keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Liukasta laskiaista



Esitelmä Laajalammen Martoille 9.2.2011 

Joulukausi päättyy Itä-Suomessa loppaiseen ja Länsi-Suomessa Nuutin päivään. Siitä alkavat

härkäviikot : karvakengät, reikäleivät ja kalikkareet (Alavus)

Millä tarkoitetaan sitä, että juhlien jälkeen palataan arkiruuan syömiseen ja raskaan työn parin. Raskaimmat työt, kuten tukkien vetäminen metsästä, tehtiin ellei talossa ollut ylimääräisiä hevosia härkäparin vetäminä. Härkäviikkoja on voitu kutsua myös selkäviikoiksi :

emäseläkä ettee aokee (Kangasniemi)

Selkäviikot viittaavat siihen, että pitkä talven selkä alkaa pakkaskausineen. Talven selän sanotaan taittuvan Matin päivän tienoilla 24.2., mutta esimerkiksi Lammilla on sanottu sen tapahtuvan vasta maarianpäivänä, viikkoa ennen pääsiäistä. Toivottavasti lammilaisten ennustus ei pidä paikkaansa ainakaan tänä vuonna, jolloin pääsiäinen on tavallista myöhemmin.

Härkäviikot


Härkäviikkojen aikana oli usein routa maassa ja siksikin hyvät rekikelit kuljettaa metsästä tukkeja kesän rakennustöitä varten. Miehille riitti töitä myös esimerkiksi hakotarhan valmistamisessa. Raskas työ oli kaadettujen havupuiden hennompien oksien silppuaminen pieniksi. Niitä käytettiin navetassa ja hakotarhoissa, eli navetan edessä olevissa ulkotarhoissa kuivikkeina. Samalla se toimi eräänlaisena apulantana. Myös tunkiot tyhjennettiin härkäviikkojen aikana kasoiksi pelloille. Sanottiin:

Vuodessa on kolme kovaa päivää: sikolahti, tunkionnosto ja lukupäivä. (eli kristinopin kuulustelu kinkereillä).

Naisille riitti töitä kehräämisen parissa, sillä kaikki vuoden aikana tarvittavat langat tuli kehrätä ennen laskiaista, jonka jälkeen aloitettiin kankaan kutominen. Vuoden pimeimpänä aikana oli hyvä kehrätä, sillä siihen ei paljon valoa tarvittu. 

Laskiainen jakoi kevättalven työt


Itse laskiaistiistaipäivänä ei saanut kuitenkaan kaikkia töitä tehdä. Esimerkiksi

kehrätä ei saanut, sillä silloin lampaat tulivat pyöräpäisiksi.

Kiellettyä oli niin ikään teräaseiden käsittely ja kaikenlaiset työt, josta tuli kolinaa ja meteliä. Ja jos nyt ylipäätään laskiaisena työtä tehtiin, se piti lopettaa jo varhain iltapäivällä, jolloin rengit ja piiatkin pääsivät mukaan mäenlaskuun ja ilotteluun.

Toisaalta joitain töitä oli pakko tehdä ainakin joillain paikkakunnilla juuri silloin:

Laskiaisena on vietävä lantaa pellolle ainakin yksi kuorma!

Kevät oli edennyt laskiaiseen mennessä jo niin pitkälle, että tuvassa ei tarvinnut enää lisävalaistusta aamu- ja iltapäivän tunteina.

Laskiaisesta ei tulta tupaan,
päivä saa päreenä olla,
varis kukkona!

Laskiaissunnuntai


Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Sitä seuraavaa tiistaita kutsutaan laskiaistiistaiksi, jota seuraa 40 päivän laskiaispaasto. Nimitys laskiainen ei siis tule riemuisasta mäenlaskusta vaan paastoon laskeutumisesta. 


Paastopäivinä syötiin kevyesti ja elettiin rauhallisemmin. Liharuuat, kananmunat, sokeri ja muut valkoiset herkut olivat kiellettyjä.

Keskiajalla


Keskiajalla ei tunnettu kesälomia eikä pekkaspäiviä. Siitä huolimatta työpäiviä oli silloin suurin piirtein sama määrä kuin nykyisin, sillä juhlapäiviä oli paljon ja ne olivat kaikille vapaapäiviä. Nämä vapaapäivät eivät olleet shoppailu tai kotitöidentekopäiviä, vaan ne myös käytettiin vapaa-ajan viettoon ja juhlimiseen. 


Keskiaikaisissa Hansakaupungeissa laskiaisen vietto saattoi kestää kauppiaskilloissa kaksikin viikkoa. Juhliin kuuluivat rivitanssit, juhlapäivälliset, tanssiaiset ja ennen kaikkea oluen juominen. 

Juhliminen ei aina ollut edes vapaaehtoista, sillä esimerkiksi Tallinnan kauppias- ja käsityökiltoihin kuuluvilla oli osallistumispakko näihin juhliin. Juhlahumusta on jäänyt paljon tietoa kiltojen tilikirjoihin, joiden mukaan juhlijat maksoivat paljon erilaisia sakkomaksuja esimerkiksi oluen läikyttämisestä, oluttuoppien rikkomisesta, virtsaamisesta kiltahuoneessa, huonekalujen rikkomisesta jne. Tiedetään myös, että juhlissa oli mukana myös naisia, sillä neidoille ja rouville oli palkattu tanssittajia, jotka huolehtivat siitä, että juominkien keskelläkään naiset eivät jääneet seinäruusuiksi. 


Juhliin pukeuduttiin parhaimpiin vaatteisiin. Pöydät katettiin notkuviksi erilaisista lihalaaduista, kalasta, makkaroista, marinoiduista vihanneksista ja erilaisista herkuista, kuten leivoksista. Olutta kului tynnyreittäin, mutta viiniin oli varaa vain kaikkein rikkaimmilla.

Karnevaalit


Yksi iloisimmista vuotuisista juhlista on ollut laskiainen, joka esimerkiksi Etelä-Euroopassa on edelleen juhla, johon liitetään miellekuva karnevaaleista. Tunnetuimmat laskiaisajan karnevaalit vietetään edelleenkin Venetsiassa. 


Mitä sitten karnevaalit ovat? Sana tulee latinankielisestä sanasta carnilevaria – lihan pois paneminen. 


Mainittakoon myös se, että mannermaiset laskiaishuvit karnevaaleineen tulivat Suomeen Juhana Herttuan mukana 1500-luvulla Turkuun, mistä juhlatavat ja –ruuat levisivät vähitellen säätyläisten kautta myös rahvaalle. Laskiaispullan ja hernekeiton syömisen ohella olisikin toivottavaa, että ikiaikainen keskieurooppalainen tapa viettää laskiaista karnevaalien merkeissä palaisi suomalaisiinkin tapoihin. Onhan viime vuosina yleistynyt muutkin kansainväliset juhlatavat kuten halloweenin, ystävänpäivän sekä kirjan ja ruusunpäivän vietto. 


Juhanan tiedetään palkinneen parhaita naamiaisasuja ja nokkelimpia ilveilijöitä. Ilveilyn sivumerkitys on Keski-Euroopan laskiaiskarnevaalikulkueilla ollut vuosisatoja. Joukon voimalla ja pilailun suojissa on uskallettu pilkata vallanpitäjiä ja vallitsevaa maailmanjärjestystä. Suomessa tämä vivahde on ollut vähäisempää vaan ei täysin tuntematonta. Suomen ensimmäiset laskiaisen naamiaistanssiaiset järjestettiin Helsingissä vuonna 1813 "Venäjänmaan onnettomien" hyväksi. Muoti levisi nopeasti myös pikkukaupunkeihin ja säätyläisten kerhoilta ammattikunnille, käsityöläisille, opettajaseminaareihin ja osakuntiin.” [lähde ei ole säilynyt tallella]

Laskiaisruuat


Laskiaisen perinteeseen on kuulunut syödä niin hyvin, että sormet kiilsivät ja rasva tirskui suupielistä. Syitä tähän on ollut kaksi. Ensiksikin laskiaisruuan tuli olla rasvaista ja sitä tuli olla runsaasti, koska näin taattiin tulevan vuoden karjaonni: saatiin lihavia sikoja ja lehmät lypsivät runsaasti.

Sitä lihavampia ja runsaslypsyisempiä,
mitä enemmän suupielet kiilsivät rasvasta ruuan jälkeen.

Runsas ruokapöytä laskiaispäivänä enteili vaurautta ja hyvää ruokaonnea loppuvuodeksi. Olihan se viimeinen päivä ennen uusien kananmunien ja tuoreen maidon saamista ennen pääsiäistä. 


Toiseksi tankkaamalla rasvaista ruokaa laskiaisena oli mukavampi aloittaa 40 arkipäivää kestävä pääsiäispaasto. 

Näin jälkikäteen voisi ajatella myös, että laskiaisena syötiin pois kaikki ne ruoka-aineet, jotka olivat paaston aikana kiellettyjä, ja jotka olisivat voineet pilaantua sen aikana. Hyvää ruokaa kun ei aiemmin tullut mieleenkään haaskata. 


Paaston aloittamista kuvaavat hyvin laskiaistiistain muut nimitykset:

lihavatiistai, lihatiistai (Varsinais-Suomi), rasvatiistai (Karjala ja Keski-Suomi) ja rasvalaskiainen (Kuhmo)

Katolisella ajalla, samoin kuin nykyisin ortodokseillakin, paastottiin jättämällä väliin liha, kananmunat, kerma, maito, voi ja valkoiset jauhoruuat, joita tosin muutenkin syötiin harvoin, sillä vehnän jauhatus niin, ettei se säilytyksessä härskiinny, keksittiin vasta 1900-luvulla. Muutenkin vehnäjauhojen käyttö alkoi yleistyä vähitellen Suomessa vasta 1700-luvulla. Sitä ennen leivonnassa käytettiin lähes pelkästään ohra- ja ruisjauhoja.

Nykyisin laskiaiseen yhdistetään hernekeitto ja laskiaispullat ja niitä kuuluu syödä eritoten laskiaistiistaina, ei niinkään laskiaissunnuntaina. Näistä hernekeitto edustaa tuhtia ja rasvaista paastoa edeltävää ruokailua ja laskiaispullat paastonaikana kiellettyä valkoista ruokaa. 


Hernesoppa on tehty perinteisesti laskiaiseksi siansorkista, joita säästettiin syysteurastuksesta ja juuri tätä keittoa varten. Tosin siankynttä syötiin myös kynttelinpäivänä 6.2. Esimerkiksi Anttolassa on ollut tapana paistaa suolatut siansorkat uunissa. Sen jälkeen niitä keitettiin herneiden kanssa keitoksi.

Kun sorkkarokka oli syöty, piti sorkat viedä salaa metsään. Sitten kesän tultua siat halusivat mennä metsään syömään heinää.

Muualla Suomessa sorkat heitettiin metsään vasta pääsiäisenä.

Ruotsinkieliset syövät hernekeittonsa perinteisesti lämmitetyn punssin kera. 


Laskiaispulla tuli Saksasta Ruotsiin 1600-luvulla. Sitä ennen syötiin laskiaisena hillomunkkeja. Ensimmäinen maininta nykyisen Suomen alueelta kerrotaan olevan vuodelta 1689. Alun perin pulla ruskistettiin voissa ja siitä löytyi rusinoita tai korintteja. Myöhemmin pulla tarjottiin maidon ja sokerin kanssa ja sen väliin laitettiin kermavaahtoa ja mantelimassaa, joka myöhemmin vaihdettiin usein myös hilloon. Suomessa tapa syödä kermalla ja hillolla/mantelimassalla täytettyä pullaa alkoi yleistyä säätyläisten keskuudessa vasta 1700-1800-lukujen taitteessa, ja sillä korvattiin vähitellen laskiaisherkkuna olleet hillomunkit. 1800-luvulla pullia myytiin konditorioissa, joista ne, joilla siihen oli varaa, ostivat kodeissa syötäväksi. Tuohon aikaan laskiaispullien ohjeet myös alkoivat löytyä suomalaista keittokirjoista ja niitä alettiin valmistaa kodeissa yleisemminkin. Ensimmäinen pohjoismainen keittokirjamerkintä laskiaspullasta on ruotsalaisen Cajsa Wargin keittokirjassa vuodelta 1755.


Katolisella ajalla laskiaisena ei olisi voitu kuvitella syödä laskiaspullaa, vaikka pullaa olisi kenties ollut saatavillakin, sillä laskiaisena ei katolisen perinteen mukaan missään nimessä saanut tarttua teräaseeseen; eli pullan leikkaaminenkin oli silloin kielletty. Hillolla täytetyn munkin valmistamiseen ei sen sijaan teräasetta tarvittu.


Ruotsalaiset ja ruotsinkieliset Suomessa, syövät laskiaispullan useimmiten keittolautaselta kuuman maidon kanssa. Ainakin Tukholmasta saa kahviloistakin laskiaispullan kuumalla maidolla, joka kaadetaan mantelimassaa ja kermavaahtoa sisältävän pullan päälle. Espressokoneen maidonkuumentimella saa kiehuvaa maitoa nopeasti ja ilmeisesti kahvilan kalustoon kuuluu muutamia syviä lautasia. Ruotsiksi laskiaispulla on muuten semla, joka suomenruotsalaisilla tarkoittaa sämpylää. Ja makuelämystä voi verrata hyvään pullamössöön. 


Tarinan mukaan Ruotsi-Suomen kuningas Adolf Fredrik tukehtui pullamaitoonsa laskiaistiistaina 1771.  Tuohon aikaan pullat täytettiin massalla, jossa oli pullansisusta, mantelia, munankeltuaista, kermaa, voisulaa ja sokeria. Pullia keitettiin täyttämisen jälkeen puoli tuntia maidossa ja ne tarjottiin keitinliemen ja maidosta, sokerista ja voista tehdyn kastikkeen kera. Marsipaanitäyte yleistyi vasta 1800-luvun puolivälissä. Laskiaispullien ohella kuninkaamme nautti hapankaalia, lihaa ja nauriita, hummeria, kaviaaria, savusilakkaa ja samppanjaa, joten kelpo ateria oli kuninkaan viimeinen ateria. 


Pannukakkua eli laskiaiskropsua on syöty perinteisesti ainakin Pohjanmaalla. Pannukakku on tehty ohrajauhoista ja paistamiseen on käytetty runsaasti voita tai sianrasvaa. Mukaan on voitu laittaa myös sianlihanpaloja tai silavakappaleita tai höystöä (lampaan talia). Näitä käytettiin etenkin silloin, kun pannukakku tehtiin täysmaidon asemasta kuoritusta maidosta. Pannukakkua on paistettu useimmiten kuumassa uunissa nopeasti, jolloin siitä tulee pehmeää ja ohutkuorista, mutta se voidaan tehdä myös uunin jälkilämmössä hauduttamalla, jolloin siitä tulee kovempaa ja makeampaa. Nykyisin pannukakusta jätetään laskiaisenakin liha ja silava pois. 


Savossa on pannukakun sijaan tehty lampaantalilla höystettyä rasvarieskaa, jota syötiin päivällä muiden ruokien kanssa lämpimänä. Tähteet jaettiin ja jokainen sai syödä loput milloin halusi.

Ennen rasvarieskan syömistä ei saanut mennä mäkeen, sillä sukset eivät luistaneet kuin vasta syönnin jälkeen.


Satakuntalaiseen, varsinaissuomalaiseen ja hämäläiseen laskiaisperinteeseen on kuulunut perinteisesti myös verimakkarat. Verestä ja ruisjauhoista tehdyt makkarat valmistettiin maanantaina ja syötiin laskiaistiistaina mäestä tultaessa ja loput syötiin illalla iltapalaksi.Makkaroita paistaessa piti olla huolellinen:

Jos makkarat rikkuivat uunissa, se ennusti naimis- tai muun kaupan purkautumista.


Venäläisestä keittiöstä on tullut suomalaiseen laskiaisen ajan ruokaperinteeseen tattarijauhoista tehdyt blinit, mäti ja vohvelit. 1924 vuoden Kotiliedessä mainitaan että linneistä eli blineistä on tullut hernekeiton ohella melkeinpä välttämätön laskiaisherkku. Lehdessä suositeltiin blinien seuraksi mätiä, anjovisvoita, raakaa kananmunaa ja anjovissuikaleita tai siivilän läpi puserrettua suolattua lohta johon sekoitetaan runsaasti kermavaahtoa. Itse ole tutustunut bliniviikkoihin ensi kertaa Joensuun teatteriravintolassa, mutta nykyisinkin näitä herkkuja saa viikon, parin ajan luultavasti joka kaupungissa.

Liukasta laskiaista


Erilaiset ennusmerkit ja uskomukset kuuluvat myös laskiaiseen, samoin mäenlasku ja muukin ilakointi. Laskiaiseen on kuulunut oleellisena osana mäenlasku, johon poikkeuksellisesti ottivat osaa kaiken ikäiset ihmiset. 


Mäkeä laskettiin ajatuksella, että kelkan liukumisen pituus voisi ennustaa pellavan- ja hampunkasvua. Mitä pidemmälle kelkalla pääsisi, sitä pidempiä kuituja saataisiin. Omalle talolle toivottiin tietysti hyvää onnea ja naapurille huonompaa. Menestystä viljelyksille sai enemmän, jos naisväki piti hiuksensa kerrankin vapaina tuulessa hulmuavina. Myös hiusten harjaamisen ja valkoisiin pellavavaatteisiin pukeutumisen uskottiin takaavan pitkiä pellavia. 

"pitkiä pellavia kon seipäitä, räätikkäitä kon nurkanpäitä" (Kokemäki).


Monin paikoin laskiaisena laitettiin nuorison iloksi puhtaille haoille hakotarhaan hyppylauta. jonka ympärille nuoriso kokoontui riehakkasti.

Ruotsin ja Venäjän säätyläisiltä Suomeen on tullut laskiaisen rekiajelut; rekiretket ja Euroopasta 1800-luvulla muotiin tulleet laskiaisen luistelutapahtumat. Nykyäänkin järjestetään joillain paikkakunnilla laskiaistiistai-iltana retki- tai rusettiluistelua tervasoihtuineen. 


Ulkoillessa on hyvä katsella ennusmerkkejä tulevasta säästä ja luonnon antimista:

Jos laskiaisena tuuli vie rikan tien yli, tulee hyvä pellavavuosi.

Jos laskiaisena sataa lunta, vaikka vähänkin, tulee kesällä hyvä marjavuosi.

Tuhkakeskiviikko


Laskiaista seuraa tuhkakeskiviikko, joka aloittaa 40 päiväsen pääsiäispaaston. Nimitys tulee katoliselta ajalta, jolloin pappi sirotti tuhkaa syntejään julkisesti katuvien päähän ja teki tuhkalla ristinmerkin katujien otsaan. Nykyisin pääsiäispaasto alkaa olla tuttua myös luterilaisissa piireissä. Luterilaisen paaston aikana hiljennytään ja kieltäydytään jostain itselle liian tärkeäksi tulleesta asiasta kuten kahvista, televisionkatselusta, motolla: 40 päivää ilman. 


Itse olen pohtinut vuosikaudet, miten ihmeessä laskiaisesta on muka 40 päivää pääsiäissunnuntaihin. Vasta tänään tajusin, että lukuun ei oteta mukaan sunnuntaita.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Liukasta laskiaista esitelmä Laajalammen Martoille 9.2.2011


Joulukausi päättyy Itä-Suomessa loppaiseen ja Länsi-Suomessa Nuutin päivään. Siitä alkavat

härkäviikot : karvakengät, reikäleivät ja kalikkareet (Alavus)

Millä tarkoitetaan sitä, että juhlien jälkeen palataan arkiruuan syömiseen ja raskaan työn tekemiseen. Raskaimmat työt, kuten tukkien vetäminen metsästä, tehtiin ennen härkäparin vetäminä. Härkäviikkoja on voitu kutsua myös selkäviikoiksi :

emäseläkä ettee aokee (Kangasniemi)

Selkäviikot viittaavat siihen, että pitkä talven selkä alkaa pakkaskausineen. Talven selän sanotaan taittuvan Matin päivän tienoilla 24.2., mutta esimerkiksi Lammilla on sanottu sen tapahtuvan vasta maarianpäivänä, viikkoa ennen pääsiäistä. Toivottavasti lammilaisten ennustus ei pidä paikkaansa ainakaan tänä vuonna, jolloin pääsiäinen on tavallista myöhemmin.


Härkäviikot

Härkäviikkojen aikana oli hyvät rekikelit kuljettaa metsästä tukkeja kesän rakennustöitä varten. Miehille riitti töitä myös esimerkiksi hakotarhan valmistamisessa. Myös tunkiot tyhjennettiin kasoiksi pelloille. Raskas työ oli myös kaadettujen havupuiden hennompien oksien silppuaminen pieniksi. Niitä käytettiin navetassa ja hakotarhoissa, eli navetan edessä olevissa ulkotarhoissa kuivikkeina. Samalla se toimi eräänlaisena apulantana. Sanottiin:

Vuodessa on kolme kovaa päivää: sikolahti, tunkionnosto ja lukupäivä. (eli kristinopin kuulustelu kinkereillä).

Naisille riitti töitä kehräämisen parissa, sillä kaikki vuoden aikana tarvittavat langat tuli kehrätä ennen laskiaista, jonka jälkeen aloitettiin kankaan kutominen. Vuoden pimeimpänä aikana oli hyvä kehrätä, siihen ei paljon valoa tarvittu. Kehrääminen piti saada päätökseen laskiaiseen mennessä. 


Laskiainen jakoi kevättalven työt

Itse laskiaistiistaipäivänä ei saanut kuitenkaan kaikkia töitä tehdä. Esimerkiksi

kehrätä ei saanut, sillä silloin lampaat tulivat pyöräpäisiksi.

Kiellettyä oli niin ikään teräaseiden käsittely ja kaikenlaiset työt, josta tuli kolinaa ja meteliä. Ja jos nyt ylipäätään laskiaisena työtä tehtiin, se piti lopettaa jo varhain iltapäivällä, jolloin rengit ja piiatkin pääsivät mukaan mäenlaskuun ja ilotteluun.

Toisaalta joitain töitä oli pakko tehdä juuri silloin:

Laskiaisena on vietävä lantaa pellolle ainakin yksi kuorma!

Kevät oli edennyt laskiaiseen mennessä jo niin pitkälle, että tuvassa ei tarvinnut enää lisävalaistusta aamu- ja iltapäivän tunteina.

Laskiaisesta ei tulta tupaan,
päivä saa päreenä olla,
varis kukkona!


Laskiaissunnuntai

Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Sitä seuraavaa tiistaita kutsutaan laskiaistiistaiksi, jota seuraa 40 päivän laskiaispaasto. Nimitys laskiainen ei siis tule riemuisasta mäenlaskusta vaan paastoon laskeutumisesta.


Paastopäivinä syötiin kevyesti ja elettiin rauhallisemmin. Liharuuat, kananmunat, sokeri ja muut valkoiset herkut olivat kiellettyjä.


Keskiajalla

Keskiajalla ei tunnettu kesälomia eikä pekkaspäiviä. Siitä huolimatta työpäiviä oli silloin suurin piirtein sama määrä kuin nykyisin, sillä juhlapäiviä oli paljon ja ne olivat kaikille vapaapäiviä. Nämä vapaapäivät eivät olleet shoppailu tai kotitöidentekopäiviä, vaan ne myös käytettiin vapaa-ajan viettoon ja juhlimiseen.


Keskiaikaisissa Hansakaupungeissa laskiaisen vietto saattoi kestää kauppiaskilloissa kaksikin viikkoa. Juhliin kuuluivat rivitanssit, juhlapäivälliset, tanssiaiset ja ennen kaikkea oluen juominen. Juhliminen ei aina ollut edes vapaaehtoista, sillä esimerkiksi Tallinnan kauppias- ja käsityökiltoihin kuuluvilla oli osallistumispakko näihin juhliin. Juhlahumusta on jäänyt paljon tietoa kiltojen tilikirjoihin, joiden mukaan juhlijat maksoivat paljon erilaisia sakkomaksuja esimerkiksi oluen läikyttämisestä, oluttuoppien rikkomisesta, virtsaamisesta kiltahuoneessa, huonekalujen rikkomisesta jne. Tiedetään myös, että juhlissa oli mukana myös naisia, sillä neidoille ja rouville oli palkattu tanssittajia, jotka huolehtivat siitä, että juominkien keskelläkään naiset eivät jääneet seinäruusuiksi.

Juhliin pukeuduttiin parhaimpiin vaatteisiin. Pöydät katettiin notkuviksi erilaisista lihalaaduista, kalasta, makkaroista, marinoiduista vihanneksista ja erilaisista herkuista, kuten leivoksista. Olutta kului tynnyreittäin, mutta viiniin oli varaa vain kaikkein rikkaimmilla.


Karnevaalit

Yksi iloisimmista vuotuisista juhlista on ollut laskiainen, joka esimerkiksi Etelä-Euroopassa on edelleen juhla, johon liitetään miellekuva karnevaaleista. Tunnetuimmat laskiaisajan karnevaalit vietetään edelleenkin Venetsiassa.


Mitä sitten karnevaalit ovat? Sana tulee latinankielisestä sanasta carnilevaria – lihan pois paneminen.

Mainittakoon myös se, että mannermaiset laskiaishuvit karnevaaleineen tulivat Suomeen Juhana Herttuan mukana 1500-luvulla Turkuun, mistä juhlatavat ja –ruuat levisivät vähitellen säätyläisten kautta myös rahvaalle. Laskiaispullan ja hernekeiton syömisen ohella olisikin toivottavaa, että ikiaikainen keskieurooppalainen tapa viettää laskiaista karnevaalien merkeissä palaisi suomalaisiinkin tapoihin. Onhan viime vuosina yleistynyt muutkin kansainväliset juhlatavat kuten halloweenin, ystävänpäivän sekä kirjan ja ruusunpäivän vietto. 


”Juhanan tiedetään palkinneen parhaita naamiaisasuja ja nokkelimpia ilveilijöitä. Ilveilyn sivumerkitys on Keski-Euroopan laskiaiskarnevaalikulkueilla ollut vuosisatoja. Joukon voimalla ja pilailun suojissa on uskallettu pilkata vallanpitäjiä ja vallitsevaa maailmanjärjestystä. Suomessa tämä vivahde on ollut vähäisempää vaan ei täysin tuntematonta. Suomen ensimmäiset laskiaisen naamiaistanssiaiset järjestettiin Helsingissä vuonna 1813 "Venäjänmaan onnettomien" hyväksi. Muoti levisi nopeasti myös pikkukaupunkeihin ja säätyläisten kerhoilta ammattikunnille, käsityöläisille, opettajaseminaareihin ja osakuntiin.”


Laskiaisruuat

Laskiaisen perinteeseen on kuulunut syödä niin hyvin, että sormet kiilsivät ja rasva tirskui suupielistä. Syitä tähän on ollut kaksi. Ensiksikin laskiaisruuan tuli olla rasvaista ja sitä tuli olla runsaasti, koska näin taattiin tulevan vuoden karjaonni: saatiin lihavia sikoja ja lehmät lypsivät runsaasti.

Sitä lihavampia ja runsaslypsyisempiä,
mitä enemmän suupielet kiilsivät rasvasta ruuan jälkeen.

Runsas ruokapöytä laskiaispäivänä enteili vaurautta ja hyvää ruokaonnea loppuvuodeksi. Olihan se viimeinen päivä ennen uusien kananmunien ja tuoreen maidon saamista ennen pääsiäistä.

Toiseksi tankkaamalla rasvaista ruokaa laskiaisena oli mukavampi aloittaa 40 arkipäivää kestävä pääsiäispaasto. Näin jälkikäteen voisi ajatella myös, että laskiaisena syötiin pois kaikki ne ruoka-aineet, jotka olivat paaston aikana kiellettyjä, ja jotka olisivat voineet pilaantua sen aikana. Hyvää ruokaa kun ei aiemmin tullut mieleenkään haaskata. 


Paaston aloittamista kuvaavat hyvin laskiaistiistain muut nimitykset:

lihavatiistai, lihatiistai (Varsinais-Suomi), rasvatiistai (Karjala ja Keski-Suomi) ja rasvalaskiainen (Kuhmo)

Katolisella ajalla, samoin kuin nykyisin ortodokseillakin, paastottiin jättämällä väliin liha, kananmunat, kerma, maito, voi ja valkoiset jauhoruuat, joita tosin muutenkin syötiin harvoin, sillä vehnän jauhatus niin, ettei se säilytyksessä härskiinny keksittiin vasta 1900-luvulla. Muutenkin vehnäjauhojen käyttö alkoi yleistyä vähitellen Suomessa vasta 1700-luvulla. Sitä ennen leivonnassa käytettiin lähes pelkästään ohra- ja ruisjauhoja. 


Nykyisin laskiaiseen yhdistetään hernekeitto ja laskiaispullat ja niitä kuuluu syödä eritoten laskiaistiistaina, ei niinkään laskiaissunnuntaina. Näistä hernekeitto edustaa tuhtia ja rasvaista paastoa edeltävää ruokailua ja laskiaispullat paastonaikana kiellettyä valkoista ruokaa.


Hernesoppa on tehty perinteisesti laskiaiseksi siansorkista, joita säästettiin syysteurastuksesta ja juuri tätä keittoa varten. Tosin siankynttä syötiin myös kynttelinpäivänä 6.2. Esimerkiksi Anttolassa on ollut tapana paistaa suolatut siansorkat uunissa. Sen jälkeen niitä keitettiin herneiden kanssa keitoksi.

Kun sorkkarokka oli syöty, piti sorkat viedä salaa metsään. Sitten kesän tultua siat halusivat mennä metsään syömään heinää.

Muualla Suomessa sorkat heitettiin metsään vasta pääsiäisenä.


Ruotsinkieliset syövät hernekeittonsa perinteisesti lämmitetyn punssin kera.


Laskiaispulla tuli Saksasta Ruotsiin 1600-luvulla. Sitä ennen syötiin laskiaisena hillomunkkeja. Ensimmäinen maininta nykyisen Suomen alueelta kerrotaan olevan vuodelta 1689. Alun perin pulla ruskistettiin voissa ja siitä löytyi rusinoita tai korintteja. Myöhemmin pulla tarjottiin maidon ja sokerin kanssa ja sen väliin laitettiin kermavaahtoa ja mantelimassaa, joka myöhemmin vaihdettiin usein myös hilloon. Suomessa tapa syödä kermalla ja hillolla/mantelimassalla täytettyä pullaa alkoi yleistyä säätyläisten keskuudessa vasta 1700-1800-lukujen taitteessa, ja sillä korvattiin vähitellen laskiaisherkkuna olleet hillomunkit. 1800-luvulla pullia myytiin konditorioissa, joista ne, joilla siihen oli varaa, ostivat kodeissa syötäväksi. Tuohon aikaan laskiaispullien ohjeet myös alkoivat löytyä suomalaista keittokirjoista ja niitä alettiin valmistaa kodeissa yleisemminkin. Ensimmäinen pohjoismainen keittokirjamerkintä laskiaspullasta on ruotsalaisen Cajsa Wargin keittokirjassa vuodelta 1755.


Katolisella ajalla laskiaisena ei olisi voitu kuvitella syödä laskiaspullaa, vaikka pullaa olisi kenties ollut saatavillakin, sillä laskiaisena ei katolisen perinteen mukaan missään nimessä saanut tarttua teräaseeseen; eli pullan leikkaaminenkin oli silloin kielletty. Hillolla täytetyn munkin valmistamiseen ei sen sijaan teräasetta tarvittu.


Ruotsalaiset ja ruotsinkieliset Suomessa, syövät laskiaispullan useimmiten keittolautaselta kuuman maidon kanssa. Ainakin Tukholmasta saa kahviloistakin laskiaispullan kuumalla maidolla, joka kaadetaan mantelimassaa ja kermavaahtoa sisältävän pullan päälle. Espressokoneen maidonkuumentimella saa kiehuvaa maitoa nopeasti ja ilmeisesti kahvilan kalustoon kuuluu muutamia syviä lautasia. Ruotsiksi laskiaispulla on muuten semla, joka suomenruotsalaisilla tarkoittaa sämpylää. Ja makuelämystä voi verrata hyvään pullamössöön.


Tarinan mukaan Ruotsi-Suomen kuningas Adolf Fredrik tukehtui pullamaitoonsa laskiaistiistaina 1771.  Tuohon aikaan pullat täytettiin massalla, jossa oli pullansisusta, mantelia, munankeltuaista, kermaa, voisulaa ja sokeria. Pullia keitettiin täyttämisen jälkeen puoli tuntia maidossa ja ne tarjottiin keitinliemen ja maidosta, sokerista ja voista tehdyn kastikkeen kera. Marsipaanitäyte yleistyi vasta 1800-luvun puolivälissä. Laskiaispullien ohella kuninkaamme nautti hapankaalia, lihaa ja nauriita, hummeria, kaviaaria, savusilakkaa ja samppanjaa.


Pannukakkua eli laskiaiskropsua on syöty perinteisesti ainakin Pohjanmaalla. Pannukakku on tehty ohrajauhoista ja paistamiseen on käytetty runsaasti voita tai sianrasvaa. Mukaan on voitu laittaa myös sianlihanpaloja tai silavakappaleita tai höystöä (lampaan talia). Näitä käytettiin etenkin silloin, kun pannukakku tehtiin täysmaidon asemasta kuoritusta maidosta. Pannukakkua on paistettu useimmiten kuumassa uunissa nopeasti, jolloin siitä tulee pehmeää ja ohutkuorista, mutta se voidaan tehdä myös uunin jälkilämmössä hauduttamalla, jolloin siitä tulee kovempaa ja makeampaa. Nykyisin pannukakusta jätetään laskiaisenakin liha ja silava pois.


Savossa on pannukakun sijaan tehty lampaantalilla höystettyä rasvarieskaa, jota syötiin päivällä muiden ruokien kanssa lämpimänä. Tähteet jaettiin ja jokainen sai syödä loput milloin halusi.

Ennen rasvarieskan syömistä ei saanut mennä mäkeen, sillä sukset eivät luistaneet kuin vasta syönnin jälkeen.


Satakuntalaiseen, varsinaissuomalaiseen ja hämäläiseen laskiaisperinteeseen on kuulunut perinteisesti myös verimakkarat. Verestä ja ruisjauhoista tehdyt makkarat valmistettiin maanantaina ja syötiin laskiaistiistaina mäestä tultaessa ja loput syötiin illalla iltapalaksi.

Jos makkarat rikkuivat uunissa, se ennusti naimis- tai muun kaupan purkautumista.


Venäläisestä keittiöstä on tullut suomalaiseen laskiaisen ajan ruokaperinteeseen tattarijauhoista tehdyt blinit, mäti ja vohvelit. Mikkelissäkin ainakin Fransmanilla on laskiaisen tienoilla bliniviikot.



Liukasta laskiaista

Erilaiset ennusmerkit ja uskomukset kuuluvat myös laskiaiseen, samoin mäenlasku ja muukin ilakointi. Laskiaiseen on kuulunut oleellisena osana mäenlasku, johon poikkeuksellisesti ottivat osaa kaiken ikäiset ihmiset. 


Mäkeä laskettiin ajatuksella, että kelkan liukumisen pituus voisi ennustaa pellavan- ja hampunkasvua. Mitä pidemmälle kelkalla pääsisi, sitä pidempiä kuituja saataisiin. Omalle talolle toivottiin tietysti hyvää onnea ja naapurille huonompaa. Menestystä viljelyksille sai enemmän, jos naisväki piti hiuksensa kerrankin vapaina tuulessa hulmuavina. Myös hiusten harjaamisen ja valkoisiin pellavavaatteisiin pukeutumisen uskottiin takaavan pitkiä pellavia.   

"pitkiä pellavia kon seipäitä, räätikkäitä kon nurkanpäitä" (Kokemäki).

Monin paikoin laskiaisena laitettiin nuorison iloksi puhtaille haoille hakotarhaan hyppylauta. jonka ympärille nuoriso kokoontui riehakkasti.


Ruotsin ja Venäjän säätyläisiltä Suomeen on tullut laskiaisen rekiajelut; rekiretket ja Euroopasta 1800-luvulla muotiin tulleet laskiaisen luistelutapahtumat. Nykyäänkin järjestetään joillain paikkakunnilla laskiaistiistai-iltana retki- tai rusettiluistelua tervasoihtuineen.


Ulkoillessa on hyvä katsella ennusmerkkejä tulevasta säästä ja luonnon antimista:

Jos laskiaisena tuuli vie rikan tien yli, tulee hyvä pellavavuosi.

Jos laskiaisena sataa lunta, vaikka vähänkin, tulee kesällä hyvä marjavuosi.


Tuhkakeskiviikko

Laskiaista seuraa tuhkakeskiviikko, joka aloittaa 40 päiväsen pääsiäispaaston. Nimitys tulee katoliselta ajalta, jolloin pappi sirotti tuhkaa syntejään julkisesti katuvien päähän ja teki tuhkalla ristinmerkin katujien otsaan. Nykyisin pääsiäispaasto alkaa olla tuttua myös luterilaisissa piireissä. Luterilaisen paaston aikana hiljennytään ja kieltäydytään jostain itselle liian tärkeäksi tulleesta asiasta kuten kahvista, televisionkatselusta, motolla: 40 päivää ilman.


Itse olen pohtinut vuosikaudet, miten ihmeessä laskiaisesta on muka 40 päivää pääsiäissunnuntaihin. Vasta tänään tajusin, että lukuun ei oteta mukaan sunnuntaita.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole viel...