Ala-asteella lauloimme melko paljon slaavilaisia lauluja. Surullisemmasta päästä oli laulu Dneprille. Joskus olen miettinyt, että mitä opettajien päässä mahtoi tuolloin liikkua, kun virsien ohella laulettiin näinkin surullisia kappaleita. Slaavilaista melankoliaa... Misha soutaa joella oli kaunis kappale, mutta lähes yhtä surumielinen. Vastapainona laulettiin sitten joskus myös Tiritombaa, mutta se onkin ilmeisesti Italiasta.
Maaliskuussa oli lukualueenani osuvasti Itä-Eurooppa. Ukrainassa käytävä sota pakotti tutustumaan alueeseen tarkemmin joten muut maat jäivät melko vähälle huomiolle.
Soffamatkailun parhaita puolia on se, että voi matkata ajasta ja paikasta toiseen pelkäämättä sotaa, koronaa tai turistiripulia.
🎶 Taas kerro mulle maasta nuoruutesi,
Natalia, sua kuuntelen,
Ja tunnen veres virran lämpöisen,
Kun hehkuun jähmettyneen sydämes saa Ukraina!🎶
Natalia laulun sanat Elvi Sinervo.
Nigolai Gogol kirjoitti kirjastaan Taras Bulbasta kaksi versiota. Luin sen, joka on suomennos ensimmäisestä painoksesta, mikä on vähemmän neuvostoliittolainen mitä uudempi versio. Kirja kertoo 1600-luvun kasakoista, jotka olivat hyvinkoulutettuja niin hurjuudessa ja taitavuudessa kuin yleissivistyksessäkin.
Kiovan akatemiasta valmistueet pojat lähtevät isänsä Taras Bulba kanssa kasakoiden leiriin opettelemaan kasakkataitoja käytännössä. Kovin iloinen ei tämänkään kirjan loppu ole (tämänkään Sana viittaa tässä käännös kirjallisuuteen oudommista maista, mistä olen tullut siihen päätelmään, että ensin niistä käännetään kirjat kansanmurhista ja muusta kauheasta ja paljon myöhemmin tarinoita ihmisten tavallisesta arjesta)... Mutta koska klassikoissa onnellinen loppu olisi?
Sataa vuotta myöhempään ajankohtaan liittyy Pultava. Pultavan taistelu käytiin 1709 Ruotsin ja Venäjän välillä. Taistelu päätti Ruotsin suurvaltakauden ja Venäjä valtasi lisää alueita. Suomalaiset sotilaat olivat sangen kaukana kotoa. Nyky teitä myöten matkaa Porista Pultavan on yli 1800 km.
Ei ole montaa vuotta, kun kuulin, että Dneprin rannalla on aikoinaan asunut ruotsalaisia (vironruotsalaisia) siirtolaisia Gammelsvenskbyssä (ukrainaksi Zmiivka, vaikka kyllä se ruotsiksikin GoogleMapsista löytyy). Ruotsalaisasutus sijaitsee noin 100 kilometriä Odessasta itään. Nykyään siellä asustaa ilmeisesti enää muutamia ruotsia äidinkielenään puhuivia ihmisiä, mutta ihmeen kauan kieli on siellä säilynyt kaikkien muutosten keskellä. 12 ruotsalaisen talonpojan pakkomuutto tapahtui Katariina Suuren määräyksestä 1781.
Mihail Bulgakovin Valkokaarti on Bulgakovin omaelämäkerrallinen teos 1918 tienoilta Kiovasta. Kirjan päähenkilö on tohtori Turbin, kuten oli Bulgakovkin alkuperäiseltä ammatiltaan. Kirja oli kiehtova ja palaan sen pariin varmasti uudelleen myöhemmin. Nyt tuntui, että jokaista sanaa oli vaikea lukea tässä maailman tilanteessa.
Tšernivtsin (Cernauti) kaupungin torilta 1930-luvulla alkaa Vasyl Koželjankon kirja Hopeinen hämähäkki. En ole pitkään aikaan lukenut mitään vastaavaa, mutta jos nyt johonkin pitäisi verrata tyyliä, niin ehkä tsekkiläiseen Jaroslav Hasekin Kunnon sotamies Svejkiin.
Kirjaa lukiessa tuli nälkä. Poliisit menivät hotellin ravintolaan peitetehtävissä ja söivät ja joivat hyvin:
Kaviaaria Pouilly-fumè -viiniä
Kanakeitto kotipolttoista Slipovitsiä
Osterit Bordeaux-viiniä
Vuorikaurispaistia konjakkiryypyn kera
Roseforte (itselleni outo ruokalaji) Chianti-viinin kera
Villisikapaisti kaalin kera kyytipoikana Calvadosia
Vihreää oliivisalattia ja Tokaj-malja
Mantelisampea ja rommia
Herkkutatteja kermassa sekä shampanja. Jokainen näistä nautittiin
Sitten mietittiin miehissä otetaanko vielä savuankeriasta sitruuna kanssa ja olutta vai joko olisi vuoro ottaa jälkiruokaa eli suklaakakkua ja appelsiinilikööriä, mutta yhtäkkiä syömiseen ei enää ollut aikaa, joten otettiin raitistuakseen moritorisuolakalaa skotlantilaisen viskin kanssa ja lähdettiin töihin. Pidätyksen jälkeen oli sitten jälkiruuan vuoro.
Menustä tuli mieleen karjalaiset pidot, joihin osallistuin Rautalammilla 2004 tienoilla. Ruokalajeja oli onneksi muutama vähemmän ja viinit ja snapsiannokset maltillisen kokoisia. Useamman tunnin päivällisillä sen juuri kesti.
Kirja oli muutenkin hauskasti kirjoitettu. Taustalla kulkee vanha tarina Juudaksen hopearahoista, mutta poliisit ovat tuoreemman tapauksen kimpussa.
Saksa hyökkäsi Ukrainan alueelle heinäkuussa 1941. Mukana oli myös suomalaisia sotilaita, jotka olivat SS-koulutuksessa Saksassa. Pikaisella googletuksella löysin maininnan tuosta Wiking-ryhmästä ainakin 9.7.1941 Lvivistä. Parin kuvitteellisen porilaisen SS-miehen tarinan on kehitellyt Arttu Tuominen kirjassa Vaiettu. Kirja oli sivumennen sanoen mielestäni paras Tuominen tähän mennessä, vaikka aiemmistakin olen tykännyt. Kirjan tapahtumat ovat 1941 Suomessa, Saksassa ja Ukrainassa ja nykyisyydessä Porissa.
Saksan armeija suuntasi matkansa Lvivistä kohti Kiovaa. Historia-sarjasta kuuntelin osan Kiovan taistelu 1941 Stalinin suuri tappio. Olen tykännyt tästä sarjasta, sillä siinä on melko lyhyesti tiivistetty historian tapahtumia. Tämäkin osa täytti tehtävänsä.
Kiovan ja Lvivin puolivälin tienoilla on Myropil, minne sijoittuu Wendy Lowerin kirja Rotko - erään perheen teloitus, joka johti Ukrainan juutalaisten joukkotuhon jäljille. Tällaisista kirjoista ei voi sanoa, että niistä nauttisi, mutta tykkäsin paljon Lowerin tavasta kirjoittaa.
Kaikki lähti yhdestä valokuvasta, joka otettiin teloituksesss 13.10.1941 ja jonka Lower sai käsiinsä. True crimestä tutulla salapoliisi työotteella kirjassa edetään valokuvasta siihen, mitä todella tapahtui ja keitä kuvassa saattoi olla. Samalla paljastui, että tuolloin telotettiin noin 960 muuta ihmistä.
Seuraavaksi saavumme Desna-joelle Oleksandr Dovzenkon synnyinseudulle Sosnytsyan seudulle Pohjois-Ukrainassa.
"Joskus on kuulemma oltu kasakoita, mutta nyt on pelkkä nimi. "
kertoo isä pojalleen kirjassa Lumottu joki. Kirja perustuu Dovzenkon lapsuuden muistelmiin ja päiväkirjamerkintöihin 1940-luvulta (lähinnä 1942-46).
Kirjan parasta antia oli mielestäni elävät lapsuusmuistot. En useinkaan pidä tavasta, jolla aikuinen laittaa sanoja lapsen suuhun ja mieleen, mutta Dovzenko pärjäsi muisteluissaan hyvin vajoamatta lapsen tasolle. Muusta osasta kirjaa olisin varmasti iloinnut enemmän ellei Ukrainassa olisi sotatila juuri nyt.
Yksi maailman vaarallisimmista paikoista on Tšernobylin punainen metsä, joka muodostui 1986 huhtikuun katastrofin jälkeen Tšernobylin ympäristöön, sekä sen lähistöllä olevat tietyt pisteet, missä radioaktiivisuus on erityisen korkea.
Olen seurannut meneillään olevan sodan vaiheita melko paljon ja havainnut ukrainalaiset sangen päättäväiseksi kansaksi. Se tehdään, mitä on pakko, jotta muilla olisi helpompi elää.
Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylistä nousee rukous kirjassa on paljon samaa voimakasta tahtoa. Vielä sittenkin, kun palo- ja pelastushenkilökunnalla oli jo henkilökohtaiset säteilymittarit ja suojavarusteitaja ja työtä voitiin tehdä kerrallaan vain muutaman minuutin ajan, löytyi niitä, jotka väänsivät ruuvia tietäen sen vuoksi kuolevansa, mutta pelastavansa 'puoli Eurooppaa'.
Osa kirjan tarinoista oli lähes liian surullista luettavaa, etenkin kun muistaa itse 1980-luvulla kuulemansa aikalaistarinat esimerkiksi siitä kuinka vähin suojavarustein ihmiset joutuivat (pakotettuna) tekemään töitä räjähdyksen jälkeen, jotta reaktori saatiin peitettyä.
Toisaalta kirjassa oli valoisiakin kohtia. Uskoa huomiseen. Toivoa. Uusia alkujakin.
Ennen tätä sotaa Kiovasta tehtiin ohjattuja retkiä Tšernobyliin. Bussimatka on noin 2 tuntia suuntaansa ja perillä on aikaa ottaa valokuvia eri kohteissa. Kohde on eksoottinen, mutta luultavasti jättäisin tutustumiskäynnin väliin. Ihan tarpeeksi ydinvoimalaeksotiikkas oli, kun 1990-luvulla kävin kiertokäynnillä Olkiluodon ydinvoimalassa. Aika on kullannut muistoja niin, että en enää ole varma kävikö siellä kerran vai kahdesti, mutta joka tapauksessa ihan riittävästi.
Samasta aiheesta, mutta yhden perheen näkökulmasta kirjoittaa Kati Saurula kirjassaan Koiruohon kaupunki.
"Maaseudulla oli muutama varma toveri: rotta, torakka ja lutikka."
"Lutikka oli näistä köyhälle läheisin, sillä se viihtyi työläisen pieluksella valon sammuttua."
Saurulan kirja alkaa vuodesta 1968, jolloin Tsernobylin voimalaitosta aletaan suunnitella. Kun perhe muuttaa Tsernobylin lähelle rakennettuun Pripjatin kaupunkiin, äiti toivoo, että kaupungissa olisi vähemmän rottia, torakoita ja lutikoita.
Tsernobyl valmistuu, perheen vanhemmat pääsevät sinne töihin, tytär muuttaa Moskovaan. 1986 onnettomuus tapahtuu, ja sitten siirrytäänkin 2007 vuoteen ja mielenkiintoiseen löytöön...
1990-luvun itsenäisestä Kiovasta kertoo Andrei Kurkovin 1996 kirjoittama Kuolema ja pingviini. Pyörittelin sitä yöpöydän tuntumassa pari vuotta, kunnes nyt oli aika lukea kirja. Lukeminen kannatti, sillä kirja oli samaan aikaan hauska ja jännittävä.
Työtön toimittaja on ostanut lemmikikseen eläintarhasta metrin korkuisen keisaripingviinin jonka kanssa asustaa kahden. Yhtäkkiä toimittaja saa töitä lehden avustajana. Jonkin ajan päästä perhe kasvaa tytöllä. Sitten myös pingviini saa töitä... Rahaa tulee paljon ja osin salaperäisestikin, mutta sen vastapainona myös epävarmuus kasvaa.
Katsottuani Yle Areenalta Kansan palvelija-sarjan, voin hyvin kuvitella mitä kaiken takana oli.
2000-luvun Ukrainaa kuvaavat suomalaiset kirjat Sofi Oksasen Koirapuisto, joka kertoo kohdunvuokrauksesta Ukrainassa sekä Seppo Mustajoen kirjasarja, jonka päähenkilö alkaa seurustella rikkaan ukrainalaisen naisen kanssa ja ajautuu appiukon hämärihköihin bisneksiin maailmalla.
Ehkä tämä soffamatka riittää hetkeksi Ukrainan muista osista, mutta Mustanmeren rannoille olisi tarkoitus matkata lähiaikoina. Matkustan luonnollisesti soffalla, sillä alueella on vaarallista matkustaa livenä. Kevättä on ilmassa, mutta vielä on liian kylmä pitkiin lenkkeihin luonnon helmassa. Olen ollut yllättynyt, kuinka kylmää on ollut Ukrainassakin. Olen kuvitellut aina Ukrainan talvet lämpimimmiksi.
🎶 Maa vieras on ja kylmä kevät sen
Natalia, sua paleltaa
Niin kaukana on ikäväsi maa... 🎶
Voi kunpa sota loppuisi ja kaikki kotoaan pakoon joutuneet 'Nataliat' pääsisivät palaamaan pian kauniiseen kotimaahansa.
* * *
Lisään tähän seuraavaa Ukraina-kirjakatsaustani varten tekemäni kartan. Kartassa sinisellä merkityt paikat löytyy tästä päivityksestä, keltaisella merkityt paikat seuraavassa päivityksessä.
