Syyria. Ensimmäisenä tulee mieleen hiekan väriset rakennukset ja muuan Syyrian maaherra, Publius Sulpicius Quirinius, joka suomalaisittain tunnettiin aiemmin Kyrenius nimellä. Tunnistan myös lipun ja tiedän kouluajoilta Damaskoksen - ja tietysti jollain tasolla tältä vuosituhannelta Aleppon Syyriaa koskeneen sodan, joka toi pakolaisia myös Eurooppaan.
Aleppo (Halab) on vanha kaupunki, se on yksi pisimpään asutettuna yhteen mittaan ollut kaupunki. Kun keisari Augustus lähetti Quiriniuksen Syyriaan, Aleppo oli ollut kaupunkina jo pitkään. Asutettuna tuo alue lienee ollut yli 13.000 vuotta.
 |
| Argeologinen kuva: Dabbas/ Unsplash |
Syyrian sisällissota alkoi 2011. Vuonna 2012 taistelut alkoivat todenteolla myös Aleppossa.
Aleppossa asui ennen Arabikevättä (12/2010-12/2012) yli 2,1 miljoonaa asukasta ja se oli Syyrian isoin kaupunki. Heidän joukossaan oli myös muutama kirjatuttavani: CP-vammainen, pyörätuolissa istuva Nujeen, mehiläistarhuri Nuri puolisoineen ja jalkapalloa rakastava pikkutyttö Daria perheineen.
Nujeen Mustafan ja Christina Lambin kirja Nujeen: Pyörätuolilla Syyrian sodasta Eurooppaan on paljon puhuva kertomus Nujeenin rankasta matkasta pyörätuolilla siskonsa avustamana Syyriasta Saksaan. Nujeen on matkalle lähteissä 16-vuotias ja on opiskellut englantia kotonaan amerikkalaisia televisiosarjoja katselemalla. Kirjassa kuvaillaan hyvin matkan tekoa, mutta matka oli pitkä ja sen varrelle osui varmasti paljon enemmänkin mitä kirjassa kerrottiin.
Christy Lefteri Aleppon mehiläistarhuri oli surullinen, mutta hyvin kiehtova kirja. En tiedä mitä odotin, mutta sain paljon enemmän. Kirja kertoo pariskunnasta joka pitkän harkinnan jälkeen lähtee Alepposta kohti Eurooppaa. Pariskunta päätyy Brittein saarille, missä asuu jo miehen sukulainen, jonka kanssa mies on hoitanut mehiläisiä Aleppossa. Siinä välissä selviää vaikka mitä.
Mikael Bergstrandin Kolmella jaollinen mies -kirjassa tapasin pienen tytön, Dalian, joka oli hyvä pelaamaan jalkapalloa ja puhui kuin papupata. Rohkeakin hän oli, mutta paljon menettänyt. Tyttö on tullut Alepposta pakolaiseksi Ruotsiin syyrialaisen perheensä mukana. Dalia on 11-vuotias ja hän ystävystyy noin 60-vuotiaan, ontuvan miehen kanssa, jolla on pakko-oireita. Paljon ehtii tapahtua kirjan aikana, kun tarinaa käydään läpi useamman henkilön näkökulmista. Hyvä kirja Bergstrandilta tämäkin, filmikin on taas kuulemma teon alla.
Aleppo ja sen lähitienoot ovat täynnä vanhaa historiaa ja alue on kiinnostanut argeologeja. Esimerkiksi Agatha Christie vietti ennen toista maailmansotaa paljon aikaa Syyriassa puolisonsa ollessa kaivauksilla. Christie asusti sekä kaivauksilla että hotellissa. Esimerkiksi Idän pikajunan arvoituksen Christie kirjoitti Aleppossa, hotelli Baronissa asuen. Kirja julkaistiin 1934. Vanha nostaliginen hotelli selvisi ilmeisesti osin vahingoittuneena, Aleppon pommituksissa, jotka tuhosivat paljon paikallista historiaa. Kansainvälisistä lehtijutuista päätellen hotelli ei tule enää koskaan entiseen loistoonsa, ei ainakaan sen koko ajan omistaneena suvun toimesta.
Idän pikajunan arvoitus ei kerro Syyriasta, mutta kirjassa Hänet täytyy tappaa Poirot ratkaisee murhan joka tapahtuu argeologisilla kaivauksilla Jordaniassa alueella, joka silloin sijaitsi Syyriassa. Kirjassa ollaan myös kaivauksilla, missä Christienkin jonkin verran työskenteli miehensä tutkimusryhmän apuna. Jostain mieleeni on jäänyt, kuinka kaivauksille haettiin ruokatäydennyksiä Alepposta ja joku kerta oli tuotu juustoja, jotka sitten oli jätetty sitten kypsymään lisää ja loppujen lopuksi haju oli ollut sanoinkuvaamaton. Se oli aikaan ennen kylmähuoneita aavikolla.
Aleppo oli ennen Arabikevättä Syyrian isoin kaupunki, jonka väkiluku oli yli 2 miljoonaa asukasta. Siitä huolimatta on vaikeaa ajatella, että kaupungin isoin, katettu basaarialue oli käsittämättömät yli 10 kilometriä. Suomessa pääkaupunkiseudulla asuu 1,2 miljoonaa asukasta, mutta tuskin sieltä löytyy 5 kilometriä katettua yhtenäistä kauppatilaa. Olen itse käynyt basaarissa Istanbulissa ja mietiskelen tässä, kuinka paljon tuollaisessa 10 kilometrin basaarisokkelossa mahtaisi eksyä, kun Istanbulissakin tuntui, että pää menee sekaisin monissa käännöksissä. Enää tuota ei Aleppossa pääse kokeilemaan, sillä lähes koko basaari tuhoutui tulipalossa 2012.
On vaikea kuvitella, että kaikki se rakennettaisiin uudestaan kun samoin tein voi tehdä moderneja lasiseinäisiä pilvenpiirtäjäostoskeskuksia sitten kun jälleenrakennuksen aika on. Se on urullista. Olen lukenut varmaan lähemmäs sata kirjaa, joissa kerrotaan Syyrian, Egyptin, Algerian ym. muinaisesta loistosta ja niiden kiehtovista nähtävyyksistä siirtomaavallan aikaan. Siirtomaavalta ei ole milloinkaan hyvä asia, mutta jotenkin olisin suonut, että myös paikalliset voisivat edelleen kokea sen ajan parhaat puolet, kuten vuosituhantisen historian.
Vielätulee mieleen yksi kirja, jossa puhutaan myös Alepposta, nimittäin Jussi Aro kirja Pyhissä maissa ja pahoissa. Kirja on kirjoitettu 1975, ja matkat tehty pääosin 1960-luvulla, joten Aron muistelmat ovat siis tuoreemmat, mitä Agatha Christien kertomukset kuukausistaan Syyriassa.
Kirjassa Jussi Aro matkustaa autolla Damaskoksesta Aleppoon. Siellä hän nauhoitti syyrialaisten puhetta ja hänet ryöstettiin. Ryöstön selvittely vei muutaman päivän, mutta hän sai rahat takaisin ja palasi Damaskokseen. Kirjassa seikkaillaan useammassa valtiossa ja paikkakunnilla, Aleppon osuus on aika pieni, mutta jollain tapaa hyvin kuvaileva.
Jälleen löytyi kohde, jossa olisi ollut kiva käydä silloin kun se oli entisellään. Asua hotellissa, missä monet julkkikset asuivat aikanaan pitkiäkin aikoja. Kirjoittaa blogia, shoppailla basaarissa mausteita ja kankaita, maistella herkkuja tai vaikka vain Nujeenin tapaan olla ystävien seurassa ja katsella sateliittikanavilta saippuaopperoita.
* * *
Kirjat oli lainattuja. Eikä kukaan muukaan sponsoroinut kirjoittamistani.
