Tammikuussa luetut kirjat

Uusi vuosi ja uudet haasteet. Tammikuu on perinteisesti kulunut arktisella alueella. Vuoden vaihtuessa jemmassa ei juuri ollut luettavaa siltä alueelta. Etukäteisoletus oli, että tammikuu on uusi, vireä alku ja luultavasti muitakin kirjoja löytyy, kuin yksi tätä varten säästelty kirja Huippuvuorilta. Loppujen lopuksi luin vain 6 kirjaa napapiirin yläpuolelta, syynä erityisesti viime vuoden överit, oli vaikea löytää uutta lukemista. No, olisin voinut lukea Islannista Raakelinkin, mutta ei tullut luettua.

Kuukauden saldona on peräti kaksi puuttuvaa maata! 

Selkeästi juhlan paikka. Pitkään hyllyä lämmittäneet Guinea-Bissau ja Eritrea on vihdoin luetut. Kiitos kevyen talviflunssan. Bonuksena tuli vielä Pohjois-Mariaanit, mikä ei ole itsenäinen valtio vaan Mikronesia alueella Oseaniassa oleva, Usalle kuuluva itsehallintoalue. Vähenevät vaan ei lopu nämä pienet, ei englanninkieliset valtiot, mistä käännetään vähän kirjoja ja vielä vähemmän suomeksi. 

**************

Aapeli Alapertin pitkä sota : pakinoita 1941-1944. Aapelin, Simo Puupponen (1915-1967) postuumisti 1986 ilmestynyt muistelmateos sota-ajoilta. Kirjassa on Aapelille tuttua rehevää sanailua joiden mietteet jäävät kuluttamaan mieltä. Esimerkiksi:

"kaikkihan räiskäleistä pitävät -Honolulusta Huippuvuorille..."

Jatkosodan aikaan Honolulu ja Huippuvuoret eivät varmastikaan olleet kaikille tuttuja, mutta toivat maailman vastakkaiset laidat hyvin mieleen. Jännä juttu, mutta en ole 25 vuoteen pitänyt plättejä mitenkään erikoisena... Mutta vohvelit... Pitänee paistaa niitä huomenna!

"Kevään merkki, sanoi savolaispoika, kun komppanian päällikön nenän päässä vesitipan näki." (24.1.) 🌟🌟🌟

Bagge Tapani (toim) Murhan sävel : 19 kertomusta rikoksesta ja musiikista. 19 kotimaista rikoskirjailijaa on kirjoittanut novellin jonka teemana on musiikki. Mukana on myös pari muusikkoa ja joitain ei niinkään tuttuja dekkaristeja. Osa kirjailijoista on nimekkäistä, osa hieman tuntemattomampia. Yleensä tykkään rikosnovelleista, vaikka novelli on minulle useimmiten liian lyhyt tarina. Nyt innostuin vain parista novellista enemmän. Eniten tykkäsin Pekka Salon Huilusta. Ilahduin kauan sitten unohtamastani sanasta 'seteliselkärankainen'. En muista kuulleeni sitä jälkeen 1990-luvun laman. Oli pakko tarkastaa milloin kirja on ilmestynyt, 2006 näkyy olevan. Yksittäiset novellit tietty voivat olla vanhempiakin. 

"Miten käy murhaajalta rock'n roll?"  (2.1.)

Bagge Tapani Tuhon torni. Selkokirja. Veijaritarina kirjailijasta ja sen naapurista. Naapurille sattuu ja tapahtuu ja kirjailijakin saa siitä osansa. Pitäähän naapuria auttaa keittiöremontissa.... Hämeenlinna, Riika

"Mietin, mitä ihmettä 

minä tein laivalla matkalla Riikaan.

Lähetin vaimolle viestin:

'Tutkin taustoja kirjassa varten.

Tulen huomenna.'  " (2.1.) 🌟🌟🌟

Buchholz Simone Hotelli Cartagena. Muutto Saksasta Kolumbiaan, bileet väärässä seurassa. 30 vuotta myöhemmin panttivankidraama. 

"Elämäni omalaatuisin pankkivankikaappari jo nyt." 

Tästä tulee oudoin lukukuukausi ikinä: joko lähes täydet tähdet tai likimain halu antaa pitkä miinus. Tämä kuuluu jälkimmäisiin. Tässä yhdistyy kolme minulle huonon dekkarin elementtiä: saksalainen kirjoittaja, tapahtumapaikkana Kolumbia ja lukija, joka vaatii 1.5 kertaisen nopeuden, jotta sen kestän. Mutta luettu on. (16.1.) 

Canales Díaz ja Guarnino Amarillo : Blacksad 5. Olis ehkä kannattanut alkaa osasta 1, sillä eläinhahmoja oli niin monta, mutta kannen keltainen auto kiinnitti huomion kirjastossa, joten aloitin tästä. Tämä ei kyllä jää viimeiseksi. Upeat kuvat, kivaa sanailua. Usa, Texas (6.1.) 🌟🌟🌟

Canales Díaz ja Guarnino Kun kaikki sortuu : toinen osaa Blacksad-sarja. Ei huono tämäkään. Rakennettiin siltaa. Mutta olisi ehkä kannattanut kirjastossa katsoa takakansitekstiä ja lainata myös eka osa. Flunssassa purin kirjapinoa, enkä varannut alkuosaa. Ehkä myöhemmin. Usa. (6.1.) 🌟🌟

Gulik Robert van (1910-1967) Yksi kaksi kolme kuolema. Rutto vainoaa aluetta, mutta se ei haittaa murhatutkimusta. Ei ehkä paras lukemani tuomari Dee kirja, mutta ihan ok. Tykkään tavasta, millä van Gulik kertoo Kiinan kulttuurista, johon on paneutunut kaukoidänvuosinaan. Kiina. 

5 siunausta: 

"Raha, korkea virka, pitkä ikä, hyvä terveys, paljon lapsia." (15.1.) 🌟

Gunnlaugr Käärmekielen saaga ja muita lyhytsaagoja. Kirjassa on neljä saagaa Islannista, joista yhtään en ollut kuullut aiemmmin. Tarinat kertovat1100-luvueta, saagana ne lienevät alkaneet 1200-luvulla, painettuna käsittääkseni 1775, suomeksi vasta 2005. (23.1.) 🌟🌟

Harper Jane Ulkopuoliset. Adam Falk sarjan 3 osa. Maalaisfestereilta on kadonnut vuotta aiemmin nainen,. Falk on lupautunut yhden vauvan kummiksi Falk. Ristiäiset siirtyvät katoamisen vuoksi seuraavaan vuoteen ja nyt Falk tutustuu uudestaan asiaan ollessaan ristiäisreissulla. Australia.

"Joku päätyy aina ennemmin tai myöhemmin itkemään vessassa." (16.1.) 🌟🌟🌟

Hewson David (1953-) 
Mysteerienhuvila. Pari roomalaista poliisia joutuvat pariksi, mutta kumpi vahtiikaan toista... Turistiargeologit löytävät ruumiin ja kohta kohta katoaa 16 vuotias tyttö... Mielenkiintoinen tarina Roomasta. Ihania muistoja tulvi monesta kirjan paikasta; sydämeni kotimaa, Italia. (25.1.) 🌟

Hulkkonen Mira Ilmasto-oivalluksia, Kuinka ihmismielen supervoimat valjastetaan planeetan parhaaksi. Ilmastolukupiirin kirjassa pohdittiin monelta kantilta miten ajatukset muokkaavat ilmastonmuutosta ja miten ajattelu ylipäätään toimii. Yhtenä keinona pohdittiin uusien sananparsien kehittämistä, erityisesti sellaisten, jotka päättyy riimeihin. Niistä puhuttiin oppimisen kannalta myös SuomiAreenalla reilu 5 vuotta sitten. 

"Pihveillä ja riisillä päästöjä riittää,

kaurasta ja linsseissä ilmasto kiittää." (28.1.) 🌟🌟

Jonasson Ragnar Tuhkayö. Kirjan kanssa tuli muisteltua kaaosta jonka Islantilainen tulivuori aiheutti koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Kirjassa ratkotaan murhaa Islannin pohjoisosassa. (19.1.) 

Juhani Risto Virta ottaa omansa. Mielessäni sijoitin kirjan Heinolaan, minne Juhani on haudattu. Pikku kaupunkia ei mainittu kirjassa, kuten ei myöskään Hotellikuolemassa, jonka olen lukenut aiemmin, yleensä kuvitteellisessa paikassa tapahtuvat kirjat eivät innosta.. Risto Juhani nimi on tuttu, hän on toiminut myös Porin teatterissa lavastajana. (29.1.) 🌟

Kellerman Jonathan Verkko. Pienellä saarella asuva lääkäri Pohjois-Mariaaneilta kutsuu psykologi-etsivän auttamaan arkistoinnissa ja kirjoittamaan yhteistä artikkelia. Mukaan lähtee vaimo ja koira. Edessä on kolme kuukautta paratiisisaarella. Jännityskirjassa tapahtuu murhiakin, mutta ne eivät ole poliisitutkinnan puolesta pääosassa. Jännitys löytyy jostain muualta. Loppu yllätti. Aika mielenkiintoisia ihmisiä oli tuolle Arukin saarelle kerääntynyt, kuten toimittaja Creedmankin: 

"Minä tarjoan, Creedman sanoi. En usein saa älylästä juttuseuraa. Ja tuo piskikin on ihan OK. Ei edes pissinyt päälleni." (5.1.) 🌟🌟

Khan Vaseem Kuolema koittaa keskiyöllä Persis Wadia ratkoo osa 1. Eletään vuoden 1949 viimeisen päivän iltaa. Intian ensimmäinen naispuolinen rikostutkija Persis Wadia kutsutaan tutkimaan murhaa Bombayssa. Englantilainen diplomaatti on kuollut. Scotland Yardin rikostutkija Archie Blackfinch osallistuu tutkimuksiin. Intia (10.1.) 🌟🌟🌟

Kipling Rudyard Kim kirjalla selätin tammikuun klassikon. Intia. (28.1.) 🌟🌟

Knuuttila Sanna-Leena Ne lensivät tästä yli. Kirjassa eletään talvisotaa. Hilkka ihastuu Veikkoon. Heidän tarinaansa käsitellään kahdessa seuraavassakin kirjassa. Tämän kirjan olen lukenut pari vuotta sitten, mutta halusin lukea sen uudestaan, kun löysin nuo kaksi muuta. Kauhajoki

"Minua jännitti.

Puristin sukkapuikkoja käsissäni

ja vilkaisin nopeasti Veikkola,

Veikko näytti komealta sotilaspuvussa.

Hän katsoi minuun ja hymyili."  (1.1.) 🌟🌟🌟

Knuuttila Sanna-Leena Minä odotan sinua. Selkokirja jatkaa siitä, mihin talvisodasta kertova Ne lensivät tästä yli -kirja jäi. Talvisota on päättynyt, Hilkka menee naimisiin Veikon kanssa ja sitten alkaa jatkosota. Kirjasta tuli mieleen anopin jatkosodan alusta kertoma tarina. Tulivat häävalokuvan otto tilaisuudesta Raumalta, kun kuulivat, että miehet kutsutaan rintamalle. Kauhajoki. 

"Rakas päiväkirja.

Paras lehmämme Heluna

kuoli eilen." (1.1.) 🌟🌟

Knuuttila Sanna-Leena Jäätyneet tiet. Selkokirja Lapin sodan evakkomatkasta karjan kanssa Lapista Kauhajoelle toi mieleen edesmenneen marttatuttavani muistot evakkomatkalta lehmien kanssa Karjalasta Poriin. Ei ollut onnen täyteinen se reissu. Alle rippikouluikäiset tytöt joutuivat nukkumaan ladoissa ja taivasalla, kun taloihin ei päästetty. Onneksi kuinkaan ei käynyt. 

"Elämä on kuin tie.

Se ei kulje aina pehmeää metsäpolkua.

Joskus se on jäätynyt ja kova." (1.1.) 🌟🌟🌟

Leinonen Anne Riimujen saari. Päähenkilö Kirsi eroaa, ottaa 2 viikon loman ja lähtee Pohjois-Norjaan Vuoreijaan johtavasta tiestä vasemmalle. Hän ajaa huonoa siltaa saarelle, missä on mökkejä. Paikka on niin pohjoisessa, minne pääsee, Seagransby taisi olla paikka, en löytänyt kartasta. Näyttää, että saarella ei ole muita. Yöllä myrsky vie sillan, aamulla Kirsi löytää loukkaantuneen miehen ja ompelee hänen haavansa kiinni. Hätäkeskus vastaa ensin, mutta toisella soitolla virkailija puhuu vitsistä ja lyö luurin korvaan. Voi jösses. Toinen ehtoo ja ollaan kuin kaniinit... Että tämmöinen jännityskirja... /fantasiakirja. (8.1.) Pitkästä aikaa iso ➖

Mattila Pirkko Perämeren Sofia. Kemiläisen, itsenäisen kauppiaan tarina. Sofia oli Mattilan isoäiti. Kirja on romaani, mutta historia ja sukuhistoria on totta. Mielenkiintoinen tarina, mutta olisin kaivannut hieman lisää yksityiskohtia arjesta. Kemi.

"Me lähdetään nyt ommaan kottiin." (12.1.) 🌟🌟

McCall-Smith Alexander (1948-) Laiskanlinnan laulu. Tässä kirjassa ei hoidella ulkopuolisen antamia tehtäviä, vaan autetaan huonekaluliikkeen omistajaa. Apuna häärii sympaattinen orpokodin johtajatar. Hänen kanssaan joisin mielelläni teetä ja maistelisin hedelmäkakkua. Botswana.

"Ei koskaan pitäisi lyödä kerään, ei etenkään ranskalaista pappia." (18.1.) 🌟🌟

Meresmaa J.S. Naakkamestari. Selkomukautettu kirja, eli kirja löytyy myös laajempana versiona. Tapahtumapaikkana Tampere vuoden 1900 tienoilla. Pääosassa on polion vaurioittanut Enni, joka on huutolaisena valimo-perheessä ja hioo ja viimeistelee koneenrattaita. Eräänä aamuna hän löytää siivestä loukkaantuneen naakan. Vähän harmittaa, että luin tämän selkomukautettuna. Pitempi tarina olisi ollut...pidempi, vaikka tämäkin oli tosi hyvä. Kirjalla on kaksi jatko-osaa, joten pitänee ottaa sarja käsittelyyn..

"Linnun luottamus oli niin liikuttavaa,

että kurkkuani kuristi." (2.1.) 🌟🌟🌟

Mustaluoto Seppo & Einarsdon Tjörvi Hylkeenmetsästäjä. Antti Suposta lähtee Islantiin avustamaan rikostutkija Reimaria murhatutkinnassa. Jotkut ovat verranneet tätä Rämön kirjoihin ja pitäneet huonompana. Jos itse lähtisin vertaamaan, niin sanoisin, että tämä saattaa viedä voiton, jos osia kertyy enemmän. Tykkäsin. Ja odotan innolla seuraavaa osaa. Islanti, Länsivuono (29.1.) 🌟🌟

Mäkinen Reima Mantšuria : Mannerheimin tulikaste sotapäiväkirjan sarjakuvasovitus. Kivasti piirretty, mutta minun silmilleni epämääräisillä fonteilla painettu paksu sarjakuvakirja, kertoi Mannerheimin sotatulikasteesta. Hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja yleni sodan jälkeen, anstioistaan, everstiksi. Kirjassa on paljon historiallisia yksityiskohtia. Kirja alkaa 1.11.1904 junamatkalta Venäjän itärajalle ja päättyy 31.3.1905. Nykyinen Kiina, silloinen Venäjä. (3.1.) 🌟🌟

Nore Aslak Pohjoisen perintö. Paluu Huippuvuorille, mistä luin sarjan ekan osan melkein päivälleen vuosi sitten. Ekassa osassa en innostunut Libanonista, tässä toisessa Libanon ei häirinnyt, mutta melkein kaikki muu kyllä. Tuskin luen kolmatta osaa, vaikka ensimmäinen oli niin lupaava. 

"On viikkoja jolloin tapahtuu vuosikymmenien edestä." (31.1.) 

Numminen Niina Branco Pelele : Vapaaehtoistyö tekijänä Guinea-Bissaussa. Kuuden kuukauden aikana ehtii jo kokemaan muutakin kuin uuden kulttuurin parhaat puolet. Numminen työskenteli pienessä ammattikoulussa ja opetteli paikallisen kielen. Näitä kirjoja lukiessa välillä harmittelen, että miksi en aikanaan innostunut koululla käyneiden lähetystyöntekijöiden kertomuksista ja lähtenyt itsekin. Aikamoista luovimista työ Afrikassa on ollut muidenkin mielestä. Erityisesti aikakäsitys on siellä ilmeisesti edelleen hyvin erilainen kuin meillä.  Guinea-Bissau  

"-Meidän piti lähteä valkoisten aikaan eli sovittuun aikaan, mutta kyllä tämä on mustien aika, naureskelin Betolle." (17.1.) 🌟🌟

Paulaharju Samuli (1875-1944) Tunturien yöpuolta : vanhoja tarinoita. Kirjassa on viisi eri kuvittajaa. Kummitustarinoita Lapin alueelta (Suomi, Norja). Osa oli sarjakuvaa, pari kuvitettua tarinaa. 

"Yhtäkkiä erämies tuntee, että joku nykäisee häntä jalasta. Hän säpsähtää ja tuiottaa pimeään, mutta ei näe ketään." (6.1.) 🌟🌟

Pokka Hannele Sau-Herra : kertomus Koiliskairasta. Olipa hyvin kerrottu tarina. Sau-Herran elämä oli mielenkiintoinen. Jäin miettimään, että nykyisin harvoin on sellaista kotiseutu rakkautta kuin kirjassa, mikä on sääli. Nykyään lähdetään isoon kaupunkiin opiskelemaan, totutaan siihen elämään eikä kukaan edes odota, että nuoret palaisivat kotikonnuilleen, vaikka töitä ehkä olisikin saatavilla. Muistelen, että Sau-Herra mainittiin syksyllä lukemassani kirjassa Raja-Joosepista. Savukoski. (6.1.) 🌟🌟🌟

Rogneby Jenny Leona : kortit on jaettu. Kirja oli hyvin kirjoitettu, viihdyin tekstin parissa, mutta se tarina... olisi pitänyt jo takakansitekstistä ymmärtää, että alaston ja verinen ekaluokkalainen pankkirosvona ei tiedä mitään hyvää. Itse tarinan olisin vielä kestänyt, mutta se Leona... Plussaa Maltasta. Skandi-dekkareiden ystäville tämä on varmasti uusi helmi, mutta kaltaiselleni, vähitellen enemmän ja enemmän CozyCrimeen kallistuvalle ei. Ruotsi. (2.1.)  

Sealy Allan (1951-) Hotelli Everest. Hotelli on ollut aikanaan kartano. Nyt sen omistaa 90-vuotias entinen vuorikiipeilijä, joka on majoittautunut huoneeseensa ja vaatii hoitoa. Hotellin ylläpidosta vastaa neljä nunnaa. Uusin niistä on Ritu, joka on tullut hoitamaan vuorikiipeilijää. Kirjassa tutustutaan tähän rappeutumaan hotelliin vuoden ajan. Ilmastointi, faksi, televisio jokaisessa huoneessa. Dekkarimaisia piirteitä tuo tullessaan uusnatsi Inge, joka etsii hotellin viereiselle hautausmaalle haudatun isoisänsä runoja, mutta katoaa. Kirjassa vilahtelee myös Nehru ja ruotsalaisia. Suomalaisetkin mainitaan. Kieli on runollisen lyhyttä. Paikoitellen jopa mielestäni töksähtelevää.Intia. Mutta kulttuuri pistää tästäkin ihanasti läpi: 

"Kutojalinnun pesä estää aaveita tulemasta ovelle." (19.1.) 🌟

Takala Tuija, Paimentyttö. Selkomukautettu, Enni Mustosen Idan suvusta kertovan sarjan ensimmäinen osa. Hyvä oli tämäkin, mutta alkuperäinen selvästi kokonaisempi tarina. Ihan hyvin mukautettu kuitenkin. Ja kaikki oleellinen oli mukana. Sipoo.

"Topeliukset lauloivat laulua, joka kertoi linnusta. Se oi vangittu häkkiin ja kaipasi kotiin. Kuulin sen keittiöön. Lauloin sitä yksin, kun tiskasin joulupöydän astiat.  

(3.1.) 🌟🌟

Taylor Elizabeth (1912-1975) Hyvien ihmisten hotelli. Ennen palvelutaloa voi asua vaikka hotellissa. Tässä hotellissa asuu sekä senioreita että matkailijoita. Hotelli preferoi jälkimmäistä, vaikka osa senioreita tuo lisää rahaa, kun juo baarissa sherryä joka ilta. Päähenkilö tulee hotelliin, koska mies on kuollut, eikä halua muuttaa lapsensa kotiin. Ainoa lapsenlapsi ei innostu kyläilemään, mutta sattuma tuo ystävän. Lontoo, Englanti. Taylor oli kirjalla Booker-palkintoehdokkaana 1971. Kirjasta on elokuva. 

"Kihti ei ole kuolemantauti." (24.1.) 🌟🌟

Theroux Paul (1941-) Suuri junamatka. Euroopan halki Turkkiin, Intia, Sri Lanka, Kaukoitä, Japani, Siperia. Neljä kuukautta junamatkalla. Yritin saada kirjan luettua viime vuonna, mutta jäi pari tuntia tälle vuodellekin. Odotin kirjalta paljon, paljon enemmän. Vähän jäi muuta käteen kuin ollappa rahaa niin vois lähteä reissuun... Jossain kohtaa P.T. sanoi jotenkin, että yksin pitkällä matkalla on vain omat ajatukset ja se panee mielikuvituksen liikkeelle. Mutta on matkailussa tietty myös se, että kun näkee erilaisia, on mistä ammentaa... vaikka matkakirjoja. Ja vaikka ihan kokonaista 208 kappaletta, mikä intialaiselle on hyvä numero. Olen säästellyt kirjaa olettaen että se on huikea, mutta olikin vain ihan ok. Nykyaikainen kuvitus ja YouTube/Insta videot, mistä seurata reissua olisi tehnyt kirjasta luettavamman, mutta niistä ei osattu edes haaveilla 1970-luvun alussa, jolloin matka tehtiin. Kirja on ilmestynyt englanniksi 1975 ja suomeksi pari vuotta myöhemmin. 

"Seuduille alkaa aina antaa anteeksi, kun jättää ne taakseen." (1.1.) 🌟

Virtanen Paavo Moskeijan varjossa. Eritrea. Toinen kokonaan uusi maa ja vasta on tammikuu... Flunssassa luen kirjoja ja torkun. Mielenkiintoista historiaa ajalta, jolloin Eritrea kuului Etiopiaan. Taas tuli mieleen, kuinka järjettömiä rajoja maiden välille on tehty tai jätetty tekemättä... Ja tehdään edelleen. Kirjan päähenkilö on nuori tytär, joka etsii uutta uskoa kristinuskosta, mutta myös hänen isänsä tunteista kerrotaan: 

"Tarkastellessaan asettaan hän ei matllanut olla hyppelehtimättä joitain nuoruudenaikaisia sotatanssin hyppyjä eikä kuvittelemasta nuoruudenaikaista käyrää miekkaa, joka nyt oli laitettu nahkatupppeen ja riippui toimettomana hänen huoneensa seinällä. Eivätpä näyttäneet hypyt enää sujuvan vanhuuden ja lihavuuden rasituksessa, joten hän luopui leikistä ja toisti vain hiljaa mielessään: - Onpa vielä jäljellä nuoruuden aikaiset sotatunteet, vaikka olenkin jo vanhuuden kynnyksellä." (18.1.) 🌟🌟

Tammikuussa luetut kirjat

Tammikuussa 2024 luetut kirjat 

54 kpl, uusia maita tuli Costa Rica. Luetuista mausta puuttuu viitisentoista. 

Aalto Ilari ja Helkala Elina Vuosi Keskiajan Suomessa: Kirjassa eletään vuotta 1480, aikaa, jolloin ikaalislaiset ensi-isäni aloittelivat eränkäyntiä Pohjois-Satakunnan asumattomilla erämailla. Melko tuttua oli sisältö itselleni, mutta paketti oli sujuva ja kiinnostava. Entuudestaan tiesin ohjeen, että kesällä kannattaa juoda viilentävää kaljaa, talvella lämmintä kaljaa. Uutta oli, että talvella papit seisoivat alttarilla karhuntaljan päällä joka eristi maan kylmyyttä pitkän toimituksen aikana. En myöskään ollut kuullut, että majavan virtsa auttoi synnytyksessä. Mitenkähän sitä käytettiin. (25.1.)

Amnell Anna Kyynärän mittainen tyttö. 1500-luvulla kyynärän mittaiset olivat painonsa arvosta kultaa. Tämä Lucia-tyttö ryöstettiin Suomesta Englantiin Elisabeth I hoviin. Kun matka on tehty, on hyvä todeta:

"Täällä kaikki oli niin kuin ennenkin, mutta minä olen muuttunut." 

Kirjaan näyttää olevan jatkoakin. (31.1.)

Arhippa, Pirkko, Katso koiraa syvälle korvaan, Naantali. Muistin heti alkusivuilla lukeneeni kirjan kauan sitten, mutta luin sen silti. Kirja on vuodelta 1997 ja Pia on päässyt työllisyystöihin kenneliin. Aikanaan oli helppo samaistua Pian työttömyysjaksoihin ja pätkätöihin. Olisi kiva kuulla, vieläkö Pia tekee niitä, vai saiko vihdoin vakituisen paikan ja vakaan elämän. Tässä kirjassa se on vielä kaukana. Itselleni kennelin olisi ollut kauhistus. 

" Koira on erittäin merkittävä osa meidän nykyistä yhteiskuntaamme. Kylmässä ja kovenevassa, keinotekoisessa maailmassamme se edustaa lämpöä ja aitoa pysyvyyttä. Avioliitot hajoavat, ihmissuhteet ovat hauraita, mutta koira on uskollinen, siihen voi luottaa." (6.1.)

Bruce, Leo, Murha kävelykadulla, Englanti. Eka kirja, mistä luen herrasmiesetsivä Carolus Deenestä. Huvittaa, kun niin monissa kirjan takakansiteksteissä kerrotaan kirjailijan olevan maansa parhaimpia. Kirja on vuodelta 1961, joten ehkei ole ihme, etten ole kuullut aiemmin. Ulkona oli pakkasta - 24° ja kirjassa myrskytuulta ennen joulua. 

"Kuolema laskee kylmän kätensä myös kuninkaan olkapäälle." (6.1.)

Doyle, Sir Arthur Conan, Der Gouverneur von St. Kitts, St. Kitts. Utrechtin rauhan, 1713, jälkeen monet sotilaat jäivät työttömiksi. Osa ryhtyi merirosvoiksi. Tuo aika vaati kauppalaivojen kapteeneilta paljon. Yksi heistä oli Jack Sparrow, joka oli lähdössä sokeri ja pippurilastissa St Kittsin satamasta Englantiin Morning Star -laivallaan.... Mutta kaikkihan Sparrown tuntee elokuvasta. Sitä en tiennyt, että tarina perustuu Doylen novelliin. 

"No niin!, huudahti kapteeni hieman hämmentyneenä: Olen tavallinen merimies, enkä tunne paljoakaan kuvernöörejä ja paronetteja ja heidän tapojaan. En muista, että olisin koskaan puhunut kenellekään. Mutta jos se on kuningas Yrjön palveluksessa, ja hän pyytää päästä Morning Starissa Lontooseen asti, teen mitä voin hänen hyväkseen." oma käännös (5.1.)

Eddings, David Velhojen taistelu, Belgarionin taru 3. Alornit saa Kiven takaisin.  (11.1.) 🌟

Eddings, David, Rivan kuningatar, Belgarionin taru 4. Melkein Rivan kuningatar toteuttaa oman osansa ennustuksesta. (12.1.) 🌟

Eddings, David, Kohtalon täyttymys, Belgarionin taru 5. Tarina päättyy. Sankari saa ikiaikaisen palkintonsa, puolison. (14.1.) 🌟

Haapavaara Heikki Koillisväylä. Suomalainen Monitoimijäänmurtaja Nordica ja Finlandia seilasivat Tyyneltämereltä Atlantille - Alaskasta. 

Heikki Haapavaara on itse todennut:

 "Aamulla herään ajatellen, että tänään on hyvä päivä valloittaa maailma."

Sillä asenteella hän lähti mukaan murtaja matkaan. 

Haapavaara Heikki Luoteisväylä. Suomalainen monitoimijäänmurtaja Nordica ja Finlandia seilasivat Datchharbourista Alaskasta ensi kertaa Kanadan kautta Pohjois-Eurooppaan kesällä 2015. Luoteisväylän löysi Armurdsen Gjøa-laivalla 1903-1906. Sitä kirjaa en lukenut, mutta Haapavaara kertoo matkasta mielenkiintoisen kuvauksen:

Hannula, Päivi, Väärän auton kyytiin, Suomi, eri kuntia. True crime -kirja kadonneista. Iso osa tarinoista oli pääosin tuttuja entuudestaan, mutta esim. Pia Ristikankareen tapauksen yhteydessä oli uutta perheen arkielämää käsittelevä osuus. Jokainen tapaus oli erilainen, joten kirjasta saa monipuolisen kuvan katoamisista, ellei ne ole entuudestaan tuttuja. 

"Ei tässä sitten mitään." sanoi Pia ja lähti ulos eikä koskaan palannut. (4.1.)

Indriðason Arnaldur  Hyytävä kylmyys. Tammikuun alussa oli kylmä, Islannissa on kylmä, mutta millaista kylmyytyä on kirjan hyytävä kylmyys. Poliisi kartoittaa itsekseen outojen katoamisten ja itsemurhien taustoja. (27.1.) 🌟

Irjala Auli. Meren selkä taittuu kertomuksia Kristiinan purjehdukselta 2001-2005. Kristiina oli ensimmäinen suomalainen huviveneen, joka rantautui Grönlantiin 2001. Kirjasta opin, että on yli 100 tapaa kääntää nurin mennyt kanootti. Kirjaa lukiessa muistan lukeneeni Irjalan blogia kun he olivat Tyynellä valtamerellä. Nytkin luin blogia samalla kun kirjaa, koska kirja tuntui liian suppealta. Ps. Tonga mainittu. (16.1.) Kirja+bloginyhdessä=🌟

Kallio, Aino Marjatta, Raimon tie Polvijärveltä Pomarkkuun, Pomarkku. Raimo Tanskanen oli lukiossa musiikinopettajana, mutta itse en musiikkia opiskellut. Omat kokemukset Tanskasen musiikista jäi vuotuiseen yhteiseen Hoosiannaan koulun aulassa. Muistan ihmetelleen tuolloin, miksi Hoosiannaa laulettiin adventtina. Nyt muistelmia lukiessa harmittelen, että olisi ollut hienoa oppia esperantoa tuolloin. Yllätyin sävellysten määrästä. 

"2. Saitko korvasi auki, mitä uinailet siellä, tokko kukunnan kaukaisen kuulit? 

Oli peipponen työs, metsäkirvinen myös, sinä kelloksi käkeä luulit."

 (Tanskasen keväisellä, lenkillä Pomarkussa syntyneen runon toinen säkeistö). Ihastuin runoon niin, että se jäi korvamadoksi. (6.1.)

Katajavuori Maria Valas lasimaljassa oli tammikuun kirja Marttojen lukupiirissä. Tästä tuli mieleen SuomiAreenan keskustelut. Vaikka SA keskustelujen sisältö lähtee joka vuosi alkeista ja on siksi aina jotenkin pintaraapaisu, niin sisältöä kuunnellessa tulee hyvä fiilis, mutta jälkeenpäin mitään ei tapahdu. Siltä tuntui tämäkin kirja. 

Itse aloin miettiä työmatkajuttuja, vaikka olen aina kieltäytynyt lentämästä, ellei ole todellakin pakko, mutta Katajavuori toteaa, että tutkijan on pakko lentää jotta kerää CV:tä ja pysyy verkostoissa sekä apurahageimeissä mukana. (17.1.)

Kiiskinen, Jyrki, Nenän edessä vuori. Runokirja.  Alussa toistava rakenne puhutteli, mutta loppua kohti ärsytti, vaikka periaatteessa tykkäsin. (5.1.)

Koivisto Aura, Mies ja merilehmä, luonnontutkija Stellerin kohtalokas merimatka. Mies ja merilehmä kertoo samaa tarinaa Alaskasta kuin Elolliset. 

Jälkimmäisestä tykkäsin enemmän, mutta hyvä oli tämäkin. Mutta vähänkö oli huono reissu 🙃:

"Revontulia näin yhden ainoan kerran."  (18.1.) 🌟🌟

Kontio Tomi, Angry Birds Lohikäärmeen vuosi. Hyvin toimi edelleen tämä 12 vuotta vanha kirja. (20.1.) 🌟

Kristensen Monica, Amundsenin viimeinen matka. 

Amundsenin lähti etsimään Huippuvuorille 1928 kadonnutta ilmalaiva Italiaa. Kun sen miehistö oli löytynyt, etsittiin Amundsenia, muttei löydetty. En tiennyt, että pohjoisnavalle lennettiin ilmalaivalla ja kun googletin 100 vuotta vanhat lentovene et oli nekin ihan uutta. (9.1.)🌟🌟

Lampedusa, Giuseppe Tomasi di Tiikerikissa, Sisilia, Italia. Selätetty klassikko (7.1.-29.1.) 🌟

Lang Maria Ei enää murhia! Täsmäkirja Ruotsista, jonka nimessä on muutakin kuin kirjaimia, että on vaikea löytää hakukoneella 🤔 Mutta Langit on aina hyviä. Tässä seikkaili Puck ja Einar ja Crister Wiik oli mukana, hänkin lomalla. 🌟 (27.1.)

Liuksiala, Antti, Vuoret meren takana, Merimatka Trømsasta Karhusaaren ohi Huippuvuorille. Kolme koululaista matkusti 3 viikoksi Huippuvuorelle 1958. Kirjan alussa maininta suomalaisista, jotka olivat käyneet Huippuvuorilla 1955. Pekka Virolaisen muistot tuolta reissulta olenkin lukenut aiemmin. 

"Kaikkialla minne silmä kantoi, oli vettä eri olomuodoissa... Virtaavan ja seisovan veden lisäksi näkyi kaikkialla kyseisen nesteen toista olomuotoa: jäätä." (4.1.) 🌟🌟

Louko Eeva Pakene ennen aamua. Parista edellisestä kirjasta tuttuja hahmoja matkustaa syksyiselle majakkasaarelle Bengtskärin, Kemiön saareen. Syysmyrsky saapuu, ja lisää jännitystä, jossa vilahtelee keltaisia takkeja ha punaisia pipoja. 🌟 (25.1.)

Lybeck, Sebastian, Latte-siili Lofooteilla, Lofootit, Norja. Kirjassa on eläinten ohella parantaja Kirivi-keiju, joka on hävinnyt. Lastenkirja, missä on lentävä Matto, ja opitaan, että yhteistyössä on voimaa.

"Kun minulla oli yskä, hän antoi minulle käenkaalitippoja, rouva teeri kertoi, ja paranin samantien." (4.1.)

Maltese Corto, Herra presidentin voodoo. Vähän oli pitkässä juoksussa tämän lukeminen. Tykkään näistä, mutta ei vaan tullut tätäkään aiemmin alettua. (24.1.) 🌟

Marklund Lisa Myrskyvuori. Ruotsalaisen Napapiiri-sarjan kolmas osa, Vikingin sukutarina. Tykkään sukujutuista, mutta nyt ei vaan imaissut mukaansa. Parani loppua kohti. Joko kirja tai mun fiilis. (25.1.)

MacLean Alistair, Loputon yö. englantilainen lentokone putoaa tutkimusaseman lähelle keskelle Grönlantia. Asemalla oleva lääkäri huomaa, että noin kolmannes lentokoneessa olleista oli surmattu. On pakko lähteä ihmisten ilmoille, vaikka on kylmä. (22.1.) 🌟🌟

Mäkelä Petri et.al. Arktisia kertomuksia. Huippuvuorilta Pohjoisnavalle ja muita kertomuksia. 

Kirjassa on koottuna lyhyitä muistelmia suomalaisten arktisista retkeilystä molemmilla napa-alueilla. Suomen Arktiseen klubiin kuuluu nykyisin yli 150 jäsentä. Jäseneksi voi yrittää, kun on ollut vähintään 2 viikon vaelluksella tundran yläpuolella tai etelämantereella. Klubi perustettiin 1983. Tarkoitus oli jakaa yhdistyksessä tietoa hiljaisesta tiedosta. Kertomukset ovat sangen lyhyitä pitkistä matkoista, eli pintapuolisia, mutta ummikolle hyvä katsaus monipuolisesti retkistä arktisille alueille. Tähtiä olisiropissut, jos tarinat olisivat olleet edes hiukan pidempiä, vaikka melkein puolet oli tuttuja. 

"Aloittakaa aina hyvässä säässä, huono tulee kyllä vastaan." (10.1.) 

Mäki Reijo Tolvana. Kelpo dekkari, ei missään nimessä Mäen huonoimpia, mutta minä tolvana luin tämän etsien joukkuelajin pelaamista. Aika niukasti jääkiekosta puhuttiin. Ajankohtainen kirja, ajatellen 2022 tapahtumia, vuodelta 2019. Mainittiinpa kirjassa myös pesäpallo!

" Maru huokaisi:

- Mä olen aina ollut tosi suuri metsän ystävä. Mänty hieno, kuusi bueno, haapakin kelpaa, mutta tämä Härkmeri on kyllä yhtä umpipuuta kuin Kankaanpään Maila." (27.1.)

Nelimaa Mikko Meidän kimppa kirjan on kirjoittanut ryhmä Porin Työväenopiston kirjallisuuspiirin opiskelijoita vuonna 1971. Kirja on Tammen kustantama nuorten kirja. Yksi kirjoittajista on porilainen elokuvamies Reijo Varpainen, johon itse tutustuin ensi kerran hänen ja kuvaamataidonopettajani vetämässä elokuvakerhossa 1980-luvulla. Kirjan teksti on yllättävän tuoretta edelleen, vaikka aika on vienyt hellahuoneet. Kännyköitä ei ole, mutta puhelimessakin tieto leviää:

"Reiskan äiti nousee joka aamu viideltä ylös. Mut se on kumma ettei se tee siitä numeroa. Se ei tee mistään numeroa. Jos mun äiti nousi joskus viideltä ylös niin se alkais kaikki puheli juttunsa viikkoja sillä että 'tiätsä mä nousin sillo ja sillo viideltä ylös'." (29.1.) 🌟

Nemo August, Lyra Carmen, Troyo Rafael Angel, Gagini Carlos , Conzález-Magón Manuel , Fernández-Guardian Ricardo, 7 mejores cuentos - Costa Rica. Costa Rica. Kun ei ole juuri valinnanvaraa maissa, otetaan mitä löydetään. Kelpo novelleja nämä oli. Ja kirjailijat asuvat kaikki Costa Ricassa. (1.1.)

Nore, Aslak, Meren hautausmaa, Hurtigruten-laivareitti, Lofootit, Norja, Höyrylaiva upposi Lofoottien lähellä. Yli 140 laivalla ollutta pystyttiin pelastamaan. Kirja olisi ollut selkeämpää ilman Lähi-Itää, eli jos olisi keskitytty vaan hylkyyn liittyviin asioihin. Tietty tämä on sarjan eka osa, ja Lähi-Itään päädyttäneen enemmän jatkossa. 

"Historia painoi häntä kuin ies." (3.1.) Ilman Lähi-Itää olisin antanut kolme tähteä. 🌟

Nutti, Ella-Maria, Pohjoisessa kahvi on juotu mustana, Jällivaara, Pohjois-Ruotsi . Kovasti kehuttu kirja ja mikä ettei, mutta ei minun genreä. Äidillä on tytölle tärkeää sanottavaa, mutta sen sanominen on vaikeaa. Kahvia kuluu. Mustana. Jaloissa pyörii koira, joka ei osaa pidättää pitkään. 

"Hän taipuu Angnetan tahtoon kuin olisi voista koko mies." (2.1.)

Piekkarin Eila Pako portin alta kirjassa hirvimiehet ampuu hirven, joka kellistyy naisen ruumiin päälle Hollolassa. Elon ihanat naapurit, jotka elävät TrueCrimellä, palaavat asumaan kylälle. Kristiina Elo sarjan 3.osa.

"– Näetkö?

 – Ei voi olla näkemättä.

Kaatuneen eläimen alta pilkisti jalka, naisen jalka, hoikka ja siro, vaaleanruskean sukan verhoama, housunlahje oli noussut ylös. Kenkä oli pudonnut viereen." (25.1.) 🌟

Pirkola Matti Tämä on viimeinen yösi. Komisario tulee Turun junalla lomailemaan viikoksi sukulaisiin, on talovahtina ja hoitaa koiraa, jonka nimi on Kissa. Kirjasampo kertoi, että ollaan Satakunnassa, mutta kirjan mukaan ollaan kuitenkin Salon seudulla. Baarin jukeboxi soittaa Pekka Himankaa.

"Olo oli kuin supikoiran aivastus." Välillä dekkari on sanojen ilotulitusta, mutta juonessa pysytään. 

"Sinä olisit ollut upea jossain Aarne Tarkaksen filmissä yhdessä Uljas Kandolinin kanssa kirjoittamassa raporttia kaksisormijärjestelmällä yksi sormi kummaltakin. 

–Mikä olisi niin mielenkiintoista, että saisi sinut liikkeelle? 

–Esimerkiksi Marlene Dietrich vuolemassa makkaratikkuja osuuskaupan portailla tai vaikkapa Kalevi Sorsa lausumassa flaaminkielistä käännöstä Kotkan ruususta. Tai Jukka Kajava naamioituneena Kyllikki Virolaiseksi ostamassa lihapiirakkaa kahdella nakilla kioskilla. 

–Sinä olet hullu! " (30.1.)

Pirttimaa, Tuomo, Hete, Itä-Lappi, Suomi. Kaksi lukijaa kirjassa, silti alussa hieman sekava ennen kuin pääsi juonesta kiinni niin että toivoin että lukijoita olisi ollut enemmänkin. Sen jälkeen, kun pääsin alkuun, en malttanutkaan taukoa pidellä. Lestadiolaisuuden ääri-ilmiöitä, hyvin käärityssä paketissa. (1.1.)

Pohjanen, Bengt, Jopparikuninkaan poika, Pajala, Ruotsi. 1950-luvun lapsuusmuistelmia meänmaalla. Bengt syntyi jatkosodan aikaan 1944. Lapsuusmuistot perustuvat suvun muistiinpanoihin. Pohjainen on meänkielen puolestapuhuja ja on kirjoittanut osan teoksistaan meän kielellä. Tässä kirjassa on meänkieltä jonkin verran. Mielenkiintoinen elämäntarina. (1.1.) 🌟

Rafaelsen, Ellinoor, Katja Huippuvuorilla, Huippuvuoret. Katja lensi saarelle Norjan mantereelta. Ensimmäinen lukemani Katja-dekkari. Ohuehko, mutta mielenkiintoinen vähästä sivumäärästä huolimatta. Lukenen muutkin Katja-kirjat.  (5.1.) 🌟🌟

Rafaelsen Ellinor Katja tuntureilla. Aika saman tyylinen tarina tämä oli kuin Katjan Norjan kesäkin. Kirjat ei ole lempeää Viisikko-tasoa, vaan Katja kohtaa väkivaltaa ja käy lähellä kuolemaa. 

"Katjan mieleen muistui eräs toinen samanlainen tilanne, johon hän oli joutunut kesällä Tromsassa. Mutta silloin hän oli ollut yksin, nyt sentään Ajax oli hänen kanssaan. Ajax alkoi haukkua vimmatusti." (30.1.)

Refaelsen Ellinor Katja Norjan kesässä. Edellinen lukemani Katja kirja oli Huippuvuorelta. Siitä tykkäsin. Tämä kirja oli selkeästi nuoremmille suunnattu, mutta ei nyt kovin huono. 

"Se ei huku, joka on määrätty hirtettäväksi." (30.1.)

Ramsey Henrik, Nordenskiöld - merenkulkija. Suomalainen, venäläisten Ruotsiin karkoittama tutkimusmatkailija löysi Koillisväylän 1878-1879 moottorilaiva Vegalla, jossa oli myös purjeet. (20.1.)

Sairanen Petter Naali kulki tundran halki. Nenetsi kulki Tanskan kautta Grönlantiin ja takaisin ja takaisin ja takaisin. Kuten kirjailija itse ehkä kirjoittaisi. Tekstin kerrotaan olevan runollista, mutta ei puhutellut, puhutellut minua. Mutta pääsin pois Grönlannista, ja se oli pääasia. 

"Edessä näkyy Tanskan rannikko niin kuin horisonttiin olisi noussut helmi yö. Vene näyttää suuremmalta kuin rannikon kaukainen hahmo. Aurinko on pienempi kuin purje, niin kuin purje olisi suurinta maailmassa. 

Edessä taas on rantaa. Tuuli kääntyy styyrpuurin puolelle. Se tuulee edelleen takaa ja pullistaa purjeita. Puoli päivää, niin olemme kotisatamassa. Miten ommella purjehdus, että se saataisiin syntymään uudelleen ja olisi taas olemassa. Matkalla loppuu tuuli ja viriää uudelleen." (24.1.)

Sandberg, Riikka Ørja, Norjan rannikko, Lofooteilta koilliseen. Ei mennyt hyvin norjalaisillakaan naisilla ja pikkulapsilla sodan jälkeen. Nykyajassa esitetään elokuvaa ja kuunnellaan 1940-1950-luvulla äänitettyjä muistoja. Tältä kirjalta odotin paljon, sain hieman vähemmän. Näin lehtijutun joskus siitä, kun kirjailija oli pienessä mökissä kirjoittamassa saarella. (2.1.)

Sarkkinen Esko, Lumi. Huippuvuoret. Sarkkinen lensi Huippuvuorilla Helsingistä niin ikään Karhusaaren ohi. Sarkkinen kuvailee lumen ja valon maalaamista ja muistelee samalla menneitä. 

"Pitääkö käydä kaukana, että oppii näkemään lähelle, mutta kuinka kaukana?" (7.1.) 🌟

Shakespeare, William, Loppiaisaatto, Illuvia, nykyinen Albania. Luulin etten ollut lukenut, mutta olinhan mä jo 1980-luvulla.

"Tekisin pajumajan portillenne, kutsuisin armaintani, joka asuu täällä. Tekisin lauluja torjutusta rakkaudesta ja laulaisin niitä ääneen joka yö. Huutaisin nimeänne kaikuville vuorille ja itse kaiutar minulle vastaisi: Oi Vivian."(5.1.)

Skeslien Charles Janet  Kirjasto Pariisin sydämessä. Odliella on unelmatyö Ranskassa Pariisin amerikkalaisessa kirjastossa (se täytti 100 v 2020 ja sitten tulee sota ja natsit marssivat Pariisiin. Mitä Odilelle ja kirjastolle käy ja miten hän on päätynyt Lilyn naspuriksi 1983 Montanaan? 

"Olin kuullut keltaisista tähdistä, mutta tämä oli ensimmäinen, jonka näin."  Toisaalta: 

"Kengät kuluvat, mutta hatut eivät." sanottiin muotilehdessä sodan aikana. (31.1.)

Tästä alkaa tie : Barentsin alueen antologia. Kirjailijoita neljästä valtiosta ja alueiden kymmenellä kielellä mm. meänkielellä ja vepsäksi. Lyhyitä tarinoita ja runoja. En yleensä ihastu novellien lukemiseen koska ne on liian lyhyitä, mutta tykkäsin näistä. En nyt ihan kaikista, mutta melkein kaikista. 

"Punainen on elämän ja kotilieden väri. Vaaleanpunaiset pilkut siinä on järviä ja jokia, vettä. Keltainen hyvä ja ilahduttaa silmää, kuin auringonsäde tunkeutuisi raosta. Kuvion täydentää valkoinen väri kuin timantti, siinä paitsi toteutuu koivut ja kuuset." Elviira Gartne (26.1.)

Thórarinsson Arní Ylitse muiden - rikosromaani kirjassa perustetaan sanomalehden toimistoa Pohjois-Islantiin. Toimittaja kirjoittaa juttuja ja tutkii samalla outoja kuolemia. Tämä taisi olla ensimmäinen islantilaisen kirjailijan kirja, josta tykkäsin. (22.1.) 🌟🌟

Tikkanen Märta Suurpyytäjä. Kertoja matkustaa Grönlantiin kertomaan kirjoistaan. Sivuteemana rakkaus. 

Kirjassa opitaan paljon grönlantilaisesta kulttuurista. (15.1.)

Toshikazu Kawaguchi Ennen kuin kahvi jäähtyy näkyy olevan Booktok suosikki Japanista, joka vihdoin ilmestyi myös suomeksi. Funiculì Funiculà -kahvilassa kerrotaan olevan tuoli, jossa voi matkata menneisyyteen. Kirjassa kerrotaan neljä tarinaa tuolissa istumisesta. Sääntöjä on monia. Tässä tärkeimmät:

"1. Menneisyydessä voi tavata vain henkilöitä, jotka ovat joskus käyneet kyseisessä kahvilassa.

2. Nykyhetki ei muutu, vaikka menneisyyteen palattuaan kuinka ponnistelisi.

3. Mikäli tuolilla istutaan jo: tuolille voi istua vasta, kun edellinen henkilö on noussut paikalta.

4. Menneisyyteen palattuaan tuolilta ei voi siirtyä.

5. Menneisyydessä voi viipyä vain sen ajan, joka kuppiin kaadetulla kahvilla kestää jäähtyä."

Säännöistä huolimatta jotain tapahtuu silti. (26.1.) 🌟🌟

Tuomola Olavi  Konsuli Hallan murhaa oli selvittelemässä kaupungin nimismies, tuomari Korpela, ja kirjan kertoja. Paikkakuntaa ei ole mainittu, mutta kyseessä on pienehkö kaupunki, jonka elämää leimaa tehdaa. Järvi on lähettyvillä ja rautatie kulkee kahteen suuntaan. Tällainen paikkakunta voisi olla esimerkiksi Nokia tai Forssa, jossa tosin rautatie kulkee vain Jokioisten suuntaan. Kolmikko kerää faktoja, joista osa sekoittaa ajatuksia. 

"Jättiläishongallakin saattaa olla laho sydän, Korpela virkkoi hiljaisesti, —mutta sitä ei huomata, ennen kuin puu on kaatunut." (29.1.)

Uusma Bea Naparetki Minun rakkaustarinani. Uusma ihastuu 1897 tapahtuneeseen kuumailmapallolento-tarinaan niin, että päättää tutkia sen pohjamutia myöten Huippuvuorilla. Mielestäni hän löytää loogisen ratkaisun sille, mitä ruotsalaiselle miehistölle samppanjapulloineen kaikkineen tapahtuu (no oli niillä mukana myös 3 rekeä ja kangasvene railojen ylitykseen).🌟🌟🌟 (17.1.)

Virtanen Rauha S.  Seljan Tuli ja Lumi. Kitja on sarjan kuudes ja viimeinen. Chileen muuttanut seljalaisen sukua ja heitä sekä seljalaisten tuttavia on Suomessa paossa syyskuun 1973 vallankaappauksen jälkeen. 

"Intiaanien eivät hermostu. Intiaanit eivät ole heikkoja." -mantra auttoi Suomessa elämiseen sopeutumisessa. (29.1.)

Vuorenmaa Petri, Grönlanti pohjoiseen : yli suuren jään. Petrit Vuorenmaa ja Mäkelä ovat hiihdelleet aiemminkin jäällä. Tällä kertaa mentiin pidemmän kaavan mukaan Grönlanti etelästä Narsarsuaqista pohjoiseen kesällä 2008. (15.1.)

*. *. *. *. *

Ps. Tähdet on vähän hetken lapsia. Melkein kaikista tykkäsin, sillä huonoja kirjoja tulee aloitettua harvoin, vaikka bloigia varten tulee kerättyä lukupinoon monta kirjaa pelkän nimen perusteella. 

Hellehelpotusta ja pakkasmyötätuntoa Huippuvuorilta

Kun tammikuun alkupuolella pakkanen hipoi 30 astetta, aloin muistella Huippuvuoria. Porin Päivämartat olivat kutsuneet kesällä 2022 Kyrösfäärin kaukokartoituksen apulaisprofessori (associate) Eero Rinteen kertomaan elämästä ja sulavista jäätiköistä Huippuvuorilla. Tuolloin takana oli 10 yli 30 asteen päivää ja reilu tusina hellepäiviä, kroppa huutelee apua ja sielu kaipaa viileämpää säätä. Kun menee riittävästi pohjoiseen, niin viileääkin ilmaa tulee vastaan. Hetkeksi tunsin viilennystä. Tammikuun alun pakkasissa tarvittiin enemmänkin vertaismyötätuntoa. 

Luin muutama vuosi sitten Pekka Virolaisen matkakirjan hänen Huippuvuori-risteilyltään 1950-luvulta, taisi olla vuodelta 1956. Retki vaikutti kiehtovalta. Huippuvuoret  : matkapäiväkirja on nopeasti luettu. Sen sivut on painettu matkakirjoituskoneen näköisellä Courier-fontilla ja kuvia on vain muutama kymmenen, sillä filmi oli 1950-luvulla kallista ja sen hankkiminenkin taisi jäädä Norjaan. 

Tuo kirja tuli mieleen nyt, kun luin Antti Liuksialan Vuoret meren takana. Kirja kertoo kuinka Liuksiala lähti kahden toverinsa kanssa koulun kesälomalla luontokerhon (tutkimus)retkelle Huippuvuorille 1958. 

Retki oli nuorille miehille hyvin varusteltu seikkailu, mutta kieltämättä tuli mieleen, että aika huimapäitä pojat kyllä olivat. Retki tehtiin 'sinne ja samaa tietä takaisin' -tavalla. Vaikka retkestä oli vuosikymmeniä, niin jännitin, onnistuuko paluumatka ja ehtivätkö pojat käyttämään paluulippunsa, kun paluuseen ei varattu ylimääräisiä päiviä. Vähän tuurillakin ehtivät. 

Kirjassa mainitaan, että kovin monta suomalaista ryhmää siellä ei ollut vielä käynyt, ja että he ainakin olivat nuorimmat. Ilmeisesti Pekka Virolaisen ja hänen toverinsa retki oli nuorten miesten tiedossa. Virolainen kuitenkin kävi maissa vain ohjatusti ja kuvista päätellen muistaakseni enemmänkin popliinitakissa muiden turistien kanssa. Nuoret sen sijaan olivat varustautuneet vaeltamaan jäätiköllä. 

Huimia reissuja molemmat. Etenkin 1950-luvulla.

Huippuvuorelainen Eero Rinne kertoi mielenkiintoisella tavalla elämästä ja työstään Huippuvuorilla yliopiston opettajana ja tutkijana.

Monta uutta asiaa opin. Esimerkiksi sen, että Huippuvuoret on asuinpaikkana tarkoitettu vain työtätekeville ja terveille. Sosiaaliturvaa ei ole. Pieni sairaala on, mutta laajempi sairaanhoito hoidetaan mantereella. Eläkeläisiä ja työttömiä saarilla ei ole, ellei ole omaa paksua lompakkoa, ja jos joku kuolee, ruumis on vietävä pois, sillä jäähän ei haudata ketään. 

Eläminen saarella on kallista, koska kaikki myytävät tuotteet ehkä kalaa ja riistaa lukuunottamatta tuodaan mantereelta. Rinne kertoi, että pussi salaattia maksaa viisi euroa ja pullo viskiä 35 euroa. 

Asukasmäärää ajatellen ei ole ihme, että tuotevalikoima ruokakaupassa ei ole kovin laaja, sillä Huippuvuorten väkiluku on Satakuntaan verrattuna Köyliön luokkaa, tai jonkin verran enemmän kuin Karviassa. Kaikkea ei saa heti, vaan pitää tilata.

Saarella asuu reilu 2600 ihmistä, joista 80% on ollut norjalaisia, muut kansainvälisiä tutkijoita ja venäläisiä työläisiä, kuten kaivosmiehiä. Saaren ainoan kaupungin, Lonhyeabyenin väkiluku on noin 2500, joten lähes kaikki asuvat samassa kaupungissa. Sen kokoisessa yhteisössä lähes kaikki oppivat tuntemaan toisensa. 

Pääkaupungin ohella asuttuja on Barentsburg ja Ny-Ålesund sekä venäläisten Pyramiden, hylätty kaivoskaupunki, Sves suljettu kaivos ja

K jossa on hylätty tutkimusasema. 

Näistä itse haluaisin nähdä etenkin Pyramiden, jossa on Murmanskista tuotu nurmikko keskusaukiolla. Sen alla on  lämmitysputket, joten näky lienee eksoottinen. Pyramiden on myös paras paikka nähdä jääkarhuja.

Jokainen Huippuvuorille asettuva joutuu osallistumaan koulutukseen, jossa opetetaan oikea pukeutuminen, jääkarhuilta suojautuminen jne.

Kaupungin ulkopuolella olet omillasi, joten mukana täytyy olla valopistooli, isokalibetinen kivääri, lisäksi myrskysuoja,  kuumaa juomaa ja ruokaa. Kivääriä pitää osata käyttää riittävän hyvin. Esimerkiksi yliopistolla kaikki opettajat ja oppilaat opetetaan ampumaan karhuja. Testissä pitää saada 25 metrin matkalta 4 osumaa 30 sekunnissa. Jääkarhut ovat nopeita. 

Jääkarhut ovat hyvin uteliaita, ja kiinnostuvat kaikesta uudesta. Joskus jääkarhu voi tepastella myös kaupungissa. Karhuja ei kuitenkaan saa ampua kuin viimeisenä keinona, sillä ne on rauhoitettuja. 

Aurinko nousee 15. helmikuuta ja laskee 25. lokakuuta, joten kaamos on pitkä. Myös yötön yö on pitkä, noin 4 kk. Joskus voi nähdä revontulet päivälläkin. 

Suurimmat vaarat Huippuvuorilla ovat pakkanen (usein -30° tai enemmän), jääkarhut, lumivyöryt (jäätikkö on pakkautunutta lunta ja se valuu alamäkeen), railot, ekinokokki (jota kaikkialla kulkevat naalit levittää) ja onnettomuudet, jotka usein johtuvat aseista, moottorikelkoista (polttoaine loppuu tai kelkka rikkuu) tai äkillisistä sään muutoksista. 

Esitelmä oli mielenkiintoinen, mutta kirjoittaminen jäi kesken ja unohtui helteiden helpotettua. Niinpä jatkoin kirjoittamista vasta nyt, tammikuussa 2024. 

Ellinoor Rafaelsenin, Katja Huippuvuorilla - dekkarissa tutustutaan jollain tapaa useampiin edellä mainittuihin ongelmiin ikään kuin käytännössä. 

Katja lensi saarelle Norjan mantereelta saatuaan kuukauden pestin filmiryhmän apulaiseksi. Kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan, mutta Katjalla kuuluu olevan aiempaa kokemusta murhien selvittelyssä. 

Tämä oli ensimmäinen lukemani Katja-dekkari. Ohuehko, mutta sangen mielenkiintoinen vähästä sivumäärästä huolimatta. Lukenen muutkin Katja-kirjat, jotka kaikki näkyvät tapahtuvan eri paikoissa. 

"Yksi mies ei kuulemma halunnut ampua jääkarhuja ja otti siksi ulos lähtiessä mukaansa sateenvarjon, sanoi Oskari. Kuvaaja kysyi, luuliko se, että karhu sylkäisisi sen päälle vai pelkäsikö se, että täällä tulisi vastaan laama. Ei, se luuli, että voisi säikyttää karhun juoksemalla sitä kohti avaamalla ja sulkemalla sateenvarjoa." 

Kirjan loppuratkaisu yllätti ainakin minut. 

Taidemaalari Esko Sarkkisen Lumi. Kirjassa muistellaan matkaa Huippuvuorille. Sarkkinen kuvailee lumen ja valon maalaamista ja muistelee samalla menneitä. Alkuun oli hankalaa, kun täytyi maalata lähinnä residenssissä, tai kerjätä muilta kyytiä, mutta sitten hän keksii, miten saada moottorikelkan käyttöönsä, ja myöhemmin vielä miten saa siihen polttoainetta, jolloin hän pääsee (livahtamaan) yksin maalaamaan minne haluaa. Ongelmiakin siitä tulee. 

Olisipa kiva nähdä teokset livenä. 

Bea Uusma, Naparetki, minun rakkaustarinani on kirja, jossa selvitetään mielestäni perinpohjaisesti, mitä tapahtui kolmelle miehelle, jotka lähtivät kuumailmapallolla vuonna 1897.

Miehet lähtivät iloisella mielellä Danskøyan saaren tuntumasta Huippuvuorten länsiosaata käymään pikaisesti pohjoisnavalla, minne aiottiin pudottaa poijun käynnin muistoksi. Mukana oli paremmat kuteet ja shampanjaa juhlia varten, sitten kun olisi laskeuduttu Alaskaan tai Venäjälle. Onneksi mukaan otettiin myös säilykkeitä, korppuja, 3 rekeä, koottava kangasvene, pyssyjä ja muuta tarviketta yhteensä nelisensataa kiloa. 

"Ja sitten Andréen ääni katkaisee hiljaisuuden: Köydet irti! Mutta kun köydet isketään poikki, pallo ei nouse ilmaan lainkaan niin kuin on suunniteltu. Sen sijaan kova tuuli nappaa sen ja paiskaa ilmapallotalon ainoaa pystyssä olevaa seinää päin. Pallo törmää rajusti kulmahirteen ennen kuin se viimein nousee kohti taivasta. Andréen suusta kuullaan viimeiseksi sanat: Mikä helvetti se oli?

Heti kun pallo pääsee irti lankkuseinästä ja liitelee salmen ylle, tuuli tarttuu purjeisiin. Pallo pyörii oman akselinsa ympäri ja syöksyy äkillisesti kohti merenpintaa. Paniikissa retkikunnan jäsenet alkavat leikata irti hiekkasäkkejä, joiden pitäisi toimia painolastina. Samalla tapahtuu jotain, mitä kukaan ei ollut osannut laskea kirjoituspöydän ääressä: laahausköydet, jotka on levitetty rannalle, kiertyvät kaikki samaan suuntaan. Ne ruuvautuvat irti omilta kierteiltään, ja kun pallo liukuu yli veden, köydet ovat irronneet ja jäävät rannalle lojumaan."

Lähtö epäonnistui, mutta päätettiin jatkaa silti, vaikka huonon lähdön vuoksi menetettiin laahusköysien pudotttua ohjauskyky ja painolastia niin, että pallo nousi liian korkealle, mikä tarkoitti lyhyempää lentomatkaa. Pallo putosi ahtojäihin jättimäiselle jäälautalle. 

Ilmeisesti varusteet olivat likimain riittävät, vaikkakin epäkäytännölliset, sillä miesten päiväkirjoissa puhutaan kylmyydestä, mutta ei paleltumisvammoista. 

Miehistö veti rekeä perässään ja taivalsi löytäen vihdoin Valkosaaren, joka sijaitsi vajaa 500 km päähän koiliseen lähtöpaikasta. Seuraavat saaret olisivat kuuluneet Venäjälle. 

Siihen päättyi miesten taru. Ruumiit löydettiin vasta 33 vuotta myöhemmin. Bea Uusma on selvittänyt mitä olisi voinut tapahtua ja ainakin itse uskon niin käyneen. 

Jäätikkö suojasi hyvin miesten leiriä, sillä jopa heidän ottamat valokuvat saatiin kehitettyä ja päiväkirjoistakin oli säilynyt suurin osa lukukelpoisena. 

Monica Kristensen, Amundsenin viimeinen matka. Amundsenin lähti etsimään Huippuvuorille kadonnutta ilmalaiva Italiaa. Niin kuin monesta vastaavasta kirjasta olen lukenut: ei olisi kannattanut lähteä kun kaikki varustelu ei ollut sujunut täydellisesti. 

Kun ilmalaiva Italian miehistöstä oli pelastettu ne, jotka jäivät henkiin, etsittiin Amundsenia ja joitain muita etsijäryhmiä. 

Kirjassa mainittu suomalainenkin retkikunta löysi yhden koiravaljakolla eksyneen alppijääkärin. Amundsenia ei löydetty. 

Kirjailija on kerännyt TrueCrime -tyyppisesti asiakirjoista mainintoja ja johtopäätökset on luettavissa kirjasta. Ilmalaivan ja samalla Amundsenin lentoveneen miehistöä etsittiin myöhemminkin. 

"Albertinin retkikunta ehti kesän 1929 aikana tarkastaa peräti 65 varikkoa. Vaatimattomalla jäämeren paatilla yllettiin huikeaan suoritukseen. Runsaassa yhdeksässä kuukaudessa taittui hurjat 10.000 kilometriä Huippuvuorten ympärillä ja Barentsin merellä." 🌟🌟

Amundsenia enemmän itseäni kiehtoisi Ilmalaiva Italia ja sen edeltäjä ilmalaiva Norja, joka lensi pohjoisnavan yli muutama vuosi aiemmin Amundsenin johdolla. Onneksi kirjassa kerrotaankin paljon ilmalaivan etsinnästä. 

Arto Meller on kirjoittanut tuosta ilmalaiva Italiasta runon, joka alkaa:

"Jääkää hyvästi, rakkaat, 

kenraali Nobile ilmalaivallaan

purjehtii kimmeltävään kuolemaan... 

se joka matkalle lähtiessään tietäö

minne päätyy, on siellä jo."...

Arto Meller, Ilmalaiva 'Italia' runokirjasta.

Paukkupakkasten häiritessä ulkoilua luin siis 5 uutta kirjaa Huippuvuorilta. Ei huono. 

Mainittakoon lopuksi pari teosta, jossa tehdään tutkimusta muuallakin

Pari vuotta sitten kävin Huippuvuorilla Jessica Haapkylän ja Villejuhani Sutisen kirjojen kanssa. Haapkylän kirja oli Meren tarina - Meribiologin tutkimusmatka Arktikselle ja Sutisen kirja Arktis-likaista lunta. Molemmat kertova kirjoissaan tunnelmia useammasta eri kohteesta. Myös Huippuvuorilta, missä tehdään arktista tutkimusta monilta tieteenaloilta. 

PS: Edit 19.6.24 Luettujen tiedostoa penkoessani huomasin, että olen antanut täydet pisteet Sigri Sandbergin kirjalle Pimeys. Koska tuskin tulee ihan heti luettua pinoa kirjoja Huippuvuorista, lisää tämän tähän. Kirjassa yhdistyy kirjailijan omat kokemukset pimeyden haastamisesta ja itävaltalaisen Cristiana Ritterin kokemukset vuodelta 1932 jolloin hän vietti talven Huippuvuorten pimeydessä, osin yksin, sillä mies oli välillä retkikuntansa kanssa tekemässä tutkimusta. Mielenkiintoinen kirja, jota voin suositella näiden muiden ohella.  

Karhunainen ja pimeys saavat sydämen lyömään nopeammin

Etsiskelin viilentävää lukemista elokuiselle hellejaksolle, kun säätiedotus lupaili kuumaa, ja kyllähän sitä saatiinkin. Outo sattuma toi eteeni kaksi kirjaa, jotka olivat mielestäni hyvin paljon samaa tyyliä, kuin aiemmin lukemani suosikkini, jolle annoin aikanaan viisi tähteä, enemmänkin olisi voinut antaa.

Ensimmäiseen viilentävään kokemukseen ajauduin sattumalta. Suoratoistopalvelussani on reilu 450 kirjaa jotka tahtoisin lukea heti. Viime aikaisella lukutahdillani siihen menisi vuosi, mutta käytännössä aina tulee uusia kirjoja.

Viimeaikoina olen etsinyt luettavaa ottamalla listani esiin, pistämällä silmät kiinni, viipottamalla sormia muutamia kertoja ja odottanut oletetun ruudunvierimisen pysähtymistä. Sitten tökkäisy ruudulle ja silmät auki. Olen antanut itselleni luvan fuskata 2 kirjaa molempiin suuntiin, että ei tarvitsisi esimerkiksi lukea juhannusviikolla joulukirja, ellei tahdo.

Nyt sormeni alapuolelta löytyi Sigri Sandbergin Pimeys - tähtiä, pelkoa ja viisi yötä yksin tunturissa. Se oli päätynyt lukulistalleni Huippuvuorten takia mutta unohtunut kun Huippuvuoret oli ajankohtainen. 

Sinne siis. Luulisi että siellä ja norjalaisella tunturilla olisi riittävän viileää.

Norjalainen Sigri lähtee tunturiin voittamaan pimeän pelkoaan ja kertoo pimeydestä ja sen pelosta peilaten kertomustaan itävaltalaisen Christiane Ritterin kokemuksiin. Vuonna 1934 hän matkusti metsästäjämiehensä houkuttelemana Huippuvuorilla asumaan pieneen metsästysmajan, missä hän joutui olemaan osan aikaa yksin. 

Kirja on lajityyppinä itsensäkehittämisopas, mutta Ritterin suomentamattoman tarinan kertominen siinä sivussa sai minut viihtymään tiiviisti kirjan parissa. 

Kun kirja oli luettu, etsin uutta viilentävää luettavaa 'nämä kirjat voisivat myös kiinnostaa sinua' -listalta. Sen toiseksi viimeisenä oli Karolina Ramqvistin  Karhunainen. 

Luin viime vuonna bulgarialaisista karhunkesyttäjistä ja mieli laukkasi oitis siihen suuntaan. Mutta ei. Tämä karhunainen oli ollut aatelinen ja hänet hylättiin laivalla sattuneen skandaalin vuoksi 1542 vuonna kesken tutkimusmatkan Pohjois-Atlannilla olevalle saarelle. 

Samalla, kun Karolina kertoo Marquerite de La Rocquen tarinan, hän kertoo kirjoittamisprosessistaan, omista tutkimusmatkoistaan Marqueriten jäljillä, sekä naisen elämästä ja selviytymisestä ennen ja nyt. 

Kirja oli sen verran kiehtova, että elokuinen, porilainen hellepäivä meni kepeästi ohi, vaikka 31.7° lämpö saa normaalisti minut paniikkiin. Pohjoisella Atlantilla on kylmää, vaikka se kuinka sijaitsisi Ranskan kanssa samalla etäisyydellä Pohjoisnavasta. 

Hieno tarina, ja lukijanakin oli yksi harvoista naislukijoista, joiden ääni sopii korvilleni, eli Krista Putkonen-Örn. 

Kun olin kuunnellut kirjaa jonkin aikaa, tajusin, miksi tämän ja edellisen kirjan tyyli tuntui niin innostavalta. Syynä oli se, että kirjan tyyli toi mieleeni Mia Kankimäen kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Kirjan tyyli sai pari, kolme vuotta sitten pääni liitelemään pilvissä pari päivää. Tai ehkä kolme. Tai neljä.... 

Kirjassa Mia jättää työnsä ja lähtee etsimään 1000 vuotta sitten elänyt tänään hovinaista, joka yllä mainittujen kirjallisten muusien tapaan oli myös kirjailija. Sei Shōnagonin Tyynynaluskirjaa ilmestymistä suomeksi olen odottanut jo kaksi tammikuuta. Toivottavasti ensi tammikuu tuo mukanaan  hänen 1000 vuotta vanhat hovielämän kuvaukset ja listat. 

Nämä kolme täysin erilaista kirjaa muuttuivat siis kesän kuumuudessa mielessäni samankaltaisiksi. Luultavasti kirjailijat eivät tunne toisiaan ja jonkinasteinen samavireisyys on pelkkää sattumaa, mutta itselleni se oli oivallinen sattumus elokuun kuumimpiin päiviin. 

Risteilyllä turvallisesti kotisoffalla

Merirosvolaiva risteilee Gdranskista Sopotiin,
tuolla olisi ollut kiva palata pois Sopotista.

Viime viikkoina on ollut sen verran tuulista ilmaa, että on tullut useammankin kerran todettua, että onneksi en juuri harrasta syysristeilyjä.

Eipä silti, näin korona-vuonna tuskin tuli lähdettyä risteilylle, vaikka ilmat suosisivat. Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin tunnustaa, että kesällä Riikan risteily hieman houkutteli. Mielessä on vielä edellinen kunnon Itämeren risteily (Ruotsin ja Tallinnan matkoja en laske) ikuisuus sitten, jolloin kävimme Visbyssä 1991 juhannuksena, ja ellei lasketa sitä, että ruokailun kanssa oli silloinkin turhan kiire, niin reissu oli todella kiva.

Tässä onkin hyvä syy poimia viime kuukausina luettujen kirjojen pinosta kaikki risteilykirjat ja vetää yhteenveto.

Kesäisellä parvekkeella aloitin pari vuotta sitten lukemaan Wilbur Smithin Vaaran vesillä toimintathilleriä. Sen kanssa kävi juuri niin kuin ajattelin, kesken jäi, kun maailma, eli tässä tapauksessa lukemattomat vähemmän toimintathillerimäiset dekkarit veivät voiton. Kesällä sain näemmä luettua 2/3 kirjasta.

Ajattelin, että nyt voisi olla lopun vuoro. Alkuun oli pakko selata kirjan alkuosaa, vaikka juoni olikin pääpiirteittäin mielessä. Lähinnä mietin, missä maassa tässä seikkailtiin. Kirja on edelleen kesken, mutta tulee kahlattua jossain välissä loppuun, näin ainakin luulen. Kirjan risteilijä on huippuluokan laiva, joka on yhden perheen omistuksessa ja löytynee nykyisin meren pohjasta.

Törmäsin lukiessani niin mielenkiintoiseen kalalajiin, että piti googlettaa. Suomenkielistä vastinetta en löytänyt, mutta törmäsin toiseen lajiin, joka nimen perusteella oli lähellä kirjasta bongaamaan, merten hienoimmiksi ruokakaloiksi esiteltyä kapinrihmanilkkaa.

Aikaahan siinä meni, ja piti käydä ostamassa perunoita ja muita tykötarpeitakin, kun punarihmanilkka (eli meriankerias) sana ohjasi Carlos-kokin ruokasivuille, jossa näyttää olevan hyviä perunaruokaohjeita espanjankieliseltä alueelta.

Pohjanmaalla tuli joskus jääkarhu vastaan. 
Tämä on jonkun ravintolan ikkunan alta, mutta 
lähiseudulla oli myös Arktinen museo Nanoq 
mistä löytyy naparetkeltä kerättyjä esineitä
Nanoq tarkoittaa grönlanniksi jääkarhua.

Perunoista tulikin mieleeni jollain tapaa kivan arkinen risteily, nimittäin Pekka Virolaisen kirjan Huippuvuorilla : matkapäiväkirja. Tuore ei ollut sekään kirja. Matka oli tehty jo 1950-luvulla ja kirjakin julkaistu 2007. 

Tuo risteily pisti miettimään, että kumpa olisi tullut aikaan otettua valokuvia Kehitysalue I-II automatkalta, niin siitä saisi vastaavanlaisen kirjan. Muistiinpanot on onneksi hyvät. Reitin voisi tietysti kiertää uudestaan ja ottaa puuttuneet valokuvat nyt. Pitänee pistää harkintaan. Georeissuilla on tullut ajeltua hulluimpiakin reittejä. Kesällä laskin, että tuolla reissulla kuntia, jossa käveltiin, oli kolmisen kymmentä. Kaikkea sitä tulee mieleenkin laskea... (korona-breikki kevät/alkukesä ja vähän virikkeitä, oletan).

Viimeksi risteilyistä kirjoittaessani taisin kirjoittaa

Parhautta Itämerellä: Tallinnan joulumarkkinat

Sariolan Kohtalokkaasta Itämerenmatka, jossa käydään maissa ainakin Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. 

Tanskasta pääsee risteilylle myös Englantiin. Lone Theilsin kirja Kohtalokas risteily kertoo rikoksesta joka tapahtui kyseisellä laivamatkalla. Lone Theilsin kirjoissa taitaa parissa muussakin olla puhetta tuosta laivareitistä, jos oikein muistan. Theilsin kirjasarjasta olen tykännyt, vaikka minusta kirjan päähenkilö ajautuu turhan usein tieten tahtoen tai hyvinkin ajattelemattomasti vaaroihin, joita itse pyrkisin välttämään. Siinä on samaa vähän noloakin itsevarmuutta, mitä Eppu Nuotion Salmessa. 

Näiden lisäksi olen seilannut Tapio Lehtisen matkassa Yksin seitsemällä merellä. Hurjanlainen reissu se oli. 

Kirjan tapahtumista muistan lukeneeni aikanaan lehdistä siitä, kuinka veneen pohjaan laitettiin vääränlaiset myrkkymaalit ja veneen pohjaan kertyi sulavaa menoa paljon haittaava eliöstökerros. Toivottavasti samoin ei käy pari päivää sitten maapallon ympäri purjehdukselle lähteneelle Ari Huuselalle, jonka reissu käsittääkseni alkoi tuulisissa merkeissä. 

En ole koskaan ollut muussa purjeveneessä kuin kalajaasi Ihanassa ja sekin reissu tehtiin uhkaavan ukkosen vuoksi moottorin avulla ilman purjeita. Tuosta reissusta taitaa olla reilu 8 vuotta.