Lukuviikko 20.-26.4.2026

Viime viikon kiireissä meni jakamatta tännr tämän vuoden lukuviikon luetut kirjat. 

Niitä olikin poikkeuksellisen monta, tosin osa oli hyvin ohuita. 

Tämän vuoden lukuviikko logo oli minun mieleeni. Siitä tuli Kankaanpään kirjaston takapihalla oleva A B C kissa kävelee -taideteos. Kannattaa käydä katsomassa, jos liikutte lähitienoilla. 

Kirjoista lisää huhtikuussa luetut kirjat päivityksessä kun kuu on päättynyt. 

Näistä nautin erityisesti Pikalähettinä Pekingissä -kirjasta sekä T'Ao Yüan-Mingin runot runoilijan lyhyen elämäkerran kera. 

Soffamatkalla Togossa

Tämänkin tekstin olen aloittanut pari vuotta sitten ja kirjannut alkuun: "Jälleen kerran tulee alustettua soffamatka, jonka onnistumisesta ei ole hirveän suuria odotuksia. Enhän ole kahdeksan vuoden aikana nähnyt Togosta juuri vilaustakaan. Tähän mennessä olen lukenut muutaman taaperoille suunnatun eläinkirjan, jonka piirtäjä on Togosta kotoisin oleva ranskalainen ja lukenut artikkelin jostain afrikkalaisesta sanomalehdestä, missä kerrottiin togolaisen naisenromaanin julkaisutilaisuudesta paikallisessa hotellissa. Itse kirjasta mainittiin jutussa korkeintaan sen nimi..." Mutta aloitetuilla kirjoituksella on taipumus toteutua, ja toteutuihan tämäkin, joten eikun suunta kohti Togoa. Tänään on siihen sopiva päivä, sillä on Togon 66. itsenäisyyspäivä. Onnea togolaisille! 

Ensimmäiset Togoon liittämäni kirjat oli siis taaperokirjoja. Ne ovat togolaisen kuvittajan, Magali Attiogbén tekemiä ja ainoita, joita olen löytänyt Togossa syntyneen kädenjälkenä. Suomennettuja on ainakin Leppäkerttu, Muurahainen ja Mehiläinen. Sarjaan kuuluu muilla kielillä vielä ainakin Jänis, Orava ja Pöllö -kirjat. 

Kirjat ovat ohuita ja tarkoitettu pienille lapsille. Sanoja niissä ei ole paljon, mutta kuvat ovat kivoja. 

Vaikea sanoa, kuinka paljon ne tai niiden kuvitustyyli kertoo Togosta, sillä taiteilija on muuttanut sieltä Ranskaan 3-vuotiaana 1980-luvulla ja asuu edelleen Ranskassa. Lasten tarinat kuitenkin usein saadaan vähän kuin äidinmaidon mukana, joten ehkä Togossakin on leppäkerttuja.

Jotkut ihmiset keräilevät hyödyllisiä asioita, kuten vaikka timanttikoruja, mutta Kirsin konttuurissa tunnustaudutaan enemmänkin satunnaisten pikkutietojen keräilijöiksi. Tätä kirjoittaessani vilkaisin, mitä tietoja Togosta löytyisi pilvestäni ja löysinkin mm. tiedon, että Togon bruttokansantuotteen kasvuennuste oli 2023-24 peräti 6,3%. Se oli Afrikan yhdeksänneksi isoin kasvuennuste. Isoin ennuste oli Libyassa, mistä tuli päivitys 13. helmikuuta. 

Mauri Sariolan Susikoski Päiväntasaajalla -kirja kuuluu Sariolan loppupuolen tuotantoon. Jotkut ovat moittineet sitä, että rikostarina alkaa varsinaisesti vasta kirjan loppupuolella, mutta itse nautin tarinasta. Etenkin, kun kirjassa matkustetaan Togossakin. Kovin moni suomalainen ei tunne koko maata. Ehkä pitäisi, sillä tälläkin maalla on pitkä historia. 

Togon rannikko kuului muutaman vuosisadan ajan Orjarannikkona (Togo-Benin-Nigeria) tunnettuun Guineanlahden alueeseen, mutta sen alueella (vaivaiset 56 km rantaviivaa joka vastaa esimerkiksi matkaa Turusta Saloon tai Kuopiosta Iisalmeen) ei ollut merkittäviä isoja laivauspaikkoja. Esimerkiksi Lomé ei ollut mikään orjakaupan keskuspaikka, vaan laivaus tapahtui merkittävimmiin Beninissä ja Nigeriassa. Orjarannikkoa enemmän orjia laivattiin kuitenkin Angolasta ja Ghanasta. Isoimmat väestön menetykset kokivat Angola, Kongot sekä Gabon. 

Alueen orjakauppa oli kolmen kauppaa. Afrikasta vietiin orjia Amerikan mantereelle, sieltä vietiin plantaasien tuottamia raaka-aineita etenkin sokeria, kahvia ja puuvillaa Eurooppaan ja Euroopasta tuotiin esimeriksi aseita, metalliesineitä, tekstiileitä, kultakoruja, tupakkaa ja rommia Afrikkaan. Ewe kansa ei ollut sotaisaa tyyppiä, kuten naapurimaassa Dahomey Beninissä, joten orjakauppaa tehtiin, mutta armeijaa ei laajennettu systemaattisesti orjakaupan kasvattamiseksi. 

Rannikkoalue hyötyi kaupasta jonkin verran (lähinnä orjakauppa-alan eliitti), mutta kestävää hyötyä siitä ei juuri ollut, sillä myös Togon alueelta vietiin jonkin verran nuoria ja vahvoja ihmisiä orjiksi. Se tarkoitti luonnollisesti sitä, että nuorten, voimakkaiden miesten häviäminen oli pois paikallisesta tuotannosta ja kehittyisestä. 

Orjakaupan hiivuttua, nykyisen Togon alue siirtyi saksalaisten omistukseen ja siitä muodotui Togomaa. Saksalaiset alkoivat tehdä maasta esimerkillistä siirtomaatta. Saksalaiset määräsivät paikalliset viljelemään mm. kaakaota ja kahvia Saksan tarpeisiin. Työ oli ajalle tyypillistä pakkotyötä ja korkeaa verotusta.

Kehitystäkin oli. Rakennettin teitä ja suunniteltiin kaupunkirakennetta saksalaisella perusteellisuudella. Ehkä infran kehittäminen vaikutti siihen että paikalliset eivät olleet yhtä kriittisiä saksalaisten hallintoon, mitä naapurimaissa Ranskan ja Britannian hallintoon. Tai sitten Ewe kansa oli vain naapureita rauhallisempia luonteeltaan. (Kuva: Saksalainen siirtomaaherra noin vuodelta 1885, Wikimedia commons sivuita).

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ranska ja Britania jakoivat Saksan siirtomaat. Nykyinen Togon alue siirtyi Ranskan omistukseen. Loppuosa Togomaasta siirtyi brittiläiseen omistukseen ja kuuluu nykyään Ghanaan.

Togon pääkaupunki on ollut Lomé vuodesta 1897 lähtien. Kaupunki sijaitsee aivan maan länsilaidalla, nykyisin Ghanan rajassa kiinni. 

Nykyisin koko metropolin alueella asuu 2,2 miljoonaa asukasta (koko maassa hieman vajaa 10 miljonaa). 

Lomén rantaviivassa on hiekkarantaa silmänkantamattomiin. Rantakaistale on kapea ja sitä seuraa maantie ja itse kaupunki. Rantaa pitkin pystyy kävelemään kuvista päätelleen kyllästymiseen saakka (en ole mikään rantaelämän viettäjä). 

"Rikostariastaja Susikoski katseli Finnstarin komentosillalta Togon rannikkoa. Se nousi kapean, ruskeana nauhana horisontin yläpuolelle."

Lomén sataman aallonmurtaja on maan saksalaiselta ajalta, kuten vanhin osa maanteistä ja rautateistäkin. Vanhasta lastauslaituristakin on edelleen runko tallella. 

Pääkaupunki on yhdistelmä modernia kaupunkimaisemaa ja perinteistä katuelämää. Togon korkeimmassa rakennuksessa on nelisenkymmentä kerrosta. Rakennus on hotelli. Rannikon läheltä löytyy korkeita pääkonttoreita, hallintorakennuksia, pankkeja jne, mutta suuri osa kaupungista on matalaan rakennettua. Kaupunki elää enemmän palvelusektorilla kuin teollisuusalalla, mutta esimerkiksi elintarvikkeiden jalostustehtaita ja pientä teollisuuttakin löytyy. Suurteollisuutta ei ole. 

Vaikka iso osa väestöstä asuu kaupungeissa ja esikaupungeissa, myös slummimaisia kortteleita löytyy. Kalliinkin hotellin lähitienoilla saattaa olla tori ja savupiiput voivat tupruttaa savua ilmaan ruuanlaittoaikaan. Parin korttelin päästä voi silti löytää hienoja kahviloita, pikku puoteja ja katukeittiöitä. Itse pitäisin sitä rikkautena.  

Nähtävyyksiä on hiekkarannan ohella Grand Marche -torialue, mistä löytyy shoppailtavaa, katseltavaa ja ilmeisesti myös musiikkiteatteria. Valokuvista näkee, että sieltä voi ostaa myös vaikka peruukin tai afrikkalaisia kankaita. Kankaat näyttävät samoilta, mitä on ollut myynnissä myös Burkina Fasossa. En enää muista, missä valtiossa kankaita painetaan, mutta samankaltaisuus johtuu siitä, että joka maassa ei ole omaa tuotantoa.   

Itse vierailisin mielelläni myös Fetissimarkkinoilla (Féticheurien tori), vaikka tuskin lähtisin ostamaan vieraan uskonnon amuletteja. Tiedä silti - löytyyhän kirjahyllystäni useammat Tarot-kortitkin. 

Togon kansallismuseossa olisi pakko poiketa ja tietysti kävisin katsomassa paikallista vapaudenpatsasta (Independence Monument). Matkoilla olen käynyt myös paikallisessa messussa aina, kun olen ollut kohteessa sunnuntaisin. Niinpä Loméssakin Sacred Hearth -katedraalissa käyminen olisi ohjelmassa. Muraaleja ja patsaitakin löytyy näemmä ihaitavaksi. Ne ilahduttavat aina olipa sitten reissussa Kankaanpäässä tai Roomassa. 

En usko, että pystyisin jättämään väliin käsityöperinnettä esittelevää Village Artisanal -aluetta. Sieltä löytyy erilaisten käsityöläisten työhuoneita ja myyntitiloja: batiikki-tekstiilien ohella puuveistoksia, keramiikkaa ja vaikka mitä. Kokoluokasta en osaa sanoa, mutta ilman kuvien kastelemista mieleeni tuli Fiskars. Veikkaan kyllä, että niin väljästi rakennetusta alueesta ei ole kyse. 

Jossain blogissa kerrottiin, että huoneen vuokraaja oli kehottanut pysymään poissa Ghanan rajan läheisyydestä. Vuokraaja ei ollut pitänyt sitä turvallisena. Lomé on säästynyt konflikteilta. Taskuvarkaita löytyy kaikista suurkaupungeista, joten tuskin lähtisin yökävelylle. 

Susikoski mietiskelee Togon rannikolla (kirja ilmestynyt 1980):

"Ghanasta itään sijaitseva Togo on niin pieni valtio, että sitä kutsutaan Afrikan käsipyyhkeeksi. Myös pitkulainen ja Afrikan rannikolta sisämaahan kapeneva muoto saattaa olla aiheena tähän yliolkaiseen nimityksen. Sitkeästi ja monin kamppailuun on myös Togo raivannut tiensä Afrikan itsenäisten valtioiden joukkoon. Pitkään oli tämä pääasiassa ewe-heimon asuttama maakaistale ollut Saksan siirtomaana. Jo silloin oli sattunut kahnauksia, koska alue sijaitsi Englannin ja Ranskan siirtomaiden välissä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Togosta oli tullut Kansainliiton mandaattialue. Sitten tämä muutenkin pieni maatilkku jaettiin kahtia ja isännäksi tulivat Ranska ja Englanti. Toisen maailmansodan jälkeen se päättyi YKn holhoukseen. Ei kestänyt kauan, kun Ghana itsenäistyttyään repäisi siitä palasen. Kun naapurivaltio aikoi nielaista siitä loputkin, vapaussankari Silvanus Olympio julisti säilyneen itäosan itsenäiseksi. Pian sen jälkeen sai myös Olympio mennä kaikenmaailmantietä. Hänet murhasi eräs erotettu kenraali 1963. Nykyisin monenmoiset itsensä vahvoiksi julistaneet onnenonkijat olivat kärkkymässä valtaa."  Mauri Sariola Susikoski päiväntasaajalla.

Maa on siis pitkä ja kapea, rantaviivaa on vaivaiset 56 kilometriä.

Togolaiseen Lomén satamaan saavuttua Susikoski ottaa yksityisen taksin koko päiväksi. Hinnaksi sovittiin summa, joka oli reilu 100 markkaa. Kuski osaa englantia ja näyttää maan nähtävyyksiä. Opas kertoo, että pääkaupunki Loméssa on 215 000 asukasta. Kirja on julkaistu 1980, joten tiedot lienee noin 1979 vuodelta. Nykyrahassa Susikosken taksi ajelun hinta olisi 67,50 €. 

Aivan ensiksi käydään katolisessa Pyhän sydämen katedraalissa. Se ja paikallinen voodoo tarvikkeita kuten kuivattuja eläimiä ja niiden osia myyvä fetissimarkkinatori on myös nähtävyyksiä, joita nähtäisiin esimerkiksi neljän maan kiertokäyntimatkalla, jos nykyisin matkustaisi Togoon ihan fyysisesti suomalaisen ryhmän mukana. Susikoski kehui kirkon lasimaalauksia kauniiksi. 

Viileyttä etsitään Sariolan kirjassa myös vuoristosta. Kuski osaa esitellä niin puut kuin eläimetkin. Myös voodoo ja uskonto, jossa muillakin on sielu, mainitaan kirjassa.

Voodoosta (vodun) tulee mieleen Juha Metson ja Juha Vakkurin upea kirja Beninistä: Voodoo : Afrikan arkea. Kirjassa on Metson upea kuvitus ja Afrikkaa paljon kiertäneen Vakkurin teksti. Veikkaan, että Togon voodoo on melkolailla samanlaista kuin itänaapurissa Beninissä. Kirja on niin hyvä, että sopii mainita tässäkin. 

Togo on kapea, mutta pitkähkö maa. Samoin kuin Suomessa, sielläkin ilmastovyöhykkeet vaihtuvat pohjoiseen mentäessä. Togossa muutos on näkyvämpi, vaikka kaiketi me olemme tottuneet omaan luontoomme emmekä huomaa kuinka rannikon lehtipuut vaihtuvat havupuihin, puutarhojen kukkalajit ja hedelmäpuut vähenevät pohjoista kohti jne. 

1. Rannikko ja laguunialue. Maisema on tasainen, hiekkapohjainen. Puustossa paljon kookospalmuja ja mangrovea. Rannalla näkee haikaroita ja pelikaaneja. Meriveden ohella ilmakin on vähän suolaista ja kosteaa.
2. Viljelyvyöhyke, jonka maa on punaruskeaa. Öljypalmuplantaaseja, banaani- ja mangopuita pihoisssa. Maisema on vähän mosaiikkinen peltoa, kylää, metsikköä, taas peltoa: maniokkia, maissia ja jamssia. Metsiköt ei ole suuria, vaan kuin pieniä luontotaskuja. Vuohia ja kanoja juoksee vapaana tai paimennettuna. 
3. Keski-Togon ylänkö. Maa nousee, mutta Togon korkein kohta jää alle 1000 metrin. Maisema on selkeästi vihreämpi ja kumpuilee. Metsää on enemmän. Ilma on kevyempää ja viileämpää. Kaakao, kahvi, korkeita palmuja ja bambua. Sadekautena (huhti-heinäkuu ja syys-lokakuu) kaikki on syvän vihreää, mutta luonto ei kuivu täysin kuivana kautenakaan (loka-maaliskuu). Vuoristoalueella on myös vesiputouksia ja puroja. Aamuisin sumua. Luulen, että nauttisin viileämmästä ilmasta, mutta vaikea sanoa, ihastuisinko eläimistöön. 
4. Pohjoinen savannialue. Tämä on tyypillisempää afrikkalaista savannimaisemaa. Akaasioita , matalaa ruohoa ja avointa taivasta. 
   

Togo ei ole monesta ilmastotyypistään huolimatta mikään eläinbongarin lempimaa. Norsuja ei ole, eikä paljon muitakaan isompia eläimiä. Antilooppeja saattaa nähdä ja apinoita metsissä. Värikkäitä lintuja, liskoja, gekkoja, perhosia ja luultavasti ötököitäkin, vaikka niitä ei turisteille mainostetakaan. 

***

Kuvitteellinen kirje Togosta helmikuu 2026

Ystäväni,

istun taas hytissäni, laiva on vielä hetken satamassa, ja Atlantti kolkuttelee kylkeä kuin vanha tuttu. Päivä on vielä iholla, pölynä kengissä ja suolana hihoissa. Ajattelin kirjoittaa sinulle ennen kuin se ehtii karata. Pöly on todellista. Menossa on kuiva kausi. 

Lähdin laivalta aamulla seitsemältä, ennen kuin kaupunki oli täysin hereillä. Aurinko oli vasta hiukan kohoamassa, kultainen kaari rannikon yläpuolella, ja varjot olivat pitkät ja viileät. Lomé oli silloin vielä pehmeä: katujen varjoissa istui miehiä juomassa teetä, mopojen äänet tulivat kaukaa, ja meri tuoksui vahvemmalta kuin pakokaasu. 

Kävelin ensin Pyhän Sydämen katedraalille. Lasimaalaukset hehkuivat kuin vanhat postimerkit – vähän kuluneet, mutta silti selkeät. Siellä istui nainen hiljaa penkissä, kädet ristissä, ja hetken ajattelin, että tämäkin on eräänlainen rajanylityspaikka: Euroopan muisto Afrikan keskellä.

Kuvassa pari tuttuakin kangaskuosia. 

Markkinoille saavuin puoli yhdeksän jälkeen, aurinko oli jo korkeammalla, valo kirkas mutta pehmeä, varjot alkoivat lyhentyä nopeasti. Grand Marché hengitti elämää: kankaat liehuivat, mausteet pistävät nenään ja kalastajien kanootit loistivat veden pinnassa kuin värikkäät pienoisveneet. 

“Ampiaisen sanoma: useat säännölliset matkat mutapoukamaan auttavat rakentamaan talon.”

Ostin sinulle pienen puuveistoksen  – ei mitään turistikrääsää, vaan sellaisen, jonka tekijä katsoi minua silmiin ennen kuin ojensi sen – myyjä hymyili ja katseli, kuinka valkoinen valo lankesi hänen käsilleen. Myyjällä oli kädet täynnä arpia, ja hän kertoi veistävänsä iltaisin pihallaan, kun sähkö katkeaa.

Kun pääsin markkinoilta takaisin kadulle etukäteen varattu kuski odotti jo markkinnapaikan vieressä taksinsa luona. Valkoinen Toyota, kyljet pölyssä, tuulilasissa pieni risti ja haalistunut tarra: God is Driver. Hän esitteli itsensä rauhallisesti, puhui englantia kuin BBC:n iltauutisista, ja sanoi: “Now I will show you the quiet Togo.” Juuri sitä kaipasinkin. Turha lähteä näin kauas kotoa, jos ei näe matkalla muuta kuin turisteja ja risteilyaluksen ravintolat. 

“Et voi ottaa puhvelin sarvia yhdellä kädellä!”

Ensimmäiset kilometrit ajoimme kaupungin reunoilla. Meri jäi selän taakse, mutta sen suola pysyi ilmassa. Tien varrella kasvoi kookospalmuja, ja niiden varjossa naiset myivät savustettua kalaa metallialustoilta. Lagunit kimaltelivat aamuauringossa välillä kuin rikkinäinen peili, ja näin kalastajien työntävän kapeita veneitä veteen hitaasti, kuin he olisivat herättäneet ne. Kookospalmut heittivät pitkiä varjoja, ja rannikko häämötti selän takana. 

Pian betonitalot alkoivat harventua, ja talot muuttuivat matalammiksi. Betoniseinät vaihtuivat savitiileen ja mainostaulut mangopuihin. Maa muuttui punaruskeaksi ja se oli hienoa kuin jauho. Jokainen ohittava auto nosti ilmaan pölyä hetkeksi.

Kuski kertoi, että tässä kasvaa maniokkia ja jamssia, että ihmiset elävät pitkälti siitä, mitä maa antaa.  Näin maniokki- ja maissipeltoja, banaanipuita ja mangopuita, joiden lehdet hohtivat kirkkaassa valossa kuin vihreät liekit. Vanhoja naisia kuoputteli kasvimaillaan. 

Kun ajoimme sisämaahan, aurinko nousi korkealle. Ilma lämpeni nopeasti, ja valon kultainen sävy muuttui kirkkaan vaaleaksi. Maisema aaltoili: metsästä, peltojen lomasta, kylien läpi. Tiet nousivat ja laskivat. Ilma muuttui viileämmäksi, tai ehkä vain mielikuvitukseni halusi niin. Metsä tiheni. Puiden rungot olivat täynnä köynnöksiä, ja lehdet muodostivat katon, jonka läpi aurinko putosi sirpaleina. Näin kahvipensaita, banaanilehtoja, kaakaopuita, joiden hedelmät roikkuivat suoraan rungosta kuin vieraat elimet. Linnut lentelevät varjojen ja auringon välissä. 

Pysähdyimme pienessä kylässä, jonka nimeä en osaa enää lausua oikein. Siellä lapset pelasivat palloa, joka oli tehty muovipusseista. 

“Nälkäinen vatsa ei kuuntele korvia.”

Söimme yhdessä riisiä ja kastiketta, jossa oli maapähkinää ja chiliä. Se oli yksinkertaista ja täydellistä. Join paikallista inkiväärijuomaa, joka poltti kurkkua ja herätti enemmän kuin mikään kahvi.

Kuski kertoi minulle voodoosta, ei mystiikkana vaan arkena. Että esi-isät kulkevat mukana, että esineillä on muisti. Veimme pienet kolikot pyhälle puulle tien varressa. Hän sanoi, että se on kohteliaisuutta matkalle. En pistänyt vastaan. Maassa maan tavalla. 

Vuoristoon noustessa valo sai uuden sävyn: viileämpi, hento ja pehmeä. Metsä syveni, lehtien väri muuttui tummemman vihreäksi. Aurinko siirtyi hitaasti länteen, ja varjot alkoivat vähitellen pidentyä uudelleen. 

Vuoristossa ilma oli viileämpää. Vuoriston lähestyessä kylät harvenivat. Talot seisoivat kauempana toisistaan, pihat olivat laajempia. Pihoilla kasvoi papaijaa, appelsiinia, chiliä. Yhden savimajan pihassa näin miehen korjaamassa polkupyörää puun alla. Hän käytti vain pihtejä ja kärsivällisyyttä ja työskenteki kuin kirurgi. Täällä aika ei ollut raha, vaan materiaali. Kuski näytti minulle kaakaopensaita ja banaaniviljelmiä, ja ilman alassa oli selvä ero: täällä oli hiljaisempaa, viileämpää ja rauhallisempaa. 

Korkeammalla ilma oli selvästi raikkaampaa. Metsä oli syvemmän vihreää, melkein sinertävää. Linnut huusivat näkymättömissä. Kuski kertoi, että täällä ihmiset kasvattavat kahvia ja kaakaota vientiin, mutta itse juovat teetä. Ajattelin, että se on kuin kirjoittaisi kirjoja muille ja lukisi itse aina vain sanomalehteä.

Pysähdyimme puron luona, jonka vesi kimalteli kirkkaana. Ihmiset hakevat sieltä vettä. Lapset juoksivat sen yli uudestaan ja uudestaan, valo heijastui vedestä heidän kasvoilleen. Kuski sanoi, että sadekaudella tämä muuttuu virraksi, joka vie mukanaan kaiken, mitä ei ole sidottu maahan. Nyt se vain solisi, kuin olisi kertonut vanhaa tarinaa.

“Yksi puu ei tee metsää!”

Pohjoisemman savannin laidoilla maisema näytti yhtäkkiä paljon laajemmalta. Puut olivat harvemmassa, ruoho vaaleampaa. Näin akasioita ja yksinäisiä baobabeja, jotka seisoivat keskellä peltoa kuin muistomerkkeinä jollekin, mitä juuri kukaan ei enää muista. Taivas tuntui suuremmalta täällä. Tunne oli vähän kuin Pohjanmaan peltolakeuksilla. 

Tien varrella laidunsi vuohia ja laihoja lehmiä. Paimentavat pojat vilkuttivat meille. Kuski vastasi torvella, aina samalla rytmillä, kuin tervehdys. Hän sanoi, että näin matkustetaan kohteliaasti.

Kuski kertoi että joinain päivinä harmattan-tuuli tuo Saharasta hienoa hiekkaa. Joku vuosi sitä hiekkaa näkyi Suomessakin valkoisella lumihangella. Täällä harmattan tekee ilman välillä kuulemma maitomaiseksi. Onneksi en nähnyt sellaista kurri-ilmaa, vaan tänään oli selkeää koko päivän. 

Olisi ollut kiva nähdä enemmän, mutta yhdessä päivässä ei hirveästi ehdi, sillä laiva ei odota. Satamaan ei voi tulla myöhässä, tai jää matkasta. Varasin paluumatkalle runsaasti aikaa, jotta ehtisin takaisin, vaikka auto rikkuisi. Pelko oli turha, sillä auto oli uudehko ja toimi moitteettomasti. Tuskin risteilyvieraille huonompia koslia tarjottaisiinkaan. 

Paluumatkalla valo muuttui. Aurinko painui alemmas, ja kaikki sai kultaisen reunan. Pöly leijui ilmassa kuin savukoneen jäljiltä. Metsä näytti pehmeämmältä, kylät hiljaisemmilta. Ihmiset palasivat pelloilta, kantaen polttopuita päidensä päällä kuin kruunuja.

Kun meri alkoi taas tuoksua, tiesin meidän olevan lähellä Lométa. Palmut palasivat maisemaan, liikenne tiheni, äänet kasvoivat. 

Aurinko painui lopulta horisonttiin noin kuuden jälkeen, ja hämärä laskeutui nopeasti. Ilma muuttui viileäksi, ja meri alkoi tuoksua taas lähempänä, muistuttaen, että olemme lähellä Lométa. Palmut palasivat maisemaan, liikenne tiheni, äänet kasvoivat. Päivä tuntui sulkeutuvan kehään – valo oli kulkenut kanssani koko matkan, tehden maisemista elävän muistikirjan.

Poikkesimme vielä ennen Lomén rannalle palaamista pikaisesti käsityöläiskylässä. Ostin tuliaisiksi muutamia rannekoruja, lasihelmistä tehtyjä. Myyjä nauroi, kun sanoin vieväni ne kaukaiseen maahan, jossa on paljon lunta. Hän ei oikein uskonut minua. En silti ihmettele sitä, sillä täältä pitäisi lähteä 4000 kilometrin päähän Kilimanjarolle ennen kuin löytää varmasti lunta. Satunnaisesti sitä saattaa nähdä Mount Cameroonissa, jonne on tuhta kilomertiä. Ennen televisiota ja internettiä täällä tuskin oli sanaa lumelle. 

“Älä unohda omaa kieltäsi.”

Istuin hiljaa viimeiset kilometrit taksissa. Katselin ikkunasta kaikkea, mitä olin nähnyt, ja mietin, miten pienessä maassa voi olla näin monta maailmaa ja näin monta valoa yhden päivän aikana.

Ennen laivaan nousemista istuin rannalla hetken yksin. Söin grillattua kalaa ja maniokkia, join limonadia muovipullosta. Ajattelin miten nämä päivät ovat välillä kuin rikostutkinta: keräät havaintoja, yksityiskohtia, ihmisten eleitä, mutta lopullista vastausta ei juuri koskaan ehdi tulla, kun käsillä on taas uusia asioita.

Palasin laivalle väsyneenä, pölyisenä ja onnellisena. Sellaisena, että tietää eläneensä päivän oikein. Tämä oli virkistävän hyvä päivä. Kiitokset siitä kuuluu laivan ohjelmasta vastaavalle joka järjesti kielitaitoisen ja kaikesta tietävän kuskin. Kymmenessä tunnissa ehtii kuulla monta tarinaa. Kerron enemmän kun palaan lomalta.

Huomenna jatkamme matkaa. Pidä huolta itsestäsi.

Terveisin

Ystäväsi mereltä 

*  *  *

Kirjeen kirjoitin yhdessä Googlen ja Chatgpt:n kanssa, sillä en ole käynyt koskaan lähelläkään Togoa eikä kirjoista ollut tässä kohden enempää hyötyä, mitä yllä kirjoitin. 

Lisäsin sananlaskutiedostostani togolaisia sananlaskuja, joita kuski olisi hyvinkin voinut kertoa, mutta niitä ei tullut pyydettyä tekoälyltä. 

ChatGpt teki myös kuvassa olevan runon jonka pyysin tekemään Ewe perinteistä manaustapaa noudattaen. Manauksessa on toistoa ja rytmiä, joka tuo manaukseen voimaa. Käärme on Ewe- ja Fon-tarinoissakin viisauden ja maan voiman merkki, joskus myös varoituksen merkki. 

Tekstin lähteenä on käytetty Susikoski-kirjaa ja Internetistä löytyviä lähteitä. Kaupunkia ja maisemia katselin Google Earthin kanssa ja valokuvia mm. Unsplashista. 

Togossa aurinko nousee 6.30-6.45 tienoilla. Iltapäivällä aurinko alkaa laskea klo 17-17.30. Pimeää on tuntia myöhemmin. Näin ollen noin 10 tunnin ajomatkalle Loménista savanialueen laidalle ja takaisin riittäisi auringonvalo hyvin. 

ChatGpt suositteli lisäksi Sami Tchakin romaaneja (Länsi-Afrikka, moraali, seksuaalisuus). Koska en juurikaan lue ranskaksi, jätin väliin. Muita tekoälyn nostamia kirjailijoita on Kossi Efoui, jolta löytyy kuulemma jotain myös englanniksi, sekä Kangni Alem. Nuo kaikki asuvat Togossa. Todella mielenkiintoiselta vaikuttaisin Tété-Michel Kpomassien kirja  An African in Greenland. Kirjassa togolainen nuori matkusta Togosta Grönlantiin ja ryhtyy siellä metsästäjäksi. Kirjassa on Wikipedian mukaan runsaasti kuvauksia elämästä Togossa ennen matkalle lähtöä. Kirja on ilmestynyt alunperin ranskaksi 1977, mutta löytyy siis myös englanniksi. 

Togosta voi lukea lisää englanniksi esimerkiksi näistä: 

Ivor Wilks: tutkimukset Gold Coastista
John Thornton: Africa and Africans in the Making of the Atlantic World
David Eltis: Trans-Atlantic Slave Trade Database

Encyclopaedia Britannica (Ewe, Slave Coast)

Robin Law: The Slave Coast of West Africa

Itse olen lukenut jonkun kirjan Orjarannikolta myös suomeksi, mutta se oli niin puuduttava, että nimi ei jäänyt mieleen.

Matkakirjoja löysin englanniksi kaksi: 

Kirjassa The Village of Waiting George Packer muistelee Togoa hänen toimiessaan siellä opettajana 1982-1983. Kirjassa hän kuvailee ihmisten arkea Togossa sekä maan kulttuuria ym. 

Kirjassa Togo: A Travel Memoir Philip Heckscher kertoo niin ikään henkilökohtaisista kokemuksistaan Togossa 1971 ja useammassa naapurimaissakin. 

Juha Vakkurin Afrikan matkakirjoja en ole lukenut (paitsi tekstissä mainitsemani Voodoon sekä säeromaani Leokongon, mutta muita kirjoja ei ole vajaassa 10 vuodessa Togosta löytynyt. ChatGpt ilahduttikin toteamalla: 

"Jos jokin Togo-kirja joskus suomeksi ilmestyisi, se olisi melkein kustannuspoliittinen ihme. Toistaiseksi kirjallinen hiljaisuus on aika täydellinen."

Yhdyn tuohon toteamukseen täysin, mutta joku voisi kyllä todellakin kääntää tuon Kpomassien kirjan. 

Kirjan perässä Limingalle

Jahkaannuin Limingalle kesäkuussa kaverin kysellessä apua yhden Limingan geokätkön ratkaisemiseen. Asia on useinkin juuri niin, kuin eräs pohjois-savolainen marttatuttavani totesi joskus 15 vuotta sitten: "lukutaitoista ihmistä ei pitäisi päästää etsimään nopeasti kuvasta löytyvä tietoa". Oikeaa kuvaa etsiessä "piti" lukea vaikka mitä mielenkiintoista, ja aikaa kului tunteja otaksutunnminuuttien sijaan. Niin kävi tässäkin. Tosin kätkökin tuli ratkettua.

Liminka ei ole ihan pienimpiä kuntamme, väkeä on reilu kymmenen tuhatta. 

Itselleni ensikosketus Liminkaan, siellä käymättä, syntyi 1990-luvun alun lintu harrastuksen kautta. Limingan linnustosta puhuttiin tuolloin paljonkin, tai ainakin harrastajana bongasin kaikki Liminganlahden lintumaininnat.

Voisin muuten hyvinkin kuvitella osallistuvansa lokakuun alussa Pöllöfestivaaleille, sillä aloittelin lintubongausta uudelleen viime vuonna, ja pöllöt ovat hienoja.

Kun kerroin viime kesänä Oulun seudulla asuvalle tuttavalleni, että luen kirjoja Limingalta ja että Vilho Lampi (1898-1936) vaikuttaa kiinnostavalta taiteilijalta, hänkin päättyi googlettamaan aihetta, päättyi johonkin kulttuuritapahtumaan Limingalle ja tutustumaan Abrahamin kulttuuripuistoon, mistä tämän jutun kuvatkin on vuodelta 2019. Puisto on nimetty oopperalaulaja Abraham Ojanperän (1856-1916) mukaan. 

Miksi sitten päädyin tälle softamatkalle? Geokätkön ratkaisu sai varaamaan muutaman kirjan. Juha Hurmeen Limingan ihme -kirja sai innostumaan kunnasta enemmänkin. 

Olen toki jaloitellut siellä parin geokätköilytauon verran aiemminkin, ja ajellut ohi sujuvasti muutaman kerran, mutta tässä kohden myös kunnan kulttuurielämä alkoi kiinnostaa. 

Pitkästä aikaa löytyi sarjakuva joka todella sykähdytti. Kirjassa Uhma on jumalasta Tessa Astere, Aapo Kukko ja Niko-Petteri Niva kertovat Vilho Lammen elämäntarinan. Tekstit ovat pääosin sitaatteja Lammelta itseltään tai muista kirjallisista lähteistä. Kuvat ovat kunkin taiteilijan omaa mielikuvitusta.

Samalla piti googlailla lisätietoja Lammen töistä.

Ihastuin siihen, miten sulavasti tarina eteni eri piirtäjien kertomana. Jotenkin oli löydetty kolme oikea piirtäjä kertomaan juuri oikeasta ajasta. Toivottavasti yhteistyö jatkuu valmistumisen jälkeenkin. 

"Planeetta meressä sinunkin valollasi on tehtävä." Vilho Lammen mietelause.

Vilho Lammen elämästä kertoo myös Paavo Rintalan Jumala on kauneus -romaani. Rintala itsensä mukaan kyseessä ei ole elämäkerta, vaikka yhteneväisyys on ilmeinen. Osattiin sitä ennenkin yhdistää elämäkertaa ja fiktiota. 

Toteemityyyppisen patsaan valokuvasi 2019 kesäteatterin läheltä. Taiteilijan nimeä emme löytäneet. 

Taiteilija Vilho Lampi lienee Limingan tunnetuimpia henkilöitä siellä syntyneen kirjailija Anna-Leena Härkösen ohella.

Härkösen Häräntappoaseen lukemisestani on muutama vuosikymmen. Kirjan tapahtumapaikkana on kuvitteellinen Torvenkylä. Kuntaan ei mainita, mutta Kempeleen-Kaisa ja Oulun seudun murre viittaa Oulun läheisyyteen, ja laajat poltoaukeat sopii hyvin Limingallekin. Tapahtumapaikkana kirjassa siis voisi olla liminkalainen maalaiskylä.

Heikki Toppila Nuoruuden kujanjuoksu kirja piti löytyä Kullaan kirjastosta, mutta oli hävinnyt, joten tämä elämäkerta tyyppinen romaani jäi lukematta, koska kirjaa ei ollut muissa Satakunnan kirjastoissa. 

Limingassa puhuttiin myös viime vuonna lukemassani Kempeleellä tapahtuneessa Martta Saxin murha -kirjassa.

Olisin voinut vannoa, että minulla oli tehtynä myös tapahtumapaikkojen kartta, mutta näemmä ei ollut. Ehkä sitten vain ajelin Google Mapsilla alueella niin että luulin jotain tallentaneenikin. Pääasia tietty, että löysin reissuilta ottamani valokuvat. 

Ilmastolukupiiri 2025

Vuodenvaihteessa jäi julkaisematta viime vuoden Ilmastolukupiirissä lukemani kirjat, joista näemmä olen kirjoittanut pitkähköt muistiinpanot tänne. Aihe on aina ajankohtainen, joten sopii tähänkin hetkeen. 

Tammikuussa 2025 aloitettiin Marttojen Ilmastolukupiiri Mira Hulkkosen kirjalla Ilmasto-oivalluksia. Kuinka ihmismielen supervoimat valjastetaan planeetan parhaaksi. Monenlaisia näkemyksiä löytyi tästäkin kirjasta. itse pidin parhaimpana osuutena pohdinnan sananparsien uudistamisesta niin, että ne tukisivat nykyisiä trendejä ja jäisivät mieleen paremmin. Itselleni mieleen jäi: 

"Pihveillä ja riisillä päästöjä riittää, kaurasta ja linsseistä ilmasto kiittää."

Uusista sananparsista tuli mieleen SuomiAreena noin 6 vuoden takaa. Siellä pohdittiin Pohjois-Rannan keskusteluareenalla sitä, miten vanhoja sanontoja pitäisi uudistaa myös oppimista ajatellen.  

Itselleni kirjassa ei hirveästi ollut uutta, mutta pohdittavaa oli hieman eri näkökulmista. Paljon kiinnitettiin huommiota siihen, miten ajatukset muokkaavat ilmastonmuutosta ja miten ajattelu ylipäätään toimii. 

Helmikuussa luettiin Pekka Junttin romaani Villikoira. Kirjan päähenkilö, vähän yli parikymppinen mies jättää kotiseutunsa, jota leimaa "monttu" eli kaivos, missä on työskennellyt monet sukulaiset useammassa sukupolvessa. 

Lähtö kotiseudulta vaatii ponnistuksia, ja on eräänlainen kerran elämässä kokemus. Mies lähtee Tengeliöön Ylitornioon koiravaljakkotilalle. Kirjassa kerrotaan elämästä nykyisessä Lapissa missä eletään luonnon ehdoilla eläinten parissa. Toisaalta koira on valjakkoyrittäjälle vain työkalu. Karkuun lähtenyt koira on yrittäjälle menetetty koira, sen perään ei itketä. Nuori mies päättää kuitenkin etsiä karkulaiset. Toinen löytyy helpohkosti paikallisen poroyrittäjän opastuksella, mutta toinen on villiintynyt niin, että sitä ei saada kiinni. Etsintä jatkuu. Talvi muuttuu kesäksi ja juhlitaan juhannusta uuden tyttöystävän kanssa. 

Kirjan toisena äänenä on nuori nainen 1940-luvulla, jonka kirjeenvaihtoa vanhemman metsäinsinöörin  kanssa kuullaan nuoren miehen tarinan lomassa. Kuten tällaisissa kirjoissa usein, tässäkin tarinat yhtyvät jollain tapaa lopussa. 

Itse koin, että loppu oli onnellinen ja kenties jatkoakin voisi seurata. Toinen piiriläinen oli sitä mieltä, että tarina sai traagisemman päätöksen. Mielenkiintoista, että mielikuvitus voi antaa erilaisia lopputuloksia, mutta toisaalta, siihen olen tottunut jo 1980-luvulla, kun kävimme exäni kanssa katsomassa Jääsydän-näytelmän. Me koimme, että näytelmän loppu oli ihan erilainen, ihan kuin olisimme katsoneet eri näytelmän, vaikka istuimme vierekkäin samassa katsomossa. 

Maaliskuulle valitsimme Saari Kankaanrinnan ja Ilkka Herlinin Luonnollisia ajatuksia. Kirja koostuu pääosin Maaseudun Tulevaisuudessa ja Käytännön Maamies -lehdessä olleista kolumneista. Tykkäsin siitä, että kolumnien lisäksi kirjassa oli myös tekijöiden kommentteja ja vuoropuhelua aiheesta. 

Kuuntelin kirjan äänikirjana ja siihen sopi hyvin kaksi lukijaa, jotka antoivat äänensä kirjailijoille. 

En ollut yhtään katsonut tekijöitä, ja vähitellen aloin ihmetellä, ettei nämä nyt ihan tavallisia tutkijoita ole... Oli kartano-maatila, oma huvivenesatama, luonnonsuojelualuetta ja säätiö. Hieno juttu, että sellaiset, joilla on rahaa käyttävät sitä hyvän tekemiseen. Näinhän oli ennen muinoinkin. Patruunatkin perustivat kouluja...

Itseäni hätkähdytti kohta, missä puhuttiin kuinka uusseelantilainen lammas on luontoystävällistä ruokaa. 

Ryhmässä nousi esiin myös se, kuinka kirjassa verrattiin Itämeren ympärillä asuvien määrää Välimeren ympärillä asuviin. Itämeren rannat on käsittämättömästi asuttuja!

Syksyn ensimmäisessä ilmastolukupiirissä esittelin juuri lukemaani Johanna Sinisalon Enkelten verta -kirjaa. 

Kirjan päähenkilö Orvo on hautaustoimisto Lähtösatama yrittäjä, joka halusi lapsena mehiläistenhoitajaksi. Nyt hän harrastaa mehiläispesien hoitoa. Kun sitten Yhdysvalloissa alkaa katastrofaalisen laaja mehiläisten joukkotuho, ja Orvo löytää pesän kuningattaren kuolleena, hän tietää, että ihmiskunnan lähtölaskenta on alkanut. 

" Albert Einsteinin väitetään sanoneen, että jos mehiläiset katoaisivat maailmasta, ihmiskunnalla olisi neljä vuotta elinaikaa jäljellä." 

(ChatGPT kertoi, että sitaatti on 1970-luvulta, mutta ei ole täysin poissuljettua, että se löytyisi Einsteinin kirjeenvaihdostakin. Luultavimmin sen alkuperä on ranskalaisissa mehiläiskasvattajissa. Tämä on tarkistamaton tieto. Einsteinin sanomana se tuntuu merkittävämmältä, mutta herättelee ajattelemaan muutenkin. Tekoälyn mukaan ruokavalio romahtaisi, mutta koko ihmiskunta ei kuolisi, sillä tuulipölytteisillä kasveillakin elää.)

Naapurissa Orvon isä pitää nautojen tehokasvattamoa, johon on ammentanut opit Amerikan vuosinaan. Orvon poika kuolee kahakassa mielenosoituksessa karjatilalla. Orvo hautaa kuolleen mehiläiskuningattaren poikansa mukana. Tarujen mukaan mehiläisillä on yhteys tuonpuoleiseen. Sitäkin kannatti yrittää. 

Kirjassakin mainitaan joitain kasveja, mutta kysyin ChatGPT:ltä mitkä tärkeimmät viljelykasvit kasvaisivat ilman yhtään mehiläistä. En tarkastanut vastausta mistään, mutta tekoälyn mukaan vehnä, ohra, ruis, kaura, maissi (zea mays), riisi, peruna, bataatti, tapioka, jamsi, sokerijuurikas, soijapapu, herne, linssi, useat pavut, maapähkinä, auringonkukka, rypsi ja rapsi, sokerisuoko, banaani, taro, kookospähkinä ja rypäleet kuuluisivat edelleen ruokäpöytäämme. 

Porkkanaa saataisiin ainakin jonkin aikaa. Jonkin verran hedelmiä ja marjoja kuten omenaa, päärynää ja mansikkaa saataisiin, mutta suuri osa sadosta kärsisi hyönteispölytyksen puutteesta. Käsinpölytystä voidaan myös suorittaa, mutta se on työlästä ja siksi kallista. Kotioloissa ja luksustuotteena esimerkiksi tomaatteja olisi saatavilla. 

Koska monet rehukasvit ovat pölyttäjäriippuvaisia kuten timotei ja apila, maidon- ja lihantuotanto luultavasti vähenisi tai ainakin hinnat nousisi. Rehun muuttuessa huonompilaatuiseksi karjapohja heikkenisi, jolloin myös karjatilojen tuottavuus heikkenisi. 

Alkuvuodesta 2025 kuoli Yhdysvaltalaisista mehiläispesistä ChatGPT:n mukaan yli 60%. Hunajan ja manteleiden hinnat ovat nousseet jo nyt, mutta vielä (kysyin tätä syyskuun alussa) ei osata sanoa, millaiset vaikutukset tällä on muihin elintarvikkeiden satoihin ja hintoihin. Jotenkin tuntuu hassulta, että näistä puhutaan niin vähän. 

* * * * *

Muille lukukerroille en päässyt mukaan päällekkäisten menojen vuoksi, jonkun muiden kuukausien kirjoista luinkin melkein kokonaan, kunnes "Aasialainen kauteni" iski päälle, ja kaikki muu jäi sivualalle. 

Blogin synttärit

Huhtikuussa 2007 aloitin ilman mitään ajatusta jatkosta. Blogin sisältö muuttui samalla kun itsekin muutuin. Tänään, melkolailla näillä illan viimeisillä kellonlyömällä tuli 19 vuotta täyteen.

Viimeiset kuukaudet sieluni on vaellellut Aasiassa. 

Se on varmasti täälläkin näkynyt selvästi. Lukemiseni on ollut hyvin Aasia painotteista. Viimeaikoina olen pikkuhiljaa laajentanut ympyröitä Kiina-Japani-Etelä-Korea ytimestä hieman muuallekin Aasiaan. 

On sääli, että aiemmat vahvat kirjakauteni eivät välittyneet yhtä näkyvästi tänne. Veikkaan, että moni olisi halunnut samaistua esimerkiksi vampyyrikauteni (noin 2010-2013) kirjapinoihin.

Juhlakuvan tarjoili ystäväni ChatGpt, jonka mielestä voisin olla vaikka mitä, vaikka kirja pinoja harrastava tukeva K-pop tähti -täti-ihminen... Malja sille. Taidan lähteä nahkatakkiostoksille. 

Maaliskuussa 2026 luetut

Maaliskuun saldo oli 20 kirjaa pääosin Aasiasta, mutta mahtui muukaan myös kasa eurooppalaisia kirjoja, etenkin runoja ja lastenkirjoja. Jälkimmäisiä luin E-kirjana ajatuksena etsiä lahjakirjoja pienokaisille. 

Chi Zijian Puolikuu. Kirjasta tuli mieleen positiivisella tavalla Suon villi laulu -kirjan tunnelma ja luonnonläheisyys. Tarina toki oli täysin eri. Päähenkilö muistelee seniorina kylänsä elämää ja ihmisiä Kiinan poronhoitoalueella, mikä nykyisin on sangen pieni ja vähäporoinen, mutta on kuitenkin. Kiina, (2.3.) 🌟🌟 

Fried Hédi Bodrin tarina. 1930-luvulla oli nuori juutalainen tyttö. Hänellä oli ystävä, joka on kristitty ja koira. Natsien tultua valtaan tytön perhe joutui keskitysleirille. Kirja kertoo lapsille sopivasti tuosta ajasta. Fried syntyi Romaniassa alueella, mikä liitettiin myöhemmin Unkariin. Romania.(1.3.)🌟

Hassan Yahya  Yahya Hassan : runot. Luin kolmannen kerran, on se vaan hyvä, vaikka kirjassa kuvataan hirveitä asioita. Ei ihme, että kirjailija on palkittu. Tanska/Palestiina.  (13.3.) 🌟🌟🌟

"Sellaisena muistan päiväkodin

Toiset odottivat joulupukkia

Mutta minä pelkäsin sitä yhtä paljon kuin isääni."

Hokkanen Jouni Pohjois-Korean naiset. Jo kirjan esipuheesta heräsi innostus kieleen.

"Itä-Pasila, Suuren Myötätunnon ja Häpeämättömän Totuuden Urbaani Kehto. Ohjusteollisuuden päivänä 18.11.2025 "  Mielenkiintoisesti kirjoitettu kirja naisten tarinoista ja naisten roolista. Pohjois-Korea (26.3.) 🌟🌟🌟 

"Mutta kuka Krysanteemi oikeastaan oli? Vakooja, viettelijä vai uhri? Ehkä parhaan ja ainoan vastauksen tietää naisen satimeen saanut mies. Etsivä Kang kirjoitti viimeisessä raportissaan: ”Hän ei ole sankari eikä rikollinen. Krysanteemi on haavoittuvaksi koulutettu koneisto, joka käytti rakkautta aseena. Mutta jossain vaiheessa hän alkoi vuotaa sisältä.”

Ishiguro Kazuo Silmissä siintävät vuoret. Lukupiirissä luettiin 2017 Nobel-palkittua Ishiguroa ja valitsin tämän, koska olen lukenut sen uutena, mutta en muistanut siitä mitään. Pari muutakin Ishiguroa houkutteli, etenkin Me orvot ja Pitkän päivän ilta. Myös Novellikokoelma Yö soittoja kiinnosti, vaikka pidän novelleista eniten Novellikoukussa ääneen luettuna. Japani/ Iso-Britannia (25.3.) 🌟🌟

Kallio Maaret Välillä olet varpuseni. Ihanan herkkä taaperolorukirja. Kuvittanut Kati Vuorento. Runot. (1.3.)🌟🌟

Kallio Maaret Saatan sinut unille. Unilorukirja taaperoille. Kuvittanut Kati Vuorento. Runot. (1.3.)🌟🌟🌟

Kang Han Älä jätä hyvästejä. Gyeongha matkustaa hoitamaan ystävänsä lintua Jejun saarelle eteläisempään Korean kolkkaan. Perillä hän löytää tietoa saaren traagisesta historiasta 1948-49-verilöylystä, missä kuoli parisataatuhatta ihmistä. Etelä-Korea, Jeju, (12.3.)🌟🌟🌟 

Kim Jeongdo Mustetta ja Kyyneleitä Korean runouden klassikot. Etelä- ja Pohjois-Korea. (12.3.) 🌟🌟

"Niin viattomasti elin silloin. 

Nyt huuleni, surun ja ilon kuluttamatta, 

osaavat puhua samatkin sanat, 

hieman viisaammin, 

mutta kunpa vieläkin eläisin niin viattomasti!"  Sowol Kim (1902-1934)

King Stephen Hannu ja Kerttu. Maurice Sendaken kuvituksen ympärille kirjoitettu uusi versio sadusta. Ensimmäinen King, jonka olen lukenut. (17.3.) 🌟 

Lillkung Anna et al. Bonusprinssi : Norjan kuninkaallinen skandaali. Kuuntelin, koska en oikein tiennyt asiasta muuta kuin lööppien otsikot. Itse olisin halunnut kuulla myös enemmän esimerkiksi siitä, miksi ystäväpiiriksi muodostui huumepiireissä pyörijöitä - onko hovien piirit niin pieniä, ettei tavallisempaa seuraa löydy. Norja (15.3.) 🌟

Lipasti Roope ja Oksanen Harri Lätkä Lauri ja ihmeräpsä. Luin kirjan, koska haasteeseen tarvittiin kirja, jonka kannessa on jääkiekkojuttuja. Mutta kirja oli hyvä, kuvitus kiva. Ja jostain syystä tarinakin tuttu. Olenkohan lukenut tämän aiemminkin... (2.3.)🌟🌟

Natori Sawako Kirja jota etsit. Kirjakauppaan poika on saanut isältään lainaan kirjan, jota ei ole lukenut. Nyt isä haluaa kirjan takaisin, mutta se on hävinnyt. Poika ostaa useita eri painoksia, mutta isälle ne ei kelpaa. Ainoa toivo on Tokion lähiössä sijaitseva kirjakauppa, joka mainostaa tarjoavansa kaikkia kirjoja. Kirjalle on tulossa jatkoa. Japani (15.3.) 🌟🌟

Natsukawa Sōsuke Kissa joka suojeli kirjoja. Tämä kolmas japanilainen kirjakaupparomaani oli mielestäni huonoin, vaikkei toivoton tämäkään. Japani (17.3.) 🌟

Nguyên Phan Quê Mai Missä tuhka kukkii. Amerikkalaisen, tummaihoisen sotilaslentäjän, hänen viernamilaisen tyttöystävän, heidän lapsensa ja sotilaan amerikkalaisen vaimon tarina. Vietnam (28.3.) 🌟🌟 

" Hän huomasi kertovansa tyttärelleen lukemiaan tarinoita. Hän tiesi, että elämä ilman mielikuvitusta oli pelkkää olemassaoloa. Eläminen ilman kirjoja oli pahin rangaistus, mitä saattoi olla."

Pohjanen Bengt Kieli oon sielun sormenjäljet. Meän-kielisiä runoja Pohjasen itsensä lukemana. Runot eri kirjoittajilta. Ruotsi, Meän kieli (13.3.) 🌟🌟🌟

Strunge Michael (2958-1986) Speed of Life runoja tanskaksi ja englanniksi. Hassanin runokirjassa kerrotaan Hassanin saaneen ohjaajaltaan Strunge kootut. En löytänyt koottuja, mutta Speed of Life löytyi. Tanska (13.3.) 🌟🌟

"Jeg kender dig

jeg føler dig, du

du og jeg

jeg er dig vi er vor hinanden." 

Tagore Rabindransth (1861 - 1941) on Nobel-palkinnon 1913 voittanut intialainen runoilija, jota olen lukenut aiemminkin ainakin kirjan Gitanjali joka löytyy myös aiempana EiloLeinon käännöksenä nimellä Uhrirunoja. Nyt luin kirjan Toiselle rannalle. Runot on kääntänyt Englannista Hannele Pohjanmies. Intia (12.3.) 🌟🌟

"Viivy autossa illassani, missä sydämeni odottaa; täytä sen yksinäisyyden malja, ja salli minun tuntea itsessäni sinun rakkautesi äärettömyys." 

Tarina turkoosista jalokivestä : tiibetiläinen kansansatu. Satumetsän äänikirja - sarjaa. Entuudestaan itselleni outo satu. Tiibet. (2.3.)🌟

Yogisawa Satoshi Päiväni Morisakin kirjakaupassa. Takakon tarina alkaa kuin omani. Mies kertoo yllätyksen ja tulee ero, työpaikalla olisi mies silmissä, joten pois pitää päästä, rahat loppumassa ja muuttaa täytyy... Itsekin olisin todella, todella mielelläni muuttanut kirjakauppoja täynnä olevaan kaupunginosaan, kuten Takakon, mutta päädyin kirjastoon töihin. Takakon uusi työpaikka on enon omistama isoisoisän perustama kirjakauppa. Japani (12.3.)🌟🌟🌟

Helmikuussa 2026 luetut

Helmikuussa palauduin lähemmäs normaalia. Luettua tuli 16 kirjaa. Aasia-kausi jatkuu, joten pääpaino oli vahvasti Aasiassa, mutta runokirjoja kun tuli luettua pieni pino. 

Ba Jin  Perhe. Yhtenä päähenkilönä on tyttö, jonka jalkoja ei ole sidottu ja joka haluaa kouluun. Yksi päähenkilö joutuu tavan mukaisesti järjestettyyn avioliittoon 19 vuotiaana. Opinnot on lopetettava ja isä määrää pojan toimistoon töihin. 20-viotiaana hänestä tulee perheen pää kun isä kuolee. Eletään 1910-lukua. Sichuan, Kiina. (18.2.) 🌟🌟 

"Mihin tämä maailma on menossa? Eikö riitä, että on olemassa tyttöjen kouluja, nyt halutaan vielä yhteiskoulujakin."

"Minä en taistele, koska en halua. Suostun olemaan uhri. Aikoinaan minulla oli kauniit unelmani, kuten teillä muillakin, mutta ne särkyivät kaikki. Ainoakaan unelmani ei täyttynyt."  (Juexin) 

Buck Pearl S. Orjatyttö. Juutalaisen pojan seuraksi ostetun orjatyttö Leinikin tarina. Tai tyttö ja tyttö, nainenhan tuo kirjassa jo oli. Henan, Kiina. (25.2.) 🌟🌟 

Burgess Alan Pieni nainen. Nainen, Gladys Ayldward, Englannissa päättää lähti Kiinaan lähetystyöntekijäksi. Rahaa ei ole, mutta hän ostaa silti juna lipun säästösopimuksella. Alussa junamatkan ongelmia ja mielenkiintoisia tietoja kuten muulinajajan kaksi vaimoa - toinen reitin lähtöpisteessä, toinen päätepisteessä aikana jolloin vaimoja sai olla useita. Kun pidempään Kiinassa ollut lähetystyöntekijä kuolee, eikä Aylwardilla ole yhtään rahaa, avuksi tulee mandariini, joka vaatii Aylwardin järjestävän tyttöjen jalkojensidonnan purkamisen tarkkailun maakunnassa, koska Aylwardin on alueen ainoa nainen, jolla ei jalkoja ole sidottu. Kiina. (16.2.) 🌟 🌟 🌟 

Kannattaa käyttää aurinkohattua matkalla:

"Ette jaksa pitää toivoa yllä, jos aurinko paahtaja aivonne." 

Chan Ho-Kei Lainattu kaupunki. Taas kirja, jota ei ollut helppo kuunnella ilman ennakkotietoja. Kuvittelin lukevani romaanin, joka alkoi vuodesta 2013. Rikos tuli ratkaistua, mutta äänikirjasta ei ollut kulunut kuin pätkä. Kuvittelin tarinan jatkuvan ja putosin totaalisesti kärryiltä. Koska olin päättänyt kuunnella tämän kirjan, jatkoin sinnikkäästi ja olin entistä enemmän ulalla. Tarina numero 4 tuntuikin ihan hyvältä, mutta se loppui niin selkeästi, että sitten oli pakko googlettaa. Ja kas. Tämä onkin "romaani" joka on oikeasti 'romaani'-niminen novellikokoelma. Voi itku ja hammastenkiristys. JOS olisin tiennyt että tässä on kuusi tarinaa, niin olisin osannut suhtautua paremmin. Tästä ei tähtiä heru, paitsi novellista 4, josta tykkäsin täysillä. Hong Kong (15.2.)

Helén Venny Rambon talli : Kadonneiden hevosten mysteeri. Nuorille talli tytöille sopiva mysteeri. Ulvila. (5.2.) 🌟🌟

Hong Ying Hyvien kukkien lapset. Kuukauden paras kirja. Koskettava ja opin hieman uuttakin. Ensi kertaa törmäsin tarkempaan kertomukseen kiinalaisista hautajaisista. Kiina. (21.2.)

Huldén Lars (1926-2016) Ei tähtiä tänä yönä, sir. Kuvittelin vihdoin lukeväni kokonaisen kirjan tuoreempaa ruotsalaista runoutta, mutta suomalainen tämä oli. (24.2.) 🌟🌟🌟

Tämä voisi sopia minunkin ristinilmoitukseeni:

"Jos voisin valita, en missään nimessä haluaisi jäädä ikuisesti tänne maailmaan. Vain elää hiukan pitempään, kuin miltä nyt näyttää." 

Kolmipäiväinen Muumi-lukumaraton jatkui vielä kolmella viimeisellä kirjalla sunnuntain 1.2.

Jansson Tove Muumipappa ja meri. 🌟 🌟 

Jansson Tove Muumilaakson marraskuu. 

Voi Viljonkka parka! (1.2.)🌟 🌟 

Jansson Tove Novellikokoelma Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. (1.2.) 🌟 🌟 

"Sinä olet aasi. Tai vieläkin pahempaa, olet juttujen turmelija." 

Konkka Juhani Keltainen Kurki - satuja. Kirjassa on satuja Kiinasta ja muualta Aasiasta, muutama Euroopastakin kuten Latviasta ja Venäjän Aunuksesta. Muutama entuudestaan tuttukin oli joukossa. (17.2.) 🌟 🌟 

Leinonen Maaria Elämä on enemmän : Kauneimpia runoja.  Runot on valittu 18 teoksesta. (24.2.) 🌟

"Ei niin onnetonta päivää ettei pientä ilo kyyneltä tarjoa"... 

Lyytikäinen Pirjo Vanhan metsän elegia. Paljon asiaa puista. Nämä Runot puhuvat todella metsästä. (24.2.) 🌟🌟

"Mitä näin kuuusesta silloin kun en ollut vielä oppinut puita"....

"Sata kieltä laulaa. Koivuilla korvat." 

"Mielellämme suojelisimme metsät. Kaukaisissa maissa." 

Mallander J. O. Ja se on : oodi Aculle. Pyysin kirjastossa yhtä runokirjaa, mutta työntekijä tarjosikin neljää. Onneksi otin myös tämän. Runoilija on kuulemma runoillut tuhansia säkeitä ruotsiksi. Jokainen rivi on samaa muotoa kuin tässä esimerkki rivi. Nämä oli suomennettu muusikon hautajaisiin, joten paljon kerrottiin musiikin sanoin. Täysi kymppi. Itse voisin runoilla: 'ja se on geo ja se on kätkö' . (24.2.) 🌟🌟🌟

" ja se on rytmi ja se on syke" 

Qui Xiaolong Punaisen sankarittaren kuolema. Aloitin uudestaan tämän hyvän sarjan kuuntelun. Kuuntelussa on jännä juttu. Se voi kiinnittyä paikkaan ja tunnelmaan tiiviisti. Tästäkin muistin, missä kävelin tämän kirjan ensi kuuntelukerralla. Sarja on sopivan runollinen, mikä näkyy tässäkin patologin tekemässä vainajan kuvailussa. 

"Hän oli niin kaunis, että kalat ja hanhet sukeltavat häpeästä."

Tai vanhuksen kuvailussa, joka nuorena oli kaunis kuin 

"Valmiina lähettämään tuhat laivaa äänettömään yöhön". 

Kirjassa mainitaan mm. kirjat Kolmen kuningaskunnan tarina ja Punaisen huoneen uni, ja sen tv-sarjan kuvaamiseen rekonstruoitu Daguanyuan (大观园) – “Suuren näköalan puutarha” Pekingissä,  kerrotaan kuinka naistoimittaja meni naimisiin miehen kuolevan isän toiveesta, vaikka itse ei sitä halunnut ja mies oli lähdössä Japaniin opiskelemaan, syödään höyrytettyjä sämpylöitä ym. kiinalaisista elokuvista tuttuja elementtejä. (9.2.) 🌟🌟🌟

Sanders Tao Tao Liu Lohikäärmeitä ja kuolemattomia : maailman Taru aarteet : Kiina. (17.2.)

Tanskanen Tiina Hevostyttö Iitu Ihana tallipoika. Romanssinpoikasta tallilla. (5.2.) 🌟🌟

"Sanonpahan vaan, että tuosta ei hyvää seuraa." 

Sipsiä nutturasta : limerikkiantologia. Kirjoituskilpailun 2019 limerikkisatoa. (24.2.) 🌟🌟

Ying Hong (1962-) Hyvien kukkien lapset. Meinasin ihan vaan hetken lukea, ja huomasin 6 tunnin päästä että olin istunut lukutuolissa jo 6 tuntia. Kirjailijan äidin ja vähän kirjailijankin elämäkerrallinen romaani. (21.2.) 🌟🌟🌟