lauantai 17. tammikuuta 2009

17.1. Antoniuksen päivä

Tänään syödään sikaa, tai mikäli mahdollista, siansorkkia, joten iltaruuan valmistukseen kannattaa varata runsaamman puoleisesti aikaa. Onnellinen se, ken matkustaa tänään Virossa, jossa Antoniuksen päivän vietolla on voimakkaammat perinteet. Luultavasti siellä saa tänään siansorkkia ruuaksi valmistettuna ravintolastakin.

Pyhä Antonius oli erakko ja luostarilaitoksen perustaja Egyptissä. Hän kuoli vuonna 356.

Suomalaisessa kansanperinteessä Antonius eli Tyni oli sikojen suojelupyhimys, siksi päivän ruokapöytään kuului sika, erityisesti sian sorkat. Päivästä ei kuitenkaan koskaa muodostunut Suomessa isoa juhlapäivää, eikä päivää edes tavata vanhimmissa kalentereissamme.

Turun hiippakunnan keskiaikaisessa pyhimyskalenterissakin Antoniuksen päivänä pidettiin vain alimman luokan kirkkojuhla. Tämä ehkä siksi, että kolme päivää myöhemmin oli Suomen kirkon suurin pyhimysjuhla, Pyhän Henrikin –juhla.

Sen sijaan Suomenlahden eteläpuolella Virossa, joka keskiaikana eli voimakkaan saksalaisen kirkollisen vaikutuksen alaisena, Antoniuksen päivä oli keskeinen kulttipäivä. Jo 1400-luvun alussa Pyhän Antoniuksen asema Baltiassa oli hyvin vakiintunut.

Julian kammarissa nautitaan tänään osso bucoa, mutta sianpotkasta voi myös tehdä myös saksalaistyyppisen uunissa paahdetun ruuan tai modernimmin vaikkapa Carne con chocolaten. Joka tapauksessa aikaa tulee varata ruuan valmistamiseen vähintään 2-4 tuntia. Sianpotka kun ei ole mitään pikaruokaa.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Koilis- ja Luoteisväylää etsimässä

Koilisväylän löysi suomalainen A. E. Nordenskiöld miehistöineen ruotsalaisella Vega aluksella vuosina 1878-1879. Väylä oli tuolloin käyttöke...