Tämän viikon agendalla oli kirjoittaa Uuno Kailaan tuotannosta, joten kirjoitetaan nyt sitten tänään. Runopäivänä.
Sain hiljattain luettua Marija Vanttin kirjoittaman kirjan Älä koske perhosen siipiin - Uuno Kailaan elämä ja kuolema.
Kirja innoitti kävelemään oman runohyllyni äärelle ja tarttumaan pitkästä aikaa Kailaan runoihin.
Kahlasin kaiken löytämäni läpi, ja ihmettelin, kuinka silmät pysähtyivät vuosikymmenten takaisiin tuttuihin runoihin, kuten Pallokentällä ja Lapsen kehto (Paljain jaloin), teininä runovihkooni kirjaamaani Pieneen syntiseen lauluun (Runoja) tai vaihtoehtoisesti hurmeen täytteisiin säkeisiin kuten Nuoren Hjalmarin loppusäkeistöön:
Taattoni tappelumiekan
Vyölleni vyöttävä oon.
Voittajaks jään tahi jossakin
Hiekan hurmeeni punertakoon.
(Tuli ja tähkäpää)
Ukraina tuntuu olevan mielessä taustalla kaiken aikaa, ja silmät tarttuvat sotaan, vaikka sydän kaipaisi lämpöä.
Jopa tuttu Poikani runo vie ajatukset Ukrainaan, missä jo kymmeniä vauvoja odottaa isiään ja tulevia äitejään hakemaan pois länteen, minne heidät on tuotettu (onpa kylmästi sanottu, mutta mitä muutakaan se on kuin tuottamista), ja lisää syntyy koko ajan. (Lisää asiasta esim. Sofi Oksasen Koirapuistossa).
Toisaalta Uuno Kailas ei profiloitunut aikanaan niinkään lempeän rakkauden airueena. Kun hän puhui rakkaudesta, oli usein seurana tuska tai riittämättömyys. Se kumpusi varmasti omasta elämästä.
Tänä päivänä on vaikea ajatella, millaista peittelyä tunne-elämältä vaati, kun ei saanut rakastaa ketä halusi vaan täytyi pelätä koko ajan myös kiinni jäämistä ja rangaistusta.
Marija Vantti on löytänyt kirjaansa samaa kuin Kailaan runoissa, tunnelmaa, mistä olen tyytyväinen, vaikka odotinkin elämäkerralliselta kirjalta enemmän yksityiskohtia runoilijan elämästä.
Älä koske perhosen siipiin onkin mielestäni luettavissa elämäkerrallisen romaanin sijaan enemmänkin kuin Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin - kirjaa (Japanista). Molemmissa kerrotaan päähenkilön elämästä paljon, mutta samalla kerrotaan paljon myös kirjailijan elämästä. Siinä valossa katsoen suosittelen molempia kirjoja.
Kailas ei ollut pelkästään runoilija. Lyhyen elämänsä aikana hän kirjoitti myös novelleja ja mm. tarinan Alladinista, jonka luin vuosi-pari sitten.
Tämä päivä oli maailman runouden päivä, mutta nyt ei irronnut kuin suomalaista runoutta. Joku muu päivä sitten kansainvälisemmin.
Maailman runoutta sekin on.
* * *
Kirjat löysin kirjastosta tai omasta hyllystä.
Vinkinä vielä, että Yle Areenasta löytyy muuten runojakin. Esimerkiksi Uuno Kailaan tuotannosta siellä on useampikin runo ja tarina. Harvemmin runoutta tulee sieltä etsittyä.
EDIT olin näemmä noteerannut päivän 2011 vuonna, jolloin blogin nimi oli vielä Julian kamari. Siellä näkyy olevan enemmän päivän taustoista.
