta, tiesi se hyvää hernevuotta; siksipä Paavalin päivänä syötiin hernekeittoa.

23.1. Luisa Casatin -päivä

Kaikille päiville ei löydy vanhoja merkkipäiviä, mutta ei hätää. Luovana persoonana Julia keksii helposti uusia merkkipäiviä pidemmille merkkipäivättömille jaksoille.

Tänään Julian kammarissa vietetään Luisa Casatin syntymäpäivää (s.1881) katselemalla elokuva Kohtalon tuulet, jossa Ingrid Bergman esittelee kreivitär Sanziania. Roolin esikuvana on ollut Luisa Casati.

Luisa Casati oli aikansa kulttuuripersoona, joka tunsi taiteilijat ja kulttuuriväen. Parin hänestä tehdyn elokuvan, useamman romaanin ja lukemattomien muotokuvien ohella hänet muistetaan mm. Christina Diorin 1998 kevät/kesämallistosta, jonka pääsuunnittelija John Galliano omisti Luisa Casatin muistolle. Myös Gallianon Diorille luoman syksy/talvi 2007/2008 mallistossa Casatin aikoinaan luoma tyyli antoi vaikutteita. Castati tunnettiin aikonaan mm. elävien käärmeiden käytöstä korujen tapaan sekä leopardin turkista tehdyistä asuistaan. Leopardin nahkainen turkki hänellä oli yllään myös arkussa, jossa hänet haudattiin yhdessä rakkaan koiransa kanssa.

Koska blogeissa on tapana haastaa muita tekemään mitä kummallisimpia asioita, haastaa Juliakin nyt kaikki muotiblogien lukijat viettämään kanssaan Luisa Casatin -päivää.

19.1. Henrikin päivä

Heikin päivää vietetään Pyhän Henrikin, Suomen ensimmäisen kristinuskon saarnaajan ja piispan muistoksi. Henrik on Suomen suojelupyhimys.

Legendan mukaan talonpoika Lalli surmasi piispa Henrikin Köyliöjärven jäällä 20.1.1156. Päivä oli suuri juhlapäivä katolisena aikana Suomessa ja Ruotsissa.

Keskiajalla Henrikin päivä oli Suomen kirkon suurin pyhimysjuhla. Pyhän Henrikin päivänä oli messu ja sitä vietettiin aatto- ja jälkipäivineen. Keskiajalla kirkkoja oli harvassa ja Henrikin messuun lähdettiin kauempaakin. Koska kansaa oli liikkeellä paljon, Henrikin päivän viettoon liitettiin monilla vanhoilla kirkkopaikoilla myös markkinat.

Uskonpuhdistuksen möytä päivän vietto väheni, mutta markkinat säilyivät monin paikoin. Luterilaista kirkkokalenteria uudistettaessa Pyhän Henrikin muistopäivä otettiin käyttöön uudelleen vuonna 2001.Nykyisin päivän viettoon kuuluu myös Henrikin vaellus, Kokemäeltä Köyliön kautta Turkuun, jonne saavutaan sopivasti muistopäivän messuun.

Heikin päivää on pidetty vanhastaan talven keskikohtana, jolloin talven selkä napsahtaa poikki ja karhu kääntää kylkeä: Yö puolessa, nälkä suolessa.

Heikin päivänä tuli olla vielä puolet karjan rehusta jäljellä tai muutoin Heikki lehmät tappaa. Pielavedellä sanottiin Heikki on talven napa. ja Teiskossa Heikki talven selän katkaisee. Ihmisten ruuasta piti olla jäljellä enemmän kuin puolet, sillä viljasato saadaan vasta myöhemmin kesällä.

Antoniuksen Osso buco

Italialainen osa Julian sisintä kaipaa hyvää, italialaista ruokaa. Julian kammarin talvisiin herkkuihin on jo vuosia kuulunut Osso buco, jonka Julia valmistaa näpärästi myös sianlihasta, kuten kävi tänäänkin.

Osso buco
1 vasikan potkaviipale syöjää kohti
suolaa
mustapippuria
(vehnä)jauhoja
1 1/4 dl öljyä
1 porkkana
1 iso punasipuli
n.10 laakerinlehteä
1 tölkki paseerattua tomaattia
1/2 tölkkiä vettä
Mystinen Pohjola -mausteseosta

Sekoita jauhojen joukkoon suolaa ja pippuria. Julian kyökistä ei löydy vehnäjauhoja, joten Julia käyttää vehnätöntä vaaleaa jauhoseosta, mutta tavallinen vehnäjauhokin kelpaa. Kuivaa lihat tarvittaessa talouspaperilla ja leikkaa lihaa ympäröivään kalvoon muutama viilto, ettei liha mene kupille. Kierittele sitten lihat molemmin puolin jauhoseoksessa ja ruskista molemmin puolin nopeasti kuumassa öljyssä.
Kaada pannulla ollut öljy uunivuokaan ja lado pohjalle ruskistetut lihat. Levitä päälle laakerinlehtiä, pilkottu porkkana ja sipulit. Sekoita tomaatti ja vesi ja mausta mielesi mukaan. Valkosipuliakin sopii käyttää. Kaada seos lihojen päälle ja paista 175 ° uunissa pari tuntia.

Lisukkeeksi sopii esimerkiksi perunamuusi, uuniperunat ja/tai mehevä vihersalaatti.

17.1. Antoniuksen päivä

Tänään syödään sikaa, tai mikäli mahdollista, siansorkkia, joten iltaruuan valmistukseen kannattaa varata runsaamman puoleisesti aikaa. Onnellinen se, ken matkustaa tänään Virossa, jossa Antoniuksen päivän vietolla on voimakkaammat perinteet. Luultavasti siellä saa tänään siansorkkia ruuaksi valmistettuna ravintolastakin.

Pyhä Antonius oli erakko ja luostarilaitoksen perustaja Egyptissä. Hän kuoli vuonna 356.

Suomalaisessa kansanperinteessä Antonius eli Tyni oli sikojen suojelupyhimys, siksi päivän ruokapöytään kuului sika, erityisesti sian sorkat. Päivästä ei kuitenkaan koskaa muodostunut Suomessa isoa juhlapäivää, eikä päivää edes tavata vanhimmissa kalentereissamme.

Turun hiippakunnan keskiaikaisessa pyhimyskalenterissakin Antoniuksen päivänä pidettiin vain alimman luokan kirkkojuhla. Tämä ehkä siksi, että kolme päivää myöhemmin oli Suomen kirkon suurin pyhimysjuhla, Pyhän Henrikin –juhla.

Sen sijaan Suomenlahden eteläpuolella Virossa, joka keskiaikana eli voimakkaan saksalaisen kirkollisen vaikutuksen alaisena, Antoniuksen päivä oli keskeinen kulttipäivä. Jo 1400-luvun alussa Pyhän Antoniuksen asema Baltiassa oli hyvin vakiintunut.

Julian kammarissa nautitaan tänään osso bucoa, mutta sianpotkasta voi myös tehdä myös saksalaistyyppisen uunissa paahdetun ruuan tai modernimmin vaikkapa Carne con chocolaten. Joka tapauksessa aikaa tulee varata ruuan valmistamiseen vähintään 2-4 tuntia. Sianpotka kun ei ole mitään pikaruokaa.

15.1. Siviän päivä

Jotkut vanhat merkkipäivät ovat kummallisia, kuten tämänpäiväinenkin: Siviän päivänä ei saa silmiäänkään pestä, ettei sinä vuonna tulisi silmätautia, silmipaskoa. Tänään on siis aikaa ainakin minuutti enemmän käytää muihin töihin, kun ei tarvitse pestä silmiä.

Päivän sananparsi panee kuitenkin pohtimaan, mitä ihmeellistä ja poikkeavaa on tässä nimenomaisessa päivässä silmäsairauksien syntymistä ajatellen. Silmälääkärit varokaa, seuraavalla kerralla, kun tapaamme, Julia tulee kysymään asiasta. Kannattaa miettiä vastaus valmiiksi :)

* * * *
Ps. Jottei parin päivän kuluttua tulisi ruuanlaitto-onglemia, kannattaa hankkia valmiiksi ainakin yksi sianpotka, ellei sellaista ole entuudestaan ruokavarastoissa. Sitä tarvitaan 17.1.

14.1. Topeliuksen päivä

Tänään on kirjailija ja historioitsija Zachrias Topeliuksen syntymäpäivä.

Julia muistaa kuinka koulussa päivää vietettiin joka vuosi Topeliusta lukien. Jostain kumman syystä päivän vietto ei kouluja ja valistusjärjestöjä lukuun ottamatta ole saanut suurta kannatusta. Tiedä sitten juhlitaanko päivää enää kouluissakaan.

Useimmat suurmiehemme ja nykyisin myös -naisemme ovat saaneet omia leivoksia. Julia kaipaisi Topelius-leivoksen reseptiä, jos kukaan on sellaista koskaan tehnyt. Reseptin voi laittaa sähköpostilla.

Julian kammarissa luetaan tänä iltana Kuningatar Kristiinan ajoista kertovaa Topeliuksen kirjaa Tähtien turvatit ja ilta päätettäneen päivän teeman mukaan Topeliuksen virteen Totuuden henki, johda sinä meitä.

Mikäli Topeliuksen muistelu kiinnostaa, niin tunnetuimmat Topeliuksen kirjat löytynevät kaikista kirjastoista:

• Lukemista lapsille
• Matkustus Suomessa
• Talvi-iltain tarinoita
• Välskärin kertomuksia
• Sekä libretto Kaarle Kuninkaan metsästys.

Julia tunnustaa häpeillen, ettei ole jälkeen kouluaikojen lukenut näistä muita kuin Talvi-illan tarinoita sekä osia Matkustus Suomessa kirjasta.

13.1. Nuutin päivä

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti sen pois viepi.

Useiden keskiaikaisten lähteiden mukaan joulurauhan on katsottu loppuvan jo 7.1. eli vanhana Nuutin päivänä. Suomen kansa vietti alun perin Nuutin päivää ja joulunloppua loppiaista seuraavana päivänä, mihin jo viittaa epifania-juhlan kansanomainen nimi loppiainen, siis joulujuhlien loppumispäivä. Vanhalla paikallaan 7.1. Nuutin päivää vietetään vielä Tanskassa, Islannissa ja Saksassa. Missä se on 7.1.1131 murhatun Tanskan pyhän Knut-kuninkaan, herttua Knut Lavardin, muistopäivä.

Suomalaiset noudattivat kalenterissaan ruotsalaista tapaa. Ruotsissa vietettiin jo vuonna 1600 Knutin päivää 13.1. Suomalaisissa almanakoissa päivä siirtyi 13. päivään vasta 1708. Vanhemmissa ruotsalaisissa kalentereissa päivän nimi on Octava epiphanie Domini, Herran ilmestymisen oktaava, eli loppiaisen kahdeksas päivä tai myös joulun kahdeskymmenes päivä. Viimeksi mainittu nimitys esiintyy jo Ruotsin keskiaikaisissa maakuntalaeissa ja tarkoittaa päivää, jolloin joulurauha loppuu.

Tavalliselle kansalle siirrosta tuskin oli haittaa, voitinpa siirron myötä joulua juhlia vielä yksi viikko enemmän. Juhlimisesta onkin peräisin vanhan Nuutin jälkipäivien nimitykset: Tänäpän on Hiiva-Knuutti, huomenna rahka-lakki, ylihuomenna tyhjä tappi.

Nuutin päivän kansanomaiseen sisältöön kuuluu tavallisten arkitöiden uudelleen aloittaminen Knuutin knuppi, joulun loppu, sotarikko käteen, kaalikuppi eteen. Naiset ottivat esille rukit ja miehet valmistautuivat pitkiin talviajoihin valmistauduttiin.

Sitä ennen kuitenkin erityisesti Etelä- ja Lounais-Hämeessä sekä Varsinais-Suomessa, juotiin yhdessä pois joulujuomat kierrellen talosta taloon kulkueena. Viimeinen perinteinen nuuttikertue oli tiettävästi Iitissä vuonna 1939. Sodan jälkeen tapaa ei enää elvytetty.

Vaikka Nuutin päivä kalenterissa oli 13.1. lähdettiin nuutinkiertueelle usein jo loppiaisiltana, mutta tavallisimmin vasta seuraavana eli vanhana Nuutin päivänä (7.1.). Kiertue saatettiin uusia vielä useana seuraavana iltana.

Joukon ytimen muodosti 3-5 hassunkurisesti pukeutunutta nuorta miestä tai naista. Miehet saattoivat pukeutua naiseksi, naiset mieheksi. Joukko kasvoi sitä mukaa kuin edettiin talosta toiseen kyselemässä olutta ja muita tarjottavia. Usein saadut juomat ja ruuat koottiin rekeen, jossa oli saavi olutta varten. Koko saalis kuljetettiin lopuksi kylän suurimpaan tupaan, jossa pidettiin joulukauden viimeiset leikit ja tanssit ja saaliiksi saadut antimet nautittiin yhdessä.

Joka tapauksessa joulurauha ja joulukemut ovat aina loppuneet Nuutin päivään, olipa se sitten 7. tai 13. päivänä tammikuuta. Tavat vaihtelivat alueittain eikä joulunvieton tarvinnut loppua samana päivinä kaikissa taloissa. Varakkaampi väki kykeni vaurautensa turvin juhlimaan viikon kauemmin kuin talonpojat ja köyhä kansa.

Nykyisin nuutipukki saattaa kävellä vastaan Länsi-Suomessa vaikka Spidermaniksi pukeutuneena. Nuutipukit eivät enää kerjää olutta vaan esittävät kirkkailla lasten äänillään kauden viimeiset joululaulut ja saavat palkaksi viimeiset joulukaramellit. Yllättävää kyllä, tapa ei ole (vielä) levinnyt samalla tavoin koko maahan, mitä virpominen ja hallowen-illan kiertely talosta taloon.

Julia on viimeksi törmännyt nuutipukkiin Porissa pari vuotta sitten.