Arktiksella tammikuussa

Pääseekö Eskelisen bussilla enää Helsingistä Jyväskylän ja Nuorgamin kautta Tanaan? Voisin hyvinkin käydä katsastamassa paikan ensi kesänä. Huippuvuoret, Grönlanti ja Islanti olis myös kivoja kohteita, mutta pohjoisnapajäätikölle en ihan heti lähtisi. Ehkä. 

Viimeaikoina olen lukenut monia kirjoja matkailumielessä. Tiedän likimain missä asusti Haukivuoren Haudini, missä komisario Koskinen asuu nykyään ja tunnen kaikki Arttu Tuomisen kirjojen tapahtumapaikat. 

Google Mapsista on ollut apua kun olen miettinyt missä Mma Ramorswe ajelee luottoautollaan tai mitä reittiä Aleppon mehiläistarhuri päätyi Englantiin. 

Viime vuonna soffa matkailin Arktiksella aktiivisemmin. Tänä vuonna suunnittelin käyväni vain Alaskassa, mutta loppujen lopuksi valitsemani kirja, jota olen odottanut lähes vuoden, ei kiinnostanut lainkaan. Niinpä päädyin seikkailemaan lähinnä Euroopan puoleiseen osaan Antarktista. 

Arktinen alue voidaan määritellä eri tavoin. Helpoin tapa lienee valita alue pohjoinen napapiiri 66° 33'39'' pohjoispuolella. Lämpimät ja kylmät merivirtaukset muuttavat käytännössä alueen rajoja. Jonkinlainen rajaviiva näkyy kirjakollaasin keskellä olevassa kartassa, jonka olen itselleni leikannut muistivihkoon jostain lehtijutusta.  

Ensimmäisenä luin Otto Hyyrysen Murtumispiste-kirjan. Muistoissa oli viime vuonna lukemani erittäin hyvä John Kåre Raaken Jää, jossa kuten tässäkin kirjassa, päähenkilö lähtee töihin kaukaiselle, jäällä olevalle turkimusasemalle, josta pois pääseminen kesken talven on lähes mahdotonta. 

Siihen yhtäläisyydet päättyvätkin. En halua spoilata juonta, mutta totean, että itse olen lukenut viime vuosina useammankin saman tyylisen kirjan, joten pääosa loppuratkaisusta oli selvää jo alkupuolella kirjaa. 

Loppu jäi tässäkin sen verran avoimeksi, että jatko-osa on mahdollinen. Koska loppu oli avoin, niin toinen osa voi olla kiehtovakin, jos sellainen tulee. Aion siis lukea senkin, mutta pakko todeta, että odotan enemmän jatkoa Jäähän kuin Murtumispisteeseen. 

Toinen kirja löytyi Porin lukuhaasteet kohtaan alkuaine: Kirja oli Sjön Argon lastu. Argonhan on jalokaasua. Sjön taasen on kuuluisa islantilainen nykykirjailija, josta tulee mieleen Björk ja Kirjurin konsertti 1996. Oli muuten mahtava konsertti! Ihan tarkkaan en kyllä muista, miksi liitän Björkin ja Sjön mielessäni, mutta ainakin molemmat tulevat Islannista. 

Pakko todeta, että kirja ei täysin avautunut. Veikkaan, että olisi vaatinut enemmän keskittymistä, mutta paikoitellen innostuinkin kirjan kertomuksiin. Kirjassa tehdään laivamatka, jolla kuullaan iltaisin tarinoita. 

Kirja olisi luultavasti avautunut paremmin, jos olisin googlettanut ennen lukemista edes Wikipediasta Argonautit. Aina ei sekään tule mieleen, vaikka paljon googlettelenkin. No, ensi kerralla sitten enemmän. 

Argonautit oli muinainen antiikin Kreikan sankarijoukko, joka seilasi Argo-laivalla hakemassa siivekkään oinaan kultaista taljaa, jota vartioi uneton lohikäärme. Ja kuten useimmiten Kreikassa, tarinaan liittyi nainen, tällä kertaa kuninkaan tytär Medeia. 

Joka tapauksessa Sjön mystiikka puraisi. Islannissa on paljon muutakin mystiikkaa kuin menninkäiset. Vai miksi he niitä kutsuvat. Olisipa kiva saada Suomeenkin kotitontut takaisin joka kodin arkeen. Isä kertoi joskus, että hänen lapsuudessaan kotihaltijaa vielä huomioitiin ja vasta äidin ilmestyminen perheeseen 1960-luvulla hävitti tavan jättää jouluruuat pöytään yöksi kotihaltijaa varten. Joskus kyselin, oliko kotihaltijalla nimikin, mutta siitä ei ollut muistijälkiä enää kellään. Jos nimi olisi ollut, se olisi ollut talon ensimmäisen vainajan nimi joka oli Tuomas-isännän äiti Maria. 

Koska Argon lastu, niin tarunhohtoinen kuin olikin, ei oikein jaksanut innostaa, päätin kokeilla jotain hieman konkreettisempaa. Valitsin Ville-Juhani Sutisen Arktis -likaista lunta -kirjaa, jota kaveri suositteli joku aika sitten. 

Hyvä että suositteli, sillä tässä oli kirja minun makuuni. Tuli sellainen olo, että ensi kesänä on pakko päästä testaamaan kirjassa mainittua, Sutisen käyttämää Eskelisen bussifirman pikavuoro Helsingistä Koilis-Norjaan. Sen verran olin innoissani jo nyt, että katsoin, että Rovaniemeltä pääsisi näin talvellakin Tromsaan. Sekin voisi olla hauskaa, jos pitäisi lumesta. 

Sutinen on käynyt eri puolilla pohjoisia Pohjoismaita ja tutustunut paikalliseen ilmastoon ja sen muutokseen. Grönlanti ja Färsaaret olisi myös kivoja kohteita, mutta eniten alkoi kiinnostaa juuri tuo Koilis-Norjan alue kveeneineen. Tykkään istua bussissa. 

Jos koronatilanne tästä paranee, niin lumien sulamisen jälkeen voisi retkeä harkita. Ilmeisesti tuo reitti ajetaan vain kesäisin. Samalla toteutuisi unelma käydä Utsjoella. 

Seuraavaksi hyppäsin Timo Polarin matkaan. Ensin seikkailtiin Murhenäytelmässä Grönlannissa ja sitten toteutettiin Unelma Etelänavasta. Grönlannin reissu epäonnistui, mutta myöhemmin Polari tavoitti etelänavan hiihtäen. Tarkoitus olisi kirjoittaa molemmista kohteista jossain vaiheessa vähän enemmän, joten jääköön kuvailut tähän. Molemmat kirjat olivat melko saman sisältöisiä, joten ei niin asiasta kiinnostuneelle riittänee toisen lukeminen. Tykkäsin Polarin kirjoitustyylistä, se oli kevyttä ja imaisi mukaansa, joten luin sitten molemmat samoin tein. Toisenkin lukeminen antoi lisätietoa retkistä.

Clive Cusserin Jäävirta -seikkailu oli viimeinen, jonka luin. Kirjassa reissataan Kanandan alueella. 

Kirja pohjautuu hyvin löyhästi 1840-luvulla tapahtuneeseen Erebus ja Terror - laivojen tutkimusretken. Laivat juuttuivat pariksi vuodeksi jäihin ja miehistö hävisi. 

Cusser on punonut asian tiimoille tarinan, joka perustuu Pohjoisnapa-alueen luonnonvarojen käyttösuunnitelmiin. Sodan uhkakin leijuu taustalla, mutta tällä kertaa kilpakumppaneina on Kanada ja USA. 

Kirja taisi olla ensimmäinen Cusser jonka luin. Mielihyvin luen seuraavankin. 

* * *

Kirjat oli lainattuja. Eikä kukaan muukaan sponsoroinut kirjoittamistani.