Huhtikuussa luetut 2025

Huhtikuussa oikein yllätyin itsekin, miten vähän kirjoja määrällisesti tulikaan luettua. Vain 27. Tosin, on sitä siinäkin. Jotenkin oli vähän turnausväsymystä viime kuun kirjamonopolista. Se oli mielenkiintoinen kokeilu, mutta totesin, että omasta lukemisestani menee hieman nautinto, kun ei voi vain surffailla kirjapinossa. Etenkin kun neljä lukupiiriänikin vaatii jotain aikatauluttamistani kevät- ja syyskuukausina. 

Bennett S.J. Timanttitapaus : Hänen majesteettinsa tutkimuksia osa 4. Tällä kertaa ollaan 1950-luvulla. Elisabet II elää kuningattaren lapsiperhe arkea. Kuningatar äiti havittelee Margaretille tiaraa, mutta joku muu ostaa sen ja heti tiara löytyy kuolemantapauksen yhteydessä. Englanti. (12.4.) 🌟🌟🌟

Cedervall Marianne Viimeisen laulun kaiku - Muldvaldsin murhat osa 5. Italian matkalla tavattu sukututkimusta tekevä mies panee kylän sekaisin. Ruotsi.

"Hanki nastat. Ne on halpa henkivakuutus." (24.4.). 🌟🌟🌟

Echenoz Jean  Pitkä juoksu. Emil Zátopekin juoksujaelämäkerta. Keltaisen kirjaston kirja ei tuottanut pettymystä, vaikka toissa vuonna näin elokuvankin aiheesta. Tsekki.(7.4.) 🌟🌟

French Tana Pimennossa - Dublinin murhat osa 1. Huhtikuun lukupiiriin aiheena oli Irlanti ja yritin etsiä dekkaria, mitä en ollut lukenut. En löytänyt kuin kaksi aiemmin lukemaani. Unohdin katsoa BookBeatista, mitä en nyt käytä. Sieltä tämäkin olisi näkynyt. Yksi lukupiiriläisistä oli tämän löytänyt ja olihan se minunkin äänikirja palvelussa tarjolla, vaikkei ollutkaan luokiteltu irlantilaiseksi. Pah. Tykkäsin kirjasta. Toinen osa sen sijaan jäi kesken. Peite tehtävät ei ole mun suosikkeja. Tässä etsittiin nuoren tytön tappakaa. (29.4.) 🌟🌟

Greenwell Garth Kaikki mikä sinulle kuuluu. Amerikkalainen opettaja on opetustyössä Bulgariassa. Mies etsii itselleen oitis miesseuraa ja löytääkin kiihottavan miehen. (7.4.) 🌟

Hergé Faaraon sikarit. Sarjakuva on alkupään tuotantoa vuodelta 1934, ja hahmot hieman hakevat vielä itseään, mutta Tintti on jo Tintti. Egypti/Intia (21.4.) 🌟

Hopping Lorraine Jean Egyptin muumio : kurkistaa sisään! Kirjastossa suositeltiin tätä, kun kyselin kivoja kirjoja Egyptistä. Kirjassa kerrotaan muumioiden tekemistä, niihin liittyvistä perinteistä ja uskomuksista. (30.4.) 🌟🌟🌟

Jæger Jørgen Karma on Ole Vik -sarjan viides osa. Ensin sattuu itsemurha, sitten katoaa sen ilmoittaja, etsiminen on yksi seikkailu pimeässä, satuu tulipalo ja sitten tulee räjähdys... Onkohan kirjailija ihastunut tulipaloihin, sillä edellisessäkin kirjassa oli iso tulipalo. Norja (5.4.) 🌟🌟🌟

Jokinen Seppo Viimeinen vääntö. Sakari Koskisen viimeinen kesä poliisivoimissa. Kirja alkaa perjantaista 12.7.2024. Itse olin tuolloin lähdössä risteilylle, muista kavereista oli iso osa Iissä. Tampereen tapahtumia ei tullut seurattua. Kaikenlaista näkyy tapahtuneen, jo Koskinen säntää lomalle palatakseen töihin toviksi ennen eläkettä... Mutta ei spoilata enempää. Edellisestä osasta en tykännyt, mutta tämä oli taattua Jokista.  Tampere/Australia.

"Kuulostaa hyvältä, otetaan uimavehkeet mukaan." (23.4.) 🌟🌟🌟

Kallifatides Theodor  Isäni, kreikkalainen : erään vanhan miehen muistolle. Ensin oli kirjailijan elämä Ruotsissa ja muistot, sitten Ateenassa hautajaiset ja isän päiväkirja. Minulla on ollut ennakkoluuloja tätä kirjailijaa kohtaan, mutta ainakin tämä sykähdytti. Kreikka (12.4.) 🌟🌟🌟

Kälviäinen Kaisu Missä äiti on? Kokemäen uunisurma. Vuonna 1960 kadonnut äiti löytyy 12 vuotta myöhemmin kodin uunin sisältä. Kokemäki (19.4.) 🌟🌟

Lohiniemi Leena-Maija ja Leskinen Jukka Saimaan valtakunta. Puumalassa tapahtuu jälleen! Tämä on selkeä jatko-osa edelliselle Rikoksen Vuoksi kirjan tapahtumille. Kelpo kirja, mutta itse tykkäsin ensimmäisestä osasta enemmän. (25.4.) 🌟

Outsider Tapahtui Monte Carlossa : Pekka Lipposen seikkailuja. Lipponen on kaikessa rauhassa hoitelemassa affäärejään Amerikan toimistossaan, kun saa sähkeen veljenpojaltaan Eskolta, joka on pulassa Monte Carlossa. Esko oli voittanut lotossa miljoonan ja lähtenyt katselemaan maailmaa sata tonnia taskussa. Kasinolla hän voitti rahaa, mutta sitten rahat hävisivät ja alkoi hurja seikkailu. Monaco.  (4.4.) 🌟🌟

Maula Hanni Vintagea ja veritekoja. Helvi Helve tutkii osa 1. Kiva kyläkauppias, äkäinen Tynell-keräilijä, äksy puudeli, tarmokkaita naisia Hauholla. Fiskarsin antiikkimarkkinoillakin käydään kun siellä on Tynell-luento.

..."Ja lähdit varjostamaan jotain gangsteria, Hämäläisen munkinpaistajan mandaatilla?" Anna täydentää lauseen. "Näin tein. Munkinpaistajan voimaa ei kannata väheksyä. Onko mitään ongelmaa, jota lämmin munkki ei ratkaisisi? " Hannu yrittää vitsailla... (24.4.) 🌟🌟

Mellanen Pirjo Matkustin Albanian. Mellanen osti asunnon Sarandasta, Albaniasta. Kaupunki sijaitsee Korfun lähellä, Italian saappaankoron korkeudella. 🌟🌟🌟

Patrakka Anu Ihailija. Nelson Monteira ja Kirsi lomailevat Lissabonissa, mutta ei Nelson osaa vain lomailla. Portugali. (4.4.) 🌟🌟

Pumpurs Andrejs (1841-1902) Karhunkaataja: Latvian kansallissankari. Eepos julkaistiin 1888, suomennettu 1988. Lāčplēsis on jättimäinen karhunkaataja, joka taistelee myös saksalaisia ristiretkiläisiä ja liiviälisiä vastaan 1100-1200-luvuilla. Osa paikoista ja henkilöistä on historiallisia, osa mielikuvitusta. Baltianmeri on Itämeri. Latvia. (6.4.) 🌟

Pyy Mari Minä katoa. Suomalainen Sandra lähtee Egyptin Aleksandriaan tpaamaan kuolleen äitinsä ystävää. Tarkoitus on tutkia äidin surmaa, joka on tapahtunut parikymmentä vuotta aiemmin. Reissusta tulee todellinen seikkailu vieraassa kulttuurissa. Onneksi apujoukkojakin on saatavilla.  (3.4.)🌟🌟

Rantanen Linda Kadonneet. Mielenkiintoinen hakuteos niille, jotka eivät aiemmin ole lukeneet/kuunnelleet kirjoja tai podcasteja kadonneista. Itselleni kirjassa ei ollut mitään uutta, koska viime vuosina olen kuunnellut varmaan likimain kaikki aiheesta julkaistut kotimaiset jutut. TrueCrime. (1.4.)

Sander Mari Ilolinnut : Rouva Kukkin tytöt osa 1. Tapahtumapaikkana Tallinna 1939-41. Juuri ennen sotaa rouva Kukk saa ostettua uuden talon pienen piirin bordellilleen, jossa viihtyminen on tärkeämpää kuin se, mitä tapahtuu makuuhuoneissa. Sitten syttyy sota Saksassa ja myöhemmin Suomessa. On vakoilua mutta myös rakkautta,  Viro (10.4.) 🌟🌟

Sebald W.G. Luonnon mukaan : Perusruno. Kirja löytyi runohyllystä, mutta mielestäni se oli enemmänkin säeruno. Selkokieliseksi sitä ei voi luonnehtia. Lainasin kirjan tulevan merilehmäpäivitykseni vuoksi, kuvittelin sen olevan nopeasti luettu, mutta lisätieto "piti" googlettaa alusta lähtien. Juutalaisilla oli tosiaan jo 1200-luvulla viitassaan merkki uskonnostaan ja Schwabacher -fontti on sitä selkeämmän näköistä tekstuuraa, kuten itse olen asian määritellyt. Merilehmäkin vihdoin löytyi.  (8.4.)

Setälä Salme Arpalippu. Leikittelevän kepeä rakkaustarina. Huvitti tuomari Koiran ajatus, että jokainen oikea nainen maalaa posliinia, kuten neiti Pitkänen. Olenhan itsekin entinen posliini maalauksen opettaja. Tämän kirjan kuva jäi vahingossa viime kuun luettuihin, vaikka luin sen loppuun vasta pääsiäisenä. Helsinki/Lontoo. 

"Minä taidan meistä kolmesta maisterista ollakin ainoa, joka on tenttinyt filosofian, sanoi Takanen. — Mutta minä olenkin uimamaisteri." (21.4.) 🌟🌟

Shealer L.T. Kissa, joka ratkaisi kolme murhaa. Kirjasta löytyy 10 yleisintä syytä tappaa joku: Seksi/ rakkaus, ahneus/ raha, kosto, salaisuuden säilyttäminen salaisuutena (nämä yhdessä =3/4 surmista), viha/ rasistiset ja homofobiset surmat, kiivastuksissa tehdyt tapot, rakkaan (perheen) suojeleminen, perheenjäsenen tappo avuksi esim. sairauden vuoksi (päätyy usein myös itsemurhaan), oman statuksen kasvattaminen esim. halutaan tapettavan virka tai viljelypalsta, sekopäät. Englanti.🌟🌟

Synge J.M. (1871-1909)  Aransaaret. Kirjailija vietti Aransaarilla viisi kesää, yhteensä 4,5 kuukautta kirjaten muistiin saarelaisten tarinoita ja arkea. Arjen kuvaajana Synge on loistava ja pikkutarkka. Melkein kuin olisin ollut itse mukana. Irlannin kansallisnäytelmäkirjailijana tunnettu kirjailija kirjoitti näytelmänsäkin pääasiassa saarelaisten elämästä. Saarella missä Synge asusti, asui noin 400 henkeä, yhteensä saarilla asui 2800 henkeä, nykyään n. 1600. Saarten kieli oli iiri. Saaret tunnetaan yksilöllisistä, yksivärisistä palmikkovillapaidoistaan. Irlanti (27.4.) 🌟🌟

Vala Vera Pimeyden paratiisi johdatti matkani taas Seycelleille. Kirja on Storytel only kirja. Paikallista voodoota, korruptiota, hyvä veli systeemeitä... 

"Näiden saarten ylle on langetettu Afrikan kirous. Se saa ihmiset lähtemään pois vannoen etteivät he koskaan enää palaa tähän viheliäisen loukkoon, mutta ennen pitkään he kaikki palaavat. Tämä paikka menee veriin. Afrikka kutsuu palaamaan luokseen kerta toisensa jälkeen." (26.4.) 🌟

Virtala Timo Sarajevo ja sen ympäristö : Savukeitaan matkaopas.  Kirjassa selkeä esittely Bosnia-Hertzegovinan historiasta ja kivoja, osin kyllä aika traagisiakin, tarinoita eri asioista. Itse matkailuvinkit ei tullut tarpeeseen. 

"Eksy, sillä vain siten voit löytää jotain sellaista, mitä et osaa etsiä." (11.4.) 🌟🌟

Örkény Isrván (1912–1979) Minuuttinovelleja. Mitä lukea kuunnellessa puhelimessa terveyskeskuksen jonotusääntä tai pysäkillä odottaessa seuraavaa menopeliä matkalla kotiin, kun aikaa on vähän mutta niukalti?  Örkény kuulemma kehitti tiivistämisen huippuunsa, ja pitihän sitä kokeilla. Unkari. (22.4.

Lukuviikko 2025 keskiviikko

Eilen illalla mietittiin kaverin kanssa, että koska ilmestyy odotettu tamperelaisdekkari. Itselläni ei ollut mielikuvaa kuin keväästä. Kaveri epäili kesäkuun ensipäivää. Ei viitsitty tarkistaa. Aamulla, kun heräsin, oli tullut ilmoitus äänikirjasta. Mikä ihana yllätys lukuviikolle.

Kirja oli tietysti Seppo Jokisen Viimeinen vääntö. Kirja alkaa iltapäivästä 12.7.2024. Oli perjantai. Itse olin lähdössä risteilylle ja myös komisaario Koskisella oli edessä loma. 

Mutta minne Koskinen lähtee? Ja miksi. Työkaverit epäilevät Kainuuta ja Koskisen kaverin mökkiä. 

Lomalla on myös 14-vuotiaat alajärveläiset, pesäpallojunioreihin kuuluvat tytöt, jotka ovat pesisleirillä Tampereella. Kolme tytöistä ottaa selfieitä sillan patsaiden kanssa, kun joku iso tyyppi viskaa tytöt veteen. 

Paljon muutakin tapahtuu, ja säästöäkin pitäisi saada. 

Eipä tullut luettua tänään sarjakuvapinoa vajaammaksi. Piti virkata Koskista kohti eläkettä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Molemmat työt edistyivät.

Toukokuussa luetut kirjat

Hertsumarepale sentään, nyt pitäisi siirtyä paksumpiin kirjoihin... Vaikka jemmattuja runokirjoja on vielä jäljellä tusinan verran. Muutama kirja sentään taisi tulla vähemmän kuin huhtikuussa, joten plussaa sekin. Tämä oli vähän outo lukukuu. Potterit, Zettenbergit, lisää runoja... Keskiössä piti olla Etelä-Aasia, josta luin vaivaiset 2 kirjaa, joista intialainen Gitanjali oli ehdottomasti kuukauden paras kirja. Se on nyt luvun alla uudestaan. 

Durling Ulf  Vanha juusto : salapoliisiromantisoitu tarina, joka jakautuu kolmeen tragiseen osaan. Ihastuttavan kepeillä sanoilla kirjoitettu dekkari Ruotsista, jossa kolmesta veikosta kokoontuvat eläkepäivien iloksi keskustelemaan dekkareista. Yhden papan poika on poliisi, ja ryhmä alkaa pohtia pojan kertomaa suljetun huoneen tapausta, missä 'iäkäs mies' (52 v.) surmataan pensionastissa. Kirjan tapahtumat on vuodelta 1969. Viihdyin. (4.5.)

Gadda Carlo Emilio Via Merulanan sotkuinen tapaus. Kuinka monessa kirjassa joku puree toisen korvasta palasen? Ja mikä on todennäköisyys, että sattumalta luet kaksi sellaista peräkkäin? Edellinen lukemani kirja oli Matti Remestä. Kirja on vuodelta 1957, ja tapahtuma-aika 1927. Roomaan tuli ikävä... Italia. 

"No, jaa. Kuka tahansa meistä on viaton ennen ensimmäistä lemmenseikkailuaan poliisilaitoksen kanssa." (28.5.)

Jokinen Seppo, Satuttamisen summa, Komisario Koskinen osa 29. Tamperetta vaivaa poliisien perhettä vainoavat ryöstelijät. Raija tarjoaa Koskiselle iltapalaksi 

Juustokukkoa (makkaraan viillot, niihin juustoa. Päihin oliivit silmiksi ja paprikasta heltta. Sitten uuniin. Koskinen tunnistaa tuoksun:

"Ei kai sitä muuten komisarioksi pääsisikään." (21.5.)

Katajisto Kati Vale-Jaakko : suomalainen huijaritarina 1700-luvunlta. Kaikkien auervaarojen äitikö tämä oli.... Perheellä ei ollut perijää, joten perijäksi kelpasi Venäjälle 1700-luvun alussa vihojen aikaan ryöstetty nuori mies. Jos nyt oli ensinkään siltä kylältä Isokyröstä ryöstetty. Mielenkiintoinen TrueCrime otteella kirjoitettu kirja. 🌟🌟🌟

Kaus Jan & Rinne Harri (toim.) Ajattelen koko ajan rahaa : kivikovaa virolaista nykyrunoutta. Pari runoa sykähdytti, mutta muuten vain ihan ok. Kirjaan oli saatu kiva kokoelma eri runoilijoilta ja runot liikkuivat samoilla hoodeilla. Viro.

Kilpi Marko Kirkkonummen kolmois-surma. Kirkkonummi. Muistan kauhistelleeni vauvan hukkumista aikanaan. Hirveä tapaus, jonka ratkaisua ei ole näkyvissä. Kirja perustuu viime vuotiseen rikospodcast-sarjaan, jonka olen kuunnelut. Vuonna 1990 elettiin eri aikoja. Dna tunnistusta otettiin käyttöön vasta 3 vuotta myöhemmin, kännyköitä ja nettiä ei ollut. Tutkija kuitenkin kertoi:

"Meillä on käytössä tietokone." (2.5.) 🌟

Lovesey Peter Salapoliisi silkki-pöksyissä. Urheiluromaani viktorianajan Englannista. 

Kirjassa poliisi solutrautuu laittomiin nyrkkeilypiireihin ratkoakseen murhatapauksia. (3.5.) 🌟🌟

Manner Juha, Ollikainen Milla Ulvilan surma, juttu 2472. Kirjassa yritettiin kovasti selittää juttua, mutta nekin uudet tiedot, joita kirjassa oli eivät saaneet vakuuttumaan puoleen eikä toiseen. Kohta alkaa olla kaikkien näkökulmat kirjoitettuna, Auerin näkökulmaa en ole lukenut. 

Musso Guillaume Kirjailijoiden salattu elämä. Ensimmäisen käännetyn kirjan jälkeen odotin tätä malttamattomana, mutta ei ollut minun tarinani tämä. Hyvin kirjoitettu, mutta petyin silti. Luen kuitenkin kolmannenkin kirjan syksyllä. En tykännyt naispäähenkilöstä joka käyttäytyi mielestäni päällekäyvästi kirjan alkupuolella. Ranska. (4.5.)

Mustonen Enni Kielon jäähyväiset Koskivuori-sarja 3. Kirjassa eletään vuotta 1939 ja talvisotaa. Kristiina on Kannaksella, Hanna Helsingissä. Kotona Oitissakin ollaan.  Taisin tykätä tässä sarjassa tästä eniten.🌟

Mustonen Enni Metsäkukkia asfaltilla. Koskivuori-sarjassa ollaan edetty 1950-lukuun. Pääosa tapahtumista on Helsingistä. 

Ollikainen Milla, Manner Juha Ulvilan surma juttu 2472. Syytön kunnes toisin todistetaan. Mielenkiintoinen nökökulma tapaukseen. Auerin näkökulmaa en ole lukenut, kaikki muut kyllä. Siksensä hyvä, että en aikanaan päässyt oikeustieteelliseen. Ei musta olis ollut golfaamaan... (20.5.)

Patrakova Inna Kultahammas. Venäläisten vappuretki 30.4.-2.5.1997, kohteina Helsinki, Tampere, Nokia. Mielenkiintoinen ja hauskakin tarina ryhmämatkalta Suomeen. (2.5.) 🌟🌟

Pertola, Esko, Kokemäen Uuno ja hänen juttunsa, Kokemäki. Oli Uunolla jutut. Välillä hyrisin naurusta, ja mietin olisko mulla pokkaa lukea noita nauramatta hirvipeijaisissa tai marttailloissa.

"Tanssitti mua yksi Nakkilan miäskin. Se olikin oikein aika poika. Kehu, että hänellä on kivinavetto ja lipputanko ja sektori. Ja sano viälä sillaikin, ettei hän juur toisen apua tartte muuta ko rahan rikkomisesta!."

"On sittenkin parempi olls sekarotuinen ihminen, kuin puhdasrotuinen sika." 

"Vieraista on aina iloa – ellei heidän saapumisestaan, niin ainakin heidän lähtemisestään." (23.5.)

Remes Matti Tappava tuliainen, Ruben Waara 3. Olennlukenut Ruben Vaaran seikkailuita vähän sieltä lisää täältä menetelmällä. Nyt kun kaikki on suoratoistossa, olen paikkaillut aukkoja. Hanko. 

"Tiedätkö mitään, mikä on näkymättömämpi kuin näkymätön mies? - - - Se on lihava keski-ikäinen nainen." Ruben Vaaran kuljetusliikkeen sihteeri. (27.5.)🌟🌟

Remes Matti, Islantilainen syleily. Hanko. (28.5.)

Rowling J. K. Harry Potter - sarja. En ole ennen kuunnellut tai lukenut Harry Potter -sarjaa kokonaan suomeksi. Alunperin olen lukenut neljä ensimmäistä kirjaa suomeksi, loput englanniksi heti kun ne ilmestyivät. Sittemmin olen kuunnellut sarjaa ruotsiksi. Niinpä Harry Potter ja Feenixin kilta, Puoliverinen prinssi ja Kuoleman varjelukset tulivat luettua nyt ensi kertaa suomeksi. Tällä lukukokerralla ihastelin erityisesti sitä, kuinka täsmällisesti elokuvien hahmot noudattivat kirjan kuvauksia. Tähtiä on vaikea jakaa, kun on niin monta kertaa lukenut kirjat ja nähnyt elokuvat. Englanti. 

Viisastenkivi  (10.5.)

Salaisuuksien kammio (11.5.)

Azkabanin vanki (13.5.)

Feniksin kilta (15.5.)

Puoliverinen prinssi. (17.5.)

Kuoleman varjelukset. (18.5.)

Siuntio sulosäkeen tarinat. (18.5.) 🌟🌟🌟

Ihmeotukset ja niiden. (18.5.) 🌟

Huispaus kautta aikojen. (19.5.) 🌟🌟

Harry Potter ja Kirottu lapsi. Vuoden ensimmäinen näytelmä. Luin tämän uutena, mutta tarinasta en muistanut juuri mitään enää. (20.5.)

Salonen Jari Päätin lukea koko Zetterman ratkaisee-sarjan ennen kuin luen uusimman, Käärmeen. Tykkään Zettermanin tyylistä ja konditorioiden korpuiksi kuivatuista hävikkipullista. Edelliset kirjat olen lukenut likimain sitä myötä, kun ne ovat ilmestyneet. Kirjat tapahtuvat pääosin Helsingissä, mutta ei tullut tälläkään lukukerralla kirjattua ylös tapahtumapaikkoja. 

Kuokkavieraat, Zetterman ratkaisee osa 1. Helsinki. 

Jahti. 

Kätkö.

Ontuva mies. 

"Ehkä minä pitäydyn jatkossakin elokuvissa, kirjoissa ja musiikin kuunteludda, hän päätti. Niistä saattoi harrastaa sisätiloissakin."Zettermanin mietteitä vanhuuden harrastuksista. 

Kaikki me kuolemme kerran. 

Ristilukki.

Bumerangi. Kirjassa purjehditaan. 

Käärme. Osa 8, 2024. Zetterermanilla itsellään on purjevene. 

Tagore Rabindransth Gitanjali. Bengalilaisia runoja, jotka ensi kertaa ilmestyi suomeksi 1917 Eino Leinon käännöksenä nimellä Uhrirunoja. Tagore voitti nobel-palkinnon näillä runoilla vuonna 1913. Uudessa, Hannele Pohjanmiehen käännöksessä on kaikki alkuperäisteoksen runot. Tykkäsin niin, että luen heti uusiksi. Intia. (27.5.) 🌟🌟🌟

Vakkuri Juha, Leokongo, runoelma. Kongon demokraattisen tasavallan historia 1800-luvunnloppupuolelta 1970-luvulle. Tätä kirjaa on tullut luettua kuin Iisakin kirkkoa rakennettu. Pitkään ja hartaasti. Syynä hitauteen ei ole kirjan huonous, päin vastoin. Rakastin sitä, enkä vaan malttanut lopettaa. Tämän kirjan voisi osaa itselleenkin. (23.5.) 🌟🌟🌟

Vilkuna Kustaa Paholaisen sota. Luin kirjan heti Katajiston Vale-Jaakon jälkeen. Ehkä antoisampaa olisi ollut lukea tämä ensin, mutta hyvä oli tämäkin. Pääpaino tässäkin kirjassa oli 1700-luvun Pohjanmaalla, mutta esimerkiksi Turku ja Ulvilakin tuli mainittua joidenkin tapausten yhteydessä. 🌟

Vuong Ocean  Lyhyt maallinen loistomme. Vietnamilaisen pohan pitkä kirje äidille. Olen lukenut kiehtovampiakin kirjeitä, mutta ihan ok tämäkin. En ehkä suosittele ainoaksi kirjeromaaniksi, jos olet sitä eysimässä. Sellaiseksi sopii paremminukrainalaiben  Rakas Ljuba tai senegalilainen Pitkä kirje. (30.6.)

Westlake Donald Turmion tiellä. Minä ja Westlake emme oikein tule toimeen, mutta tulipa taas kokeiltua. Ihan kiva tarina, mutta mitään ei jäänyt mieleen. Englanti. 

Lukumaratonilla luettua

Elokuun viimeinen viikonloppu,  venetsialaiset kotiparvekkeella itseni ja kirjapinon kanssa. 72 tuntia lukemista ja nukkumista, yhdestä yöstä nukuin ison osan parvekkeella, kun en luonnon päivänä sen edemmäs luontoa halunnut yöksi. Tervetuloa syksyn lempeän lämpimät ajat.

Luetut kirjat

1. Lasse Honkanen Murha ei ole taidetta, Arttu Lampare sarjan 2. osa, kuuntelin, 277 sivua 

Tykkäsin ekasta kirjasta ja tästä melkeinpä enemmän. Yhteistyö enon kanssa tuntuu toimivalta. Ällykkä on ihana sana, itsekin kutsun kännykkääni geokätkeillessä gepsukaksi. Molemmat tekee mielen iloiseksi, älykännykkähän on nykyään kuin lemmikkieläin, aina käsillä. Kirjassa oli murhan ja taiteen lisäksi mukavasti myös intertekstuaalista sisältöä. 

"Punaviini sopii taiteilijalle kuin baskeri päähän."

2. Tiina Forsman Annikki Nissinen selvittää murhan. Toivon todellakin, että Annikki Nissinen ja inkeriläistaustainen naapurinsa Helmi Orlova selvittävät rikoksia jatkossakin. Kirjan rouvat oli mielestäni mainio tiimi. 

Kirja on leppoisan kotoisa. Murhaa ratkotaan sauvakävelyllä ja kirkkokahveilla. Samalla Maahan muuttanut Helmi saa ystävän, oppii enemmän suomea ja kotoutuu. Itsellenikin kelpaisi jälleen Helmin kaltainen ystävä. 1990-luvun lopulla minulla olikin samankaltainen naapuri Gruusiasta. Sitten muutin Mikkeliin ja kun ei vielä ollut suomea, ystävyys jäi. 

3. Minun on pitkään pitänyt tarttua Jaana Lehtiön dekkari sarjaan. Aloitin Kuka viisautta rakastaa -kirjasta. Ehkä jatko-osat on innostavampia, kuten monessa muussakin sarjassa. Nyt sarja on kuitenkin aloitettuna. 

4. Eka keskeneräinen paperikirja, joka ei ollut edes kuvan pinossa, oli George Simenonin Keltainen koira : komisario Maigretin tutkimuksia. Kirja oli jäänyt kesken, kun se vaan ei innostanut. Tämä ei missään nimessä ollut paras Maigret, jota olen lukenut. Kuinkahan mones ranskalainen kirja tämä oli tänä vuonna, vaikka en ole mitenkään erityisesti innostunut ranskalaisista kirjoista. 

5. Yhtälainen pettymys oli odotetusti perulainen Mario Vargas Llosan Maytan tarina. En ole tämänkään kirjan jälkeen vielä mikään eteläamerikkalaisten klassikoiden fani, mutta en löytänyt muutakaan perulaista kirjaa korjaamaan kokomaailma-haasteeni Peru-puutteita. 

No, nyt on luettu laatukirja Perusta, mutta en siis viihtynyt. Seuraavaksi pitää ottaa jotain takuuvarmasti kivaa, jotta jaksaa vielä sunnuntain. 

6. Aamu Nyström I. K. Inha Valokuvaaja, kirjailija, kulttuurin löytöretkeilijä on odottanut luku vuoroa muutaman viikon. Luin Inhasta ensi kerran tänä kesänä, ja löysin tämän kirjan täydentämään tietojani. 

Nyström on Inhan veljentytär, ja omaa siten sisäpiirin tietoa. Inha tunnetaan valokuviensa ohella mm. polkupyörien maahan tuojana. 

7. Eila Palmgrenin Verenpunaiset ravut oli maratonini viimeinen kirja. Kuvittelin ensin, että en ole sarjaa lukenut, mutta huomasin lukeneeni yhden kirjan vuodenvaihteen tienoilla. 

Tykkäsin tästä sarjan ensimmäisestä ja siitä myöhäisemmästäkin kirjasta. Työttömän pätkätöihin on helppo samaistua. 

Sivut

277+223+260+62+374+270+197=1663 sivua. Eli melkein normaali kotiviikonloppu 🤔

Yhteenveto

Muuten hyvä, mutta olis ollut kiva, jos edes maratoni olisi innostanut tarttumaan kirjoihin, jotka on olleet pitkään vireillä. No... Ehkä ensi viikonloppuna. 

Kivaa oli tälläkin kertaa! Kiitos! 

Kahvia, kahvia, kahvia

Postimuseo antoi vapaalipun näyttelyyn, mutta kirjat ja ajatukset ovat omiani. 

* * *

Minä ja kahvi. Me ollaan oltu kimpassa jo lähes 50 vuotta. Aloitin kahvinjuonnin viimeistään 5-vuotiaana  syömällä pullamössöä... Jap jep, pullamössösukupolvea ollaan. Kahvinjuonti on geeneissä, olen perinyt sen isän äidiltä, jolta perin myös vahvat hiukset.

Vaikka kaikki muuttuisi, kahvia pitää saada. Marzi Nyman, Kuppi kahvia, tilkka toivoa. 

Tuo oli myös mummoni motto sota-aikana. Mummo vaihtoi maatilan tuotteita kahviin. Jostain sitä aina löytyi, kun monet saivat Amerikan paketteja.Toisilla on erilaiset arvot ja mielihalut, sota-aikanakin. 

Muutkin suomalaiset ovat kovia juomaan kahvia. Suomi taitaa olla ainoa valtio, jossa jo työehtosopimuksissa on määritelty kahvihetki kaikelle kansalle. Tosin ruotsalaiset ovat brändänneet kahvitaukonsa meitä paremmin; jopa matkailumainoksissa näkemäni fika on rentouttava hetki kahvin ja leivonnaisen, esimerkiksi kahvipullan kanssa.  

Ensimmäiset kahvit juotiin Suomessa 1700-luvulla. 1756-61 kahvin juonti oli kielletty koko Ruotsissa, mutta kahvin makuun päässyt kansa ei alistunut, vaikka kieltoja asetettiin senkin jälkeen lyhyemmiksi ajoiksi. 

Vuonna 1802 Ruotsin kuningas antoi luvan juoda kahvia "toistaiseksi". Se sattuikin sopivaan aikaan. Sitä myötä kahvinjuonti oli meillä erikseen sallittua, kun Suomi liitettiin Venäjään... eikä lupaa ole sen jälkeen poistettu. Tosin kahvia ei ole aina ollut saatavilla. Silloin on tartuttu korvikkeisiin, erityisesti paahdetuista rukiinjyvistä tai vaikkapa voikukan juurista tehtyyn kahvin kaltaiseen juomaan. 

Itse olen maistellut viljasta paahdettua kahvin korviketta muutamia kertoja. Korvikkeen väri on ollut sameampaa ja kahvin joskus niin huumaava tuoksu on puuttunut, mutta veikkaan, että sokkotestissä en ainakaan nuhaisena erottaisi kahvia hyvästä korvikkeesta. ---- Paitsi juomisen jälkeen, sillä korvikkeista puuttuu kahvin piristävä vaikutus. Juuri siihen olen ainakin itse koukussa pahan kerran. 

Muutama vuosi sitten päätin viettää alkuvuoden ilman kahvia, mutta pakko tunnustaa, että aivot eivät toimineet totuttuun tapaan vaan tuntui, että ajatuksia piti kaivaa kuin sumun keskeltä. Varsinaiset vieroitusoireet sentään hävisivät parissa viikossa. Sen jälkeen olen todennut, että vaarallisempiinkin aineisiin voisi olla riippuvainen. Olen lähes 60-vuotias, joten onko kahviriippuvuudella enää mitään väliä.  

Keväällä kävimme marttaporukalla Tampereella Vapriikissa. Liian harvoin tulee lähdettyä varta vasten "vain" museoon. Usein se museo on reissun sivuasia. 

Vapriikissa oli Postimuseon puolella kaksikin kahvinäyttelyä, jotka halusin ehdottomasti nähdä. 

Toinen oli Kahvi kortilla, johon oli valittu seinällinen postikortteja Seppo Louhivuoren mahtavasta, noin 2000 kortinkahvikorttikokoelmasta. Kokoelma on ollut esillä muuallakin, ja toivon että on jatkossakin. Monet kortit nostivat muistoja pintaan. 

Itsekin keräilen kahvikortteja, mutta oma kokoelmani käsittää vain muutaman kymmenen korttia, kenties vähän yli sata, joten ihmettelemistä riitti.

Näyttelyn kortit oli ryhmitelty eri aiheiden mukaan. Esillä olevissa korteissa oli joitain samoja, mitä itsellänikin on. Oli mukava bongata tuttuja kortteja. 

Toinen näyttely oli nimeltään Aamukahvi ja tuore lehti. Se olikin mielenkiintoinen näyttely vaikka kahvilla ei pettymyksekseni näyttelyssä ollut juurikaan merkitystä. 

Toki suomalaiseen kulttuuriin kuuluu kotiin yöllä kannettu sanomalehti ja sen seurassa juotu aamukahvi. 

Näyttelyssä sai paljon informaatiota lehden synnystä ja sen saamisesta omaan postilaatikkoon. Sain mm. soittaa toimitukseen, ja istua postinjako "mönkijän" kyytiin. 

Hienot näyttelyt siis tälläkin kertaa. Kannatti lähteä. Etenkin, kun kahvilasta löytyi vielä Apina-näyttelyä varten valmistettua suklaa-banaanikarkin makuista kahvia. Nam. 

Kuppi kahvia, tilkka toivoa on Laura Siltalan kokoama kirja julkkisten suhteesta kahviin. En ole yleensä kovin innostunut novelleista tai monen ihmisen kirjoittamista kokoelmista. Olen sitä mieltä, että lyhyet tarinat ovat pintaraapaisuja. Tässä kirjassa oli toisin, sillä suhde kahviin on loppujen lopuksi sangen suppea aihepiiri. Niinpä pidin kirjasta ja opin tuntemaan hieman paremmin tunnettuja ihmisiä ja etenkin heidän kahvisuhteitaan. 

Aira Samulinin suhde ohuisiin, posliinisiin ruusukuppeihin oli entuudestaan tuttu, mutta monien muiden kahvisuhde oli itselleni uusi ja löytyipä muutama henkilökin, joista en ollut kuullutkaan aiemmin. 

Jos päivään sisältyy palavereja, niissä kuluu kuppi puoleen tuntiin. Toni Wirtanen, Kuppi kahvia, tilkka toivoa

 

Yksi omastakin kirjahyllystä löytyvä kahvikirja on Tuija Saarisen Pannu kuumana. Siitä löytyy monenlaista muistoa ja tietoa kahvista. Kirjaan on aina kiva palata. 

Viihdyn kahviloissa, ja niin viihtyy moni muukin; esimerkiksi Satu Waltari kirjassa Kahvila Mabillon. Siinä Waltari kertoo nuoruusmuistojaan Pariisista. Pariisilaiseen kahvilaan voisin lähteä oitis, vaikka muuten Pariisi ei tehnyt suurta vaikutusta, kun siellä muutama vuosi sitten kävin. 

Kahvin maailmanmarkkinahinta on viime vuosina kohonnut huonojen satojen ja kasvaneen kulutuksen vuoksi. Viimeaikoina tummapaahtoiset kahvit ovat maksaneet reilun 8 euroa paketti, kun vielä pari vuotta sitten kympillä sai 3-4 pakettia, kunhan hiukan vertaili kauppojen tarjouksia. Myös pakkauskoot ovat pienentyneet 25-50 grammaa. 

Sofia Laineen ja Kaisa Kyllikki Karjalaisen kirja Kahvin hinta - kertomuksia nicaragualaisista kahvintuottajista kertoo kahvin tuotannosta Etelä-Amerikassa. Olen lukenut vuosien saatossa useampia lehtijuttuja eri maiden kahvin tuottajista ja Reilun kaupan kanvista, mutta jotain uutta tästäkin kirjasta jäi käteen. 

Suurimmat kahvintuottajamaat löytyvät Keski-Amerikasta ja Afrikasta Kenian ja Etiopian tietämillä. Tänä kesänä luin, että myös Sisiliassa on alettu kasvattaa kahvia. 

Itselleni maistuu parhaiten 3-4 paahtoasteiset, italialaisittain paahdetut kahvit, mutta aina ei voi valita. Pääasia on, että kahvia on saatavilla. Onneksi kahviloissa on nykyään lähes itsestään selvyytenä se, että tarjolla on sekä tummaa että vaaleaa paahtoa. 

Työpaikat voivat sen sijaan olla haasteellisempia kahvikissojen mielitekojen täytössä. Pari vuotta sitten aloitin uudessa työpaikassa, missä oli Mocka-master -keitin, jolla voi keittää samaan aikaan kahvia kahteen kannuun. Parin viikon pehmittämisen jälkeen sain kahviostajan ostamaan tummapaahtoista kahvia. Merkitsin keittimeen kumpaa kahvia kannuun valui. Itsekin hieman yllätyin, että tummapaahtoisen kahvin ystäviä oli erityisesti aamuisin tasan puolet juojista. Joskus on hyväksi miettiä käytäntöjä uusiksi. 

Monilla kirjoilla on houkuttelevia nimiä kuten Jouni Lompolon Pieni kuppi kahvia. Itselleni kirja oli toisaalta pettymys - kahvi ei ollut keskilssä, ja toisaalta mukava lisänautinto kahvihetkiin. Kirjan novelleista löytyi mm. jännitystä ja kivan humoristisia kielikuvia. 

Kahvitaukoihin sopii myös äänikirja Virkistävä kahvitaukomeditaatio. Kahvi toimii taukona työstä, mutta lyhyt meditaatio toimii vähintäänkin yhtä hyvin. Työehtosopimuksissa on määritelty päivän kahvitauot, mutta ei sitä, että kahvia olisi aivan pakko juoda. Saa sen ajan rentoutua tai vaikka nukkuakin. 

Koronabreikien aikana myös minä tutustuin YouTubessa Lotta-Sofia Saahkoon ja hänen pappaansa. Itselleni ei koskaan ehtinyt muodostua suhdetta tuffan tai pappaan, jotka kuolivat kun olin 3-5-vuotias, joten on aina innostavaa lukea muiden pappakokemuksista. 

Lotta-Sofian pappasuhde parani, kun hän tuli koronabreikin ajaksi Lontoosta papan luo asumaan. Yhteiselon aikana alkoi syntyä kirjoja, joista olen lukenut nyt Papan evakkomatkasta ja elämästä kertovan Papan kanssa kahvilla sekä Kahvia ja karjalanpiirakoita, missä Lotta haastattelee muitakin evakkoja. 

Agnès Martin-Lugandin Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia -kirjassa ja sen jatko-osassa Huolet pois, elämä on helppoa päähenkilö omistaa Pariisissa kirjakahvilan, mutta henkilökohtaisen surun vuoksi hän päätyy pitämään taukoa yrittämisestä ja muuttaa joksikin ajaksi Irlantiin. Päähenkilön parhaita nautintoja on kuppi hyvää kahvia. Siihen on helppo samaistua. Luin kirjat ihan tätä kirjoitusta varten, mutta yllätyin siitä, että jopa tykkäsin niistä. Hyvin kirjoitettuja kirjoja. Tosin en voisi kuvitella lukevani tämän genren kirjoja montaa peräkkäin. Kahdessa oli aivan tarpeeksi, luultavasti koko vuodelle. 

Runebergin varjossa

Eilinen Runebergin päivä nosti taas mieleeni pari vuotta sitten näkemäni meemin. Kuvassa istui Fredrika Runeberg ja tekstinä oli jotain sinnepäin kuin: 

"Se tunne kun sinut muistetaan vain jostain tortusta"

Herra Runebergillä oli ansionsa, joita en yhtään väheksy. Samaan tapaan kuin paremmin tuntemani Lucina Hagman oli J.L. Runebergin sytyttäjä. Harva suomalainen ylioppilas viitsisi kokoontua yösydännä laulamaan Jukka Viikilän (kaksi Finlandia palkintoa) ikkunan alla. Ei edes läpällä. 1800-luvulla tuota intoa piisasi. 

Kaiketi Runeberg puhui kuin [Runeberi], vaikka erään vitsin mukaan olikin kankeakielinen ja  jossain pitänyt lyhyen pöytäpuheen nousten seisomaan, ja sanoen, muut ne puheita pitelee, minä poika pyörähtelen vaan.  

Runeberg myös kirjoitti kuin Runeberg. Vahvasti, innostavasti ja kulttuuri-identiteettiä luoden. 

Mutta minun ei pitänyt puhua tänä vuonna herrasta vaan rouvasta. Fredrika Runeberg eli kuuluisan puolison varjossa. Siinä missä herra Runeberg istui metsästysmuistojensa keskellä isossa työhuoneessaan, kirjoitti Fredrika pienen pöydän ääressä valvoen samalla, että perhe sai ruokaa ajallaan ja että taloudessa oli muutenkin asiat kunnossa. 

Fredrika parka. Fredrika sentään oli maamme ensimmäinen historiallisen romaanin kirjoittanut nainen ja itse asiassa ensimmäisiä ylipäätään historiallisen romaanin kirjoittaneita suomalaisia. Sakari Topeliuksen Välskärin kertomukset ehti painoon ennen Fredrika Runebergin romaania, mutta sekin vain siksi, että Runebergin kirja lojui heidän kotinsa pöytälaatikossa peräti 10 vuotta ennen kuin sitä tarjottiin kustantajalle. Sääli, että Fredrika Runeberg on pahasti unohdettu. Yleensä hänet muistetaan vain 5.2. ja silloinkin puolisonsa tai kuuluisan tortun kautta. Jälkimmäinen taisi olla kyllä alunperin pietarsaarelaisen leipurin luomus.  

Pakko miettiä hetki myös sitä, että  jos 1800-luvun  vähistä kirjailijoista unohdetaan merkittäviä kirjailijoita, niin mitä meidän aikamme kirjailijoilla on aikaa vastaan. Sääli Kaari Utriota ja kumppaneita, kohta hekin unohtuvat uusien kirjoittajien tieltä, jos näitä alansa pioneerejäkään ei muistella. 

Runebergin päivän kunniaksi kuuntelin Fredrika Runebergin historiallisen romaanin Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä (-kertomus isovihan ajoilta). Kirja on julkaistu ensi kertaa ruotsiksi 1858 ja suomeksi 1881. 

Luen harvoin historiallista romantiikkaa ja vielä harvemmin pelkkää romantiikkaa, mutta sen verran niitäkin on tullut luettua, että saatoin itse todeta, että itse tarinalla ei ole mitään hävettävää. 

Käyttämässäni suoratoistopalvelussa tarjolla ollut kirja on 1914 kuolleen Arvo Lempirannan käännös, joten kieli ei kaikilta kohdin ollut nykykielen mukaista. Kirja on kuitenkin käännetty uudelleen 1981 vuonna, joten paperikirjan lukijalla on valittavana nykykäsitykseen paremmin soljuvaakin tekstiä. Itseäni vanha käännös ei hatiannut, sillä se sopi mielestäni jopa hyvin 1712 vuoden maisemiin, vaikka lauserakenne olikin välillä melkolailla monimutkainen. 

Kirjan pääpaikkana on Tampereella sijaitseva Hatanpään kartano, joten oli mukava saada kuntahaasteen Tampere-kohtaan muutakin kuin Seppo Jokisia ja Weksi Korhosia. 

Kirjan päähenkilö Margareta joutuu eroon äidistään ja sisarestaan kun naisvaltainen perhe pakenee kartanosta venäläisiä sotilaita. Toisin kuin monet muut perheen äiti ei ole halunnut paeta isovihan alta Ruotsiin, vaan on päättänyt asua kotonaan. 

Margareta tapaa metsässä tutun miehen ja jatko eteneekin sitten perinteisillä linjoilla. Äiti vastustaa holhoojana Margaretan aatelitonta valintaa ja se tuo mieleeni kulttuurit, joissa edelleen vanhemmat valitsevat lapsilleen puolison, eikä siihen ole vastaan panemista. 

Margareta on kuitenkin voimakastahtoinen ja kirjan lukemalla selviää, kuinka hänen rakkaustarinansa etenee. 

Isovihan aikana (1700-1721) Suomessa riehui sotilaiden lisäksi rutto. Mustasurma jylläsi maassamme 1710-11. Pahin ja verisin miehitysaika oli 1713-14, eli kirjan alun jälkeinen aika. Pelko kirjan tapahtumissakin oli aiheellinen, sillä tappamisen vaihtoehtona oli naisilla usein raiskaukset ja vieminen Pietariin tai jopa Persiaan asti myytäväksi orjaksi.

Hatanpään kartano 2018

Kirja kertoo aatelisesta perheestä, mutta sekä sortajat että rutto kohtelivat kaikkia tasa-arvoisen julmasti. Kirjassa ei rutosta puhuta, ja vaikka ruttoa ei paljon sisämaassa esiintynyt, niin tamperelaisetkin aateliset varmasti olivat asiasta kuulleet. Itse ajattelisin, että se saattoi hyvinkin olla perheen äidille syynä siihen, että monien muiden tapaan perhe ei lähtenyt Turun saariston kautta Tukholmaan pakoon. Rutto oli riehunut juuri edellisenä vuonna Turussa ja mielessä varmasti kyti, että oliko sittenkään varmaa, että tuo tappava kulkutauti oli saatu hallintaan.

Yhtä kaikki pidin siis tarinaa luonnikkaana historiallisena romaanina. Pietarsaaressa 1807 syntyneellä Fredrikalla oli varmasti paljon tietoa isovihasta, vaikka tapahtumista oli aikaa noin 90 vuotta. Isoviha kohdistui erityisen julmasti Pohjanmaalle ja siitä luultavasti kerrottiin paljon hirveitä tarinoita. Hirveimmät tarinat eivät ehkä ajautuneet tyttöjen korviin, mutta otaksuttavasti tiedot kokonaisten kylien hävittämisestä olivat kaikkien tiedossa vielä tuolloin.