Heinäkuussa 2026 luetut

Heinäkuussa luin sangen monta ohutta kirjaa. Osa oli kevyttä kesälukemista, mutta mahtui mukaan painavampaakin tekstiä. Dekkareitakin lukaisin muutaman. Kappalemäärää tuli sen verran, että ensimäistä kertaa täytyi pilkkoa kirjankansikuvat kahteen eri kuvaan. Edelleen olen hieman jäljessä kirja/päivä tahdista Aasialaisen kauteni vuoksi, mutta kyllä tämä tästä tasaantuu, uskon niin. Pienoisesta kiinnostuksestani huolimatta heinäkuukaan ei ollut niin pitkä, että olisin saanut englanninkielisen runokirjan Karibialta puuttuvasta maasta loppuun, mutta ehkä jo elokuussa.... Kuka ties. Luettua taisi tulla 73 kirjaa. Kirjat olen laskenut suoratoistopalveluiden tapaan, paitsi tyyliin päivittäin ilmestyvät joulukalenterikirjat (heinäkuussa oli yksi lomakirja), jonka laskin yhdeksi, koska kyseessä oli oikeasti romaani eikä novelli- tms. kokoelma. 

Aarnipuro Marja Murha retriitissä : Kaarina Riikonen ratkaisee osa 1. Joogaretriitistä on kyse. Kirja on ilmestynyt Avun kesädekkarina. Mikähän se on tänä vuonna, täytyy käydä kirjastossa lukemassa. (27.7.) 🌟🌟 

Muitakin kirjoja oli hyviä, mutta eikös 6 riitä parhaiksi?

Ahn Lars Seinien sisällä Pelon atlas osa 2. Kertojan muurari setä-Erik katoaa, miten käy kertojan. Tanska. (2.7.) 🌟🌟 

Aho Elisabet Helmi salaperäinen tyttö. Vappu ja Annika tutustuu hylättyyn päiväkotiin. Joku nukkunut päiväkodin leikkimökissä... Lukijana Maija Lang jonka ääni ei oikein sovi korvilleni, mutta kuuntelin. Lapset. (23.7.) 

Aho Juhani (1961-1921) Käynti Kolilla. Ajo taisi käydä Kolilla 1892, jolloin kirjoitti tuon. Lieksa tai tuolloin itse asiassa Pielisjärven pitäjä. (4.7.) 🌟🌟 

Aho Juhani Laatokka ja Valamo. Aho kävi Sortavalassa, Laatokalla ja Valamossa 1890-luvun alussa ja vertailee luostarin sisäpuolta Italiassa näkemiinsä luostareihin, jotka ovat koristeellisia ja Valamo taas pelkistetty. Kun roomalaiskatolisissa maissa luostarit on. Täynnä kuuluisien maalareiden tauluja, on venäläiset ikonit Ahon mukaan räikeitä ja pelkistettyjä. Toisena lukuna kokemuksia junamatkalta. Salmi. (4.7.) 🌟 

Aho Juhani. Pikimmiltään Venäjän-Karjalassa. Mieleen jäi oikeastaan vaan vaatetuseroja. Tämä oli pisin kirjanen näistä kolmesta. Alunperin taisivat olla jatkokertomuksena sanomalehdessä. Pielisjärveltä kohti Karjalaa. (4.7.) 🌟 

Alsanea Rajaa Riadin tytöt. Luulin lukeneeni tämän, mutta oli uusi tuttavuus. Perjantaisin on mahdollisuus saada sähköpostiin uutiskirje Riadin mehukkaimmista juoruista ja railakkaimmista bileistä... Kirjan pääosissa on neljä parikymppistä naista: Michellen, Sadimin, Lamisin ja Gamran. Sähköposteissa seurataan naisten siirtymistä avioliittoon vuosina 2004-2005. Kaikki ei ole aina auvoista: torstai ei ole toivoa täynnä sen enempää kuin muutkaan päivät, kuten jossain kirjan kirjeistä sanaillaan. Mukana on myös joitain sähköpostien lukijapalautteita. Saudi-Arabia. (9.7.) 🌟 

"Mitä sanoa miehistä vahvimmalle, kun hän on vanhemmillensa rumpu, jolla soitetaan vanha heimolaulu. Tyhjyyttään kumiseva rumpu oli vielä hiljan piripintaan täynnä rakkautta, jonka vain kiittämätön päästää käsistänsä."

Andersson Laura Malja uudelle : viinikylän mysteerit osa 1-3. Suomalainen nainen, eronnut matkustaa Ranskaan. Lähtökuopissa tulee kirje nuoruuden poikaystävältä ja naisen ero päätyy iltapäivälehtien lööppeihin. Edessä on matka viinitilalle. Siellä alkaa selvitystyö, mitä tapahtui Michaelille. Ranska. (21.7.)

Bagge Tapani Oravanpyörä. Aika mainio minidekkari. (27.7.) 🌟🌟🌟 

Chizmar Richard Gwendyn lumottu sulka. Tarina jatkuu Gwendyn ollessa aikuinen. Gwendy saa lippaan takaisin... USA (30.7.)

"Kirjoittaminen on käytännössä leikkimistä." Stephen King kirjan esipuheessa. 

Chun Shu Beijing Beibi. Ikuisuusprojekti. Hyvä kirja, mutta jostain syystä sain kuunneltua vain pätkissä ja sitten muutaman päivän/viikon tauko. Kirja on nuoren punkkaritytön muistelmat. Peking, Kiina. (7.7.) 🌟🌟 

"Minulla oli värjätyt hiukset enkä pelännyt mitään." Beijing beibi, 17 v.

Dickson Brian Sokea lasku. Jösses, miten uskomaton suoritus! Nepal. 🌟🌟 

"Kaikki tuntuu oikein mukavalta kun vatsa on täynnä ja kädessä on kuumaa juotavaa." 

Dusapin Elisa Shua Sokcho talvella. Sokcho on kesäkaupunki itärannikolla 60 km Pohjois-Korea rajalta. Hotelli on melko tyhjä talvella ja sinne majoittuu ranskalainen sarjakuvapiirtäjä. Kirjailija on Sveitsissä asuva ranskalais-eteläkorealainen ja teos on voittanut parhaan käännös kirjapalkinnon 2021. Pitänee lukea myös Pachinko-kuulat. Etelä-Korea. (5.7.) 🌟🌟 

Gendrot Adrian ja Ryf Robert Dangerous Assignment: Macau Smuggle Agent Out of Country. Steve Mitchell seikkailee. Macao. (3.7.) 

Gogol Nikolai Nevan valtakatu. Pietarin valtakatu, 4,5 km pitkä bulevardi (Venäjän pisin) Nevski Prospekt, puhtaaksi lakaistu ja köyhällekin sopiva katu, jota alettiin rakentaa valtakaduksi 1710. Veikko Honkasen lukemien runojen jälkeen oli pakko etsiä toinen Honkasen lukema kirja. Tämä löytyi onneksi eilen tallentamistano. Venäjä. (5.7.) 🌟🌟 

Haahtela Joel Talvikappeli. Vuosi 1348 ja ruhtinaan tilaaman kappelinnmaalaus talvella. Maalarien ja ruhtinattaren välille syntyy yhteys. Pohjois-Italia. (26.7.) 🌟🌟🌟 

Haahtela Joel Sielunpiirtäjän ilta. 1600-luku, eläköityvän taidemaalari elämää ja muistoja. Hollanti.  (26.7.) 🌟🌟

Haavikko Paavo Tiet etäisyyksiin. Runoja voi lukea uudestaannja uudestaan. Tämä alieni kolmas kerta. Edelleen se yksi sykähdyttää, kuin kotiinsa tulisi. Runot. (3.7.) 🌟🌟 

Haukio Jenni Paitasi on pujahtanut ylleni. Haukion Runo-Kaarina -palkinnon saanut Esikoisteos. Runoja lapsuudesta, muoruudesta ja ensirakkaudesta. Runot. (18.7.) 🌟 

Hollola Maikku Murhia ja kenkiä, T. Lángos ratkaisee sarjan aloituskirja. Kismóran kylpyläkaupunki Unkarin ja Serbian rajalla. Pari kuollutta naista, dekkari kirjailija, melkein eronnut poliisi ja mitä olikaan tapahtunut Pekalle? (2.7.) 🌟🌟🌟 

Hurme Vuokko Mitä karhu sanoo? Rikastettu äänimaailma. Olipa outo käki. Mutta muuten tuttuja ääniä. Lapset. (27.7.) 🌟🌟 

Häkämies Kari Kuuma puhelu. Poliittiset dekkarit ei ole suosikkejani. Mutta nyt on koko sarja luettu. (27.7.) 

Ihalainen J. K. Kultaiset vuoret : Mongolian matkalla. Melkein olin H-Moilasena kun luin Homoolista: parhaimman lastuisesta la nasta. Lopussa Sanakirja, joka sai miettimään, että kielissämme todellakin on jotain samaa. Mongolia. (28.7.) 

"Kaupunkien ulkopuolella yleisimmät kulkuvälineet ovat kaksikyttyräinen kameli, hevonen, moottoripyörä ja hajoamaisillaan oleva kuorma-auto." 

Jarla Pertti Fingerpääkaupunki . Fingerporin sarjakuva joka esittelee Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle sijoittuvia strippejä. Nautin. Sarjakuva. (16.7.)🌟🌟🌟 

Kallas Aino Reigin pappi. 1600-luku pappi joutuu virkaan Hiidenmaalle. Vaimo kohtaa viettelyksen. Klassikko, Viro. (26.7.) 🌟🌟 

Kallio Pauli & Kovács Kati: Väritetyt unet. Sarjakuvakirja unista. Tätä en ollutkaan aiemmin nähnyt, vaikka tykkään Kallion tarinoista. (22.7.) 🌟🌟🌟 

Kallioniemi Tuula Jäniksenpapanapolku : iloisia satuja. En ehkä lukisi lapsilleni känkkäränkästä, etteivät saisi vaikutteita 🙃. Mutta hauskoja nämä oli. Sadut. (11.7.) 🌟

"Puuro on ällöä."

Kauranen (Snellman) Anja Elämää Bulevardilla. Noin 30-vuotta sitten tehty äänikirja jossa katkelmia kirjailijan tuotannosta Kaurasen itsensä lukemana. Alkaa tietty Sonja O kävi täällä kirjasta, jo ja olen lukenut uudehkona. (10.7.) 🌟🌟🌟 

Kilpi Eeva (1928-2026) Animalia. Toinen lukukertaa, eka oli kauan sitten. Ei romantiikkaa. Tämä on se kirja, missä on myös ristinilmoituksista tuttu mummo-runo. Runot. (6.7.) 🌟🌟 

Kilpi Eeva Ennen kuolemaa. Tässä ei ollut juuri tuttua runoa. Runot. (10.7.) 

Kilpiläinen Katri Poikani, rikollinen : neljän äidin tarina. Kristiina, Helena, Päivi ja Saija kertoo tarinaansa. Rikos vaikuttaa muihinkin kuin syylliseen ja sen uhrin läheisiin. TrueCrime. (4.7.) 🌟🌟 

King Stephen & Chizmar Richard  Gwendyn lipas Gwendy-sarjan eka osa, seuraava osa on kokonaan Chizmarin kirjoittamana. Kingeihinhän en koske... Ja katso, koskin kuitenkin... Gwendy saa lippaan. Kauhukertomus tämäkin on, mutta lapsille... Vaalean vihreä Aasia, tummanvihreä Afrikka, oranssi Eurooppa, keltainen Australia, sininen Pohjois-Amerikka, violetti Etelä-Amerikka ja musta Etelämanner. Jaksaako Gwendy pitää näppinsä erossa nappuloista? (30.7.) 🌟🌟 

Klingenberg Malin Viima ja Kuris. Viisilapsisessa perheessäriittää vilinää. Tämän kirjan keskiössä on kaksi nuorimmaista, Paavo ja Pate, joilla monien veljesten tapaan on omat kujeensa ja kiusana, mutta yhteinen sävel löytyy kun on tarvetta. Lukemaan opetteleville kiva kirja. Lapset. (27.7.) 🌟🌟 

Kunnas Kirsi Villi omenapuu. Runot. (24.7.) 🌟 

Laine Emilia Kulisseja ja koirankujeita. Ensimmäinen kuuntelemani heinäkuun lomakalenterikirja. Pygmalion, tunnetummin My Fair Lady on kesäteatterin näytelmänä. Elizan rooliin tarvitaan yhtäkkiä uusi esiintyjä ja kuinka ollakaan, eläinhoitaja Iiris tulee valituksi. (1.-31.7.)

Lampers Lars Olof Jääkiekkoilija murha : Henrik Myllykosken tapaus. Alingsås, Länsi-Ruotsi. Truecrime. 

Lasse jänis ja unohtumaton kilpajuoksu. Itsevarmuutta puhkuva jänis ja tahdonvoimalla valettu kilpikonna lähtevät kilpajuoksuun. Vanha faabeli Disney Lasten kirjakerhoversiona. (20.7.)

Lehtinen Tuija Mansikkakesä. Aika itsestään selvää oli heti alkumetreillä kenestä tulee pari. Mutta muuten kelpo kesäkirja. Tämä jos mikä oli kevyttä kesälukemista. Suonenjoki. (5.7.) 🌟🌟 

Lindholm Iris Snälla bli min. Pitkästä aikaa kuuntelin kirjan ruotsiksi. Onneksi suoratoistopalvelussa pystyy synkronoimaan tekstin, sillä vaikka ymmärsin lauseet, keskittyminen herpaantui kuunteluun tämän tästä. Vika oli kyllä ihan itsessäni, sillä lukijasta, Gunilla Leiningistä tuli heti suosikkini. Hänen äänensä on yhtä helppo kuunnella kuin kestosuosikkini Mirja Turestedtin. Maarianhamina. (23.7.) 🌟 

Meresmaa J. S. Hirviöhoitola Hirveä Helkatti. Luulin, etten ole ennen lukenut sarjaa, mutta lempikakut muistutti mieleen että jotain tuttua tässä on. Lapset. (27.7.) 🌟🌟🌟 

Meresmaa J. S. Hirviöhoitola Vikkelä Vetikko. Tässä henkilögalleriassa esitellään lempilimsa. Äiti tykkääninkiväärilimusta. Mäkin tykkäisin, v mutta löytää liian harvoin ilman sokeria. Lapset. (27.7.) 🌟🌟🌟 

Meriluoto Katja Mehiläisen paino. Runoja, mietteitä. Ihminen ja mehiläiset. Äänikirjan taustalla vienoa musiikkia. Esikoisteos. Runot. (4.7.) 🌟🌟 

Miklu Paras kirja ikinä. Löysin kirjan pitsiviikolla Rauman kirjastossa kierrätyshyllyssä ja luin sen kahvin lomassa. Wau. Ollappa nuori. Nuoret. (20.7.) 🌟🌟🌟 

Miler Zdeněk Myyrän satuaarre. Olen ollut vuosikymmeniä tietoinen Myyrästä, mutta en ole koskaan tutustunut siihen mitenkään. Nyt kun sattumalta törmäsin tähän satukokoelmaan, oli pakko lukea se. Sadut. Tšekki. (9.7.) 🌟🌟 

Möller Kristiina Maiseman halkaisema hämärä. Veikko Honkanen luki nämä runot upeasti. (4.7.) 🌟 

"Katselen ulos ikkunasta, pimeää tunkeutuu sisälle, lävitse ruudun ja takaisin huonetta myöten. Hämärä peittää kaiken alleen. Nämä ovat pahoja päiviä, ne syövät sydäntäni pohjasta saakka."

Mörö Mari Aasin kosto. Outo minidekkari. Mutta aasi mainittu... (11.7.)

Naghian Siamäk ja Sonninen Marjatta (toim. ja kääntänyt) Ikuisuuden arvoitus : persialaista runoutta. Vanhoja runoja mm. Omar Khajan, Rumi, Sayeh ja Siamäk Naghian. Kuuntelin version, missä oli runot suomeksi ja arabiaksi santur-musiikilla yhteen nivottuna. Viottuneella kuulollani musiikki olisi saanut olla hiljaisempaa runojen välissä, kovempaa ääntä taisi tuottaa säestyskitara. Runot. (4.7.) 🌟🌟 

"Armaani kasvot kuvastui pikarin pintaan ja siksi juomistani, en saata lopettaa." 

Neubauer Annette kuvitus Bux Alexander Hälytys avaruudessa. Tavutettu lasten kuvakirja. Saksalainen kirjailija, mutta nyt oltiin avaruudessa. Lapset. (27.7.) 🌟🌟 

Nigra Ciurana Carla Minne Paula katosi? Pelon atlas osa 10. Paula, Monica, Carlos... Barcelona, Espanja. (2.7.) 🌟 

Nykänen Harri Pelimies. Lyhyt dekkari. Nykyään näitä näemmä julkaistaan erikseen, ennen kokoelmana. (27.7.) 🌟 

Page Martin Kuinka minusta tuli tyhmä. Älykäs nuorimies Antoine halusi nuorempana Väiski Vemmelsääreksi, myöhemmin Vasco da Gamaksi. Opinto-ohjaaja ei suositellut kumpaakaan, joten hän opiskeli kaikkea työmarkkinoita ajatellen hyödyllistä ja oli koulutukseltaan Aramean kielen maisteri, biologian humanisten tieteiden kandidaatti, elokuvatieteen maisteri. Enää hän ei jaksa olla fiksu ja yksinäinen. Heinäkuun 19. päivä hän aloittaa uuden elämän ja ryhtyy tyhmäksi. Helpo samaistua. Omat kansantaloustieteenopinnot johti aikanaan samaan lopputulemaan työkkärissä. Ranska. (4.7.) 🌟🌟 

"-Toinen asia, Clemance sanoi. Minusta maailman voi jakaa, siis kaikkien sosiaaliluokkien lisäksi, niihin jotka käyvät bileissä ja niihin jotka eivät. Ja tuo ihmiskunnan jako, joka alkaa yläasteelta, jatkuu eri muodoissa koko elämän. Minua ei koskaan kutsuttu bileisiin. 

-Ei minuakaan." 

Pakkanen Jukka Hotelli Destino. Suomalainen valokuvaaja lähtee Annansa luota Italiaan työtehtävänä kuvata Spalenzan kellotorni. Yksinkertainen tehtävä, mutta sitten vastaan astuu Carla, joka vie jalat alta... Ja Carla on terroristi, jonka tarkoitus on tuhota samainen kellotorni. Spalenza, Italia. (3.7.) 🌟🌟  

"Annan kasvot… silmät kysyvät… painuvat kiinni…Käännyin niiltä. Ne vaativat jotakin mihin minä en kyennyt, en nyt enkä koskaan. Niissä oli kysymys, ja minä tein siitä syytöksen, haaksirikon merelle joka oli tyyni ja vaaraton."

Paloniemi Milla Maailman komein karhu. Sarjakuva mäyrästä joka rakastaa karhua. (16.7.) 🌟 

Richards Neil ja Costello Matthew Kadonnut matkailija : Cherringhamin mysteerit 18. Englannin sisällissota 1646 Cherringhamin taistelun opastuskierroksella häviää turisti. Jack ja Sarah saavat taas tutkittavaa. Nyt olikin pitkä tauko osien kuuntelussa. Olen tykännyt näistä ja tykkäsin tästäkin. Englanti. (28.7.) 🌟🌟

”Tuon verivirran kerrotaan olleen niin syvä, että ankat saattoivat kylpeä siinä!”  kuvailee paikallinen historian opas taistelun verisyyttä: 

Ropponen Markku Neljäs enkeli. Minidekkari. (27.7.) 🌟 

(Haudalla) " Enkelit edustivat rihkamateollisuuden viheliäisintä laitaaa: erittäin huonoa makua." 

Saahko Lotta-Sofia Juhannustanssit. Lotta ja pappa puhuvat rakkaudesta. Kirja on suunnattu 3-6 vuotiaille, mutta sopi se yli 60-vuotiaallekin. Satu. (10.7.) 🌟🌟 

Sánchez  Sergio Augusto Pikku avokadon tarina. Laura tykkää avokadoista. Hän istuttaa siemenen. Siemenestä kasvaa puu, mutta täytyy odottaa 5 vuotta ennen kuin puu tuottaa hedelmää. Kirjan ohjeilla ole kokeillut avokado kasvatusta 1980-luvulla. Onnistui, vaikka ei kyllä jaksettu odottaa satoa. Kolumbia. (27.7.) 🌟🌟🌟

Sipilä Jarkko Veri luottoa lisää. Minidekkari. Voi José... Menestyisit paremmin, jos eläisit lain mukaan. Eka Sipilä, joka ei tehnyt minuun positiivista vaikutusta. USA. (27.7.) 

Sundström Josefine Saagan seikkailu. Luetaan yhdessä sarjaa. Pyöräseikkailu. Lapset. (27.7.) 🌟 

Teräs Mila Hotelli Hämärä ja kirotut kirjat. Mitä saa kun keittää varjoja ja Pöllön sulkia? Lue itse -sarjan kirja. Lapset. (27.7.) 🌟🌟 

Tiihonen Ilpo (1950-2021) Elävänä Bulevardilla. Kirjassa runoilija lukee runojaan kuudesta eri teoksesta. Tunnistin nimen ja yhden runokirjoista kun nimeltä, mutta jos olenkin lukenut, ei ole jäänyt muistijälkiä. Ihan ok. Kirja on osa noin 30-vuotta sitten tehtyä äänikirja sarjaa. Runot. (10.7.) 🌟

Trellis K. G. Hidastettu aika. Jo toinen kirja, missä mainitaan tänä kesänä Baudelaire, pitäiskö lukea sitä taas... Bod Runot. (26.7.) 

"Yksinäisen murre on hiljaisuus."

"... Kun keitän viimein pannullisen vahvaa kahvia,/ hiljaisuus kurkistaa ovelta./ Rakas ystävällinen yksinäisyys." 

Tuokko Kaisu Petos. Kristiinan kesämarkkinat. Kristiinankaupunki. (11.7.) 🌟🌟 

Tuuri Antti Lintujen kesyttäjä. Vuosi 1960, maalaiskunta. Eläinlääkäri suunnittelee eduskuntaan pyrkimistä. 15-vuotias poika saa saunakamariin viikoksi vieraaksi lintujen kesyttää. Loistava tarina. Lappajärvi. (5.7.) 🌟🌟🌟 

Vittenlind Katharina Ihania taikasatuja - 1 Lohikäärmesade. Äiti ja tytär havahtuvat lohikäärmesateeseen. Satu. (10.7.)

Voogd Barend de Tervetuloa Amsterdamiin! Pelon atlas osa 3. Ihan ei mennyt maaliin tämä valinta. Kuvittelin TrueCrime käsi, mutta oli futurologista kauhua. Kaiketi. Alku vaikutti ihan hyvältä, Hollanti, jonka nimi oli nyt Amsterdam, vuonna 2088. Sitten alkoi se kauhuosuus, joka kyllä enemmänkin yökötti. Ei jatkoon (no, kuuntelin pari muutakin jaksoa), kuukauden vähiten kiinnostava kirja. Alankomaat (1.7.) 

Vuortama Juri Talviyön kutsumaton vieras :  Hirsipuun pitkä varjo osa 1. Truecrime- sarja 1940-luvulta. Jatkosodan aika, Maaliskuu 1943 tarina alkaa Huittisten varavankilasta, mistä Toivo Koljonen karkaa. Siitä edetään Sastamalan kautta kohti Sääksmäkeä, vaikka Laihia olisi ollut tavoitteena. Tekijän veli, Olavi oli itselleni tuttu Teemu Keskisarjan Kirves-kirjasta. Huittinen. (2.7.) 🌟🌟 

Vuortama Juri Kolme laukausta pimeässä : Hirsipuun pitkä varjo osa 2. Truecrimea, kuka surmasi Porkkalaan matkalla olleen  Neuvostosotilaan marraskuussa 1944. Lauttasaari, Helsinki. (2.7.) 🌟🌟 

Vuortama Juri Rantakadun vaiettu synti : Hirsipuun pitkä varjo osa 3. Yleinen sauna herätti pahennusta 1946. Oli ilotyttöjä, mustaa pörssiä... Lappeenranta. (2.7.) 🌟🌟🌟 

Vuortama Juri 31 tunnin ihmisjahti Helsingissä :  Hirsipuun pitkä varjo osa 4. Kuristettu nainen penkin alla, heinäkuu 1947. Tuli mieleen, että oliko tämä innottajana Waltarin Tähdet kertoo komisario Palmu kirjaan. Tähtitorninmäki, Helsinki. (2.7.) 🌟🌟 

Vuortama Juri Kyyti, jota kukaan ei jäänyt kertomaan : Hirsipuun pitkä varjo osa 5. Tuoreen taksikuskin surma, joka ei ollut ryöstö. Ruissalo, Turku. (3.7.) 🌟🌟 

Vuortama Juri : Lasipalatsin särkynyt yö : Hirsipuun pitkä varjo osa 6. Lasipalatsi 1948, yövartija Murha. Tilapäiseksi aiottu Lasipalatsi valmistui 1936 (kuvittelin, että tehtiin 1940 olympialaisia varten) ja siellä oli talvipuutarha. Martoilla oli siellä sota-ajan neuvontaa, mitä ei kirjassa kyllä mainittu. Helsinki. (3.7.) 🌟🌟 

Widmark Martin Leirintäalueen arvoitus. Mikä onkaan parempi aika telttaretkelle kuin elokuu. Eikun polkupyörän selkään ja matkaan. Maija, Lasse ja Miranda + Sylvester-apina lähtee leirintäalueelle. Matkalla löytyy kantarelleja. Oivallinen sattuma, sillä tänään oli pari tuttua löytänyt kesän ekat kantarellit. Tykkään sarjasta, mutta ei ole tullut aikoihin kuunneltua. Lapset. (10.7.) 🌟🌟🌟 

Muumin päivä

Olen televisiota katsoessani pelännyt kolmea asiaa : kauhuelokuvia kuten Alienia ja Hohtoa, käärmeitä ja Muumeja joskus ennen joulua 1972. Omistan hyllyllisen muumimukeja, mutta mitään muumityttöä minusta ei koskaan tullut. Televisiosta olen katsellut piirrettyjä Muumeja muutamia jaksoja 1990-luvun lopulla. Ennen tammikuuta olin lukenut muutaman Muumi-kirjan ja kourallisen Tove Janssonin kirjoittamia tai hänestä kirjoitettuja kirjoja. 

Muumikirjojen suhteen tilanne parani kertaheitolla tammikuisen Ylen Muumit lukumaratonin aikana. Kuuntelin koko maratonin alkusanoista hamaan loppuun saakka, joten nyt olen lukenut kaikki Muumi-kirjat ainakin kerran. 

Maratoni oli sangen vaikuttava, ja näkyy edelleen Yle Areenalla, joten sitä voi suositella edelleen. 

Useampi tunti siinä vierähti, mutta se viikonloppu jäi kyllä erityisen hyvin mieleen. 

Hyviä lukijoita oli kaikki, mutta aivan erityisesti ihastuin pariin, joka luki Tiuhti ja Viuhti osuuden sekä tietty Osmoon ja sen isään. 

Hyvien lukijoiden ohella ihastelin myös itse lukupaikkaa. Siitä oli tehty viihtyisä ja kirjoihin hyvin sopiva. 

Lempikirjani Tove Janssonin tuotannosta on Kuka lohduttaisi Nyytiä. 

Sitä kirjaa käytin yhteen opettajankoulutustehtävään, missä piti pohtia muistaakseni erilaisia oppijoita. Lainasin tuolloin kirjan kaikilla kielillä, mitä löytyi Satakunnasta ja joku taisi tulla kaukolainana pääkaupunkiseudultakin. Jokaisen luvun alussa oli sitaatti kirjasta eri kielellä. 

Toinen kirja, joka on ollut harvoista lukemistani mieleeni, on Muumipapan urotyöt. Viime aikoina Muumi-kirjoja on ilmestynyt useampien kirjailijoiden kirjoittamana. Näistä olen lukenut muutamia pieninä välipaloina raskaampien kirjojen välissä. Kirjojen pituudet vaihtelevat äänikirjoissa vartista reiluun tuntiin. 

Esimerkiksi Johanna Sinisalo on kirjoittanut Ilta saapuu Muumilaaksoon sarjassa Tapahtui Muumilaaksossa -kirjan , Tapani Bagge Muumilaakson aarteet sekä Johanna Davidsson ja Alex Haridi Joulu saapuu Muumilaakson. Jälkimmäisessä kirjassa "joku kamala" (joulu) saapuu Muumilaakson. 

Tove Janssonin elämäkerroista olen lukenut ainakin hänen itsensä kirjoittaman elämäkerroista Kuvanveistäjän tyttären.

Sitä olen suositellut myös kavereille. Kirja kertoo nimensä mukaisesti kuvanveistäjästä ja hänen tyttärestään Tovesta. 

Muista Janssonin kirjoista olen tähän mennessä lukenut Haru, eräs saari, Kesäkirja sekä novellikokoelman Bulevardi ja muita juttuja. 

Monet ovat kehuneet Kesäkirja, mutta jostain syystä Haru oli enemmän mieleeni. 

Tove Jansson tunnetaan yleisesti Muumeista, mutta kirjoitti hän paljon muutakin. Kannattaa kokeilla. 

Mitä tulee sitten niihin pelottaviin muumeihin lapsuudestani, niissä seikkaili ihmiset muumipuvussa, ja jos oikein muistan, ne olivat vieläpä ruotsinkielisiä, joten en ymmärtänyt niistä paljonkaan. Opin jo viiden vanhana kyllä lukemaan, mutta en usko olleeni tuolloin kyllin nopea lukemaan tekstitystä. 

Joten hyvää syntymäpäivää Tove! 

Itse vietin sitä lempi-muumimukini kanssa. 

Klassikkohaaste : Yasunari Kawabata Lumen maa

Heinäkuu ja klassikko kirja, mikä ihana yhdistelmä. Tällä kertaa reissataan Japaniin ja muistellaan vuotta 1958. Tuolloin käännettiin ensimmäinen japanilaisen kirjoittama kirja suomeksi. Kirja oli Yasunari Kawabatan (1899-1972) Lumen maa. Kawabata sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1968.  

Kaksi ensimmäistä lukemaani japanilaista kirjaa olivat Yasunari Kawabatan Lumen maa ja Junichiro Tanizakin Avain. Ajankohta oli 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Lukemisesta on niin kauan aikaa, että en muista kumpi oli käsissäni ensin. 

Se, kohta, joka jäi mieleeni jommasta kummasta kirjasta oli seremoniallinen teen juonti. Jo tuolloin mietin, että Japanissa arvostetaan teeseremoniaa edelleen, mutta meillä Suomessa kukaan ei ole tajunnut alkaa arvostaa tapaa, jolla kahvi keitettiin arvostetulle vieraalle tavallisissa maaseudun kodeissa. Pestiin pannu, nopsajalkainen lapsi haki vettä kylän parhaasta lähdevesikaivosta, laitettiin pöytään puhdas pöytäliina ja vieraalle paras kahvikuppi. Kaadettiin kahvia, kursailtiin, mutta otettiin kolmaskin kuppi. 

Lumen maan uusi lukukerta todisti sen, että muistamani teeseremoniaa ei ollut tästä kirjasta. 

Kirja vie lukija lumisen vuoriston kylpyläkaupunkiin Echigo-Yuzawaan Japanissa. Paikka sijaitsee Japanin länsirannikolla, Niigatan prefektuurissa kuumien lähteiden äärellä, missä nykyisinkin käy paljon turisteja. Vuonna 1885 maakunnan pääkaupunki oli väkirikkain koko Japanissa, koska se oli tärkein satamakaupunki ajatellen kauppaa naapurimaihin: Venäjälle ja Koreaan. Nykyään alueen tärkeimmät tuotteet ovat maanviljelystuotteita ja niistä jalostettuja elintarvikkeita. Eniten tuotetaan riisiä, mutta esimerkiksi suurin osa Japanin tulpoaaneista tulee tuolta alueelta. 

"Juna vyöryi pitkästä tunnelista lumen maahan. Maa loisti valkoisena yötaivaan alla. Juna pysähtyi eräälle pikku asemalle..."

Kirjassa eletään noin vuosia 1935-1947.

Kirjan päähenkilöinä on tokiolainen mies, Shimamura ja häneen rakastunut paikallinen geisha Komako sekä kolmantena pyöränä nuori kaunotar, Yoko. 

Miljöönä lumen maassa sijaitseva kylpylähotelli, jonne mies matkustaa säännöllisesti yksin ilman perhettään. Näissä kuumien lähteiden kylpylöissä ei käydä perhekuntina, vaan lähinnä miehet yksin ja paikalliset naiset toimivat seuralaisia.  

Geisha on perinteisesti huippukoulutettu nainen joka osaa täydellisesti kaiken seurusteluun ja viihdyttämiseen liittyvän, mutta ei ole seksityöläinen. Kurtisaani saattoi olla myös koulutettu taiteiden osalta, mutta kurtisaanin kimono obi solmittiin kiinni edestä, koska se avattiin usein, geishan selkäpuolelta, koska se avattiin vasta yöksi. 

Länsimaissa geishan ja kursisaani ero on hämärtynyt ja syynä on myös se, että toisen masilmansodan myötä myös geishoilla meni huonosti, ja monet heistä alistuivat amerikkalaisten sotilaiden viihdyttäjiksi myös sänkypuuhissa. Itselleni on vaikea kuvitella, että amerikkalaiset sotilaat olisivat maksaneet illasta toiseen teeseremonioista tai shamisen/koton/kokyūn/bambuhuilun soiton kuuntelusta, niin hienoja kuin ne ovatkin, ja kielimuuri esti runoudesta keskustelun. 

Itse epäilin käännös virhettä, sillä kirja on käännetty englannin- ja saksankielisistä käännöksistä, mutta Komako on käsittääkseni kuitenkin myös Kawabatan alkutekstissä nimenomaan geisha. 

Minun piti lukea ennen Lumen maata Sōseki Natsumen Kokoron (mutta sitten unohdin koko kirjan). Kirja kertoo vanhan ja uuden ajan murroksesta Japanissa - suljetusta feodaaliajasta siirrytään rajat avoimempaan modernimpaan valtioon. Kirjassa eletään meiji-kauden (1868-1912) loppua, 

Lumen maa kuvaa seuraavaa murrosta. Tokio on jo modernisoitunut, mutta vuoristoseuduilla eletään vielä osin vanhaa aikaa. Samurait ovat hävinneet, ja geishatkin ovat katoavaa ammattikuntaa, vaikka eiväthän geishat täydellisesti ole kadonneet vieläkään. Itse olen kuitenkin ollut ymmärtävinäni, että vaikka geishakouluja on, on geisha nykyään enemmän ammatti, kuin täydellinen elämäntapa, kuten vielä meiji-kaudella. 

Meiji-kauden geishat olivat koskemattomia, ei ehkä mitään antiikin Rooman Vestan neitsyitä, jotka muurattiin kivimuurin, jos he menettivät neitsyytensä, mutta siveitä joka tapauksessa. Maailmansotien välissä erityisesti kirjan tapahtumapaikan kaltaisella maaseudulla geishojen rooli alkoi hämärtyä. Niinpä Kokorokin on 1930-luvun syrjäisen kuumien lähteiden kylpyläkaupungin onsen-geisha, joiden asema oli huomattavasti monitulkintaisempi kuin kuuluisien geisha-alueiden taiteilijoilla.

Ja Kokoro oli rakastunut. 

"Helmikuun neljäntenätoista pidettiin lintujen karkoittajaisia, Lumen maan lasten juhlaa. Kymmenenä päivän ajan sitä ennen lapset polkevat lunta töppösillään, lohkovat siitä sitten kahden kuutiojalan möhkäleitä ja rakentavat niistä temppelin, jonka lattia on kuusi neliömetriä ja korkeus kolme metriä. Neljäntenätoista päivän illalla he kokoavat perinteiseen uudenvuoden viettoon liittyvät olkiköydet ja tekevät niistä hauskasti roihuvan nuotion temppelin eteen. Koska uuttavuotta vietetään tässä kylässä vasta helmikuun yhdentenätoista, on olkiköysiä vielä saatavissa."

Kirjassa Kawabata kuvailee ihmisten elämää ja tapoja tarkkuudella, joka piirtää tarkkaa mielikuvaa myös meille, jotka emme ole asuneet japanilaisella maaseudulla 1930-luvulla.

" Erään valkoisen seinän vierellä räystään alla teki lumipalloja vuoristohousuinen pikku tyttö, jolla oli yllään punainen flanellitakki, ilmeisesti upouusi. Shimamurasta tuossa näyssä oli syksyn henki."

Sitten sataa ensilumi ja Shimamura alkaa muistella kirjassa kerrotusta hamppukankaasta (oikeasti kyseessä lienee paikallinen kiinannokkonen) chijimi-vaatteitaan, joita valmistetaan vuoristossa talvisin lumiseen aikaan ja käyttää kesäisin. Kankaiden kuitu on niin ohutta, että parhailta kutojilta vaadittiin sorminäppäryyden vuoksi alle 34-vuoden ikää. Sitä vanhempia pidettiin kankeasormisina. 

Kawabatan kieli on jollain tapaa runollista. Sitä on kuvailtu kielikuviltaan haikurunojen kaltaiseksi. Paljon kerrotaan, mutta paljon jätetään myös kielikuvien varaan. Itse olen lukenut 1980-luvulta lähtien melko paljon japanilaisia kirjoja, joten kuvittelen ymmärtäväni kirjaa, mutta silti tuntuu välillä etten ymmärrä. 

Luin pari vuotta sitten Päättymättömän riemun, amerikkalaisen mammuttiopuksen, josta on sanottu, että kirja ei avaudu kerralla ja että vasta sen luettua loppuun, tulee halu lukea se heti uudestaan. Itsellenikin kävi samoin. Tosin yli 60 tunnin ja lähes viikon äänikirjasession jälkeen tuntui, että niin mammuttimaiselle teokselle ei ole aikaa, joten uudelleen lukeminen jäi ja on jäänyt. Toisin kävi vietnamilaiselle Rulle, jonka luin välittömästi uudelleen. Siirryin suoraan viimeiseltä sivulta takaisin ensimmäiselle. Niin taitaa käydä tällekin kirjalle, kun ylihuomenna pääsen taas lukemaan. 

Tällä kertaa klassikkohaastetta emännöi Jotakin syötäväksi kelvotonta. Linkistä voi katsoa mitä muut lukivat. 

Kiitos. 

Itse olen osallistunut näkökään 31.1.2022 alkaen, paitsi viime vuoden heinäkuussa, jolloin unohdin.

Ristiina - Portti Saimaalle

Naisten viikkoni alkoi Kristiinankaupungista ja päätän sen nimipäivänäni Ristiinaan. Nimenä Ristiina löytyi suomalaisesta nimipäiväkalenterista ainakin vuonna 1858. Ristiinan kunta liitettiin Mikkeliin vuonna 2013, mutta ehdin käydä ennen sitä Ristiinassa useammankin kerran. Ensi kerta oli vuonna 2003, jolloin kävin perheen kanssa risteilyllä Astuvansalmella. Kalliomaalauksistaan tunnetussa kohteessa emme nähneet Astuvansalmen amatsoneja, vaan punaisen, 5000 vuotta vanhan kämmenen jäljen. Saman vuoden marraskuussa kävin Vatikaanissa ja ihailin kirkkoarkkitehtuurin suuruutta ja kauneutta. Marmoria ja kultaa ei ollut säästelty, mutta ristiinalainen kämmenen jälki vei kulttuurielämyksenä voiton. Myöhemminkin siellä on tullut geokätköilyä. 

Kunnan muita nähtävyyksiä on mm. Brahelinnan rauniot. Tämä linnakartano perustettiin Pietari Brahen toimesta 1600-luvulla. 

Annika Erosen Ristiinan enkeli on kolmas osa Hannu Savolaisen rikostutkimuksia esittelevästä sarjasta. Kirjassa Savolainen lomailee uusioperheineen Ristiinassa, mutta pianonvirittäjä Lasse Kankaan kuoleman selvittely on kiinnostavampaa kuin löhöloma perheen parissa. Vaimo ei ajatuksesta tykkää. 

Minä sen sijaan olen tykännyt koko sarjasta. 

Marja-Liisa Kakkonen Kesämökki. En nykyisin juuri lue psykologisia trillereitä, mutta tämä heinäkuun loppuun sijoittuva perintöriita innosti lukemaan. 

Kirjassa sisarukset, jotka eivät juuri ole olleet puheväleissä pariin vuosikymmeneen koko tuvat mokille eikä siinä juuri hyvä heilu. 

Mikkelin vuosina tuli silmäilyä matkailualan työpaikan ohella myös jonkin verran kesäisiä maisemia Etelä-Savossa. Niinpä tuosta Kesämökki-kirjan kannesta tulikin oitis mieleeni yhden samalla alueella työskennelleen tuttavan Kesämökki. Erittäin osuva kansikuva. 

Kollaasi kuvat: 

Maisemakuva kalliomaalauskalliosta. Taskinen, Helena, kuvaaja 1998, Museovirasto. 

Punainen käsi Ristiinan Astuvansalmen kalliomaalaus (osa) Luukkonen, Ismo, kuvaaja 2001, Museovirasto. 

Brahelinnan kyltti Ristiinassa, Kyytinen, Pekka, kuvaaja 1960–1969, Museovirasto. 

Brahelinnan rauniot. Tirilä, Soile, kuvaaja 2006, Museovirasto. 

*  *  *  *  *

Naisten viikon lukuhaastetta emännöi tänä vuonna Yöpöydän kirjat. Kiitos. 

Kirsikonttuurissa pistäydytään tällä viikolla muutamissa kaupungeissa naiskirjailijoiden seurassa. Aiemmilta vuosilta löytyy mm. tällä viikolla nimipäiväänsä viettävien porilaisten naiskirjailijoiden lista. 

Impilahti - ihanainen mielessämme väikkyy

Viikon verran olen jännitänyt kaveri kanssa, mikä lopulta tulee olemaan toiseksi viimeinen naisen nimeen perustuva kunta. Viisi ensimmäistä oli helppoja, samoin seitsemäs, jota tarkoituksella säästin Kirsin päivälle. Ongelmana ei ollut kunnan nimen keksiminen. Heti Kristiinan jälkeen mieleen tuli Aura. Auran ongelmana on, että sieltä ei juuri kirjoja löydy. Viimeistään tässä vaiheessa päätin, että jos seitsemättä kuntaa ei löydy Suomesta, mikään ei estä valitsemasta esimerkiksi Sofiaa. ChatGpt ehdotti myös Janakkalaa, joka sen mielestä oli todella vanha suomalainen naisen nimi. Jos niin oli, en löytänyt vahvistusta asialle, ja ChatGpt itsekin oli sitä mieltä, että keksi sen asian ihan itse. Jotkut tuhat vuotta vanhat nimet kyllä ovat olleet nykypäivän näkökulmasta kummallisia, joten olisi se jonkun naisen nimi joskus saattanut olla Janakkalakin... Ja melkeinhän tuo on Jaana, mutta ei ollut siitäkään apua. Kaveri keksi yhtenä iltana sängyssä ennen nukahtamista Sievin ja heräämisen jälkeen vielä yhden — Ullavan. Kumpikaan ei tullut minun mieleeni, entinen kunta Maaria kyllä. Sievin ja Ullavan kohtalo oli sama kuin Auran, ei dekkareita, ei romaaneita, ei elämäkertaa, eikä edes tunnettua runoilijaa.

Eilen illalla myöhään tajusin,, että en ollut tarkistanut vielä entisten kuntien listaa. Sieltä löytyikin Impilahti. Miten olin sen unohtanut? 

Impilahti sijaitsee Laatokan-Karjalassa Laatokan pohjoisrannalla. Kunnan nimi olisi kyllä pitänyt muistaa, sillä olen reilun vuoden sisällä lukenut useammankin Pentti Saarikosken kirjoittaman tai hänestä kertovan kirjan. Saarikoski (1937-1983) oli yksi kuuluisimmista impilahtelaista. Toinen kuuluisuus oli Taina Elg, josta tuli Suomen ensimmäinen Hollywood- ja Broadway-tähti. Nykyisin tunnetuin impilahtelainen taitaa olla Jorma Saahko, joka tunnetaan Lotta-Sofia Saahko pappana Youtubesta ja Lotta-Sofia Saahkon kirjoista, eritoten Papan kanssa kahvilla -kirjasta. 

Taisin kuulla ensi kerran Impilahdesta, kun kävin Outokummussa haastattelemassa yhtä martta-konkaria 2003 kevättalvella. Hän oli syntyjään impilahtelainen. Rouvan kodinhoitaja oli valmistanut vieraalle impilahtelaista kaurakiisseliä. Myönnän, että sen harmahtava väri ei yhtä houkutellut, mutta haastattelukeikoilla ei nirsoilla, joten eikun maistelemaan. Heti ensimmäinen lusikallinen vei kielen mennessään. Jälkeenpäin olen välillä jopa kaivannut sitä. Kaurakiisseliä oli yksi Impilahden perinteikkäimmistä/ ainutlaatuisimmista ruuista. Se maistui aavistuksen sitruunaiselta happamuutensa vuoksi. Mitään yhtä ainutlaatuista en ole maistanut, mutta eipä ole tullut kokeiltua itse. 

Myöhemmin selailin ja kiinnostavimmilta kohdin luin töitä varten kaikki luovutetun Karjalan pitäjäkirjat, mitä Mikkelistä löysin. Keräsin niistä marttayhdistysten tietoja. Impilahteenkin tutustuin. 

Impilahden isoin kylä oli Pitkäranta, missä ennen sotaa asui parituhatta ihmistä. Koko kunnassa asukkaita oli hieman alle 13000, eli likimain saman verran, mitä Kankaanpäässä tai Lapualla nykyisin. Jos ajatellaan nykyistä Kankaanpäätä, Pitkärannassa oli tuolloin enemmän asukkaita ja teollisuutta kuin Kankaanpään Honkajoella nykyisin. Pitkärannasta kuulin ensimmäisinä Mikkelin vuosinani, sillä yksi marttatuttavani Kuopion suunnalta kävi siellä talkoissa jokaisella lomallaan. En osannut kyllä yhdistää Pitkärantaa Impilahteen silloin. Jorma Saahko on muuten kotoisin nimenomaan Pitkärannasta.

Kuvat: Esimerkki 1900-luvun alun vauraammasta kodista, Impilahti Kirkonkylä ; Valokuva Impilahden Kirkonkylän nimismies Bruno Soldanin ja Hilma Soldanin kodin salista vuodelta 1904, Museovirasto. 

vanha rantamökki, Backman, Impi , kuvaaja 1890–1899, Museovirasto. 

Laila Hietamiehen (myöhemmin 2000-luvulla Laila Hirvisaari) vuonna 1986 aloitetussa Laatokka-sarjassa yhtenä keskeisenä tapahtumapaikkana läpi sarjan on Impilahti. Muita paikkoja on m. Valamo, Sortavala, Pietari ja Moskova. Sarjaan kuuluu kirjat: Pilvissä taivaanlaiva, Maan kämmenellä, Valamon yksinäinen, Jäiden soitto, Valkeat yöt ja Valoa kohti. 

Ensimmäisessä kirjassa eletään 1910 tienoilla ja kirjan keskeisin päähenkilö, Vuokiniemestä kotoisin oleva Eeva Maria on jäänyt leskeksi vauraaseen taloon. Tytär Katri on aikuistumassa, poika Johannes on teini-iässä. 

Toinen kirja palaa päähenkilöiden nuoruuteen, 1890-luvulle impilahtelaisessa ortodoksikylässä. Päähenkilöinä on kolme nuorta: Eeva Maria (=Maša), veljensä Petja (=Nikolai) ja Petja ystävä, Mašan rakastettu Mitja (Dimitri), joiden kohtalot kietoutuvat yhteen. Herkkä, pohdiskeleva ja hengellinen Mitja sekä kunnianhimoinen ja määrätietoinen Petja kasvavat ystävinä, mutta heidän luonteensa ovat hyvin erilaiset. Lähistöllä oleva Valamon luostari houkutella Mitjaa jo nuorena. Mutta Eeva Marian ja kahden miehen välille syntyy jännitteitä, mm. uskonnon vuoksi. Petjalla on säpinää Palakan (=Anna) kanssa, joka on perheineen yksi loppukirjojen päähenkilöistä. 

Hiukan lukemista häiritsi nimien vaihtuminen, mutta selviää siitä. 

Kolmannessa osassa ollaan päästy ensimmäiseen maailmansodan aattoon, vuoteen 1913 saakka. Se, mikä jäi kesken ensimmäisissä kirjoissa kohdataan nyt. Yhtenä tapahtumapaikkana tässä kirjassa on Krasnostokin nunnaluostariin Puolan rajalla. 

Neljäs kirja kattaa ensimmäisen maailmansodan, Venäjän vallankumouksen, Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan. 

Tänne asti en ole lukemiselta ehtinyt milloinkaan minkään muunkaan kirjan kanssa, eli siihen, miten itsenäistyminen ja sisällissota koettiin nykyisen rajan takaisessa Karjalassa. Itsekin olen tuosta vähän yllättynyt, sillä ainoa, mitä olen asiasta lukenut on Terijoelta, missä iso osa huviloista jäi tyhjilleen kun rajamuodollisuudet Terijoen ja Neuvostoliiton välisellä rajajoella alkoivat.

Viidennessä kirjassa yritetään sopeutua muutoksiin 1920-1930-luvulla. Viimeinen kirja alkaa 1930-luvun lopusta ja jatkuu evakossa nyky-Suomen rajojen sisällä mm. Uudessa Valamossa. 

Tämä sarja kertoo täysin erilaisen karjalaisen tarinan kuin aiemmin samalta aikakaudelta lukemani kirjat. Esimerkkinä kivennapalainen Unto Seppäsen Iloisten ukkojen kylä, jonka pääosissa on Kivennavan lukuisat vossikkakuskit, jotka mm. kuljettivat huvilalaisia kyläilemään ja juhlimaan toistensa luo pitkät kesäpäivät ja -yöt tai lukuisat kuvaukset terijokelaisesta huvilaelämästä, missä vossikkakuskeille riitti töitä pilvin pimein kuten Kivennavallakin. Aiemmin olen kirjoittanut rajan takaa ainakin Jaakkimasta.

*  *  *  *  *

Kirsikonttuurissa pistäydytään tällä viikolla muutamissa kunnassa naiskirjailijoiden seurassa. Kaupungit ja kunnat olen valinnut naisten nimien mukaan ja viikon teemaksi Kuntasarjani sloganeineen.

Aiemmin olen onitellut blogissa naistenviiikolla niimipäiviään viettäviä porilaisia kirjailijoita, joita yllätyksekseni löytyikin joka päivälle. 

Maarianhamina - Pohjolan pienin metropoli

Aurinko, meri ja pikkukaupungin viehätys sekä ruotsinkielen mukanaan tuoma eksoottisuus vei meidät aikanaan yläasteen luokkaretkelle Maarianhaminaan. Bussin takalasissa oli kyltti: 🎵 On ihanaa olla rappiolla 🎵. Siellä puhuin ensi kertaa ruotsia ostaessani hostellista postikortteja kotiin ja kirjekaverille lähetettäväksi. Sen jälkeen olen viettänyt pariin otteeseen siellä muutaman päivän elokuussa. Ja viimeisen 30 vuoden aikana päättänyt pyhästi, että ensi vuonna käyn Ahvenanmaalla. Taitaa jäädä käymättä tänäkin vuonna, vaikka geokätköilyssä siitä saisi uuden maan tilastoihin.

Maarianhamina esiintyy yllättävän harvoin kirjoissa, vaikka kaupungissa olisi potentiaalia monentyylisiin kirjoihin. 

Vanhana satamakaupunkina se tarjoaa puitteet purjelaivaromantiikkaan ja porvarisukujen charmiin. Itsekin olen pari kertaa kävellyt Pommerin kannella ja ihaillut Tall shop racen isoja purjelaivoja. 

Pienillä paikkakunnilla on etunsa myös dekkarimaailmassa kun vieraat tunnistetaan helposti kanta-adukkaista, ja turistit tuovat oman lisänsä paikalliseen rakkauselämään. 

Omaa hallintolaitostakin on sen verran, että myös poliittisia trillereitä sinne voisi sijoittaa, sillä Maarianhamina on kooltaan ja asukastiheydeltään verrattavissa Pietarsaareen, muttaitsehallinto tuo omat erityisleimansa hallintoon.  

Alueella olisi siis potentiaalia, tai niin sitä ainakin manner suomalaisena kuvittelisi. Aika huonosti kirjailijat ovat kaupungin huomanneet — eikä kyse ole tänään edes naiskirjailijoista, sillä molemmat sukupuolet loistavat poissaolollaan suomenkielisillä kirja markkinoilla yhtäläisesti.

Viime aikoina sentään on ollut yksi löyhästi kirjoihin liittyvä ilouutinen. Agatha Christien kirjoissa esiintyvä Hercule Poirotin ystävä, rouva Ariadne Oliver kirjoittaa kirjoissa dekkareita omenoiden syönnin lomassa. Noiden kirjojen päähenkilö Sven Hjerson asuu Suomessa. Muutama vuosi sitten Hjersonista tehtiin tv-sarja, joka sijoitti Hjersonin Maarianhaminaan. Siellä myös kuvattiin suuri osa ulkoilmakuvauksista. 

Ainakaan vielä Oliverin kirjoittamia kirjoja kuten The Lotus Murder, The Cat It Was Who Died ja The Woman in the Wood ei ole julkaistu. Itse pitäisin sitä kuitenkin mahdollisena, sillä Agatha Christien perikunta on aiemminkin antanut oikeuksia Christien kirjasarjojen jatkamiseen, joten uusikin sarja sopisi samaan pirtaan. 

Päätin viimetipassa siitä, että jatkan  naisten viikolla Kuntasarjaani naisten nimiin perustuvilla kunnilla. Niinpä en ehtinyt hirveän montaa kirjaa lukea tätä viikkoa varten. 

Kuvat: 

s/v Pommern. Rakennettu vuonna 1903. Kotipaikka Maarianhamina, Museovirasto. 

Maarianhaminan kaupungintalo

Bonin, Volker von, kuvaaja, Museovirasto. 

Maarianhaminan kylpylaitos, Ståhlberg, K. E., kuvaaja 1890–1899, Museovirasto. (En ole sarjaa katsonut, mutta on listalla ensi syksyn lomalle. Ainakin yhdessä jaksossa kuulemma ollaan kylpylässä, mutta ne kylpyläkuvat on Ruotsista). 

Koska aiemmilta vuosilta muistan Maarianhamina mainitun vain Sally Salmisen Katriinassa, ja kenties yhdessä maailmanympäripurjehduksesta kertovassa kirjassa, (jonka nimeä en edes muista), oli pakko lukea edes yksi kirja. 

Naiset ovat tämän viikon keskiössä, joten  valitsin kurjailijaksi Iris Lindholmin. Se sopi mainiosti, sillä taas oli pieni dekkarinkaipuu elimistössä, vaikka juuri luin yhden. 

Snälla bli min on Lindholmin esikoisdekkari ja ilmestyi 2023. Lindholmin kirjoja ei ole vielä käännetty suomeksi, joten kuuntelin (ja välillä luinkin) kirjan ruotsiksi. Kirja aloittaa Ålandsmorden-sarjan. 

Kirjan päähenkilö on kampaajayrittäjä Agnes. 

"Agnes painaa radiokanavaa vaihtavaa nappia ja hengittää ulos, kun autossa soi klassinen rock-kappale. Hän hyräilee tutun melodian tahtiin ja tuntee mielialansa hitaasti paranevan. Traktori väistää vasemmalle ja liikenneruuhka katoaa yhtä nopeasti kuin se oli muodostunutkin. Hetkessä hän on perillä ja ajaa pienen, turkoosin Opel Kadettin vuodelta 1970 tavalliselle pysäköintipaikalleen torin viereen.

Ennen kuin hän nousee autosta, hän vilkaisee taustapeiliin. Agnes hymyilee tyytyväisenä nähdessään, että lyhyt, vaalea sivu on täydellisesti aseteltu, eikä hiuskarvakaan ole paikoillaan. Apukuskin paikalta hän kaivaa esiin käsilaukkunsa, joka sisältää pääasiassa kalliita meikkejä ja lukitsee auton. Agnesin äiti huomauttaa usein, että hän on turhamainen, mutta se ei ole koko totuus. Hänen ulkonäkönsä on asia, johon hän voi vaikuttaa, ja se antaa hänelle mielenrauhaa. Se auttaa häntä selviytymään arvaamattoman äitinsä, ärtyisän isänsä ja sen tosiasian kanssa, että useimmilla hänen ystävistään on lapsia, kun taas hänellä itsellään ei ole ollut edes vakavaa poikaystävää yli kolmeen vuoteen.

Kun hän näkee kampaamon viehättävän kävelykadun laidalla, hän täyttyy ylpeydestä. Hänen yksityiselämänsä ei ehkä ole niin merkityksellistä kuin hän toivoisi, mutta ainakin hän on luonut tänne jotain upeaa. Hän hymyilee muistellessaan aikaa, jolloin hän ja hänen liikekumppani Cajsa Lind sai avaimet rähjäisiin tiloihin ja vietti useita viikkoja purkaen vanhoja tapetteja ja maalaten tiloja pastelliväreillä. He vapisivat odotuksesta, kun he vihdoin saivat ripustettua kyltin, jossa luki kultaisin kirjaimin Curl me crazy sisäänkäynnin yläpuolelle. Viisi vuotta myöhemmin salongilla on vakaa ja jatkuvasti kasvava asiakaskunta. Agnes avaa oven ja huutaa sisään, mutta ei saa vastausta... ." (oma käännös) 

Ensin kirjassa katoaa nuori, Ruotsissa opiskeleva maarianhaminalainen tyttö, myöhemmin hänet löydetään kuolleena. 

Katoaminen ei herätä heti huolta, kerrankin sitä nuori viettää yönsä muualla kuin kotona. Maarianhamijalaisella kesäyöllä on charminsa... Itsekin luokkaretkellä nukuimme isolla porukalla samassa huoneessa, vaikka käytössä olisi ollut neljän hengen huoneita. On vaikeaayt malttaat jättää hetki ja kömpiä omaan sänkyyn kun tietää, että toista samanlaista iltaa ei koskaan tule.

Agnes kuulee ammattinsa puolesta kaikenlaista, sillä ihmiset ovat usein avoimia kampaajalleen. Niinpä ei ole ihme, että Agnes vähitellen ajautuu tutkimaan murhaa. 

Viime aikoina minua on enemmänkin naurattanut amatöörietsivien käynnit vaarallisissa paikoissa. Usein se tapahtuu kliseisesti kuin kuolemaa uhmaten ypöyksin, ja joskus jopa ilman kännykkää. Pahimmillaan nainen on viimeisillään raskaana tai kotona odottaa pieni lapsi, jonka isä huutelee maailmalla, kuten esimerkiksi Eevi Mantereen uusimmassa dekkarissa. (Milloin olen alkanut käyttää inhoamaani sanayhdisyelmää 'kuten esimerkiksi'? Käytänköhän sitä usein? Tähän se kyllä mielestäni sopi, vaikka molemmat sanat tarkoittavat samaa asiaa.)

"Hän nousee seisomaan ja tajuaa, kuinka pimeää on tullut. Puut kohoavat hänen ympärillään kuin tummat, pitkät varjot ja hänen pulssinsa kiihtyy. Läheltä kuuluva nariseva ääni säpsäyttää hänet ja hän tuntee paniikin hiipivän lähelle. Oliko täällä ketään muuta? Oliko tappaja palannut rikospaikalle? Hän hiipii takaisin polulle mahdollisimman hiljaa pitäen päätään pystyssä. Kun hän on taas polulla Hän juoksee pois valaistulta metsäpolulta niin nopeasti kuin pystyy." (oma käännös) 

Kirja on ohut, joten kovin suurisuuntaista poliisitutkinnan seuraamista kirjalta ei kannata odottaa. 

Poliisityön kuvailulle ei jää aikaa, sillä kirjassa on myös intiimimpää tunnelmaa. 

" Hänen huulensa painautuvat pehmeästi hänen huuliaan vasten ja hän jäykistyy. Aluksi hän ajattelee lyövänsä miestä tai ainakin perääntyvänsä ja nuhtelevansa tätä, mutta yllätyksekseen hänen kehonsa reagoi itsestään. Hänen kätensä kietoutuvat miehen hiuksiin ja hän vastaa suudelmaan suurella innolla. Hän kääntää päätään ja alkaa sen sijaan suudella hänen kaulaansa.

"Mutta minähän hikoilen", hän protestoi.

"Minua ei kiinnosta", hän kuiskaa huulet ihoaan vasten.

Vaimea voihkaisu pääsee hänen huuliltaan. Mies hymyilee tyytyväisenä ennen kuin nostaa hänet ylös. Heidän huulensa kohtaavat jälleen, kun mies kantaa hänet makuuhuoneeseen. Mies antaa hänen pudota takaisin pehmeälle patjalle ja vetää  sitten pois villapaitansa ja heittää sen lattialle." (oma käännös) 

Odotin kirjalta hieman enemmän Maarianhaminaan, vaikka bongasinkin muutamia paikkoja. Edellisestä käynnistäni on sen verran pitkä aika, että kaupunkia on rakennettu tässä välissä paljon, nykyaikaisempaa suuntaan. Koko Maarianhamina ei ole mikään Vanha Rauma, missä muutokset katukuvassa ovat pieniä. 

Luen varmasti myös sarjan toisen kirjan Håll er borta, mikä on ilmestynyt 2024. Otan tästä lukukokemuksesta opiksi sen verran, että luen alun E-kirjasta tai kuuntelen alun silmäillen samalla tekstiä, niin kirjanympäristö ja ihmiset tulee tutuksi paremmin. Tässä kuuntelin alun, mutta jouduin palaamaan siihen uudestaan myöhemmin e-kirjan puolelle. 

Syynä saattoi olla kyllä sekin, että lukija oli uusi. Vaikka lukijasta, Gunilla Leiningistä, tuli oitis toinen lempilukijani ruotsiksi Mirja Turestedtin rinnalle, kesti aikansa päästä hänen äänimaailmaansa. Viime aikoina en ole kovin usein kuunnellut mitään ruotsiksi, joten korva ei ole rutinoitunut. 

Kirjan tekstissä ei ollut vaikeita sanoja. Vain olankohautus-sanan jouduin kääntämään, joten rohkenen suositella kirja myös harvemmin ruotsia lukeville/kuunteleville. Itse kuuntelin kirjan nopeudella 1.2. Suomeksi kuuntelen nykyisin 1.4 nopeudella. 

*  *  *  *  *

Kirsikonttuurissa pistäydytään tällä viikolla muutamissa kunnassa naiskirjailijoiden seurassa. Kaupungit ja kunnat olen valinnut naisten nimien mukaan ja viikon teemaksi Kuntasarjani sloganeineen.

Aiemmin olen onitellut blogissa naistenviiikolla niimipäiviään viettäviä porilaisia kirjailijoita, joita yllätyksekseni löytyikin joka päivälle. 

Loviisa - pieni kaupunki suuria elämyksiä

Loviisasta tulee ensiksi mieleen ydinvoimalat ja Wanhat talot - tapahtuma. Myös Loviisan joulun näkeminen  on houkutellut, mutta Mikkelin vuosina en koskaan päässyt oman matkailualan työn vuoksi ja Porista on liian pitkä matka. Onneksi voi kävellä Vanhassa Raumassa ja kuvitella itsensä muualle. Ydinvoimaloitakin näkee lähempänä 🙃. Loviisan Wanhat talot oli ensimmäinen avoimien talojen tapahtuma, josta kuulin vajaa 20 vuotta sitten. Nykyisin niitä on useammissakin kohteissa, esimerkiksi Uudessakaupungissa ja Porin Kuukkarin (6. osa) kaupunginosassa. 

Lastenkirjoja tulee luettua ihan liian vähän. Loviisalainen kirjailija Elisabet Aho oli uusi tuttavuusn minulle. Aho on luonut lastenkirjasarjan, minkä tapahtumapaikkana on Loviisa. Se onkin itselleni aivan uusi kirja kaupunki. 

Kirjojen Helmi, salaperäinen tyttö, Kuka on Joonatan ja Mitä nyt, Eetu tapahtumapaikkana on kokonaan Loviisa. Vappu ja Annika kummi(tus)koulussa tapahtuu osin naapurikunnassa.

Kuvat: Loviisa Nykulla. Jatulintarha. Seppä, Johanna, kuvaaja, Museovirasto

Loviisa; hihamerkki, matkailumerkki, 

Helsingin kaupunginmuseo. 

Loviisa, Svartholman linnoitus, linnoituksen restaurointityömaa Peltonen, Karim, kuvaaja 1996, Museovirasto. 

Mainittakoon tässä myös, että bongasin Loviisasta muutamia miesten kirjoittamia kirjoja, joiden tapahtumat pyörivät ydinvoimalan ympärillä. Niistä saatan kirjoittaa joskus myöhemmin. 

*  *  *  *  *

Kirsikonttuurissa pistäydytään tällä viikolla muutamissa kunnassa naiskirjailijoiden seurassa. Kaupungit ja kunnat olen valinnut naisten nimien mukaan ja viikon teemaksi Kuntasarjani sloganeineen.

Aiemmin olen onitellut blogissa naistenviiikolla niimipäiviään viettäviä porilaisia kirjailijoita, joita yllätyksekseni löytyikin joka päivälle.