Soffamatka Bengtskärin majakalle

Majakoissa on oma viehätyksensä. Elokuussa 2022 oltiin menossa Bengtskärin majakalle, mutta lähtö aamun alkaessa selvisi, että tuulta oli sen verran paljon ja väärästä kulmasta, että laivautuminen saarelle ei onnistunut. Käytiin sitten syömässä Rosalan viikinkikylässä (nam ja wau tunnelma) ja jalottelemassa Örön entisellä linnakesaarella, missä juotiin myös kahvit ja ihailtiin pitkäpiippuisia, siis tosi pitkäpiippuisia tykki piippuja. Samalla tuli otetuksi haltuun Saaristomeren kansallispuistoa niin, että kehtasi ostaa merkin. Harmittihan se, että majakka jäi kokematta, mutta ei niin paljon että retki olisi ollut huono. Aina voi yrittää uusiksi, vaikka olihan sinne päiväretkenä ihan hirveä istuminen. Bussissa 10 h + 2 h paatissa. Seuraavalla kerralla täytyy yöpyä, mieluummin 2 yötä. 

En ole hirveän monella majakalla käynyt.

Tankar Kokkolassa on pohjoisin. 

Säppi Luvialla (Eurajoki nykyään) ja 

Kallo Porissa (loisto, ei majakka) lännessä, sekä idempänä/etelämpänä

Suomenlinnan kirkko Helsingin edustalla.

Kesän 2022 haaveena oli alunperin Utö, mutta yhdistyksen suunnittelema retki Bengtskäriin vaihtoi suunnitelmat lennossa. 

Kylmäpihlaja on edelleen käymättä. Kerran olen yrittänyt käyntiä 2013 syyskuun majakkapäivänä, mutta merenkäynnin vuoksi päädyin ainoana venekunnasta jäämään Kuuskajaskariin, missä vietinkin tosi hienon päivän... Ja kesken poistumisen vuoksi ilman meripahoinvointia. 

Ennen retkeä luin useamman kirjan Bengtskärissä, jotta lyhyestä vierailu ajasta saisi kaiken irti. Retken jälkeen luettua on tullut ainakin kaksi uutta kirjaa. Majakka siis kiinnostaa sekä itseäni että kirjailijoita edelleen. 

Bengtskärin majakka on rakennettu 1900-luvun alussa. Se on Pohjoismaiden korkein majakka, 52 m ja tornin huipulle on 252 porrasta. Majakan valo näkyy 37 kilometrin päähän. Valaisimen teho vastasi 580.000 kynttilää. Sireeni kuului 33 km päähän, jos kuuntelevalla laivalla ei ollut moottoria. 

Harjannostajaiset pidettiin 11.8.1906 ja työmiehet saivat nopeudestaan 5 mk ylimääräisen palkkion, joka nykyrahassa (v.2024) on 25,02 euroa. 

Valon vilkkuminen saatiin pyörittämällä koko valonlähdettä, joka lepäsi elohopeapedillä. Luoti, joka oli mekanismin punnuksena, piti vetää käsin ylös joka kolmas tunti. Sumusireeniin pumpattiin paineilmaa, jolla sireenin sai ulisemaan. 

Majakalla oli majakkamestari, 3 majakanvartijaa ja sumusireenin hoitaja. Vartijat toimivat vuoroissa. Aluksi saaressa asui 15 henkeä, myöhemmin 20, koska perheet oli mukana. Oma koulu oli opettajineen osan toiminta-ajasta.

Metsästys, kalastus ja puutyöt olivat miesten harrastuksia. Paljon myös luettiin. Puutavaraa tuli paljon "Itämeren sahalta" eli meri toi puita rantaan. Polttopuita tarvittiin paljon, sillä kaakeliuuneja oli 19. Asuminen majakalla oli ilmaista, mutta polttopuut piti hankkia itse. 

Puhelinta ei ollut. Lähin sellainen löytyi 18 km soutumatkan päästä. Hätätilassa majakka lähetti yhtäjaksoista valoa. Kun viesti havaittiin, Russarön majakka lähetti takaisin yhtäjaksoista valoa. 

Aloitin lukemisen ennen matkaa lukemalla uudestaan viime vuonna lukemani Bengtskärin majakalle ja sen lähivesille sijoittuvan Matti Remeksen kirjan Sukellus. 

Siinä rikoksena on ympäristörikos ja tietysti murhakin tapahtuu. 

Kirjaa etsiessä kannattaa olla tarkka, sillä samalla oudon kuuloisella sukunimellä kirjoittaa kaksi kirjailijaa. Itse olen tykännyt Matti Remeksen pitkälti Hankoon keskittyvistä kirjoista paljon enemmän kuin Ilkka Remeksen terrorismia ja uutta tekniikkaa tursuvista kirjoista, joissa suhataan maasta toiseen. 

Mikko Samulisen Majakka vaikenee kertoo vuoden 1941 Bengtskärin taisteluista. Konkreettisestikin edetään taistelukertomuksessa pohjamutia pitkin, sillä jossain kohtaa suomalaiset sotilaat kulkevat rantakaislikossa piilotellen. 

Samasta taistelusta kertoo Seppo Jääskeläisen Punainen Hanko ja Jarkko Ahteen Tulen ja raudan rannat. Nämä kirjat kertovat enemmän Hangon suunnasta ajatellen, mutta suomalaisin silmin. 

Talvisodassa Suomi menetti Hangon Neuvostoliitolle. Hangosta tulleet neuvostoliittolaiset pääsivät yllättämään majakalla olleet suomalaiset sumun turvin. Tuoreet sotilaat luulivat hyökkääjiä saksalaisiksi, koska heitä kävi saarella usein ilman eri ilmoitusta. 

"Samassa alkoi jytistä. 

Örö, luutnantti huusi, jumalauta! 

Håkan vilkaisi kelloaan, puoli kaksi. 

Mene pohjoissivulle! luutnantti käski. Håkan teki käskyn mukaan ja siirtyi...

.... Meidän luti ohjaa tulta pelkän marssikompanssin avulla, joku tiesi. Håkan ole tässä! 

Håkan siirtyi kahden muun miehen kanssa tornin itäsivulle. He näkivät alapuolellaan majakalle tuovan tasanteen ja portaat. Omia sotilaita syöksyi vuorotellen päin portaita. Sotilaat yrittivät peräytyä majakalle ryssät perässään. Joku omista oli saanut pikakiväärin asemiin aivan ovelle. (Majakka vaikenee) 

Taistelussa Martan-päivänä  26.7.1941 kuoli 31 suomalaista ja 60-100 Hangossa tuolloin majaillutta venäläistä. Majakan kiviseinään jäi pysyvät merkit taistelusta, mutta Majakka kesti kun Örön linnakkeen tykit avittivat, eikä venäläiset saaneet räjäytetty sitä taivaan tuuliin kuten yritivät

Kuva tykin piipusta (osa)

Itsekin kävin ihailemassa pitkää tykin putkea Örön kövelylenkillä. Aika massiivisia (paksuja ja pitkiä) tykit olivatkin. 

Paula Wilsonin Bengtskär Majakka, koti ja taistelutanner kirja oli mielenkiintoinen kokonaisuus. Mieleenpainuvin oli Ruotsiin evakoidun sotalapsen ainekirjoitus taistelusta, josta luin aiemmin Majakka vaikenee kirjasta. 

Ehdin jo miettiä, mistä kirjailija oli senkin löytänyt, mutta aineen kirjoittaja oli Wilsonin sukulainen. 

Tykkäsin teoksen otteesta, sillä kuvien lisäksi tekstiä elävöitti monin tuon mainitun ainekirjoitusten tapaiset aikalaisten päiväkirjamerkinnät ym. kirjaukset. 

Tätä tekstiä viimeistellessä Eeva Loukon uutuuskirja Pakene ennen aamua on vielä kesken odottaen, että huomenna tulee kuukauden uudet kuunteluajat käyttöön. 150 tuntia ei riitä mihinkään... 

Dekkarissa asioita tutkii kahdesta aiemmasta kirjasta tuttu Ronja Vaara, ulkomailta Suomeen paluumuuttanut toimittaja. Olen vielä sen verran alussa kirjaa, että tulo lounas on syöty, saari esitelty ja kummitusjutut kuultu ja seurue on lähtenyt kiipeämään majakan huipulle. Olen pitänyt aiemmistakin sarjan osista, joten uskon viihtyväni tämänkin kanssa loppuun saakka.

Lastenkirjoissa ainakin Johanna Hulkon Geoetsivät ja muinaispurkka -kirjassa käydään muiden nähtävyyksien ohella Bengtskärissä. Kirjassa on kahdeksan tarinaa, joilla juhlistettiin 100-vuotiasta Suomea. Itse muistelen lämmöllä myös sadan geokätkön Suomi 100-geokätkösarjaa, jonka osia on ollut hauska hakea eri puolilta maata. Monet noista kätköstä liittyivät kiinteästi vuoden merkittävään tapahtumaan. 

Perheen pienemmille sopii Jari Koiviston Miina ja Manu vesillä, jossa niin ikään nähdään Bengtskär. Edellisestä Miina ja Manu -kirjan lukemisesta on aikaa lähes 40 vuotta. Pikkuveljellä oli yksi Miina ja Manu -kirja jota luin hänelle ääneen. Tuolloin Miina ja Manu olivat uusia hahmoja ja niitä teki Teuvo Koskinen. 

Uusin löytämäni Bengrskäristä(kin) kertova kirja on Leena Paasion Bengtskär itä 8, joka on sarjan toinen osa. Ensimmäinen oli Harmaja luode 7. Kirjojen päähenkilöt ovat lukiolaisia jotka ovat ekologisesti tiedostavia nuoria ja harrastavat aktiivisesti kilpapurjehtimista. Yhden päähenkilön äiti on hävinnyt totaalisesti, ja kirjoissa tutkitaan tämän katoamista. Elättelen toiveita, että sarja jatkuisi edelleen, sillä ekologisuus ja kilpapurjehdus ovat harvoin kirjojen aiheena. 

Ps. Kannattaa lukea myös Emma Roinilan mielenkiintoinen maisterintutkielma Matkailua kulttuuriympäristössä - matkabloggaajien havaintoja Bengtskärin majakalta. Se löytyy netistä. 

Kuva: Bengtskär Unsplash/Jaakko Kemppainen

* * * * 

Onnistuin poistamaan pitkän Bengtskär päivityksen kun korjasin kunnan nimen oikeinkirjoitusta. Sinne meni... Viuh vaan. Onneksi löytyi netin syövereistä vanha teksti.

Tämä oli ensimmäinen jo julkaistu päivitys, jonka poistin vahingossa niin, että huomasin sen. Keskeneräisiä olen poistanut kaksi. Ne on harmittaneet paljon, mutta vähemmän kuin tämä.