maanantai 31. tammikuuta 2022

Kuu ja kokkotulet - klassikko selätetty

Klassikkohaasteeseen suunnittelin lukevani jotain vuoden syntymäpäivösankaria, mutta sitten huomasin "täytyy palauttaa kirjastoon" pinossa Cesare Pavesen Kuu ja kokkotulet kirjan. Kirjan, jota olin lueskellut reilun vuoden silloin tällöin, mutta olin aina jättänyt sen ajatuksella, että tämä täytyy lukea keskittyneesti.

En tiedä onnistuiko se tälläkään kerralla, mutta nyt se on luettu. 

Törmäsin kirjaan Twitterissä, missä seuraan lähinnä vain Italian suosittuja puheenaiheita tänään listaa. Se on kumman kultturelli lista ja olen bongannut sieltä aiemmin esim. Fernando Pessoan Anarkistipankkiiri teoksen, josta meillä ei juuri ole puhuttu. Kutkuttavan hurmaavan nerokas kirja sekin ja täyttää itse asiassa 100 vuotta tänä vuonna. 

Non c’è niente, è come la luna. 

Kuu. (Siellä ei ole mitään. Se on kuin kuu.) Pavesen yksi tärkeistä ammennuksen lähteistä oli Amerikka. Vertaus kuuhun tulee Californian osavaltion autiosta maaseudusta. Pavese kirjoitti kirjan 1950, jolloin seutu oli nykyistä asuttamattomampi. 

Kun on ollut poissa pitkään, luulee helposti palanneensa takaisin samaan paikkaan, vaikka vuosien kuluessa tuttu paikka ja sen ihmiset ovat muuttuneet. Ihan niin kuin on muuttunut itsekin, mutta itse tietysti muistaa vain sen, minkä jätti. Ja kuvittelee palaavansa samaan paikkaan. Paikkaan, jossa ei ollut mitään ja nyt onkin tai päinvastoin.

Kirjassa päähenkilö huomaa, kuinka tutut puut on kaadettu pois. Se ei sovi muistojen mielikuvaan, joka vaatii, että nuoruuden maisemissa ei mikään muutu. Ja kuitenkin, aina puut kasvavat, ellei muuta. Pakko silti todeta, että itse jaksan hämmästellä, kuinka vähän on muuttunut lukiopaikkakuntani kylänraitilla 40 vuodessa. Ainoa näkyvämpi muutos Pomarkun kylänraitilla taitaa olla urheilutalo ja kävelysilta joen yli... Vaikka onhan sinne tullut pyörätiet ja lisää rivitaloja, ellei muuta. 

Kun ajattelen omaa lukioaikana 40 vuoden takaa, ajattelee asioita nykyisillä aivoillani, en niillä, mitkä minulla oli 1980-luvun alussa. Minulla on koulutukseni, kokemukseni ja lukion jälkeinen elämäni mukana. Niin kuin kuuluukin olla. Sehän on minun elämäni. 

Ja se juuri on tämän kirjan nokkeluus. Pavese osaa kertoa asiat niin, että mukana on ihmisen koko elämä. Ei vain aikaa silloin tai nyt vaan kaikki. 

Kirjan päähenkilön nimeä ei kerrota, se jää avoimeksi, vain lempinimi tiedetään... Mutta kuitenkin opimme tuntemaan hänet paremmin kuin ehkä naapurimme, jonka kanssa vaihdamme sanasen silloin, toisen tällöin. 

Paikalliset ihmiset muuttuivat sodan ja natsien, kommunismin ja partisaanien myötä. Jostain jäljelle jäi vain kokkotulen tuhkat. 

Kuitenkin ihmisissä on paljon samaa mitä ennenkin. Ystävän kanssa voi jatkaa siitä, mihin vuosia sitten jäätiin. Vaikka välissä olisi molemmilla oma elämä. 

Kaiken kaikkiaan tämä oli klassikko johon kannatti tarttua kaksin käsin ja uskon tarttuvani toistenkin. 

*  *  *

Kiitokset haasteesta. 
Sitä emännöi tällä kertaa  Kartanon kruunaamaton lukija jonka blogista voi lukea muiden lukemista klassikoista. Mielenkiintoisia kirjoja näkyy olevan muidenkin hyllyssä. 


Kuva: Porin vanha hautausmaa aamulla varhain Pavesen runolla. 

torstai 27. tammikuuta 2022

Säeromaaneihin tutustumassa

Viime vuonna kuulin ensi kertaa säeromaanista. Loppuvuosi oli niin tiivis, että en halunnut mihinkään väliin ottaa tätä ohukaista, mutta mikä sen parempi, tällä oli hyvä aloitella uutta vuotta.

Ensin piti selvittää mikä se  säeromaani sitten on? 

Lyhyesti se on romaani joka on

kirjoitettu muutamasanaisin rivein kuin runo. Muoto on ollut yleistymässä nuorten ja nuorten aikuisten kirjoihin viime vuosien aikana. Lyhyitä rivejä on helpompi lukea. 

Aiemmin puhuttiin runoromaaneista, mutta säeromaani kuulostaa enemmän romaanilta kuin runolta mitä se onkin. Runon muoto on kirjoissa vain helpottamassa heikompien lukijoiden fyysistä lukemista. 

Säeromaani näyttää kauempaa katsoen selkokirjalta, mutta kieli ei ole selkokieleltä. Ainakin lukemissani kirjoissa oli myös vaikeampia sanoja joita ei selitetty, sekä pitkiä lauseita, joita ei ollut typistetty lyhyemmiksi. Äänikirjana eroa tavalliseen kirjaan ei huomannut, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että yhtä kirjaa lukuunottamatta ihastuin kaikkiin lukemiin kirjoihin. 

Ensimmäinen lukemani säeromaani oli Veera Salmen Olin niin kuin aurinko paistaisi. Kuunneltiin se tuttavan kanssa palapeliä tehden. Minä tykkäsin, kuuntelukaveri ei tykännyt toistosta, jota kirjassa oli. Deogracias Madomin ääni toimi tarinassa hyvin, mutta se ei ollut uutta, sillä tykästyin hänen ääneensä kuunnellessani Yahua Hassanin runoja. Pitää vaan toivoa, että hän lukee jatkossa enemmän.

Kirja kertoo pojasta, joka joutuu ottamaan vastuuta perheestään enemmän kun koronabreikkiajat alkoi 2020.

Toinen kuuntelemani säe kirja oli Dess Terentjevan Ihana, joka sekin oli mukava. Kirjan kannesta tuli mieleen My little ponyt, mutta sisältö oli tuhdimpaa. Lilja on ysiluokkalainen panseksuaali ja hän ihastuu Ihanaan tyyppiin, joka osoittautuu transvestiitiksi. Liljan isä tietää, mutta Ihanan äiti ei. Kirjan ote oli mukavan luonnikasta. Tämän kirjan luki Elena Leeve, ja ääni sopi niin ikään hyvin tähän tarinaan. 

Kolmanneksi otin toisen Deogracias Madomin lukeman säeromaaninin, amerikkalaisen Jason Reynoldsin Minuutin mittainen ikuisuus. Tämä ikuisuus kesti minuuttia vaille 2 tuntia. Kirjassa 15 vuotias Will päätti kostaa veljensä murhan. Minuutin mittaisen hissimatkan aikana ehtii tapahtua paljon ja tulla paljon ajatuksia mieleen. En ihastunut, mutta voi tietty johtua lukuhetkestä, mutta ehkä verikosto vaan ei kuulu mieliaiheisiini. 

Anagrammi nro 1: 
Kuollut = ollut ku
Anagrammi nro 4: 
Elokuva = kuoleva

Wikipedian mukaan säeromaani alkoi tyylilajina levitä 2010-luvulla, jolloin nuorten aikuisten kirjat alkoivat nousta tunnetummiksi. Yksi ensimmäisistä suomeksi käännetyistä oli Sarah Crossanin Yksi

Kirja kertoo 16-vuotiaista siamilaisista kaksostytöistä, jotka joutuvat perheen rahavaikeuksien juoksi vaihtamaan kotikoulun oikeaan lukioon. He saavat ystäviä, mutta sitten sattuu se mitä on pelätty. 

Kotimaisista ensimmäisiä säeromaaneita taisi olla Kirsti Kurosen Paha puuska, jossa 14 vuotiaan Hillan 13-vuotias veli tekee Itsemurhan heti seiskaluokan alkumetreillä. Kirja toi elävästi mieleen itsemurhaan kuolleet ystäväni. Kun kirjettä ei ole, jää avoimeksi oliko oikeasti tarkoitus kuolla, vai oliko tapahtuma vahinko vai vain erityisen pahan puuskan aikaan saama äkillinen päähänpisto. Luin kirjan e-kirjana, mikä on niin harvinaista, että pitää mainita. 

Myös Kuunnousun luin e-kirjana, vaikka sen olisi voinut kuunnellakin. Mitä tahansa outoa voi tehdä kun välttelee pölyjen pyyhimistä... Tämänkin kirjan on kirjoittanut Sarah Crossan. Kirjan päähenkilön, 7-->17- vuotiaan Joen veljeä Ediä syytetään poliisin tappamisesta. Lähes 10 vuoden vankilassa istumisen jälkeen Texasin osavaltio päättää teloittaa Edin ja Joe matkustaa viimeisiksi viikoiksi vankilakaupunkiin, jotta voisi vierailla Edin luona. Kirja oli yllättävän positiivishenkinen ollakseen kirjoitettu näin raskaasta aiheesta. Suomalaiselle lukijalle kirjan aihe - kuolemantuomio on itsessäänkin jo vieras. 

Tässä kohtaa mietiskelin, että voisiko joku tehdä säeromaanin oikeasti jostain vähemmän raflaavasta aiheesta. Eikö esim. muutto paikkakunnalta toiselle vanhempien työn vuoksi, vanhempien avioero, yläasteelle siirtyminen, mummun kuolema tms. melko tavalliset asiat olisi riittävän suuria tarinoita kerrottavaksi? Tehdäänkö nuorille edes kirjoja joissa ei tapahdu jotain isoa? On pitkä aika kun olen lukenut sellaista nuortenkirjaa ellei Seikkailuserkkuja, Geoetsiviä tai Viisikko lasketa. Mutta ne ovatkin seikkailukertomuksia. 

Jacqueline Woodsonin Ruskea tyttö unelmoi ei oikein sykähdyttänyt, vaikka kirjaa kehuttiin kovasti viime vuonna mm. Helmet lukuhaasteessa. Kuuntelin kirjan ja jos en olisi tiennyt säeromaaniksi, en olisi sitä kyllä itse keksinyt vaan kuvitellut harvahkot oudot tauot lukijan virheeksi. Parempiakin kirjoja olen ruskeista tytöistä lukenut. Annoin itselleni harvinaisen 3 tähteä. Osaksi siksi, että mietin olenko kuullut tarinan ennenkin. Lienenkö lukenut liikaa jollain tapaa "ruskeahkoja" teoksia viimeaikoina. Viime vuonna taisin lukea ainakin sata. 

Odottelin J. S. Meresmaa uutta Kenties tapan sinut vielä kirjan ilmestymistä BookBeatiin muutaman päivän ajan ja luin se heti tuoreeltaan. Vampyyritarina oli hyvä, mutta mietin lasketaanko säeromaaniksi kirja, jossa on säkeitä ehkä kymmenesosa sivuista. Ylimääräistä plussaa annan E-urheilusta. Siitä puhutaan ihan liian harvoin. Tässä päähenkilö on e-urheilija.. Tykkään vampyyrijutuista, joten jatko-osat luen varmasti, jos sellaisia tulee. 

Paljon lukeva kirjatuttavani vinkkasi, että Kirsti Kurosen Pönttö olisi kevyempää aihepiiriä mitä nuo muut kirjat ovat olleet. Hän oli oikeassa. Aikuistuminen ja pesästä lentäminen - pois lapsuuden kodista muutto on edessä melkein kaikilla nuorilla, linnunpoikasillakin. Suomessa itsenäistytään usein viimeistään parikymppisenä, mutta esim. Italiassa vasta ehkä kolmikymppisenä kun mennään naimisiin. Yhtä kaikki melkein kaikki muuttavat omilleen. Ja se voi olla riemastuttavaa ja kipeää ja väliin molempiakin yhtä aikaa. 

Kaveri oli oikeassa, kirja oli hauskalla otteella kirjoitettu. 

Viimeiseksi näistä ohuista, "tunnin kirjoista" luettavaksi jäi J. S. MeresmaaDodo, jonka varasin lähikirjastoon. Se odotteli uuden lukutuolin vieressä alun kolmatta viikkoa ennen kuin tartuin siihen, mutta kannatti tarttua. 

Ensimmäinen kunnon paksu säeromaani jonka luin oli Elizabeth AcevedoMaata jalkojen alle. Tästä tykkäsin paljon, luultavasti siksi, että kirja oli paksumpi ja siksi henkilökuvaus vahvempaa, vaikka esim. Yksi-kirjassa sisarukset tuli hyvin tutuiksi, vaikka kirja olikin ohut. (Kirjoitan lisää tästä kirjasta toisaalla.) 

Vertailun vuoksi kuuntelin vielä Alexandr Puskinin Jevgeni Oleginin, joka on 1820-luvulla julkaistu runoromaani ja venäläinen klassikko. Sitä, tai kuningas Arthurista kertovaa runoromaania ei ehkä voi verrata näihin nykyisiin, mutta toisaalta voikin. Aiemmin runot olivat useimmiten loppusointuisia, kuten Jevgeni Olegin. Niinpä on luonnollista, että nykyiset runoromaanit ovat loppusoinnuttomia, kuten nykyiset runotkin. 

Vielä ennen blogitekstin julkaisua luin A. W. Yrjänän säeromaanin Joonaamäen valaat, jonka säkeet ovat selkeästi pidempiä kuin muissa lukemissani. En ole aiemmin Yrjänää lukenut, mutta nautin kultturelliutta suitsuttavista lauseista ja kaiholla ajattelin, kuinka mukavaa olisi jos tuollainen lause virtuoosi olisi vaikka työkaverina. Ei jäisi kahvitauot tylsiksi. Mainittakoon, että ihastukseni tekstiin kesti ainakin viikonlopun yli ja luin myös Yrjänän runokirjan Grammata. Sen lauseissa jatkui sama mystinen, kultturelli, moniulotteisuus, johon vain paljon lukenut tai ainakin kaiken muistava sanavirtuoosi pystyy. 

Loppuyhteenveto
Säeromaani vaikuttaa hyvältä, mutta tuskin runomuoto saa poikia lukemaan juurikaan enempää.

Kritisoin lukunäytteeni aihepiirejä. Vähempikin mielestäni riittäisi. Mutta toisaalta tykkäsin kirjoitustyylistä. Kyllä, aion lukea näitä jatkossakin. 

Lukematta jäi tämmikuun aikana esim. Pia Ronkaisen kirjat, joita en löytänyt äänikirjana. Ainakin Runoromaani niminen touretten syndroomasta kertova kirja on säeromaani, mutta aivan varmasti palaan säe- ja runoromaaneihin jatkossakin. 





lauantai 22. tammikuuta 2022

Kelmee - mikä ihana sana

On kulunut 10-vuotta muutosta, joten olisiko aika jo hävittää edellisen muuton jäljiltä jääneet lehti ja paperilastikot kokonaan" - projekti on lähtenyt laiskasti käyntiin. Se ei sinänsä ole yllätys, sillä 9 vuotta tätä olen harrastanut lisäten vuosi vuodelta yhden numeron projektin nimeen. 

Pari laatikollista olen seulonut ja vielä olisi metrin verran seulottavaa. Mikkelistä lähtö työpaikan tyhjentämisineen oli sen verran työlästä pakata, että oli helpompaa ottaa mukaan kaikki kuin käydä kaikki läpi silloin.... Kuinka tuttu ajatus. Ihan niin kuin asioita ei tapahtuisi myöhemminkin. Ja asioitahan tapahtuu, ja ne laatikot vaan seisoo työpöydän alla odottamassa.

Aloitin viime viikolla seulomalla käsityölehtiä. Tänään päätin tarttua ensimmäiseen kotilaatikkoon, joka osui käteen. 

Kaivoin lehtileikkeitä varten muistivihon, avasin sen ja eikös siinä heti ensi aukeamalla ole muistiinpanot kirjailijavierailulta jostain 3 vuoden takaa. Olipa kiva tilaisuus. 

Kirjailija Ville Lindgren kävi marttaillassamme vieraana kertomassa "seikkailustaan ISBN maailmassa", kuten hän itse asian ilmaisi (kuvassa siihen asti ilmestyneet Seikkailu raportit, 7 kirjaa). Runollista. Ja kutkuttava. Olen siellä käynyt minäkin, vaikka en fiktion merkeissä.

Olen lukenut Lindgrenin kirjoista kolme. Muuttumattomat - runo ja kuvateoksen, sekä romaanit Vuodet tekivät päivän ja Harmaan auringon säikeet. Tykkäsin erityisesti siitä, kuinka hän käyttää sanoja. Se näkyi, vaikka romaanien aiheet eivät ole ihan kevyemmästä päästä eivätkä sen puoleen muutoinkaan lukulistojeni top-10 jonossa. Luen niitä silti satunnaisesti, ja nytkin olin tyytyväinen että luin.

Tarinoilla oli paljon sanottavaa, vaikka tiukka kustannustoimittaja olisi ehkä tuonut lisäarvoa tarinoiden etenemiseen. 

Vuodet tekivät päivän on kovaksikeitetty dekkari bussikuskista ja hänen perheestään. Harmaan auringon säikeet on dystopia, jossa puhutaan mm. kiinalaisesta horoskoopista. Itse olen puu-käärme. 

Lindgren on julkaissut kirjat oman kustantamon, Kelmeen, kautta. Kun ulos katselee, niin aika kelmeeltä näyttää. Ei ole edes harmaan auringon säikeitä, saati sitten kirkkaamman auringon. 

Koska syksyn ja kevään väriloiston ja harmauden kontrasti miellyttää, olenkin kirjoittanut näemmä mistiinpanoiksi kysymyksen: "Kelmee - mikä ihana Sana! Mikä on sanan tarina? Martat olivat niin innokkaita kyselemään kaikkea paikkakunnan kirjailijalta, että en sitten kysynyt. Kiinnostaa silti edelleen.

Syksyn 2019 marttaillan jälkeen Lingdeniltä on ilmestynyt ainakin joulu novelli 2019 vuoden joulukalenteridekkarinovellikirjassa. Uutta romaania jo kovasti odottelen. 

perjantai 21. tammikuuta 2022

Book Voyage challenge number 2

I decide to read this challenge again, because last year was so fun.

I will link here every month's page and report read countries and New countries for me

January 6 books, 5 countries, for me new only Faroe Islands. 
February
March
April
May
June
July
August
September
October
November
December

Read new countries (for ever).:

*. *  *
Toinen kerta maailman ympäri Book Voyage haasteen kanssa. Tähän linkitän maanosat ja raportoin määrät. 

European Reading Challenge 2022

 Year 2

I think I will read every country also in this year. I have Lear ed a lot in last year. And so: I am sure, i do not leave all of Balkan for December. 

Ready 7/50

Albania 

Andorra

Armenia

Austria 

Azerbaijan

Belarus

Belgium

Bosnia and Herzegovina Zlata Filipovic Zlatan päiväkirja - nuoren tytön elämä Sarajevossa. Oli se pommitusta, ja järjetöntä tarkka-ampumista, mutta yllättävää kyllä, välillä oli ihan normaaliakin, ainakin päiväkirjan mukaan. (Zlata's Diary: A Child's Life in Sarajevo, sad, not a Good life for little girl.)

Bulgaria

Croatia

Cyprus

Czech Republic

Denmark

Estonia

Finland Arttu Tuominen Vaiettu. Mahtavasti kerrottu tarina jossa ratkaistavan rikoksen taustalla on yli 90-vuotiaiden suomalaisten SS-koulutuksen saaneiden miesten historia. (Arttu Tuominen's Silenced is coming in English and it is standalone (but also 3rd part) of River Delta-serial from My home Town. First part is The Oath and that you may read in English now. I have liked all of Tuominen's books). 

France

Georgia

German Alfred Döblin Erään rentukan murha ja muita kertomuksia. Ei mitään mielikuvaa, mistä olen tämän luettavaksi poiminut, mutta näin vaan luin novellikokoelman. (Die Ermordung einer Butterblume, I think that not translated in English, but I can say Berlin Alexanderplatz is Good too). 

Greece

Hungary

Iceland Sjön, Argon lastu, argon on jalokaasu, liekö kirjassa siveltävä lastu imeytetty ilokaasun tapaisella luovuuskaasulla? En ihan syttynyt, muistutti liikaa novellisikermää, ja novellit on liian lyhyitä makuuni, mutta hyviä tarinoita, ja olis tuollainenkin matka ihan kiva, etenkin jos ilmaiseksi saa. (The Whispering Muse / The Splinter from Argo, free trip with a lot of storie, I like the first one most)

Ireland Agnès Martin-Lugand Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. Jösses. Olin lukenut tämän jo pari vuotta sitten, mutta en ollut kirjannut mihinkään. Nyt kuunneltiin porukalla palapeli tehden. Ihan kelpo rakkaustarina, vaikka genre ei ole makuuni ja loppuratkaisu oli ilmeinen. 

Italy Cesare Pavese Kuu ja kokkotulet klassikkoromaani miehestä joka palaa vuosien jälkeen Amerikasta Piemonteen ja muistelee menneitä ystävänsä kanssa. (The Moon and the Bonfires has written 1950,and it tell's how a man move back to his home area in Piemonte, Italy from USA. And he notice, that so much has now in other way). 

Kazakhstan

Latvia

Liechtenstein

Lithuania

Luxembourg

Malta

Moldova

Monaco

Montenegro

Netherlands

Norway

Poland

Portugal

Republic of Macedonia

Romania

Russia

San Marino

Serbia Ville Hyrönen Luumun polte, eroottissävyinen kirja Serbian maaseudulta. (Burn of Plum is kind of Lady Catterley's Lover in poor plum-farm in Serbia in 2000's without Lady. Not translated in English, writer is from Finland, and I kind of like this). 

Slovakia

Slovenia

Spain

Sweden Ola Rapace, Elämäni Romeona, pakomatka viidessä näytöksessä. Olen bongaillut Olaa siellä täällä, mutta en ole paneutunut juoruihin enempää. Kuvittelin hänen kuolleen Wallanderin aikaan, mutta se olikin Linda joka kuoli. Olaa saa kiittää, että Lisbet Salander oli niin osuva roolihahmo, Ola suositteli rooliin vaimoaan. Viihdyin kirjan seurassa, joten tykkäsin kerronnasta. (Swedish actor Ola Rapace's autobiography Romeo: Min flykt i fem akter was quite a story. He wrote it when covid-pandemia begun. Not (yet) translated in English. Book could be in English Romeo: My Escape in Five Acts). 

Switzerland

Turkey

Ukraine

United Kingdom

Vatican City.

*. *. *

Siinä se viime vuonna onnistuin. Passaa lähteä mukaan. 

Viime vuosi meni sen verran hauskasti eri maanosia lukiessa, että loppupuolelta kuukautta päätin sittenkin ottaa osaa uudestaan. Tänä vuonna en aio jumiutua koku kuukaudeksi mihinkään (näkis vaan senkin lupauksen toteutuneen), mutta toiveissa on, että saisin luettua puuttuvia maita lisää. Vieläkään en ole ihan varma montako niitä on jäljellä, mutta täältä tullaan - maailma.

Haaste: lue kaikki 50 Euroopan maata (tai ainakin yksi). 

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Katin ruokavuosi

Kolmasko kerta toden sanoo? Taannoinen vuodenvaihde oli kolmas, jolloin päätin, että ylitsepursuavalle keittokirjakokoelmalle pitää tehdä jotain. Tammikuun 20.päivän lähetessä huomasin, että tästä olisi kehittymässä hyvää vauhtia kolmas vuosi, joka sujahtaa ohi kirjoja juuri avaamatta. Ajatus oli, että jos nyt en löydä kirjasta mitään mistä innostun, niin selailun ja kokeilun jälkeen kirja joutaa kirjaston eteisen kirjakierrätyslaatikkoon.

Löysin sattumalta käsityölehtipinosta Kati Napan Katin ruokavuosi Huomenta Suomi -ohjelmassa -kirjan samana päivänä, kun luin nettiuutisista hänen siirtyneen autuaammille kokkailumaille. Katsoin tämän kohtalon sormen osoituksena, ja tartuin kirjaan.

Minulla ei ole mitään mielikuvaa, miten olen kirjan hankkinut, mutta oletettavasti se on tapahtunut niiden muutaman viime vuoden aikana, jolloin olen kasvattanut ristipisto- ja neulelehtipinoa kirjahyllyn kupeessa. Huomenta Suomi -ohjelmaa en ole koskaan katsonut kokonaan, ja muutoinkin vain yhden käden sormissa laskien, mutta Nappan ruokavinkkejä lueskelin aikanaan kyllä lehdistä.

Emäntäkoulussa 1984-85 opin, että eri aikaan vuodesta kannattaa laittaa erilaisia ruokia. Tuolloin erityisesti kasvisten osalta oli pakkokin noudattaa nykyisin trendikkääksi noussutta satokausikalenteria, sillä esim. lehtisalaattia, kirsikoita tai kotimaisia tomaatteja ei ollut kaupoissa ympäri vuoden kuten nykyisin.

Katin ruokavuosi on kirjoitettu 1996 jolloin lähikaupankin valikoimat oli jo laajentuneet, mutta ei vielä nykyisen kaltaiset. Se näkyi erityisesti kasvisosastolla, mutta muuallakin. 

Kanaa syötiin, mutta ainakaan minun lempikaupassani maaseudulla ei juuri ollut kuin kokonaisia pakastebroilereita ja broilerinmaksaa. Muutin vuoden vuoden lopulla kaupunkiin, mutta suikalebroileriin tutustuin vasta hieman myöhemmin. Nettisurffailuni mukaan hunajamarinoitu broileri tuli kyllä kauppoihin 1991, mutta ainakaan 1993 pääsiäisenä Eurajoella ei ollut myynnissä tuoretta kanaa. Kirjasta bongasin kolme broilerinreisiohjetta. Kananuikaleista saati -nuijista tai jauhelihasta ei puhuttu. 

Se, mikä pisti silmään oli sisäelinruokien vähäisyys. Vielä 1980-luvun kirjoissa niitä näkyi usein. 

Toinen iso ero kauppojen valikoimissa oli se, että erilaiset maustesekoitukset/kastikkeet, olivat valikoimiltaan paljon niukemmat. Itse ostin Sambal oelekia, soijakastiketta ja Worcesterkastiketta, mutta kuivattuja mausteita löytyi useampia lajeja, mitä kyläkaupasta.

Ajatuksena oli, että kokeilisin jotain tammikuun ruokaa. Ensimmäinen kiinnostava ruokalaji löytyikin sopivasti viikolta 3: sipuli-anjovispannu. Sääli vaan, että vatsani ei kestä anjoviksen sokeria. Voisin kuvitella kokeilevani ohjetta joskus paistamalla sipulin joukkoon fenkolia tai tonnikalaa, tekeväni lopuksi massaan kolot ja hyydyttäväni niissä kananmunat. Sen vieressä olevaa appelsiini-sipulisalaattia teen silloin tällöin. Tosin ilman minttua ja mustia oliiveja. 

Heti seuraavalta sivulta löytyi sitten helmi. Jatkojalostettua hernesoppaa. Siskonmakkarat ja kermavaahto kuulostivat sen verran eksoottisilta, että pakko kokeilla! 

Hernesosekeitto ja siskonmakkarapallerot (2-3:lle)
1 rkl öljyä
1 sipuli silputtuna
n. 5 dl vettä
1 tlk hernekeittoa
1 pss pakasteherneitä
mustapippuria, rosmariinia
4-6 siskonmakkaraa
Pinnalle: nokare sinapila maustettua kermavaahtoa

Kuullota sipulit öljyssä, lisää vesi, Hernekeitto, pakasteherneet ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi. Soseuta sauvasekoittimella tai monitoimikoneella. Lisää tarvittaessa vettä. Tarkista maku. Purista siskonmakkarat kuoristaan pieninä palloina keittoon. Keitä muutama minuutti. Sekoita usein, sillä sosekeittoa palaa herkästi pohjaan. 
Mausta muutama ruokalusikallinen kermavaahtoa sinapilla. Sen ohella keiton pinnalle sopii paistettu pekonisilppu tai kinkku tai paahdetut leipäkuutiot. Kati Nappa tuskin olisi käyttänyt 'koristeena' kuin yhtä, mutta aina voisi vetää överit. 
Itse korvasin rosmariinin meiramilla, joka mielestäni sopii paremmin hernekeittoon. 
Kuvan lautaset olivat kovasti mieleeni 1990-luvulla, mutta tuskin silti olisin vaihtanut neutraalia Arcticaani tuohon ruotsalaiskaunottareen, josta vitsin mukaan laihialainen voisi ylpeästi tarjota kesäkeittoa 😊 (vettä kukikkaalta lautaselta). Nämä astiat ovat taas ilmeisesti nousussa, sillä ei ole pitkä aika kun olen noita nähnyt parissakin blogissa. 

Kokeiltavaksi päätyi myös aprikoosi herkku. Jostain luin hiljattain, että aprikoosivispipuuro oli "niin 1990-lukulaista", ja hyvää se silloin olikin, mutta tätä ei tarvitse edes keittää. Söin osan jälkiruokana ja osan säästin aamupalaksi, jolloin lisäsin siihen rahkaa. 

Aurinkoinen lumous
2-3 dl aprikoosia huuhdottua ja 3-4 h liotettuna
1 dl liotuslientä (tai vettä) 
1 dl manteleita tai kuorittuja suringonkukansiemeniä
2 banaania
1/2-1 dl ananasmehua
1 tl hunajaa
1/2 tl kuivattua minttua
Kaada ainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi. Jälkiruoka/välipala/aamupirtelö

Se, mikä pistää kirjassa silmään, on kasvisruokien vähäisyys. Vegaaneille ei juuri reseptejä ole, ei edes kesän salaateissa, mutta tottunut kokki voi soveltaa ohjeita vaihtamalla lihan ja maitotuotteet vaikka kauratuotteiksi.

Ovo-lakto-vegetaristille sentään löytynee jopa kiinnostaviakin ohjeita. Itse innostuin esimerkiksi Nokkosmakaronipaistoksesta, joka on kuin jauhelihamakaronilaatikko, missä jauheliha on korvattu fetajuustolla ja nokkossilpulla. Onneksi kaapista löytyy kuivattua nokkosta, joten tätä aion kokeilla joku päivä. 

Myös Paavon salsaleipäjuusto -ohjeen salsa kuulostaa kokeilun arvoilelta, mutta luultavasti nauttinen sen mieluummin paahdetun jälkiuunileivän päällä kuin leipäjuustolla. 

Jotkut sangen oudot yhdistelmät hymyilyttivät (siskonmakkarahernesopan ohella). Aika on ajanut silloisten kokeilujen ohi. Itselleni ei tulisi ylipäätään mieleen kokeilla kalakeittoa tuoreista silakkafileistä saati sitten lisätä siihen simpukkapastaa. Tosin tässäkin kohden pitää todeta, että makuja on monenlaisia. Joku varmasti tuostakin yhdistelmästä innostuu. Itselleni siitä ja parista muusta reseptistä tuli mieleen enemmänkin se, että julkkiskokin pitää koko ajan julkaista uusia reseptejä. Joskus joku osuu kultasuoneen, kuten viimeaikoina bloggarien palstoilta esiin nousseet avogadopasta, muttikastike ja lehtikaalisipsit. 

Mainittakoon tässä, että kuvittelen kyllä keittäväni suolapuolikkaita, eli keitettyjä perunoita suolasilakoiden kera kuten ennenvanhaan oli tapana. Sen sijaan keitetty tuore silakka kuulostaa sisämaan asukkaasta perin oudolta. Sain tuota perinneruokaa ensi kertaa anopin luona, joten siitä ei ole lapsuuden traumoja. 

Kirjan ehkä parhain idea oli texmex henkinen voileipäkakkupöytä, missä leivät on sekä kalkkuna että sellaisenaan (jokaiselle jotain). Kolmioleivät on täytetty tomaatti-paprikasalsalla, guacamolella ja maissi-ruskeapaputöytteellä. Tuohon kun keksin sopivan teelajin, niin tiedän mitä voisi kokeilla texmex-henkilellä kello viiden teellä. 

Kaiken kaikkiaan antoisa luku/muisteluhetki. Tykkäsin erityisesti kuukausien esittelysivuista, mutta enemmänkin asiaa olisi näille kuukauden kansisivuille mahtunut. 

*. *. *
Kati Nappa on ollut tekemässä ainakin näitä keittokirjoja:
Katin keittiö
Katin parhaat
Katin ruokavuosi
Keittiövieraita tänä torstaina
Metsän makuja
Oivallusten keittokirja
Tekemisen maku

Ilmeisesti hän on tehnyt myös kiinalaisen keittokirjan, mutta siitä en löytänyt muuta tietoa kuin maininnan Hesarin artikkelissa jonka lukeminen hyytyi maksumuuriin. 



torstai 13. tammikuuta 2022

Talvilomalla Serbiassa

Marras-joulukuun energiset lumiset päivät käytin vierailemalla maissa, joissa on pitänyt käydä koko vuosi, mutta ei ole vaan tullut tartuttua. Korona-aikana on luontevaa hurautella ajatuskopterilla vaikka minne, ja entisen Jugoslavian maissa oli monta jossa en ole koskaan käynyt luku matkalla. Nyt sekin maailmankolkka on vähän tutumpi. Pakko kuitenkin myöntää, että maat jäivät mielessä vielä hieman yhtenäiseksi klimpiksi. Olisi pitänyt jakaa maat pidemmälle aikajanalle. Tai katsella karttaa tarkemmin. 

Serbia on yksi niistä Balkanin maista, joissa en ole käynyt. Sinne siis. 

Olenhan minä Serbiasta lukenut lehdistä, mutta loppujen lopuksi vain Belgdar, Konstantinus Suuri ja Euroviisuvoitto Helsingissä Lordin jälkeen on oikeasti jäänyt mieleen. 

Ensimmäisenä luin Slevanka Drakulicin Aivan kuin minua ei olisi. Kirjassa nuoria tyttöjä päätyy Balkanin sodan aikana 1992 miehittäjien huvittajaksi. Päähenkilö on ainoa kaupunkilainen maalaistyttöjen joukossa ja hän päätyy ottamaan tilannetta haltuun ryhtymällä uhrina olon sijasta ajattelemaan, että on rakastajatar. Meikkaaminen ja itsensä hoito auttaa, sillä sotilaiden johtaja ottaa hänet suojiinsa muutamaksi kuukaudeksi. Sitten koittaa vapauden mahdollisuus, mutta mitä se tuo mukanaan. 

Vahingossa tuli luettua heti perään toinenkin... tai itse asiassa luin välipalana viimeisen puuttuvan kirjan Pori haastetta varten, mutta se oli siis välipala, josta kuitenkin nautittava. Kirja oli Niklas Rårdströmin Ei kuu tiedä. Yleensä en tykkää kirjoista, joiden kertojalla on lapsen ääni, mutta tässä se toimi tosi hyvin. Liekö kirjailijan verenperinnöllä vaikutusta. Hänen isänsä, isoisänsä ja isoäitinsä olivat niin ikään kirjailijoita. 

Mutta ruotsalaisen välipalan jälkeen palasin Serbiaan. 

Aleksandar Tisma Ihmisen käyttöä oli oudohkosti rakennettu, mutta muuten hyvä tarina Serbiasta alkaen vuodesta 1935. Tai hyvä ja hyvä. Surullisiahan nämä tällaiset tarinat ovat, mutta tarkoitan sitä, että tykkäsin itse juonesta, vaikka onnettomasta elämästä en pidäkään. Päähenkilön äiti on saksalainen, isä Serbiasta. Saksalaiset miehittävät Novi Sadin kaupungin (nykyisessä Pohjois-Serbiassa) ja päähenkilön elämä muuttuu. Auswitchin Nautintojen talossakin tulee käytyä. Kirjan sydämenä on päiväkirja, jota aletaan kirjoittaa vuonna 1935. Jotenkin minusta oli sykähdyttävää, miten itse päiväkirja ja sen ostaminen kuvattiin. Muutenkin erilaisten asioiden kuvaus toimi hyvin, vaikka jollain tapaa takaperoinen rakenne ei miellyttänytkään. 

Googlaillessani Novi Sadia, jahkaannuin Emma Fickini nettisivuille. Emma Fick on tehnyt kivoja kuvituksia ja niistä kirjan Snippets of Serbia (yksi kuva kuvakollaasissa, valitettavasti en saanut kirjaa käsiini, se olisi ollut hieno lukea, mutta paljon kivoja kuvituksia on noillla nettisivuiltakin). Tykkäsin erityisesti siitä, että hän on kuvannut asioita kuin itsekin joitain juttuja kuvasin Marttojen perinnekeskusvuosinani (esim. Isän vihdan teko): kuvaa ja siihen suoraan tekstiä miten tehdään. Novi Sadissa Emma Fick on piirtänyt ainakin kirkkoa ja katusoittajaa. 

Sitten vielä kerta kiellon päälle. 

Ville Hytösen Luumun polte on suomalaisen kirjailijan eroottissävyinen kirja. Hytönen matkusti junalla Serbian maaseudulla ja näki vanhan traktorin. Näky oli sykäys romaanin kirjoittamiselle. 

On ollut jännä huomata, miten pienistä asioista kirja voi saada lähtölaukauksen. Dekkareissa se voi olla pieni lehtijuttu, eroottissävytteisissä romaaneissa näemmä vanha traktori. Itsekin olen vanhoja Zetoreita nähnyt (esim. Sisiliassa Corleonen klaanin kylän tienoilla), mutta enämpi niissä on näkynyt ruoste tai loistava tuunausjälki kuin erotiikka. 

Näillä tiedoilla tartuin Luumujen poltteeseen. 

Ja minä olin hieman niitä kaikkia, ajatteli nainen, jolla oli serbialainen nimi, bosnialainen uskonto, juutalainen sivistys, ja kroatialainen suhde mereen.

Päähenkilöistä toinen on Serbiasta, toinen Bosniasta. Mutta eri kansallisuudet, uskonnot, romanit... ne kaikki sulautuvat kirjassa yhdeksi kokonaisuudeksi, josta on vaikea ottaa mitään pois. 

"Hänen hiuksiaan vihmoi taivaan kyyneleet."... Ihailin kirjailijan tapaa asetella sanoja peräkkäin. Oudosti. Kiihkeästi. Maalailevasti. Kunpa osaisin itsekin kirjoittaa noin. 

Tuntui kuin jotain olisi tapahtumassa. Ja paljon tapahtui. Jossain vaiheessa tuli hetki, jolloin kahvi tuntuu paremmalta kuin Slivovits, brandytyyppinen esim. luumuista tehty viina, rakia, jota kirjassa juodaan paljon, loraus kahvin joukkoon, kaksi desiä, neljä desiä... Ja silloin on aika muutokselle.

Jossain haasteessa oli kohta: kirja josta ei kehtaa sanoa lukevansa. Tämä oli yksi niistä. Ihan kaikille en siis kirjaa suosittelisi, sillä kaikki eivät halua ihan näin paljon erotiikkaa iltojensa iloksi. Mutta niille, joita asia ei häiritse, tämä kirja on sanojen ilotulitusta. 

perjantai 7. tammikuuta 2022

Keijuja siellä keijuja täällä

Mä en ole keijuihmisiä. Se tuli selväksi jo ekaluokan joulujuhlassa, jolloin musta tehtiin tonttu poikien joukkoon, kun muut tytöt sai olla keijuja. Syykin oli selvä, 40 kiloista ekaluokkalaista ei saanut mahtumaan koulun keijupukuihin, mutta tonttupukuja oli tehty kaiken kokoisia. Ei siitä traumoja jäänyt, sillä en ymmärtänyt silloinkaan, mitä typerät keijut tekee joululaulussa. Onneksi sitä ei soitella jouluradiossa - ei ainakaan Babbo Natale - jouluradiossa mitä kuuntelen. Mutta:
Hyvää iltaa, 
hyvää iltaa, 
pienet tontut te, 
Oomme tulleet 
kysymähän, 
leikittekö 
kanssamme. 
Kukin pikku tonttu saa, 
nyt meitä tanssittaa. 

Keijut ovat tuoneet mieleeni aina enemmänkin ilkeät ja itsekkäät otukset, vaikka posliininmaalausopettajakautenani viime vuosituhannella maalasinkin joskus hempeitä kukkakeijuja. 

Cristal Snown keiju Penni Pähkinäsydän on jotain keijun ja haltijan väliltä ja siksikin symppis. Sen voi päätellä siitä, että hänen äitinsä on toiminut nuorena haltijakummina. Peukalon mittainen Penny on vielä niin nuori, ettei ole vielä varmaa, onko hänestä tulossa ilkeä keiju, vai onko hän nyt vain välillä ajattelematon. 

Ensimmäisessä kirjassa Penni kavereineen leipoo kauhean kadotuskakun. Leipominen onnistuu hyvin, mutta isoäiti onneksi puuttuu peliin oikealla hetkellä ja pelastaa Pennin pulasta. 

Toisessa kirjassa vaivaa mörkökuumeen kirous keijujen kotitantereilla ja Pennistä tuntuu, että hänen "kilpakumppaninsa" Hilda on saanut myös mörkökuumeen. 

Itseäni sykähdytti, kun kirjassa puhuttiin Hörhiäisistä, joka on Cristal Snown kotikaupungin, kesän päätösjuhla, johon itsekin olen osallistunut usein. Tosin en juomalla tyrniolutta vaan enemmänkin kuljeskelemalla torilla lainattujen lasten kanssa. Muutamassa konsertissakin olen käynyt. 

Ihastuin Penniin ja hänen tovereihinsa ja toivon, että kirjailija (ja kuvittaja) ehtii muiden töiden ja geokätköilyn ohella kirjoittamaan monta jatko-osaa. 

Tein perjantain kunniaksi vuoden ensimmäisen kirjastoreissun ja lainasin näyttelyhyllystä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen sarjakuvakirjan Keijut ei juo kahvia! (Huom! Nimen perässä huutomerkki, jos sellaista haasteessa kaivataan). Ajattelin nimen perusteella sen sopivan päivän keijuteemaan, mutta ihan lapsiperhearjen kirja tuo oli. Tosin tytöt ja perheen isäkin esiintyy siinä keijukuninkaallisina kruunuineen ja siipineen päivineen. Mukava kirja oli tämäkin, vaikka lapsettomana lapsiperhearki ei aina vitsiksi taivukaan. 

*   *   *

Kirjaan Cristal Snown kirjat kuntahaasteessa Kankaanpäähän Hörhiäisten ja Cristal Snown syntymäkotikunnan vuoksi. 

Kuva: Hörhiäinen Kankaanpään keskustan leikkipuistossa ja 2020 kilpailuun suunnittelemani  Hörhiäissukat mehiläiskennokärjillä. 

tiistai 4. tammikuuta 2022

Paperilla toinen

En oikein tiedä miksi olin pistänyt tämän lukupinooni, mutta näemmä olen tallentanut sen säeromaanien viereen, joten kaiketi mielsin tämän teinikirjaksi. 
Kirjan nimi Paperilla toinen toi mieleeni 2000-luvun pakolaismaahanmuuttajat, joista kaikki eivät tulleet maista, joissa oli edes sama ajanlaskutapa kuin meillä ja sitten ihmeteltiin, että aikuinen ei tiennyt minä päivänä syntyi länsimaisen ajanlaskun mukaan. Sellainenkin ihminen saattoi olla paperilla toinen, toisenlainen.

Tämän Emmi-Liian Sjöholmin kirjan toinen tarkoitti sitten järjestys lukua, ei toisenlaista. Sen siitä saa, kun ei lue kirja-arvosteluja lehdistä eikä juuri kirjablogejakaan ennen kuin on lukenut kirjan itse. Tästä oli kuulemma paljon juttua tuoreeltaan, mutta en muista kenenkään maininneen lukeneensa tätä. Luettuani mietin eikö kukaan ollut lukenut vai eikö vaan kehdannut kertoa lukeneensa. 

Se, että kirja oli itselleni täysin tuntematon, ei silti haitannut (ei muutenkaan haittaa). Otaksumani säeromaani tämä ei kyllä ollut, mutta selkeästi muuten tässä ajassa kiinni oleva kirja kyllä. Somella on merkitystä sekä itse kirjassa että sen markkinoinnissa. Luettuani kirjan luin jostain kirjablogista, että tämä oli ilmestymisensä jälkeen kirja jota jonotettiin kirjastossa. Tarina ei kerro oliko tämä niitä kirjoja joita tilattiin kirjastoon vähän, ja jonot piteni sen vuoksi, mutta ainakin kysyntä oli kova.

En juuri lue e-kirjoja, mutta kun kerran halusin nähdä miltä säeromaani näyttää, niin valitsin kuuntelun sijaan e-kirjan... Huomasin tietty heti, että tämä ei ollut säeromaani, mutta en vaihtanut äänikirjaksi, kun kerran olin aloittanut.

Hurmaannuin kieleen ja tapaan kertoa asioita niin kuin kaikki olisi totta. Tekstistä tuli mieleen Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Se on yksi kirjoista joiden tekstiin olen hurmaantunut. Teksti on kuin lukisi paperilta omia ajatuksia, ja listoja. Rakastan tilastoja ja listoja. 

En ole äiti, mutta yhden mahdollisen tuulimunaraskauden verran olen odottanut. Neuvolakorttikin löytyy jostain muistolaatikosta. En ole myöskään ollut äitipuoli, ja tuskin minusta sellaistakaan tulee - ikäni vuoksi isoäitipuoleksi ryhtyminen voisi joskus olla mahdollista. En vieroksuisi asiaa. Opiskeluaikanikin oli erilainen kuin päähenkilöllä. Opiskelin. Ja seurustelin vakain aikomuksin miehen kanssa, joka asui 600 km päässä. Se tapahtui aikana jolloin olin kuullut sanan internet, mutta se oli käytössä Suomessa lähinnä vain Helsingin ja Tampereen yliopistoissa. 

Tekstissä ei siis ollut samaistumispintaa, mutta pidin siitä
Oletetusta rehellisyydestä. 
Tällainen minä olen. 
Näin minusta kasvoi minä. 

Lukiessa aivot tekivät taustahommia. Lukemistani säeromaaneista kummunnut miete tuli ensimmäisenä mieleen: voisiko tällä tavalla kirjoittaa harmaille panttereille? 

Toinen taustalla pyörinyt ajatus oli, saisiko miehen vastaava tilitys yhtä innostunutta vastaanottoa? Lukemistani kirjoista vain Seppo Korpipään Pillerirannikko pääsee lähelle tämän kirjan tyyliä, mutta se ei tainnut olla kassamagneetti. Iisimpää tarinaa samaan rehellisen oloiseen tyyliin voisi olla Eve Hietamiehen Yösyötössä ja sen jatko-osissa. Mutta on kyllä vaikeaa kuvitella kirjaa, jossa autofiktiona tilitetään kuinka mies antoi kaiken kaikille. Ellei mies ole joku James Bond. 

Tietoisesti mietin jälleen kerran, kuinka vähän kirjoitetaan vähemmän rikkaiden, tavallisten ihmisten elämästä. Tunnen satoja perheitä, mutta vain yhden perheen, jossa äiti ja tytär käyvät vuosittain Pariisissa ostoksilla. Kirjasta oli häivytetty työelämä lähes kokonaan (oma työhuone ja työkavereiden kanssa järjestetty päiväunimeditointi mainittiin) ja mietin jossain vaiheessa, onko kirjoittaja ollut töissä lainkaan. En googlettanut. Rikkaiden ei tarvitse olla, joten aikaa jää suhteille. Amerikan matkoille ja kaikelle muulle. 

Sitäkin pohdin, että tämä oli niitä kirjoja, joista tuskin aloittaisin keskustelua työpaikan kahvipöydässä tai ei-lukevien ystävien kanssa, koska tuskin haluaisin avata näin intiimiä tilitystä ihmisille, joiden reaktiosta ei ole varma. En tuntisi itseäni luontevaksi. Paljon lukeville ystäville tätä kirjaa kyllä suosittelen kasvotustenkin. 

Mietteistä huolimatta kirja oli virkistävä lukukokemus. Vähän kuin isoilla päivällisillä isojen ruokalajien välillä tarjottu granita tai joku hyvin pieni väliruoka, joka virkistää ja puhdistaa makuhermoja seuraavaan ruokalajiin. 

Itse olen kasannut vuodenvaihteelle juurikin sellaisia kirjoja, raskaita lukukokemuksia. Syksyn Afrikka-Etelä-Amerikka-Balkan - soffamatkat tarvitsevat virkistäviä tuulia ennen kuin aloitan jotain vakavampaa. Vielä en ole edes päätynyt mitä haluaisin alku vuodesta oikeasti lukea. Jotain hyvää kuitenkin. 

maanantai 3. tammikuuta 2022

Book voyager 2021 - 12 Two continents

Viimeinen kuukausi, ei motivaatiota suhata ympäri maailmaa... Joten vain kaksi kirjaa.


Africa/Europa
Hugo Pratt, Saint Exupery, nice cartoon from Mauritania and France
North-America/Europa 
Ari Paulow's book Viidakkojuoksu (running in jungle, not translated in English), behins in New York and then detective moves to Finland city of Oulu. 

book voyager 2021 - 11 North America

Tiiviin haasteisen syys- ja lokakuun jälkeen päätin nautiskella mistä lystää. Niinpä lueskelin vain Guatemalan ja Yhdysvallat.
USA: Stephenie Mayer Twilight serial, Amanda Gorman The Hill We Glimb, and Lisa Wingate Before We Were Yours, 
Guatemala Miguel Angel Asturias Weekend in guatemala. My first Asturias. And about 12th time to read Twilight-saga 🤔
Read 2 countries, one New, 
Guatemala and United States

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Juhla ja juhannusilta

Heilu keinuni korkealle, nythän on juhannus ilta... Itse en kyllä muista istuneen kertaakaan keinussa juhannus iltana, mutta ulkona kumminki...