Lomailun vuoksi koko Runon ja suven päivä unohtui. Muistin vasta illalla kun näin marketin lipputangoissa viisi Suomen lippua. Se oli poikkeuksellista, sillä huomioitteni mukaan ympäri vuoden omin lipun liputtavat yritykset harvoin jaksavat liputtaa muuta kuin omalla lipulla, ja silloinkin harvoin kaikilla lipputangoilla kerralla. Onneksi runoutta voi kunnioittaa joka päivä, joten julkaisen tämän keväällä kesken jääneen päivityksen pari päivää myöhässä.
"Proosan kirjoottamiseksi on aina löydettävä jotain sanottavaa. Runoiltaessa se ei ole välttämätöntä." (Louise Ackerman)
Minulla on aina ollut lämmin ja käytännönläheinen suhde runoihin, vaikka myönnän, että hektisimpinä vuosina runoja ei juuri tullut luettua. Mieli kaipasi silloin enemmänkin dekkareita. Nuorempana sen sijaan lainasin yhtenäkin kesänä systemaattisesti kotikunnan kirjastosta runokirjoja ja luin niitä aakkosjärjestyksessä, silloin kun ei ollut muuta tekemistä.
Samaa käytännöllistä lähestymistapaa noudatan välillä vieläkin. Maaliskuussa lainasin reilu 40 runokirjaa.
Nuorena lupasin, että vuonna 2025 julkaisen runokirjan. Hirveän täyttä ei ole pöytälaatikossa, joten voi tulla kiire.
Berchoux on kirjassa La Gadtronomie, 1801, sanonut:
"Runo ei ole milloinkaan päivällisen veroinen"
Minusta se riippuu päivällisestä. Tähän ikään mennessä on tullut syötyä monenlaisia päivällisiä. Harvoin kuitenkaan niin loisteliaita, ettei sitä joku runo päihittäisi.
Yhdet loistavimmista päivällisistä olen syönyt Rautalammilla kun siellä järjestettiin karjalaiset pidot 2003 kesällä. Niistä päivällisistä ei puuttunut muu kuin yöuinti, mutta sitä en osannut kaivata.
Ruokalajeja oli lukuisia niin, että ruokaryyppyjäkin oli viisi ja joidenkin ruokalajien välillä oli suuta puhdistava väliruoka. Ruokalajien välissä oli ohjelmaa ja pöytäseurakin oli mukava.
Siltä(kin) reissulta ostin runokirjan, jonka oli tehnyt Rautalammin Peuran museon perustajasukuun kuuluva mies, Albert Kukkonen. Kirjan tarkkaa sijaintia hyllyssä en osaa sanoa, joten kirja jää nyt kertaamatta, mutta Peuran museosta Rautalammilta se löytynee edelleen, sillä museo on koonnut runot kirjaksi Rautalammin runoniekan Albert Kukkosen Runoja. Kirja löytyy Project-Guttenbergistä, jos ei ole asiaa Rautalammille. 
En ole reiluun kymmeneen vuoteen ostanut juurikaan kirjoja, mutta myönnän edelleen katsovani melko tarkkaan kaikki vähänkin vieraammat runokirjat. Etenkin museoissa.
Vierastan runoutta, mistä on vaikea sanoa, onko kyseessä minuuttinovellikirja, jonka novellit on muotoiltu runojen näköisiksi, vai runokirja. Joitain poikkeuksia toki on, kuten kesäkuussa uudelleen lukemani Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina, mikä ei tunnu novellikokoelmalta vaan peräti elämäkerralliselta pienoisromaanilta.
Runoja on siinä mielessä kuitenkin hyvä lukea miten vaan, missä vaan ja millä kokemuksella/silmälaseilla vaan, sillä runous jos mikä, on kirjallisuuden laji, jota voi jokainen tulkita miten haluaa. Tai olla tulkitsematta.
