Ahti Karjalainen sanoi aikoinaan suuren viisauden tulevaisuuden ennustamisesta:
Ennustaminen on vaikeaa,
erityisesti tulevaisuuden ennustaminen.
Monet ovat ennustamista kokeilleet. Itsellänikin on kristallipallo, mutta en kyllä rohkene sitä käyttää. Globaalisti tutuimmat ennustukset löytynevät Ilmestyskirjasta ja Nostradamuksen ennustuksista. Myös Mayat ennustivat osuvasti.
Kirjailijat ovat ennustaneet omissa teoksissaan kaikenlaista. Kun paljon kirjoittaa ja ennustaa, aina joku osuu kohdalleenkin.
Leonardo da Vinci ja Jules Verne tunnetaan ennustuksista, jotka usein ovat osuneet kohdilleen. Vai onko niin, että luovan persoonan näkemystä on helppo alkaa jalostaa tuotteeksi? Itseään toteuttava ennustus oli syy, miksi itse aikanaan lopetin povaamisen kaveripiirissä. - Jotkut ihmiset alkavat helposti toteuttaa ennustuksia.
Nostradamuksen ennustuksen yksi säkeistö on ajateltu kohdistuvan Suomeen.
"Vuonna 1999 ja seitsemän kuukautta,
Taivaalta tulee suuri ja pelottava Kuningas.
Herättääkseen henkiin suuren Angolmoisin Kuninkaan.
Ennen ja jälkeen Mars hallitsee onnekkaasti."
Suomi oli EU:n puheenjohtaja nimenomaan loppuvuonna 1999, eli seitsemännen kuukauden alusta vuoden loppuun. Mikä lienee se Angolmoisin kuningas, joka silloin heräsi. Jos herääminen tarkoittaa syntymää, kuningas on nyt aikuisiässä ja aloittaa toimintansa. Joissain tässä mainituissa kirjoissa tuo salaperäinen Kuningas saattaisi hyvinkin olla jo vallassa.
Kuten sanottu, kirjailijat ovat kirjoissaan ennustelleet asioita aiemminkin. Tämä on katsaus kotimaisten kirjailijoiden viimeaikaisiin tulevaisuuden kuviin. Niitä varjostaa ilmastonmuutos, ääri-ilmiöt ja virukset.
Erilaiset taudit, erityisesti karanneet virukset ovat olleet monien kirjojen lähtökohtana aiemminkin, mutta näinä korona-breikkailuaikoina viruksista on haettu innostusta useammassakin kirjassa.
Mauri Paasilinnan Pedon aika -kirjan lähtökohta on kutkuttava. Koronapandemia on selätetty. Ryhmä suomalaisia aikuisia on lähdössä vaeltamaan hiljaisuuden vaellukselle Saariselän tienoille itärajan tuntumaan. Juuri kun porukka on lähdössä lähes kännyköiden kantaman ulkopuolelle, kuullaan tieto, että terroristit ovat surmanneet Yhdysvaltojen presidentin ja iskun takana ei tällä kertaa ole Lähi-Itä vaan Pohjois-Korea. Eikä tässä vielä kaikki. Samaan aikaan Yhdysvalloissa alkaa levitä virus, jonka rinnalla koronapandemia on pieni ongelma kuin hyttysen pisto.
 |
| Teemestarin kirjasta on ilmestynyt myös selkokirja. |
Tämä ei ollut ensimmäinen Paasilinnan veljesten kirjoittama kirja, josta pidin, tuskin viimeinenkään, sillä Mauri on vielä nuori mies, ja tämän kirjan perusteella suorastaan iskussa.
Pandemian jälkimainingeista kertoo myös Harri V. Hietikon Pandemian jälkeen. Tämäkin pandemia on ollut tappavampi mitä korona konsanaan. Se on saanut ison osan maasta autioksi, mutta esimerkiksi Turussa, Hämeessä ja Kajaanissa on asutuskeskittymiä. Ihmisiä on niin vähän, että vaihdantatalous on merkittävämpää kuin raha ja jos koneita on, niin bensa on kallista ja lähes mahdotonta hankkia. Kirjan voisi lukea myös pandemian jälkisen ajan matkakirjana, sillä maisemista matkan varrella luodaan uskottavaa kuvaa.
Vähemmistöoikeuksien näkökulmasta ennustelee Suomen tulevaisuutta' Mikko-Pekka Heikkinen kirjassaan Terveisiä Kutturasta. Maa on jakautunut rikkaaseen etelään ja köyhään pohjoiseen. Yhtäkkiä saamelaiset eivät enää tyydy siihen, mitä Helsinki päättää, vaan haluavat olla enemmän mukana vallan kahvassa. Pohjois-Suomi julistautuu itsenäiseksi ja alkaa sisällissota. Toisin kuin muissa tämän postauksen kirjoissa, tässä kirjassa kukkii myös romantiikka.
Jos on Heikkisen mielestä pohjoinen köyhä ja etelä rikas, niin Antti Tuomaisen Parantaja-kirjassa on päin vastoin. Tuomainen luo silmiemme eteen Suomen, jonka keskiössä on epäonnistunut maahan muuttopolitiikka ja vähän ilmastomuutoskin. Helsinki tulvii sekä vettä että pakolaisia eikä kukaan kynnelle kykenevä jää Helsinkiin, jos on varaa muuttaa Lappiin. Varoja siihen tosiaan tarvitaan, sillä junalippu pohjoiseen maksaa maltaita. Kirja on jännitysromaani, mutta itse luin sitä enemmänkin ennustuskirjan näkökulmasta.
Maahanmuuttopolitiikka ja erityisesti Suomi suomalaisille ajatusten pohjalta on Tero Somppi kirjoittanut kirjan Leijonan varjo. Jos Tuomaisen kirjassa Helsinki tulvi pakolaisia, niin Somppin kirjassa Helsingissä ei ole heitä yhtään ja ylipäättään ulkomaalaistaustaisia henkilöitä on vähän koko maassa. Eniten heitä on Helsingistä Itään rajatulla alueella piikkilanka-aitojen takana.
Kirjassa käydään myös maaseudulla, missä ihmiset ovat tyytyväisiä siihen, että tuotanto on suomalaista. Ihan kaikki ei ole auvoista, sillä Suomi on päässyt Euroopan unionin pakotelistoille ihmisoikeuksia polkevana maana, ja ajat, jolloin Suomen luottoluokitus oli AA+ tasoa on taakse jäänyttä elämää. Kirja on dekkari, mutta saako rikollinen tuomio?
Ilmastonmuutoksen tielle on ennustuksissaan lähtenyt Emmi Itäranta. Teemestarin kirjassa nuori teemestari keittää teetä jossain Pohjois-Suomessa ja puhtaasta juomavedestä on huutava pula. Kirja ei kerro aivan lähitulevaisuudesta, minkä vuoksi puhtaan, suolattoman juomaveden väheneminen niin, että vettä säännöstellään voisi olla mahdollista Suomestakin. Se, että vesi on loppu, tekee uskottavaksi myös sen, että tämän elintärkeän tuotteen vähäisyys saa isoveljen valvomaan veden käyttöä ja sitä myöten pientä ihmistä.
Tästä blogikirjoituksesta ei sitten puutukaan enää muuta kuin todellinen tulevaisuuden uhkiin varautuja. Suomessa suositellaan nykyään, että jokaisella ihmisellä olisi kolmen päivän kotivara. Se ei käytännössä riitä juuri mihinkään. Todellinen survivalisti kartuttaa ruokavarastonsa sellaiseksi, että siitä riittää koko perheelle ruokaa, lääkkeitä, hygieniatarvikkeita ym. vähintään puoleksi vuodeksi.
Siinä missä Veikko Huovisen Hamsterit vain varautuvat talveen niin hyvin, että sen voi köllötellä ja makustella parhaita säilykkeitä, luo Laura Gustafsson Korpisoturi-kirjassaan eteemme hahmon, joka pyrkii varautumaan kaikkeen. Kuinka kirjan Ahma siinä onnistuu, selviää kirjasta, sillä kirja ei kerro pelkästään valmistautumisesta vaan myös siitä, mitä tapahtuu, kun kaupasta ei enää saakaan tavaraa, ei tänään, ei huomenna, ei ensi viikolla eikä vielä kuukaudenkaan päästä.
Kirja tuo eteemme myös moraalinäkökulmia. Jos joku on varautunut kaikkeen täydellisesti, onko varastoja pakko jakaa huolettomalle naapurille? Entä tuleeko kunnan ruokahuollosta vastaava keräämään ylimääräisen ruuan muille jaettavaksi?
Jos tässä lopuksi teen pienen syrjähypyn naapurimaahan, niin Lars Wilderängin Tähtikirkas kirjassa on kuvailtu kaikkeen varautumista ja siinä onnistumista/epäonnistumista mielestäni hyvin. Kirjassa annetaan vinkkejä myös siitä, onko järkevää paljastaa, että on varautunut kaikkeen. Pidin tästä Tähtitrilogian ensimmäisestä osasta, jossa oudot sähkökatkot ja elektroniikkaviat valtaavat maailmaa, mutta loput osat menivät liian mielikuvitusrikkaiksi.
Se onkin monien lähitulevaisuutta ennustavien kirjojen ongelma. Pysyäkö siinä, mikä oikeasti voi tapahtua vai kertoako tarina, joka tuntuu liian mielikuvitukselliselta toteutuakseen. Vaikka mikä ylipäätään voi olla liian mielikuvituksellista. Veikkaisin, että aikanaan niin Jules Vernelle kuin Leonardo da Vincillekin naurettiin.
Itse pohdiskelin korona-breikin aikana paljon joskus 1990-luvun lopussa lukemaani visiota siitä, kuinka 2000-luvulla ihmiset tekevät töitä ja kuntoilevat kotonaan ja tekevät töitä tarpeen mukaan toisen aikavyöhykkeen mukaisesti. Joku mielikuva on, että näin olisi visioinut Torsti Lehtinen, mutta saatan olla väärässä. Joka tapauksessa tuo visio on nykyisin monen arkea. Kun luin tuosta reilu 20 vuotta sitten, ajattelin, että sellaiseen tulevaisuuteen on pitkä aika tai ainakin se vaatii sen, että perhe on rikas. Hyvin tuo näkyy onnistuvan monilta, jotka tekevät töitä pääasiassa tietokoneella. Palaveri on helppo pitää kotoa käsin Teamsin välityksellä.
Se, onko se sitten kivaa, on eri asia.
* * *
Kirjat oli lainassa kirjastosta eikä kukaan muukaan taho sponsoroinut tätä kirjoitusta.
Pakko kuitenkin todeta, että tönäisyn tähän kirjoitukseen antoi viime viikolla veljeltäni saama lukuvinkki Paasilinnan kirjaan sekä Kahden kahvit Peter Vesterbackan kanssa Satakunnan Kansan tarjoilemana livelähetyksenä. Lähetyksessä tosin ei puhuttu kirjoista, ei ainakaan näistä kirjoista.
Sukunimikaimani puhuu innostavasti ja tekee rokeasti. Ne ovat piirteitä, mitä tarvitaan myös silloin kun kirjoitetaan tulevaisuuden maailmoista.
Kuten Peter Vesterbacka lähetykessä sanoi asioita vain tapahtuu, ennemmin tai myöhemmin. Pandemia sai huomaamaan, että esimerkiksi koulut siirtyivät parissa päivässä etäopetukseen, mutta jos joku olisi sitä ehdottanut ilman pandemiaa, olisi sanottu, että ei onnistu, että menee ainakin vuosi, ennen kuin saadaan toimimaan.
