1.1. Uuden vuoden päivä

Vuoden alkaminen tammikuun ensimmäisestä päivästä on vanha kirkollinen tapa.

Suomessa tapa otettiin käytäntöön vasta keski- ja uudenajan taitteessa, virallisesti 1.1. määrättiin tilivuoden alkamispäiväksi 1500-luvun puolivälissä. Sitä ennen vuosi aloitettiin Ruotsissa joulusta, Suomessa taas kekristä; myöhäissyksyllä, kun riihet oli saatu puiduksi ja syysteurastukset tehdyiksi.

Käyttäytyminen vuoden ensimmäisenä päivänä vaikutti koko vuoteen. Jos talossa noustiin varhain vuoteesta ja viritettiin nopeasti tuli takkaan, pysyttiin virkeinä koko vuosi ja työt joutuivat. Aamu-unista nukutti koko vuoden.

Lehmät tulivat kesällä ajoissa metsälaitumilta, jos ne ensimmäisenä päivänä lypsi varhain. Karjaonnea emäntä hankki, jos vei juhannuskoristeina olleet lehdet ja oksat aamusella navettaan lehmien eteen toivottaen hyvää uutta vuotta.

Säähavaintojen teossa uusivuosi on ollut vuoden merkittävimpiä päivä. Jotkut ovat lukeneet siitä koko vuoden sään, toiset juhannussään, kolmannet tammikuun ilmat.

Sääilmiöitä on seurattu yöstä lähtien: kirkas tähtinen taivas tiesi satoisaa ohra- ja hyvää marjavuotta, Karjalassa myös hyvää sienivuotta ja Lounais-Suomessa karjan menestystä. Saamelaiset sanovat: Jos uudenvuodenpäivänä näkyy paljon tähtiä, tulee hyvä hillavuosi.

Aamurusko edusti pyryistä talvea. Metsä edusti tavallaan silloin viljapeltoa: jos puut olivat huurteessa tai lumisia, oli kesällä tähkä täynnä jyviä. Ankara pakkanen, joka kylmäsi katajankin neulaset punertaviksi, oli hallavuoden enne. Jos on usma uunnavuonna, niin on halla heinäkuussa, talvi kesällä.

Nykyisin 1.1. vietetään Kirkkojen kansainvälistä rauhanpäivä. Monille alkaa myös Tipaton tammikuu.

Tammikuun ensimmäisenä päivänä sanotaan hullunkin jo huomaavan, kuinka päivä on pidempi. Valoisuudesta kannattaa nauttia: kevät on tuossa tuokiossa. Tapanin päivänä päivä on kukon askeleen verran pidempi, uunna vuonna hullukin sen jo huomaa.