Jokiajelulla Kongojoella

Itselleni Kongosta tulee ensimmäisenä mieleen pitkä afrikkalainen joki, joka onkin 9.pisin maailmassa sekä Belgian kuningas Leopold, joskaan kaikki käänteet siltä ajalta eivät ole tuttuja. Myös mielikuva siitä, että Leopold ja Kongo liittyivät myös Livingstonen johonkin tutkimusmatkan on vahva. Kun lähtökohdat ovat näin heppoiset, on hyvä tutustua aiheeseen laajemminkin, joten eikun eteenpäin kuin mummo lumessa ja sen teen kunnon tutkimusmatkailijan uteliaisuudella. 

Aiemmin olen käynyt Kongo-joella jokiajelulla  Jukka Parkkisen Suvi Kinoksesta kertovien kirjojen isoisän kanssa. Hedgen sarjakuva Tintti Kongossa kirjan lukemisesta on sen verran aikaa, että en enää muistanut, liittyykö joki kertomukseen, mutta oltiinhan siinäkin jokilaivassa. Molemmat kirjat sijoitan Kongon demokraattiseen tasavaltaan (tunnettu aiemmin myös nimillä Itä-Kongo ja Zaire) . 

Katarine Hepburnin Afrikan kuningatar, eli miten menin Afrikkaan Bogartin, Bacallin ja Houston kanssa ja olin tulla hulluksi kirjassa seikkaillaan pääosin Kongossa ja Ugandassa. En ollut aiemmin katsonut elokuvaa mutta kirjan jälkeen oli pakko katsoa. Olin näet kuvitellut kuningattaren naiseksi... Jos ikinä lähden elokuvan/tv-sarjan kuvauksiin sisävessa-alueen ulkopuolelle, muistanen nyt ottaa mukaan sanomalehtiä ja kerroskattilan alaosan. Kirjassa kuvaillaan millaista oli tehdä elokuvaa 1950-luvun alussa afrikkalaisessa viidakossa Kongo-joen rannalla. Sitä ei helpottanut, että oli nainen ja muut oli miehiä. 

Nyt, Afrikkakuukautenani, eli syyskuussa, luin muutamia kirjoja lisää. 

Marjo Mäenpään Tulivuorikaupunki Kongossa on kertomus avustustyöstä Gomassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, missä kirjailija toimi ohjelmakoordinaattorina ja Kirkon Ulkomaanavun aluejohtajana. 

Kirja oli mielenkiintoinen, mutta minun makuuni liian vähän yksityiskohtia sisältävä. Olisin kaivannut enemmän arjen kuvailua ja vähemmän usein toistuvia lomaviikkoja. 

Tämän blogitekstin lähtökohtana oli tavoite lukea vihdoinkin Sami Sillanpään Keskellä virtaa Kongo, jossa Sillanpää kertoo matkastaan 1700 kilometriä alas Kongo-jokea syksyllä 2020. 

Kirjassa ei vain istuta proomussa tai veneissä, vaan kerrotaan myös Kongon historiaa ja tietysti nykypäivääkin. 

Kirjassa mainitaan myös Belgian Kongossa aikanaan työskennelleiden suomalaisten päiväkirjoja. Kiinnostaisi lukea, mutta niitä ei ole julkaistu. Olisikohan joku tutkinut niitä tarkemmin... Suomalaisia oli alueella ilmeisesti enemmän jokilaivojen kuskina, mutta aina joku osallistui myös kumipuuviljelmillä paikallisen väestön valvomiseen, mikä ei kivalta vaikuta nykyihmisen silmin, mutta kukapa nykyäänkään henkilökohtaiseen päiväkirjaan aina niin korrektisti kirjoittaa. Kirjassa mainitaan mm. sitaatti:

"Saivat maistaa persiissään virtahevon nahkaa." 

Tykästyin kirjan paikoitellen lyhyen toteaviin lausahduksiin:

"Täältä sekin lähti, Kongo-joelta" 

... todettiin hiv-tartunnoista. Hiv on siirtynyt apinasta ihmiseen luultavasti Kongo-joen liepeillä. Se ei ole tuore tapaus, sillä Hiv on löydetty jo 1959 talteen otetusta verinäytteestä. Vasta 1983 löydettiin Aids ja tauti tuli maailman tietoisuuteen. Onneksi sekin tauti on nykyään hieman vähemmän hengenvaarallinen. 

Aivan omaa luokkaansa lukukokemuksena oli Juha Vakkurin Leokongo : runoelma. Siinä eri tahot kertovat ajatuksiaan belgialaisesta Kongosta ja Stanleyn retkistä säemuodossa. Esimerkiksi saksalainen Otto von Bismarck kertoo:

"Huijari!
Leopold puhui Kongon Jokivarren heimokylistä 

itsenäisinä valtioina. 
Ne olivat yhtä itsenäisiä ja hyödyllisiä
kuin epäkunnossa oleva kivääri eteisen seinällä."

Tykästyin kirjan kieleen ja siihen, että ääneen pääsevät kaikki. Leopold. Stanley, heimopäälliköt, kantajat... Kannattaa lukea itse jos pitää säeromaaneista.

Se toinen Kongo on Kongon tasavalta (Google Mapsissa nimellä Kongo), on Kongon demokraattista tasavaltaa paljon  pienempi valtio, jolla on muutakin merenrantaa Atlantilla, kuin Kongo-joen suu. 

Kongon tasavaltaan sijoittuu aiemmin lukemistani kirjoista Alain Mabanckoun Pikku-Pippuri. Se on tarina siitä, kuinka orpokodin kasvatti kasvaa kaduilla aikuiseksi. Aina sanotaan, että ei nimi miestä pahenna, kun tarkoitetaan, että nimellä ei ole väliä, mutta veikkaanpa, että kirjan päähenkilön elämää muovasi paljonkin hänen ainutlaatuinen, pitkä nimensä sekä myöhemmin saatu lempinimi Pikku-Pippuri. Kirjan voi luokitella poliittiseksi satiiriksi. 

Nörttityttöjen lukumaraton 2019 suoritettu

Bongasin tammikuussa jostain kirjablogista Nörttityttöjen lukumaratonin ja laitoin oitis kalenteriin – helmikuulle – vaikka piti laittaa maaliskuun ensimmäiseen viikon

Siitä se sitten lähti

loppuun, jolloin se oli. Onneksi huomasin virheen pari päivää aiemmin, vaikka samapa se, milloin sitä kokeilee, pystyykö lukemaan 24 tuntia putkeen.

Ajatukseni oli, että kokeilisin nimenomaan koko 24 tunnin lukemista samoilla silmillä. 

Koska äänikirjat olivat sallittuja, onnistuisi päivälenkki, jääkaapilla käynti ja muut välttämättömyydet mainiosti ilman huonoa omatuntoa.

H-hetken lähestyessä minulle tarjoutui sunnuntaille mainio ulkoiluretki kavereiden kanssa, joten alkamisajankohtaa piti optimoida tarkkaan. Päätin aloittaa lauantai aamuna klo 3.15 ja aloitinkin. Luurit päähän ja aamutoimille. Useimmin olen siihen aikaan iltatoimilla kuin aamutoimilla, mutta samapa tuo.

Kun ensimmäinen varsinainen kirja, afrikkalaiseen saarivaltioon Sao Tomé ja Principeen sijoittuva Tarzanin hauta, oli luettu loppuun (oli aloittaessa kesken) oli aika syödä toinen aamupala. Toisen teoksen, chileläisen Kysymysten kirjan, jälkeen oli päivälenkin vuoro. Äänikirjana oli alkupuolella tanskalainen dekkari Metsästäjä joka vaihtui aamusella norjaiseen Minä matkustan yksin dekkariin.

Seuraavana oli vuorossa argentiinalaisen Hevosille kaikki niityt ovat rumpuja kirjan lopetteleminen. Se, kuten venezuelalainen Ilman aikomustakaan osua olivat niin ikään kesken olleita kirjoja. Lounaan jälkeen aloitin ensimmäisen uuden kirjan, kolumbialaisen Eläköön rumba!, ja vähältä piti, etten nukahtanut sen kanssa, mutta sinnittelin, ja sain kuin sainkin sen luettua loppuun. Ei ehkä ollut kirja minun makuuni se…

Luetut kirjat, lisäksi Minä matkustan yk

       Leipominen sunnuntaita varten ja eväiden teko jouduttivat äänikirjaa eteenpäin. Vielä maratonin lopuksi aloitin Kongon tasavallan tapahtumista kertovan Pikku pippurin, joka osoittautui päivän parhaaksi paperikirjaksi. Tosin Nerudan runot ja argentiinalaiset gregueriat olivat myös kovasti mieleeni.

       Leipomisen ja eväiden teon vuoksi äänikirjaan kului enemmän aikaa (10,33 h), mitä olin alun perin suunnitellut, mutta harmituksen korvasi kyllä riemuisa ulkoiluretki kavereiden kanssa. Hitaasta äänikirjasta huolimatta ehdin sivuiksi muunnettuna lukea yhteensä 1.044 sivua. Tavoitteeni oli jossain 1.100 sivun tienoilla, mutta ei tuokaan ensi kertalaiselta huono määrä ole.
       Kaiken kaikkiaan tämä oli kerrassaan mainio haaste. Vaikka olen aina lukenut kirjoja ja kuunnellut paljon äänikirjoja, en koskaan ole lukenut 24 tuntia putkeen. Mikä fiilis.

Näin se eteni minuutti minuutilta
3.15 Herätys, iPod päälle ja Jussi Adler-Olsenin Metsästäjä suoltamaan sanoja korville.
4.05 Aamutoimet tehty ja aloitin Ruusuvuoren Tarzanin haudan sivulta 168 (124 sivua)
6.15 Uusi kirja, Joe Clearyn kirjassa Ryöstö Vatikaanissa oli liian pientä tekstiä aamuyön tunneille (3 sivua)
6.20 Äänikirja korville ja toinen hobittien tapaan aamupala
7.20 Pablo Nerudan Kysymysten kirja oli seuraavana lukupinossa ja jatkoin sivulta 13 (66 sivua)
7.50 Äänikirja Björk Minä matkustan yksin.
8.05 Gomez de la Seran Hevosille kaikki niityt ovat rumpuja kirjaa jatkoin sivulta 60 (33 sivua)
9.05 Äänikirjan kanssa lenkille
11.35 Jälleen lukutuolissa ja kädessä Caderasin Ilman aikomustakaan osua jota jatkoin sivulta 48 (73 sivua)
12.20 Cecedon Eläköön Rumba! ensimmäiset sivut tuntui hyvältä, mutta sitten...
14.15 Äänikirja ja lounas
14.40 Eläköön Rumba! etenee, mutta tökkii, meinasin nukahtaa kun ei vaan kiinnosta, mutta jatkan sinnikkäästi
15.15 Äänikirjan kanssa pikku lenkki
17.45 Eläköön Rumba
18.55 Äänikirja ja leivontaa
21.55 Eläköön Rumba ei vieläkään ole lopussa (234 sivua)
23.15 Mabanckou Pikku Pippuri
00.15 Äänikirja ja eväiden teko & pakkaus
01.45 Pikku Pippuri (yhteensä 101 sivua)
3.00 Äänikirjan kanssa hammaspesulle ja sänkyä kohden
3.15 Se on täytetty!

Seuraavaa kertaa varten pitänee kerätä pinoon hieman mukaansa imevämpiä teoksia. Tämän 24 tuntisen kirjoista vain Pikku pippuri oli sellainen, jota luki suorastaan ahmimalla.

     Nyt sitten vaan etsimään uutta lukumaratonia.