Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luettu 2024. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luettu 2024. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. heinäkuuta 2024

Kesäkuussa luetut kirjat

Kesäkuu hurahti nopeasti ohi. Lukurintamalla sitä piristi dekkariviikko ja valmistautuminen Eino Leinon päivään. Uusia maita ei tullut, mutta Satakirjastojen haasteeseen tuli sentään uusi kirjailija maasta, josta en ole lukenut ennen. Kirjankin voisi hyväksyä, mutta merenalainen utopia on liian utopistinen omiin kriteereihini luetuksi maaksi. 

Arhippa Pirkko Jo katkee maalinauha. Ennen olympialaisia kannattaa virittäytyä teemaan lukemalla urheiluaiheisia dekkareitakin. Tämä ei ollut mielestäni parasta Arhippaa, mutta kelpo kirja. Tapahtumapaikkana Turku ja Suomi-Ruotsi maaottelu. (14.6.)

Autere Terttu Kaatuvat kulissit. Sortavalaan sijoitin tämänkin kirjan, vaikka paikkaa ei mainittu. Onervan raskaus etenee, on kesä ja Kuikat viettävät lomaa Kuikan äidin luona. Kesä kuluu vauvan vaatteita tehden ja lastenhoitoa opiskellen, kunnes herra Kuikka saa ratkottavakseen teatterinjohtajan murhan. (29.6.) 🌟🌟🌟

Costello Matthew, Ritchards Neil Vanhan linnan arvoitus, Cherringhamin mysteerit 14. Kiva tarina. Ei yhtään kuollutta. Englanti (2.6.)

Giménez Bartlett Alicia Petra Delicado ja vaaran viestit. Dekkariviikon lauantaina käväisin Espanjan Barcelonassa. Tämä oli neljäs Delicado-dekkari, jonka luin. (15.6.)🌟

Goethe Johann Wolfgan Jälkisointuja, Goethen kirkkaimmat runot. Goethe (1749-1832) on saksalaisen runouden klassikkokirjailija. (19.6.)

Guillevic RiittejäRanskalaisia runoja. (20.6.)

Heine Heinrich Firenzen öitä sisältää myös kertomuksen Becherachin rabbi. Firenzen parissa yössä kerrotaan tarinoita sairasvuoteella makaavaa viihdyttäen vähän kuin 1001 yön tarinoissa. Saksa (20.6.)

Hyttinen Veli-Matti Vanhan kaivoksen salaisuus : salapoliisiromaani. Yksityisetsivä Varjonen Enon uraanivaltausalueella ja Keretin kaivoksella etsimässä kadonnutta kaivosinsinööriä. Eno on muuten joen keskellä oleva nopean virtauksen alue. Sijoitin Kaaville, missä Varjosen businekset on. (28.6.)

Jószef Attila Läpinäkyvä leijona : runoutta ja elämäkerrallisia kirjoituksia. Jälleen kerran runoilija, jota tituleerataan maansa merkittävämpänä. Tällä kertaa se taitaa pitää paikkaansa. Unkarissa on vietetty 60 vuotta Jószefin syntymäpäivää vietetään Runouden päivänä. (5.6.)

Kányádi Sándor On seutuja : runoja ja runoelmia. Kányádi (1929-2018) on ensimmäinen romanialainen runoilija, jota olen lukenut. En ole mikään hevostyttö, joten minulle olisi riittänyt vähempikin hevosia. Poljento oli paikoin kivaisa. Nämä runoelmat edustavat Romanian unkarilaisvähemmistöä. 
 (2.6.)

Korkman Julia Muistin varassa : Oikeusprosessi ja totuus. Todistajien muistista kertova tietokirja, joka jäi itselleni vähän pintapuoliseksi. (27.6.)🌟

Kourallinen valoa - Nykykreikkalaisen runouden antologia. Kirjassa on mukana parikymmentä runoilijaa 1930-luvulta lähtien mukaan lukien kaksi Nobel-runoilijaa. Kirja on vuodelta 1997, joten ihan "nyky" se ei ole. Viime vuosisadalla toisto näkyi olleen yksi kreikkalaisen runouden tehokeino. 
Otetaan esimerkiksi Nikos Engonopolosin (1910-1985) Edessä:
"Hänen hiuksensa ovat kuin pahvi, kuin kala. 
Hänen silmänsä ovat kuin kyyhkyset. 
Hänen suunsa kuin sisällissota espanjassa... " (26.6.)
Lang Maria Kielojen kuningas. Tuli kuunneltua vahingossa jo aiemmin luettu kirja, mutta ei haitannut. Wiik aikoo osallistua häihin, joiden morsiamella on kielokimppu. Ruotsi. (2.6.) 🌟

Lehtinen Olli Sokea etsiväKostean illan jälkeen melkein näkökyvytön, sokea mies huomaa tyttöystävän ja äidin kadonneen ja asunnosta löytyvästä paidastakin löytyy verta. Mies aloittaa etsinnät Helsingissä. Kirja on mielenkiintoinen, sillä kirjailija tietää, miten vastaavalla tavalla sokea toimii. Vielä kuun lopussakin, kun viimeistelen päivitystä huvittaa:
"Tapu tapu." (6.6.)🌟

Leroux Gaston Keltaisen huoneen salaisuus : Reportteri Josef Rouletabillen ihmeelliset seikkailut.  Vuosina 1868-1927 elänyt Leroux kuulosti tutulta, mutta vasta kun olin lukenut kirjan googletin ja huomasin, että tottahan tyyppi tuttu on, ei ole hirveän montaa kuukautta, kun luin Oopperan kummituksen. Jos nyt oikein käsitin, häneltä on suomennettu vain nämä kaksi kirjaa sekä novelleja. Keltaisen huoneen salaisuus on suljetun huoneen mysteeri. Rouletabille sarjassa ilmestyi seitsemän kirjaa, joista tämä oli ensimmäinen vuodelta 1908. Olisi kyllä kiva lukea ne kaikki. Muita kirjoja Leroux kirjoitti kolmisen kymmentä ja lisäksi lukuisia novelleja. Ranska. (17.6)

Littlewood Kathlyn Ripaus taikaa, Lumoleipomo 2. Jotta perhe saisi takaisin keittokirjansa, pitää hakea apuun isoisä Meksikosta ja lentää Pariisiin kokkikilpailuun. Ranska (2.6.) 🌟

Macciavelli Ruhtinas. Olen aloittanut tämän joskus viime vuonna, tai ehkä edellisenä. Kirja on hyvä, ja soisin sen kuuluvan kaikkiin ammatillisiin koulutuksiin, joissa koulutetaan ryhmän vetäjiä. Italia, Firenze (4.6.) 🌟🌟

Manner Max Idyllin hinta. Ensimmäinen Storytel Only kirjani. Tapahtumapaikkana Vaxholmin kunta lähellä Tukholmaa. (13.6.) 🌟🌟

Messi Mikael X. Mynämäen motellin munamällit kirjalla kuittasin Mynämäen luetuksi, ilman haastetta en olisi lukenut loppuun. Kirja on rikosromaani ja samalla tarina kirjan kirjoittamisesta. Olen ennenkin ollut sitä mieltä, että dekkareissa on liikaa seksiä, mutta tässä muuta on enää siteeksi. En suosittele kainoille. Itse kestin. (28.6.)

Michaux Henri (1898-1984) Harhailla, laiskotella : runoja. Michaux on Belgiassa syntynyt runoilija. Kirjaan on valikoitunut paljon lyhyitä runoja, kun mietteitä, joista tuli mieleen joku Nerudan kirja. 
"Sarvirouskut eivät putoa puista
eivätkä liioin kiipeä niihin. 
Joissain suhteissa luonto on terve." 
"Kahdeksan vuotiaana vielä haaveilin, että minut hyväksyttäisiin kasviksi. (26.6.) 🌟🌟
Musset Alfred de Yöt ja muita runoja. Ranskalaisen runoilijan ihania runoja rakkaudesta ja vähän muustakin. Kirja oli jo lainattunakin, mutta Mauri Sariolan Revontulet eivät kerro -kirjan innoittamana luin tämän oitis.  (11.6.) 🌟🌟🌟

Mustonen Enni Unikkoja Ikkunassa, Koskivuori-sarjan 5.osa. Jo edellisessä kirjassa häiritsi naisten himokkuuus petipuuhiin. Kuvittelin tämän historiallisesti yhtä kiinnostavaksi kuin Syrjästäkatsojan tarina tai Lappiin liittyvä sarja, mutta jäi jotain puuttumaan. Kirjassa palaillaan porukalla Oittiin (1.6.)

Mäki Reijo  Köyhä ritari. Luin kaksi Mäkeä peräkkäin ja Köyhä ritari oli enemmän minun mieleeni. Turku
"Se hoitaa homman hemmaan." (10.6.)
Mäki Reijo Maitolasimies Köyhä ritari oli kiva kesäkirja Turusta, joten otin sitten toisenkin kirjan perään. Mäen kirjoissa kiehtoo tarinan ohella nimet. Kirjoissa esiintyvät kitjojen nimetkin kiehtovat. Hyvinkin voisin ostaa tässä kirjassa mainittua Kinkkukiusaukset kautta aikojen -kirjaa jota Luusalmi suunnitteli. 
Kirjassa esiintyi melkein kaikki harrastukseni, kirjonta, geokätköily, marttakerho, kahvikupin äärellä istuminen.... 
"Älä martta muuta virkkaa!"     "Ainahan mulla kiire on jonnekin. Hoppu on mun tyttönimi." (kiireinen miesyrittäjä) (10.6.) 
Nuotio Eppu  Pitkäsoitto Puuseppä Raakel ratkoo jo kolmatta tapausta. CozyCrimeä, jossa murha on tosi taka-alalla, mutta tykkään. Helsinki. (16.6.) 🌟

Outsider Keskiyön murha. Ensimmäinen Karma-sarjan dekkari vuodelta 1941. Karma sattuu lehden toimitukseen Helsingissä keskiyöllä juuri, kun on tapahtunut murha. (30.6.) 🌟

Pakkanen Outi Rakkaudesta kuolemaan : jännitysromaani. Kirjan tapahtumapaikka on Olostunturi Muoniossa, minne Anna Laine lähtee maalaamaan näyttelyä varten, kun Helsingissä ei ole lama-aikaan freelle tarpeeksi töitä. Murhan ratkaisuksi menee sekin reissu. (12.6.)

Passoa Fernando Hetkien vaellus. Portugalilaista Passoaa olen lukenut aiemminkin, mutta en runojaan. Tykkäsin. 
"Syö suklaata tyttö pieni
Syö suklaata.
Muista että maailmassa ei ole muuta metafysiikkaa kuin suklaa
Muista ettei mikään uskonto opeta enempää kuin suklaa kauppa." (17.6.) 🌟
Patrick Quentin Rakas vaimoni Maureen. Mies löytää Maureeninsa kuolleena kotoa. Oliko Maureen rakastettava vaimo vai oliko mennyt naimisiin muista syistä? Ja kuka oikein tappoi Maureenin. Sitä selvitellään kirjassa poliisin ja veljesten voimin. Usa. (8.6.) 🌟🌟

Patrick Quentin Takaa-ajaja. Usa. Toinen kirja tyyliin mies tulee kotiin ja löytää kotoa murhatun ihmisen ei uponnut ihan yhtä kepeästi kuin ensimmäinen. Veikkaan, että syynä oli se, että en nykyään fanita kirjoja, joissa lennähdellään paikkakunnalta toiselle. Myöskään huumeet ei kiinnosta. Ei tullut fiilistä, että tälle tipahtelisi tähtiä, mutta hyvä lukea välillä tasapaksujakin kirjoja, ei pelkkä hypetys hyvää tee. (9.6.)

Quentin Patrick Mies menettää muistinsaMies palaa laivastokomennukselta ja hyvästelee samalla näyttelijävaimonsa, joka lentää Japaniin. Kotimatkalla mies menettää muistinsa. Herätessään hän on isossa talossa ja totuttelee elämään, joka ei tunnu omalta. Muistin palaamista odotellessa hän ratkaisee rikoksen. Usa (7.6.) 🌟🌟🌟
Pistän tämän tietoisesti vääriin aakkosiin, sillä Patrick Quentin on likimain sama nimimerkkiporukka kuin Quentin Patrick. Kirjasammossa nämä ovat eri kirjailijoina. 

Perrin Valérie Vettä kukille. Joku ihme Ranska kausiko taas menossa... Useampikin tätä suositteli. Tykkäsin tarinasta, mutta ei ihan minun mukavuusalueellani. Plussaa siitä, että päähenkilö meni eteenpäin, vaikka elämä oli rankkaa. Kirja kuunneltiin juhannuksena palapeliä tehden. (22.6.) 🌟

Plutharkos. Kolmas pitkään keskeneräisenä ollut kirja tuli lopetettua putkeen. Suoratoistopalvelu menee vaihtoon ja puran lukupinoa. Hyviä ajatuksia sisälsi tämäkin kirja, jonka on koonnut Juhana Torkki. Kreikka. (4.6.) 🌟

Remarque Erich Maria Yö Lissabonissa : romaani. Portugalista tulee luettua ihan liian vähän. Tästä tuli jotenkin mieleen kirja Lissabonissa muistin sinut. 
Kirjassa eletään toista maailmansotaa ja ollaan paettu saksalaisia Portugaliin. Kirja oli taas näitä 'hyvä kirja, kun ensin vaan viitsisi aukaista' - kirjoja. Luin tätä helmikuulta lähtien. Kirjailija on saksalainen ja tunnetaan kirjasta Länsirintamalta ei mitään uutta. Kirja alkaa takakannessa olevasta tilanteesta:
"Lissabonissa, vapauden kynnyksellä vaimo kuitenkin kuolee."  (27.6.) 🌟
Ropponen Markku Kuhala ja vaiennut viulu. Kirjassa Kuhala seikkailee nuorena poliisina vankien kanssa. Kirja ei ole dekkari vaan taustoittaa totutulla Ropposen kepeällä otteella Kuhalan nuoruutta ja sitä, miten hän päätyi Jyväskylään. Saas nähdä, kuullaanko nuoresta Kuhalasta lisää. Rääkkylässä ainakin oltiin tässä kirjassa. (3.6.) Tapahtumapaikkoina Rääkkylä ja Utajärvi. 🌟

Sariola Mauri Revontulet eivät kerro. Yllästunturilla  Muoniossa on nainen kuollut 200 metrin päästä hotellista. Alussa asia tuntuu luonnolliselta, mutta sitten Susikoski lähetetään tutkimaan asiaa. Tapaus on kinkkinen, ratkaisua tuo Mussetin runot, jotka itsekin luin. (11.6.) 🌟

Sariola Tuula, Hirtetty hiljaisuudessa. Miesporukka Mäntyharjulla, mutta missä on isäntä? Kirjassa liikutaan tutuissa maisemissa, Salmela, kirkko ja antiikkiliike mainittu. Viihdyin tälläkin lukemalla kirjan parissa.  (8.6.) 🌟

Seifert Jaroslav Ruttopylväs. Tsekkiläisen Nobel-runoilijan 'jäähyväisrunot', joiden jälkeenkin hän kyllä vielä runoili pitkään. (27.6.)🌟

Skyttä Jenni Martta Saxin murha. Kuka surmasikaan kempeleläisen osuuskaupanhoitajan ja miksi? Kempele lauantai 5.5.1934. TrueCrime. Yksi tuosta rikoksesta istuikin, mutta istuiko rahasta? Muistissa vielä loistava Murha sunnuntaitiellä, joten vain 1 tähti. (28.6.) 🌟

Sunzi Sodankäynnin taitoRuhtinaan jälkeen luin loppuun myös tämän mestari Sun mietteisiin pohjautuvan kirjan. Ruhtinaan tavoin tämä kirja tulisi olla oppikirjana kaikissa ryhmänjohtajien koulutuksessa. Kiina.
"Se, joka saapuu taistelukentälle ensin, saa tehdä sen rauhassa."  (4.6.)🌟🌟
Szymborska Wislawa Täällä. Szymborska (1923-2012) on saanut runoistaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1996. Nämä runot ovat kuin ystävän puhetta minulle tai ylipäätään lukijalle. Helposti lähestyttäviä. Puola. (17.6.) 🌟🌟🌟

Ta-wei Chi Kalvot. Noin 100 vuoden päästä tulevaisuuteen Taiwanin aluevesillä meren alla elävistä ihmisistä kertova tarina. Tästä on vaikea kertoa mitään spoilaamatta, mutta kolme tähteä annoin. Suosittelen jos Rotukarjaa lohdullisempi tulevaisuuden näkymä kiinnostaa. Ei niitä verrata voi. Molemmat upeita kirjoja. Eikä kumpikaan nyt välttämättä ole sitä, mitä jälkipolvien kohtaloksi toivoisi, mutta Kalvot-tulevaisuuden taitaisin ottaa mieluummin. Kirja oli ehkä lempeäkin, jos ei ajattele, että ihmisten on pakko elää meren alla tulevaisuudessa. Ja jihaa! Tällä kuittasin Satakirjastojen haasteen itselleni haastavimman kohdan, eli kirja kirjailijalta, jonka maasta et ole lukenut.  (12.6.) 🌟🌟

Tóth Erzsébet  Aamut hiukset hajallaan: valikoima runoja. Unkarilaisia nykyrunoja kirjoittava, 1951 syntynyt taloustieteilijä. 
"Sillä kevät on juuri sellainen
et voi muuta muistaa, et sanoa
vaikka hyvä olisi valikoida 
niin kuin nainen kokeilee hattuja yhtä toisensa jälkeen." (18.6.)
Valkama Heikki Kätkö. Kirja eteni niin sujuvasti, että oli ihan liian pian lopussa. Kokki Riku Mäki - sarja Japanista. 
"Miksi syödä vain omenoita kun on kokonainen hedelmäkori tarjolla." (24.6.) 🌟🌟
Walker Martin Poliisimestari Bruno. Saint-Denisin pikkukaupungissa Ranskassa 2000-luvun alkuvuosina on poliisina Benoît "Bruno" Courrèges. Mies on orpo, entinen sotilas, sympaattinen melkeinpä omavaraistaloudessa asuva mies, joka on kaupungin tavoitelluin poikamies. Harrastuksia miehellä on niin paljon, että vaikea siihen olisi perhettä mahduttaa, tennistä, rugbya, ja tenniksen opettamista lapsille, metsästystä, gourmet kokkailua... Koira sentään löytyy ja liuta hyviä ystäviä. Niistä kaikkia tarvitaan, kun ratkotaan maahanmuuttajan kuolemaa. Maahanmuuttajan sukulainen on kaupungin matematiikan opettaja, jonka kaikki tuntevat. Yllättävän mielenkiintoinen kirja. Pakko lukea toinen heti perään. 
"Onnellisuuden huipentuma on elää kuin Jumala Ranskassa." Saksalainen turisti ranskalaisesta ruuasta. (17.6.) 🌟🌟
Walker Martin Poliisimestari Bruno ja viinitarha. Brunon tarina Ranskassa jatkuu. Tästä dekkarista opin paljon viininteosta. (24.6.) 🌟🌟🌟

Weis Margaret Hengen miekka. Dragonlance tarina. Luin 2000 tienoilla Weisin kirjat Kaksosten seikkailuista. Nyt löytyi kirja siitä, miten pojat kasvoivat aikuisiksi ja oppivat ammattinsa. Kokeilin alkua seuraavasta sarjasta Syyshämärän lohikäärmeet, mutta se ei nyt lähtenyt lentoon uudestaan. Eka kerralla aikanaan olin lähes hurmioitunut. (26.6.) 🌟🌟🌟 

Zi Hai Näkyä valtamerelle. Zi Hai (suomeksi "Meren Poika") eli 1964-1986. Hän ihannoin maaseutua ja vieroksui kaupunkeja, vaikka asuikin Pekingissä Kiinassa. Paikoitellen runot tuntuivat kuin suomalaiselle kirjoitetuilta: 
"Kun ihmiset kokoontuvat joen partaalle , ja ylistävät lauluillaan elämää, minä palaan varmuudella yksin autiolle, tyhjälle vuorelle". (19.6.)

Å Emma eli Laila Tuure on kirjoittanut dekkareita. Samuelin kirja alkaa 88-vuotisjuhlista. Tartuin kirjaan kun sen nimessä oli 'kirja'. Kirjailijan googletin, kun Satakunnan Kansa mainittiin heti alussa. Pori. (22.6.) 🌟

Å Emma Musta, mustempi, punainen. Samuelin kirja oli sen verran hyvä, että luin heti perään toisenkin Ån dekkarin. Tässä lääkäri havahtuu koomassa, mutta ei herää, ja miettii, mitä on sattunut. Yllättäen toinen muistinsamenettämiskirja tässä kuussa. Pori. (23.6.)

maanantai 10. kesäkuuta 2024

Toukokuussa luetut kirjat

Hertsumarepale sentään, nyt pitäisi siirtyä paksumpiin kirjoihin... Vaikka jemmattuja runokirjoja on vielä jäljellä tusinan verran. Muutama kirja sentään taisi tulla vähemmän kuin huhtikuussa, joten plussaa sekin. Tämä oli vähän outo lukukuu. Potterit, Zettenbergit, lisää runoja... Keskiössä piti olla Etelä-Aasia, josta luin vaivaiset 2 kirjaa, joista intialainen Gitanjali oli ehdottomasti kuukauden paras kirja. Se on nyt luvun alla uudestaan. 
Durling Ulf  Vanha juusto : salapoliisiromantisoitu tarina, joka jakautuu kolmeen tragiseen osaan. Ihastuttavan kepeillä sanoilla kirjoitettu dekkari Ruotsista, jossa kolmesta veikosta kokoontuvat eläkepäivien iloksi keskustelemaan dekkareista. Yhden papan poika on poliisi, ja ryhmä alkaa pohtia pojan kertomaa suljetun huoneen tapausta, missä 'iäkäs mies' (52 v.) surmataan pensionastissa. Kirjan tapahtumat on vuodelta 1969. Viihdyin. (4.5.)

Gadda Carlo Emilio Via Merulanan sotkuinen tapaus. Kuinka monessa kirjassa joku puree toisen korvasta palasen? Ja mikä on todennäköisyys, että sattumalta luet kaksi sellaista peräkkäin? Edellinen lukemani kirja oli Matti Remestä. Kirja on vuodelta 1957, ja tapahtuma-aika 1927. Roomaan tuli ikävä... Italia
"No, jaa. Kuka tahansa meistä on viaton ennen ensimmäistä lemmenseikkailuaan poliisilaitoksen kanssa." (28.5.)

Jokinen SeppoSatuttamisen summaKomisario Koskinen osa 29. Tamperetta vaivaa poliisien perhettä vainoavat ryöstelijät. Raija tarjoaa Koskiselle iltapalaksi 
Juustokukkoa (makkaraan viillot, niihin juustoa. Päihin oliivit silmiksi ja paprikasta heltta. Sitten uuniin. Koskinen tunnistaa tuoksun:
"Ei kai sitä muuten komisarioksi pääsisikään." (21.5.)

Katajisto Kati Vale-Jaakko : suomalainen huijaritarina 1700-luvunlta. Kaikkien auervaarojen äitikö tämä oli.... Perheellä ei ollut perijää, joten perijäksi kelpasi Venäjälle 1700-luvun alussa vihojen aikaan ryöstetty nuori mies. Jos nyt oli ensinkään siltä kylältä Isokyröstä ryöstetty. Mielenkiintoinen TrueCrime otteella kirjoitettu kirja. 🌟🌟🌟

Kaus Jan & Rinne Harri (toim.) Ajattelen koko ajan rahaa : kivikovaa virolaista nykyrunoutta. Pari runoa sykähdytti, mutta muuten vain ihan ok. Kirjaan oli saatu kiva kokoelma eri runoilijoilta ja runot liikkuivat samoilla hoodeilla. Viro.

Kilpi Marko Kirkkonummen kolmois-surmaKirkkonummi. Muistan kauhistelleeni vauvan hukkumista aikanaan. Hirveä tapaus, jonka ratkaisua ei ole näkyvissä. Kirja perustuu viime vuotiseen rikospodcast-sarjaan, jonka olen kuunnelut. Vuonna 1990 elettiin eri aikoja. Dna tunnistusta otettiin käyttöön vasta 3 vuotta myöhemmin, kännyköitä ja nettiä ei ollut. Tutkija kuitenkin kertoi:
"Meillä on käytössä tietokone." (2.5.) 🌟

Lovesey Peter Salapoliisi silkki-pöksyissä. Urheiluromaani viktorianajan Englannista
Kirjassa poliisi solutrautuu laittomiin nyrkkeilypiireihin ratkoakseen murhatapauksia. (3.5.) 🌟🌟

Manner Juha, Ollikainen Milla Ulvilan surma, juttu 2472. Kirjassa yritettiin kovasti selittää juttua, mutta nekin uudet tiedot, joita kirjassa oli eivät saaneet vakuuttumaan puoleen eikä toiseen. Kohta alkaa olla kaikkien näkökulmat kirjoitettuna, Auerin näkökulmaa en ole lukenut. 

Musso Guillaume Kirjailijoiden salattu elämä. Ensimmäisen käännetyn kirjan jälkeen odotin tätä malttamattomana, mutta ei ollut minun tarinani tämä. Hyvin kirjoitettu, mutta petyin silti. Luen kuitenkin kolmannenkin kirjan syksyllä. En tykännyt naispäähenkilöstä joka käyttäytyi mielestäni päällekäyvästi kirjan alkupuolella. Ranska. (4.5.)

Mustonen Enni Kielon jäähyväiset Koskivuori-sarja 3. Kirjassa eletään vuotta 1939 ja talvisotaa. Kristiina on Kannaksella, Hanna Helsingissä. Kotona Oitissakin ollaan.  Taisin tykätä tässä sarjassa tästä eniten.🌟

Mustonen Enni Metsäkukkia asfaltilla. Koskivuori-sarjassa ollaan edetty 1950-lukuun. Pääosa tapahtumista on Helsingistä

Ollikainen Milla, Manner Juha Ulvilan surma juttu 2472. Syytön kunnes toisin todistetaan. Mielenkiintoinen nökökulma tapaukseen. Auerin näkökulmaa en ole lukenut, kaikki muut kyllä. Siksensä hyvä, että en aikanaan päässyt oikeustieteelliseen. Ei musta olis ollut golfaamaan... (20.5.)

Patrakova Inna Kultahammas. Venäläisten vappuretki 30.4.-2.5.1997, kohteina Helsinki, Tampere, Nokia. Mielenkiintoinen ja hauskakin tarina ryhmämatkalta Suomeen. (2.5.) 🌟🌟

Pertola, Esko, Kokemäen Uuno ja hänen juttunsaKokemäkiOli Uunolla jutut. Välillä hyrisin naurusta, ja mietin olisko mulla pokkaa lukea noita nauramatta hirvipeijaisissa tai marttailloissa.
"Tanssitti mua yksi Nakkilan miäskin. Se olikin oikein aika poika. Kehu, että hänellä on kivinavetto ja lipputanko ja sektori. Ja sano viälä sillaikin, ettei hän juur toisen apua tartte muuta ko rahan rikkomisesta!."
"On sittenkin parempi olls sekarotuinen ihminen, kuin puhdasrotuinen sika." 
"Vieraista on aina iloa – ellei heidän saapumisestaan, niin ainakin heidän lähtemisestään." (23.5.)

Remes Matti Tappava tuliainen, Ruben Waara 3. Olennlukenut Ruben Vaaran seikkailuita vähän sieltä lisää täältä menetelmällä. Nyt kun kaikki on suoratoistossa, olen paikkaillut aukkoja. Hanko
"Tiedätkö mitään, mikä on näkymättömämpi kuin näkymätön mies? - - - Se on lihava keski-ikäinen nainen." Ruben Vaaran kuljetusliikkeen sihteeri. (27.5.)🌟🌟

Remes MattiIslantilainen syleilyHanko. (28.5.)

Rowling J. K. Harry Potter - sarja. En ole ennen kuunnellut tai lukenut Harry Potter -sarjaa kokonaan suomeksi. Alunperin olen lukenut neljä ensimmäistä kirjaa suomeksi, loput englanniksi heti kun ne ilmestyivät. Sittemmin olen kuunnellut sarjaa ruotsiksi. Niinpä Harry Potter ja Feenixin kiltaPuoliverinen prinssi ja Kuoleman varjelukset tulivat luettua nyt ensi kertaa suomeksi. Tällä lukukokerralla ihastelin erityisesti sitä, kuinka täsmällisesti elokuvien hahmot noudattivat kirjan kuvauksia. Tähtiä on vaikea jakaa, kun on niin monta kertaa lukenut kirjat ja nähnyt elokuvat. Englanti
Viisastenkivi  (10.5.)
Salaisuuksien kammio (11.5.)
Azkabanin vanki (13.5.)
Feniksin kilta (15.5.)
Puoliverinen prinssi. (17.5.)
Kuoleman varjelukset. (18.5.)
Siuntio sulosäkeen tarinat. (18.5.) 🌟🌟🌟
Ihmeotukset ja niiden. (18.5.) 🌟
Huispaus kautta aikojen. (19.5.) 🌟🌟
Harry Potter ja Kirottu lapsi. Vuoden ensimmäinen näytelmä. Luin tämän uutena, mutta tarinasta en muistanut juuri mitään enää. (20.5.)

Salonen Jari Päätin lukea koko Zetterman ratkaisee-sarjan ennen kuin luen uusimman, Käärmeen. Tykkään Zettermanin tyylistä ja konditorioiden korpuiksi kuivatuista hävikkipullista. Edelliset kirjat olen lukenut likimain sitä myötä, kun ne ovat ilmestyneet. Kirjat tapahtuvat pääosin Helsingissä, mutta ei tullut tälläkään lukukerralla kirjattua ylös tapahtumapaikkoja. 
Kuokkavieraat, Zetterman ratkaisee osa 1. Helsinki
Jahti
Kätkö.
Ontuva mies
"Ehkä minä pitäydyn jatkossakin elokuvissa, kirjoissa ja musiikin kuunteludda, hän päätti. Niistä saattoi harrastaa sisätiloissakin."Zettermanin mietteitä vanhuuden harrastuksista. 
Kaikki me kuolemme kerran
Ristilukki.
Bumerangi. Kirjassa purjehditaan. 
Käärme. Osa 8, 2024. Zetterermanilla itsellään on purjevene. 

Tagore Rabindransth Gitanjali. Bengalilaisia runoja, jotka ensi kertaa ilmestyi suomeksi 1917 Eino Leinon käännöksenä nimellä Uhrirunoja. Tagore voitti nobel-palkinnon näillä runoilla vuonna 1913. Uudessa, Hannele Pohjanmiehen käännöksessä on kaikki alkuperäisteoksen runot. Tykkäsin niin, että luen heti uusiksi. Intia. (27.5.) 🌟🌟🌟

Vakkuri Juha, Leokongo, runoelma. Kongon demokraattisen tasavallan historia 1800-luvunnloppupuolelta 1970-luvulle. Tätä kirjaa on tullut luettua kuin Iisakin kirkkoa rakennettu. Pitkään ja hartaasti. Syynä hitauteen ei ole kirjan huonous, päin vastoin. Rakastin sitä, enkä vaan malttanut lopettaa. Tämän kirjan voisi osaa itselleenkin. (23.5.) 🌟🌟🌟

Vilkuna Kustaa Paholaisen sota. Luin kirjan heti Katajiston Vale-Jaakon jälkeen. Ehkä antoisampaa olisi ollut lukea tämä ensin, mutta hyvä oli tämäkin. Pääpaino tässäkin kirjassa oli 1700-luvun Pohjanmaalla, mutta esimerkiksi Turku ja Ulvilakin tuli mainittua joidenkin tapausten yhteydessä. 🌟

Vuong Ocean  Lyhyt maallinen loistommeVietnamilaisen pohan pitkä kirje äidille. Olen lukenut kiehtovampiakin kirjeitä, mutta ihan ok tämäkin. En ehkä suosittele ainoaksi kirjeromaaniksi, jos olet sitä eysimässä. Sellaiseksi sopii paremminukrainalaiben  Rakas Ljuba tai senegalilainen Pitkä kirje. (30.6.)

Westlake Donald Turmion tiellä. Minä ja Westlake emme oikein tule toimeen, mutta tulipa taas kokeiltua. Ihan kiva tarina, mutta mitään ei jäänyt mieleen. Englanti

lauantai 4. toukokuuta 2024

Huhtikuussa luetut kirjat

Maaliskuussa luin kasan runokirjoja. Piti lukea enemmän Pohjois-Aasiasta, mutta en löytänyt juuri mitään, joka olisi innostanut. Kiinalaisten ja japanilaisten runojen ohella taisin lukea vain yhden kirjan Japanista ja yhden itäisimmältä Venäjältä, Vladivostokin tienoilta. Lukupinon päällä kyllä keikkui joku kiinalainen Robert van Gulikin dekkari, mutta ei tullut avattua sitä... Ja Paimenkello moukui sen alla edelleen odottavasti. Ei uusia maita. Muuta uusi kunta sentään. Mutta oli kiva lukea eri maiden runoja. 

Aigin Gennadi (s.1934) Tuntematon tuli. Aigi on kerännyt paljon Tšuvassian perinnettä ja hänen runoutensa noudattaa osin vanhaa tsuvassilaista kansanperinnettä, osin 1990-luvun neuvostoliittolaista kokeilevampaa runoutta. 
Tšuvassia sijaitsee itselleni lukemattomille alueilla, 500 kilometriä Moskovasta itään. Melkein sama matka on Kazakstanin rajalle. Väestöstä iso osa on kristityiksi kääntyneitä turkkilaisperäisiä tataareita. Alueella on oma kieli. Tšuvassia/Venäjä
"Antakaa minun olla 
Mitätön kolikko seurassanne
Kahisevat setelit kirkkaassa silkkitaskussa
Tilanteella kiihkeästi
Osumatta mihinkään kilahtaa..." (11.4.) 🌟

Amihai Jeduha Jerusalem. Runoja Israelista. Yritin googlata mutta löytyi enemmän tietoa Yehuda Amichai (1924-2000) nimellä. Runoissa kerrotaan myös teknisistä jutuista kuten tankeista. Tykkäsin, mutta vaikea kuvitella näitä laulettuna suomeksi. Jostain syystä tykkään monista israelilaisista lauluista, erityisesti jiddišillä lauletuista. 
" Saksalaispariskunta sovittaa 
hiljaisella keskustelullaan 
muualla tehtyä syntiä. 
Avaimet taskussa kilisevät, 
Kutsuvat yksityiseen rukoukseen. 
Kolikot vaikenevat kädessäni. 
Jos elämä on sota, miksi minä elän? 
Kahvia, teetä ja ja kuumas sahlamia. 
Kyyneleet ovat ilmaisia. 
Itsepalvelu." (1.4.)

Anhava Jaakko Sateen ääni sillalla : japanilaista runoutta  sisältää parisataa ennen julkaisematonta runoa Tuomas Anhavan käännösjäämistöstä. Japani
Vuoden 844 jKr syntynyt waka-runoilija Sosei on runoillut keväästä: 
" Kevään rinteitä 
lähden nyt vaeltamaan
Jos ilta ehtii
On kirsikankukkia
Joiden alle levähtää." 🌟🌟

Bashoo Alati matkalla. Japanilaisen Bashoon (n. 1644-1694) ketjurunoja, haikuja ja matkakertomuksia. Osa runoista on Bashoon matkakumppaneiden tekemiä. Suomentaja Kai Nieminen. En ole ennen paneutunut ketjurunouteen, nyt ihastuin ideaan kirjoittaa yhdessä. Vitsit kun olis kiva osallistua haikai-partyihin! Saa kutsua.
"Luminen aamu:
tuiottelen kaikkea, 
hevosiakin" (vuodelta 1684) (9.4.) 🌟🌟🌟

Bellman Carl Michael Fredmanin epistoloita. Nämä on kyllä parempia yksi kerrallaan luettuna/laulettuna, mutta tykkäsin. Ruotsi
Fedmanin epistolassa 38:
"Freyan mailla, symbaaleilla 
Soi laulu kauneudesta
Saat ylistyksen sävelein 
Kuin vestaaleilta Vesta." (10.4.) 🌟

Breitholtz Monsen Anna Salaisuuksien ranta aloittaa Lina Lantz sarjan. CozyCrimeä, mutta paikoitellen pois mukavuusalueeltani. Ruotsi.
"Jos Peter oli häipynyt, mitä hän oli ilman Peteriä." (24. 4.) 🌟

Blyton Enid Viisikko löytää jäljen. En olekaan tätä ennen lukenut. Vähän erilainen tarina, sillä alussa Anne, Pauli ja Tim on kolmistaan ja Timillä on raapimiskaulus. Englanti. (26.4.)

Blyton Enid Ensimmäinen vuosi Mallory Towerissa. Tyttöjen sisäoppilaitos, jonka tarkoitus on kasvattaa reippaita ja kohtelijaita tyttöjä. Mietin, oliko Rowling lukenut tätä ennen Pottereita. Englanti. (26.4.)

Blyton Enid Toinen vuosi Mallory Towerissa. Tyttöjen seikkailut jatkuu. Kiva, että kirjan tytöistä löytyy rehtiä puolia. Englanti (27.4.)

Carofiglio Giabrico Todennäköinen
syyllinenItalian Bariin sijoittuva asianajajavetoinen dekkari. Kirjassa puolustetaan senegalilaista kulkukauppiasta, jota syytetään pojan murhasta, ja etsitään oikeaa syyllistä. Olen lukenut aiemmin Silmät ummessa. Kirjailija itse on tuomari ja ollut myös senaatin jäsen. 
"Pyysin häneltä kohtuuttoman suuren ennakon. Hän otti housuntaskustaan tukon rullalle käärittyjä 50.000 ja 100.000 liiran seteleitä. Älkää nyt ainakaan niitä antako, jossa on majoneesitahroja, ajattelin alistuneesti. Hän laski peukalon ja etusormen välissä summan, jonka olin pyytänyt." (29.4.) 🌟🌟

Christie Agatha Kohtalokas viikonloppu. Kuvittelin, että tämä Poirot-kirja olisi lukematta, ja niin varmasti olikin, mutta heti kun puhuttiin Edda-taruston puun piirtämisestä pöytään, tarina muistui mieleen muulta kuin syyllisen osalta. Englanti. (17.4.)

Christie Agatha Kuolleen miehen huvimaja. Kirjassa Ariana Oliver kutsuu Poirotin jakamaan palkintoa murhakilpailuun ja samalla tarkkailemaan josko perheessä olisi rikos mielessä. Ja olihan siellä. Englanti. 🌟🌟 (17.4.)

Christie Agatha Neiti Pinkertonin salaisuus. Aasiasta Englantiin eläkkeelle palaava poliisi tapaa junassa neiti Pinkertonin, joka kertoo epäilevänsä että hänen kotikylällään liikkuu sarjamurhaaja. Kun neiti ja neidin seuraavaksi uhriksi epäilevä ihminen kuolee, lähtee rentonomi-poliisi tutkailemaan asiaa. (18.4.) 🌟

Christie Agatha Lomahotellin murha. Neiti Marple Karibialla kuvitteellisella St.Honorén saarella. Tuttu tarina, mutra halusin varmistua, että paikka todella on kuvitteellinen. Oli se. 
"Ei kaikki ole niin huomaaavaisia että käyttäisivöt arsenikkia."  (19.4.) 🌟

Christie Agatha Odottamaton vieras. Näytelmästä jälkikäteen tehty romaani. Olis kiva nähdä näytelmänä, mutta toimi näinki. Englanti. (20.4.)

Christie Agatha Rakkauskirjeiden salaisuus. Pätkätyöläinen pestautuu viemään paketin Englantiin. Samalle reissulle osuu toinenkin paketin toimitus. Asiasta kehittyy selkkauksia ja murhia. (19.4.)

Christie Agatha Ruskeapukuinen mies. Kirjan murha tapahtuu Lontoossa, mutta muuten kirjassa ollaan Etelä-Afrikassa tai matkustetaan sinne laivalla. Etsivänä on nuori nainen. 🌟 (16.4.)

Christie Agatha Väärän vänkyrä talo. Kirja on julkaistu myös nimellä Murhaaja kujeilee. Murhatun lapsenlapsi Sophie on Charlesin rakkauden kohde. Rakkaudesta huolimatta Sophie kuitenkin torjuu Charlesin murhan jälkeen joten Charlesin on pakko tutkia tapausta. Englanti
"Ei ole kyse rahasta, hänen huulillaan häivähti hymy. Uskon, että huolisit minut vaikka alushameisillani, kuten vanha sanonta kuuluu." Diplomaatti Charles Hayward ratkaisee kreikkalaisen maahanmuuttaja-ravintoloitsijan ja yritysten omistajan murhaa poliisi-isänsä kanssa. (16.4.) 🌟🌟

Englund Peter Murha Sunnuntaitiellä. TrueCrime murhasta vuodelta 1965 Tukholman lähiöstä. Parhaiten kurjoitettu TrueCrime, jonka olen lukenut, vaikka aiiemminkin on tullut luettua hyviä. Englund on historian Tutkija (todellakin iso T),  ja se näkyy tässä kirjassa. Aiemmin olen lukenut kirjailijalta Pultavan, josta myös tykkäsin. (28.4.) 🌟🌟🌟

Hafiz Muhammed Semseddin Hafizin runoja. (s.1320-luku). Hafiz eli nykyisen Iranin alueella Persiassa. Tykkäsin kuten muistakin persialaisista runoista. (9.4.) 🌟

Hjulström Carin Pikku murha vain. Uusi Taimitarhamurhat-sarja. Pääosissa pikkurikollinen ja hänen työttömäksi jäänyt näyttelijätäti. Ruotsi. (23.4.) 🌟🌟

Johansson Peter Murha taukopaikalla 58,  TrueCrime murhasta matkalla työpaikkahaastatteluun Pohjois-Ruotsiin. Jos en olisi just lukenut aiemmin Murha Sunnuntaitiellä, joka oli kymppi plus, niin tämä sai nyt "vaan" yhden. Jällivaara. 
"Sitten jätin hänet kuin perunasäkin." 🌟

Johnson Kirk Wallace Sulkavaras
Voi jösses. En voi muuta sanoa.... Mitä hulluutta muoti onkaan ollut! Titanicin kalleimmin vakuutettu rahti oli 40 laatikkoa höyheniä naisten hattuihin. Eikä siinä vielä kaikki. Naiset hurahtivat hattuihin ja koristeisiin, mutta jotkut miehet sekosivat yhtälailla höyhenistä perhojen sidonnan materiaalina. Todella mielenkiintoinen kirja, jossa puhutaan mm. sulkakuumeesta 1800-luvulla. Englanti. (3.4.) 🌟🌟🌟

Kataja Väinö Vallesmannina :Kuvia Perä-Pohjolasta. Katajan isä oli nimismies, ja Väinö Kataja toimi muutaman vuoden isänsä sairastellessa vt. nimismiehenä Ylitorniossa. Kirjassa muistellaan joitain tapahtumia siltä ajalta. Kirja on ilmestynyt 1906 eli heti nimismiespestin päätyttyä. Työ vallesmannina oli moninaista. Piti tuntea laki ja ihmiset. Kirjan tapahtuma-aikana, 1902-06, oltiin vielä Venäjän vallan alla ja osa kertomuksista liittyykin noihin tapahtumiin. Esimerkiksi arvannosto (johti Venäjän armeijaan). Rikollista metsästä etsiessä todettua:
"Ei se ole lintu silti häkissä, vaikka sen metsässä laulavan kuulee." (8.4.) 🌟🌟

Kolu Siri Me Rosvolat ja nolo fani. Olen odottanut jatko-osaa niin, että meni uuden kirjan julkkarit sivu suun. Nyt nautiskelin. 
"Sano sinä nyt jotain, Vilja, elämäni valo."  (22.4.) 🌟🌟🌟

Kunnas Noora, Kaheli sakki ja mysteeri majatalossa. Vappuaattoa vietetään tässä kirjassa ja reikäkauha on hukassa, on ollut edellus vapusta lähtien. Taloudessa ei näemmä tehdä usein munkkeja. Kirjassa on nokkelaa sanailua, kuten esim. ruumiin löytymisen jälkeen muistellaan että Rigori Mortensonin biisi on Kaikki paitsi juhliminen on turhaa... 
"Vuoden vitsikkäin tekari." (30.4.)

Kurkov Andrei Harmaat mehiläiset. Kun sodan alettua kuin reilut 30 kirjaa Ukrainasta, Kurkovin Kuolema ja pingviini nousi helmenä esiin. Samaa tasoa on tämä donetskilainen mehiläisfarmarikirjakin. Mehiläispesiä oli 6. Opin, että mehiläispesien päällä nukkuminen voi olla parantava kokemus (googlasin, sitä todellakin tehdään, sieluni silmin näin Ville Haapasalon sitä kokeilemassa...). Kirjassa käytiin vähän kaikkien osapuolien luona, myös Krimillä tataarikodissa. Säästelin kirjaa huhtikuun lukupiiriä varten. 
"Maaliskuun kahdeksannen jälkeen päivät lähtivät kiitämään nopeammin. Siihen asti ne olivat  venyneet kuin pikaliimaputkilosta puristaen."  (5.4.) 🌟🌟🌟

Kuronen Kirsti Vili Voipio ulvoo ja unelmoi. Toukokuun viimeisenä kirjana tarina siitä kuinka 15 vuotias Breikkikoulun apuopettaja lähtee vappuna ensi kertaa elämässään larppaamaan. Kasnäs (Kemiönsaari, aiemmin Hiittinen). 
"Miten voi olla, että lähes 15-vuotiaan urhon syvimmät ajatukset voi kiteyttää kolmeen kysymykseen:
1. Milloin saa lihapullia? 
2. Onko windmill vaikeampi breikkiliike kuin turtle? 
3. Pussaako Aada mua enää ikinä? 
No, okei, on myös neljäs kysymys:  Jäänkö mä alle 170-senttiseksi?"
Pakkaaminen retkelle on äidin mielestä taitolaji:
" Aina pitää varautua, äiti perustelee, hirmumyrskyyn, horkkaan ja hyytäviin hallaöihin."
(30.4.)🌟

Lind Jakob Isoisän pistooli : tositarina häpeästä, rakkaudesta ja fiaskosta Suomen sisällissodassa. Sodassa kuoli yhteensä 38.400 ihmistä, joista 35 kuului ruotsalaiseen prikaatiin, kertoo kirja. 12.000 suomalaista jäi leskeksi.  
"Kaikilla meillä on luurankoja kaapeissaan. Ensimmäinen sukupolvi koittaa unohtaa, toinen ottaa vanhempiin etäisyyttä tai puolustaa heitä. Minä olen kolmatta sukupolvea. Sanotaan, että se kantaa menneisyyttä mukanaan ymmärtämättä sitä, mutta elää kuitenkin esivanhempien odotusten mukaan. Ja siksi kolmas sukupolvi tahtoo tietää ja ottaa selville."🌟🌟🌟 (26.4.)

Miller C. L. Antiikinmetsästäjän murhaopasEn oikein ymmärtänyt kirjan nimeä, tykkäsin tarinasta, mutta en kerrontatyylistä, joten vähän ristiriitainen fiilis. Kirja on kuitenkin sarjan ensimmäinen, joten luen varmasti toisenkin. Usein sarjat paranevat edetessään. (4.4.) 

Mustonen Enni Verenpisara ikkunalaudalla kirja aloittaa Oittiin sijoittuvan Koskivuori-sarjan. Kirjassa eletään sisällissodan aikaa. Kirja aloitettiin pääsiäispalapelin kanssa. Nyt jatkettiin uuden pelin parissa. (20.4.)

Mustonen Enni Ruiskukkaseppele. Koskivuori-sarjan toinen kirja sijoittuu vuoteen 1928. 🌟

Nevander Erik Uotilan isäntäIson talon isäntä nai hyvän työihmisen. Lasta ei tule ja hyvä piika alkaa kiinnostaa. Kirja on julkaistu ensi kerran ruotsiksi 1863. Nyt kirjasta on otettu uusi versio, jossa on myös toinen rikostarina Kaisasta. Suomen eka rikoskirja. Harjavalta. (1.4.) 🌟🌟

Ohlsson Kristina Korkein tarjous kuolemasta. Sattumalta toinen asianajaja dekkari perään. Mutta kyllä oli niin erilainen asianajaja tämä kuin Carofiglion kirjassa. Ruotsi (30.4.) 🌟🌟

Oksanen Aulikki Tryffelikoira on toinen lukemani Oksanen. Kirjan keskiössä on antiikki. Rikoskin tapahtuu. Tästäkin tarinasta pidin kovasti, mutta tyylissä on jotain joka ei sytytä. Ehkä lyhyet lauseet. Ehkä lapsena koetut asiat. Nostalgiaa toi ajan kuvaus. Kirjassa käytiin mm. Urpo Leppäsen omistamassa kapakassa ajalta jolloin Ana oli kuvioissa. Helsinki
"Oli harvinaisen hiljaista. Sitten joku alkoi ulvoa metron suunnalla: koira, ihminen tai auton varashälytin." (5.4.)

Rupikonnakultin jälkiä : uuden liettualaisen runouden antologia. Kirjassa esitellään 14 runoilijan runoja ja lyhyesti runoilijoita itseäänkin. Vanhin näistä nykyrunoilijoista on syntynyt 1943. Useimmissa runoissa oli itselleni mieluisa poljento, joten niitä oli kiva lukea. Arnas Ališauskas (s. 1970) mm. on todennut Joskus täytyy uskaltaa muistaa – tai unohtaa” 
ja kirjoittanut runon:
"Tyttö
Omapa syyni on, kun taikauskoisesti omin käsin temmoin huovan syrjään
Kotien takana toiset, mitä sitten paljastui
Näin pahalta ei ennen tuntunut mikään
Avaimet hukkasin
Nyt itken - en avaimia varmasti
Mutta ympyrä sulkeutuu.  (3.4.)🌟

Škvorecký Josef Luutnantti Boruvkan murheet. Tsekkiläinen poliisiluutnantti Josef Boruvka tutkii kirjassa useampaa rikostapausta. Ihan alussa tuli mieleen tsekkiläinen kunnon sotamies Švejk, mutta aika pian siirryttiin poliisilaitosmoodiin ja Boruvka osoittautui ihan tavalliseksi poliisiksi. Nuorempi poliisi Pavel Malekin into on välillä liikaa Boruvkalle. 
"-Meillä on käytössä uudenaikaisin tiede, se on mahtava ase. Sille hän ei pärjää. Kutsuttiin koira. 
-Koiran, kauhistui luutnantti. 
-Niin, meidän Ajaxin tunnethan sen Josef, upea elukka. Koiran ja suden ristytys. Mikä purenta! Yhtä satumaista purentaa en ole nähnyt koskaan. 
-Aivan, sanoi luutnantti ankeasti. Satumaisen Ajaxin leukatyö ei ollut hänelle tuntematonta. Kehuttu eläin oli yrittänyt esitellä sitä vain hetkeä aikaisemmin hänen takamukseensa matkalla autosta pihan poikki teon tapahtumapaikalle. Oli tarvittu kahden kokeneen kouluttajan rajuja otteita ennen kuin luutnantin ruumiista tunkeutuvan hajun korkeimpaan työkykyyn  kiihoittama peto oli saatu taltutettua." (11.4.)

Summanen Juhani Lähtö Äänislinnasta
Veteraanipäivän kunniakau luin sotamuistoja Äänislinnasta. Kelpo kirja. Sodittiin ja rakastettiin. 
"Vanha ruuna antaa hyvän vauhdin kun mennään kotiin päin."  (27.4.)

Sund Lars Aamu-unisen lintubongarin vuosi. Kirjassa kerrotaan vuonna 2020 nähdyistä linnuista ja korona-pandemian etenemisestä Ruotsin Uppsalassa. (4.4.) 🌟

Tennilä Esko Juhani Torppari Arkadianmäellä. Proosarunon muotoon kirjoitettu elämäkerta. En ollut nuorena innostunut politiikasta, mutta tykkäsin Tennilä ja Ilkka Kanervan äänestä. Tämä elämäkertakin oli kiva. Tässä pätkä muistoista Sevettipubin Sergeistä. Jännä sattuma, että tämä odotti pinossa lukuvuoroa Tennilän kuoleman aikaan. Tennilän metsäaiheisen kirjan luin viikkoa aiemmin. 
(7.4.) 🌟

Tóth Erzsébet  Aamut, hiukset hajallaan : valikoima runoja, nykyrunoilijatar Unkarista, (s. 1951). 
Variksenpelätin-runo alkaa:
"Vähin sanoin niin kuin kevättalvinen maisema, 
Ahkerasti kuten sen pakanalliset korut, varikset, 
Anna anteeksi Herra, että niin harvoin puhun sinulle, 
Mutta minä näen enää kuin valtavan röntgenkuvan kun katson isänmaatani. 
Lääke on kassakaapissa heti mafiapääliköiden kassatalletusten vieressä... " (12.4.) 

Valentine Carla Agatha Christien murhat rikostutkijan silmin. Tämä taisi olla ensimmäinen kirja ikinä, joka vei ruokahalut. Rikostutkimuksen vaiheita kuvailtiin hyvin, mutta lounastani ajatellen liiankin pikkutarkasti. Annan tähdet ajattelematta ruokaa. (15.4.) 🌟🌟🌟

Vuori KatariinaMerireittejä menneisyyteen
"Heidän [A. E. Nordrnskiöldin Koilisväylä-löytöretkeläisten] 
ohittaessaan Beringin saarta miehistö huomasi valaanpyytäjien leirin, josta lähti joku soutelemaan kohti Vegaa. Se oli ensimmäinen laivan ulkopuolinen  ihmiskontakti moniin kuukausiin. Mahtoivat laivalla miesten suut loksahtaa auki, kun veneen viereen soutanut mies sitten huusi: 'Onko se Nordenskiöld? Täällä Andersson Kemiöstä. Tervetuloa! 
Nordenskiöldin ja Anderssonin kohdatessa Suomen väkiluku oli juuri ylittänyt nipin napin kahden miljoonan rajan, ja silti meitä riitti soutelemaan Beringinsalmellekin."
Hupaisa ajatus joka on helppo luoda silmien eteen... Mutta eikös Nordenskiöldin talvileirillä tavattu paikallisia alkuasukkaita ja Vega oli jotain muuta kuin vene... se oli jäät kestävä laiva. Venäjä. 🌟

Vuoristo Aira Hiisi vieköön hengen. Rovaniemellä  löytyy hiidenkirnusta ruumis. Jäljet johtavat menneisyyteen, muttei sentään hiidenkirnujen syntyajoille. (29 4.)

Westmacott Mary Ruusun aika
Mielenkiintoinen kirja erilaisista rakkauksista. Kirjan lopussa on mielenkiintoinen aikakeskustelu:
"Ruusun aika ja marjakuusen aika ovat yhtä pitkät."  (23.4.)

Yögi Emi Tyhjyyspäiväkirja. No olipas mielenkiintoinen idea. Viikko viikolta toppausmäärät kasvaa ja kuviteltu synnytys lähenee. Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta ajatus hieman liian omaperäinen minun makuuni. Jotain kuvaa sekin, että viikon päästä en enää muistanut lukeneeni tätä. Japani
"Hampaat kuin aatelisella." (13.4.) 🌟

perjantai 5. huhtikuuta 2024

Maaliskuussa luetut kirjat

Maaliskuun piti olla Itä-Eurooppa painotteinen, mutta oliko, no ei ollut. Virolaisten romaanien lisäksi luin kuitenkin ainakin slovakialaisia runoja. Edelleen hieman vanhemmat dekkarit kiinnostavat. Loppukuusta innostuin lukemaan runoja, joten sivumäärän sijaan kappalemäärä kasvoi. Kappalemäärää en edes kehtaa sanoa. 

Airaksinen Heidi Maa jota ei ole -kirja on jatkoa Vierge Modernelle. 1920-1930-luvun transvestiittien tarinalle. Freddy vie masentuneen Harrietin hoitoon Berliiniin tohtori Hirschfieldin klinikalle, missä ensimmäisenä maailmassa tehdään tarvittaessa sukupuolenvaihdosleikkauksia. Ennen kuin Harriet ehtii instituuttiin, tapahtuu murha, josta epäillään Harrietia. Freddy ryhtyy uuden vuokraemäntänsä Vivecan kanssa selvittämään rikosta. Itse tykkäsin enemmän ykkösosasta. Berliini ei vaan ole mun juttu, vaikka tässä kirjassa oli kerrottu mielestäni hyvin aikakauden Saksaa. (24.3.)
Canth Minna Lehtori Hellmanin vaimo. Minna Canthin päivän tienoilla olen lukenut usein jonkun Canthin teoksen. Tänään luin Lehtori Hellmanin rouvan. Ei hassumpi klassikko. (19.3.). 

Cedervall Marianne Haudataan menneet on Ruotsin Gotlantiin sijoittuvan Mullvaldsin murhat sarjan toinen osa. Cozy crime genreen kuuluu tämäkin dekkari, jossa syödään paljon tryffeli-sieniä. Onhan ne hyviä, mutta vähän yliarvostettuja minun makuuni. (4.3.) 🌟

Cedervall Marianne Talo Kallion katveessa -kirja on Mullvalds-sarjan kolmas osa. Ruotsalaiseläkeläisten päivät ei käy pitkiksi kun rikoksia ilmaantuu tämän tästä. Tässä kirjassa ihmettelin kuinka isoäiti ei yhtään ajatellut, että lapsenlapsi saattaisi joutua vaaraan kun mummo intoutuu tutkimaan rikosta ominpäin. (5.3.) 🌟

Cronin A. J. Tohtori Finlay etsii onnea. Toinen Kaikenkarvaiset ystäväni tyyppinen lääkärikirja, tällä kertoo Skotlannista. Tässäkin on persoonallinen vanhempi lääkäri joka saa nuoren assistentin. Lääkärintointa esitellään tässä vähemmän, pääosissa on tohtorien muu elämä: rakkauselämä ja hyväntekeväisyys ym. seuraelämä. Croninin (1896-1981) romaaneita (lähinnä lääkäreistä) on käännetty yli kaksikymmentä kirjaa.  (11.3.) 🌟

Devine Domenic Kuoleman päiväkirja. Vähän öykkäröivä kirjailija kuolee syntymäpäivien aikaan. Hetken aikaa hänen sijaisperheveljenään ollut historiantutkija pyydetään tekemään hänen päiväkirjansa julkaisukuntoon, mutta mitä tapahtui aikanaan Itävallassa? 🌟

Dibdin Michael Kuollut laguuni. Italian Venetsia, kuollut turisti. Aurelio Zen palaa kotitalonsa Venetsiasta tutkiakseen turistin tapausta. Paikallinen poliitikko on Zenille haasteellista. Olen lukenut kirjan joskus 20 vuotta sitten. Kelpo kirja edelleen. Pidän Zenistä, mutta en Italiasta, jota Dibdin kuvaa. 🌟

Gimenéz Bartlett Alicia Petra Delicado ja merkityt tytöt on ensimmäinen espanjalainen dekkari, jonka olen lukenut, ellei oteta lukuun Baskimaan murhat-sarjaa. Kirja on sarjan ensimmäinen. Uusi alainen, 60 v., joka ei osaa katalaania: 

"Ei tässä iässä oppi enää tartu. Tämä on siinä mielessä huono ikä, että tajuaa, mitä ei tiedä, mutta ei enää huvita oppia uutta."  (12.3.) 🌟

Giménez Barttlett Alicia Petra Delicado ja vihaiset koirat. Petra Delicado saa alaisensa kanssa uuden tehtävän ottaa selvää koomaan hakatun miehen tapauksesta. Tapaus on monimutkaisempi kuin luultiin. Selvittelyn aikana molemmat ihastuvat - eivät kuitenkaan toisiinsa. Espanja
"Tuossa rupuisessa baarissa olimme kuitenkin kitanneet yhdessä sellaiset määrät kahvia että kokonaisen budhalaisen luostarin munkeilta olisi mennyt uni." 🌟 (25.3.)
Haahtela Joel Adèle-kirjan tapahtumapaikka on Ranska, Pyreneiden rinteillä oleva luostari. Toulouseen on matkaa tunnin verran.
Luostarissa, jossa päähenkilö tutkii Adèlen kuolemaa, päähenkilö löytää uuden alun ja selviää asumuserostaan. (22.3.) 🌟🌟🌟

Harms Daniil (1905-1942) Kurmiainen : kertomuksia ja runoja lapsille on kokoelma absurdeja lyhyitä tarinoita ja runoja. Harms oli kuulemma tunnettu absurdiudesta. Itselleni outo nimi. Kirjan valitsin ihanan kannen vuoksi. Sen verran absurdeja nämä lastenjutut oli, että lukenen joskus Ensiksikin ja toiseksi -kirjankin. Wikipedia teksti tuo mieleen suomalaiset Tulenkantajat, joskin he eivät joutuneet Siperiaan. Neuvostoliitto
"Metsät heiluttelevat latvuksia
Ihmiset kanniskelevat kattiloita
Ilmasta vettä nappaavat. 
Meressä vesi vaipuu, 
Mutta tuli ei taivu milloinkaan. 
Tuli tuulessa vapautta rakastaa."  (30.3.)

Huovinen Veikko Rauhanpiippu. Alku tuntui takkuiselta, mutta sitten ilmiinnyin itsekin sotatantereille. Paikoitellen kirja alkoi tuntua lähes tsekkiläisen Kunnon sotamies Švejkin seikkailuilta

"Tahtoisin ensi kertaa elämässäni rientää ääntänopeammin liemilautasen ja sievoisen kyljyksen ääreen. Niskat, nilkat nurin. Huomio kersantti! Verta imisän kattilaan, joka söi yhdeksän porsastaan. Tuleen pala rosvon ihraa, joka hirsipuusta tihraa. Ja kuuletkos mitään? - Herrai'jumala, älkää noin rallatelko, kauhistui Milita Forto." (20.3.)

Jäntti Mari ja Mäntysalo Jesse Kuka murhasi Sirkka-Liisa Valjuksen?  -kirja on TrueCrime turkulaisesta rikoksesta 1960-luvulta. (3.3.) 🌟 

Kataja Väinö (1867-1914) Heinärannan olympialaiset on vuodelta 1914. Alussa puhutaan Tukholman olympialaisista (1912), sitten päätetään juosta kilpaa ja lopussa pidetään sitten pitäjän johtomiesten suunnittelemat oman pitäjän olympialaiset. Mutta kuka voittaa? Kansanopiston käynyt nuorimies, joka on opistolla oppinut juoksemistakin vaiko pitäjän ikämiehet, jotka aikanaan juoksivat nopeammin kuin hyvä hevonen? Ihanan lempeän letkeän leppoisa välipala. Kiitos geokätköilyn, tämäkin kirja löytyi sen vuoksi. Kirja löytyi Dorianista. 🌟🌟

Kivikuu eesti luulet - virolaisia runoutta kahdella kielellä. Kirjan runot ovat kirjoittaneet Hasso Krull, Kristiina Ehin ja Veikko Märka. Nämä kutsuttiin Suomeen esiintymään, runot käännettiin ja tehtiin myöhemmin kirjaksi. Eniten huvitti Väike perenaine:
"Olen pikku perheenäiti
Vartun perheen iloksi
Hyörin, häärin, ahertelen
Kodin puunaan siloksi. 
Olen kelpo perheenäiti
Paistan, ruskistan ja keitän
Illalla kun työt on tehty
Olalleni perseet heitän." (30.3.)
Kivirähk Andrus Kun Musti muni mummon. Hauska, Heli Laaksosen kääntämä lastenkirja Virosta. Suosikkini oli tarinat Oskarin matematiikan opettelusta sekä Lindan tietokoneesta:
"Kun Linda käynnisti tietokoneen seuraavana päivänä, se pyysi taas hilloa.
- Pliis, minun tekee hirveästi mieli hilloa!, luki näytöllä.
Linda mietti. Hänen kävi sääliksi konetta. Hän tiesi itse oikein hyvin, miltä tuntuu, kun tekee mieli karkkia, mutta äiti ja isä sanovat: ”Et saa! Keitto täytyy syödä ensin!” Tai väittävät, että liika makea ei ole muka lapselle hyväksi. Sellaiset puheet vetävät mielen matalaksi." (22.3.) 🌟🌟🌟
Leinonen Maaria Otsalla perhosen varjo on runokirja, joka toimii paremmin työpöydällä, soffapöydällä tai kahvinkeittimen vierellä kuin bussimatkan ainoana luettavana. Tästä runosta tuli mieleeni Edda-runojen suosikkini Korkeimman runo. 
"Haluaisin sanoja. Tuuleen hajoneita. 
Haluaisinko pyyhkiä yli. 
Peruuttaa? 
En. En yhtä ainutta
Haluaisin sanoa uudelleen. 
Haluaisin huutaa tuuleen. Peruuttaa. 
Se oli työ. 
Minulle annettu
Se oli tehtävä. 
Enkä kadu."  (29.3.)
Leone Donna Pedon palkka. En ollut ihan varma olenko lukenut tämän, mutta Italiassa on aina kiva seikkailla ja venetsialaisen Guido Brunettin kanssa hengailee mielellään toisenkin kerran. Vaikea sanoa, kenestä pidän eniten. Pattan sihteeri on yksi suosikeistani.  
"Porsaanreäissä on vaikea olla röhkimättä."
"Luin jostain, että pinkki on Intian laivastonsininen." (17.3.)
Leone Donna Pimeillä vesillä. Toinen suosikkini on Paola Brunetti, joka on selkeästi paljon lukenut ja pohtinut. Olisipa itsellänikin ollut enemmän tuollaisia opettajia. Esimerkiksi tässä kirjassa Paola toteaa kolonalistisen nykykirjallisuuden lehtorin vaalin muistuttavan kabukinäytelmää. Itseäni harmittaa tavattomasti, että en ole koskaan nähnyt Kabuki-näytelmää livenä. Italiassa kyllä japanilaista nukketeatteria. :
"Kaikki henkilöt puhuvat tyylitellysti, alku on verkkainen, näytöksiä on viisi. Toisinaan joudutaan välien selvittelyyn ja loppuratkaisu sopii sekä useimmille päähenkilöille että yleisölle. - Puhutko sinä komitean kokouksesta? - Me komitean jäsenet olemme tyylitellyt henkilöt, jotka lausuvat asiaan kuuluvat vuorosanat. Seuraa myrskyisää draamaa ja pian puolenvälin jälkeen myös välienselvittely. Mutta voin kertoa jo nyt kuka voittaa ja että voittaja tyydyttää meitä kaikkia. - Brunetti näki vaimonsa ilmeestä kuinka ylpeä tämä oli vertauksestaan ja sanoi: - Kuten amerikassa sanottaisiin: The fix is in. Sovittu juttu.  - Fiksu poika, Paola sanoi ja taputti Brunettin poskea." (18.3.)
Leone Donna Hetken huumaa. Brunetti tutkii turistityttöjen merionnettomuutta ja siinä sivussa isompiakin asioita. Venetsiaan voisi mennä taas, vaikka Brunettikin on alkanut inhota turisteja. Italia (18.3.)

Lewis Carroll Kraukijahti : kuolinkamppailu kahdeksassa näytöksessä. Kirja on kuulemma nonsenserunouden merkkipaalu, mutta minä kyllä pysyin kärryillä hyvin. Suomennos on kirjoitettu trokeen muotoon. Itseäni hyvitti Pitsinnyplääjä-majava. 
"Istuskeli nypläämässä laivan kannella pitsinnyplääjä-majava
Päällikön mukaan se usein oli pelastanut  haaksirikosta. 
Mutta miten? 
Eipä tiennyt kukaan."  (29.3.)🌟
Lindstedt Laura ja Vuola Sinikka ovat kirjoittaneet 101 tapaa tapaa aviomies -kirjan. Kirjassa ei kuitenkaan esitellä 101 tapaa saattaa puoliso pois päiviltä vaan 101 tapaa kertoa, että niin oli tullut kerran tehtyä kerran Norjassa. Kyseessä on siis kirjoitusopas, ei murhaopas. Asian voi sanoa monella tapaa. Alkuperäisteksti sanoo mm. : 
"Anja pakeni miehen otteesta ja haku siivouskomerosta kiväärin. Laukaus osui Thorvaldia rintaan, ja hän kuoli heti." 
Tässä katkelma pleonasmi-tyylillä:
"Kun sitten koitti mainittu syksyinen kohtalonyö ja Anja, taivaan kiitos, sai lopultakin tarpeekseen, niin tämä henkilö, tämä Anja, tämä juoppollin vaimo, riensi hakemaan komerosta tuliaseen, jonka hän oli vieraalla paikkakunnalla edeltävästi käynyt vaihtamassa käteiseen. Pamaus vain, ja kohtapuolin lattialla jo lojuikin Thorvaldin, tuon väkivahvan luontokappaleen, hengetön ruumis."  
Ja oma lempparini - sanontoja:
" Anjan mitta tuli täyteen: hän pakeni Thorvaldin otteesta pää kolmantena jalkana ja haki kiväärin. Se luoti tiesi paikkansa: Thorvaldin elämä katkesi kuin kanan lento." 
Vois näistä jotain kokeilla itsekin. (29.3.) 🌟🌟

Magnusson Roine, Ottosson Mats ja Åsa Linnut lähellä. Huikaisevan upea kirja linnuista. Kuvat hurmasivat ja tarinatsykähdyttivät. Varasin kirjan siksi, että se oli voittanut Ruotsin kaunein kirja palkinnon. Luin kirjan suomennettuna, mutta molemmissa on sama taitto. Suomenkielisestä painoksesta bongasin vain kaksi Suomea koskevaa alaviitettä, joita ei ole Ruotsin painoksessa. Niin samanlainen on linnustomme. Vahva suositus Ruotsin kauneimmalle kirjalle. 🌟🌟🌟 (27.3.)

Melleri Arto Ilmalaiva "Italia" runokirjaa selasin jo tammikuussa, mutta nyt luin sen kannesta kanteen. Tykkään Mellerin runoista. Ne sisältävät sopivasti kulttuurin ja historian tietämystä ja ovat juoneltaan nokkelia. (8.3.) 🌟 🌟 
Kuva: Melleri-fani lappajärveläisen pellon laidalla.

Milne A. A. Punainen talo on Nalle Puhin tekijän englantilainen dekkari. Tämäkin on odottanut lukemistani pidemmän aikaa. Ihan kelpo dekkari. (6.3.)

Moyes Patricia Syntymäpäivälahjaksi kuolema. Tippetit pariskunta joutuu jälleen vaikean tapauksen eteen, tällä kertaa Englannissa. 70-vuotissankari, joka on kutsunut Tippetit synttäreilleen suojelemaan henkeään, kuolee kesken kakun syönnin. Kirjan lopussa selviää, että tapaus on oikeastikin sattunut Italiassa. Enpä olisi uskonut. Suosittelen lukemista jo pelkästään oudon kuolinsyyn vuoksi. 🌟

Mustonen Enni Lapinvuokko aloittaa Pohjatuulen tarinoita -trilogian. Kirjassa eletään Rovaniemellä talvi- ja jatkosotaa ja Ruotsissa lapinsodan aikaan. Pääosassa on Annikki Hallanvaara (mikä ihana sukunimi) joka pääsee ylioppilaaksi 1939 ja menee naimisiin lentäjän kanssa. 🌟 (1.3.)

Mustonen Enni Jääleinikki Pohjatuulen tarinoita 2, tapahtumapaikkana Saksa ja Sveitsi. Annikin tytär lähtee sairaanhoitajaksi Saksaan. Menee naimisiin ja muuttaa Sveitsiin. (30.3.)

Mustonen Enni Keltarikko Pohjatuulen tsrinoita 3 tapahtumat alkaa Hong Kongista, mutta päätyvät nopeasti Lappiin. Annikki on ollut kolarissa ja  hotellialalta vasta valmistunut Annikin tyttären tytär tulee auttamaan. Siinä sivussa löytyy elämänura Lapissa. (31.3.) 🌟

Mäkelä Hannu Canal Grande. Suomalainen asiantuntija on kutsuttu Venetsiaan, Italiaan. Sataa lunta. On karnevaaliaika. Canal Grande jääty... Monenlaista tietoa Raittila on saanut mahdutettua hyvän kirjan sisään. Tykkäsin erityisesti kirjan kerrontatyylistä. 🌟🌟 (25.3.)

Mäkivalli Jani Marssi kuoleman rinnalla kertoo sodasta Karjalassa ja Porissa. Saksassakin käytiin. Kirjoittaja on kotoisin Porista, joten kirjan näkökulmat on läheisempiä itselleni kuin sotakirjoissa yleensä. 
"Kirjoituskone on minun konekiväärini." 
Helena, porilainen naistoimittaja. (8.3.) 

Nevalainen Liisa Musta sinfonia on Nevalaisen viides dekkari. Tapahtumapaikkana on Eira ja pääosissa nuori opiskelija tyttö ja vanha kapellimestari. Useampaa henkilöä koskee läheltä tämäkin murha, jota ratkoo komisario - ei Puolukka vaan Karpalo. (6.3.) 🌟

Nevalainen Liisa, Paratiisilintu-kirjassa Krisse on pitkän odotuksen jälkeen viimeisillään raskaana ja lomailee pikkukaupungissa, missä teatterissa harjoitellaan paikallisen kirjailijan Paratiisilintu-näytelmää. (7.3.)

Nevalainen Liisa, Everstintalo-kirjassa Karpalon perhe muuttaa Helsingin Eirassa olevaan kauniiseen kivitaloon, joka alunperin oli yhden suvun omistuksessa. Kun luin sarjan ensi kertaa noin 30 vuotta sitten, tykkäsin tästä eniten. Kirjassa tehdään murhan ohella myös huumerikos. (9.3.) 🌟

Nevalainen Liisa Viimeinen rooli. Kirja on sarjan viimeinen ja sijoittuu Porin teatteriin, joka on monien mielestä kaunein teatteri Suomessa. Suomenkielinen teatteri alkoi Porista, ja sekin kirjassa mainitaan. Vaikka Maantiekadulta ei merta oikeasti näykään, tuntui kirja kotoisalta ja muut paikalliset faktat oli likimain oikein. Teatterin kummituksestakin puhuttiin. (10.3.) 🌟

Quentin Patrick Viisi askelta murhaan. Heti alussa mietin, että onpa tutun kuuloinen ketunmetsästys, mutta sitten tuli vastaan Raamattu sitaatti, jonka muistan googlettaneeni edellisellä lukukeralla:
"Jisreelin vainiolla koirat syövät Iisebelin lihan ja Iisebel on niin kuin pellon lanta Jisreelin vainiolla niin, ettei voida sanoa : tämä on Iisebel." (en löytänyt mistä Raamatun käännöksestä kirjan isän sanoma sitaatti on, mutta oikea kohta Raamatussa on 2. Kun 9:10). 
Jisreelin viljava tasanko on Juudean ja Samarian rajamailla lähellä Harmageddonia. Baalia palvovan, foinikialaisen kuninkaan tyttären ja Israelin kuningas Ahabin puilison, Iisebelin tulevasta kohtalosta kertova sitaatti löytyy Kuningasten kirjasta. Kirja kesti toisenkin lukemisen, sillä en enää muistanut kuka oli syyllinen, vaikka kirja muuten oli tuttu. Armias unohdus! Englanti

Rankin Ian Musta kirja. Ei iskenyt Rankin tälläkään kerralla, mutta Satakirjastojen haasteeseen tuli "kirja"-kirja luettua. Englanti

Ropponen Ville, Sutinen Ville-Juhani Luiden tie : Gulagin jäljillä. Kirjan lukeminen vei aikaa varmaan vuoden, mutta hiljaa hyvää tulee. Ei ollut helppoa gulageilla, ei. Osa gulagien leireistä on rapistunut, osa on nykyäänkin vankikäytössä. Venäjä. (luettu loppuun 19.3.)

Ruohonen Laura Kummalla kammalla sisältää lyhyitä riimejä, mikä osoittaa, että sanoilla leikkiminen on kivaa. Katti Kasanoovan elämänohje lienee lyhin. Siitä tulee mieleen Kiira Korven runokirja. 
"Haista, 
maista 
jokaista"  (27.2.)
Silvera Adam Lopussa molemmat kuolevat. Booktok suosikki, joka itketti alusta loppuun saakka. Onneksi kaikki kirjat ei ole yhtä tunteita nostattavia. Usa. (22.3.) 🌟🌟🌟

Silvera Adam Ensimmäinen viimeinen päivä. New York, Usa. Jatko-osa, joka kertoo Kuolin hetken julkisen toiminnan ensimmäisestä päivästä.
Ensimmäiset kirijät ovat saaneet soiton heti puolen yön jälkeen. 
Orionia hoitava sydänlääkäri toteaa:
”Kukaan ei tiedä, mihin tieteenalaan nämä ennustukset perustuvat tai onko taustalla mitään tieteellistä. Mutta minulla ei ole yhtä vilkasta mielikuvitusta kuin lapsillani, joten uskon että siellä operoidaan tällä samalla alalla. En jaksa edes ajatella mitään avaruusolioita tai taikuutta, ellen sitten joku päivä saa pitäviä todisteita”, lääkäri jatkaa pieni hymy huulillaan. ”Meidän on tärkeä muistaa, että siinä missä elämä muuttuu ja tiede edistyy, tehdään aina myös virheitä.” (23.3.) 🌟
Susi Pauliina Polttopiste. Ex-lentoemäntä seikkailee jälleen uudessa etsivän työssään. (2 3.) 🌟

Talot ovat yksin kotona : Pohjoismaisia runoja lapsille. Runoja viidestä Pohjoismaasta. Useita kuvittajia. (27.3.)

Tammsaare A. H. Korpinojan isäntä. Kesäinen tarina Viron maaseudulta. Kesäinen tarina voisi olla yhtä hyvin Suomestakin. (11.3.) 🌟🌟🌟

Taska Ilmar Popeda 1946. Kirja miehitetystä Virosta. Metsäveljetkin mainittu. Uudella kiiltävällä Popedalla ajeleva kiltti setä saa pikkupojan pään pyörälle ajeluttamalla poikaa ja poika toimii kuten lapset yleensä: äitini sanoin "kliputtaa" kaikki asiat kun joku vaan äkkää kysyä. Ja setähän kyselee. Sitä myöten ensin isä, sitten äiti katoavat. Poika jää Johanna tädin hoitoon, mutta on tädilläkin salaisuus. Hän kuunteleen BBC:tä ja toivoo pääsevänsä pojan kanssa sulhasensa luo Englantiin. Niin toimi salakavala turvallisuuspalvelu.  
"Radio! Hän puuskahti närkästyneenä. Ennen vanhaan oli sanomalehdet, nyt on radio. Millä meitä huomenna uhataan." (20.3.) 🌟🌟🌟
Tennilä Esko Metsän väristä en väittele enää : runoja. Vuonna 1996 julkaistuja runoja ja mietteitä kuullusta ja nähdystä vuosien varrelta. Runoissa puhutaan sillanrakennusarkkitehdeistä, pultsareista, lehmistä ja sateenkaarista. 
"Sateen jälkeen sateenkaari
Kauniimpi kuin koskaan. 
Mutta ei sen toista päätä 
Viitsi yksin etsimään mennä."  (26.3.)🌟
Valek Miroslav Rakastelua kananlihalla. Rauhattomuutta. Slovakialaisia runoja. Joku mielikuva, että olen lukenut slovakialaisia runoja aiemminkin. 

Vargas Fred Normandialainen tapaus : komisario Adamsbergin tutkimuksia. Tämä olikin itselleni viimeinen käännetty Vargas tältä erää. Olen vissiin vihdoin päässyt samalle aaltopituudelle Adamsbergin outojen ajatusten kanssa, joten tästä pidin. Aiemmin olen pitänyt enemmän evankelista-sarjasta.  Tämän pohjalla on ennustus, joka tietää pahaa, ellei ennustuksen kohde korjaa käytöstään. Ranska. (10.3.) 🌟

Zweig Stefan Amok kirja alkaa kuvauksella Napolissa 1912 tapahtuneesta oudosta onnettomuudesta. Kirjan ensimmäinen kappale oli sen verran outo, että asia selvisi vasta viimeisellä sivulla. Siinä välissä oli hyvä mutta surullinen tarina. Tapahtumapaikka meri välillä Kalkutta-Napoli 🌟🌟(28.3.)

lauantai 9. maaliskuuta 2024

Helmikuussa luetut kirjat


Helmikuussa keskityin Länsi-Eurooppaan. Jämähdin ensin Tanskaan ja sitten Englantiin ja Alankomaihin. Yhtään uutta valtiota en lukenut, mutta löysin sentään toukokuulle yhden uuden maan, josta en ollut lukenut. Kohtahan tuo jo onkin - toukokuu. Luettuja kirjoja 42.  

Atkinson Kate Liian kirkas taivas oli eka Atkinson, jonka olen lukenut. 
"Elämä on liian lyhyt ja Netflix liian hyvä." 
Kertoo päähenkilö siitä, miksi ei lue edes hauskoja dekkareita saati sitten pohjoismaisia synkkiä. Englanti (11.2.) 🌟

Berkeley Anthony Myrkytetyn suklaarasian arvoitus. Mies saa englantilaiselle klubille postitse suklaarasian, antaa tämän miehelle, joka on hävinnyt vaimolleen vedon, vaimo kuolee myrkytykseen syötyään 7 liköörikonvehtia. Sitä seuraa monia käänteitä ennen kuin totuus selviää, sillä rikosta selvittelee dekkariharrastajien ryhmä, jolle uhri on tuttu. (9.2.)

Berkeley Anthony Silkkisukkamurhat. Tämänkin kirjan lukeminen vaatii lukijalta tarkkuutta, mutta kun etsiviä on ryhmän sijaan vain kaksi, poliisi ja toimittaja, on seuraaminen helpompaa. Englanti. (9.2.)

Booth Stephen Umpikuja. Rehurekka ajaa jumiin Englannin maaseudulla sillan alle, kuski katoaa, mutta hytissä on verta. Tutkija saa uuden parin ja sekin tuottaa haasteita. Uskon palaavani Boothiin jatkossakin, eikä vähiten kahvin vuoksi:
"Hän oli havainnut, ettei pärjännyt ilman joitain asioita. Kunnon yöunet eivät olleet aina välttämättömiä, mutta kahvi oli."(10.2.)

Böll Heinrich Mitähän siitä pojasta tulee? eli jotain kirjallista. Kirjassa Nobelin palkinnon vuonna 1972 saanut, vuonna 1917 syntynyt saksalainen kirjailija kuvailee elämistä 1930-luvun koulumaailmassa ja mm. välttelyään joutumista mukaan Hitler-Jugend - yhteisöön. Kirja on julkaistu saksaksi 1981 ja suomeksi Böllin kuolinvuonna 1985.
Hylättyäni kirjastonhoitajan ammatin, joku perheenjäsen, kuka sitä en tiedä, toi julki ajatuksen, että minun tulisi valita alakseni jotakin kirjallista. 
- Harmi, ettei poikaa saatu vallitsevissa oloissa innostumaan teologiasta." 🌟

Coles Richard Murha seurakunnassa, kirkkoherra Clementin tutkimuksia osa 2. Pastori viettää iltapäivisin omaa aikaa opiskelemalla mm. perinnöksi saamansa haitarin soittoa, jonka hänen äitinsä kuvailee kuulostavan:
"Verilöylyltä baltialaisissa häissä." 
Uuttakin opin. Anglikaanisen papin kaftaanissa on  Englannissa aina 39 nappia. Mukavan leppoisa dekkari meille CozyCrime ystäville. (16.2.)

Carpelan Bo, Rannekello [selkokirja]. Olipa hyvä, että annoin Carpelanille uuden mahdollisuuden. Tämä oli tosi hyvä tarina, vaikka olikin valitettavan lyhyt. (11.2.) 🌟🌟

Chase James Hadley Kuollut kulkee keveästi. Mies palkkaa Englannissa voodoo-noidan tuomaan veljensä takaisin manan mailta. Kaikki ei mene ihan putkeen. Ihme sekoilua. Koska opin olemaan edes aloittamatta näitä... Myönnän, että minulle todella väärät kirjat lopetan nykyään alkuunsa, joten jotain tässä oli. Parani loppua kohden, kuin sika juoksuaan tai sitten vaan totuin kirjailijan rytmiin... Mutta hei, kahvi mainittu. 
"Hänen pohkeitaan jomotti ja hänen ruumiinsa tuntui liukenevan uupumuksen lätäkköön. 
- Oh, minä luulin – minä halusin vain kupillisen kahvia."  (10.2.)

Colling Nielsen Karpar Tanskan sisällissota 2018-24. Meinasin lukea tämän jo viime vuonna, mutta jätin sitten kuvitellun sodan päättymisvuoteen. Päähenkilö, (475 v.), muistelee sotaa 350-vuotiaalle koiralleen. Asetelma on mitä herkullisin, joku joka on elänyt 475 vuotta....  Mutta omaa lukuintoani pilasi sinänsä hyvässä kirjassa pahasti elämä koirana, tomaattipurkin tomaatin elämä ja sangen värikkäät sänkykohtaukset. (3.2.)

Haavisto Pekka Lipunnosto ja räätälin viisaus. Olipas mielenkiintoisesti lipunnostoteeman ympärille koottu rakenne. Tykkäsin. Opin joitain uusiakin asioita, mutta paljon oli vanhan kertausta. Paljon kirjaviisautta/havaintoja, vähän politiikkaakin. (6.2.) 🌟🌟

Hermans Daniëlle Tulppaanimurhat. Kirja on dekkari, minkä tapahtumat ovat seurausta 1600-luvun hollantilaista tulppaanikatastrofista. Joko en keskittynyt riittävästi tai tämä oli aikatasoineen vähän sekava. Saattoi olla edellistä enemmän kuin jälkimmäistä. (23.2.)

Herrndorf Wolfgang Ladaromaani. 'Myyty Saksassa yli 100.000 kpl, joten ei se vissiin huono voi olla', ajattelin, kun aloitin lukemisen. Kirjan pääosissa on kiltti berliiniläinen teinipoika, jonka äiti lähtee pojan kesäloman alkaessa erikoiskylpylään (=katkaisuhoitoon) ja yrittäjä-isä siitä innostuneena sihteerinsä kanssa lomalle. Poika jää yksin ja jo samana iltana hän ystävystyy uuden venäläisen luokkatoverinsa kanssa, jota koulu ei kiinnosta. Seuraavana aamuna uusi kaveri ajaa pihaan romulla Ladalla ja alkaa The kesäloma. 
"Mika Häkkinen on surkimus muhun verrattuna. " 🌟🌟🌟 (18.2.)

Iles Francis Vakain tuumin ja harkiten. Alfred Hitchcock oli kiinnostunut tästä kirjasta, ja se kyllä näkyi - kirja meni liikaa mukavuusalueeni ohi, mutta sitkeästi luin loppuun. Kirja ei ollut missään nimessä huono, se ei vaan sopinut minulle. Englanti (8.2.)

Irvine Alex Tintin seikkailut - romaani elokuvasta. Kuvittelin lukevani Ranskasta, mutta enämpi tässä oltiin Saharan liepeillä. Tykkään kyllä Tintistä enemmän sarjakuvakirjoina, mutta tämäkin oli kelpo kirja. (23.2.)

Jacobsen Roy Rajat kirjassa ollaan Saksan, Luxemburgin ja Belgian rajaseuduilla Ardenniassa. Eletään sodan jälkeistä aikaa. Päähenkilöinä on sodassa sokeutunut Markus, joka muistelee mm. Stalingradin piiritystä ja amerikkalaisen sotilaan poika, jonka opettaja-äiti joutui kasvattamaan aviottomana lapsena. 
Sota ei ole helppo asia. Mieleeni jäi erityisesti kohta, missä sodan kauhut nähnyt kertoi kysyttäessä sotineensa kuudennessa jalkaväkikomppaniassa ikään kuin se selittäisi kaiken. Kuulijalle se ei kuitenkaan merkinnyt yhtään mitään. Luin kirjaa heti Böllin kirjan jälkeen ja hauska sattuma oli, että tässäkin kirjassa jätettiin haaveet teologian opiskelusta. Niin paljon asioita sodat muuttaa nuorten elämässä. 
"Tämä oli oikeastaan Markuksen erikoisalaa: kärsivällisyys ja ojennettu käsi, sävyisyys. Nuoruudessaan hän oli suunnitellut, että olisi mennyt opiskelemaan teologiaa ja asettunut Herran palvelukseen, jos se vain olisi sopinut yhteen hänen Nellaa kohtaan tuntemansa lihallisen kiinnostuksen kanssa. " (29.2.)

Jalonen Olli 14 solmua Greenwichiin kirja imaisi mukaansa heti. Viime kesänä purjehdin maapallon lännestä itään ja idästä länteen. Tammikuussa seilasin koillisväylän ja luoteisväylän, nekin ees taas. Mutta että joku on keksinyt kulkea maapallon ympäri lähtien Lontoosta etelään ja saapuen vuoden kuluttua pohjoismantereen yli takaisin 1700-luvun kulkuvälinein ja 0-mediaania pitkin. Wau. Itse tarinakin oli kiinnostava. Amazing raceen tätä on verrattu, mutta katsoisin kyllä tätä mieluummin jos tulisi telkkarista. Kuvittelin solmut nopeudeksi, mutta haittasiko se? Ehei. 🌟🌟🌟 (24.2.)

Kazinski A. J. Viimeinen hyvä ihminen sarjan osa 1. Erään juutalaisen perinteen mukaan maailmassa on kerrallaan 36 hyvää ihmistä. Mitä jos niistä 34 on kuollut viimeaikoina? Selviää, että seuraava kuolema on Venetsiassa tai Kööpenhaminassaa. Mielenkiintoista. Jään odottamaan jatkoa ja tarinan seuraavaa tasoa. Tanska 🌟🌟 (4.2.)

Kinnunen Tommi Ei kertonut katuvansa kirjan kuuntelin heti Satu Saarisen kirjan jälkeen. Kinnunen luo täysin erilaisen kuvan saksalaisten kanssa oleilleista naisista. 
Norjassa suomalaisiltakin naisilta leikattiin hiukset. Sitten joku ajoi naiset valtakunnan rajalle Pohjois-Suomessa, siitä piti kävellä matkalaukun kanssa maantietä. Lappi oli poltettu. Sillat oli tuhottu ja myöhemmin kävi selväksi, että miinojakin saattoi olla. Kävelymatkaa oli satoja kilometrejä Rovaniemelle ja Kemiin. Osa naisista, etenkin ne, joilla oli lapsia, jäivät löytämäänsä joukkuetelttaan heti alkumatkasta. Heidän tarinaansa ei kerrottu. Viisi naista jatkoi kävellen kohti etelää. (20.2.)

MacLean  Alistair Kahlenukke. Pitääkö olla huolissaan vai tyytyväinen: jo toinen perättäinen kuukausi, kun luin vuosien jälkeen MacLeania. Tämäkin kirja oli hengästyttävää toimintaa Alankomaissa ihan ensi sivuilta lähtien ja sitä jatkui koko kirjan verran. 
Interpol-huumetutkija Paul Sherman-parka asui kyllä tosi hienossa hotellissa Amsterdamissa, mutta ei ehtinyt nukkumaan juuri lainkaan. Saatan lukea ensi kuussakin MacLeania. Vanhuus ei tule yksin vaan nuoruuden suosikkidekkaristin kanssa 🙃. Tämä ja viimekuun kirja olivat itselleni ihan uusia. Luin nuorempana vain suosituimmat kirjat kuten Navaronen tykit. 🌟 (27.2.)

Malvaldi Marco Viiden korttipeli on ensimmäinen kirja, joka kertoo älykkään Massimon pitämästä Bar Lume-kahvilasta Italian Toscanassa ja sen asiakkaista. Massimo on itsetapaamianikin italialaisia baristoja tiukempi siitä, milloin mitäkin juomaa on hyvä juoda. Viiden korttipeli alkoi kiinnostaa niin, että sitä olisi kiva kokeilla. Kepeän nokkela dekkari. Kunpa muutkin kirjat käännettäisiin. 
Sisällä baarissa seudun alkuperäisasukkaat syventyivät iloisina siihen ruuansulatukseen liittyvään riittiin, jonka perusteella italialaiset erottaa muista kansallisuuksista ja jonka voi suorittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa ilman, että tulee saapasmaan kirjoittamattomien baarisääntöjen  mukaan automaattisesti luokitelluksi sakemanniksi. Toisin sanoen: joivat espressoa. Siihen aikaan, josta tässä kerrotaan, Bar Lumessa oli tarjolla kymmentä eri kahvilaatua, joiden lähes pakkomielteinen harrastaja Massimo italialaisena ja matemaatikkona oli. Alkaen käsityönä paahdetusta arabicasta, jota hän tilasi eräästä Stravesan paahtimosta, ja jota tarjoiltiin niille, jotka tilasivat yksinkertaisesti vain kahvin ja päättyen caracolitoon, jonka pavut olivat pikkuisia ja huumaavan tuoksuisia ja jota ei valitettavasti aina ollut saatavilla, mutta josta Massimo oli salaa lähes yhtä ylpeä kuin olisi paahtanut sen itse." 🌟 Jösses. Minäkin tahdon caracolitoa. (26.2.)

Malvaldi Marco Kolmen kortin temppuItalian Toscanassa pidetään kansainvälinen konferenssi. Bar Lumen pitäjä Massimo ratkoo japanilaisen konferenssiluennoitsijan kuolemaa. 
"Päivät jolloin tapahtuu onnettomuus alkavat aivan samoin kuin kaikki muutkin päivät. Niin kauan kuin mitään ei ole tapahtunut, ne ovat aivan tavallisia päiviä. Myöskään World international workshop jne. ensimmäinen päivä ei tee tästä poikkeusta. Kuten mikä hyvänsä konferenssi, missä ketään ei tapeta alkaa erityisen arvostetun puhujan luennolla, johon hän tiivistää elämäntyönsä tulokset. Sen jälkeen alkavat ensimmäiset sessiot, jotka kestävät yhteentoista saakka, jolloin ohjelman mukaan pidetään kahvitauko." 🌟 (26.2.)

Manner Max et. al. Brysselin Esso, novellikokoelma, missä kaikki novellit liittyy Brysselin tiettyyn Esso huoltoasemaan, paitsi yksi, jossa seikkailee Bryssel ja Esso. Yksi novelleista tapahtuu pääosin Luxemburgissa. (14.2.)

Moyes Patricia Setä kuolema Hollannissa. Tämä oli toinen lukemani Henry Tibbet kirja, ensimmäisessä aiheena oli niin ikään huumekauppa mutta kuvitteellisella saarella Karibialla. Kirja oli Musta tyttö, valkoinen tyttö. Tässä kirjassa Henry ja vaimo lähtevät Alankomaihin rikollisten perässä. 🌟 (16.2.)

Moyes Patricia Yölautta tuonelaan. Tibbetit ovat lomalla Alankomaissa tässäkin kirjassa. He menevät yölauttalla kanaalin yli. Murha ja jalokiviryöstö on tarinan aiheena. 🌟 (25.2.)

Moyes Patricia Kuka on Simon Warwick. Mies muuttaa testamenttia ja kuolee luonnollisen kuoleman. Omaisuuden perii Simon Warwick, mutta kuka hän on, vai onko Simonia lainkaan. Liikutaan välillä Englanti-Amerikka 🌟 (25.2.)

Mustonen Enni Näkijä osa 9. Viena on leski ja työskentelee pukijana Hollywoodissa. Hän asuu Martan ja tämän kumppanin kanssa rantatalossa. Marilyn Monroe on Vienan tuttava. (26.12.-4.2)  Usa🌟

Mustonen Enni Tekijä osa 10. Viena työskentelee Marimekolla. Omista suosikeistani mukana hengailee myös lempikeittokirjailijani Mysi Lahtinen. Tykkäsin kovasti koko sarjasta, mutta tästä osasta vähiten. (5.2.)

Nokelainen Pasi Maailmanloppu peruutettu. Vaatteet, kaivosteollisuuden tuottamat raaka-aineet, työ, energia, asuminen.... Kattava kokoelma pohdintaa miten asiat voisi olla 2038. Tykkäsin erityisesti esim. vinkistä valtakunnallisesta vaatekorjausfirmasta. 🌟 (19.2.)

Parvela Timo Ella ja Yön ritarit. Mitä tapahtuukaan, kun ei pääse mukaan joukkueeseen. Kaikki on menossa pieleen, mutta joskus on tähdet kohdillaan: sää suosii ja sattuma löytää oikeat apulaiset. Sarjan osa 15. (2.2.)

Patrik Quentin S/S Murha, mysteeri valtamerialuksella. Naistoimittaja lähtee toipumaan leikkauksesta risteilyalukselle. Toipumisesta ei tulekaan mitään, kun heti ensimmäisenä iltana yksi matkustajista kuolee. (15.2.) 🌟🌟

Saarinen Satu Annikin sota ja rauha. Millainen oli Saarisen äidin äidin sota ja rauha saksalaisen "Peterin" kihlattuna ja lapsen äitinä. Saksan vuoden jälkeenkin yhteys säilyi ja jatkuu nykyisinkin. Saarinen luo kuvan, että ongelmia ei ollut, ei ainakaan heidän perheessään, vaikka pari ei asunutkaan yhdessä 1940-luvun jälkeen. 🌟 (20.2.)

Salminen Sally Aikani Tanskassa
Salminen kuvailee vanhaa päiväkirjaansa lukien elämää Tanskassa sodan aikaan, mutta siitä sotaelämästä puhutaan melko vähän. Jotain sentään, joka muistuttaa, että Suomea ei valloitettu, kuten Tanska. 4.9.1943 Kotielämää - maa pimenee:
 "Katujen on oltava tyhjät kello 21." (1.2.)

Sheared L.T. Kissa joka pyydysti tappajan. Condrard-kissan tutkimuksia osa 1
Eläkkeellä oleva, leskeksi jäänyt naispoliisi asuu jokilaivassa ja saa yllättäen asuinkumppanikseen puhuvan kissan. Kun anoppi kuolee, he alkavat tutkia kuolemaa yhdessä. Englanti (16.2.) 🌟🌟🌟

Snow Christal Penni Pähkinäsydän Tarinoita Tuulenpesän metsästä. Kirjassa Penni lukee salaa äitinsä kirjoittamia tarinoita Pennin elämästä. Kirja on jo sarjan neljäs ja innolla odotan viidettä. (21.2.)🌟

Strauss Botho Ei kukaan muu novelleja 1980-luvun Saksasta. Odotin enemmän tarinaa saksalaisesta arjesta ja vähemmän elämänkatsomuksellista lätinää, mutta tulipa luettua. Tämä oli niin kuin katselisi television keskusteluohjelmaa (joista en pidä), missä istutaan epämukavan näköisillä nojatuoleilla 10 cm korkokengissä toimittajan käydessä läpi kysymyspatteria, joka ei anna oikeasti asiantuntijalle mahdollisuutta kertoa taustoja. Hirveästi ei tästä tarttunut mieleen, vaikka odotin nimenomaan elämän kuvausta 1980-luvulta. No, olihan sitäkin vähän... (18.2.)

Ševtšenko Taras Unkaina - valitut runot. Voi kun olis oppinut muistamaan ulkoa runoja! 
Osan runoista luin monet kerrat, mutta säettäkään ei jäänyt mieleen. Osasta en juuri tykännyt. Mutta niinhän kokoelmissa usein on. Onneksi ei kuitenkaan siinä suhteessa kuin nuoruuden lp-levyissä. Yhdessäkin Remu Aaltosen soololevyssä oli vain yksi kappale josta todellakin tykkäsin... Täysikuu.... (29.2.)

Taylor Patric Irlantilainen maalaislääkäri. Kirjasta tuli mieleen hyvällä tavalla Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni.  Niin samankaltaista elo maalaislääkärin assistenttina oli verrattuna eläinlääkärin kotiin. Tykkäsin tästäkin, kuten eläinlääkärikirjastakin. Sarjassa taitaa olla englanniksi pari muutakin. Toivottavasti nekin käännetään pian. (21.2.)🌟🌟

Terras Antto Suomalaisuuden kultainen kirja. Terraksella on sana hallussa ja kepeä kynä, ei voi muuta todeta. Tämä on koettava itse. (2.2.) 🌟🌟

Theils Lone Näkymättömät. Nora Sand sarjan viides osa. Nora on lomalla Tanskassa kun naapurissa syttyy tulipalo. Jäljet johtaa Englantiin, missä Nora asuu. (7.2.)

Ukkonen Jyrki Ahneuden kartta. Norja, Bergen. Norjalainen tutkija kutsutaan venäläiseen tutkimusryhmään. Ennen kuin ehditään lähteä napa-alueelle, tapahtuu murha. Mutta miksi?  
Kirjassa puhuttiin hämärän asteista. Olin jo unohtanut ne. Porvarillinen hämärä on se, kun ensimmäiset tähdet näkyy, mutta vielä voi tehdä töitä ulkona. Aurinko on max 6° taivaan rannan alapuolella. Sitä seuraa merenkulkijan hämärä, jolloin horisontti vielä näkyy, (max 12°). Astronominen hämärä on sen ja täyden pimeyden välillä. (1.2.)

Zweig Stefan Shakkitarina on kirja siitä, kuinka vanki shakin avulla selvisi ylellisestä vankeudesta ilman virikkeitä. Mielikuvitusshakki koetellaan laivalla satunnaisessa ottelussa shakin maailmanmestaria vastaan. Itävalta 🌟🌟🌟  (17.2.)

Zweig Stefan Reise nach Russland. Shakkitarina oli niin hyvä, joten luin e-kirjana lyhyehkön matkakertomuksen Neuvostoliittoon 1928.Matkan tarkoitus oli osallistua Tolstoi museon avajaisiin Moskovassa. (17.2.)🌟

* * * * *
Lopuksi kirjattakoon tähän myös puolet kuunneltu kirja, jota en tule koskaan kuuntelemaan loppuun. 

Huom! Jos aiot lukea kirjan, alla oleva saattaa spoilata jotain, joskin tietoni päättyvät kirjan puoliväliin. 

Hoover Colleen Verityn varjo -kirja on maailmanlaajuinen Booktok suosikki. En usko, että olisin edes aloittanut kirjaa ilman Satakirjastojen lukuhaasteen Booktok-suosikki kohtaa, mutta ymmärrän kyllä täysin miksi kirja on suosittu. 

Loppujen lopuksi jätin kirjan kesken vähän ennen puoliväliä. Se ei vaan ollut mun genreä. 

Köyhä kirjailija saa unelmaduunin haamukirjailijana. Sopimus käsittää puoli miljoonaa dollaria ilman pr-velvoitteita ja kolme viimeistä kirjaa Jalot hyveet -sarjasta, eli osat Rohkeus, Totuus ja Kunnia. Aiemmat kirjat on kirjoitettu rikollisen silmin. 

Alkuperäinen kirjailija, Verity, on ollut kolarissa eikä pysty liikkumaan eikä puhumaan... (Kirjassa puhutaan koomasta, mutta hän istuu kyllä silmät auki pyörätuolissa ja nielee ruuat muusina, joten onko se koomaa... ). 

Ennen kolaria parin kaksoistyttäret ovat kuolleet. 

Jännitys tiivistyy. 

Ensimmäisenä työpäivänä nuori haamukirjailija löytää päiväkirjan, jossa paljastuu...

Lopetin kirjan kohtaan, jossa haamukirjailija palaa Verityn miehen ja pojan kanssa hampurilaiselta. Itse tuskin unelmoisin elämästä neliraaja-halvaantuneen, puhekyvyttömän pomoni miehen kanssa viikon tuttavuuden jälkeen kuvitellen auvoista perhe-elämää, kun pomo asuu saman katon alla... Mutta kuten sanottu. Ymmärrän suuren Booktok suosikki -maineen. 

Itse en vain halua lukea tällaista, vaikka tarina olisi kehitelty kuinka taitavasti, kuten tämäkin. Itselleni tästä tuli mieleen kirja Nainen junassa (somesuosikki kirja sekin muutama vuosi sitten), jonka luettuani olin pettynyt samalla tapaa kuin kuvittelisin pettyväni tämänkin jälkeen. 

Kirjassa juodaan 
Moskovan muulia 
4 cl vodkaa
1/4 limetti 
8 cl inkivääriolutta 
kuparimukista, joka täytetään ensin jäillä ja koristellaan mintunoksalla ja puristetulla limelohkolla. Saattaisin kokeilla. 

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Miesten viikko 11.9. Aleksanteri

Syksy alkaa olla käsillä ja illat pitenee. Aleksanterin/Santerin päivä oli ennen kisälleille juhlapäivä. Verstaalla sytytettiin ensi kertaa ...