Sä kun istut mun rinnallain...
Että se itkettää vuosi vuodelta enemmän. Laulajat vanhenee, mutta ne laulavat yhä siitä, kuinka toinen on kaikki kaikessa. Niin kuin tuo Gröönin Eikkakin Porin Sinfoniettan konsertissa huomenna.
 |
| Kuva Sinfonietan sivuilta |
Työnantaja tarjosi ystävänpäiväkahvit ja pienet maistiaiset konsertin harjoituksista.
Siitä onkin aikaa, kun olen käynyt konsertissa. Viimeksi viikkoa ennen korona sulkua. Ehkä minä tästä taas innostun.
Mutta musiikin koskettavuudesta kai olin puhumassa.
Eniten musiikissa koskee itseäni eletty elämä. Niinkuin vaikka tuo Eino Grön. Hän oli ensimmäisiä laulajia Lea Lavenin sekä Matin ja Tepon ohella, joita kuulin lapsena radiosta säännöllisesti.
En ole enää itsekkään lapsonen, mutta joka kerta vain Lea Lavenin Tumma nainen tuo mieleen kesäillan jolloin saunan jälkeen vaaleanvihreässä flamencotanssijan mieleen tuvassa yöpaidassa tanssahteli kappaleen tahtiin kun perheen kanssa valmisteltiin takapihan lämmössä iltakahveja.
Eino Grönin Lazzarella oli yksi teini-ikäni suosikki, Bay City Rollersin ohella.
Ja yhä vain, 50 vuotta myöhemmin sedät jaksaa heilua ja Gröönin Eikka laulaa kuin silloin ennen. Eino Grön on laulanut 65 vuotta.
Sinfoniettaa johtaa tässä ystävän konsertissa Antti Rissanen. Eino Grönin kanssa laulaa tangokuningatar Heta Halonen.
Makupalat tuli nautittua, tuli hyvä fiilis.
Kotona muistelin lukeneeni Reposaaren omasta pojasta, Eino Grönistä yhden kirjan. Tarkastuksen jälkeen totesin sen olleen Elämäni laulut.
