Dekkariviikko 2023 toinen viikko

Tänä vuonna oli näemmä kaksi dekkariviikkoa, joten uusi viikko, uudet tuulet.Viime viikon kirja valikoima tuntui kivalta, joten otetaan uusiksi myös dekkari haaste. Saas nähdä täyttyykö tämäkin lappu viikon aikana. 

Maanantai

Aloitin maanantain lukemalla loppuun eilen aloitetun Stuart Kaminskyn Sapo kirjan Joku on murhannut maiskisen. Etukäteisoletus oli että murhattu on kissa, mutta harvoin tulee kuviteltua niin väärin... Ihmemaa Ozin kulisseissa oli murhattu lyhytkasvuinen henkilö. Luin viime vuonna saman kirjailijan  Lyijyä valkokankaalla, mutta tämä oli parempi.

Toisena tartuin aamulla ilmestyneeseen äänikirjaan jonka Pauli Kuusiranta ja JP Koskinen on kirjoittanut Ulvilan murha - kadonneen tekijän jäljillä. Kirjassa oli itselleni paljon uuttakin asiaa. Tai ainakin tietämiäni asioita tarkemmin. Olen käynyt geokätköllä talon lähellä, joten maisemat oli tutut. 

Tämä TrueCrime ei ole vielä selvinnyt, vaikka vankilapäiviä onkin oletetulle epäillylle kertynyt paljon. Outo sotku koko homma. Vaikka kuunneltuna tuntui hyvinkin selkeältä. 

Tiistai

Tuire Malmstedtin Pimeä jää on esikoisteos, joka aloittaa sarjan Isa Karoksen vaiheista. Tässä oli sekoitettu dekkarin ja päähenkilön tarinaan samoja elementtejä niin paljon, että en tykännyt, vaikka tiedän, että monet tykkää just näistä. Kadonnut lapsi. Ei sekään kiva... Mutta sarja on kuulemma hyvä, joten ekasta aloitan, kuten aina, ja jatka en sitkeästi. Tapahtumapaikkana Savonlinna, entinen Sääminki. 

Keskiviikko

Nilla Kjellsdotterin toinen dekkari Taivaankartano osoittautui yhtä hyväksi kuin ensimmäinenkin. Tykkäsin, vaikka kyllä tässäkin nuuskattiin liikaa mun makuun. Oravaisissa oltiin tässäkin kirjassa. 

Torstai

Lopettelin aamusella Enid Blytonin Palaneen talon salaisuuden, jonka uusi käännös ilmestyi hiljattain. Tykkäsin käännöksestä, vaikka ihmettelin sorkkahyytelösanaa. Ehkä se lapsille avautuu paremmin kuin aladobi, mutta lihahyytelö olisi ollut tutumpi sana. 

Sitten tartuin aamulla ilmestyneeseen Mikko Pennasen Tulilahden murhamysteeri -kirjaan, jonka päätin lukea ennen keväällä ilmestynyttä Tulilahti-kirjaa. Alkupuoli kirjasta vaikutti hyvältä. Loppupuolella otteeni herpaantui. Kaverille sanoin, että kerrankin joku kirja tuntuu minusta, pitkien kirjojen ystävästä pitkältä. Tarinan pääpiirteet oli tuttuja, mutta oli kiva kuulla naisten pyöräretkestä enemmänkin. Katsoin vihdoin kartalta, missä Tulilahti oikeesti on ja huomasin, että olen ollut parikin kertaa muutaman kilometrin päässä olevalla Kerman kanavalla. Ekalla kertaa olin jopa sisällä katselemassa miten sulkuja ohjailtiin ja laivat etenivät suluissa. Se oli 1987 elokuussa. 

Perjantai

Jatkoin Teemu Keskisarjan Tulilahti kirjalla kun eilinen Tulilahden murha -kirja tuli luettua. En ole ollut Keskisarja fani, mutta tällä menolla minusta tulee sellainen. Tämä oli jo kolmas, josta tykkäsin. True Crimeä on mukava lukea, mutta jotenkin minua häiritsee se, että syyllistä voi harvoin osoittaa sen piirissä. Jos mun pitäisi päättää näiden kahden perusteella, kuka surmasi pyöräilijät, niin vaikea paikka olisi. On se vaan hyvä, etten aikanaan päässyt lukemaan lakia. 

Keskisarjan kirjassa oli muutakin kuin pelkkää Tulilahtea. Kirjassa on mm. lueteltu 104 naisten surmaa 1900-luvun alusta, eikä yksikään ole saman tyylinen kuin Tulilahti. Useimmiten tekijä löytyi nopeasti lähipiiristä. Listaa silmäillessä huomasin, että näissä lehdistä poimituissa tapauksissa oli tosi monta tapausta Viipurista, muut kaupungit eivät kiinnittäneet huomiota. Pohjois-Satakunnasta oli kolme tapausta, Porista ja Raumalta lisäksi yksi molemmista, joten myös Pohjois-Satakunta taisi olla hyvin edustettuna.  Mielenkiintoista. 

Lauantai

Jukolan Viesti juostaan tänä vuonna Porvoossa, joten pitihän sitä lukea yksi Porvoosta kertova dekkarikin. Lapsille kirjoitetun jalkapallosarjan ottelu johti lapset Porvooseen, josta Valtterin perhe oli saanut ukin perintönä ukin mökin. Kari Vaijärvi oli kirjoittanut lasten seikkailusta kivan kirjan, Kolmikko ullakkojahdissa. Kirja on Kolmikko seikkailee -sarjan neljäs osa. Aiempia en ole vielä lukenut, mutta taidanpa lukea. Kirjassa on kyse varkauksista. Loppupäivän luin jotain muuta. 

Sunnuntai

Meritta Koiviston Fabergén jäljillä on kevyttä cozy crimeä. Munaa tässä etsittiin. Itse olen käynyt Fabergén Näyttelyssä Lahdessa joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla. Oli ne upeita! Kun Tulilahden murha olisi voinut olla tiiviimpi, niin tähän kaipasin pituutta ja syvyyttä lisää. Kirja on julkaistu alunperin lehdessä jatkokertomuksena, joten pinnallisuus johtuu konseptista. Pitänee lukea muutakin Koivistoa. 

Kaiken kaikkiaan oli kiva 2 viikkoa. Seuraavaksi tartun dekkarin, jonka keskiössä on sää, kuten kuvasta näkyy. Luultavasti se kirja ei tule loppuun sunnuntain aikana. 

Kiitokset dekkari haasteesta. Ehkä kesän aikana luen sen kolmannenkin kerran. 

Vöyri - Oravainen

Tutuin osa Vöyristä on itselleni Oravainen, jonka Kivipuiston olen käynyt ihailemassa pari kertaa. Se on kiva puisto, koska siellä voi nähdä niin monenlaisia kiviä joita Suomen maaperällä on.

Kivipuisto sijaitsee lähellä kasitietä ja viimeksi pysähdyimme tuonne kahvin toivossa. Kuten kirjassakin mainitaan, puiston lähellä on kahvila. Myös meri on lähellä, ja se näkyy tässä toukokuussa 2019 ottamassa kuvassakin taustalla, vaikka itse en sitä enää muistanutkaan. 

Tartuin joku päivä Nilla Kjellsdottirin kirjaan Kivipuiston tyttö. Bongasin kirjan jostain lehtijutusta, jonka näin sattumalta kännykällä. Tapahtumapaikka Oravainen ja tuttu kivipuisto innosti lukemaan heti eikä joskus myöhemmin.

Jotenkin tuntui oudolta ajatella ruumis tuttuun puistoon, mutta sinne se sujuvasti mielikuvituksessa sujahti, kenties juurikin tämän kiven juurelle. 

Kirjassa kerrotaan, että kivipuistossa ei käy paljon muita ihmisiä kuin geokätköilijöitä, jotka käyvät tutustumassa puiston kivilajeihin maaperäkätkön innostamana. Oma lempikiveni on pallograniitti, mutta on kuvan luvialainen oliviinidiapaasikin kiva ja tietysti Ylämaan spektroliitti. 

Ilmeisesti kivipuisto on kohta pelkkä muisto ja paikalle rakennetaan kahvituvan tilalle isompi ravintola ja jonkinlainen vierailukeskus. Se jää nähtäväksi. 

Tykkäsin kirjan tarinasta, vaikka siinä kyllä hypittiinkin ihan liikaa takautumien perässä ja naispoliisi työnsi koko ajan nuuskaa suuhunsa. Ei vanhojen kirjojen ainainen tupakointikaan kivaa ole, mutta mielikuva nuuskamällistä melkeinpä kuvottaa. Mulle olis tullut asia ihan kerralla selväksi ilman toistoakin. 

Oravainen kuuluu nykyään Vöyriin, ja kunnan keskustaan on sieltä pitkä matka. Lähempänä, noin 10 km päässä on Kimon kylä ja ruukki, josta kylä tunnetaan. 

Ann-Luis Bertellin kirjan Oma maa tapahtumat sijoittuvat Vöyrille, Kimon kylälle. Kirja on sukutarina 1900-luvun tapahtumista. Kirjassa oli jotain samaa kuin Cesare Pavesen Kuu ja kokkotulet -klassikossa. Molemmissa nykyisyys ja menneisyys tulee esiin samaan tapaan, hyvin luontevasti; kuin omia muistoja kävisi läpi.