Entinen Jugoslavia on ollut minulle kirjallisesti aikatavalla avoin kirja. Kovinkaan montaa teosta ei tule tuolta alueelta mieleen. Jos nyt keskellä yötä kesken makeimpien unien herätettäisiin, niin Rex Stoutin Mustan vuoren varjossa saattaisi muistua mieleen Montenegrosta, muualta ei mitään. Kovinkaan paljon parempi tilanne ei ole edes kuuluisien nähtävyyksien osalta, vaikka matkailu kiinnostaa aina. Urheilun saralta tunnistin Kosovon härän, jonka elämäkerrallisen kirjan olen lukenut. Myös Zlata on pelannut jalkapalloa, mutta en tiedä missä. Lähtökohta oli siis otollinen. Kaikki lisätieto olisi plussaa.
Bosnia-Hertsegovina oli vielä joulukuun alussa täysin outo maa itselleni (Toki tiesin Sarajevon laukaukset ja Mostarin sillan ja sen kohtalot, mutta siinä lähes kaikki).
Näistä lähtökohdista oli luontevaa aloitaa kirjallinen tutustumismatka Natasha Milicin Matkakohteena Bosnia kirjasta. Sen kieli on paikoin kankeaa ja vanhahtavaa. Sisältö sen sijaan oli täyttä rautaa. Kuvia tosin olisi voinut olla enemmänkin.
Siitä jatkoin Goran Simicin ihaniin runoihin kirjassa Sarajevon suru. Kirja oli ohut ja palaan siihen varmasti pian uudestaan, sillä lainasin sen heti perään uudestaan.
Myös Miljenko Jergovicin Sarajevolaiseen Marlboroon luin samaan syssyyn. Sen tarinat osoittautuivat kiehtoviksi. Eniten sykähdytti loppujen lopuksi tarina, josta tuli kirjan nimi, vaikka juuri se oli asia, miksi siirsin kirjan lukemista kuukausi toisensa jälkeen reilun 3 vuotta. Kirjassa ei sitten poltettukaan tupakkaa kuin korsteenit.
Luca Moconesin (Marco Casagranden) Mostarin tien liftari kertoo suomalaisen palkkasoturin kokemuksista soturiryhmän johtajana Bosnian sodassa. Niputin tämän mielessäni Legioona juttuihin, ja tavallaan tämä sen suuntainen olikin, ammattisotilaana elämää. Tykkäsin kirjoitustyylistä ja luin kirjan yhdeltä istumalta, tai ainakin lähes. Moconesi taisteli Bosnian Kroattitasavaltaa tukevissa kansainvälisten palkkasotilaiden joukoissa ja jos kirjaa on uskomista, niin ajoittain hieman harmahtavalla alueella.
Zlata Filipovicin kirja Zlatan päiväkirja - nuoren tytön elämä Sarajevossa on 10-12-vuotiaan tytön päiväkirja vuosilta 1991-1993, kun sota jylläsi alueella. Kirjaa on verrattu Anne Frankin päiväkirjaan ja kieltämättä kirjassa oli vähän samaa. Itseäni ilahdutti silti, että pommituksista huolimatta Sarajevossakin pystyi elämään. Vedestä oli pulaa ja moni kuoli vedenhakureissulla, kertoi seuraava kirja. Ruuasta oli pulaa, mutta onneksi tuli YK paketteja ym. apua, joiden tulon turvana oli muukalaislegioona YKn sinisissä päähineissä.
Luin syyskuussa sen verran monta Legionalainen Peters kirjaa, että pitihän sitä tarttua Tarkka-ampujan tähtäimessä -kirjaankin. Muukalaislegioona kutsutiin turvaamaan Sarajevon piirityksen aikana YK:n avaamaa lentokenttää. Avustuslentojen turvin 1425 päivää piiritetty kaupunki sai elintärkeää huoltoa, kuten lääkkeitä ja ruokaa. Tämänkin kirjan ovat tehneet Kyösti Pietiläinen ja Ville Kaarnakari, kuten useat muut Legioonalainen Peters -kirjat.
Lopuksi sitten kuin kirsikkana kakun päällä vielä Ivo Andricin kirja Drina joen silta (silta on oikeasti Mehmet Pasha Sokolovichin silta) Bosnia-Hertsegovinan Serbitasavallan alueelta.
Etukäteen tutustuin kirjan historiallisiin maisemiin sen verran, että sillan alue vaikutti sangen kiehtovalta. Kauniskin silta on. Sen on rakentanut turkkilaisvallan aikana 1577 osmaaniarkkitehti Sinan, jonka teoksista olen nähnyt livenä vain Suleimanin moskeijan Istanbulissa 1992. Kun ajattelee, millaisin rakennusvälinein tuolloin rakennettiin, ei voi kuin ihmetellä, miten kestävää ja kaunista jälkeä on saatu aikaiseksi.
Mutta sen jälkeen alkoi kiinnostaa myös saman tekijän Konsulit, koska aika, (Napoleonin ja ottomaanien aika) alkoi kiehtoa, mutta olkoon se jo toinen tarina. Konsulit kirjasta löytyy tämän Nobel palkinnon saajan tunnetuin sitaatti:
”Jumala varjele meitä maineelta, kuuluisien henkilöiden vierailulta ja suurtapahtumilta”
Aiheellinen toive, sillä joskus poliitikkojen tai muiden julkisesti asioita ajavien teot ja suunnitelmat voivat hankaloittaa vakaaseen aekeen tottuneiden kyläläisten elämän.
Juuri kun sain päätettyä, että nämä oli nyt kasassa, sain käsiini vielä Faksin Sarajevosta, jonka on lähettänyt sarjakuvana Joe Kubert. Onneksi se tuli kirjanmuodossa valmiiksi kansissa, sillä reilu 200 sivua värikuvia olisi tullut kalliiksi tulostaa faksilla. Siihen olisi mennyt varmasti kokonainen värikasetti 🤔
 |
| Bosnialaista kahvia on saanut Poristakin. |
