Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole vieläkään saanut yritettyä uudelleen Rikosta ja rangaistusta, jota yritin sinä kesänä, kun siirryin kuudennelle luokalle. Se oli väärä aika, eikä uutta ole vielä tullut. Sen sijaan Sinuhe, jota yritin samoihin aikoihin, sytytti muutamia vuosia myöhemmin niin, että olen lukenut sen jo kolme kertaa. Waltarilla oli kynä hallussaan... tai kirjoituskone. 

(Päivittyvä päivitys)

Löysin Tea and Ink Societyn klassikkohaasteen melkolailla jälkijunassa viime viikolla, kun valmistauduin lukuretriittiviikonloppuun. Niinpä syyskuun klassikon selättämiseen ei ollut montaa päivää, mutta piankos sitä yhden kirjan lukee. 

Aina kaikki ei mene niin kuin suunnittelee, joten pienenä lisähaasteena ilmaantui marttaillan valmistelu aiheena Aleksis Kivi. Klassikkojen tekijä hänkin. Pohjustukseksi reilun viikon Kiven käännölleni kuuntelin ensialkuun Maria Laakson Taltuta klassikko -kirjan, koska siinä taltutettiin myös Kiven Seitsemän veljestä. Kirjan hervottoman letkeä ote oli kuin piristysruiske klassikkohaasteelle, joten eikun vaan lukemaan. 

Myöhäisen aloittamisen vuoksi minä siis kirjaan tähän jo luetut, sopivat klassikot, jos olen lukenut ne haastekuukautena tai sen jälkeen, niitä löytyi kolme. Puuttuvat luen loppuvuodesta. 

Tammikuu: J.M. Barrie Peter Pan (Leffa tulossa 2023) 

Helmikuu: Charlotte Brontë Professori. Aika monta Brontë olen lukenut. Professori oli toimistossa tylsähkö muuttui poikakoulussa hyväksi ja tyttökoulussa vähän noloksi, mutta luettu. 

Maaliskuu: J. R. R. Tolkien (viimeistely Christopher Tolkien) Hurinin lasten taru. Poika oli saanut tekstin tuntumaan täysin isänsä tekstiltä. Tykkäsin kovasti. Myös äänikirjan lukija oli hyvä. 

Huhtikuu: Tove Jansson Vaarallinen juhannus (Seikkailu)

Toukokuu: Anni Swahn Arnellin perhe (Tyttökirjaklassikko)

Kesäkuu: Toni Morrison Sinisimmät silmät on ilmeisesti ainoa yli 50-vuotias, tähän sopiva kirja (1970) jonka löysin suomeksi. Lokakuussa tuli luettua tämä kirja. Tykkäsin paikotellen kirjan kielestä suorastaan hurjan paljon, mutta sitten oli kohtia kuten kirjan alku, jolloin suunnittelin lukemisen jättämistä siihen. Onneksi niitä kohtia oli vähemmän. (Yli 50-vuotias afro-amerikkalainen kirja). 

Heinäkuu: Plutharkhos Mielen tyyneydestä on sopivasti kesken. Kolmasosa luettuna. 

Elokuu: Charles Dickens Mugbyn risteys oli paikoitellen oikein hyvä, paikoitellen tylsähkö. 

Syyskuu Inkling: Dorothy L. Sayers Myrkkyä (1930). Luin myös Sayersin Kuolema vierailee kerhossa kirjan. Lewis, Tolkien ja Sayers on ainoat inkling ryhmän jösenet, joiden kirjoja on Wikipedian mukaan suomennettu. C. S. Lewisin Paholaisen kirjeopisto houkutteli, mutta jätin lokakuulle, josko siitä olisi Halloween-haasteen kirjaksi - ja olihan siitä. Miten kauhistuttavia ohjeita. 

Pysyköön varjonne aina yhtä solakkana. (Myrkkyä) 

Klassikoista pitää kuulemma ottaa käyttöön hyviä sanontoja. Tämä oli yksi Myrkkyä-kirjan helmistä. 

Lokakuu: Victor Hugo Kurjat ja Simone de Beauvoir Erottamattomat. Jälkimmäinen on ilmestynyt ranskaksi 2020, joten lienee sopiva myös keskeneräisiin. 

Marraskuu: Horace Walpole Orlanton linna kirja on  ollut yöpöydällä pitkään. Nyt oli hyvä syy tarttua siihen kaksin käsin. 

Joulukuu: Samuel Beckettin Godota odottaessa (aiempi nimi Huomenna hän tulee). Tykkään lukea näytelmiä. Tämä oli yksi oudoimmista. Mietin kovasti kenet haluaisin nähdä eri osissa. En keksinyt. 

Alkuvuodesta olen lukenut nämä vanhat kirjat tai hivenen nuoremmat kirjat, jotka voi laskea jo nytkin ainakin tuleviksi klassikoiksi. Vanhoista tuskin kaikki ovat todellisia klassikkoja.  

• Tammikuu
• Maria Jotunin Martinin rikos 
• Cesare Pavesen Kuu ja kokkotulet
• Valter Juvan Kuvia ja säveliä
• Aleksander Puskinin Jevgeni Onegin
• Volter Kilpi Alastalon salissa 
• Helmikuu
• Alfred Döblin Erään rentukan murha ja muita kertomuksia
• Fredrika Runeberg Rouva Katariina Boije ja hänen tuttärensä
• J.R.R. Tolkien Kirjeitä joulupukilta (Inklings)
• Gustave Flaubert Matkakirjeitä ystävälle (Ranska)
• Johan Keats Yön kirkas tähti
• Plinius nuorempi Kirjeitä keskiajan Roomasta (Antiikin teksti)
• Maaliskuu
• N.V. Gogol Taras Bulba (ei niin hiljattainen elokuva)
• Oleksandr Dovzenko Lumottu joki
• Aino Kallas Suden morsian (voisiko laskea seikkailuklassikoksi)
• Uuno Kailas Uni ja kuolema
• Uuno Kailas Tuuli ja tähkä ynnä muita runoja
• Uuno Kailas Paljain jaloin
• Mihail Bulgakov Valkokaarti
• Toukokuu
• Nestorin kroniikka 
• Po Shu-I Korotan ääneni ja laulan
• Alexandr Pushkin The Bakchesarian Fountain
• Toukokuu
• Isaac Babel Punainen ratsuväki
• Kesäkuu
• Konstantin Paustovski Valkoista kultaa
• Unto Seppänen Iloisten ukkojen kylä
• Tove Jansson Vaarallinen juhannus (Seikkailu)
• F. Scott Fitzgerald Kultahattu (Antisankari)
• Jaavalaisia legendoja
• Hannu Salama Juhannustanssit
• Heinäkuu
• Anni Swahn Arnellkin perhe (Tyttökirjaklassikko)
• Virginia Woolf Majakka
• Elokuu
• Agatha Christie (Mary Westmacott)  Yksinäinen kevät
• Syyskuu
• J.M. Barrie Peter Pan (Leffa tulossa 2023) 
• André Gide Pastoraalisinfonia (Ranska)
•  Dorothy L. Sayers Myrkkyä  (Inkling)
•  Dorothy L. Sayers Kuolema vierailee kerhossa (Inkling)
• Lokakuu
• J. R. R. Tolkien Hurinin lasten tarina
• J. R. R. Tolkien Kullervon tarina
• Aleksis Kivi Kullervo 
• Hautojen lauluja (antiikki)
• Victor Hugo Kurjat 1 ja 2 (Ranska)
• Simone de Beauvoir Erottamattomat (Ranska)
• Erich Maria Remarque Länsirintamalta ei mitään uutta (tuore tv-sarja Netflixillä)
• Toni Morrison Sinisimmät silmät (Afroamerikkalainen)
• C.S. Lewis Paholaisen kirjeopisto (Inkling) 
• Marraskuu
• Zane Cley Auringonlaskun sola (länkkäri)
• Pekka Aho Kansan keskeltä
• Earl Derr Biggers Avaimeton talo (klassikkodekkari)
• John le Carré Panamän räätäli (vanha leffa)
• Horace Walpole Orlanton linna (kauhu)
• Joulukuu
• Charles Dickens Mogbyn risteys
• Charlotta Brontë Professori 
• Samuel Beckettin Godota odottaessa (Huomenna hän tulee) 

Liukasta laskiaista

Maailmalla laskiainen on karnevaaliaikaa. Meille tunnetuimpia tapahtumia on tietysti Venetsian ja Rion karnevaalit sekä New Orleansin Mardi Gras. Jälkimmäiseen olen tutustunut ensi kertaa vampyyrikirjallisuuden parissa.

Minulla on mielikuva, että olen lukenut dekkarin, jossa murha tapahtui Venetsian karnevaalien aikaan, mutta juuri nyt sellainen ei tule mieleen. Ehkä muistikuva on peräisin Hannu Raittilan Canal Grande kirjasta, jota en ole lukenut vaan pelkästään selaillut; niin on käynyt monille muillekin Finlandia-palkituille teoksille.

Oli miten oli, päätin laskiaisen ja lomaviikon kunniaksi kaivaa esille muutamia Donna Leon kirjoja kirjahyllystä. Pikaisella etsimisellä löysin kolme. Kuolema vieraalla maalla ja Kuolema tekee tiliä ovat Leonin kirjoittajauran alkupään kirjoja 1990-luvulta ja Falling in love eli suomeksi Tuntematon ihailija muutaman vuoden takaa. Se, että kirjoja löytyi vain kolme ei tarkoita, etteikö niitä voisi olla enemmänkin. Juuri nyt tsundokutanvahvasti, eikä löytäminen aina ole helppoa. Sen siitä saa, kun vaihtelee kirjojen paikkoja.

Pidän Donna Leonin kirjoittamista dekkareista tietysti Venetsian ja italialaisen ruuan vuoksi, mutta ennen kaikkea siksi, että Brunettin pariskunta lukee koko ajan. Eivätkä he lue mitään sanomattomia dekkareita, vaan kirjoja, joiden varaan eurooppalainen kulttuuri on vähitellen rakentunut. Enkä tarkoita nyt Raamattua, sillä en muista heidän sitä koskaan lukeneen, mutta jossain kirjassa Paola luki italialaista katekismusta, jotta ymmärtäisi.

Brunetti on vuosien saatossa lukenut paljon antiikin kirjoituksia ja Paola luonnollisesti jo oman opetusaineensa vuoksikin paljon englantilaista klassikkokirjallisuutta. Olen aina salaa ihaillut Brunettien tapaa elää kirjallisuuden ja klassisen musiikin kanssa. Ihan yhtäkkiä ei tulisi mieleen, kenelle voisin sanoa kuten Paola sanoo Tuntemattomassa ihailijassa Guidolle (käännös omani): 

”Entäs Dante? Sinä olet parempi Danten kanssa kuin minä.” 

En sano, että hirveästi muistaisin Jumalaisesta näytelmästä, jonka olen lukenut viimeksi kokonaan noin 30 vuotta sitten, mutta enpä juuri tunne ketään, joka tietäisi sen paremmin, ja se tekee minut joskus surulliseksi, sillä sen vuoksi minun itsenikään ei tarvitse ponnistella muistamisen kanssa. 

Aina silloin tällöin olen miettinyt, miten eri tavalla eri maissa harrastetaan kirjallisuutta. Italian osalta mietteeni saivat vahvistusta, kun taannoin luin, että italialaiset lukioikäiset lukevat koulussa paljon klassikkoteoksia ja tuntevat niiden juonen, kun suomalaiset eivät välttämättä ole kuulleet edes kirjailijasta. Lukemassani artikkelissa mainittiin esimerkiksi Tomasso Campenellan utopiakirja Aurinkokaupunki, joka on kirjoitettu 1602. Se kuuluu italialaisten lukiolaisten lukuvaatimuksiin. Itse olin lukioaikanani (kirjoitin 1984) kiinnostunut tulevaisuuden tutkimuksesta ja senkin jälkeen olen erilaisia utopiakirjoja lukenut, mutta Aurinkokaupungista ei ole minkäänlaista muistijälkeä edes nimenä.

Laskiaistiistain kunniaksi poistin viimeisetkin jouluvalot parvekkeelta ja kaivoin esiin välikauden koristeet. Niihin kuuluu olennaisena osana karnevaaliasuun pukeutuneet miekkoset, jotka viettävät aikaansa mieluummin kyljellään kuin missään roikkuen. Joulukuusen oksille he eivät ole vielä koskaan päätyneet. Jonain vuonna kuusessani on kyllä ollut kaulanauhojani, mitä voisi ajatella olevan sama asia, sillä Mardi Gras -perinteeseen kuuluu ainakin varastonmetsästäjäohjelmien kertoman mukaan helminauhat.

Urheilijanuorukaiset elämäänsä muistelemassa

     Viime aikoina on tullut luettua useampiakin urheilijoiden elämäkertoja. Viime vuoden maailmanlaajuinen hitti oli Kari Hotakaisen kirjoittama Kimi Räikkösestä kertova teos, ja se piti lukea tietysti heti uutena. 

Teräksistä seivästään mittaileva urheilija nuorukainen. 

     Hieman aiemmin on tullut luettua muutamia muitakin: Mika Häkkinen ja Jorma Kinnunen tulee oitis mieleen. Schumacherista kertova teos odottelee lukuvuoroaan. 

     Perkeet lukuhaaste innosti lukemaan tänäkin vuonna ainakin yhden urheilijaelämäkerran, joten päätin kuunnella vihdoin viimein monta vuotta sitten Elisa-kirjalta ostamani Eeles Landströmin kirjoittaman omaelämäkerran. Se on jäänyt lukematta, sillä urheilu ei juuri ole kiinnostanut sitten 1986 jalkapallon MM-kisojen jälkeen. 

     Nuo kisat olivat itselleni jonkinlainen kyllästymispiste. Muutaman viikon television katsomisen jälkeen perinteisten urheilulajien katseleminen ei enää houkutellut, vaikka sitä ennen katselin jopa lentopallon EM-kisoja. Lentopallo on mielestäni peli, jota pelataan, ei katsella. Samaa mieltä lienevät monet muutkin lentopalloa nuoruudessaan omalla kotikylällään harrastaneet. Nykyisin katselen satunnaisesti vain curlingin, alamäkiluistelun ja tandemuimahyppyjen kaltaisia lajeja. Ja F1-kilpailuja. 

     Pakko myöntää, että olen aika onneton, ellen peräti tragikoominen näiden vähänkin itselleni tuntemattomimpien suuruuksien kirjoittamien elämäkertojen suhteen. Tuoreena ja kirveltävänä muistissa on edelleen noin 10 vuoden takaa “jostain kuuluisasta kotimaisesta oopperalaulajasta” kertova elämäkerta. Se imaisi niin mukaansa, että sen luettuani kerroin seuraavana aamuna innoissani kirjasta työkaverilleni. Valitettavasti en vain enää muistanut, kenestä kirja kertoi, mutta mainio elämäkerta kirja se silti oli. Sittemmin olen alkanut muistaa kirjan päähenkilön nimenkin, se oli baritoni Esa Ruuttunen.   

     Eeles Landström oli itselleni täysin outo nimi, vaikka mielestäni olisin voinutkin törmätä nimeen aiemmin lukiessani Rosenlewin urheilijoista. Michiganin yliopistossa opiskellut Landström toimi urheilu-uransa aikana, vuosina 1962-1970, Porissa Rosenlewin sosiaalipäällikkönä. 

     Ensimmäisellä kerralla etsin Rosenlewin historiasta tietoa Ilmari Taipaleesta. Tuo pitkiä matkoja juossut siikaislainen olympiajuoksija urheili Rosenlewin urheilijoiden riveissä mm. Helsingin olympialaisten aikaan 1952. Samoissa kisoissa myöhemmin seiväshyppääjänä tunnetummaksi tullut Eeles Landström otteli kymmenottelussa. Kumpikaan miehistä ei noussut mitalisijoille Helsingissä. Myöhemmin lueskelin Rosenlewin urheilijoiden historiaa vielä laajemmin tehdessäni Relaatio-pelejä (sana-assosiaatiopeli). Parissa pelissä aiheena on ollut myös urheilua ja Rosenlewhän liittyy läheisesti myös Porin Ässien historiaan.  

     Oli mielenkiintoista lukea urheilijan itsensä kirjoittama elämäkerta, josta välittyi hyvin niin urheiluhistoria kuin työhistoriakin. Niiden yhteensovittamisessa oli näemmä omat ongelmansa jo ennen Matti Nykäsen ja Toni Halmeen aikoja. Landströmin tiedosti ongelman jo hyvissä ajoin ja päätti kouluttautua hyvään ammattiin jo uransa alkupuolella. Suomessa siihen ei ollut mahdollisuutta, joten hän pyrki ja pääsi opiskelemaan ulkomaille.  

     Urheilu oli nuorelle Landströmille tärkeää, mutta perheen perustettuaan hän alkoi kiinnostua yhä enemmän muista asioista. Urheilijaelämä johdatti perheellisen miehen liian usein liian pitkäksi aikaa pois kotoa. Samaa olin aistivinani myös Kimi Räikkösen elämäkerrasta. Mies ei välttämättä halua matkustaa kaukomaille kilpailemaan juuri, kun odottaa vaimon synnyttävän.  

    Eeles Landstöm lienee ollut urheilun ulkopuolellakin esikuva monille myöhemmille urheilijoille, jotka ovat löytäneet urheilu-uraa jälkeen uuden työuran kansanedustajana tai kansainvälisissä urheilutöissä. Landstöm itse toimi johtotehtävissä isoissa yrityksissä kuten Rosenlew, Veikkaus ja Yleisradio sekä kansanedustajana.

    Hyvä kirja. Olisi tähän kirjaan voinut tarttua jo aiemminkin.