Maarianhamina esiintyy yllättävän harvoin kirjoissa, vaikka kaupungissa olisi potentiaalia monentyylisiin kirjoihin.
Vanhana satamakaupunkina se tarjoaa puitteet purjelaivaromantiikkaan ja porvarisukujen charmiin. Itsekin olen pari kertaa kävellyt Pommerin kannella ja ihaillut Tall shop racen isoja purjelaivoja.
Pienillä paikkakunnilla on etunsa myös dekkarimaailmassa kun vieraat tunnistetaan helposti kanta-adukkaista, ja turistit tuovat oman lisänsä paikalliseen rakkauselämään.
Omaa hallintolaitostakin on sen verran, että myös poliittisia trillereitä sinne voisi sijoittaa, sillä Maarianhamina on kooltaan ja asukastiheydeltään verrattavissa Pietarsaareen, muttaitsehallinto tuo omat erityisleimansa hallintoon.
Alueella olisi siis potentiaalia, tai niin sitä ainakin manner suomalaisena kuvittelisi. Aika huonosti kirjailijat ovat kaupungin huomanneet — eikä kyse ole tänään edes naiskirjailijoista, sillä molemmat sukupuolet loistavat poissaolollaan suomenkielisillä kirja markkinoilla yhtäläisesti.
Viime aikoina sentään on ollut yksi löyhästi kirjoihin liittyvä ilouutinen. Agatha Christien kirjoissa esiintyvä Hercule Poirotin ystävä, rouva Ariadne Oliver kirjoittaa kirjoissa dekkareita omenoiden syönnin lomassa. Noiden kirjojen päähenkilö Sven Hjerson asuu Suomessa. Muutama vuosi sitten Hjersonista tehtiin tv-sarja, joka sijoitti Hjersonin Maarianhaminaan. Siellä myös kuvattiin suuri osa ulkoilmakuvauksista.
Ainakaan vielä Oliverin kirjoittamia kirjoja kuten The Lotus Murder, The Cat It Was Who Died ja The Woman in the Wood ei ole julkaistu. Itse pitäisin sitä kuitenkin mahdollisena, sillä Agatha Christien perikunta on aiemminkin antanut oikeuksia Christien kirjasarjojen jatkamiseen, joten uusikin sarja sopisi samaan pirtaan.
Päätin viimetipassa siitä, että jatkan naisten viikolla Kuntasarjaani naisten nimiin perustuvilla kunnilla. Niinpä en ehtinyt hirveän montaa kirjaa lukea tätä viikkoa varten.
Kuvat:
s/v Pommern. Rakennettu vuonna 1903. Kotipaikka Maarianhamina, Museovirasto.
Maarianhaminan kaupungintalo
Bonin, Volker von, kuvaaja, Museovirasto.
Maarianhaminan kylpylaitos, Ståhlberg, K. E., kuvaaja 1890–1899, Museovirasto. (En ole sarjaa katsonut, mutta on listalla ensi syksyn lomalle. Ainakin yhdessä jaksossa kuulemma ollaan kylpylässä, mutta ne kylpyläkuvat on Ruotsista).
Koska aiemmilta vuosilta muistan Maarianhamina mainitun vain Sally Salmisen Katriinassa, ja kenties yhdessä maailmanympäripurjehduksesta kertovassa kirjassa, (jonka nimeä en edes muista), oli pakko lukea edes yksi kirja.
Naiset ovat tämän viikon keskiössä, joten valitsin kurjailijaksi Iris Lindholmin. Se sopi mainiosti, sillä taas oli pieni dekkarinkaipuu elimistössä, vaikka juuri luin yhden.
Snälla bli min on Lindholmin esikoisdekkari ja ilmestyi 2023. Lindholmin kirjoja ei ole vielä käännetty suomeksi, joten kuuntelin (ja välillä luinkin) kirjan ruotsiksi. Kirja aloittaa Ålandsmorden-sarjan.
Kirjan päähenkilö on kampaajayrittäjä Agnes.
"Agnes painaa radiokanavaa vaihtavaa nappia ja hengittää ulos, kun autossa soi klassinen rock-kappale. Hän hyräilee tutun melodian tahtiin ja tuntee mielialansa hitaasti paranevan. Traktori väistää vasemmalle ja liikenneruuhka katoaa yhtä nopeasti kuin se oli muodostunutkin. Hetkessä hän on perillä ja ajaa pienen, turkoosin Opel Kadettin vuodelta 1970 tavalliselle pysäköintipaikalleen torin viereen.Ennen kuin hän nousee autosta, hän vilkaisee taustapeiliin. Agnes hymyilee tyytyväisenä nähdessään, että lyhyt, vaalea sivu on täydellisesti aseteltu, eikä hiuskarvakaan ole paikoillaan. Apukuskin paikalta hän kaivaa esiin käsilaukkunsa, joka sisältää pääasiassa kalliita meikkejä ja lukitsee auton. Agnesin äiti huomauttaa usein, että hän on turhamainen, mutta se ei ole koko totuus. Hänen ulkonäkönsä on asia, johon hän voi vaikuttaa, ja se antaa hänelle mielenrauhaa. Se auttaa häntä selviytymään arvaamattoman äitinsä, ärtyisän isänsä ja sen tosiasian kanssa, että useimmilla hänen ystävistään on lapsia, kun taas hänellä itsellään ei ole ollut edes vakavaa poikaystävää yli kolmeen vuoteen.Kun hän näkee kampaamon viehättävän kävelykadun laidalla, hän täyttyy ylpeydestä. Hänen yksityiselämänsä ei ehkä ole niin merkityksellistä kuin hän toivoisi, mutta ainakin hän on luonut tänne jotain upeaa. Hän hymyilee muistellessaan aikaa, jolloin hän ja hänen liikekumppani Cajsa Lind sai avaimet rähjäisiin tiloihin ja vietti useita viikkoja purkaen vanhoja tapetteja ja maalaten tiloja pastelliväreillä. He vapisivat odotuksesta, kun he vihdoin saivat ripustettua kyltin, jossa luki kultaisin kirjaimin Curl me crazy sisäänkäynnin yläpuolelle. Viisi vuotta myöhemmin salongilla on vakaa ja jatkuvasti kasvava asiakaskunta. Agnes avaa oven ja huutaa sisään, mutta ei saa vastausta... ." (oma käännös)
Ensin kirjassa katoaa nuori, Ruotsissa opiskeleva maarianhaminalainen tyttö, myöhemmin hänet löydetään kuolleena.
Katoaminen ei herätä heti huolta, kerrankin sitä nuori viettää yönsä muualla kuin kotona. Maarianhamijalaisella kesäyöllä on charminsa... Itsekin luokkaretkellä nukuimme isolla porukalla samassa huoneessa, vaikka käytössä olisi ollut neljän hengen huoneita. On vaikeaayt malttaat jättää hetki ja kömpiä omaan sänkyyn kun tietää, että toista samanlaista iltaa ei koskaan tule.
Agnes kuulee ammattinsa puolesta kaikenlaista, sillä ihmiset ovat usein avoimia kampaajalleen. Niinpä ei ole ihme, että Agnes vähitellen ajautuu tutkimaan murhaa.
Viime aikoina minua on enemmänkin naurattanut amatöörietsivien käynnit vaarallisissa paikoissa. Usein se tapahtuu kliseisesti kuin kuolemaa uhmaten ypöyksin, ja joskus jopa ilman kännykkää. Pahimmillaan nainen on viimeisillään raskaana tai kotona odottaa pieni lapsi, jonka isä huutelee maailmalla, kuten esimerkiksi Eevi Mantereen uusimmassa dekkarissa. (Milloin olen alkanut käyttää inhoamaani sanayhdisyelmää 'kuten esimerkiksi'? Käytänköhän sitä usein? Tähän se kyllä mielestäni sopi, vaikka molemmat sanat tarkoittavat samaa asiaa.)
"Hän nousee seisomaan ja tajuaa, kuinka pimeää on tullut. Puut kohoavat hänen ympärillään kuin tummat, pitkät varjot ja hänen pulssinsa kiihtyy. Läheltä kuuluva nariseva ääni säpsäyttää hänet ja hän tuntee paniikin hiipivän lähelle. Oliko täällä ketään muuta? Oliko tappaja palannut rikospaikalle? Hän hiipii takaisin polulle mahdollisimman hiljaa pitäen päätään pystyssä. Kun hän on taas polulla Hän juoksee pois valaistulta metsäpolulta niin nopeasti kuin pystyy." (oma käännös)
Kirja on ohut, joten kovin suurisuuntaista poliisitutkinnan seuraamista kirjalta ei kannata odottaa.
Poliisityön kuvailulle ei jää aikaa, sillä kirjassa on myös intiimimpää tunnelmaa.
" Hänen huulensa painautuvat pehmeästi hänen huuliaan vasten ja hän jäykistyy. Aluksi hän ajattelee lyövänsä miestä tai ainakin perääntyvänsä ja nuhtelevansa tätä, mutta yllätyksekseen hänen kehonsa reagoi itsestään. Hänen kätensä kietoutuvat miehen hiuksiin ja hän vastaa suudelmaan suurella innolla. Hän kääntää päätään ja alkaa sen sijaan suudella hänen kaulaansa."Mutta minähän hikoilen", hän protestoi."Minua ei kiinnosta", hän kuiskaa huulet ihoaan vasten.Vaimea voihkaisu pääsee hänen huuliltaan. Mies hymyilee tyytyväisenä ennen kuin nostaa hänet ylös. Heidän huulensa kohtaavat jälleen, kun mies kantaa hänet makuuhuoneeseen. Mies antaa hänen pudota takaisin pehmeälle patjalle ja vetää sitten pois villapaitansa ja heittää sen lattialle." (oma käännös)
Odotin kirjalta hieman enemmän Maarianhaminaan, vaikka bongasinkin muutamia paikkoja. Edellisestä käynnistäni on sen verran pitkä aika, että kaupunkia on rakennettu tässä välissä paljon, nykyaikaisempaa suuntaan. Koko Maarianhamina ei ole mikään Vanha Rauma, missä muutokset katukuvassa ovat pieniä.
Luen varmasti myös sarjan toisen kirjan Håll er borta, mikä on ilmestynyt 2024. Otan tästä lukukokemuksesta opiksi sen verran, että luen alun E-kirjasta tai kuuntelen alun silmäillen samalla tekstiä, niin kirjanympäristö ja ihmiset tulee tutuksi paremmin. Tässä kuuntelin alun, mutta jouduin palaamaan siihen uudestaan myöhemmin e-kirjan puolelle.
Syynä saattoi olla kyllä sekin, että lukija oli uusi. Vaikka lukijasta, Gunilla Leiningistä, tuli oitis toinen lempilukijani ruotsiksi Mirja Turestedtin rinnalle, kesti aikansa päästä hänen äänimaailmaansa. Viime aikoina en ole kovin usein kuunnellut mitään ruotsiksi, joten korva ei ole rutinoitunut.
Kirjan tekstissä ei ollut vaikeita sanoja. Vain olankohautus-sanan jouduin kääntämään, joten rohkenen suositella kirja myös harvemmin ruotsia lukeville/kuunteleville. Itse kuuntelin kirjan nopeudella 1.2. Suomeksi kuuntelen nykyisin 1.4 nopeudella.
* * * * *
Kirsikonttuurissa pistäydytään tällä viikolla muutamissa kunnassa naiskirjailijoiden seurassa. Kaupungit ja kunnat olen valinnut naisten nimien mukaan ja viikon teemaksi Kuntasarjani sloganeineen.
Aiemmin olen onitellut blogissa naistenviiikolla niimipäiviään viettäviä porilaisia kirjailijoita, joita yllätyksekseni löytyikin joka päivälle.
