Kirjan nimi Paperilla toinen toi mieleeni 2000-luvun pakolaismaahanmuuttajat, joista kaikki eivät tulleet maista, joissa oli edes sama ajanlaskutapa kuin meillä ja sitten ihmeteltiin, että aikuinen ei tiennyt minä päivänä syntyi länsimaisen ajanlaskun mukaan. Sellainenkin ihminen saattoi olla paperilla toinen, toisenlainen.
Tämän Emmi-Liian Sjöholmin kirjan toinen tarkoitti sitten järjestys lukua, ei toisenlaista. Sen siitä saa, kun ei lue kirja-arvosteluja lehdistä eikä juuri kirjablogejakaan ennen kuin on lukenut kirjan itse. Tästä oli kuulemma paljon juttua tuoreeltaan, mutta en muista kenenkään maininneen lukeneensa tätä. Luettuani mietin eikö kukaan ollut lukenut vai eikö vaan kehdannut kertoa lukeneensa.
Se, että kirja oli itselleni täysin tuntematon, ei silti haitannut (ei muutenkaan haittaa). Otaksumani säeromaani tämä ei kyllä ollut, mutta selkeästi muuten tässä ajassa kiinni oleva kirja kyllä. Somella on merkitystä sekä itse kirjassa että sen markkinoinnissa. Luettuani kirjan luin jostain kirjablogista, että tämä oli ilmestymisensä jälkeen kirja jota jonotettiin kirjastossa. Tarina ei kerro oliko tämä niitä kirjoja joita tilattiin kirjastoon vähän, ja jonot piteni sen vuoksi, mutta ainakin kysyntä oli kova.
En juuri lue e-kirjoja, mutta kun kerran halusin nähdä miltä säeromaani näyttää, niin valitsin kuuntelun sijaan e-kirjan... Huomasin tietty heti, että tämä ei ollut säeromaani, mutta en vaihtanut äänikirjaksi, kun kerran olin aloittanut.
Hurmaannuin kieleen ja tapaan kertoa asioita niin kuin kaikki olisi totta. Tekstistä tuli mieleen Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Se on yksi kirjoista joiden tekstiin olen hurmaantunut. Teksti on kuin lukisi paperilta omia ajatuksia, ja listoja. Rakastan tilastoja ja listoja.
En ole äiti, mutta yhden mahdollisen tuulimunaraskauden verran olen odottanut. Neuvolakorttikin löytyy jostain muistolaatikosta. En ole myöskään ollut äitipuoli, ja tuskin minusta sellaistakaan tulee - ikäni vuoksi isoäitipuoleksi ryhtyminen voisi joskus olla mahdollista. En vieroksuisi asiaa. Opiskeluaikanikin oli erilainen kuin päähenkilöllä. Opiskelin. Ja seurustelin vakain aikomuksin miehen kanssa, joka asui 600 km päässä. Se tapahtui aikana jolloin olin kuullut sanan internet, mutta se oli käytössä Suomessa lähinnä vain Helsingin ja Tampereen yliopistoissa.
Tekstissä ei siis ollut samaistumispintaa, mutta pidin siitä
Oletetusta rehellisyydestä.
Tällainen minä olen.
Näin minusta kasvoi minä.
Lukiessa aivot tekivät taustahommia. Lukemistani säeromaaneista kummunnut miete tuli ensimmäisenä mieleen: voisiko tällä tavalla kirjoittaa harmaille panttereille?
Toinen taustalla pyörinyt ajatus oli, saisiko miehen vastaava tilitys yhtä innostunutta vastaanottoa? Lukemistani kirjoista vain Seppo Korpipään Pillerirannikko pääsee lähelle tämän kirjan tyyliä, mutta se ei tainnut olla kassamagneetti. Iisimpää tarinaa samaan rehellisen oloiseen tyyliin voisi olla Eve Hietamiehen Yösyötössä ja sen jatko-osissa. Mutta on kyllä vaikeaa kuvitella kirjaa, jossa autofiktiona tilitetään kuinka mies antoi kaiken kaikille. Ellei mies ole joku James Bond.
Tietoisesti mietin jälleen kerran, kuinka vähän kirjoitetaan vähemmän rikkaiden, tavallisten ihmisten elämästä. Tunnen satoja perheitä, mutta vain yhden perheen, jossa äiti ja tytär käyvät vuosittain Pariisissa ostoksilla. Kirjasta oli häivytetty työelämä lähes kokonaan (oma työhuone ja työkavereiden kanssa järjestetty päiväunimeditointi mainittiin) ja mietin jossain vaiheessa, onko kirjoittaja ollut töissä lainkaan. En googlettanut. Rikkaiden ei tarvitse olla, joten aikaa jää suhteille. Amerikan matkoille ja kaikelle muulle.
Sitäkin pohdin, että tämä oli niitä kirjoja, joista tuskin aloittaisin keskustelua työpaikan kahvipöydässä tai ei-lukevien ystävien kanssa, koska tuskin haluaisin avata näin intiimiä tilitystä ihmisille, joiden reaktiosta ei ole varma. En tuntisi itseäni luontevaksi. Paljon lukeville ystäville tätä kirjaa kyllä suosittelen kasvotustenkin.
Mietteistä huolimatta kirja oli virkistävä lukukokemus. Vähän kuin isoilla päivällisillä isojen ruokalajien välillä tarjottu granita tai joku hyvin pieni väliruoka, joka virkistää ja puhdistaa makuhermoja seuraavaan ruokalajiin.
Itse olen kasannut vuodenvaihteelle juurikin sellaisia kirjoja, raskaita lukukokemuksia. Syksyn Afrikka-Etelä-Amerikka-Balkan - soffamatkat tarvitsevat virkistäviä tuulia ennen kuin aloitan jotain vakavampaa. Vielä en ole edes päätynyt mitä haluaisin alku vuodesta oikeasti lukea. Jotain hyvää kuitenkin.
