Miesten viikko 20.8. Samuli

Tämän päivän kakkukahvit työpaikoilla tarjosi Samuli, Sami, Samu ja Samuel. Nämä ovatkin miesten viikon yleisimmät nimet. Kuinka onkin osunut yhdelle viikolle nimet, joiden kantajia ei asu joka korttelissa.

Myös kirjoissa olisi ollut valinnan varaa enemmän kuin muina kuutena päivänä yhteensä. 

Olen lukenut Kalle Isokallion Samuli Huttusen synnyinlahjan uutena 2014, mutta en muistanut siitä enää kaikkia käänteitä, joten kuuntelin nyt kirjan uudestaan. 

Kun aikanaan Arto Paasilinnan hersyviä kirjoja ei enää saanut vuosittain, löysin onneksi Lasse Lehtisen ja Kalle Isokallion. 

Isokallion kirjoissa minua viehättää se, mitä kaikkea tavallisen ammattimiehen elämässä voi tapahtua, kun hän tekee omaa työtään suurella intohimolla välittämättä muusta kuin työn tuomista haasteista. 

Tätä oli myös Samuli Huttusen elämä. Samuli teki metallihommia ja kehitteli asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä osia. Hänellä ei ollut intohimoa firman johtamiseen, mutta kehittelytyö poikii kaikenlaista. 

Suomen ohella kirjassa ollaan Keski-Euroopassa ja Neuvostoliitossa. Kirjan tapahtuma-aika on 1980-1990-lukujen taite, joka tuo herkullista lisää lama-ajan ja Euroopan geopolitiikan vuoksi. Saksan yhdistyy, Neuvostoliitto jakaantuu jne. Kirjan verstas sijaitsee Kemiön saarella.

Ellei huumori ole lempilaji, voi aina aloittaa dekkarin. Pirkko Arhipan kirjoissa on esiintynyt poliisi Sami Mattila joka alkoi seurustella Pia Pohjakallion kanssa. Jälkimmäiseen oli helppo samaistua vastavalmistuneena 1990-luvulla, sillä myös Pia kohtasi silloin laman tuoman työttömyyden. 

Kirjoja on useampia. Kotoisasti kirjastoon liittyy Kuolema käy kirjastossa. Oma suosikkini tästä sarjasta on Kuoleman koordinaatit, missä Pia saa töitä risteilyltä Etelämantereelle ja Sami pääsee mukaan. Kirjat toimivat hyvin yksittäinkin, mutta Samin ja Pian elämässä pysyy kiinni paremmin kun aloittaa alusta eli kirjasta Kolme kultaista hattua vuodelta 1993. Sami Mattila asuu kirjoissa Naantalissa.

* 

Myös kirjailijoista oli tälle päivälle poikkeuksellisen reilusti valinnanvaraa. 

Samuleista valitsin Samuli Paulaharjun, jonka kansanperinteitä käsitteleviä kirjoja on mm. Pohjanmaalta, Lapista ja Itä-Karjalasta. Kirjoissa kerrotaan Paulaharjun matkoista, kokemuksista ja tapaamiensa ihmisten kokemuksista. Itseäni kiehtoo näistä etenkin Kurikkaan liittyvät tarinat, joista olen yrittänyt löytää sukutarinoitakin.

Sameista olisi ollut tarjolla mm. Sami Tabellin Malaika-sarja. Sarjan kolmososa on tekijän puolison blogin mukaan viimeistelyssä. SaaS nähdä jatkuuko sarja sen jälkeen, sillä Malaika vene on kuulema myyty. Malaika purjehti Ranskan Polynesia saa.

Myös Sami Garamin stadin slangille soveltama Aleksis Kiven seitsemön veljestä kiinnosti niin paljon, että lsitoin kirjastoon varauksen. Josko vsikka lukisi siitä pätkän kun pidämme martoissa esitelmää Aleksis Kiven päivänä. Kirjan nimi on Sami Garam heittää kehiin Allu Stemun Seittemän broidii. 

Maan äitejä

Lapsuuden kirjahyllystä löytyi Maan äitejä kirja. Se on ilmestynyt 1961, ja lienee mummuni saama syntymäpäivälahja. Kirjaa en lukenut lapsena, vaan paljon myöhemmin, hieman ennen, kuin kirjasta ilmestyi uusi versio, missä oli myös Tellervo Koivisto. Sen kirjan kuuntelin kaseteilta uutena. Nämä tuli mieleeni, kun kuuntelin nykyisen maan äidin muistelmia presidentin puolisona. 

Hieman myöhemmin luimme Marttojen taitoavainopintokerhossa Tellervo Koiviston Päiväkirjan uudet sivut. Kirjasta jäi erityisesti mieleen kuinka Tellervo koulumatkallaan joutui kahlaamaan lumessa, ja reisille meni lunta, kun villaiset sukat oli lyhyet ja aluspöksyt ilmeisesti lyhyemmät kuin mamelukkimallia. Asia järkytti, sillä itse käytin tuolloin hametta aina mamelukkien kanssa.... Enkä kahlannut lumihangessa, tosin niitä ei juuri ollut 1990-luvun loppupuolella.

Sylvi Kekkosesta olen lukenut useammankin elämäkerran ja hänen itsensä kirjoittamat kirjat. Ainakin olen lukenut Johanna Venhon Ensimmäinen nainen, Aino Suholan Luja ja urhoollinen sydän ja viimeksi Anne Mattssonin Sylvi Kekkosen elämäkerran. Sylvistä mieleen on jäänyt, kuinka Urho jätti hänet pärjäämään lehmien kanssa, kun itse lähti Helsinkiin tekemään politiikkaa. Ensimmäinen oma muistikuvani Sylvi Kekkosesta on kun koulussa kerrottiin, miksi lippu oli puolitangossa kun presidentin puoliso oli kuollut. 

Alli Paasikiven elämäkerta alkuvuodesta oli pieni pettymys, sillä laajempikin se olisi voinut olla, kun kerran oli niin kivasti kirjoitettu. Alli Paasikivi - Eturivin taustavaikuttaja on Aura Korpi-Tommolan kirjoittama. Allista tulee tietty mieleen allit, mutta myös se, kuinka Alli toimi puskurina JK:n ärtyisinä hetkinä. Lapsettomana minun on ollut helppo samaistua Allin elämään.

Marttana läheinen on myös Ester Svinhufvud, jonka resepteistä Sirkka-Liisa Lehtisen ja Sirkka Svinhufvudin Ester Svinhufvud Rakkaudesta ruokaan ja Ukko-Pekkaan tekemä kirja löytyy omastakin kirjahyllystä. Ester tunnetaan kakustaan ja tarmokkaasta järjestötyöstä. Martatkin hän oli, ja eikös se ollut Ester, joka toi kangaspuut linnaan. 

Toisen Esterin, Ester Ståhlbergin kirjat olen lukenut, mutta elämäkertaa ei ole tullut vastaan. 

Kiehtovin maan äideistä on mielestäni Gerda Ryti. Matkustelusta pitävä ahkera opiskelija, perheenäiti,  tarot kortit ja ennustaja tuovat eksotiikkaa, toisaalta Risto Rytin presidenttikausi ja sitä seurannut Rydin vankilatuomio... ja sitten siihen lisäksi silminnäkijänä ministeri Ritavuoren murhasta. Hanna-Liisa Ryti- Erkinheimo kirjoittaa isoäitinsä elämästä mielenkiintoisesti kirjassa Gerda Rytin elämänkerta 1, että on ihan pakko kaivaa käsiin kakkososakin, sillä kirjassa käsitellään vain vuodet 1886-1939.

Yhtä kaikki, mielenkiintoisia elämäkertoja maan äideistä. Muutama on vielä lähempää tuttavuutta vailla. 

Se, miksi kirjoitin tämän koosteen, oli kuitenkin se, että kuuntelin äidin kanssa juhlavalmisteluita tehdessä tohtori Jenni Haukion Sinun tähtesi täällä - Vuodet tasavallan presidentin puolisona  -kirjan heti, kun se oli ilmestynyt. 

Haukio on lukenut kirjan itse äänikirjaksi ja se toi kirjaan selkeää lisäarvoa. Paljon kirjassa oli tuttua entuudestaan, ja siksi tykkäsin kin erityisesti osudesta, joka käsitteli Kultarannan uusia patsaita ja historiaa. Patsasfriikkinä on hieno huomata, kuinka vihdoin, noin 100 vuoden jälkeen Kordelinin toive on toteutunuy, ja Kultaranta on saanut lisää patsaita. 

Mielenkiintoista nähdä, mitä tohtori Haukio tekee, kun presidenttikausi päättyy. Villi veikkaus on, että hän jatkaa kirjojen ja kulttuurin parissa, ellei työnä, niin rakkaana harrastuksena.