Lukurintamalla ei mitään uutta. Olen pitänyt leijunut soffallani neljä kuukautta pääasiassa Aasiassa, joten alkuvuoden klassikko oli 'ihan pakko' löytää Aasiasta. Klassikon valinta sieltä ei ollut mitenkään helppoa. Japanilaiset tuoreemmat klassikot olen lukenut jo teini-iässä. Myös kaikki todella vanhat aasialaiset klassikot jotka olen saanut käsiini, on tullut kahlattua läpi aiemmin. Viimeksi luin viime vuonna Sunzin Sodankäynnintaito-kirjan (julkaistu noin 500 eKr.). Se olisi kyllä ollut todellinen klassikko. 2500 vuotta vanha kirja, jota luetaan yhä.
Olen rajannut oman klassikkorajani siihen, että kirjan tulee olla julkaistu alkukielellä ennen vuotta 1970 ja tietysti sen pitää olla tunnettu kirja, joka kestää aikaa.
Tällä kertaa valitsemastani kirjasta on tehty myös elokuva ja televisiosarja, joten ne, joita ei innosta kirjan lukeminen, voivat katsoa leffan. Itse en ole (vielä) katsonut.
Valitsin sitten sen ainoan nykyiseen Kiinaan sijoittuvan klassikon, jonka tunsin. Päivien kimalluksen, jonka omistinkin 1983-2002, mutta jota en koskaan lukenut.
"- Kirjoitatko minusta kirjan?"...
"- Ehkä kirjoitankin sinusta, jotakin, vastasin, mutta en nyt. Nyt kun alituinen tietoisuus sinusta täyttää mieleni ilolla olen liian onnellinen voidakseni muuta kuin elää. Kenties, jos jätät minut ja kaipaan sinua tai jostain muusta yhtä hyvästä syystä, saatan kirjoittaa sinusta kirjan."
Kirjan on kirjoittanut Han Suyin (1917-2012). Se on omaelämäkerrallinen romaani, missä kiinalais-belgialainen lääkäri Han muistelee australialaisen toimittajan, Mark Elliottin (oikeasti Ian Morrison 1913-1950) kanssa kokemiaan rakkauden täyteisiä kuukausia vuosina 1949-1950. Morrison syntyi Pekingissä, opiskeli Englannissa ja työskenteli pääosin Aasiassa.
Vaikka kirja on nimenomaa omaelämäkerrallinen, Päivien kimallus ei ole mielestäni kuitenkaan kertomus siitä, mitä tapahtui, vaan ennen kaikkea siitä, mitä ei koskaan voinut tapahtua.
Tuo siis jos oletetaan, niin kuin usein oletetaan, että kirja on "vain" rakkausromaani.
Mielestäni se ei kuitenkaan missään nimessä ole pelkkä rakkausromaani.
Ensinnäkin kirja on tosiaan osa elämäkertaa ja kattaa reilun vuoden elämästä, vaikka se on kirjoitettu romaanin muotoon ja esimerkiksi nimiä on muutettu. Kirjailijan oma nimikään ei ole Han Suyin, mutta se olkoon toinen tarina.
Toiseksi kirja on kelpo kuvaus siitä, mitä kaikkea tapahtui Hong Kongissa ja Kiinassa ja vähän Koreassakin 1949 maaliskuussa elo-syyskuuhun 1950.
Ihastuin tekstin tyyliin. Jos kaikki tietokirjat kirjoitettaisiin samanlaisella otteella, lukisin pelkästään tietokirjoja.
Tässä kirjoituksessa olen yrittänyt itsellenikin selventää sitä, mitä kaikkea Kiinan historiassa tapahtui 1900-luvun puolivälin molemmin puolin ja liittää tähän tausta-aineistoon kirjan hempeimmän osuuden.
Historiallinen tausta
"Love is a many splendored thing. It's the April rose that only glows in the early spring."
Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Hong Kongiin, joka kuului Englannille 1843-1997. Nykyisin se on Kiinan erityishallinnollinen alue, sangen kansoitettu ja täyteen rakennettu. Myös ylöspäin.
Kiinassa viimeinen keisari luopui kruunustaan 1912. Vuoteen 1927 saakka Kiinassa vallitsi sekava aika sotaherroineen ja heikkoine keskushallintoineen. Sisällissota alkoi 1927, Pitkä marssi 1934-1935, Japanin miehitys 1937-1945, jonka jälkeen sisällissota jatkui.
"Tämä on vallankumousta eikä seuraleikkiä."
Vuosi 1949 merkitsi Kiinassa ratkaisevaa käännettä: kommunistit voittivat sisällissodan ja Kiinan kansantasavalta julistettiin perustetuksi. Tämä ei kuitenkaan tuntunut tavallisen ihmisen elämässä välittömänä mullistuksena, vaan pikemminkin hitaana, vääjäämättömänä sulkeutumisena. Monet vanhat rakenteet – perhe, avioliitto, sosiaalinen hierarkia – olivat yhä olemassa, mutta niiden tulevaisuus oli jo päätetty.
Vuonna 1950 säädetty avioliittolaki kielsi moniavioisuuden ja jalkavaimouden (eli siis sivuvaimouden tai kuten nykyisin sanotaan sisarvaimojen pitämisen), teki avioliitosta juridisesti tasa-arvoisen ja antoi naisille oikeuden eroon. Se oli ideologisesti vapauttava laki, mutta käytännössä monille naisille se merkitsi turvan katoamista: aiemmin tunnustettu asema toisena tai vaikka viidentenä vaimona saattoi muuttua yhdessä yössä näkymättömyydeksi.
Otan tämänkin näkökulman esille, sillä kirjassa mahdollisuus tulla toiseksi vaimoksi mainitaan pari kertaa ja Kiinassa sivuvaimojen pitäminen oli varakkaiden keskuudessa samalla tavoin sopimuksellinen juttu, kuin ensimmäisen vaimon ottaminenkin. Jos oli varaa, saattoi vaimoja olla useitakin. Ei ole pitkä, kun luin kirjan Punainen lyhty, jossa kirjan lopussa otettiin jo viides vaimo. Ensimmäinen oli otettu näyttävästi, neljäs vaimo tuli yksin, pölyisenä pihaan juuri kenekään huomaamatta. Jokaisella oli oma talo pihapiirissä. Miehellä oli suosikkinsa, jotka vaihteli ajan myötä.
Tärkeää on muistaa, että vuonna 1949 elettiin vielä välitilassa. Kulttuurivallankumous oli kaukana tulevaisuudessa, mutta sen edellytykset – ajatus vanhan maailman täydellisestä purkamisesta – olivat jo olemassa. Ihmiset eivät vielä tienneet, kuinka pitkälle muutos menisi, mutta he aistivat sen.
Päivien kimalluksen maailma sijoittuu tähän hetkeen: aikaan, jolloin rakenteet olivat yhä tunnistettavia, mutta niihin ei enää voinut luottaa. Rakkaus, perhe ja lojaalisuus olivat olemassa, mutta niiden tulevaisuus oli epävarma.
No, kirja ei edes sijoitu Kiinaan, mutta kerro Kiinasta siksi, että nainen halusi sinne lääkäriksi kovasti ja mieskin paljon mieluummin sinne kuin Roomaan, joka oli miehen vihityn vaimon toive.
Samaan aikaan Hongkong eli täysin toisenlaista todellisuutta. Brittiläinen siirtomaa oli säästynyt sodalta ja vallankumoukselta, ja sinne virtasi pakolaisia Manner-Kiinasta: virkamiehiä, kauppiaita, älymystöä, perheitä, jotka eivät tienneet, palaisivatko koskaan. Hongkong ei ollut vallankumouksen näyttämö vaan sen sivunäyttämö. Mutta suosittu sellainen. Huhtikuussa 1949 sinne muutti päivittäin kymmenisen tuhatta Kiinalaista, pääosin Sanghain tienoilta.
Hongkongissa vallitsi brittiläinen laki ja moraalikäsitys. Moniavioisuus ja jalkavaimous eivät olleet juridisesti mahdollisia, eikä kiinalaisella perinteellä ollut samaa sosiaalista painoa kuin Manner-Kiinassa. Tämä teki Hongkongista turvapaikan, mutta samalla se teki tietyt ratkaisut mahdottomiksi.
Rakkaus, joka Kiinassa olisi voinut löytää epävirallisen mutta tunnustetun muodon, jäi Hongkongissa väistämättä salaisuudeksi tai julkiseksi häpeäksi. Kaupunki tarjosi järjestystä ja vakautta, mutta ei vaihtoehtoisia tapoja elää todeksi ristiriitaisia tunteita.
Kommunistit voittivat sisällissodan ja 1.10.1949 Kiinan kansantasavalta julistettiin syntyneeksi. 1950-luvulla tehtiiin isoja uudistuksia jotka näkyivät ihmisten elämässä: Esimerkiksi maanomistus uudistettiin, perherakenteet muutettiin (ja yksiavioisuus myös vuodesta 1950).
Vanha Kiina on juuri päättynyt. Uusi Kiina ei ole vielä paljastanut kasvojansa ja kulttuurivallankumous on vielä hamassa tulevaisuudessa, vaikka sen siemenet ovat jo maassa.
Ihmiset elävät vielä vanhoilla käsitteillä maailmassa, joka on jo kadonnut.
Siksi kaikki on kirjassa: mahdollista, mutta ei enää kestävää. Maailma on muuttumassa. Kaikin tavoin.
Kirjan alku
"Minkä luonto meille antaa, tai maa mi päällään kantaa, on kaikki sen, ken rakkauden vain saa."
Han Suyin muutti 1949 vuoden alussa Englannista Kiinaan tyttärensä kanssa. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli kuollut Kiinan sisällissodassa. He olivat olleet naimisissa 8 vuotta. Kiinassa ei oletettu lesken avioituvan uudelleen, eikä Han haaveillut sellaisesta... kunnes...
Han sai lääkärin paikan Hong Kongista. Kesällä 1949 hän tapasi kutsuilla sattumalta Mark Elliottin, jolle heidän yhteinen tuttavansa oli aiemmin suositellut tapaamista.
Kirjan tarina on voimakkaasti sidottu aikaan ja paikkaan.
"Elämäni koostui monista elämän katkelmista, joista jokainen oli erillinen yksityinen kokonaisuus. Siinä oli tapahtunut monia muutoksia, mutta aina se oli minun elämääni. Mutta minä en ole kiinnostava. Kerro minulle elämästäsi."
Kun
Päivien kimalluksessa todetaan, että Kiinassa jokin olisi ollut mahdollista, mutta Hongkongissa ei, kyse ei ole kaipuusta menneeseen vaan kahden erilaisen todellisuuden törmäyksestä. Kiina oli sujahtamassa uuteen ideologiaan, Hong Kong eli vieressä omaa elämäänsä siirtomaajärjestyksen suojassa.
Molemmat maailmat olivat keskeneräisiä, eikä kumpikaan tarjonnut ratkaisua tässä murrosvaiheessa yksityiselle onnelle.
Jos ajatellaan tätä päivää, rakkaus olisi ollut helpompaa, sillä moraalikäsityksemme on muuttunut. Eliott ei olisi nykyään vaimossaan kiinni vain lasten vuoksi, vaan vaimo olisi lähtenyt jo aiemmin.
Tämä historiallinen tausta tekee romaanin ratkaisemattomuudesta ymmärrettävää: kyse ei ole henkilöiden kyvyttömyydestä valita, vaan siitä, että maailma ympärillä oli jo valinnut toisin.
Han rakasti Kiinaa ja halusi palvella kansaansa erityisesti tällaisena sotaisena ja sekasortoisena aikana.
Kirjassa hän käyt suvun omassa kylässä järjestämässsä suvun asioita ja kertomassa, että on löytänyt miehen, joka on luvannut erota ja ottaa Hanin puolisokseen. Suku antaa hyväksynnän. Ennen vuotta 1950 vallalla ollutta perheyhteyteen voimakkaasti nojaavassa Kiinassa suvun ja esi-isien hyväksyntä oli tärkeä asia.
Mies oli naimisissa, mutta asui asumuserossa erillään vaimostaan. Vaimo ja lapset asuivat Singaporessa. Sitä tosin ei taidettu kertoa kirjassa. Kuten ei pariskunnan kansallisuuttakaan. Mies oli oikeasti Australiasta (kirjan mukaan Britti, mitä varmasti olikin enemmän, mitä passi antoi ymmärtää), vaimo Itävallasta. Vaimo halusi Roomaan, mies ei niinkään, mutta ehkä ilman Han Suyin kohtaamista hän olisi kiltin miehen tapaan suostunut muuttamaan tylsään Italiaan.
Päivien kimallus
"Kun mulle vuorten tuuli soi, lahjan kauneimman se silloin toi, minkä saada voi."
Han ja Elliott rakastuvat nopeasti. Tuntuu että etenkin Elliott on myyty heti ensi tapaamisella. Hän yllättyy itsekin, kuinka paljon hän jakaa itsestään heti toiselle.
He elävät upeita päiviä, mutta vuoden 1950 Hong Kong ei ollut yhtä vapaamielinen, mitä Helsinki 2026. Yhteisö tarkkaili, sillä naimisissa olevan miehen ja rakastajattaren suhde rikkoi normeja ja herätti katseita. Toisaalta molemmilla oli länsimainen koulutus ja nainenkin oli puoliksi länsimaalainen myös geeneiltään, joten se mitä tapahtui, tapahtui länsimaalaisen elämäntavan piirissä ja avoin skandaali vältettiin.
Mutta kuten useimmiten, naisen maine kärsi ja julkisten tehtävien ovet sulkeutuivat eikä johtotehtäviin siirtyminen ollut mahdollista Hong Kongissa jälkeenpäinkään.
Vaikka rakkaus oli karehdittavan suloista, ei ympäröivä maailma antanut sille mahdollisuutta. Elliott ei voinut erota vaimostaan ennen kuin lapset olivat aikuisia. Han olisi tarvinnut yhteiskuntakelpoisen hyväksynnän, mutta jaksoi odottaa miehen ratkaisua painostamatta.
Itse mietin, että olisiko monikaan täysin länsimaalainen nainen jaksanut, ellei olisi nähnyt aiemmin lähipiirissään että rakastajatarkin voi jalkavaimon tittelin turvin elää turvattua elämää.
Jossain vaiheessa Han pohtii, että jos he asuisivat Kiinassa, hän voisi ryhtyä jalkavaimoksi.
Hong Kongissa se ei ole mahdollista sillä länsimainen kulttuuri on yksiavioinen. Sitä se oli myös Kiinassa 1950 vuonna säädetyn uuden avioliittolain mukaan. Uusi laki tunnusti vain yhden vaimon ja se oli päävaimo. Jopa vanhoilta jalkavaimoilta poistettiin heidän kaikki oikeutensa jo solmittuihin liittoihin. Osasta jalkavaimoista tuli palvelijoita vaikka varmasti jotkut säilyttivät asemansa perheessä ilman sopimuksellistakin turvaa.
Kirjan rakkaus elää ristiriidan keskellä. Se on todellista ja voimakasta, mutta ei voi koskaan toteutua kokonaisuutena: muodollisesti ei ole tilaa, juridisesti ei ole mahdollisuutta, kulttuurisesti ei ole mallia. Mies pysyy liikkeessä, miehen vaimo säilyy paikallaan, ja rakkaus kertojaa kohtaan on olemassa vain sellaisena, kuin se voi – väläyksenä historian, perheen ja maailman ristiriidoissa. Historia määrää puitteet, ja rakkaus kelluu niiden välissä, yhtä ajattomana kuin hetket, jotka eivät koskaan jää elämään muotoon.
Vaikka suhde on 'kerran elämässä' rakkautta, ympäröivä todellisuus luo sen epävarmuuden ja hillityn melankolian, joka leimaa kertojaa ja hänen tunteitaan. Toisaalta historiallinen tausta ei pelkästään rajoita, vaan se tekee rakkaudesta todellisen vain sellaisena kuin se voi olla - ilman, että rakkaus voisi koskaan toteutua täydellisesti.
Ja sitten: neljäs kerta toden sanoi
"Then your fingers touched my silent heart
And taught it how to sing
Yes true love's a many-splendored thing."
Korean sodan (1950-1953) sytyttyä kesäkuussa 1950 Elliott lähetettiin sotakirjeenvaihtajaksi sotarintamalle.
Han hankki seinälle Korean kartan, mistä seurasi sodan etenemistä. Kirjeenvaihto oli tiivistä.
Koska kirja on omaelämäkerrallinen, tohtii loppuratkaisunkin kertoa - kirja päättyy Elliottin kuolemaan.
Kirjassa sitä ei kerrota, mutta mies selvisi kolmesta haavoittumisesta toisen maailmansodan aikana.
Sitten neljäs osuma...
Kohdalle osunut miina Korean sodassa päätti tämän tarinan. Hän oli yksi niistä kolmesta lehtimiehestä, jotka kuolivat Korean sodassa ensimmäisenä. Myöhemmin lehtimiehiä meni muitakin. Sota on julmaa. Se ei katso kuka on siviili ja kuka sotilas. Yhtä sotilasta kohden saattoi menehtyä amerikkalaisten pommituksissa silloin 50 siviiliä.
Sen jälkeen, kun Han oli lukenut lehtiuutisen Elliottin kuolemasta, hän sai mieheltä vielä 18 kirjettä. Luulen, että se olisi nujertanut itseni, mutta Han kesti senkin hyvin.
Kirjan sivuille päätyneen kiihkeän, mutta mahdottoman romanssin jälkeen Han Syuin meni naimisiin kahdesti.
Hän eli pitkän ja tarmokkaan elämän mm. Malesiassa ja Sveitsissä. Singaporessa hän oli lempifilosofini Lin Jutangin kanssa perustamassa maan ensimmäistä yliopistoa. Hän kirjoitti 27 kirjaa, joista on suomennettu seitsemän.
Jälkisanat
Kun naimisissa olevan henkilö rakastuu kolmanteen osapuoleen, voi suhde edetä suhteena kolmella tapaa... ja sitten on vielä se neljäs tapa, joka ei päädy suhteeseen lainkaan.
A. Päähenkilöllä on lopulta puoliso ja rakastaja joiden kanssa jakaa aikansa niin, että molemmat ovat tyytyväisiä. Aina puoliso ja rakastaja eivät edes tiedä, että toinen on olemassa. Tai ainakin uskottelee ettei tiedä. Tähän ryhmään kuuluu myös sisarvaimot. Polyamoria on mahdollista, mutta nyky-yhteiskunnassa (vielä) melko harvinaista. Nyt 4 kuukautta kiinalaisia elokuvia katsottuani olen alkanut pohtia, että reilu polyamoria saattaisi joskus olla kaikille osapuolille parempi, kuin mustasukkaisuutta ja karvaita eroja tuova kahden välinen pysyvä liitto, johon ui mukaan kolmas osapuoli. Nykyäänhän erotaan tämän tästä. Itsekin tunnen ihmisiä, jotka ovat eronneet kolmesti tai ovat olleet naimisissa vain muutaman viikon. Puhumattakaan avoliitosta.
B. Päähenkilö hylkää puolison ja lapset rakastajan vuoksi. Tämä lienee nykymaailmassa yleisin versio. Naimisiin mennessä pappi kysyy tahdotko, mutta usein se tahto loppuu. Joko päähenkilö ei halua enää jatkaa tai puoliso ottaa lapset ja lähtee.
C. Päähenkilö piirittää rakastajaansa kunnes piiritys on suoritettu ja 'suhde on täytetty' ja palaa sen jälkeen puolison luo. Puoliso joko tietää tai ei tiedä. Jos tietää, ei välitä, sillä hän tietää, että päähenkilö ei lähde kenenkään matkaan pysyvästi.
D. Kaikki rakkaustarinat eivät pääty valintaan. Joissakin kirjoissa maailma yksinkertaisesti sulkee kaikki ovet, ja jäljelle jää vain se, että jokainen kulkee eri suuntaan – hieman köyhempänä kuin ennen. Kumpikin liitto kariutuu... mutta sehän ei sitten enää olekaan suhde.
Päivien kimallus kuuluu luonnollisesti A-luokkaan. Rakkaus on todellista, mutta maailmassa on rajoituksia, jotka estää lopullisen toteutumisen mihinkään suuntaan. Tosin Elliottin puoliso ei asunut Hong Kongissa lainkaan.
Jos eri suhdetyypit kiinnostaa, niin vertailun vuoksi voi lukea näitä (ihan kaikki eivät ole klassikoita, jotkut ovat jopa tältä vuosituhannelta):
A. George Eliot Middleharch 1-2. Henkilöt kohtaavat rakkauden houkutukset, mutta velvollisuus estää hylkäämisen, joten suhteet jatkuu.
James Salter Kiitävät vuodet kirjassa miehen avioliitto ja rakkaus säilyvät rinnakkain.
Anne Tyler Onnellinen matkamies. Miehellä on rakastajatar, mutta pyrkii säilyttämään perhesuhteensa ja kasvamaan sivistyneeksi ihmisenä.
Julian Barnes Kuin jokin päättyisi. Hahmojen rakkaudet ja muistot limittyvät ja moraali on kuin liima.
B. Tolstoi Anna Karenina Vronski rakastuu Annaan ja jättää kaiken.
John Updike Juokse, jänis. Rabbit jättää perheen tavoitellakseen vapauttaa rakkaudessa.
C. Anton Tsehov Hauvarouva (suom. Martti Anhava) tai vanhemmat suomennokset Rouva, jolla oli koira, Koiraa taluttava nainen, Nainen koiran kanssa sekä Nainen ja sylikoira. Dimitri Gurov rakastuu naiseen jolla on koira, mutta lopputulos on sama kuin Päivien kimalluksessa: he ovat rakastuneita, mutta eivät voi rikkoa aiempia sidoksiaan, joten eivät voi elää yhdessä.
D.H. Lawrence Lady Chartterleyn rakastaja. Connie rakastaa Mellorsia, mutta pysyvää paria heistä ei tule.
F. Scott Fitzgerald Kun yö on hellä. Charlesin ja Nicolen rakkaus ei koskaan saa pysyvää muotoa valinnan ja paineiden vuoksi.
E. M. Forster Maurice. Suhde ei ole heterosuhde, mutta dynamiikka sama: rakkaus on syvää, mutta yhteiskunta tekee lopullisen yhdessäolon mahdottomaksi. Kirja on vuodelta 1970.
D. Graham Greene Jutun loppu. Avioliitto ei pelastu, rakastavaiset eivät saa toisiaan.
John le Carré Uskollinen puutarhuri. Polittiinen todellisuus murskaa kaiken. Ihmissuhteet eivät kestä maailman painoa.
Ford Madox Ford Kelpo sotilas. Kukaan ei saa rakkautta sellaisena kuin toivoi. Sivistynyt järjestely ei vain toimi.
Ian McEwan Ikuinen rakkaus. Ei perinteinen kolmiodraama, mutta pakkomielle, rakkaus vääristyy, suhde särkyy ja rakkaus ei kanna ketään turvaan.
* * *
Vihreät sitaatit kirjasta.
Siniset sitaatit kirjasta tehtyä elokuvaa varten tehdystä Love is a many splendored thing -kappaleesta ja sen suomennoksesta Niin paljon kuuluu rakkauteen -kappaleesta.
Kuvat olen poiminut hakusanalla Hong Kong Canvasta ja Unsplashista. Jälkimmäisissä kuvan ottajan nimi löytyy kuvasta.
Kiitokset Kulttuuri kukoistaa blogille!
.png)
.png)
.png)
.png)
