13.1. Nuutin päivä

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti sen pois viepi.

Useiden keskiaikaisten lähteiden mukaan joulurauhan on katsottu loppuvan jo 7.1. eli vanhana Nuutin päivänä. Suomen kansa vietti alun perin Nuutin päivää ja joulunloppua loppiaista seuraavana päivänä, mihin jo viittaa epifania-juhlan kansanomainen nimi loppiainen, siis joulujuhlien loppumispäivä. Vanhalla paikallaan 7.1. Nuutin päivää vietetään vielä Tanskassa, Islannissa ja Saksassa. Missä se on 7.1.1131 murhatun Tanskan pyhän Knut-kuninkaan, herttua Knut Lavardin, muistopäivä.

Suomalaiset noudattivat kalenterissaan ruotsalaista tapaa. Ruotsissa vietettiin jo vuonna 1600 Knutin päivää 13.1. Suomalaisissa almanakoissa päivä siirtyi 13. päivään vasta 1708. Vanhemmissa ruotsalaisissa kalentereissa päivän nimi on Octava epiphanie Domini, Herran ilmestymisen oktaava, eli loppiaisen kahdeksas päivä tai myös joulun kahdeskymmenes päivä. Viimeksi mainittu nimitys esiintyy jo Ruotsin keskiaikaisissa maakuntalaeissa ja tarkoittaa päivää, jolloin joulurauha loppuu.

Tavalliselle kansalle siirrosta tuskin oli haittaa, voitinpa siirron myötä joulua juhlia vielä yksi viikko enemmän. Juhlimisesta onkin peräisin vanhan Nuutin jälkipäivien nimitykset: Tänäpän on Hiiva-Knuutti, huomenna rahka-lakki, ylihuomenna tyhjä tappi.

Nuutin päivän kansanomaiseen sisältöön kuuluu tavallisten arkitöiden uudelleen aloittaminen Knuutin knuppi, joulun loppu, sotarikko käteen, kaalikuppi eteen. Naiset ottivat esille rukit ja miehet valmistautuivat pitkiin talviajoihin valmistauduttiin.

Sitä ennen kuitenkin erityisesti Etelä- ja Lounais-Hämeessä sekä Varsinais-Suomessa, juotiin yhdessä pois joulujuomat kierrellen talosta taloon kulkueena. Viimeinen perinteinen nuuttikertue oli tiettävästi Iitissä vuonna 1939. Sodan jälkeen tapaa ei enää elvytetty.

Vaikka Nuutin päivä kalenterissa oli 13.1. lähdettiin nuutinkiertueelle usein jo loppiaisiltana, mutta tavallisimmin vasta seuraavana eli vanhana Nuutin päivänä (7.1.). Kiertue saatettiin uusia vielä useana seuraavana iltana.

Joukon ytimen muodosti 3-5 hassunkurisesti pukeutunutta nuorta miestä tai naista. Miehet saattoivat pukeutua naiseksi, naiset mieheksi. Joukko kasvoi sitä mukaa kuin edettiin talosta toiseen kyselemässä olutta ja muita tarjottavia. Usein saadut juomat ja ruuat koottiin rekeen, jossa oli saavi olutta varten. Koko saalis kuljetettiin lopuksi kylän suurimpaan tupaan, jossa pidettiin joulukauden viimeiset leikit ja tanssit ja saaliiksi saadut antimet nautittiin yhdessä.

Joka tapauksessa joulurauha ja joulukemut ovat aina loppuneet Nuutin päivään, olipa se sitten 7. tai 13. päivänä tammikuuta. Tavat vaihtelivat alueittain eikä joulunvieton tarvinnut loppua samana päivinä kaikissa taloissa. Varakkaampi väki kykeni vaurautensa turvin juhlimaan viikon kauemmin kuin talonpojat ja köyhä kansa.

Nykyisin nuutipukki saattaa kävellä vastaan Länsi-Suomessa vaikka Spidermaniksi pukeutuneena. Nuutipukit eivät enää kerjää olutta vaan esittävät kirkkailla lasten äänillään kauden viimeiset joululaulut ja saavat palkaksi viimeiset joulukaramellit. Yllättävää kyllä, tapa ei ole (vielä) levinnyt samalla tavoin koko maahan, mitä virpominen ja hallowen-illan kiertely talosta taloon.

Julia on viimeksi törmännyt nuutipukkiin Porissa pari vuotta sitten.