Maaliskuussa luetut 2025

Päätin pelata maaliskuun ajan Kirja-Monopolia. Olen bongannut Pinterestistä useita erilaisia. Valitsin sellaisen, mikä näytti eniten Monopoli-lautapeliltä. Suomensin pelilaudan tekstit. Monopolin yksin pelaaminen ei tuntunut oikein järkevältä niin, että käyttäisin rahaa ja ostelisin hotelleja, mutta kaikkeahan voi aina kokeilla... kerran. Geo-polystä oppineena päädyin siihen, että peli päättyy kuun lopussa tai kun jokaisessa ruudussa on käyty vähintään kerran. Vankilasta tein lukukiellon, joka kestää pelihetkestä vuorokauden loppuun. Jotta peli kulkisi jouhevasti ja lukemista riittäisi, kyselin muutamalta lukijakaverilta kirjoja 'kaverin valinnoiksi' jo etukäteen. En tehnyt niistä kortteja, vaan listan. Lupailin itselleni edetä ylhäätä alas, mutta sitten tuli eteen miesten viikko, joka toi pientä lisähaastetta, joten valitsin sopivan kirjan listalta kun tuli sen aika. 

Ja eikun sitten vaan pelaamaan. 

Pientä lisätwistiä kuukauteen toi siis aiemmin kalenteriin laittamani miesten viikko, jossa oli sen verran "ei-tavallisia" (lue haastavia) miesten nimiä, että tekemäni lukulistat muodostui mielenkiintoiseksi. Vielä helmikuun viimeisenä päivänä en tosin ollut päättänyt, lukisinko miesten viikkoni Kirjailijoiden niminä vaiko kirjan päähenkilöinä. Molemmista tein listan, mutta päädyin kirjailijoihin. 

Laitan tähän alkuun kirjat siinä järjestyksessä missä ne luin, mutta tulevia selailujani varten pistän loppuun samat kirjat tekijän mukaan aakkosiin. 

1. Ihmissuhteet: Holappa Pentti Miehen suudelma : Kirjailijan muistelmia. Holappa kertoo muisteluissaan lapsuudestaan ja elämästään miehen kanssa. Muistelu vanhemmalla iällä on poukkoilevaa, mutta ainakin näin ihmistä tuntemattomana, mielenkiintoista.  (1.3.) 🌟

2. Perinteinen: Dickson Carter Punainen leski. Amerikkalainen John Dickson Carr (1906-1977) kirjoitti useammalla eri nimellä lukuisia  dekkareita, joista suomennettukin on kolmisen kymmentä. Punainen leski on Sir Perry Merrivale -sarjan kolmas osa. Kirjassa pohditaan, mielestäni liiankin pitkästi ja monimutkaisesti, voiko huone itsessään tappaa. Usa. 

"Mitä Herran pyhät pieksut sentään!"

"Olen ennenkin tavannut hankalia murhaajia, mutta Wendell lyö kaikki ennätykset hankalana ruumiina." (2.3.)

3. Vankilassa viime kuussa aloitettu loppuun:  Iskander Fazil Setäni arvo siitä nousee, kahdeksan satiirista tarinaa Gruusiasta. Jälleen kerran novellikokoelma, missä intoni riitti pariin, kolmeen ensimmäiseen novelliin. Loputkin luin, mutta en juuri innostunut. Georgia (Neuvosto-Gruusia/Abhasia).

Lasten päättelykyky jaksaa aina hämmästyttää, kuten tämäkin päättely siitä, kenen kanssa isoäiti puhui mitäkin kieltä:

"Onnellisten ihmisten kanssa on puhuttava heidän omaa kieltään." (2.3.) 

4. Matkakirja: Chatwin Bruce Patagonia, Patagonia. Matkakirja oli kolmas monopoli pelin kohde. Argentiinassa en ole käynyt vielä tänä vuonna, joten eikun sinne, Colorado-jien eteläpuolelle Argentiinaan. Kirjoittajan mukaan se on maailman turvallisin paikka. Kirjaa kuvaillaan epäsovinnaiseksi ja rikkaaksi, ja sellainen se olikin. Täynnä tietoa. (3.3.)

5. Bookgram suosikki: Doerr Anthony  Kaikki se valo jota emme näe. Tämä on ollut lukulistalla pitkään. Kirjamonopolia varten sain tästä kaverin suosituksen, joten poimin tämän sen kummemmin muuta etsimättä Boogram/Booktok suosikiksi. Kirja oli sotakirja, jossa pääasia ei ollut tuhoaminen, vaikka sitäkin harrastettiin. Harvoin takaumat ja kaksi kertojaa toimii hyvin yhteen, mutta tässä nekin oli saatu toimimaan. Ranska ja vähän Saksakin. 

" Jaloin hetki, Hautman sanoo läähättäen. Tiedättekö te, mikä se on Werner? Hän on hiprakassa, puhelias, melkein pälpättää. Werner ei ole milloinkaan nähnyt häntä tuollaisena. - Se on hetki, jolloin yksi asia on muuttumaisillaan toiseksi: päivä yöksi, toukka perhoseksi, vasa peuraksi, koe tulokseksi, poike mieheksi."  (5.3.) 🌟🌟🌟

6. Mysteerikirja/dekkari: Terras Antto Kill Tallinn: osa 1 Virun varietee. Koskapa Terras huono olisi ollut. Kieli on niin kiherryttävää, että nautin. (6.3.) 🌟🌟🌟

7. ja 8.  Ohut kirja: Holappa Pentti Rumpukalvolla. Yllätyksekseni näitä Holapan kirjoja on nyt tullut äänikirjapalveluun ihan reilusti. Hieno juttu. Oli niin ohut kirja, että kuuntelin sitten myös Holapan itse lukeman Elävänä Bulevardilla -kirjan.  (6.3.) 

9. Luonto: Soikkanen Mauri P. E. Svinhufvud : Tarkkakätinen ampuja. Svinhufvudin elämästä metsästysmuistojen valossa. Kirjassa muutakin Svinhufvudin elämästä. Paljon myös ajasta Siperiassa. 

Ester Ståhlberg kuvaili Svinhufvudia erään vierainlun jälkeen sanoilla, joista voisi ainakin vallasta luopumisen suhteen kaikki johtajat ottaa oppia. Liian monia valta ja sen makeus sokaisee: 

"...Hän ei myöskään vehkeile kuten muut saadakseen vallan käsiinsä. Oli kerran valtionhoitaja, jolla oli kuninkaan valta, vieläpä miltein yksinvalta, mutta eipä pitänyt sitä niin makeana , etteikö kaikessa rauhassa olisi jättäytynyt tähtävästään. Hän ei ole omanansa etsinyt kuten kaikki muut kaikilla mahdollisilla aloilla tekevät. Hän on vain palvellut maatansa ja palvelee yhä. Hän on mies."  (6.3.) 🌟

10. Kirjastosta: Elly Griffits Käärmeen kirous, Ruth Galloway -mysteeri. Mistähän keksin, että tämän piti sijoittua Oceaniaan. Koko ajan oltiin Skotlannissa. Puhuttiin kyllä austrslislaisista luista. Englanti (7.3./27.3.)

11. Paksu: 1061 isokokoista sivua tennistarinaa Usasta riittänee 'paksuksi kirjaksi'. Käsittääkseni kiitokset kirjasta kuuluvat viimekädessä Kimi Räikköselle, joka suostui elämäkerran tekemiseen. David Foster Wallacen Päättymätön riemu. Wallace on näemmä sisäistänyt erinomaisesti kirjoittamansa ohjeen:

"Jos tuntee rajansa, niitä ei ole." (7.-12.3.) 🌟🌟🌟

12. Palkittu: Kristian Corfixenin Sairaanhoitaja  rikos joka ravisteli Skandinaviaa on palkittu TrueCrime bestseller 2015 soitetusta puhelusta alkaneen rikosvyyhden selvittelystä. Sairaanhoitaja tuomittiin muutamaksi vuodeksi vankeuteen. (12.3.) 🌟

13. Kaverin valinta: Liksom Rosa Väylä. Lapin sotaan liittyvä evakoitumiskirja, missä kävellään lehmien kanssa nuorena tyttönä Suomesta Ruotsiin. Anna Saksamanin ääni sopi tähän kirjaan kuin nenä päähän. Ruotsi, Lappi (13.3.) 🌟🌟🌟

14. Ihmissuhteet: Ihastuin kirjaan niin, että kuuntelin heti perään myös Rosa Liksomin Everstinnan. Siitä en tykännyt yhtä paljon, vaikka mielenkiintoinen tarina  sekin oli. Kirja on yhden päivän romaani (yhden yön). Kemi. (14.3.) 🌟🌟

15. Sota: József Debreczeni Kylmä krematorio: raportti Auschwitzin valtakunnasta. Kirjoittaja oli unkarilainen ja hänet vietiin keskitysleirille sodan loppuvaiheilla niin, että hänen kuntonsa säilyi työleireillä kohtuullisena loppuun saakka. (16.3.) 🌟🌟

16. Elämäkerta: Eppu Salminen Lasten ristiretki. Kirjassa kerrotaan millaista oli olla teatterikorkeakoulussa 1980-luvun lopussa Jouko Turkan ja Jukka Pariviaisen aikaan. Itsekin muistan opiskeluvuosiltani kuinka Oulussa tapahtunut Jumalan teatteri performanssi, vai miksi sitä nyt sanoisi, vaikutti. Muistan käyneeni joku aika tuon tapahtuman jälkeen teatterissa pienellä näyttämöllä katsomassa Jääsydämen, joka oli siihen mennessä näkemistäni näytelmistä erilaisin.  (17.3.) 🌟

17. Sarjan osa: Victor Dixen Vampyria Pimeyden hovi. Kivasti kirjoitettu kirja, mutta ei nyt oikein ilmaissut minua mukaansa. Ehkä luen muutkin osat,vmutta yhtä mahdollista on että en lue. Kirjassa viimeiset sivut oli parhaat. Vähän jäi tunne kuin aikanaan Nälkäpelissä. Kiva, mutta en itkenyt kun sarja loppui. Siihen on kuulemma tullut uusikin kirja,vmutta jätän väliin. Ranska (22.3.) 🌟🌟🌟

18. Ya/nuoret: Toshikazu Kawaguchi Ennen kuin salaisuus paljastuu. Tämä nopan osoittama kirja oli tähän mennessä vaikein keksiä. Lasten kirjoja keksin kyllä paljonkin, mutta nuorten en. Tämän eka osan kuuntelin uutena, joten hyvä kun keksin. Vampyria toisen osankin olisi voinut lukea, mutta ei ihan heti kuitenkaan sitä sarjaa. Tykkäsin kovasti ensimmäisestä osasta, mutta vaikka tämä oli varmasti ihan yhtä hyvä, niin uutuuden viehätys oli kadonnut. Japani. (23.3.) 🌟

19. Vapaa valinta: Hiljaiseen lukupiirin otin Helmivyön kustantamana, arkkitehti Salme Setälän (1894-1980) kirjoittaman ClicLit tarinan Arpalippu. Kirjassa eletään hiljattain valmistuneiden, työssä olevien koulutettujen nuorten arkea. Päähenkilöstä tulee mieleen Hilja Valtosen romaanien vahvat, koulutetut naiset. Kirja on ilmestynyt ensi kertaa 1926bja se oli kirjailijan viides kirja. Huima tahti, sillä hänteki päätyönsä arkkitehtinä. Aiemmin olen lukenut vain Setälän suomentaman Buffalo Billin seikkailuja Haudan salaisuus. (22.3. ja 27.3.)

20. Luonto: Akseli Gallen-Kallela Kallela-kirja: Iltapuhdejutelmia. Taiteilijan piirroksia ja tarinoita takkatulen ääreltä mm. siitä mitä on teostensa taustalla .

Uuttakin opin. Mm. Poika ja varis -taulu perustuu ajatukselle, että jos variksen pyrstölle osuu suolaa siitä saa kesyn. (23.3.)

21. Yhteisö: Gabriel García Márquetz Rojumyrsky. Miesten viikon viimeinen kirja ei juuri innostanut. Näemmä tykkään joka toisesta lukemiastani García Márquetzin kirjasta. Seuraavan lienee sitten taas loistava. Kirja oli esikoisteos, joten ehkä sekin oli syynä, että tarina ei imaissut mukaansa. Jos en olisi tiennyt, että äänessä on vuorotellen kolme eri ihmistä, olisin ollut enemmän pihalla kuin mitä olin. Kolumbia

 "Kaulushaikarat laulavat haistaessaan vainajan." (24.3.)

22. Hyllyn lämmitin: Noppa näytti hyllyn lämmitintä. Luin lukupiirin jälkeen kirjastossa kaukolainana Varastokirjasta tilaamani Birger Widtin Togon urhea muukalainen - Sotekertomus -kirjan. Huomasin heti, että tämä Togo ei ollut valtio vaan amiraali. Vuoden 1906 kirja oli lämmittänyt ilmeisesti hyllyjä pitkään, sillä kirjan takana olevassa lainauslapussa viimeinen leima oli vuodelta 1936. Kirja sopi kuitenkin hyvin pariksi alkuvuodesta lukemalleni Mäkisen sarjakuvaromaanille Mantsuria. Japani. (24.3.)

23. Ilmasto: Saari Kankaanrinta ja Ilkka Herlin Luonnollisia ajatuksia.

Ekologisen kestävyyden ratkaisee miten se on tuotettu, kuljetettu ja säilötty. Suomalaisen kannattaisi ilmastoa ajatellen syödä uusiseelantilaista lammasta mieluummin kuin sademetsä alueella kasvatettua soijaa. Lammas kun on kasvanut luomuna luonnossa alueella missä on paljon vettä ja kuljetettu laivalla. Lihan syönnin eettisyyteen ei otettu kantaa. (26.3.) 🌟

24. Tulevaisuus: 

Piia Leino Yliaika. Maailma ilman vanhuksia, dystopia. Eletään vuotta 2052. Vuonna 2030 on muutettu perustuslakia niin, että jos täyttää 76 vuotta, koko perintö menee valtiolle ja ihmisestä tulee eräänlainen lainsuojaton, ilman kelakortti elävä. Kun ei ole rahaa eikä papereita, niin elämän taso laskee. Päähenkilö on ex ministeri, ex pääministerin leski.  Helsinki/Kaivopuisto. 

-Hukkasin aikani, Annastiina kuiskaa. 

-Katsoitko sängyn alta?  (28.3.) 🌟🌟🌟

25. Kaukomatka: Miikka Anttonen Ilmiömäisen matkat Nicaragualaisella kahviplantaasilla elämän ekat kahvit, joulu Sydneyn uimarannalla. Nicaragua (29.3.)

26. Ihmissuhteet: Julia Chapman Deittimurhien arvoitus aloittaa Viherlaakson etsivät sarjan. Uudelta sarjalta odotan ihmissuhteita. Englanti, Yorkshire. (30.3.) 🌟

27. Julkaistu 2025: Julia Chapman Vanhainkodin arvoitus Viherlaakson etsivät 2. Joulu tulossa ja vanhainkodissa tuntuu olevan jotain meneillään. Mutta ei hätää, etsiväkaksikkomme koirineen on ajan tasalla. Englanti, Yorkshire. (31.3.)

Yhteenveto: 

En tiedä, olisiko tämä monopoli ollut hauskempi kokeilu kaverin kanssa. Itsekseenkin tehtynä ihan ok, kuten Geo-polykin, mutta pakko todeta, että jossain välissä halusin kyllä lukea dekkarin, vaikka noppa näytti jotain ihan muuta. 

Siitä huolimatta kuukausi ei ollut lainkaan huono lukumielessä. Kohdalle osui muutama todellinen helmi, 

*  *  *

Ja sama aakkosissa

Anttonen Miikka Ilmiömäisen matkat Nicaragualaisella kahviplantaasilla elämän ekat kahvit, joulu Sydneyn uimarannalla. Nicaragua (29.3.)

Chapman Julia Deittimurhien arvoitus aloittaa Viherlaakson etsivät sarjan. Uudelta sarjalta odotan ihmissuhteita. Englanti, Yorkshire. (30.3.) 🌟

Chapman Julia Vanhainkodin arvoitus Viherlaakson etsivät 2. Joulu tulossa ja vanhainkodissa tuntuu olevan jotain meneillään. Mutta ei hätää, etsiväkaksikkomme koirineen on ajan tasalla. Englanti, Yorkshire. (31.3.)

Chatwin Bruce Patagonia, Patagonia. Matkakirja oli kolmas monopoli pelin kohde. Argentiinassa en ole käynyt vielä tänä vuonna, joten eikun sinne, Colorado-jien eteläpuolelle Argentiinaan. Kirjoittajan mukaan se on maailman turvallisin paikka. Kirjaa kuvaillaan epäsovinnaiseksi ja rikkaaksi, ja sellainen se olikin. Täynnä tietoa. (3.3.)

Corfixen Kristian Sairaanhoitaja  rikos joka ravisteli Skandinaviaa on palkittu TrueCrime bestseller 2015 soitetusta puhelusta alkaneen rikosvyyhden selvittelystä. Sairaanhoitaja tuomittiin muutamaksi vuodeksi vankeuteen. (12.3.) 🌟

Debreczen József  Kylmä krematorio: raportti Auschwitzin valtakunnasta. Kirjoittaja oli unkarilainen ja hänet vietiin keskitysleirille sodan loppuvaiheilla niin, että hänen kuntonsa säilyi työleireillä kohtuullisena loppuun saakka. (16.3.) 🌟🌟

Dickson Carter Punainen leski. Amerikkalainen John Dickson Carr (1906-1977) kirjoitti useammalla eri nimellä lukuisia  dekkareita, joista suomennettukin on kolmisen kymmentä. Punainen leski on Sir Perry Merrivale -sarjan kolmas osa. Kirjassa pohditaan, mielestäni liiankin pitkästi ja monimutkaisesti, voiko huone itsessään tappaa. Usa. 

"Mitä Herran pyhät pieksut sentään!"

"Olen ennenkin tavannut hankalia murhaajia, mutta Wendell lyö kaikki ennätykset hankalana ruumiina." (2.3.)

Dixen Victor Vampyria Pimeyden hovi. Kivasti kirjoitettu kirja, mutta ei nyt oikein ilmaissut minua mukaansa. Ehkä luen muutkin osat,vmutta yhtä mahdollista on että en lue. Kirjassa viimeiset sivut oli parhaat. Vähän jäi tunne kuin aikanaan Nälkäpelissä. Kiva, mutta en itkenyt kun sarja loppui. Siihen on kuulemma tullut uusikin kirja,vmutta jätän väliin. Ranska (22.3.) 🌟🌟🌟

Doerr Anthony  Kaikki se valo jota emme näe. Tämä on ollut lukulistalla pitkään. Kirjamonopolia varten sain tästä kaverin suosituksen, joten poimin tämän sen kummemmin muuta etsimättä Boogram/Booktok suosikiksi. Kirja oli sotakirja, jossa pääasia ei ollut tuhoaminen, vaikka sitäkin harrastettiin. Harvoin takaumat ja kaksi kertojaa toimii hyvin yhteen, mutta tässä nekin oli saatu toimimaan. Ranska ja vähän Saksakin. 

" Jaloin hetki, Hautman sanoo läähättäen. Tiedättekö te, mikä se on Werner? Hän on hiprakassa, puhelias, melkein pälpättää. Werner ei ole milloinkaan nähnyt häntä tuollaisena. - Se on hetki, jolloin yksi asia on muuttumaisillaan toiseksi: päivä yöksi, toukka perhoseksi, vasa peuraksi, koe tulokseksi, poike mieheksi."  (5.3.) 🌟🌟🌟

Gallen-Kallela Akseli Kallela-kirja: Iltapuhdejutelmia. Taiteilijan piirroksia ja tarinoita takkatulen ääreltä mm. siitä mitä on teostensa taustalla .

Uuttakin opin. Mm. Poika ja varis -taulu perustuu ajatukselle, että jos variksen pyrstölle osuu suolaa siitä saa kesyn. (23.3.)

García Márquetz Gabriel Rojumyrsky. Miesten viikon viimeinen kirja ei juuri innostanut. Näemmä tykkään joka toisesta lukemiastani García Márquetzin kirjasta. Seuraavan lienee sitten taas loistava. Kirja oli esikoisteos, joten ehkä sekin oli syynä, että tarina ei imaissut mukaansa. Jos en olisi tiennyt, että äänessä on vuorotellen kolme eri ihmistä, olisin ollut enemmän pihalla kuin mitä olin. Kolumbia

 "Kaulushaikarat laulavat haistaessaan vainajan." (24.3.)

Griffits Elly Käärmeen kirous, Ruth Galloway -mysteeri. Mistähän keksin, että tämän piti sijoittua Oceaniaan. Koko ajan oltiin Skotlannissa. Puhuttiin kyllä austrslislaisista luista. Englanti (7.3./27.3.)

Holappa Pentti Elävänä Bulevardilla on Holapan itse lukema kirja. (6.3.) 

Holappa Pentti Rumpukalvolla. Yllätyksekseni näitä Holapan kirjoja on nyt tullut äänikirjapalveluun ihan reilusti. Hieno juttu. Mukava runokirja. (6.3.)

Holappa Pentti Miehen suudelma : Kirjailijan muistelmia. Holappa kertoo muisteluissaan lapsuudestaan ja elämästään miehen kanssa. Muistelu vanhemmalla iällä on poukkoilevaa, mutta ainakin näin ihmistä tuntemattomana, mielenkiintoista.  (1.3.) 🌟

Iskander Fazil Setäni arvo siitä nousee, kahdeksan satiirista tarinaa Gruusiasta. Jälleen kerran novellikokoelma, missä intoni riitti pariin, kolmeen ensimmäiseen novelliin. Loputkin luin, mutta en juuri innostunut. Georgia (Neuvosto-Gruusia/Abhasia).

Lasten päättelykyky jaksaa aina hämmästyttää, kuten tämäkin päättely siitä, kenen kanssa isoäiti puhui mitäkin kieltä:

"Onnellisten ihmisten kanssa on puhuttava heidän omaa kieltään." (2.3.) 

Kankaanrinta Saari ja Herlin Ilkka Luonnollisia ajatuksia.

Ekologisen kestävyyden ratkaisee miten se on tuotettu, kuljetettu ja säilötty. Suomalaisen kannattaisi ilmastoa ajatellen syödä uusiseelantilaista lammasta mieluummin kuin sademetsä alueella kasvatettua soijaa. Lammas kun on kasvanut luomuna luonnossa alueella missä on paljon vettä ja kuljetettu laivalla. Lihan syönnin eettisyyteen ei otettu kantaa. (26.3.) 🌟

Kawaguchi Toshikazu Ennen kuin salaisuus paljastuu. Tämä nopan osoittama kirja oli tähän mennessä vaikein keksiä. Lasten kirjoja keksin kyllä paljonkin, mutta nuorten en. Tämän eka osan kuuntelin uutena, joten hyvä kun keksin. Vampyria toisen osankin olisi voinut lukea, mutta ei ihan heti kuitenkaan sitä sarjaa. Tykkäsin kovasti ensimmäisestä osasta, mutta vaikka tämä oli varmasti ihan yhtä hyvä, niin uutuuden viehätys oli kadonnut. Japani. (23.3.) 🌟

Leino Piia Yliaika. Maailma ilman vanhuksia, dystopia. Eletään vuotta 2052. Vuonna 2030 on muutettu perustuslakia niin, että jos täyttää 76 vuotta, koko perintö menee valtiolle ja ihmisestä tulee eräänlainen lainsuojaton, ilman kelakortti elävä. Kun ei ole rahaa eikä papereita, niin elämän taso laskee. Päähenkilö on ex ministeri, ex pääministerin leski.  Helsinki/Kaivopuisto. 

-Hukkasin aikani, Annastiina kuiskaa. 

-Katsoitko sängyn alta?  (28.3.) 🌟🌟🌟

Liksom Rosa Everstinna. Ihastuin Väylä kirjaan niin, että kuuntelin heti perään myös tämän. Siitä en tykännyt yhtä paljon, vaikka mielenkiintoinen tarina  sekin oli. Kirja on yhden päivän romaani (yhden yön)- Everstinnalla oli ollut puoliso ja saksalainen rakastaja, joita hän muisteli tässä kirjassa. Kemi. (14.3.) 🌟🌟

Liksom Rosa Väylä. Lapin sotaan liittyvä evakoitumiskirja, missä kävellään lehmien kanssa nuorena tyttönä Suomesta Ruotsiin. Anna Saksamanin ääni sopi tähän kirjaan kuin nenä päähän. Ruotsi, Lappi (13.3.) 🌟🌟🌟

Salminen Eppu Lasten ristiretki. Kirjassa kerrotaan millaista oli olla teatterikorkeakoulussa 1980-luvun lopussa Jouko Turkan ja Jukka Pariviaisen aikaan. Itsekin muistan opiskeluvuosiltani kuinka Oulussa tapahtunut Jumalan teatteri performanssi, vai miksi sitä nyt sanoisi, vaikutti. Muistan käyneeni joku aika tuon tapahtuman jälkeen teatterissa pienellä näyttämöllä katsomassa Jääsydämen, joka oli siihen mennessä näkemistäni näytelmistä erilaisin.  (17.3.) 🌟

Setälä Salme Arpalippu. Hiljaiseen lukupiirin otin Helmivyön kustantamana, arkkitehti Setälän (1894-1980) kirjoittaman ClicLit tarinan. Kirjassa eletään hiljattain valmistuneiden, työssä olevien koulutettujen nuorten arkea. Päähenkilöstä tulee mieleen Hilja Valtosen romaanien vahvat, koulutetut naiset. Kirja on ilmestynyt ensi kertaa 1926bja se oli kirjailijan viides kirja. Huima tahti, sillä hänteki päätyönsä arkkitehtinä. Aiemmin olen lukenut vain Setälän suomentaman Buffalo Billin seikkailuja Haudan salaisuus. (22.3. ja 27.3.)

Soikkanen Mauri P. E. Svinhufvud : Tarkkakätinen ampuja. Svinhufvudin elämästä metsästysmuistojen valossa. Kirjassa muutakin Svinhufvudin elämästä. Paljon myös ajasta Siperiassa. 

Ester Ståhlberg kuvaili Svinhufvudia erään vierainlun jälkeen sanoilla, joista voisi ainakin vallasta luopumisen suhteen kaikki johtajat ottaa oppia. Liian monia valta ja sen makeus sokaisee: 

"...Hän ei myöskään vehkeile kuten muut saadakseen vallan käsiinsä. Oli kerran valtionhoitaja, jolla oli kuninkaan valta, vieläpä miltein yksinvalta, mutta eipä pitänyt sitä niin makeana , etteikö kaikessa rauhassa olisi jättäytynyt tähtävästään. Hän ei ole omanansa etsinyt kuten kaikki muut kaikilla mahdollisilla aloilla tekevät. Hän on vain palvellut maatansa ja palvelee yhä. Hän on mies."  (6.3.) 🌟

Terras Antto Kill Tallinn: osa 1 Virun varietee. Koskapa Terras huono olisi ollut. Kieli on niin kiherryttävää, että nautin. (6.3.) 🌟🌟🌟

Wallace David Foster Päättymätön riemu    1061 isokokoista sivua tennistarinaa Usasta riittänee 'paksuksi kirjaksi'. Käsittääkseni kiitokset kirjasta kuuluvat viimekädessä Kimi Räikköselle, joka suostui elämäkerran tekemiseen. 

. Wallace on näemmä sisäistänyt erinomaisesti kirjoittamansa ohjeen:

"Jos tuntee rajansa, niitä ei ole." (7.-12.3.) 🌟🌟🌟

Widt Birger Togon urhea muukalainen - Sotekertomus. Noppa näytti hyllyn lämmitintä. Luin lukupiirin jälkeen kirjastossa kaukolainana Varastokirjasta tilaamani kirjan. Huomasin heti, että tämä Togo ei ollut valtio vaan amiraali. Vuoden 1906 kirja oli lämmittänyt ilmeisesti hyllyjä pitkään, sillä kirjan takana olevassa lainauslapussa viimeinen leima oli vuodelta 1936. Kirja sopi kuitenkin hyvin pariksi alkuvuodesta lukemalleni Mäkisen sarjakuvaromaanille Mantsuria. Japani. (24.3.)

Lehmien kanssa evakkomatkalla

Noin 30 vuotta sitten kuulin marttatuttavaltani, kuinka hän oli 14-vuotiaana kävellyt toisen tytön kanssa parin talon lehmien kanssa Karjalasta Savo-Karjalaan. En enää muista, millä paikkakunnalla he olivat vihdoin saaneet lehmät junaan ja päässeet Porin maalaiskuntaan. Kävelymatkan aikana tyttöjä ei ollut pääsetty taloihin nukkumaan, vaan he olivat joutuneet yöpymään talleissa tai salaa ladoissa. 

Muistan, kuinka ajatus siitä, että tuon ikäiset tytöt saivat tuollaisen kohtelun satutti. Edelleen se tuntuu huutavalta vääryydeltä. 

Tytöt selvisivät iloisen ja elämänmyönteisen luonteensa vuoksi. Silloin se oli ollut myös vähän kuin seikkailu, mutta mitä kaikkea matkalla olisi voinut sattua. Matkaa oli kuitenkin muutama sata kilometriä. He seurasivat junarataa, ja aina välissä oli tullut vastaan evakoille tarkoitettuja muonituspaikkojakin, mutta pääasiallinen ravinto oli ollut lehmistä saatava maito ja repussa olleet eväät. Kovin paljon he eivät olleet saaneet vaihdettua maitoa esimerkiksi leipään, jota maalaistaloissa varmasti olisi ollut. 

Niin mielelläni oleisin pistänyt tähän jonkun kuvan lapsuuden kodin lehmistä, mutta sellaista ei ole. 

Maaliskuun lukupiirissä aiheena on Rosa Liksom. 

Minulla on pitkään ollut suunnitteilla Väylän lukeminen ja nyt siihen oli loistava tilaisuus. Kirjan kannessa väylällä lukee: Meitä kaikkia yhisti yksi asia, olima tien päälä ja kuljima kohti länttä.

Väylässä tyhjennetään jatkosodan loppuessa Lappi asukkaista ennen kuin saksalaissotilaiden karkoitus maastamme alkoi. Eletään syyskuuta 1944. Työkyvyttömän väestön siirto aloitettiiin 2.9. takaa lähtöpäivää en äänikirjasta havainnut, mutta ilmoista päätellen se ei ollut ihan syyskuun alkua. 

Lueskelin myös Brita-Kaisa Välimaan pro gradu -työtä "Miehet lähti rintamalle ja me lähettiin karjan kansa Ruotsiin" -Lapin sodan naisevakkojen kokemukset evakkoajasta ja Ruotsista. Gradu löytyy netistä PDF:nä ja se on vuodelta 2022. Kirjaa varten on tehty 12 haastattelua karjan kanssa evakoitujen kanssa.

Tutkimuksessa kerrottiin, että ensin evakuoitiin vanhukset, lapset, heidän hoitajansa, sairaat ja raskaana olevat. Toisessa vaiheessa evakuoitiin karja ja sen hoitajat. Väylässä lähtö oli samaan aikaan, mutta niin varmasti jouduttiin tekemään kun hallittua kuntien evakuoinnin porrastusta ei aina pystytty noudattamaan. Jo kesän aikana lähtijöitä oli ollut pari tuhatta. Elo-syyskuun vaihteessa lähdettiin isolla porukalla. Lapin väestöstä evakuoitiin 74%, sekä Ruotsiin, että etelämmäs Suomeen. 

Kirjassa kaksii tyttöä ja 13-vuotiaan kertojan nuori veli kävelevät lehmien kanssa Ruotsiin. Lapin sodan päätyttyä tyttö ja lehmät palaavat takaisin kotikylälle. Ruotsiin kävelytettiin Lapista muutama kymmenen tuhatta lehmää. Etelää kohti kulkin noin 8000 lehmää. Pienemmät eläimet lahdattiin ennen lähtöä. 

Entisenä Emäntäkoulun käyneenä, ja rehuopin laskut kiitettävästi suorittaneena maalaistyttönä mietin, että miten ihmeessä Ruotsi pystyi ruokkimaan tuollaisen määrän lehmiä yhtäkkiä. Ainakin Väylässä kerrottiin lehmien lihoneen matkarasituksen aikana laitumansa kilot talven aikana. Jostain piti löytyä paljon ylimääräistä heinää!

Evakunointiohjeiden mukaan karjan ja tavaran evakuointi oli sotilaisviranomaisten tehtävä, mutta käytännössä karja jäi nuorten tyttöjen ja poikien kontolle. Osa karjan saattajista oli myös nuoria, lapsettomia naisia, kuten Sanna-Leena Knuutilan kirjassa, josta enemmän jutun loppupuolella. 

Matkaan lähdettiin Väylässä niin myöhään, että perässä tuli sitten jo saksalaisia, jotka räjäyttelivät siltoja. 

Kuuntelin kirjan äänikirjana ja Anna Saksman oli tornionjokilaakson murteelle lukijana loistava. 

Olen kuunnellut jonkun muunkin Pohjois-Suomeen sijoittuvan kirjan hänen lukemanaan ja jotenkin hänen äänensä toimii todella hyvin pohjoisten murteiden kanssa. Etukäteen olin kuullut, että kirjassa on meän-kieltä, mutta pakko todeta, että en erota sitä muista alueen murteista. Joka tapauksessa nautin kielestä. Ehkä tuo olisi itse lukien ollut haastavampaa. Lukupiirissä muut kertoivat, että aluksi murteen lukeminen oli haastavaa, mutta siihen kuulemma tottui nopeasti. Kuultuna Liskomin kieli eli kuin viimeistä päivää, tai kuin elämän kevättä... miten sen sitten ottaa. 

Saima leirintäkäskyn... ootima Marttaa... molin patikoinu... en pystyny syöhmään... tallustelin tunnista toiseen....

Ruotsissa tyttö oli talvisydämen ilman lehmiä, kun hän etsi äitinsä, mutta muuten lehmät kulkivat mukana koko kirjan. Välillä lehmien saattajia oli enemmänkin, välillä vähemmän. Perille löydettiin aina. 

Matkalla lehmät laihtuivat, mutta talven aikana pulskistuivat takaisin. Ei ole lehmiä tarkoitettu kävelemään kilometrikaupalla päivittäin. Sorkkien kestävyyttä ajatellen lehmien päivittäinen kävelymatka oli valtion antamien ohjeiden mukaan korkeintaan 15-20 kilometriä. Väylässäkin yhden lehmän sorkkiin tulee vaurioita menomatkalla. Paluumatkalla kiirettä oli vähemmän, jos vain malttoi kävellä hitaammin. Kotiin päin kun on aina kepeämpää kulkea kuin kotoa pois. 

Välimaan mukaan lehmiä ohjeistettiin kuljettamaan 60-100 lehmän ryhmissä ja niille katsottiin etukäteen laidunpaikat yöksi. En tiedä, miten oli Karjalasta lähteneiden kanssa. Tuttavani kertoi, että hän ja toinen tyttö kuljettivat vain kahden talon lehmiä, mutta emme puhuneet määrästä. Isoja taloja oli sielläkin. Väylässäkin kertojan perheellä lehmiä oli nimistä päätellen useampi, mutta en laskenut montako. 

Rovaniemeltä rajalle oli matkaa 100 kilometriä, joten aikaakin kului useampia päiviä. Väylä-kirjassa lähtöpaikka lieni lähempänä rajaa. Välimaan gradussa kerrotaan, että kauempaa evakuoidut kuljetettiin moottoriajoneuvoilla tai junalla, jos sellaisia oli vapaana sotilaiden siirtelyltä. Rajaa lähellä olevat kävelivät. Väylä-kirjan kuntaa ei mainittu, mutta matkaa rajalle ei kovin montaa päivää ollut. 

"Omin avuin ylimenopaikalle liikkumisesta tuli rasittavaa karjaa jalkaisin kuljettaville karjanhoitajille sekä myöhemmin evakuoiduille Tornionjokivarren kuntien asukkaille."

Sen verran maalaistyttö olen joskus ollut, että kateeksi ei käynyt lehmien kanssa kävely yhtään. En tiedä, miten paljon helpompaa lehmien kuljetus olisi, jos niihin olisi hoitosuhde, mutta aika pääkköjä elukoita ne lapsuuden lehmät olivat, kun niitä yritti ajaa muualle kuin navettaan lypsylle. Sinne ne tulivat mielellään, kun tissejä pakotti maito. Monesti olen ajatellut, että ei minusta olisi ollut lehmipaimeneksi, onneksi sitäkään ei ole tarvinnut kokeilla. Tosin paimenet varmasti oppivat miten lehmät ajattelevat toisin kuin tällainen lukutoukka.  

Väylässä, kuten myös Välimaan tutkimuksessa kerrotaan, kuinka lehmä palasi pelästyttyään kodin lähitienoilla omaan navettaan. Molemmissa tapauksissa toinen lähtö onnistui. 

Lehmä oli perheille tärkeä eläin. Se eli pitkään ja sitä täytyi hoitaa päivittäin. Siihen syntyi kiintymys kuten miehille hevosiin. Niinpä monet vasikoista lehmäksi naudan kasvattaneet tytöt olivat voimakkaasti lehmiensä puolella. Lehmä oli ystävä, jonka tappamista ei hyväksytty. Näin se tuntui olevan kirjassakin. 

Sorkkansa vioittaneelle lehmälle etsitään hoitajaa, piikkilankaan raapeutuneet tissit hoidetaan tervalla ja lehmän poikimista odotellaan porukalla, vaikka evakkomatkalla oltiinkin. 

Rajan ylitys tapahtui lautalla, kuten monet matkan aikanaa tekivätkin. Lehmät eivät olleet innoissaan lautalle menosta, vaan enemmänkin peloissaan, mutta tutun hoitajan rauhoittelemana lastauskin onnistui paremmin. 

Vaikka kulku lehmien kanssa oli raskasta, niin Ruotsin puolella evakossa tilanne lehmien kanssa oli parempi. Ilman eläimiä tulleet majoitettiin usein myös leireille. Eläinten kanssa tulleet saivat takuuvarmasti kotimajoituksen. Välimaan mukaan: 

"Kaikki pidemmän aikaa evakossa olleet, jotka majoittuivat lehmien kanssa, päätyivät yksityismajoitukseen."

Myös Väylän tyttö päätyi yksityismajoitukseen, mutta hän lähti kuitenkin etsimään äitiään, joka oli raskaana. 

Vuoden alussa luin Sanna-Leena Knuuttilan selkokirjan Jäätyneet tiet, missä nuori tyttö kävelytti lehmiä kohti etelää. Evakkoon päädyttiin Kauhajoelle. Siinä kirjassa yksi lehmistä jouduttiin lopettamaan, sillä se ei selvinnyt matkan rasituksista. 

Yritin etsiä muitakin lehmän kanssa kulkukertomuksia. Muutaman löysinkin:  

• V. Erkkilä ja P. Iivari Jätetyt kodit, tulotut sillat. 
• Matti Helelän Karjalasta Karunaan - Anttalaisten evakkomatkat ja sotavuodet.
• Lassi Rämö Takaisin Karjalaan -kirjassa palataan Muolaan 1942 keväällä. 
• Osmo Heinosen Evakkotaival-kirjassa lehmät pääsevät junalla Rantasalmen asemalle. 
• Minna Kettusen Jaetun maan lapset kertoo Salmin evakoiden matkasta Lapinlahden Alapitkän kylään. Itsekin olen Alapitkässä poikennut. Salmilaisten karja on komeaa ayshire-rotua, joten perillä lehmät aiheuttavat myös kateutta. 
• Evakoista ja karjasta kerttova sarjakuvaromaani Kannas on Hanneriina Moisseisen käsialaa. 

Yksikään noista ei ollut se, jonka muistan lukeneeni. Tätä viimeistellessäni kaipaamani teos tuli mieleeni. Se on Merja Mäen Ennen lintuja, jonka luin pari vuotta sitten. Kirjassa tyttö pakenee raskaana olevan kälynsä kanssa kävellen kahden lehmän ja hevosen kanssa Sortavalasta suuntana Pohjanmaa. 

Elokuussa luetut kirjat

Elokuussa onnistuin vihdoin hidastamaan tahtia ja pääsin lukemisessa likimain kirja päivässä tahtiin. 

Arhippa Pirkko On ruusu punainen. Kirja on Arhippan 31 dekkari, tapahtumapaikkana Turku ja etsivänä Varpu Anhava. Murha tapahtuu kauppapuutarhassa.

"Taidan sittenkin valita päiväkakkarat." (2.8.)

Bagge Tapani Valkoinen hehku -kirjassa eletään vuotta 1938. Espanjan sisällissota, Hämeenlinna, Urho Kekkonen... Väinö Mujusesta kertovan dekkarisarjan ensimmäinen osa. 

Bagge Tapani Pomminvihreät portaat. Helsingin olympialaisten avajaiset 1952 lähestyy ja stadionia uhkaa pommiuhka. Luin ennen Pariisin olympislaisten avajaisia. Mujus-sarjan tuoreempia kirjoja. 🌟

Branchi Camillo Sinisiltä saarilta atollien aurinkoon, 1963.Kuuluisa italialainen maailmanmatkaaja vie meidät Pääsiäissaarille kivipatsaiden ja hula-hula -tyttöjen mystiseen piiriin. Verrattuna luvun alla olevaan Grimblen Paluu Etelämerelle -kirjaan, oli tämä vähän pliisu ja sekava, jotta siitä olisi ollut tarttumapinnaksi maahaasteen suorittajalle. Mutta sehän tietty on selvääkin, sillä Grimble asui Kiribatissa puolet työurastaan, mutta Branchi vain seilasi muutamalla saarella. Eniten tykkäsin tarusta helmenkalastajista.  Polynesia. 

Costello Matthew & Richards Neil  Ratkaiseva ristikko - Cherringham mysteerit 16. Ihasteltu ristikoiden laatija kuolee ja jättää testamentissaan ehdollisen perinnön. Perijä on se, joka ratkoo Cherringhamiin liittyvän ristikon määräaikaan mennessä. Tutut yksityisetsivät on kutsuttu valvomaan että kukaan ei fuskaa eikä tule yhteistyötä perijöiden kesken. Murhatutkinnaksi tämäkin menee. Hyvä välipala paksumpien kirjojen välissä, kuten muutkin näistä lyhyistä tarinoista. Englanti. (31.8.) 🌟🌟

Eerola Lasse Olympialaisten outoja sattumuksia. Monenlaista tarinaa on ehtinyt tapahtumaan olympialaisissa kautta aikojen. Elokuiset Pariisin olympialaiset muistetaan Seine-joella tapahtuneista avajaisista ja olympiatulesta kuumailmapallossa Pariisin yllä. (10.8.) 🌟

Erkkilä Veikko Viimeinen aamu: neuvostopartisaanien vaietut jäljet. Kertomus partisaanien julmasta retkestä tiettömillä taipaleilla pienen Seitajärven muutamaan taloon sekä Lokan kylään. Kirjaan on koottu tietoa ja muistelmia sekä Suomesta että Neuvostoliitosta, viimeiset tiedot Venäjältä. (30.8.) Savukoski ja Sodankylä. 🌟

France Anatole Kuningatar Hanhenjalan ravintola. Kirjaa markkinoidaan mm. näillä sanoila: "Moralisteille ja vakavamielisille kovaa purtavaa, vapaamielisille ilonaiheita pikkutuhman ja koomisen apotin seikkailuissa." Kirjan parasta antia oli lyhyet tarinat, mutta veikkaan, että tästäkin lukukerrasta ei jäänyt yhtään enempää pysyviä muistijälkiä kuin ensimmäisestäkään. Ranska (27.8.)

Galera Daniel Hyöky. Brasilialaisen kirjailijan mielenkiintoinen tarina siitä, kuinka kasvosokea mies lähtee etsimään isoisänsä tunteneita, jotta kuulisi isoisästään enemmän. Isoisä on kuollut pelastaessaan tyttöä aallolta. Tai niin ainakin on kerrottu perheelle. Mutta mikä on totuus? 

Kirjassa on selitetty kasvosokeutta kivalla tavalla. Vaikka kasvot ei jää muistiin, mikään muu ei katoa. Tuntomuisti on niistä vahvin. (1.8.) 🌟🌟

Garam Sami on kääntänyt Barksin sarjakuvia stadin nykyslangille vuonna 2000 kirjassa Rotsi on mut byysat puuttuu. Aku Ankka -sarjakuva-albumi. Tuolloin käännettiin sarjakuvia eri murteille. Itseltäni löytyy eleläpohjalainen Roope-setä ja Harald Hirmuinen jollain murteella. Stadin slangi ei kuulu suosikkeihini toisin kuunnmuut murteet, mutta tämä oli hyvä. (27.8.) 🌟

Gómez-Jurala Juan Kuolinkellot. Vatikaanissa surraan, sillä Paavi Johannes Paavali II on kuollut. Edessä on konklaavi. Kuolleena löytyy myös pari kardinaalia. Syyllisen nimi tiedetään nopeasti, mutta mistä hänet löytää? Etsinnän aikana tulee lisää ruumiita ja selviää, miksi murhaaja murhaa. Ainakin pari viskimerkkiä tuli mainittua:

"Aina voi jatkaa eteenpäin, kunhan jaksaa tahtoa, rakastaa Jumalaa ja saa välillä tujauksen John Walkeria." 

Jännä juttu jälleen. Peräkkäisissä kirjoissa puhutaan viskeistä. Eilen lukemassani Tuhkat kirjassa oli yhdellä miehellä viskikokoelma, josta löytyi mm. 30-vuotiasta japanilaista viskiä. (13.8.) 🌟

Haapakoski Aarne Mustalais-suon arvoitus : jännitysromaani. Helsingin Tattarisuolle sijoittuva, tositarinasta kertova dekkari, joka on yksi ensimmäisistä yksityisetsiväkertomuksista ja Haapakosken esikoinen. Tattarisuolta löytyi haudattuna ihmisten jäseniä. Rikoksia tutkii tässä kirjassa sanomalehtitoimittaja. (16.8.)

Hewson David Kuoleman vuodenaika on Roomaan sojoittuvan Nic Costa -sarjan aloittava kirja. Rooman poliisilla ei ole toimivaltaa Vatikaanissa, mutta sattuma johtaa Costan Vatikaanissa sattuneen murhan ratkomiseen. Monenlaisya ehtii tapahtua ennen kuin kardinaalien rauha palautuu. 🌟

Hietala Heikki Tuhkat. Kirjan päätapahtumat on Espanjasta, missä päähenkilön isä on asunut vuosia. Nyt on luettuna noin 340 kirjaa tänä vuonna ja tämä kiilasi vuoden parhaan kirjan paikalle. Aiemmin top vitosesta löytyy lähinnä tutkijoiden tekemää TrueCrimeä kuten Murha sunnuntaitiellä ja Sulkavaras. Aina joskus toivoo, että perijät olisivat enemmän päähenkilön ksltaisia perittävän kuoltua ja vähemmän sitä ennen, niin kaikkien elämä olisi helpompaa. Tykläsin erityisesti siitä mitä tapahtui isän palvelijalle. (12.8.) 🌟🌟🌟

Hietamies Eve Puolinainen. Ilona tulee raskaaksi helposti. Kolme keskenmenoa, neljä, muistuttaa Iivari. Sitten alkaa viides, mutta Ilona ei jaksa stressata. 

"Aina päädytään siihen, että vessanpöntöllä itkee nainen, Ilona ajattelee..."  (9.8.) 🌟

Isokallio Kalle Samuli Huttusen synnyinlahja. Kalle Isokallion huumori on nautittavaa. Se on kuin Arto Paasilinnaa parhaimmillaan, mutta täysin nykypäivää. Lueskelen näitä Isokallioita kirjan silloin toisen tällöin. Huomasin jonkun aikaa luettuani lukeneeni tämän jo aiemmin, mutta kun siitä oli jo aikaa, niin hyvän voi lukea uudestaankin. Kemiö

"Tarkemmin osasivat lukea seitsemän kuolema syntiä kuin kymmenen käskyä."  🌟🌟🌟 (5.8.) 

Jaatinen Pekka Suomussalmi talvisota 1939-40. Kirja alkaa päivää ennen talvisotaa,  29.11.1939, yh-partio hiihtää tarkkailemassa. Yksi partioinut poika siepataan kun hän on matkalla kotiin lepäämään. Kirja päättyy tammikuulle, jolloin suomalaiset ovat saaneet Suomussalmella Juntusrannan takaisin. Kirjassa kerrotaan sodasta suomalaisten, juntusrantalaisten ja neuvostoliittolaisten näkökulmista:

"He toivoivat rauhaa, mutta pelkäsivät pahinta. Kaukana kotoa."

"Nythän tämä sujuu kuin valssi pakanan häissä." (28.8.) 🌟🌟🌟

Kadare Ismail Särkynyt huhtikuu on kirja albanialaisesta verikostokulttuurista 1900-luvun alussa. Nuori mies kostaa veljensä surman. Veli on kostanut aikanaan jonkun sukulaisensa surman jne. ainakin 20 kertaa. Ja kaikki alkoi siitä kun... No, se kannattaa lukea itse. Jokainen kosto vaatii veronsa. Monella tapaa. Kerran meinasi olla päivä, ettei kukaan kostanut. (19.8.) 🌟🌟🌟

Kallioniemi Tuula Kaahailua ja kepposia. Reuhurinteen pienen pienestä, yksiluokkaisesta alakoulusta kertovan sarjan ensimmäinen osa. Meno luokassa on verrattavissa Ellan luokkaan sillä erotuksella, että oppilaat ovat 7-12-vuotiaita. (4.8.)

Kaukonen Tauno (1929-1983) Klaani - tarina Sammakoiden suvusta. Sammakoiden suku on rikoksiin taipuvainen. Suvun nuorin vesa yrittää pysytellä kaidemmalla tiellä, mutta suvun perintö vetää kuitenkin puoleensa. Huippu tarina edelleen. Tämä oli ensimmäinen lukukerta. (8.8.) 🌟🌟🌟

Kianto Ilmari Punainen viiva. Tobias Romppasen perheessä on viisi lasta ja vähän ruokaa. Jokainen täysi-ikäinen suomalainen pääsi äänestämään 1907, myös pienen torpan köyhä vaimo. Tykästyin Kiannon kieleen. Tarinakin tietty hyvä, mutta televisiosta tuttu. Kai tämä Suomussalmelle sijoittuu, kuten Kiantokin. 

"Russakat juoksee kuin hullut pitkin vanhan virsikirjan kantta."  🌟🌟

Kianto Ilmari Jooseppi: köyhälistötarina Suomesta. Luin viime kuussa Lehtosen Putkinotkon ja kieltämättä tuli vertailtua. Putkinotkon väki tuntui rääväsuisemmalta. Kummallakaan ei mennut hyvin, mutta Ryysyrannassa oltiin jotenkin toiveikkaampia että kaikki järjestyy. Ympäristön rikkaammat suhtautui Ryysyrantalaisiin ymmärtäväisemmin. 

Kiannon kieli hurmasi, vaikkei Lehtosenkaan kehnoa ollut. Ja sitten se loppu... Suomussalmi. 🌟

Kiviniemi Eeva, Pietikäinen Taina Joki. Turussa virtaava Aurajoki on vaarallinen tässäkin kirjassa. Kirjan päähenkilö on historiantutkija nainen ja hänen vastavalmistunut poliisi tyttärensä. 

"Vaikka hän kirjaisi osaamisensa hopeamusteella kultapaperille se ei häikäisisi ketään. Jos ikä alkaa numerolla viisi ja erityisvahvuuksiin kuuluu 1600-luvun Ruotsin hovielämän hyvä tuntemus, ei työnantajia ole riesaksi asti työtä tuputtamassa." 

Samat sanat 1980-luvun kansantaloustieteen opinnoilla höystettynä. (15.8) 🌟

Kontala Saila-Mari Kannuksen kadonneet. Nuori, Kannuksesta kotoisin oleva nainen lähtee Kannukseen tutkimaan entuudestaan tuntemattoman miehen luo Kannuksen kadonneiden miesten tapausta. 

"Aki Mäki parka. Hän ei näyttänyt kiinnostavan ketään." (14.8.) 🌟🌟🌟

Lang Maria Kuoleman aaria. Kustaa III teatterin Cosi fan tutte - oopperan matineanäytös ei suju kuten piti. Murhaaja astuu kuvaan. Puck Rune ja Crister Wijk ratkaisevat kuka on syyllinen. Tukholma. (4.8.) 🌟

Richards Neil ja Costello Matthew, Naamiomurha, Mydworthin mysteerit osa 4. Laskiaisnaamiaiset päättyy ikävästi, kuin Tuomari Nurmion Lasten mehuhetki -laulussa. Paha mustaenkeli vie ruttotohtorin. Onneksi etsiväkaksikko on paikalla, sillä he kuuluvat viikonloppuhuveja isännöivään perheeseen. Englanti. 

"Kuka ikinä hän onkaan, hän on kuollut." (3.8.) 🌟🌟

Richards Neil ja Costello Matthew Mydworthin mysteerit osa 7-Viaton mies. Mies on tuomittu hirtettäväksi, mutta onko hän sittenkään syyllinen. Asiaa alkaa tutkia sarjan voimahahmot englantilainen lordi ja hänen amerikkalainen puolisonsa. Tapahtumat sijoittuvat 1920-1930-luvulle. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Englannissa sovinnaisuus oli tärkeää, mutta sopivaa puolisoa oli vaikea löytää. 

"Ikävä sanoa näin, mutta he ovat erikoinen pari, jos totta puhutaan. Connie on oikein herttainen, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta elämä on kohdellut häntä kaltoin. Hän on kai niitä ikuisia yksineläjiä. Rakkautta ei ole löytynyt. Kaikki sopivat miehet kaatuivat maailmansodassa."  (2.8.) 🌟🌟

Richards Neil ja Costello Matthew Rikoksia Rivieralla, Mydworthin mysteerit osa 8. Sir Henry on menossa Rivieralle ja vaimo pääsee mukaan. Matkalaukkuun pakataan smokki, juhlapuvut ja parhaat korut. Luvassa on seurapiiritapahtumia. Ensimmäisessä sellaisessa tavataan mies, joka on saanut kiristyskirjeen. Ranska

"Cabareeta ja kuohuvaa, ilman aseita tällä kertaa."  (3.8.) 🌟🌟

Ruumiin kultturi lehti 4/2011 kannesta kanten. Kansikuvajuttuna Pirkko Arhippaa. Lukuisista dekkariesittelyistä muutama siirtyi lukupinoon. (29.8.)

Sariola Mauri Ison kalan katiska. Susikoski-sarjan 28.osa vuodelta  Nuori mies on saamassa perinnön enoltaan, jos täyttää erään ehdon. Originellin enon ehtoa täyttäessä vastaan tulee monenlaista ongelmaa. Kirjassa käydään myös  Neuvostoliiton aikaisessa Virossa (4.8.) 🌟🌟

Siintävät kaukaiset metsät : runoja metsistä, eränkäynnistä ja erämaista. Erno Paasilinna on koonnut kirjaksi tuttuja ja vähän oudompiakin metsään liittyviä runoja Suomesta. Niistä tunnetuin lienee Aleksis Kiven runo:

"makeasti oravainen, makaa sammalvuoteellansa".  (1.8.) 🌟🌟

Skiftesvik Joni Valkoinen toyota vei vaimoni. Vaimo lähteesydämensiirtoleikkaukseen Helsinkiin ja kotona Oulussa omakin sydän on pettämässä. Skiftesvikin omaelämänkerrallinen romaani, joka kosketti, kuten kaikki Skiftesvikit. (11.8.) 🌟🌟🌟

Strout Rex Missä on testamentti? Pitkästä aikaa ilta Lars Svedbergin seurassa. Toivottavasti koko sarja tulee vähitellen äänikirjaksi. Wolfe on rahapulassa ja joutuu ottamaan ratkottavakseen testamenttijutun, mutta murhajuttu tästäkin tulee. New York. (27.8.) 🌟

Tuomela Harri Vallilan veitsiyöt on Vallilaan sijoittuvan dekkarisarjan toinen osa. Suosittelen aloittamaan ensimmäisestä: Vallilan murhamammat -kirjasta. Hyvä oli tämäkin. Miitta Mäki pestautuu väliaikaisesti poliisiin ja tutkii Vallilassa tapahtunutta raakoja murhia työparinaan rikosylikonstaapeli Mauno Luttinen. (5.8.) 🌟🌟

Viherjuuri Heidi Hilja ja synttärisoppa kirja on sarjan kahdeksas osa. Millaiset synttärit tulee, sen voi lukea kirjasta. Näinkin voi käydä. (10.8.)

2 yötä jouluun (23.12.)

Aatto juhlista jaloin, se on huomenna, mutta jouluun on vielä 2 yötä.

Kaksin aina kaunihimpi... Märta Tikkasen Kaksi - kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta on omaelämäkerrallinen tarina Märtan ja Henrikin avioliitosta. 

Arttu Tuomisen Kaksi enkeliä on Avussa ilmestynyt kesä dekkari, jota sopii lukea talvellakin. 

Jani Mäkivallin Kaksi tietä Kannakselle on kertomus jatkosodan loppuvaiheilta, alkaen Eilisenvaaralta kesäkuulta 1944. 

Marita Salomaan Kaksi kohtaloa kirjassa sisarusten kohtalot muuttuvat, kun vanhempi sisar kieltäytyy naimasta katsottua sulhasta ja liittoon päätyy nuorempi sisar.

En tiedä mitä päässäni liikkui kuukausi sitten näitä kirjoja, mutta ilmeisesti joulu toi rakkauden mieleen, kun päivän viimeisessäkin kirjassa on kyse  rakkausesta. Tällä kertaa ensimmäisen maailmansodan Pariisissa. Kirja on Romain Rolland Kaksi rakastavaista.

* * * * * *

Tänä vuonna Kirsin Konttuurissa kuunnellaan valmisteluiden ohessa äänikirjoja, jotka kertovat montako yötä on jouluun. Lisätietoja löytyy joulukalenterin aiemmista päivityksistä. 

18 yötä jouluun (7.12.)

Jouluun on vielä 18 yötä, joten vielä on aikaa vaikka mihin. 

Numerolle 18 löysin kolme mielenkiintoista kirjaa. Kaikkea ei ehdi lukea tänään millään ilveellä, mutta lukeminen kannattaa aina, vähäisempikin määrä. 

En ole mikään e-kirjojen ystävä ja 125 sivua kännykällä lukien tuntuu isolta urakalta, mutta tämä Kustavi Grotenfeltin kokoama runokirja on ihan pakko lukea. 

Kahdeksantoista runoniekkaa kirjassa ääneen pääsee tosiaankin kahdeksantoista runoniekkaa - suomalaista talonpoikaisrunoilijaa 1800-luvun lopulta. 

Aiemmin olen lukenut näiden 18 runoilijan tuotannosta vain Rautalammilta kotoisin olevan Albert Kukkosen runoja. Yksi Kukkosen runokirja löytyy omastakin hyllystä. 

Sen innostamana 125 sivua e-kirjana onnistunee jollain aikavälillä. 

Kirjasta löytyy mm. Paavo Korhosen runo: 

Ei oppi ojahan kaa'a, 

Ei taito takaisin työnnä, 

Neuvo syrjähän syseä...

Kustavi Grotenfelt oli historiantutkija, kansanedustaja ja kirjailija, joka eli 1861-1928. Häneltä itseltään on ilmestynyt mm. runokokoelma Kevät-unelmia. 

Antti Tuurin Tammikuu 18 on kymmenes kirja Tuurin äidin suvusta. Kirjassa liikutaan ainakin Vimpelissä ja Ylistarossa. Monta muuta Tuurin kirjaa olen lukenut, mutta en tätä. Aikaa tämän kuuntelemiseen menee reilu 4 tuntia. 

Juhani Syrjän Juho 18 kirjassa liikutaan samassa ajassa. Kirja on ensimmäinen osa Juho-sarjasta, missä seurataan Juhon elämää nuoresta miehestä eläkevaariksi joka hengailee Eppu Normaalin heppujen kanssa 1980-luvun Suomessa. Tälle sarjalle pitää antaa aikaa... ainakin niin kauan että neljäskin osa julkaistaan äänikirjana. (Se Juho on Juhani Syrjän isä ja Martti Syrjän isoisä.)

* * * * * *

Tänä vuonna Kirsin Konttuurissa kuunnellaan valmisteluiden ohessa äänikirjoja, jotka kertovat montako yötä on jouluun. Lisätietoja löytyy joulukalenterin aiemmista päivityksistä. 

Vihdoinkin Filippiineillä!

Useamman vuoden etsimisen jälkeen minä ja filippiiniläinen kirja kohtasimme. Se tapahtui kesäkuun lopussa, jolloin seikkailin saarilla eri puolilla maailmaa. Mietin maata jo koko toukokuun, jolloin lukukohteena oli Etelä-Aasia. Lienenkö koskaan ennen puhunut Etelä-Aasiasta, tuskin. Filippiinit sen sijaan on ollut agendallani useamman vuoden. Ainakin vuonna 2019 yritin etsiä kirjaa sieltä, mutta vaivuin ennen epätoivoon lukuisten muiden kivojen maiden tulviessa silmille, kuin olisin löytänyt etsimäni. 

Takaporttina pidin Armi Kuuselan elämäkertaa, joista valittavana olisi ollut Nina af Enehjelmin Armi Kuusela tai sitä vanhempi Armin tarina, hänhän oli naimisissa filipiiniläisen miehen kanssa joten kirja olisi ollut minulle riittävän filipiiniläinen. En lukenut sitäkään, vaikka olisi kyllä kiva lukea se. Tutullani taitaa olla niitä vieläkin myynnissä antiikkikaupassaan. Muistelen hänen kertoneen  joskus ostaneensa niitä ison kasan ja postittaneensa Amerikkaan kirjan toisensa jälkeen, sillä maastamuuttaneita kiinnosti nuoruuden idolinsa elämä. 

Toinenkin vaihtoehto olisi ollut, nimittäin Jolo. Risto Vanhanen ja Seppo Fräntti kirjoittivat panttivankikokemuksistaan kirjan Jolo - 140 päivää panttivankeina viidakossa ja konsuli Marja Korhonen kirjan Jolon vangit. Edellisen olen lukenut ilmestymisen aikoihin, joten kertaus ei juuri nyt kiinnostanut, mutta takaportiksi tuokin aihe olisi käynyt. 

Tein kyllä pikavierailun Filippiineille 2019 John Irvingin Ihmeiden tien turvin. Olin lukenut, että kirjassa kerrotaan Filipiineistä tai tarkemmin sanoen matkustamisesta sinne. No, joo. Matkustettiin. Kärjistäen sekopäinen lääketokkurassa oleva vanhus matkusti sinne ja kelasi samalla elämäänsä kaatopaikalta enemmän paraatipaikalle. Mukana matkassa temmelsi succubus, mutta ei se viriiläiä käppänää haitannut. Ei ollut ihan kirja minun mieleeni, vaikka vampyyrijutut onkin kivoja. Kirjassa ei oltu niin kunnolla Filippiineillä, että olisin kehdannut kirjata kirjan Filippiineille. Joten eikun etsimään uutta.... No, Irving on varmaan oikeastikin ihan hyvä, koska suurin osa kirjoistaan on Tammen keltaisessa kirjastossa, mutta ei vaan jotenkaan sovi mitenkään minun makuuni. Kaikki isäni hotellit lienee ainoa, jonka olen suhteellisen tyytyväisenä kahlannut loppuun asti. 

Keväällä siis päätin, että nyt tämä maa selätetään. Joku onnenkantamoinen johdatti googlettamaan oikeilla sanoilla ja ta-daa! Löytyi Shöhal Ookan Tulia tasangolla. Kirja kertoo sotilaasta joka on Leyte-saarella toisen maaimansodan aikana. Eletään sodan loppuvaiheita. Amerikkalaiset ovat pommittaneet japanilaisten rivejä harvemmiksi. Sotamies sairastaa tuberkuloosia, eikä mahdollisuutta sairaalahoitoon ole. Kun paranemista ei ole näköpiirissä, mies passitetaan pois ryhmästään ja annetaan matkaevääksi pari perunaa. 

Kaikenlaista tapahtuu, enemmän sotamiehen päässä kuin ulkopuolella maailmassa. Kirja onkin mainio kuvaus siitä, mitä kaikkea päähän mahtuu, kun selviämisvietti ajaa toisaalle ja sairauden voimattomuus toisaalle eikä muista ihmisistä ole aina apua. Joskus on. 

Lukiessa mietiskelin, että olenko lukenut kirjan aiemmin vai enkö ole lukenut. Jossain vaiheessa selvisi, että en ollut, sillä muistin vahvasti, että lukemassani kirjassa miehellä oli malaria ja lääkettä löytyi vihdoin jonkun toisen ihmisen leiristä, missä mies sai lääkettä, vaikka toinen mietti antoiko liikaa omistaan, kun hän itsekin olisi jatkossa sitä tarvinnut. En ole vielä elokuuhun mennessä keksinyt, mikä sotakirja oli tuo toinen. Hyvä oli sekin. 

Tulia tasangolla kirjaa on pidetty yhtenä maailman parhaista sotakirjoista. Itse nostaisin sen rinnalle ensimmäisen maailmansodan ajalta Sommen rintamalta kertovan Harva hyvin kuolee -kirjan, jossa Frederic Manning kuvailee asemasodan haasteita rintamalla. Olen lukenut kirjan pari kertaa ja se on tehnyt suuren vaikutuksen. Edellisestä lukukerrasta on sen verran aikaa (noin 5 vuotta) etten enää muista, onko kirjassa paljon Espanjan taudista, mutta se toi lisämaustetta rintamasotaan tuohon aikaan. (Espanjan tauti tulee eittämättä mieleen tällaisena korona-aikana, sillä melkolailla samanlaisella kaavalla tässä on edetty).

Mitä sitten jäi käteen Filippiineistä. Eipä paljonkaan, sillä kirjassa ei ole paljon ihmisiä, eikä normaalia elämää ole juuri lainkaan. Toisaalta kirja kuvannee hyvin toisen maailmansodan aikaa, jolloin Japani Pearl Harporin iskujen jälkeen 8.12.1941 hyökkäsi Filippiineille. Japanin miehitys päättyi 1944. Lokakuun 20. päivä amerikkalaiset nousivat maihin Leyten saarelle ja sitä myötä toivat avun joka taisi saavuttaa myös kirjan päähenkilön. 

Itselleni oli yllätys, että Leyten saari on sangen kansoitettu. Nykyään siellä asuu noin 2 miljoonaa ihmistä. Jotenkin jäi kirjasta sellainen vaikutelma, että siellä oli pari maatilaa ja saari oli pikkuinen. Kaiketi tuberkuloosin vaivaamalle miehelle pienikin matka tuntuu ikuisuudelta, joten ehkä hitaasti etenemällä ei kohtaa ihmisiä montaakaan. Toki osa asukkaista oli varmasti paennut tai japanilaisten vangitsema. Tuskin kuitenkaan sadat tuhannet ihmiset kykenivät tuolloinkaan häviämään saarelta sodan ajaksi. 

Tätä kirjoittaessa löysin Padre Ado - kirjoituksia Filippiineiltä -blogin. Siellä on listattuna ne vähät Filippiineistä kertovat kirjat, joita on julkaistu suomeksi. Hirveän pitkä lista se ei ole. 

Itseäni kiinnostaa Maarit Huhtaniemen toimittama Kauniit ja rohkeat filippiinat - Filippiiniläisnaiset meillä ja muualla. Siihen tartun, jos ensi vuonnakin suoritan maailman ympäri lukemisen haastetta. Nimi kuulostaa sen verran vetävältä, että pakkohan tuollainen on lukea. 

Kirjassa kuulemma kuvataan filippiiniläisten naisten siirtolaisuutta tutkijoiden kirjoittamana. Se onkin määrällisesti melkomoista. Jos ajatellaan pelkästään Suomea, niin aika paljon hoitohenkilökuntaa on tullut jo nyt sieltä maahamme ja lisää kielikoulutetaan Filippiineillä koko ajan. 

Kun puhutaan filippiinojen työn perässä muuttamisesta, mietin aina nuoruuden kirjekavereitani Filippiineillä. Mitä kuuluu Estherille ja Aruzenalle nyt. Molemmat lukivat sairaanhoitajiksi kun kirjoittelin heidän kanssaan 1980-luvulla. Silloin he opettelivat kovasti englantia. Päätyivätkö he englantia puhuviin maihin jo tuolloin, vai löysivätkö töitä kotimaastaan. Entä nyt, riittääkö töitä yli viisikymppisille, vai ovatko he kenties suomenkielen kurssilla parasta aikaa? 

25.12. Hauskaa joulua!

Aatto juhlista jaloin, kuten wanha kansa sanoi, mutta oikeassa joulukalenterissa on tietysti luukku vielä joulupäivääkin varten. Valitulla kirjalla on hauska nimi, mutta sen sisältö ei juuri ole "kepeää kesälukemista" eikä juuri tuo leppoisuutta takkatulenkaan äärelle.

Ensimmäinen joulukirjani oli Kariston Hauskaa joulua! kirja, jonka ensi painos on vuodelta 1947. Oma painokseni on kirjan toinen painos vuodelta 1994. Kuvittelin sen itse asiassa 5 vuotta vanhemmaksi, mutta joka tapauksessa kirjalla alkaa olla ikää.

En ole koskaan lukenut sitä kannesta kanteen yhteen menoon, mutta kaikki tarinat on kuitenkin tullut luettua, osa useampaankin kertaan. Kirjassa on vanhoja joulutarinoita eri lähteistä. Pakollisena tietysti Aleksis Kiven Joulu Impivaarassa ja Charles Dickensin Joulun kellot, mutta oudompiakin tarinoita on, kuten joulu New Orleansissa tai suomalaisen Rumareht kuninkaan pojan joulu kuningas Arhturin hovissa.

Oma suosikkitarinani on peräisin luutnantti Ferdinand Schenströmin noin 200 sivuisesta Armfeltska Karolinernas sista tåg – gamla minnen från jämtländska och norska fjällbygder.

Hauskaa joulua! kirjassa on tuosta tutkimuksesta joulua koskeva katkelma: Armfeltin armeijan jouluntienoo Norjan tuntureilla 1718-1719.

Tarina ei ole suosikkini sen lempeyden vuoksi vaan siksi, että oma esi-isäni on ollut tuossa sodassa mukana. Hän oli niitä harvoja, jotka palasivat hengissä Satakuntaan, mutta sai moitteet, kun osa varusteista oli hukkunut tuntureille. Sukulaiseni erosi palveluksesta 20.8.1719 palattuaan takaisin Satakuntaan.

Tarina on surullinen, sillä tuntureille paleltui paljon sotilaita. Eräs tuona jouluyön kuolonleirillä ollut suomalainen pappi kertoo:

”Mitä valitusta ja hätää, huutoa ja vaikerrusta täällä onkaan nähtävä ja kuultava, ei kokematon hevin voi mielessään ajatella, sillä sitä ei koskaan pysty kuvaamaan niin surkeaksi kuin se todella oli. Vaikka toisella olisi ollut kuinka hellä ja auttamishaluinen sydän toista kohtaan, niin hän ei voinut auttaa eikä siihen pystynyt, sillä kaikki olivat melkein samassa kadotuksessa. Kun joku istahti lepäämään tai nukkumaan, niin hänet kylmä niin valtasi ja kangisti, ettei hän pystynyt liikehtimällä pitämään itseään lämpimänä. Sitävastoin sellainen, joka jaksoi pysytellä liikkeessä, kesti paremmin.”

Antti Tuurin sanoin: ”Niitä meni siellä monta.” Tuo on Talvisota kirjassa toistuva sanonta, mikä tuli mieleeni, kun talvisodassakin oli kylmä, vaikka ongelmat eivät olleetkaan yhtä katastrofaalisia kylmyyden suhteen, mitä Norjan tuntureilla).

Mutta kaiketi tuon joulun jälkeen joulut tuntuivat hartaammilta kuin aiemmin.

Surullisesta ja kylmää uhkuvasta joulutarinasta huolimatta – lämmintä ja hauskaa joulua!

PS. On toinenkin Hauskaa joulua kirja, jota en ole saanut käsiini vielä. Kirjan on toimittanut Juri Nummelin ja siinä esitellään vanhana suomalaisissa joululehdissä olleita tarinoita, joita ei ole aiemmin julksistu kirjana. 

Ei koskaan enää

Tänään on vietetty Auschwitzin vapauttamisen 75-vuotismuistopäivää. Useampikin tuttava on laittanut FaceBook seinälleen kuvia/mietteitä siitä, että tapahtumat eivät saa toistua - Ei koskaan enää!

Näihin toiveisiin on helppo yhtyä, vaikka myönnän pelkääväni, hetkeä, jolloin joku onnistuu sumuttamaan jotain kansaa niin, että vastaavan tyylinen joukkotuho toistuu jollain tapaa.

Ellemme ole valppaina, on tuhon mahdollisuus olemassa. Maailmassa ei onneksi ole ollut tuon jälkeen yhtä tuhoisaa laitosta, mutta erilaiset ihmisryhmät ovat kyllä onnistuneet tuhoamisessa mittavissa määrin ilman laitoksiakin. Näistä esimerkkinä Ruanda 1994. Pakko tunnustaa, että noin 10 vuoden lukemisenkaan jälkeen en ole saanut luettua loppuun Philip Gourevitchin kirjaa Huomenna meidät ja perheemme tapetaan. Ei vaan pysty, ei kykene, vaikka olen useammankin kerran päättänyt, että luen sen.

Koko maailman lukuhaasteeseen lukemistani kirjoista ensimmäisiä oli Tadeusz Borowskin Kotimme Auschwitz.

Ei se mikään kepeä aloitus ollut.

Ennen kuin ihminen on kokenut katastrofaalisen kriisin, ihminen ei kykene sanomaan, onko hän selviytyjä vai lamautuja. Järjestelmällisessä tuhoamisessa ei silti paljon auta, vaikka olisikin tyypiltään selviytyjä, sillä koneisto jyrää läpi kaiken huolimatta yksilön tahdosta, jos niikseen päättää.

Useimmiten kuitenkin aina joku onnistuu selviytymään. Onnistuu kestämään paremmin nälkää ja tauteja. Onnistuu olemaan oikeassa paikassa useammin kuin muut ja väärässä paikassa harvemmin kuin muut.

Ehkä sellaisella ihmisellä on joku sisään rakennettu kyky säilyä hengissä, selviytyä, mutta useimmiten taitaa kuitenkin olla kyse sattumasta ja sen lisäksi rakkaudesta tai hitusesta toivoa.

Maanalaisesta toiminnasta epäilty, ja siksi leirille joutunut runoilija Borowski selviytyi vaikka lukuisat muut kuolivat. Hänelle, kuten monille muillekin selviytyjille itse selviäminen kävi kuitenkin liian isoksi asiaksi. Borowski päätti elämänsä muutamia päiviä esikoisensa syntymän jälkeen.

Auschwitz oli joidenkin koti jonkin aikaa, mutta useimmille se jäi vain lyhyeksi päätepysäkiksi elämän ja kuoleman välillä. Itse en ole Auschwitzissä vielä päässyt käymään. Enkä edes tiedä haluaisinko nähdä kaiken sen hirveyden jättämät muistomerkit, valtavat keot silmälaseja, kenkiä, matkalaukkuja.... ja yllättävää kyllä, valokuvista katsoen koskettavimpana pienoinen vuori partasuteja.

Pari vuotta sitten Puolan matkalla asuimme ihastuttavassa pikkuhuoneistossa vanhan pienkerrostalon kolmannessa kerroksessa. Portaikko oli puinen ja niitä astuessa kuulin selkeästi SS-miesten saappaiden kopinan.

Ei koskaan enää - Nimmermehr.

Auschwitzin tatuoija Kadotettujen kahvilassa

Loppu vuoden lukupinostani löytyi pitkästä aikaa pari toisen maailmansodan ajoista kertovaa tarinaa.

Aloitin ja myös lopetin näiden lukemisen Max Mannerin kirjalla Kadotettujen kahvila. Siinä välissä luin Heather Morrisin Auschwitzin tatuoijan ja totuuden nimessä noin 50 muutakin kirjaa.

Kadotettujen kahvila

imaisi heti mukaansa wieniläiseen kahvilaan. Kahvilan omistaja on juutalainen ja hänen tyttärensä Kathrine hyörii kahvilassa auttelemassa isäänsä kun koululta ja muilta kiireiltä ehtii.

Syttyy sota ja tietäähän sen, että hyvin tässä ei käy... Katherine säilyy kuitenkin vaaroista hengissä kerta toisensa jälkeen. Osaksi hyvällä tuurilla, osaksi auttajien turvin: auttajien, joilla useimmilla on auttamisen pontimena myös vahva halu saada jotain etua myös itselleen.

Luin alun ahmimalla, mutta jämähdin pariisilaiseen taloon, jossa oltiin viihdytetty miehiä jo useamman vuosikymmenen ajan. Katherine vietti talossa lukuisia kuukausia, mutta oma vierailuni jäi pariin-kolmeen. Vaikka päätarina 1930-1940-luvuilta imaisi mukaansa, niin nykypäivän tarina ei niinkään. Pakko myöntää, että vieroksun usein kirjoja, joissa on ajallisia takaumia tai kuten tässä, sivupolkuja nykyisyyteen.

Koska itse tarina oli kuitenkin mukaansa tempaava, päätin ottaa kirjan joululomalle mukaan, ja tulihan se sitten luettua... Tosin aloitin lukemisen vasta 1.1., koska jostain syystä jouluna en lukenut kovinkaan paljon.

Vieläkään en innostunut nykypäivän osuudesta, mutta kirjan sain luettua. Edelleen olin ihastunut menneeseen tarinaan, mutta nykypäivän osuus jäi oudoksi, vaikka selkeni sekin loppua kohti.

Auschwitzin tatuoija

oli toista maata eli etenin nopeasti maaliin.

En juuri koskaan lue arvosteluita etukäteen, kun ne niin usein spoilaavat tarinaa liikaa. Kun sitten kirjan luettuani törmäsin useampaankin kritiikkiin, joissa oltiin kaipaavinaan tarinaan lisää juonenkäänteitä, hämmästyin.

Kirjahan on elämäkerrallinen tarina... Romaaneissa voi olla pilvin pimein juonenkäänteitä, mutta elämäkerrallisissa romaaneissa pitää mielestäni pysyä siinä, mitä kertoja on kokenut.

Toki kritiikkiä on tullut myös siitä, että tarinan faktoja ei ole tarkistettu tarpeeksi ja asiat eivät siksi ole oikein (toisenlaisiakin kommentteja olen lukenut). Tähän ei itselläni ole juuri kommentoitavaa. Eli en saanut kirjoittajaa kiinni virheistä, mutta ehkä niitä oli. Itse olen lukenut natsi-Saksaa koskevia sotakirjoja vain muutaman sitten lukioajan (ja 1980-luvun alun), itse asiassa yhtäkkiä ei tule mieleen vuosilta 1985-2018 kuin Kotimme Auschwitz ja HhHH, vaikka toki jotain muutakin olen saattanut lukea.

Itse siis pidin kirjasta. Tarina kulki mukavasti eteenpäin, vaikka tämäkään elämäntarina ei ollut kevyt. Kirja oli kirjoitettu niin, että tarina ei tullut uniin, vaikka myönnän, että harvoin mikään tulee. Viimeksi sellainen kirja oli argentiinalainen dystopia Rotukarja.

Kirjasta on tulossa ilmeisesti heti alkuvuodesta televisiosarja ja tammikuussa ilmestynee myös kirjan päähenkilön, Lalen, vankitoveri Cilkasta kertova kirja. Sekin Heather Morrisin käsialaa.

Sota on hirveä asia, mutta on lohdullista aina välissä lukea tarinoita, joissa sota kaiken tuhon keskellä myös saattaa yhteen ihmisiä. Lale Sokolov ja hänen rakastettunsa Gita elivät vahvasti yhdessä Gitan kuolemaan saakka.

Jokken kirjanurkassa on Rauhan lukuhaaste, jossa pitää lukea ja kirjoittaa blogiteksti toista maailmansotaa käsittelevistä kirjoista, ja sellainenhan tämäkin teksti oli. Toinen maailmansota päättyi 75-vuotta sitten, joten siksi Rauhan haaste.