Viikon eka päivä oli helppo. Roni ja Mainio löytyy perinteisestä suomalaisesta nimipäiväkalenterista.
Tässä ei tarvinnut edes miettiä kirjaa, sillä Jani Toivolan Poika ja hame oli valmiina lukulistalla.
Kirjassa Roni ihastuu äidin hameeseen, kokeilee sitä ja ajautuu seikkailuun.
Loppu on onnellinen, kuten lastenkirjoissa kuuluu, mutta monta keskusteluun sopivaa vaihetta mahtuu lyhyeen kirjaan. (Ei kuitenkaan liian montaa).
Roni asuu äitinsä kanssa ja mummo asuu samassa talossa. Mummo on avarakatseisempi kuin äiti, joka yrittäneet suojella lasta maailmalta.
Itse olen ollut vuosikymmeniä sitä mieltä, että jos tytöt saa pukeutua siniseen, ei pojiltakaan saa kieltää punaista. Ja ajatusta voi laajentaa muuhunkin.
Viimeaikoina olen nähnyt instassani niin paljon miehiä, jotka pukeutuvat kilttiin, tunikaan, takkimekkoon tai mekon kaltaisiin vaatteisiin, että ehkä maailma on valmis siihen, että mekko saa olla myös pojan vaate.
Muistelen kysyneen Facebookissa joskus 15-16 vuotta sitten, kun olin lukenut J.R. Wardin Musta tikarin veljeskunta - sarjan vampyyreistä, ja googlettanut sen vuoksi Tom Fordin pukumuotia, että kuinka moni FB kaveri aikoo hankkia puolihamehousut. Ehkä niitäkin alkaa näkyä katukuvassa vähitellen täälläkin 🙂
Mutta palatataan lyhyen muotikatkoksen jälkeen taas kirjoihin. Toivolan kirjan pariksi olen jo aiemmin valinnut kirjan, jonka nimi on melko saman tyylinen. Sen keskiössä on muoti.
Kirja on David Walliamsin Poika ja mekko. Nimen lisäksi myös kirjojen kansissa on samaa olinnetta. Tarina on kuitenkin erilainen, vaikka tässäkin kirjassa on onnellinen loppu.
Päähenkilönä on Ronia vanhempi jalkapalloa harrastava poika, joka ostaa eräänä päivänä itselleen Vogue-lehden.
Tämä poika asuu isänsä ja veljensä kanssa kolmestaan. Isä kaipaa poikien äitiä ja niin tietty pojatkin. Isä ei työltä ja surultaan ole kuitenkaan täysin kartalla.
Poika joutuu jälki-istuntoon, joka koituu pojalle onneksi. Hän ystävystyy siellä kauniin ja käsistään taitavan tytön kanssa.
Loppu jääköön luettavaksi tai kuunneltavaksi.
En tallentanut sitaatteja, mutta kutkuttava kohta kirjassa oli, kun aikuinen moitti mekon väriä. Oranssista olen samaa mieltä.
Pojan Vogue-lehdestä tuli mieleeni Instassa näkemäni pieni poika, joka käy kahdesti kuussa kahden ompelijan luona yksityisopetuksessa ja valmistaa huikaiseva luomuksia hienoista kankaista. Hänen suunnittelemiaan vaatteita on nähty muotinäytöksissäkin.
Kaikkeen näemmä pystyy, jos on intoa ja joku, joka maksaa kalliit materiaalit/välineet/ohjauksen. En osaa sanoa pojan ikää, mutta tuskin hän kahdeksaa enempää on täyttänyt.
Ja sitten eikun lukemaan. Huomenna on uusi päivä.
