Jos kuvittelee käyvänsä Pariisissa vain kerran, on pakko käydä myös Versaillesissa. Mekin kävimme. Oli uudenvuoden aaton aatto ja jono sisäänpääsyn edessä kiemurteli kuin matopelin matopelin loppuvaiheilla. Jono oli pitkä kuin nälkävuosi, mutta yllättävän paljon ihmisiä mahtuisisään ja kierros tuli taaperrettua jonossa sangen nopeasti. Nancy Mitfordin kirja Aurinkokuningas alkaa Versaillesin rakentamisesta. Nancy kumoaa sen kummemmin perustelematta ajatuksen että linnan muutto Versailesiin olisi johtunut Ludvigin aateliston pelosta.
Kouluajoilta muistan, että syynä pidettiin sitä, että Aurinkokuningas halusi pitää hovin poissa Pariisin keskustasta.
Versailles oli alunperin Ludvigin isän metsästysmaja. Mikään pieni tönö se ei ollut, sillä siinä oli 20 huonetta. Kun linnaa alettiin rakentaa, Ludvig vaati, että metsästysmaja säilytetään.
Metsästysmaja oli nuoren Ludvigin mieleen sillä hän rakasti metsästystä ja päivän harrastaminen vaati ilta huviksi juhlia, joita ei haluttu pitää vanhusten silmien alla Louvressa.
Ludvig XIVn puoliso toi myötä jäisinä lukuisia appeldiinipuita, joista kirjan kirjoittamisen aikaan oli jäljellä 8. Puita kasvoi mm. makuuhuoneissa.
1665 Ludvig vietti Versaillesissa päivän viikossa. Paikka muistutti tuolloin enemmän kylää kuin palatsia. Hän osallistui itse rakennusvaiheiden suunnitteluun.
Aiemminkin olen lukenut, kuinka myrkyt ja vastamyrkyt olivat melkeinpä arkipäiväisiä Versaillesissa. Nancy Mitford kertoo tuosta ajasta mukavasti sanaillen:
"Muotimyrkkyjä oli arsenikki ja antimoni. Niitä annettiin usein peräruiskeissa, joita käytettiin jättimäisten päivällisen vastapainona."
"Yhä useammat kertoivat rippituolissa myrkytysmurhista."
Joku kertoi siitä jopa päivällispöydässä:
"Mikä ihana ammatti! Millaisia asiakkaita, herttuattaria ja prinssejä. Vielä kolme myrkytystä ja olen niin rikas, että voin vetäytyä syrjään."
...ja tämä paljastus johti moniin kiinnijäämisiin ja tuomioihin, ja tilanne rauhottui.
Nancy Mitford suosittelee kirjassa luettavaksi Aurinkokuninkaan toisen puolison, Madame de Maintenonin, kirjeitä, joiden eloisaa kieltä hän ihailee. Esimerkkinä kirje eräältä toukokuulta:
"Herneiden aikakausi jatkuu. Viimeisenä neljänä päivänä ei ole puhuttu muusta kuin odotuksesta, että saisi syödä niitä, nautinnosta että on saanut syödä niitä ja iloisesta toivosta saada pian syödä lisää. Eräät naiset, jotka ovat illastaneet kuninkaan kanssa löytävät huoneestaan herneitä joita he syövät ennen nukkumaan menoaan."🌟
Ursula Pohjolan-Pirjonnen oli yksi nuoruuteni suosikkikirjailijoista historiallisen fiktion vuoksi. Versaillesin valtiatar sijoittuu Ranskan Ludvig XIV:n, Aurinkokuninkaan aikaan, eli ennen vallankumousta, mutta sieltähän osaksi vallankumous kumpusi. Halusin kirjata tämän lemmenseikkailun myös tähän päivitykseen, sillä historiallinen fiktio ei juuri vanhene.
Mikko Metsähonkalan piirrostyyliä verrattiin jossain tekstissä australialaisen..... tyyliin. Lainasin tuosta syystä, täysin ummikkona sarjakuvan Talleyrand - Sontaa silkkisukissa, sanoi Napoleon, sarja kuvaelma valtiomiehen ja elostelijan elämästä. En pitänyt mitään turhaa kiirettä lukemisen kanssa, vaan kirja oli lainassa kahdeksan tai kenties jopa kuusitoista kuukautta, ennen kuin sain tartuttua siihen. Sen verran olin selannut kirjaa aiemmin että se todella näytti lukemisen arvoiselta.
Olihan se! Talleyrand oli itselleni entuudestaan ihan outo tyyppi, joten lukeminen oli senkin vuoksi palkitsevaa, mutta erityisesti tykkäsin siitä, että kirjan lukeminen oli kuin olisi katsonut näytelmän. Ihan huippu kokemus.
"Pää 4: Kaikenlaista tule sanottua, kun tekee pitkää päivää ja nukkuu huonosti.
Pää 3: Oi vapaus! Niin paljon rikoksia on nimessäsi tehty, niin paljon on verta."🌟
Sen verran Talleyrand alkoi kiinnostaa, että luin perään englantilaisen parlamentikon, amiraalilordi Duff Cooperin Talleyrand kirjan, jonka hän kirjoitti 1932, jolloin ei ollut tullut valituksi parlamenttiin. Kirja oli mielenkiintoinen, mutta tykkäsin kyllä enemmän hieman aiemmin lukemastani Mitfirdin Aurinkokuninkaasta.
Martti Sinerman Armas J. Pullan elämäkerrasta "Jees" , sanoi Armas J. Pulla bongasin, että Talleyrandin lempijuusto oli brie, ja itse asiassa hän ei muuta juustoa syönytkään. Myös Pullan Vatsan muistelmissa kerrotaan tästä lempijuustosta ja siitä, että Talleyrandin vuoksi Wienin kongressin jälkeen brie valtasi eurooppalaisia hoveja.
Armas J. Pulla teki myös lukuisia radio-ohjelmia Pariisista, yksi niistä oli Ontuva paholainen, joka kertoi Talleyrandista.
Eric Vuillard on tehnyt kirjan 14. heinäkuuta, jossa Ranskan vallankumousta käsitellään tavallisten ihmisten muistin. Kirjan historiallinen osuus on totta. Luin kirjan Joulukalenteriani varten viime vuonna hieman liian nopeasti, joten varmasti palaan sen äärelle uudestaan.
Otetaan tähän yksi hieman vanhempikin kirja Ranskan kuninkaallisista piireistä. Alexander Dumasin Pariisin verihäät kirjassa kerrotaan vuoden 1572 kohuhäistä, jotka johtivat verisiin tekoihin.
