sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Vaarallinen vuodenvaihde

Vuoden vaihtuminen panee ihmisen miettimään. Tekemään itselleen tiliä menneestä, suunnittelemaan kiivaasti muutosta rai jatkumoa elämälle tai molempia. Iso osa hyvistä päätöksistä tehdään elämän rajapyykeissä, joihin vuoden vaihtuminenkin kuuluu esimerkiksi syntymäpäivien, ammattiin valmistumisen, lasten aikuistumisen ja eläkkeelle jäämisen ohella. Kirjojen perusteella myös rikoksia tehdään vuoden vaihtuessa ajatuksella nyt tai ei koskaan tai sitten vain tilaisuus tekee varkaan. 

Tove Janssonin mainio essee Klisee vuodelta 1935 (kirjassa Bulevardi ja muita kirjoituksia) panee miettimään itseään. Jos toinen muistuttaa minua, sanoo seurassa samoja sanoja joita itsekin sanoisin ja vaikuttaa luonnolliselta, niin matkiiko hän minua vai voiko olla sittenkin niin, että minä matkin häntä? 

Taivas laulaa kuin etäinen lennätin pylväs. 
Tähän on tultava muutos
Claire Mackintosh Tummat vedet kirjassa vuosi vaihtuu pohjoiswalesilaisen pikkukylän luksuslomakylässä. Samppanja virtasi ja ilo oli ylimmillään, mutta jotain siinä varmasti oli muutakin... Keskiyöllä isäntä on vainaa.

Mielenkiintoisia käänteitä tuo vuoden vaihteen viimeinen työpäivä Lääkärikeskuksessa Matti Almilan kirjassa Kuolema pyrkii vastaanotolle. Kaikkia asia ei häiritse ja tapahtumista huolimatta yksi tohtorin rouva järjestää kosteat uudenvuoden pirskeet aattoiltana. Ilotulitusta ei ollut tarjolla, vaikka itse nautin rakettien räiskeestä täysin rinnoin, mutta muuten ilo oli ylimmillään.

Asian tutkiminen ei ole helppoa. Ennen kuin tapaus on ratkennut, ehtii tapahtua yhtä ja toista. Kirja taisi olla neljäs Almila jonka olen lukenut ja tulen lukemaan jatkossakin.

Hyvää Uutta vuotta 2024
Olkoon tienne myötäinen, 
tuuli seläntakana
ja lukupinossa kiehtovia kirjoja! 

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Huhtikuussa luetut kirjat

Maaliskuussa luin kasan runokirjoja. Piti lukea enemmän Pohjois-Aasiasta, mutta en löytänyt juuri mitään, joka olisi innostanut. Kiinalaiste...