" 🎶Jo koittaa aatto loppiaisen🎶"
(toisessa näytöksessä)
Jostain kumman syystä olen kuvitellut vuosien ajan Loppiaisaaton Dickensin kynän tuotteeksi ja olen kuvitellut, että hurskaista aikeistani huolimatta en ole sitä koskaan lukenut.
Nyt kun vihdoin viimein päätin selättää klassikon, totesin, että olin ollut kahdella tapaa väärässä. Kirjailija oli William Shakespeare, joten olenkin lukenut näytelmän 1980-luvulla, jolloin hankin kaikki Shakespearen näytelmät ja luin ne. Ei kaikkea voi muistaa... Mutta muistin kuitenkin heti, että ihmettelin silloin lukiessani, että miten teksti liittyy loppiaiseen.
Noh. Onneksi en ole aivokirurgi. Minun mokani ei vahingoita ketään...
Luin version, jossa esipuheessa 'Ja joka päivä sataa', kerrotaan taustoja Shakespearen aikakaudesta. Selkeyttävää!
"Yhteiskunta oli 1500-luvulla Englannissa, ja miksei muuallakin, rakentunut lokerikon tapaan. Asiat olivat mitä olivat, itsekin olit mitä olit. Jos olit palvelija, olit palvelija, ja silloin sinulla kuului olla herra. Isännättömiä palvelijoita rangaistiin kovalla kädellä, heidät piiskattiin julkisesti ja sidottiin häpeäpaaluun. Jos olit herra, olit herra. Silloin sinun kuului käyttäytyä Herran tavoin, pukeutua Herran lailla ja puhua Herran lailla. Joko olit protestantti tai katolinen. Jos olit protestantti, sinun kuului sakon uhalla käydä kirkossa sunnuntaisin. Jos olit katolinen, sinut tapettiin. Vasta tätä muuttumattomuuden ja absoluuttisuuden kategorioiden ajattelutapaa vasten Shakespearen taiteellinen strategia näyttäytyy kaikessa rohkeudessaan ja mullistavuudessaan. To be or not to be, that is the guestion. Shakespeare katsoo välitilaan."
Näytelmä on ilmeisesti kuningattaren tilaama ja sen ensiesitys oli 5.1.1601.
Kirjan mukaan loppiaisaatto päättää pyhäinmiestenpäivänä alkaneen talvikauden. Palaavan valon ajan huomasi - talvipäivänseisauksesta jo monta päivää. Suomessa tosin sanotaan, että jo 'uutena vuotena hullukin huomaa' päivän pidentyneen, mutta Suomi onkin pohjoisempana kuin Englanti.
On Saturnalian aika. Loppiaisaatto-näytelmä (alkuperäinen nimi oli Kahdestoistailta - kuten tilasitte, joka nimenä kuvaa hyvin kristillistä loppiaista) kuvaa tätä päälaelleen käännettyä juhlaa.
Esipuheen kirjoittaja vertaa Loppiaisaatto ja Hamletia. Ne on saman tarinan eri näkökulmat - komedia ja tragedia. Loppiaisaatto on se komedia. Näytelmä sijoittuu nykyisen Albanian tienoille Illyriaan
Suosittelen lukemaan tai katselemaan näytelmän.
Kirjassa on alaviitteissä paljon selityksiä, joita ei ehkä hoksaa vaikka tietäisikin asian taustoja. Esimerkiksi kun puhutaan torjutusta rakkaudesta, ja mitä voisi tehdä, jotta tulisi huomatuksi eikä torjutuksi:
"Tekisin pajumajan portillenne,kutsuisin armaintani, joka asuu täällä.Tekisin lauluja torjutusta rakkaudestaja laulaisin niitä ääneen joka yö.Huutaisin nimeänne kaikuville vuorilleja itse kaiutar minulle vastaisi:Oi Vivian."
(Alaviiteessä: paju oli torjutun rakkauden symboli)
Jännityksellä tarkistin, mutta ei, Loppiaisaatto ei ole Hogart Shakespeare -sarjan kahdeksan uudelleen kirjoitetun kirjan joukossa. Mielelläni olisin senkin lukenut.
Kristillisesti loppiainen on itämaan tietäjien juhla. Kovasti toivon, että huomenna tulisi televisiosta italialainen loppiaiselokuva Mia Befana, jonka olen katsellut Rai Unolta noin 13 vuotta sitten. Tuskin toive toteutuu, sillä jostain syystä harvoin elokuvat on synkronoitu niille sopivaan ajankohtaan.
Befana on Lounais-Euroopan katolisella alueella esiintyvä "joulupukki", pikku noita, joka myöhästyi yli 2000 vuotta sitten matkallaan Jeesusta kumartamaan, ja siksi tuo edelleen lapsille lahjoja loppiaisena.
