keskiviikko 7. tammikuuta 2009

7.1. Selkäviikot alkaa

Loppiaisesta alkavat selkäviikot, millä tarjoitetaan moniviikkoista juhlatonta kausi ennen laskiaista ja Marian päivää.

Nimi selkäviikot viittaa talven selkään, joka sattuu tammikuun jälkipuolelle. Viikot kuvaavat sydäntalven kovaa karuutta talonpojan elämässä. Takana on joulukauden herkuttelu ja loikominen lämpimässä tuvassa. Arkinen aherrus alkaa, tästä tulee viikkojen toinen nimitys, härkäviikot.

Vanhassa kansanomaisessa taloudessa nämä viikot olivat erityisesti metsätöiden aikaa. Sydän talvi on oivallinen aika poltto- ja rakennuspuiden hankitaan, sillä routaisessa maassa oli helppo liikkua metsässä.

Entisaikaan metsäpuolen töihin liittyi erityisesti Länsi- ja Etelä-Suomessa havujen ajo ja havunhakkuu. Kaadettujen mäntyjen ja kuusten oksat ajettiin suurina kuormina tarhalle. Tällöin talonvaarit, poikaset ja naiset katkoivat ne pienillä hakokirveillä pilpuiksi ja erottelivat paksummat rungot polttopuiksi.

Osa havuista levitettiin heti navettaan, talliin ja lammaskarsinoihin, jolloin eläinsuojiin saatiin hyvä tuoksu ja puhdas alusta. Havuja ei kuitenkaan pilkottu pelkästään hyvän tuoksun vuoksi. Niiden avulla listättiin lannan määrää ja havut auttoivat lannan "poltossa", eli lanta lämpeni ja kompostoitui peltoon sopivaksi. Samlla se myös lämmitti navettaa pakkaskautena.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Koilis- ja Luoteisväylää etsimässä

Koilisväylän löysi suomalainen A. E. Nordenskiöld miehistöineen ruotsalaisella Vega aluksella vuosina 1878-1879. Väylä oli tuolloin käyttöke...