Hankoon on tullut tähän mennessä tehtyä vain yksi retki, vaikka heti georetken jälkeen ajattelinkin, että siellä olisi kiva seikkailla päivä, pari. Kuulin, että tänä vuonna kulkuyhteydet sinne ovat parantuneet, joten olisi kyllä helpompi mennä julkisilla sinne nyt. Toisaalta, mitä vikaa on soffamatkoissa? Hanko suorastaan tihkuu historiaa ja seikkailuja.
Kuuntelin taannoin Satakunnan Museon argeologialuennon Hangon kaivauksista. Äänessä oli tutkija Jan Fast, jonka olen tainnut nähdä livenäkin kerran kirjaston varastossa, kun olin itse tutkimassa marttahistoriaa. Luento oli mielenkiintoinen osaksi siksi, että olen käynyt yhdessä hankolaisessa bunkkerissa ja toisaalta siksi, että Hangon saksalaismenneisyys on jäänyt itselleni ihan huomaamatta.
Luennolla sivuttiin ensin hieman Hangon neuvostoliittolaista historiaa, josta itsekin luin kesällä.
Pääpaino oli kuitenkin saksalaissotilaiden lomaleirin historiassa. Saksalaiset sotilaat tulivat junalla, menivät täiden poistoon ja siitä lomaleirin, josta lähtivät laivalla Tallinnaan ja Saksaan lomalle. Sama toistui ilman täiden poistoa kun palattiin rintamalle.
Argeolokisissa kaivauksissa Hangossa on löytynyt joka päivä jotain arkisia esineitä, kuten hammasharjoja, mitaleita, silmälaseja, alkoholin käyttöön liittyviä esineitä.
"Vaikka kuinka puhuisi hammasharjalle, se ei vastaa."
Vaikka esineet eivät puhu, niin onneksi on päiväkirjat ja esimerkiksi yhdistysmateriaalit. Hangosta esimerkiksi on löytynyt paljon tietoa Hangon lottakanttiinin toiminnan tiimoilta.
Saksalaiset sotilaat eivät välttämättä tienneet missä ne kulloinkin olivat. He saattoivat luulla olevansa Turussa, mutta olivatkin Hangossa. Sen vuoksi sotilaiden valokuvien tutkiminen on vaikeaa.
Sota aikana Hangossa oli siis saksalaissotilaiden lomaleiri. Sodan jälkeen siellä oli karanteenileiri Saksasta Suomeen palanneille naisille ja lapsille. Näin kertottiin myös Satu Saarisen Annikin sota ja rauha sekä Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -kirjoissa.
Saarisen mukaan leirillä oltiin kolmisen viikkoa, kunnes oli selvää, että tauteja ei ollut ja poliisi oli selvittänyt oliko tehty rikoksia.
.png)
Tässä vaiheessa mietin että mitenkäs sitten Neuvostoliiton kanssa meni Hangossa...
Siitä kertoo oivallinen selkeästi Niilo Lappalaisen Hankoniemi toisessa maailmansodassa.
Talvisodan jälkeen suomalaiset evakuoivat Hankoniemen. Aikaa oli kymmenen päivää. Vuoden 1940 evakuoinnista kerrotaan:
"Mieliala oli katkera, muttei epätoivoinen."
22.3.1940 Hankoon tuli komissio, joka tutustui suomalaisen komission kanssa Hankoniemen alueeseen. Luovutus tapahtui samana päivänä kello 24.
Sotilaat haaveilevat Hangon neidoista, mutta koko alue oli autio ja tyhjä.
Rakennukset olivat paikoillaan, mutta irtaimesta vietiin kaikki, mitä ehdittiin. Lopussa oli ajettu tavaraa vain nippa nappa rajan taa Suomen alueelle, mutta oli sinnekin matkaa, huomasimme, kun Hangossa kävimme.
Sotilaita tuli päälle 6000. Heidän lisäkseen tuli vähitellen heidän perhettään.
Tilaa oli, sillä Hankoniemellä oli paljon huviloita, myös mm.Mannerheimillä oli siellä ravintolana toimiva huvila, missä edelleen on ravintolatoiminta.
Osa huviloista oli peräisin Terijoelta, mistä niitä siirrettiin Neuvostoliiton rajan sulkeuduttua ja Terijoen venäläisten vieraiden pääsyn huviloilleen estyessä. Itsekin bongasin sellaisia pari kätköilyreissun tiimellyksessä.
Yhden huvilan nykyisistä vaiheista kerrotaan Kalle Isokallion kirjassa Terijoki takaisin. Siinä halutaan mm. laajentaa Hankoon siirrettyä huvilaa niin, että sen tornista näkyisi merelle.
Isokalliolla on veijarimaineen pilke silmäkulmassa tässäkin kirjassa. Totta kuitenkin on, että Terijoelta siirettiin huviloita myös Hankoon ja saattoi siinä siirrossa joku torni oikeastikin jäädä uupumaan, sillä monet huviloista oli sangen monikulmaisia.
Hangosta ennen jatkosotaa kertoo Pertti Lassilan Kesän kerran mentyä. Tykästyin Lassilan tapaan vetää asioita pohtien yhteen. Meinasin varmaan kymmenen kertaa kirjoittaa tähän pitkähkön sitaatin, mutta kun luin palan matkaa eteenpäin, löytyi yhtä kiinnostava näkökulma.... Joten lukijan lienee kokeiltava itse.
Hankoniemen hiekkaiseen maahan oli helppo kaivautua, totesivat sotilaat 1940-luvun alussa Lappalaisen mukaan.
Kivat hiekkaisat rannat siellä olikin, totesin itsekin kun Hangossa kävin muutama vuosi sitten. Kuvan vauhdikas asento johtuu geokätköilystä. Hiekka tuntui melko samanlaiselta kuin Yyterissä, mutta toki yhtenäistä hiekkarantaa oli paljon niukemmin mitä Yyterissä.
Kirjassa oli mielenkiintoisen kiehtova ulkopuolisen tarkkailijan näkökulma, joka mielestäni sopi hyvin tällaiseen "muisteluun". Tosin en siitä tyylistä yleensä juuri tykkää, mutta tässä se toimi enemmän kuin hyvin.
Hangon saksalainen menneisyys on itselläni sangen huteralla pohjalla, mutta neuvostoliittolaisesta menneisyydestä luin hiljattain Seppo Jääskeläisen kirjan Punainen Hanko.
Lapsille voin suositella Paula Norosen Sepermarsu ja lööppilehmän tapaus, missä mm. erikoistutaan sairaanhoitajaksi Hangossa ja marsu asuu isän luona sen ajan. Hangon historiaan siinä ei paneuduta, mutta pitäähän lapsillekin jotain kivaa tarjota, kun sellaiseen kerran törmää!
Seuraavaksi voisi tutustua Hangon romanttisempaan puoleen, mutta se on jo oma tarinansa.
