Hevosen vuosi (17.2.2026-6.2.2027)

Hyvää kiinalaista uutta vuotta! Tänään tallin lattioilla ja taivaalla kaikuu tulihevosen kavioiden kopse. Tulihevosen vuonna: 
Hevonen ei pysähdy kysymään, onko tie valmis.

Vuosi avaa ovia, jotka muuten eivät avautuisi. Vuosi suosii rohkeita muttei hätiköiviä. Muutokset voivat olla nopeita ja konfliktitkin voivat kärjistyä, mutta koskapa ne eivät voisi. Esimerkiksi Wikipedia luonnehtii edellistä Tulihevosen vuotta 1966 "normaaliksi" vuodeksi. Vuoden päätapahtumia lukiessa ei voi kuin todeta, että mikään ei ole muuttunut. Vietnamin sota sentään on saatu päätökseen, mutta muuten maailman taistelukohteet ovat likimain samat, mihin nykyisinkin on totuttu. Arno-joki tulvinee tänäkin vuonna... ihan varma en ole, laskeutuuko joku tänä vuonna kuuhun, mutta lähivuosina sekin taas nähtäneen. 

Tulihevosen vuonna syntyneitä pidetään vahvoina ehkä dominoivakin. Selkeästi johtaja-aineksena, mutta erityisesti Japanissa ominaisuutta on pidetty niin huonona, että hevosen vuonna syntyneitä tyttöjä ei sukuun aiemmin ole haluttu. Niinpä vielä 1966 vuonna aborttien määrä kasvoi Japanissa pelosta, että sellaista tyttöä ei saataisi naitettua kenellekään. Nykyään pelko lienee aiheeton, sillä nainenkin saa olla vahva ja mies voi olla koti-isä, ellei molemmat halua johtajiksi. 

Vuosi on perinteisesti hyvä yrittäjille, puhujille, taiteilijoille ja ylipäätään ihmisille, jotka haluavat näkyvyyttä omalle asialleen ja uskaltavat vaihtaa suuntaa. Itsekin varmaan pitäisi kokeilla. 

Kannattaa muistaa, että parhaiten menestyy tänäkin vuonna rehellisyydellä. Tulihevonen tuo esiin piilotettuja motiiveita ja salaisuuksia, joita ei haluttu nähtäväksi. Vuosi ei ole välttämättä lempeä, mutta rehellinen: 

Jos jokin kestää tulihevosen vuoden, se kestää melkein mitä vain.

Kiinalaisessa horoskoopissa huonoja asioita voidaan tasoittaa neutralisoivilla elementeillä. Tulen suhteen neutralisoi vesi ja maa. Sen vuoksi esimerkiksi geokätköily tai maastoratsastus voisi olla oikein hyvä harrastus juuri tälle vuodelle. 

En ole hevostyttö, joten tästä ei tule varsinaista tallipäivitystä, vaikka sellaisenkin olen joskus omaksi ihmeeksenikin kirjoittanut (löytyy myös tämän blogin syövereistä). 

Tätä päivää varten olen kuitenkin varautunut lukemalla hevoskirjoja. Vaikka en olekaan ollut hevostyttö, niin nuorempana luin kyllä joitain hevoskirjoja. Uljas musta täytyi tietysti lukea televisiosarjan vuoksi. Ja ainakin Marvi Jalon Ratsukesä-kirjan omistinkin tuolloin (ilmestyi 1977). 

Nuoremmille hevostytöille ja -pojille sopii ulvilalaisen, somestakin tutun, Venny Helénin Rambon talli -sarjan aloittava Kadonneiden hevosten mysteeri. Kirjassa Elina on muuttanut kesän alussa uudelle paikkakunnalle ja liittyy Rambon tallin porukkaan. Lapset ystävystyvät usein helposti ja niin käy tässäkin kirjassa. Heti ensi tapaamisesta lähtien nuorempien porukka puhaltaa yhteen hiileen. 

Kirja oli ilahduttavan myönteinen, mitä ei mielestäni voi sanoa kaikista nuoreten kirjoista. Kuuntelukokemuksesta jäi hyvä mieli sekä itselleni että äidilleni, jonka kanssa kuuntelimme pari hevoskirjaa palapeliä tehden. 

Sarjaan on ilmestynyt nyt jo neljä osaa, ja itse aioin kuunnella ne kaikki sitten, kun viideskin osa huhtikuussa on ilmestynyt. 

Toinen yhdessä kuuntelemamme kirja oli Tiina Tanskasen Ihana tallipoika. Se on Hevostyttö Iitu -sarjan toinen osa, mutta halusin tänne toisen kirjan edustamaan hieman isompien ratsastajien talliromantiikkaa. Sitä tästäkin kirjasta löytyi hieman edellistä kirjaa vanhemmalle kohderyhmälle juuri sopivasti. 

"Hetki oli täydellinen. Siinä me laukkasimme vieretysten ja nautimme vauhdin hurmasta, minä ja Manu yhdessä." 

Iitu ja Manu ovat loistava pari. Molemmilla on sopivasti halua voittaa ja tarvittaessa rohkeutta puhua riittävästi. Pitkästä aikaa tämä oli kirja, jota ei malttanut jättää kesken. Onneksi sen kuunteluun meni aikaa vain kolmisen tuntia. 

Aikuisten tallikirjaa ei ehditty tällä kertaa aloittamaan, mutta aiemmin olen lukenut mm. Lyla Sagen Takaisin satulaan - Done and Dusted joka sopivat hyvin seuraavaksi kirjaksi aikuisempaan suuntaan. Kirja sijoittuu Amerikkaan maatilalle, missä on myös ratsastustalli ja päähenkikö on ammattiratsastaja. Romantiikkapuolella astutaan edellistä pidemmälle, joten mistään pikkutyttökirjasta ei ole kyse... tosin mikä minä olen mitään sanomaan. Olen lukenut Tuhannen ja yhden yön tarinoiden täydellisen painoksen 11-vuotiaana...

Kotimaisista kirjoista Elina Aaltosen Älä anna minun pudota on lukupinossani, mutta ei kylläkään juuri nyt ihan päällimmäisenä. Se on käsittääkseni nimenomaan aikuisen naisen tallikirja ja kertoo suomalaisesta tallielämästä, mikä entisille heppatytöille on tuttua. 

Kolmantena kirjana luin tätä päivitystä varten Johan Ehnin Hevospojat-kirjaa, mikä sijoittuu osin sirkushevosten maailmaan. Kirjassa eletään nykyaikaa Tukholmassa ja satavuotiaan, Tsekkoslovakiassa syntyneen vanhuksen menneisyyttä 1930-luvun Berliinissä.

Kirja kuuluu sateenkaarigenreen ja mielestäni kirjasta on vaikea kertoa spoilaamatta tarinaa, joten jätän laajemman kertomisen väliin. Nautin lukemisesta, vaikka tänä aasialaisena kautenani toinen, aiemmin lukemani hevospoikakirja olisikin ollut lähempänä sydäntäni. 

Tietokirjatyyppisistä romaaneista suosittelenkin Rupert Isaacsonin Hevospoika - isän ja pojan yhteinen matka -kirjaa. Kirja perustuu tositapahtumiin ja kertoo autistisen Rowan-pojan ja hänen isänstä tarinan, johon liittyy mongolialaiset hevoset. Itselleni kirja oli koskettava, mutta hyvän mielen tuova kirja. 

Tulihevosen vuosi paljastaa enemmän kuin se rakentaa. 

Itse olen horoskoopiltani käärme ja kiinalainen horoskooppi muistuttaa minua, että hevosten ei tarvitse levätä, mutta käärmeen täytyy. Ehkä pitäisi täyttää pitkästä aikaa vesimalja ja tuoda lukunurkkaan näin vesielementti. Yksin ei käärme tästä vuodesta hyvin selviä, mutta siihenkin on tiedossa ratkaisu ainakin kevään ajaksi. Hissiremontti. 

Meille käärmeille etuna on tänä vuonna maltti. Käärme ei säntäile, vaan odottaa rauhassa, kunnes etenee. Omat vanhat muistiinpanoni viime vuosituhannelta suosittelevat tälle vuodelle kalenteriin tyhjiä iltoja (oikeasti tyhjiä) ja yksi täysin järjetön, mutta palauttava rutiini (kävely, kirjoittaminen, käsityö). Näihin on helppo yhtyä, sillä kaikkia noita harrastan jo nyt. Kävelyä tosin pitää listätä kevättä kohti. Tänään sen voisi aloittaa. 

Kaiken kaikkiaan tulossa on siis täydellinen vuosi. Hyvää uutta vuotta!

Hyvää ystävänpäivää!

Kirjoja lukiessa olen saanut monta hyvää ystävää. Joitain vain muistelen kaiholla, joiden kun seuraan palaan tämän tästä. 

Olen syönyt lukuisat kerrat usealla vuosikymmenellä eväitä Viisikon kanssa, ihastunut Pullan älykkyyteen, silitellyt iltakaudet Pesosen Viirua ja Sos-ryhmän Bellaa, teinirakastunut Jalnan Wadeen, tutustunut perin pohjin Päätalon Kallen elämään, surkutellut Sinuhen kanssa kohtaloaan, istunut paronin kanssa puussa, antanut Eric Nordmanin maistaa vertani, juossut sutena Perry Aybaran kanssa, luovuttanut muistojani Fitz Uljas Näkijän kanssa Totuuden lohikäärmettä varten, ratsastanut ritari Sparhawkin kanssa välillä kyllästymiseenkin asti ja syönyt pikku-äidin keittämää vuohimuhennosta. 

Olen ollut Velhon oppipoika ja opiskellut sairaanhoitajaksi Ursulan kanssa Amerikassa, sekä taikuutta Tyylypahkassa ja vampyyriutta Yön talossa. Joten luokkatovereita minulla on valtaisat määrät - yksi rakkaimmistani on Luna Love kiva, jonka vaaleus viittaa pohjoismaisiin geeneihin. 

Olen syönyt toista aamupalaa Hobbittien kanssa, matkannut ajasta toiseen kunnes kahvi kupissa jäähtyy, pitänyt yllä leiritulta kentti Tasslehoff Takiaisjalan kanssa. Ja myönnän, että olen myös ollut kateellinen Sametille kun Drasnian prinssi Kheldar valitsi hänet eikä minua, mutta ainakin olimme yhdessä pelastamassa maailmaa ja saimme istua monet päivät samoissa vankkureissa milloin vetäen nauriskuuormaa, milloin jotain muuta, kerran suttakin. 

Olen istunut kahvilla Vanhassa Apteekissa, mökkeillyt Kaarina Riikosen kanssa, hakenut mustaamakkaraa Laukontorilta Koskisen kanssa, istunut monet illat näppäillen kitaraa ja naukkaillen viskiä silitellen koiraa Kuhalan mökillä, kutonut sukkaa neiti Marplen kanssa ja pitänyt Holmesia kädestä hänen ollessaan sekavimmillaan. 

Naapureinani on asuneet Tiina ja Juha, Varpu Ahava, Linda Toivonen, Eevi Manner sekä tietysti rakas marttaystäväni Ellen Lähde ja ... 

No, lukeva ei ole koskaan yksin. 

Hyvää ystävänpäivää. 

Niitä on joka vuosi 365 ja joka neljäs vuosi yksi enemmän. Ja jokainen on ainakin yhden kupposen arvoinen. 

*  *  *

Tässä Palapeli joistain ystävistäni. 

Voit koota sen yhdellä istumalla kirjautumatta jigidiin tai nautiskella kirjautuneena pelistä pidemmän aikaa tehden vaikka palan päivässä. Pelissä on 96 palaa. 

Soffamatkalla Libyassa

Huomasin hämmästyksekseni, että en ole kirjoittanut koostetta Libyasta. Kuvittelin muutama vuosi sitten niin tehneeni, mutta ei, en löytänyt. Noin olin tuumaillut vuosi sitten huhtikuussa. Nyt havaitsin hämmästyksekseni, että kirjoitus oli edelleen julkaisematta. Siispä ei kun nojatuolissa mukava asento ja reissulle Libyaan. Ilmeisesti Gaddafin kunnailla kirja teki aikanaan niin mieleenpainuvan vaikutelman, että kuvittelin soffamatkustaneeni maassa oikein olan takaa samoihin aikoihin, kun tein vastaavan retken Libanoniin. En näemmä ollut. Muisti on kummallinen juttu. Joskus se kuvittelee tehneensä enemmän, mitä oikeasti on tehnyt. Mutta niinhän sitä sanotaan, että hyvin mietitty on puoliksi tehty. 

Sinänsä erinomainen juttu, että juttua ei löytynyt, sillä olen harmitellut, että en ole vieläkään jakanut täällä kuvaa Porin seudun pienoismallikerhon upeasta näyttelystä Porin kirjastossa. Se näkyy olleen esillä helmikuussa 2020. Napsin näyttelystä muistoksi muutaman kuvan ja jotenkin tämä Messerschmit Br 109 teki piristävän vaikutuksen. Lukioaikana oli tosi kiinnostunut kaikesta toiseen maailmansotaan liittyvästä historiasta. Osaksi siihen vaikutti innostava historianopettaja lukiossa ja osaksi televisiosta tulleet sarjat kuten Maanalainen armeija (ei se hauska) ja Bye-bye Blackbird, jonka nimeä en enää muista suomeksi. Se kertoi lentäjistä Pearl Harboussa. 

Toisen maailmasodan taisteluita käytiin Pohjois-Afrikassa mm. Libyan ja Egyptin aavikoiden herruudesta. 

Jo yläasteella mietiin, mitä ihmettä Rommelin ja kumppaneiden päässä pyöri 1940 kesäkuussa, kun piti lähteä aavikollekin sotimaan. Mutta ehkä Saksassa tarvittiin hiekkaa :) 

Olin vuotta aiemmin (2019) lukenut yhden nuoruuden suosikkikirjasarjan osan: W.E. Johnsin Biggles autiomaassa. Siinä poliisilentokapteeni Biggles lenteli toisen maailmasodan Libyassa. 

Aika (noin 40 vuotta) oli kullannut muistoja lapsuudesta sen verran, että olin yhdistänyt Bigglesin ja Billy Binnsin ja odottelin lukevani Billy Binnsin ihmerillit lennossa tarinaa. No, hyvä tarina oli sekin, mutta ehkä Biggles kuitenkin oli jännittävämpi. Molemmista tykkäsin ala-asteiässä. Billy Binns ihmerilleineen taisi seikkailla Jokapoika-lehdessä, joka sekin oli mieleeni. 

Tekoäly vähän paranteli alkuperäistä valokuvaani, jossa kirja oli puoliksi musta, mutta kyllä tuosta --> vielä tunnistaa, että Biggles oli joskus matkakirjana Turun reissulla.

Biggles kirjoja olen lukenut aikanaan vain muutaman, enkä muista lukeneeni tätä autiomaakirjaa aiemmin. 

Sarja on sangen mittava. Englanniksi kirjoja löytyy sata. Suomennettu Biggles-kirjoista on 16 ja -sarjakuvista 7, jälkimmäisistä voisin lukea jossain vaiheessa Sargassonmeren arvoituksen. 

Mutta palataanpa Libyaan. Bigglesin eli James Bigglesworthin ryhmää vastassa on saksalaisten Messerschmithien armadat. Saksalaiset ovat keksineet, miten piilottaa lentokoneita aavikolle. 

Kunnon seikkailuhan siitä syntyy, mutta loppu on luonnollisesti onnellinen, kuten lähes aina lastenkirjoissa oli ennen wanhaan. 

Nykyisin on toisin. 

Olen lukenut myös kirjoja esimerkiksi nuorten itsemurhasta. Omassa nuoruudessani en sellaisiin törmännyt, mutta koulujen ja maalaiskuntien kirjastot olivat silloin aika suppeat, eikä kirjoja kierrätetty edes sivukirjastosta toiseen, joten ehkä niitä todellisuudessa oli jo silloinkin.

Harri Leppänen Gaddafin kunnailla -kirja tuokin sitten tuon vuodesta 296 lähtien Libyana (sitä ennen mm. Tripolitania) tunnetun maa-alueen kohti tätä päivää.

Ihastuin kirjan kepeään sanojen ilotulitukseen. 

Vaikka taustalla hääräilee The Gaddaf, oli kirja vihdyttävä ja opin jotain uutta Libyasta. Välillä oltiin vaikeidenkin asioiden äärellä, mutta huumori kukkii. Kirjoittaja oli itse Gaddafin kunnailla suunnittelemassa Tripolin liikennettä. 

Voisin hyvinkin kuvitella lukevani kirjaa kahvilassa, kuten vaikkapa Caffe Casassa, joka sijaitsee Tripolin historiallisessa vanhassakaupungissa, aivan Marttyyrien aukion läheisyydessä. Törmäsin kahvilaan vahingossa jonkun turistin Reelsissä ja päätin ottaa sen virtuaalimatkani kohteeksi. 

Kahvila tarjoaa perinteistä libyalaista kahvia ja makeita leivonnaisia, kuten briochea hunajalla ja murskatuilla pähkinöillä. Se olisi varmasti ykkösvalintani, jos pystyisin syömään vehnää ja sokeria... Mutta kahvi on onneksi yleismaailmallisesti vehnätöntä ja sokerista voi kieltäytyä. 

Pyysin viime keväänä ChatGpt:n kuvittelemaan minut istumassa siellä. 

Tuosta Caffe Casa -kahvilasta ei oikeasti taida ihan näkyä Marcus Aureliuksen kaari, mutta kun ei ole koskaan käynyt Libyassa (ja tuskin käykään) niin on helppo kuvitella muutaman tunnin googlauksen jälkeen itsensä vaikka minne. 

Käsite Jamahiriya (massojen valta) kuulostaa kirjoittajan mielestä yhtä runolliselta kuin Shangri-La. Siitä on hyvä lähteä suunnittelemaan Tripolin liikennettä ja uutta kaupunkia. 

Jo alkusanojen jälkeen tulee mieleen ajatus, että olisi kiva nähdä Leppäsen suunnittelun jäljet paikan päältä. Tuskin kuitenkaan tulee lähdettyä. Tai ehkä kuitenkin Google Mapsilla, sitä taisi kirjoittajakin käyttää, kun ei pääsyt 2012 tienoilla käymään maassa Schengen maita koskevan maahantulokiellon vuoksi.  

Mapsia käytinkin lukiessani jonkin verran. Kun nyt pyysin tekoälyä tekemään kuvan libyalaisesta kahvilasta, jossa on kahvi ja kirja pöydällä, muistin Caffe Casa kahvilan, jonka tekoäly mainitsi.

Tekoälylläni on hieman liian vilkas mielikuvitus, eikä kahvila näytä oikealta, mutta siinä se on oikeassa, että Tripolin vanhassa kaupungissa, Caffe Casan lähellä on parituhatta vuotta vanha Marcus Aureliuksen riemukaari (ilmeisesti valmistui v.165), joka valokuvissa näyttää hienommalta (mutta aikaa nähneemmältä) kuin tekoälyn luoma kuva. Kannattaa googlata. Huom ensimmäiseen kuvaversioon tekoäly keksi itse listätä Gaddafin kunnailla kirjan viereen Rauli Virtasen Reissukirjan. Kirjan olen lukenut ja se oli kiva, mutta koska en enää muista, mitä Virtanen kirjoitti Libyasta, päätin pyytää uutta kuvaa vain tällä yhdellä kirjalla.

Kuten monet muutkin vanhat rakennelmat, myös täällä oli aika jättänyt jälkensä. Reilussa 1740 vuodessa riemukaari oli vähitellen jäänyt osaksi uusien maakerrosten alle. Kun Italia valloitti Tripolin Osmanien valtakunnasta (sodassa 1912), riemukaari kaivettiin luonnollisesti esiin, sillä sehän oli peräisin Rooman valtakunnan ajalta. 

Näitä googletellessan opin, että alueella suoritettiin maailman ensimmäinen ilmapommitus lentokoneesta 1.11.1911. 

Tarina ei kerro, oliko kello tuolloin 11, mutta pommit osuivat aavikolle, ei kaupunkiin, ja vauriot jäivät vähäisiksi. Harmi, että myöhemmin tuokin paha keksintö yleistyi.

Roomalaisten siirtomaapolitiikka oli julmaa, mutta toisaalta muinaisten roomalaisten perusteellisuudella aikaan saatiin myös hyvä tieverkosto mitä Osmannien aikaan ei oltu tehty. 

Nykyään kun soffamatkailen vaikka missä, olen alkanut harmitella sitä, kuinka kevyesti siirtomaapolitiikka käsiteltiin koulussa. Muistan, että olen tutkinut karttaa, mistä näkyy eri maiden siirtomaat, mutta siitä, mitä se merkitsi infrastruktuurille tai kulttuurille en muista juuri kuulleeni. En tiedä, olisiko se kovasti kiinnostanutkaan nuorena, mutta olisi ainakin ollut kiva saada joku muistijälki. 

Valloitukset on aina valloittajan reimuvoittoja. Alkuperäistä kulttuuria hävisi siirtomaissa todella paljon, mutta jotenkin minusta tuntuu, että esimerkiksi Italian tai Portugalin kielen ja kulttuurin vaikutukset nykykulttuuriin ovat olleet erilaisia mitä vaikkapa Ranskan tai Englannin vaikutuksella. Jokainen siirtomaa kun vei mukanaan myös uuden kielen ja ainakin minun mielestäni kielellä on iso merkitys siihen, millaista kulttuuria luomme. 

Libyassa Italian aikakausi oli sen verran lyhyt, että sen vaikutus jäi vähäisemmäksi. 

Muinaisista Libyan alueen kaupungeista yksi sanana tunnetuimmista oli kreikkalaisten Delfoin oraakelin suosituksesta 631 eKr. perustama Kyrene, missä säilyneen ruukkukuvan mukaan Kyreneen kuningas valvoi silfionin valmistusta. Silfioniin eli laserjuureen tutustuin Heikki Valkaman kirjan Laserjuuri myötä. Siinä kasvia etsittiin muistaakseni kuitenkin Kreikasta. 

Lukeminen sivistää aina.

*  *  *

Viimeaikoina olen lukenut runoja Aasiasta ja Lähi-Idästä. Libyalasia runoja en ole vielä onnistunut saamaan käsiini, joten oli pakko turvautua internettiin. Ei sielläkään libyalaisista runoista mitään someksi löytynyt, joten kysyin Chatgpt:ltä. Sehän tietää kaiken tai ainakin uskottelee tietävänsä. En ole tarkastanut tietoja, mutta sekä Chatgpt että Gemini kertoivat samaa tarinaa: 

Libyassa on kaksi runoperinnettä. Sha'pi runous ja erityisesti beduiinien napati-tyylinen kansanrunous. Jälkimmäisen teemoina on usein luonto, matka, kaipuu ja kunnia. 

Runoja ei ole tarkoitettu kirjoitetuiksi vaan lausuttaviksi ääneen. Itselläni on laiska runomuisti, mutta olen aina ollut hieman kateellinen niille kulttuureille, jotka harrastavat runoutta ja osaavat siteerata runoja pitkät pätkät. Tätä helmikuussa 2026 kirjoittaessani olin juuri lukenut kiinalaisen kirjan, missä kirjoittaja kertoi isänsä opettaneen hänelle tietyn runon. 

Aavikon ääni

Tuuli kirjoittaa nimeäsi
hiekkaan joka ilta,
mutta aamu pyyhkii sen pois
niin kuin lupauksen.

Kamelinkellot soivat kaukana,
ne muistavat paremmin kuin ihmiset.
Minun sydämeni on niille sukua:
se kulkee, vaikka jalat väsyvät.

Tähti putoaa,
mutta ei katoa –
se vain siirtyy toiseen tarinaan.

Äitini opetti:
älä itke veden puutetta,
juo yöstä.

Ja minä join.
Siksi ääneni kantaa vieläkin
laakson yli sinun luoksesi.

(Tämän beduiinityylisen runon teki toivomuksestani Chatgpt 11.2.2026)

Toivottavasti löydän vielä libyalaisiakin runoja. Tuo asettaa toiveita ja tuo mieleeni jotkut muut lähi-itäiset runot joita olen lukenut. 

Klassikkohaaste : Han Suyin Päivien kimallus

Lukurintamalla ei mitään uutta. Olen pitänyt leijunut soffallani neljä kuukautta pääasiassa Aasiassa, joten alkuvuoden klassikko oli 'ihan pakko' löytää Aasiasta. Klassikon valinta sieltä ei ollut mitenkään helppoa. Japanilaiset tuoreemmat klassikot olen lukenut jo teini-iässä. Myös kaikki todella vanhat aasialaiset klassikot jotka olen saanut käsiini, on tullut kahlattua läpi aiemmin. Viimeksi luin viime vuonna Sunzin Sodankäynnintaito-kirjan (julkaistu noin 500 eKr.). Se olisi kyllä ollut todellinen klassikko. 2500 vuotta vanha kirja, jota luetaan yhä. 

Olen rajannut oman klassikkorajani siihen, että kirjan tulee olla julkaistu alkukielellä ennen vuotta 1970 ja tietysti sen pitää olla tunnettu kirja, joka kestää aikaa. 

Tällä kertaa valitsemastani kirjasta on tehty myös elokuva ja televisiosarja, joten ne, joita ei innosta kirjan lukeminen, voivat katsoa leffan. Itse en ole (vielä) katsonut. 

Valitsin sitten sen ainoan nykyiseen Kiinaan sijoittuvan klassikon, jonka tunsin. Päivien kimalluksen, jonka omistinkin 1983-2002, mutta jota en koskaan lukenut. 

"- Kirjoitatko minusta kirjan?"...

"- Ehkä kirjoitankin sinusta, jotakin, vastasin, mutta en nyt. Nyt kun alituinen tietoisuus sinusta täyttää mieleni ilolla olen liian onnellinen voidakseni muuta kuin elää. Kenties, jos jätät minut ja kaipaan sinua tai jostain muusta yhtä hyvästä syystä, saatan kirjoittaa sinusta kirjan."

Kirjan on kirjoittanut Han Suyin (1917-2012). Se on omaelämäkerrallinen romaani, missä kiinalais-belgialainen lääkäri Han muistelee australialaisen toimittajan, Mark Elliottin (oikeasti Ian Morrison 1913-1950) kanssa kokemiaan rakkauden täyteisiä kuukausia vuosina 1949-1950. Morrison syntyi Pekingissä, opiskeli Englannissa ja työskenteli pääosin Aasiassa. 

Vaikka kirja on nimenomaa omaelämäkerrallinen, Päivien kimallus ei ole mielestäni kuitenkaan kertomus siitä, mitä tapahtui, vaan ennen kaikkea siitä, mitä ei koskaan voinut tapahtua.

Tuo siis jos oletetaan, niin kuin usein oletetaan, että kirja on "vain" rakkausromaani. 

Mielestäni se ei kuitenkaan missään nimessä ole pelkkä rakkausromaani. 

Ensinnäkin kirja on tosiaan osa elämäkertaa ja kattaa reilun vuoden elämästä, vaikka se on kirjoitettu romaanin muotoon ja esimerkiksi nimiä on muutettu. Kirjailijan oma nimikään ei ole Han Suyin, mutta se olkoon toinen tarina. 

Toiseksi kirja on kelpo kuvaus siitä, mitä kaikkea tapahtui Hong Kongissa ja Kiinassa ja vähän Koreassakin 1949 maaliskuussa elo-syyskuuhun 1950. 

Ihastuin tekstin tyyliin. Jos kaikki tietokirjat kirjoitettaisiin samanlaisella otteella, lukisin pelkästään tietokirjoja. 

Tässä kirjoituksessa olen yrittänyt itsellenikin selventää sitä, mitä kaikkea Kiinan historiassa tapahtui 1900-luvun puolivälin molemmin puolin ja liittää tähän tausta-aineistoon kirjan hempeimmän osuuden. 

Historiallinen tausta

"Love is a many splendored thing. It's the April rose that only glows in the early spring."

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Hong Kongiin, joka kuului Englannille 1843-1997. Nykyisin se on Kiinan erityishallinnollinen alue, sangen kansoitettu ja täyteen rakennettu. Myös ylöspäin. 

Kiinassa viimeinen keisari luopui kruunustaan 1912. Vuoteen 1927 saakka Kiinassa vallitsi sekava aika sotaherroineen ja heikkoine keskushallintoineen. Sisällissota alkoi 1927, Pitkä marssi 1934-1935, Japanin miehitys 1937-1945, jonka jälkeen sisällissota jatkui.

"Tämä on vallankumousta eikä seuraleikkiä." 

Vuosi 1949 merkitsi Kiinassa ratkaisevaa käännettä: kommunistit voittivat sisällissodan ja Kiinan kansantasavalta julistettiin perustetuksi. Tämä ei kuitenkaan tuntunut tavallisen ihmisen elämässä välittömänä mullistuksena, vaan pikemminkin hitaana, vääjäämättömänä sulkeutumisena. Monet vanhat rakenteet – perhe, avioliitto, sosiaalinen hierarkia – olivat yhä olemassa, mutta niiden tulevaisuus oli jo päätetty. 

Vuonna 1950 säädetty avioliittolaki kielsi moniavioisuuden ja jalkavaimouden (eli siis sivuvaimouden tai kuten nykyisin sanotaan sisarvaimojen pitämisen), teki avioliitosta juridisesti tasa-arvoisen ja antoi naisille oikeuden eroon. Se oli ideologisesti vapauttava laki, mutta käytännössä monille naisille se merkitsi turvan katoamista: aiemmin tunnustettu asema toisena tai vaikka viidentenä vaimona saattoi muuttua yhdessä yössä näkymättömyydeksi. 

Otan tämänkin näkökulman esille, sillä kirjassa mahdollisuus tulla toiseksi vaimoksi mainitaan pari kertaa ja Kiinassa sivuvaimojen pitäminen oli varakkaiden keskuudessa samalla tavoin sopimuksellinen juttu, kuin ensimmäisen vaimon ottaminenkin. Jos oli varaa, saattoi vaimoja olla useitakin. Ei ole pitkä, kun luin kirjan Punainen lyhty, jossa kirjan lopussa otettiin jo viides vaimo. Ensimmäinen oli otettu näyttävästi, neljäs vaimo tuli yksin, pölyisenä pihaan juuri kenekään huomaamatta. Jokaisella oli oma talo pihapiirissä. Miehellä oli suosikkinsa, jotka vaihteli ajan myötä. 

Tärkeää on muistaa, että vuonna 1949 elettiin vielä välitilassa. Kulttuurivallankumous oli kaukana tulevaisuudessa, mutta sen edellytykset – ajatus vanhan maailman täydellisestä purkamisesta – olivat jo olemassa. Ihmiset eivät vielä tienneet, kuinka pitkälle muutos menisi, mutta he aistivat sen. 

Päivien kimalluksen maailma sijoittuu tähän hetkeen: aikaan, jolloin rakenteet olivat yhä tunnistettavia, mutta niihin ei enää voinut luottaa. Rakkaus, perhe ja lojaalisuus olivat olemassa, mutta niiden tulevaisuus oli epävarma.

No, kirja ei edes sijoitu Kiinaan, mutta kerro Kiinasta siksi, että nainen halusi sinne lääkäriksi kovasti ja mieskin paljon mieluummin sinne kuin Roomaan, joka oli miehen vihityn vaimon toive. 

Samaan aikaan Hongkong eli täysin toisenlaista todellisuutta. Brittiläinen siirtomaa oli säästynyt sodalta ja vallankumoukselta, ja sinne virtasi pakolaisia Manner-Kiinasta: virkamiehiä, kauppiaita, älymystöä, perheitä, jotka eivät tienneet, palaisivatko koskaan. Hongkong ei ollut vallankumouksen näyttämö vaan sen sivunäyttämö. Mutta suosittu sellainen. Huhtikuussa 1949 sinne muutti päivittäin kymmenisen tuhatta Kiinalaista, pääosin Sanghain tienoilta. 

Hongkongissa vallitsi brittiläinen laki ja moraalikäsitys. Moniavioisuus ja jalkavaimous eivät olleet juridisesti mahdollisia, eikä kiinalaisella perinteellä ollut samaa sosiaalista painoa kuin Manner-Kiinassa. Tämä teki Hongkongista turvapaikan, mutta samalla se teki tietyt ratkaisut mahdottomiksi. 

Rakkaus, joka Kiinassa olisi voinut löytää epävirallisen mutta tunnustetun muodon, jäi Hongkongissa väistämättä salaisuudeksi tai julkiseksi häpeäksi. Kaupunki tarjosi järjestystä ja vakautta, mutta ei vaihtoehtoisia tapoja elää todeksi ristiriitaisia tunteita.

Kommunistit voittivat sisällissodan ja 1.10.1949 Kiinan kansantasavalta julistettiin syntyneeksi. 1950-luvulla tehtiiin isoja uudistuksia jotka näkyivät ihmisten elämässä: Esimerkiksi maanomistus uudistettiin, perherakenteet muutettiin (ja yksiavioisuus myös vuodesta 1950).

Vanha Kiina on juuri päättynyt. Uusi Kiina ei ole vielä paljastanut kasvojansa ja kulttuurivallankumous on vielä hamassa tulevaisuudessa, vaikka sen siemenet ovat jo maassa. 

Ihmiset elävät vielä vanhoilla käsitteillä maailmassa, joka on jo kadonnut.

Siksi kaikki on kirjassa: mahdollista, mutta ei enää kestävää. Maailma on muuttumassa. Kaikin tavoin.

Kirjan alku

"Minkä luonto meille antaa, tai maa mi päällään kantaa, on kaikki sen, ken rakkauden vain saa."

Han Suyin muutti 1949 vuoden alussa Englannista Kiinaan tyttärensä kanssa. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli kuollut Kiinan sisällissodassa. He olivat olleet naimisissa 8 vuotta. Kiinassa ei oletettu lesken avioituvan uudelleen, eikä Han haaveillut sellaisesta... kunnes... 

Han sai lääkärin paikan Hong Kongista. Kesällä 1949 hän tapasi kutsuilla sattumalta Mark Elliottin, jolle heidän yhteinen tuttavansa oli aiemmin suositellut tapaamista. 

Kirjan tarina on voimakkaasti sidottu aikaan ja paikkaan. 

"Elämäni koostui monista elämän katkelmista, joista jokainen oli erillinen yksityinen kokonaisuus. Siinä oli tapahtunut monia muutoksia, mutta aina se oli minun elämääni. Mutta minä en ole kiinnostava. Kerro minulle elämästäsi." 

Kun Päivien kimalluksessa todetaan, että Kiinassa jokin olisi ollut mahdollista, mutta Hongkongissa ei, kyse ei ole kaipuusta menneeseen vaan kahden erilaisen todellisuuden törmäyksestä. Kiina oli sujahtamassa uuteen ideologiaan, Hong Kong eli vieressä omaa elämäänsä siirtomaajärjestyksen suojassa. 

Molemmat maailmat olivat keskeneräisiä, eikä kumpikaan tarjonnut ratkaisua tässä murrosvaiheessa yksityiselle onnelle. 

Jos ajatellaan tätä päivää, rakkaus olisi ollut helpompaa, sillä moraalikäsityksemme on muuttunut. Eliott ei olisi nykyään vaimossaan kiinni vain lasten vuoksi, vaan vaimo olisi lähtenyt jo aiemmin. 

Tämä historiallinen tausta tekee romaanin ratkaisemattomuudesta ymmärrettävää: kyse ei ole henkilöiden kyvyttömyydestä valita, vaan siitä, että maailma ympärillä oli jo valinnut toisin.

Han rakasti Kiinaa ja halusi palvella kansaansa erityisesti tällaisena sotaisena ja sekasortoisena aikana. 

Kirjassa hän käyt suvun omassa kylässä järjestämässsä suvun asioita ja kertomassa, että on löytänyt miehen, joka on luvannut erota ja ottaa Hanin puolisokseen. Suku antaa hyväksynnän. Ennen vuotta 1950 vallalla ollutta perheyhteyteen voimakkaasti nojaavassa Kiinassa suvun ja esi-isien hyväksyntä oli tärkeä asia. 

Mies oli naimisissa, mutta asui asumuserossa erillään vaimostaan. Vaimo ja lapset asuivat Singaporessa. Sitä tosin ei taidettu kertoa kirjassa. Kuten ei pariskunnan kansallisuuttakaan. Mies oli oikeasti Australiasta (kirjan mukaan Britti, mitä varmasti olikin enemmän, mitä passi antoi ymmärtää), vaimo Itävallasta. Vaimo halusi Roomaan, mies ei niinkään, mutta ehkä ilman Han Suyin kohtaamista hän olisi kiltin miehen tapaan suostunut muuttamaan tylsään Italiaan. 

Päivien kimallus

"Kun mulle vuorten tuuli soi, lahjan kauneimman se silloin toi, minkä saada voi." 

Han ja Elliott rakastuvat nopeasti. Tuntuu että etenkin Elliott on myyty heti ensi tapaamisella. Hän yllättyy itsekin, kuinka paljon hän jakaa itsestään heti toiselle. 

He elävät upeita päiviä, mutta vuoden 1950 Hong Kong ei ollut yhtä vapaamielinen, mitä Helsinki 2026. Yhteisö tarkkaili, sillä naimisissa olevan miehen ja rakastajattaren suhde rikkoi normeja ja herätti katseita. Toisaalta molemmilla oli länsimainen koulutus ja nainenkin oli puoliksi länsimaalainen myös geeneiltään, joten se mitä tapahtui, tapahtui länsimaalaisen elämäntavan piirissä ja avoin skandaali vältettiin. 

Mutta kuten useimmiten, naisen maine kärsi ja julkisten tehtävien ovet sulkeutuivat eikä johtotehtäviin siirtyminen ollut mahdollista Hong Kongissa jälkeenpäinkään.  

Vaikka rakkaus oli karehdittavan suloista, ei ympäröivä maailma antanut sille mahdollisuutta. Elliott ei voinut erota vaimostaan ennen kuin lapset olivat aikuisia. Han olisi tarvinnut yhteiskuntakelpoisen hyväksynnän, mutta jaksoi odottaa miehen ratkaisua painostamatta. 

Itse mietin, että olisiko monikaan täysin länsimaalainen nainen jaksanut, ellei olisi nähnyt aiemmin lähipiirissään että rakastajatarkin voi jalkavaimon tittelin turvin elää turvattua elämää. 

Jossain vaiheessa Han pohtii, että jos he asuisivat Kiinassa, hän voisi ryhtyä jalkavaimoksi. 

Hong Kongissa se ei ole mahdollista sillä länsimainen kulttuuri on yksiavioinen. Sitä se oli myös Kiinassa 1950 vuonna säädetyn uuden avioliittolain mukaan. Uusi laki tunnusti vain yhden vaimon ja se oli päävaimo. Jopa vanhoilta jalkavaimoilta poistettiin heidän kaikki oikeutensa jo solmittuihin liittoihin. Osasta jalkavaimoista tuli palvelijoita vaikka varmasti jotkut säilyttivät asemansa perheessä ilman sopimuksellistakin turvaa. 

Kirjan rakkaus elää ristiriidan keskellä. Se on todellista ja voimakasta, mutta ei voi koskaan toteutua kokonaisuutena: muodollisesti ei ole tilaa, juridisesti ei ole mahdollisuutta, kulttuurisesti ei ole mallia. Mies pysyy liikkeessä, miehen vaimo säilyy paikallaan, ja rakkaus kertojaa kohtaan on olemassa vain sellaisena, kuin se voi – väläyksenä historian, perheen ja maailman ristiriidoissa. Historia määrää puitteet, ja rakkaus kelluu niiden välissä, yhtä ajattomana kuin hetket, jotka eivät koskaan jää elämään muotoon.

Vaikka suhde on 'kerran elämässä' rakkautta, ympäröivä todellisuus luo sen epävarmuuden ja hillityn melankolian, joka leimaa kertojaa ja hänen tunteitaan. Toisaalta historiallinen tausta ei pelkästään rajoita, vaan se tekee rakkaudesta todellisen vain sellaisena kuin se voi olla - ilman, että rakkaus voisi koskaan toteutua täydellisesti. 

Ja sitten: neljäs kerta toden sanoi

"Then your fingers touched my silent heart

And taught it how to sing

Yes true love's a many-splendored thing."

Korean sodan (1950-1953) sytyttyä kesäkuussa 1950 Elliott lähetettiin sotakirjeenvaihtajaksi sotarintamalle. 

Han hankki seinälle Korean kartan, mistä seurasi sodan etenemistä. Kirjeenvaihto oli tiivistä. 

Koska kirja on omaelämäkerrallinen, tohtii loppuratkaisunkin kertoa - kirja päättyy Elliottin kuolemaan. 

Kirjassa sitä ei kerrota, mutta mies selvisi kolmesta haavoittumisesta toisen maailmansodan aikana. 

Sitten neljäs osuma... 

Kohdalle osunut miina Korean sodassa päätti tämän tarinan. Hän oli yksi niistä kolmesta lehtimiehestä, jotka kuolivat Korean sodassa ensimmäisenä. Myöhemmin lehtimiehiä meni muitakin. Sota on julmaa. Se ei katso kuka on siviili ja kuka sotilas. Yhtä sotilasta kohden saattoi menehtyä amerikkalaisten pommituksissa silloin 50 siviiliä.

Sen jälkeen, kun Han oli lukenut lehtiuutisen Elliottin kuolemasta, hän sai mieheltä vielä 18 kirjettä. Luulen, että se olisi nujertanut itseni, mutta Han kesti senkin hyvin. 

Kirjan sivuille päätyneen kiihkeän, mutta mahdottoman romanssin jälkeen Han Syuin meni naimisiin kahdesti. 

Hän eli pitkän ja tarmokkaan elämän mm. Malesiassa ja Sveitsissä. Singaporessa hän oli lempifilosofini Lin Jutangin kanssa perustamassa maan ensimmäistä yliopistoa.  Hän kirjoitti 27 kirjaa, joista on suomennettu seitsemän. 

Jälkisanat

Kun naimisissa olevan henkilö rakastuu kolmanteen osapuoleen, voi suhde edetä suhteena kolmella tapaa... ja sitten on vielä se neljäs tapa, joka ei päädy suhteeseen lainkaan.  

A. Päähenkilöllä on lopulta puoliso ja rakastaja joiden kanssa jakaa aikansa niin, että molemmat ovat tyytyväisiä. Aina puoliso ja rakastaja eivät edes tiedä, että toinen on olemassa. Tai ainakin uskottelee ettei tiedä. Tähän ryhmään kuuluu myös sisarvaimot. Polyamoria on mahdollista, mutta nyky-yhteiskunnassa (vielä) melko harvinaista. Nyt 4 kuukautta kiinalaisia elokuvia katsottuani olen alkanut pohtia, että reilu polyamoria saattaisi joskus olla kaikille osapuolille parempi, kuin mustasukkaisuutta ja karvaita eroja tuova kahden välinen pysyvä liitto, johon ui mukaan kolmas osapuoli. Nykyäänhän erotaan tämän tästä. Itsekin tunnen ihmisiä, jotka ovat eronneet kolmesti tai ovat olleet naimisissa vain muutaman viikon. Puhumattakaan avoliitosta. 

B. Päähenkilö hylkää puolison ja lapset rakastajan vuoksi. Tämä lienee nykymaailmassa yleisin versio. Naimisiin mennessä pappi kysyy tahdotko, mutta usein se tahto loppuu. Joko päähenkilö ei halua enää jatkaa tai puoliso ottaa lapset ja lähtee. 

C. Päähenkilö piirittää rakastajaansa kunnes piiritys on suoritettu ja 'suhde on täytetty' ja palaa sen jälkeen puolison luo. Puoliso joko tietää tai ei tiedä. Jos tietää, ei välitä, sillä hän tietää, että päähenkilö ei lähde kenenkään matkaan pysyvästi. 

D. Kaikki rakkaustarinat eivät pääty valintaan. Joissakin kirjoissa maailma yksinkertaisesti sulkee kaikki ovet, ja jäljelle jää vain se, että jokainen kulkee eri suuntaan – hieman köyhempänä kuin ennen. Kumpikin liitto kariutuu... mutta sehän ei sitten enää olekaan suhde. 

Päivien kimallus kuuluu luonnollisesti A-luokkaan. Rakkaus on todellista, mutta maailmassa on rajoituksia, jotka estää lopullisen toteutumisen mihinkään suuntaan. Tosin Elliottin puoliso ei asunut Hong Kongissa lainkaan. 

Jos eri suhdetyypit kiinnostaa, niin vertailun vuoksi voi lukea näitä (ihan kaikki eivät ole klassikoita, jotkut ovat jopa tältä vuosituhannelta): 

A. George Eliot Middleharch 1-2. Henkilöt kohtaavat rakkauden houkutukset, mutta velvollisuus estää hylkäämisen, joten suhteet jatkuu. 

James Salter Kiitävät vuodet kirjassa miehen avioliitto ja rakkaus säilyvät rinnakkain. 

Anne Tyler Onnellinen matkamies. Miehellä on rakastajatar, mutta pyrkii säilyttämään perhesuhteensa ja kasvamaan sivistyneeksi ihmisenä. 

Julian Barnes Kuin jokin päättyisi. Hahmojen rakkaudet ja muistot limittyvät ja moraali on kuin liima. 

B. Tolstoi Anna Karenina Vronski rakastuu Annaan ja jättää kaiken. 

John Updike Juokse, jänis. Rabbit jättää perheen tavoitellakseen vapauttaa rakkaudessa. 

C. Anton Tsehov Hauvarouva (suom. Martti Anhava) tai vanhemmat suomennokset Rouva, jolla oli koira, Koiraa taluttava nainen, Nainen koiran kanssa sekä Nainen ja sylikoira. Dimitri Gurov rakastuu naiseen jolla on koira, mutta lopputulos on sama kuin Päivien kimalluksessa: he ovat rakastuneita, mutta eivät voi rikkoa aiempia sidoksiaan, joten eivät voi elää yhdessä. 

D.H. Lawrence Lady Chartterleyn rakastaja. Connie rakastaa Mellorsia, mutta pysyvää paria heistä ei tule. 

F. Scott Fitzgerald Kun yö on hellä. Charlesin ja Nicolen rakkaus ei koskaan saa pysyvää muotoa valinnan ja paineiden vuoksi.  

E. M. Forster Maurice. Suhde ei ole heterosuhde, mutta dynamiikka sama: rakkaus on syvää, mutta yhteiskunta tekee lopullisen yhdessäolon mahdottomaksi. Kirja on vuodelta 1970.  

D. Graham Greene Jutun loppu. Avioliitto ei pelastu, rakastavaiset eivät saa toisiaan. 

John le Carré Uskollinen puutarhuri. Polittiinen todellisuus murskaa kaiken. Ihmissuhteet eivät kestä maailman painoa. 

Ford Madox Ford Kelpo sotilas.  Kukaan ei saa rakkautta sellaisena kuin toivoi. Sivistynyt järjestely ei vain toimi. 

Ian McEwan Ikuinen rakkaus. Ei perinteinen kolmiodraama, mutta pakkomielle, rakkaus vääristyy, suhde särkyy ja rakkaus ei kanna ketään turvaan. 

*  *  * 

Vihreät sitaatit kirjasta. 

Siniset sitaatit kirjasta tehtyä elokuvaa varten tehdystä Love is a many splendored thing -kappaleesta ja sen suomennoksesta Niin paljon kuuluu rakkauteen -kappaleesta. 

Kuvat olen poiminut hakusanalla Hong Kong Canvasta ja Unsplashista. Jälkimmäisissä kuvan ottajan nimi löytyy kuvasta. 

Kiitokset Kulttuuri kukoistaa blogille! 

Soffamatkalla Japanissa : osa 2 yksinäisyys

Suomessa on yksin asuvien kotitalouksia yli miljoona. Se johtaa väistämättä joidenkin kohdalla yksinäisyyteen, vaikka me suomalaiset olemme kuitenkin kansana monia muita maita tottuneempia yksin asumisessa. Lapset muuttavat kotoa nuorena. Itsekin asuin arjet poissa kotoa jo koko lukioajan, en tosin yksin vaan luokkatoverin kanssa kimppakämpässä. Etelä-Euroopassa muutetaan pois kotoa usein vasta naimisiin mennessä. Tänään kirjoitan japanilaisesta yksinäisyydestä. Kirjoituksen lopussa japanissa kokeilussa olevia ratkaisuja, jotka eivät syyllistä yksinäistä. 

Viikko sitten vietettiin Japanissa aikuisten päivää, mikä nykyisin näkyy somessa ainakin kimonoon ja muihin perinnevaatteisiin pukeutumisessa. Tämä johtaa kuulemani mukaan nykyisin jopa velkaantumiseen, sillä aidot perinne vaatteet kampauksineen ja meikkeineen eivät ole halpoja. 

Some näkyvyyttä taisikin olla, sillä itsekin ihmettelin, miksi parin kuukauden tauon jälkeen somepäivityksiini ilmestyi taas esimerkiksi unisex-mallista pitkää, housujen kanssa puettavaa "essua" ja ohjeita miten saa yksin laitettua vähän henkseleitä, tai lasten leikeistä tuttuja valjaita muistuttavan nyörin, joka pitää löysän, kimonotyyppisen tunikaa paikoillaan (japanilaisen vaatetuksen termit eivät ole hallussani, kuten tarkkaavainen lukija havaitsee). 

Suomesta puhutaan usein negatiiviseen sävyyn. Itselleni some on mahdollistanut sen, että yksin asuessa ei ole yksinäinen. 

Vaikka osa ystävistä on kaukana, voi heidän kanssaan viestitellä koska vaan. Ennen Messingeriä siitä ei osannut edes uneksua. 

Luin vuodenvaihteessa pari tietokirjaa Japanista, jotka sivuavat myös yksinäisyyttä. Yksinäisyys on Japanissa jollain tapaa häpeällistä. Aiemmin se kenties johti itsemurhiinkin, mutta nykyisin itsemurhien määrä on pitkä aikavälin trendinä laskenut. 

Ensimmäinen oli Ari Haasion kirjoittama Hikikomorit, joka kertoo nuorista, erityisesti miehistä, jotka linnoittautuvat kotiin, usein jopa sen yhteen huoneeseen, eivätkä juuri näyttäydy kenellekään. 

Kodeissa tämän mahdollistaa vanhemmat, jotka tuovat ruokaa oven taa ja pesevät pyykin. Jos sosiaalista elämää on, se usein rajoittuu nettipelaamiseen. 

Yksin asuvan hikikomorin saattaa olla pakko käydä työssä (tosin nykyisin etätyö mahdollistaa kotiin linnoittautumisen). 

Muuta sosiaalista elämää hikomoreilla ei ole. Jos on pakko käydä kaupassa, se tehdään silloin, kun kaupassa on mahdollisimman vähän ihmisiä. (Nykyisin tosin ei ole pakko käydä kaupassa, sillä lähettipalvelu tuo kaiken tarpeellisen ovelle.)

Hikikomoriudeksi lasketaan vähintään 6 kk sulkeutuminen. Lohdullista on, että hikikomori-vaihe ei välttämättä ole pysyvä. 

Jonain päivänä nuori aikuinen saattaa kävellä ulos ja palata normaalimpaa elämään. Hikikomorit eivät siis (ainakaan aina) ole perinteisesti masentuneita, vaan ovat vain sulkeutuneita omaan kuplaan. Osalla taustalla voi olla esimerkiksi koulukiusaamista, mutta ei kaikilla. 

Hikikomoreita on kutsuttu myös nykyajan erakoiksi. 

Kirja antaa hyvät perustiedot, mutta itse asiaa vähän tunteneena odotin kirjalta enemmän. 

Toinen kirja oli Minna Eväsojan Rakkauden merkit : perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta. Vaikka parisuhteesta kertova kirja ei olekaan yksinäisyydestä kertova kirja, mielestäni kirja täsmentää hyvin tätä japanilaista ongelmaa. 

Kirjassa kerrottiin erilaisista avioliitoista Japanissa. Oli perinteistä perhekeskeistä elämää ja sitten vähemmän perhekeskeistä. 

Ystävyysavioliitot ilman intiimiä hellyyttä ovat yleistyneet Japanissa. Ne voivat tuoda turvaa niille, joilla on esimerkiksi suku asettaa sosiaalisia paineita avioitua tai menestymisen tavoitteet lähes velvoittavat perinteiseen parisuhteeseen. Avioliittokin voi olla vain kulissi, joka helpottaa perheen asettamia avioliittopaineita tai antaa ammatissa kohoamiseen kaivattavaa statusta. Nimellinen heterosuhde voi olla julkista seksuaalivähemmistöön kuulumista vahvempi meriitti. 

Ystävän kanssa asuminen jakaa myös kustannuksia, sillä monilla suku on kaukana. 

Kirjan avioliitoista yksi olikin tällainen. Siinä liitossa mies eli toisen miehen kanssa. Nainen yksin kunnes teki lapsen jonkun muun kanssa. Nykyisin nainen asuu puolison kaupungista kaukana äitinsä lähellä. Puoliso hyväksyi lapsen eivätkä puolison vanhemmat koskaan saa tietää, että lapsenlapsi ei ole heidän. 

Nainen oli siitä onnekas, että uskalsi tehdä lapsen, vaikka tiesi tulevansa siten yksinhuoltajaksi. 

Yksinäisyydestä Japanissa

Ekonomistina olen tottunut pohtimaan lukemaani, ja lukemaan lisää. 

Tammikuun puoliväli Japanissa on aikaa, jolloin uusi vuosi on ohi, mutta kevät kaukana. Mediassa puhutaan usein kodokushi-ilmiöstä (yksinäiset kuolemat). 

Suomessa ilmiötä ei tunneta nimeltä, mutta meilläkin tilastollisesti viikon 5 tienoilla on terveiden aikuisten miesten "lähtöviikko". Lähtöä ei tehdä Thaimaahan vaan taivaaseen, tai minne nyt sitten lähdetäänkin. Kuollaan yllättäen ja suorilta jaloilta. Joulukaudesta on selvitty, sinnitellen 'vielä kerran' -hengessä tai juhlittu kuin viimeistä päivää. Härkäviikkojen edetessä ja pimeän, pakkasten ja flunssakauden iskiessä kroppa luovuttaa vähin varoituksiin.

Kodokushi-ilmiö tapahtuu nimenomaan yksinasuvien kohdalla. Ihminen kuolee, eikä kukaan kaipaa. Ilmiö on tavallinen yksin asuvien vanhusten kohdalla, mutta ei harvinainen aikuistenkaan tapauksissa. 

Meilläkin uutisista lukee sangen usein että huoltomies on löytänyt oven sisäpuolelta valtavan lehtikasan ja sisempää huoneistosta vainajan. Aina silloin tällöin käy niin, että hyvä tuuletus estää hajujen siirtymisen käytävään ja vähitellen ruumis kuivuu. Omalla kotikadullani tiedän kaksi tällaista tapausta viimeisen 10 vuoden ajalta. 

Toinen oli lähdössä etelään talveksi. Täällä luultiin miehen lähteneen jo, ja etelässä luultiin, että hän on perunut matkan sairastelun vuoksi. Hän löytyi keväällä. 

Toinen oli kuolleena muutamia viikkoja omassa rapussani. Itsekin syyllistyin siihen, että en ilmoittanut töihin lähteissä aamulla varhain aistimaani hajua. Ei ollut tarmoa, koska olen aamulla aina väsynyt. Hyvä kun jaksoin raahautua kesäaikaan ihan liian harvoin kulkevalle bussille. Illalla kun palasin töistä, hajua ei tuntenut, koska ihmisiä kulki rappukäytävässä koko ajan ja tuuletus toimi. Mies oli kuolleena pari kuukautta. 

Suomalaisetkaan kerrostaloasukkaat eivät välttämättä tunne naapureita, mutta Japanissa henkilökohtaisen tilan antaminen on vielä suurempaa. Naapureiden asioihin ei puututa, vaikka syytä olisikin huolestua. Muiden ihmisten "häiritseminen” koetaan Japanissa usein pahempana kuin välinpitämättömyys. 

Perinteisesti Japanissa naisen rooli on ollut joko puoliso tai työntekijä. Aikana, jolloin lapset asuivat lähellä vanhempiaan, ongelma oli pienempi. Nyt, kun asutaan kaukana, lapsia on vähän ja suvut siksi pieniä, ongelma kasvaa iän myötä. Vaikka japanilaiset ovat pitkäikäistä kansaa, sielläkin miehet avioituvat vanhempina kuin naiset ja kuolevat nuorina. Näin ollen naimisissa olleetkin naiset voivat joutua elämään yksin vuosikausia. 

Monille yksinäisille naisille häpeä on vielä suurempi kuin miehillä. Japanilaisessa kulttuurissa nainen, joka ei ole “kenenkään tytär, vaimo tai äiti”, kokee helposti itse epäonnistuneensa – ja se johtaa vetäytymiseen, ei avun hakemiseen.

Niinpä yksin asuva, leski tai työtön, saa kuolla kaikessa rauhassa. Kenenkään puuttumatta. Ilmiö koskee erityisesti suurkaupunkeja, missä ei tunneta edes asiakkaita lähikaupassa tai lähiökuppilassa. Ennen oli ainakin talonmiehet ja lähikaupan myyjät, jotka alkoivat ihmetellä jos tuttu ihminen ei enää näy. 

Työikäisten kohdalla ongelmaa lisää  määräaikaisten työsuhteiden kasvaminen ja tietysti se, että liian kireän työkulttuurin vuoksi ei ole aikaa eikä voimia etsiä puolisoa ja rakentaa parisuhdetta. Tosin työstä poissaolot kyllä huomataan... Vaikka toisaalta olen aiemmin lukenut, että Japanissa on valtava määrä ihmisiä, jotka ovat 'vain kadonneet', heistä käsittääkseni iso osa ihan omasta halusta ja pysyvästi. Ja käsittääkseni heidänkään perään ei ole huudeltu. 

Ensimmäiset maininnat ilmiöstä on 1970-luvulta. Ensimmäinen tutkimus aloitettiin Wikipedian mukaan melko pian, 1973, mutta ilmiöstä puhuminen alkoi vasta 1980-luvulla. Ensimmäinen valtakunnallisen uutiskynnyksen läpäissyt tapaus oli 2000, jolloin löydettiin asunnostaan kolme vuotta kuolleena ollut henkilö. 

Ratkaisuja

Kodokushi-ilmiö on Japanissa niin yleinen, että sille on oikeasti alettu tehdä jotain. 

Tässä kohtaa Japanissa on Viime aikoina tapahtynut kiinnostavia, arkisia mutta merkittäviä kokeiluja, jotka olisivat tervetulleita Suomessakin:

1. “Kevyt yhteisöllisyys”

Ei pakoteta ystävyyttä, vaan mahdollistetaan näkyminen: tehdään uusiin taloihin yhteiset pesulat, rakennetaan taloyhtiön kahvinurkkauksia ja suoritetaan asunnoissa viikoittaiset “tarkistuskäynnit”, jotka naamioidaan palveluiksi. 

Ajatus: riittää, että joku näkee sinut elossa.

2. Kodokushi-vakuutukset ja vuokranantajat

Synkkä mutta paljastava ratkaisu: vuokranantajat ottavat vakuutuksia yksinäisten kuolemien varalle. Samalla he alkavat seurata vuokralaisten rytmejä (postit, sähkönkulutus, roskat), mikä nykyteknologialla on helppoa. 

Taloudellinen motiivi → sosiaalinen sivuvaikutus.

3. Paikalliset vapaaehtoisverkostot, jotka kohdistuvat erityisesti naisiin:

“yhdessä syömisen” tapahtumat, matalan kynnyksen käsityö- tai lukupiirit, jotka eivät ole terapiaa vaan hauskanpitos, eivätkä leimaa kävijöitä. 

Tärkeää on se, että ketään ei määritellä yksinäiseksi. Se on Japanissa ratkaisevaa.

Suomessa taloyhtiöpesulat on vähentyneet, mutta käsittääkseni Kahvi pisteitä on alettu perustaa. 

Omassa taloyhtiössäni on koko 14 vuoden asumiseni ajan toiminut naisten kässäkerho kerran viikossa ympäri vuoden, osallistujia niukahkosti. Kesällä monet istuvat ulkona vilvoittelemassa ja juttelemassa useita tunteja joka päivä. Lisäksi grillaillaan ja kahvitellaan satunnaisesti muutaman kerran vuodessa. 

Elokuvahaaste Satakirjastot 2026

Viime vuonna eritin elokuvahaastetta ensi kertaa. Tai yritin ja yritin... Kirjasin elokuvia, mutta katsomistani mikään ei sopinut listalle. Aasialaisia elokuvia katsoin loppuvuodesta vähintään 300, mutta haasteeseen niitä taisi sopia vain pari. Nyt julkaisen listan heti alkuvuodesta ja täydennän sitä aina kun sopiva elokuva tulee vastaan. 

Päivittyvä päivitys vuoden 2026 loppuun saakka. 

Valmiina           ***  5  ***

2. Elokuva, jonka päähenkilö haluaisit olla 

Kukapa ei haluaisi olla Hercule Poirot harmaine aivosoluineen. Murhenäytelmä Marsdon Manorissa. (19.1.)

8. Elokuva, joka on saanut Suomen elokuvasäätiön tukea Hytti Nro 6. (27.1.)

24. Elokuva, jossa päähenkilö harrastaa jotain nykyistä tai entistä harrastustasi. Elokuvassa I married My Sister husband (Kiina) päähenkilö lukee kirjoja ja syö sipsejä. 

28. Elokuvassa tanssitaan yksin 

Madame Blanc osa 4 kolmas tuotantokausi. Fashion. Mies kertoo osaavansa rivitanssia, omistavansa kantrilevykokoelman ja jammailee malliksi kun ehdottelee leideille kantrimusiikki-iltabileitä. (19.1.)

49. Vuonna 2026 ilmestynyt elokuva Kaunis, rietas ja onnellinen (17.2. Neulontanäytöksessä) Sopii myös kohtaan 6. 

41. Elokuvassa soitetaan jousisoitinta 

Sinä olet kohtaloni. Avioerodraamaa vuodelta 1945. (19.1.)

"Niin rakastan. Kenties vähemmän kuin aikanaan sinua, mutta riittävästi ollakseni tyytyväinen."

Vuoroaan odottaa:

1. Elokuvasarjan viides osa 

3. Elokuvassa ollaan kylvyssä 

4. Elokuva, jossa näyttelee Diane Keaton 

5. Elokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat vähintään kolmelle eri vuosikymmenelle 

6. Elokuva, jota on muokattu sen ilmestymisen jälkeen 

7. Kirjastosta lainattu elokuva 

9. Iranilainen elokuva 

10. Elokuva Film-O-Holic -sivuston Vuoden elokuvat 2016 -listalta 

11. Elokuvan on ohjannut Renny Harlin 

12. Kysy henkilökunnalta suositus 

13. Tech noir -elokuva 

14. Elokuva, joka on palkittu tuotannon suunnittelusta 

15. Elokuvassa työskennellään levykaupassa 

16. Elokuvassa ei käytetä alkoholia tai muita päihteitä 

17. Elokuva omalta syntymävuodeltasi 

18. Elokuvassa joku kidnapataan 

19. Elokuvassa on palomiehiä/pelastajia 

20. Ulkomainen elokuva, jossa on mukana suomalainen näyttelijä 

21. Elokuvassa on yksi tai useampi pitkällä otolla (long take) kuvattu kohtaus 

22. Elokuva, joka perustuu rikoskirjaan 

23. Elokuva, jossa näyttelee Marilyn Monroe 

 

25. Elokuvassa on käytetty Sovcolor-filmiä

26. Elokuvassa ollaan sademetsässä 

27. Espanjankielinen elokuva 

29. Elokuva, jonka hahmolla on tatuointi 

30. Elokuvassa perutaan häät 

31. Elokuvassa on tekoäly 

32. Elokuvassa muokataan ihmisten muistoja tai unia 

33. Elokuvassa luetaan karttaa 

34. Elokuva, jossa näyttelee Robert Redford 

35. Elokuva, jonka tekemiseen on osallistunut Kampela-palkinnon saaja 

36. Elokuvassa on hämähäkinseittiä 

37. Elokuva, jossa esiintyy John-niminen henkilöhahmo 

38. Elokuva perustuu Roald Dahlin kirjaan 

39. Elokuvassa juodaan kahvia 

40. Elokuvassa ollaan Berliinissä 

42. Elokuva, johon olisit tarvinnut etukäteen sisältövaroituksen 

43. Elokuva, jonka katsoisit ystäväsi kanssa 

44. Kauhumusikaali 

45. Luontodokumentti 

46. Elokuva, jossa sairastetaan diabetesta 

47. Elokuvan pääosissa on lapsinäyttelijöitä 

48. Elokuvassa katsotaan elokuvaa 

50. Kotimainen jouluelokuva

Satakirjastojen elokuvahaaste 2026

Katso vuoden aikana 25 vapaavalintaista haastekohtaa. Jos olet elokuvien suurkuluttaja, katso kaikki 50.

Kokeile sinäkin! 

Elokuvahaaste Satakirjastot 2025

Katsoin luultavasti noin 350 elokuvaa, joista vähintään 300 Aasiasta, mutta osuiko listalle, no ei. Osan nimi jäi kirjaamatta, mutta laitoin ne kuitenkin tähän listaan. Lopussa myös vuoden 2024 haasteen lista. Silloin osui vähän paremmin kohdalleen, mutta listalle päätyi silloin lähes jokainen katsomani elokuva. 

Katsotut 2025     ***   19/50   ***

7. Elokuvassa lauletaan kuorossa Minä ja miehen! morsian (31.3.)

8. Elokuvan päähenkilö on ympäristöaktivisti Koskinen Sana sanaa vastaan yksi päähenkilöistä on ympäristöaktivisti, jonka porukat sitovat itsensä kettingillä puuhun ja muutenkin osoittavat mieltään luonnon puolesta. (11.5.)

13. Elokuvassa on luonnonmullistus. Yhdessä kiinalaisessa elokuvassa oli maanjäristys ja parissa taanvyörymä. Nimiä en kirjannut. 

15. Elokuvassa synnytetään. Synnytettiin useammassakin elokuvassa 3-5 lasta, mutta jäi kirjaamatta. Ekan bongasin (18.9.)

18. Elokuvassa tanssitaan Happy together, argentiinalaiset tangoa hongkongilaisessa LGBT elokuvassa. (12.1.)

22. Elokuvassa menehdytään pitkäaikaiseen sairauteen. Päähenkilön leukemiaa ja päähenkilön vanhempien syöpää esiintyy myös kiinalaisissa elokuvissa. 

24. Elokuvassa lomaillaan Jumanji: The Next Level. Tää oli kivaisa. (12.1.)

25. Elokuvassa vietetään keskikesän juhlaa/juhannusta Hilja maitotyttö (21.4.)

27. Elokuvassa on runo  Yhteinen sopimus. Runoilija lausui Goethen runon Blixtenille (16.3.)

29. Elokuvassa vieraillaan kirjastossa. Vierailtiin muutammassa kiinalaisessa elokuvassa mutta unohtui kirjaamatta. 

31. Elokuvassa on karhu V2 Jäätynyt enkeli Karhu löytyy mm. omakotitalon pihasta, Pori vaakunasta ja kalja mainoksesta leffan alussa. (19.2.)

33. Elokuva, jonka katsoisit ystäviesi kanssa... ja katsoinkin Levoton tuhkimo (9.1. neulontanäytöksessä) 

34. Elokuva aikuistumisesta Armeijassa tehdään miehiä. Rykmentin murheenkryyni (7.7.)

36. Kouluun tai opiskeluelämään liittyvä elokuva. Katsoin useampiakin higs schoolnelokuvia Kiinasta, nimet jäi kirjaamatta. (17.9.)

39. Agatha Christien kirjaan perustuva elokuva  Idän pikajunan arvoitus  uusin versio (15.3.)

41. Elokuvan pääosan esittäjä/esittäjät eivät ole enää elossa Nikkarin Esko on kuollut. Tilinteko. (19.2.)

43. Elokuvassa tapahtuu syrjintää Äideistä parhain. Heikki Hietaniemen kirjaan perustuva elokuva pojasta, joka joutui sotalapseksi, jota kiusattiin koulussa ja Ruotsin kotona alkuperänsä ja kielen vuoksi. ❤️ (11.5.)

44. Elokuvassa näyttelee muusikkona tunnettu näyttelijä Häjyt Samuli Edelman ❤️ (15.3.)

48. Elokuva yhdistelee eri lajityyppejä Senkka nenästä pojat toimintaa, komediaa ja parodiaa (15.3.)

Katsomatta jäi Satakirjastojen elokuvahaaste 2025: 

1. Elokuvasarjan neljäs osa

2. Musikaali 

3. Elokuvassa puhutaan saamea 

4. Elokuva, joka ainakin osittain tapahtuu vuonna 1985

5. Eurooppalainen dokumenttielokuva

6. Star Wars -elokuva

9. Cesar-palkittu elokuva 

10. Elokuvassa ei ole ihmisiä 

11. Elokuvassa näyttelee Tony Leung 

12. Irlantilainen elokuva 

14. Elokuva sijoittuu Israeliin tai Palestiinaan 

16. Kysy henkilökunnalta suositus 

17. Elokuva, jossa käytetään Wilhelmin huutoa (Wilhelm scream) 

19. Elokuvassa selviydytään luonnossa 

20. Elokuvassa on jumalhahmo 

21. Kotimainen elokuva 70-luvulta 

23. Elokuva, jossa ohjaaja näyttelee myös pääosan 

26. Elokuva, joka oli pääosanäyttelijän läpimurto 

28. Elokuva, joka tapahtuu pääosin yhdessä huoneessa/paikassa 

30. Elokuvassa soi Stingin tai The Policen musiikkia 

32. Elokuva on palkittu leikkauksestaan 

35. Elokuvassa on sadonkorjuuaika  

37. Katsoin elokuvan, mutta en pitänyt siitä 

38. Elokuva rikkoo neljättä seinää 

40. Elokuvassa on käytetty rotoscoping-tekniikkaa 

42. Elokuva, jossa sosiaalisella medialla on iso rooli  

45. Elokuvassa on kurpitsa 

46. Elokuva oli taloudellinen floppi 

47. Elokuvan nimessä on etunimi 

49. Vuonna 2025 ilmestynyt elokuva 

50. Elokuvassa kaadetaan joulukuusi

Julkaistaan samassa myös 2024 haasteen "suoritus" 

2024

En ole mikään elokuvien katselija nykyään, mutta katsotaan miten pitkälle pääsen tänä vuonna. 

Katsottu      ***   26/50   ***

-Olkaa järkevä.

-En ole tunnettu siitä. (Kolmas mies)

1. Elokuvasarjan 3. osa Auroran murhakerho Kolme huonetta ja ruumis.
2. Elokuva, joka löytyy Elonet-palvelusta Ei se mitään sanoi Eemeli (20.12)
3. Elokuva, jonka nimessä on kuukausi August järjestää kaiken (5.2.)
4. Talvielokuva Ei se mitään sanoi Eemeli (13.12.)
5. Aasialainen, ei-japanilainen, elokuva Koulu maailman laidalta, Bhutan. Mikähän vaatii Suomen bruttokansanonnellisuus, kun Bhutanissa se vaatii että kaikki koulutetaan.(19.11.)
6. Elokuvan päähenkilö on rikollinen Hudson Hawk - varkaista parhain (11.12.)
7. Elokuvassa ruoka on keskeisessä osassa Hamsterit (1.12.)
8. Elokuva, jonka katsoisit ystäväsi kanssa Book Club – väreileviä lukunautintoja (edesmennyt ystäväni Pirjo olis tykännyt tästä, minä en niinkään 10.11.)
9. Kotimainen dokumenttielokuva Armi elää! (7.9.) 
10. Elokuvan pääosassa on eläin  Lumi ja Pyry Suomen ensimmäiset pandat dokumenttielokuva (19.11.)
11. Elokuvassa lähdetään avaruuteen Dyyni dokumenttielokuvs (1.12.)
12. Elokuva, jossa ollaan armeijassa Kolmas mies. Sotilaat kuuluu armeijaan. Tässä olibä yhdessä pääosassa amerikkalainen majuri, mutta myös Neuvostoliiton sotilailla oli roolinsa sitävallassa sodan jälkeen. (18.11.)
13. Elokuvassa on henkilö, jolla on jokin kehityshäiriö Jokikyttä (21.12.) jos tappajalla ei ollut kehityshäiriö, niin ei sitten kellään.
14. Elokuvassa metsästetään Miekkailija oli metsästyksen kohteena (19.10.)
15. Elokuva, joka on itselle merkityksellinen Kainuu 1939 (8.8.)
16. Romanttinen jännityselokuva Dynamiittityttö (6.11.)
17. Elokuvassa pelataan jääkiekkoa ICE-breaker: The '72 Summits series.(Montreal 1972 Kanada/NL. 19.11.)
18. Elokuvassa tehdään teatteria Suomen hauskin mies (30.8.)
19. Elokuvassa eletään sodan aikaa Suomessa Tuntematon sotilas (uusin) (27.9.)
20. Elokuva, jossa näyttelee tai sen on ohjannut Mari Rantasila Halko lyhytelokuva (22.12.)
21. Elokuva, jonka pääosan näyttelijän syntymästä kulunut 100 v Hiipivä vaara Dolly os Alftan s. 1919
22. Elokuvassa ei ole autoja Lasse kaatuu, voi ei! (fiktiivinen lyhytelokuva Kekkonen neljännelle kaudelle) (19.10.)
23. Elokuvassa syödään leipää Baywatch (10.11)
24. Elokuvassa on FBI:n tai CIA:n agentti Mission Impossoble - Rogue Nation, 2015 (3.2.)
25. Elokuva, jossa vaara vaanii pinnan alla Lupaus 
26. Vuonna 2024 ilmestynyt elokuva Kyllä isä osaa (10.11.) 

Katsomatta:

1. Goya-palkittu elokuva
2. Elokuva, jossa ollaan aavikolla
3. Elokuvassa näyttelee Marlon Brando
4. Elokuvassa on presidentti
5. Elokuva, joka on jättänyt jälkensä populaarikulttuuriin
6. 1920-luvulle sijoittuva elokuva
7. Kysy kirjaston henkilökunnalta suositus
8. Elokuva, jota on kuvattu Satakunnassa
9. Suoraan DVD:lle tai suoratoistoon julkaistu elokuva
10. Elokuva, joka aiheutti kohua ilmestyessään
11. Elokuvassa soitetaan jazzmusiikkia
12. Elokuva, jossa on vain 1 tai 2 henkilöhahmoa
13. Movie Brats -ohjaajan elokuva
14. Elokuva on palkittu äänisuunnittelusta
15. Elokuvassa on robotti keskeisessä osassa
16. Islantilainen elokuva
17. Elokuva, jossa seikkailee kioskikirjallisuudesta tuttu hahmo
18. Elokuvassa on noita
19. Tragikomedia
20. Elokuva on kuvattu Afrikassa
21. Elokuva, jossa on sininen hahmo
22. Kuvataiteilijasta kertova elokuva
23. Joku
24. Joku joulu juttu.