Ei voi olla totta, että dekkariviikosta on jo vuosi aikaa. Mihin tämä aika oikein menee? Kysyn vaan. Tällä viikolla olisi suunnitelmissa lukea vain dekkareita. Ja kirjoittaa niistä jotain.
Maanantai meni Reijo Mäen seurassa. Ennen nukkumaan menoa lopetin toiseksi uusimman Vares-kirjan, Köyhä ritari. Aamulla herättyäni jatkoin sitten Maitolasimiehen seurassa.
En enää muista koska olen lukenut ensimmäisen Reijo Mäen dekkarin, mutta Rahan kääntöpiirin (1994) muistan lukeneeni heti uutena.
Muutin Poriin 1996 syksyllä ja joko silloin tai seuraavana keväänä kävin kuuntelemassa Mäkeä Väinölän kirjastossa. Kirjasto eleli tuolloin viimeisiä vuosiaan, mutta vielä tuolloin oli tupa täynnä kuulijoita. Eksyin kävellessäni tätini luota Sampolasta Väinölään ja olin vähän myöhässä, mutta tuoli sentään löytyi minullekin. Mieleeni jäi muistikuva nykyisen Wikipedia-kuvan oloisesta rennosta tyypistä.
Tykästyin heti alkuunsa Mäen tapaan käyttää sanoja. Erityisesti sivuhenkilöiden nimet ovat kutkuttavia. Kyypakkaus on vielä ihan peruskamaa verrattuna moniin muihin, kuten Esko-Eduardo Estrepitosoon.
Viimeaikoina olen ihastellut Mäen kirjoissa mainittuja kirjojen nimiä. Ne on pääasiassa kirjoja, joita Luusalmi kuvittelee kirjoittavansa. Maitolasimiehessä Luusalmi suunnittelee ruokakirjaa. Sen nimeksi tulisi Kinkkukiusaukset kautta aikojen.
Luusalmen tuntien sana kinkkukiusaus voidaan käsittää kahdella tapaa.
Luusalmi itsestään ei ole kirjoissa suosikkini, mutta Luusalmella on aikanasa, ja joskus tuntuu, että ilman häntä kirja voisi olla jopa väritön. Joskus Luu yllättää positiivisestikin, vaikka todellisessa elämässä tuskiin jaksaisin katsella Luusalmen tavalla puhuvaa hemmoa kovin pitkään.
Pastori Alasella oli muistini mukaan sarjan alussa näkyvämpi rooli. Nykyisin Alanen on jäänyt jotenkin syrjään. Hänen nimensä mainitaan varmaan joka kirjassa, mutta yhtäkkiä en muista, milloin Jussi olisi keskustellut pidempään Alasen kanssa. Harmi, sillä pidin Alasen mietteistä.
Toimittaja Ruuhio ja Uuden apteekin kyyppari ovat säilyneet omanlaisissaan sivuosissa, samoin Kyypakkaus, joka mainitaan melkein joka kirjassa.
Osallistuin vajaa kymmenen vuotta sitten Tarinoita varjoisilta kujilta -rikoskävelylle. Sen aikana bongattiin ainakin yksi Jussi Vareksen asunto. Nykyisin Jussi asuu Puolalanmäellä eikä se olekaan hassumpi asuinpaikka nykyisin, kun ruuat pystyy tilaamaan kätevästi kotiin. Ohi kulkeissa en ole nimittäin bongannut kauppaa, mutta autoilevalle siitä ei tietty haittaa ole. Määrätietoisesti kävellen siitä ei myöskään ole pitkä matka Uuteen apteekkiin joen toiselle puolelle. Kirjassa jossa Jussi Vares oli vanha mies, mäeltä johti tuolihissi joen toiselle puolen, jos oikein muistan. Siinä kirjassa Vares ei asunut tuollaisella arvoalueella.
| Kuva: Puolalanmäkeä |
Maitolasimiehessä Jussi kävelee portaita alas Puolalanmäeltä. Ne johtavatkin näppärästi mäen päältä nopeasti alas. Alue on sen verran hienon näköinen, että voisi siellä kernaasti asustaa. Esierkiksi tuossa harmahtavassa vanhassa kerrostalossa mäen päällä.
Tykkään lukea paikoista, jotka tunnen tai ainakin sellaisista, joita on helppo katsoa kartasta. Turku on itselleni jossain siinä välimaastossa. Olen kävellyt paljon joen molemmin puolin, ja geokätköillyt bussilla tai autolla vähän sivummallakin, mutta pakko todeta, että kun puhutaan vähän kauempana olevista lähiöistä, niin en ole mitenkään kartalla.
Maitolasimiehessäkin piti katsella kartasta, missä päin kaupunkia sijaitsee Lauste ja Varissuo. Kuvittelin joen pohjoispuolelle mutta Littoinen ja Kupittaa ovat lähimmät tuntemani maamerkit. Kartasta huomasin, että menee se junarata Kupittan suuntaankin, jotekin kuvittelin, että rata menee vain pohjoispuolella kaupunkia. Oppia ikä kaikki.
Jussi Vareksen kolleegan, Pekko Panssarlahden kuolinpaikka sentään oli paremmin hanskassa.
Karunan kirkkotietä on tullut ajeltua Karunan kirkolle kerran geokätköilemään. Kartalla siis ollaan. Kiitos harrastusten.
Jussi Vares ei käynyt ihailemassa kirkkoa, mutta kaunis se oli ulkoa päin. Sisällehän Suomessa ei pääse kirkkoon kuin sunnutaiaamuna tai keskellä kesää, jos kirkko sattuu olemaan tiekirkko. Kaverin kanssa ihailtiin, että siellä oli jotenkin todella kaunis hautausmaa. Liekö Pekkokin päätynyt sen multiin?
| Kuva: Karunan kirkko |
Mäen kirjoissa tykkään erityisesti siitä, että niissä ei mässäillä lasten kidnappauksilla, pedofilialla yms. Murhatut ovat useimmiten omalla toiminnallaan ajautuneet jollain tapaa väärään seuraan. Ei ole oikein murhata ketään, mutta hivenen mukavammaksi asian tekee, jos uhri ei ole täysin viaton itsekään.
Reijo Mäki on 65-vuotias, joten luultavasti kuulemme Jussi Vareksesta vielä monen kirjan verran. Itse elättelen toiveita, että viimeisessä dekkarissa Jussi löytää elämänsä naisen, perii kummisetänsä talon Petkeleestä, Siikaisista ja muuttaa sinne. Vaimolla on pari lasta entuudestaan, ja lapsenlapsia on tulossa. Niinpä Jussi pääsee elelemään tuffan elämäää maaseudun rauhassa.
Ensimmäinen Vares-dekkari ilmestyi 1986 ja Maitolasimies on sarjan 35. Lisäksi hänltä on ilmestynyt Tukholmaan sijoittuva Roivas-trilogia, seitsemän romaania, joista suosikkini on Tatuoitu taivas. Lisäksi m. Drinkkiopas ja kasa novelleja.
Olen tykännyt melkein kaikista. Vain yksi kirja, saattoi olla Kolmastoista yö, tai joku sen lähellä ilmestynyt Vares tuntui pitkäveteiseltä. Suosikkini Vares-sarjasta on jostain syystä Mustasiipi (2011), vaikka esimerkiksi Nuoruustangon, sekä Porissa-tapahtuneet kirjat kuten Jäätynyt enkeli, olen lukenut useampaan kertaan. Vares elokuvista olen katsonut vain sen, missä murha tapahtuu Mynämotellissa.
