Helanen jukkaisi Rauta-dekkarinsa vuosina 1941-1952, ensimmäinen salanimellä Heikki Aksila. Tuohon aikaan hänellä ei ollut juuri kilpailijoita. Seuraava rikoksiin erikoistunut kirjailija, Mauri Sariola aloitti vasta 1956.
Paula Arvas tutkimuksessaan Rauta ja Ristilukki Vilho Helanen salapoliisiromaanisarja (2009 väitöskirja Helsingin yliopisto), kertoo, että Vilho Helanen itse kuvaili dekareitaan esikoissalapoliisiromaaneiksi.
Nimitys sijoittuu ajallisesti 1920-1930-luvun anglosaksisten palapelisalapoliisiromaanien ja amerikkalaisten kovaksikeitettyjen rikosromaanien väliin, mutta koska kilpailua Suomessa ei juuri ollut, nimityskin unohtui. 
Helasen dekkarit eivät ole kirjoitettu täysin järjestyksessä. Niinpä itsekin tuli luettua niitä vähän väärässä järjestyksessä, mutta eipä se juuri haitannut. Mukavampi tietty olisi ollut aikajärjestys, kuten tähän kirjoitan.
Vuoteen 1943 sijoittuu viimeiseksi lukemani kirja, josta tykkäsin eniten. Kolme laukausta -kirjassa Rauta kutsutaan jatkosodan rintamalta ratkomaan murhaa. Ratkaisu löytyy Tukholmasta, missä sielläkin on käytössä ostokortit, mutta elo on muutoin vauraampaa mitä Helsingissä.
Ongelma osoittautuu monitahoiseksi, mutta ratkesi tämäkin rikos. Inkeri Rauta on kyllä aika etsivä!
Rauhaton rannikko kirjassa eletään Lapin sodan aikaa lokakuussa 1944. Raudat matkaavat Vaasan tienoille tutkimaan Raudan opiskelutoveri, nimismies Vaaran Elisabet-vaimon surmaa. Jälleen kerran on vietetty rapukestit, jonka päätteeksi Elisabeth katoaa.
Ratkeaahan sekin asia kun oikein tutkitaan.
Kohtalon sillan luin ensimmäisenä. Siinä Raudat lähtevät pariskuntana lepoloman varjolla tutkimaan Vaasan lähettyvillä maaseudulla tapahtuvaa murhaa, jossa tässäkin yhtenä osallisena on Raudan luokkatoveri. Tapahtuma-aikana 1950-luvun alku.
