Dekkariviikko 2024 torstai Max Mannerin seurassa

Ikätoverini Max Manner on yllättänyt minut positiivisesti monipuolisuudellaan useammankin kerran.  

Isoin yllätys oli pari kesää sitten kun voitin Avun kesädekkarinumerot FB kilpailussa. Manner arvuutteli, mikä olisi Murhaluoto ja osuin melko lailla oikeaan. 

Olen tykännyt kesädekkareista. Aiemmin niitä taisi olla useammissakin lehdissä. Tämä Murhaluoto Murhaluoto oli siinäkin mielessä kiinnostava, että tarinaa tiesi odottaa, ja itse Murhaluoto-saartakin olin googlettanut jo kilpailuun osallistuessani. 

Tänään päätin kokeilla Mannerin Storytel only kirjaa, Idyllin hinta, jonka valmistumista tuli seurattua somessa. 

Idyllin hinnassa tapaamme Annika Malmin perheellisenä Tukholman lähellä Vaxholmin kunnassa, minne pääsee Tukholmasta autolla (30 km) ja mm. laivoilla, jotka kirjassa omistaa Annikan mies. 

Annika alkaa selvittämään naapurustossa tapahtunutta kuolemantapausta, jota poliisi ei otaksu murhaksi. Annikan oma aika ja voimat eivät riitä asian ratkomiseen, joten hän kilauttaa kaverille, joka saapuu apuun. Kaveri on Stein Storesen. 

Kuva Vaxholmista Unsplash/Tom Podmore.

Storesen ja Malm olivat mielestäni oivallinen pari ratkomaan rikosta. Kuin vanha aviopari, joista toinen ryyppää ja toinen nalkuttaa. Positiivisella tavalla. Tarina imaisi minut mukaan ja viihdyin sen seurassa niin, että vähän harmittaa, että seuraavaa osaa täytyy odottaa ensi vuoden puolelle. 

Kuva: Vaxholm (en malttanut olla lisäämättä tätä satamakuvaa, sillä revontulet nyt vaan on ihania) Unsplash/Alex Antas Bergkvist. Kaiketi se Annikan miehen laiva saapuu tällaisiin maisemiin. 

Aiemmin olen lukenut Hirvikallio-sarjasta Loiset ja  Matadorin, koska tarvitsin kirjaa Luxemburgista ja sielläkin Manner on asunut. Matadorissa seikkailtiin pääasiassa kyllä Portugalissa. 

Komisario Anna Mäki -sarjasta luin jossain vaiheessa Demi-Secin, joka niin ikään sijoittuu Luxemburgiin. 

Annika Malm -sarjasta olen lukenut ensimmäisen osan K18. Stein Storesen sarjan kirjoista luettuna on vain Jääkyynel -kirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomutunturille. 

Kadotettujen kahvilan kuuntelin luettuani muutaman keskitysleirikirjan, mutta lukukokemus jäi huonoksi , vaikka kirja oli hyvä, sillä toisin kuin "kaikki muut" en pidä Seela Sellan äänestä. 

Max Manner on nykyisin turkulainen kirjailija, ja niitä harvoja kirjailijoita joiden somepäivityksiä seuraan aktiivisesti. Olen tykännyt kaikista kirjoistaan, mutta mitään pakkomieltä minulla ei ole koskaan ollut saada kirja käsiini heti sen ilmestyttyä. Tosin nykyisin sellaisia kirjoja on harvassa. Seuraava, mitä odotan kuin kuuta nousevaa on ikivanha japanilainen Tyynynaluskirja. Teos lupaili sitä vaihteeksi huhtikuulle 2025. Sitä kirjaa olen odottanut kohta viisi vuotta. 

Mannerilta on ilmestynyt vuodesta 2007 alkaen noin 21 kirjaa. Noin sen vuoksi, että Wikipediaa on päivitetty viimeksi 2022. Mielestäni siellä kerrotun 19 jälkeen on ilmestynyt pari ja seuraava on tulossa elokuussa.

* * * *

Edit 13.7.24 Lisätään vielä itsellekin muistiin tänne geokätköillessä löytämäni tieto Vaxholmin hotellista (kelanoranssi iso eakennus mäellä yhdessä kuvassa): hotellin menussa oli 1902 vuonna SOS-lautanen, missä oli voita, juustoa ja silliä (smör, ost, sill). Se tarjoiltiin paloviinan kera hintaan 55 äyriä. Mitä ilmeisemmin annokseen kuului myös leipää. 

Kolme kertaa Helanen

Vilho Helanen kirjoitti seitsemän dekkaria, joissa murhaa selvittelee varatuomari Kaarlo Rauta, mukana kuvioissa on myös hänen vaimonsa Inkeri. Jälkikasvuakin on siunaantunut yhden lapsen verran ja huvitti, kun Inkeri puhuu kirjoissa lapsestaan kuin tämän päivän vanhemmat somessa: keksityllä nimellä.

Helanen jukkaisi Rauta-dekkarinsa vuosina 1941-1952, ensimmäinen salanimellä Heikki Aksila. Tuohon aikaan hänellä ei ollut juuri kilpailijoita. Seuraava rikoksiin erikoistunut kirjailija, Mauri Sariola aloitti vasta 1956.

Paula Arvas tutkimuksessaan Rauta ja Ristilukki Vilho Helanen salapoliisiromaanisarja (2009 väitöskirja Helsingin yliopisto), kertoo, että Vilho Helanen itse kuvaili dekareitaan esikoissalapoliisiromaaneiksi. 

Nimitys sijoittuu ajallisesti 1920-1930-luvun anglosaksisten palapelisalapoliisiromaanien ja amerikkalaisten kovaksikeitettyjen rikosromaanien väliin, mutta koska kilpailua Suomessa ei juuri ollut, nimityskin unohtui. 

Helasen dekkarit eivät ole kirjoitettu täysin järjestyksessä. Niinpä itsekin tuli luettua niitä vähän väärässä järjestyksessä, mutta eipä se juuri haitannut. Mukavampi tietty olisi ollut aikajärjestys, kuten tähän kirjoitan. 

Vuoteen 1943 sijoittuu viimeiseksi lukemani kirja, josta tykkäsin eniten. Kolme laukausta -kirjassa Rauta kutsutaan jatkosodan rintamalta ratkomaan murhaa. Ratkaisu löytyy Tukholmasta, missä sielläkin on  käytössä ostokortit, mutta elo on muutoin vauraampaa mitä Helsingissä. 

Ongelma osoittautuu monitahoiseksi, mutta ratkesi tämäkin rikos. Inkeri Rauta on kyllä aika etsivä! 

Rauhaton rannikko kirjassa eletään Lapin sodan aikaa lokakuussa 1944. Raudat matkaavat Vaasan tienoille tutkimaan Raudan opiskelutoveri, nimismies Vaaran Elisabet-vaimon surmaa. Jälleen kerran on vietetty rapukestit, jonka päätteeksi Elisabeth katoaa. 

Ratkeaahan sekin asia kun oikein tutkitaan. 

Kohtalon sillan luin ensimmäisenä. Siinä Raudat lähtevät pariskuntana lepoloman varjolla tutkimaan Vaasan lähettyvillä maaseudulla tapahtuvaa murhaa, jossa tässäkin yhtenä osallisena on Raudan luokkatoveri. Tapahtuma-aikana 1950-luvun alku.