Pieninä palasina on mun leipäni maailmalla

Monen työikäisen ja miksei eläkeikäisenkin arkea on tänä päivänä vanhan laulun sanat:
"Voi kuinka pieninä palasina onkaan
Mun leipäni maailmalla".
Joillekin työelämän pirstaleisuus on nykyisin nautinto, joillekin kauhistus. 

Monet uudet ammatit ovat sellaisia, että niihin ei voi valmistautua oppilaitoksista vaan ammattiin tarvittavat taidot kerätään vuosien saatossa eri läheteistä. Taannoin puhuin irlantilaisista kansantansseista ja suklaakuorrutteisten torakoiden valmistajista. Riverdancen opettamista tuskin opetetaan Suomessa missään opistossa. Osallistumalla kyllin kauan kansalaisopistojen ja riverdance-seurojen opetukseen, saa riittävän tietotaidon itse tanssista, mutta opettamiskokemus pitää hankkia muualta.

Tuollaisia työpaikkoja näkee harvoin avointen työpaikkojen listoilla, sillä ne ovat töitä, joihin asian taitajat puhuvat itsensä töihin tai johon kutsutaan ihminen, jonka tiedetään hallitsevan taidot. Se, että julkista kysyntää ei ole, on sääli, sillä kaikilla erikoistaitoja omaavilla ei ole halua yrittäjäksi ryhtymiseen ja osaamisensa markkinointiin tarjouskirjeillä.

Yrittäjänä uuden ammatin voi aloittaa silloin, kun siltä tuntuu, eikä tarvitse odottaa että löytäisi opinnot, jotka suorittaa loppuun.

Kuva: Pätkätyöläisen päivä voi koostua pienistä paloista. Päivätyön ohella voi esim. kirjoittaa, valmistaa myyntituotetta ja tehdä työtä taiteen parissa. Kuvat kollaasissa Clark Young (iso kuva), Linkedin Sales, Battlecreek ja Allef Vinicius.

Toisaalta mainosten lupaukset pitää toteuttaa, tai asiakkaat eivät osta palvelua tai tuotetta uudelleen. Yrittäjänä on voi rakentaa myynituotteesta sellainen, mikä sopii omiin taitoihin. Yrittäjänä ei haittaa, vaikka työviikko rakentuisi monen eri alan töistä, yleensä se on jopa hyvä asia, sillä vanha sanonta sanoo, että kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin.

Palkkatyössä monen työn tekeminen on harvoin mahdollista yhden työnantajan leivissä. Tosin nykyisin monet ovat työsopimussuhteessa useampaan firmaan samaan aikaan. Toki näin on ollut aiemminkin, mutta ennen ihmisillä oli päivätyö ja he saattoivat tehdä töitä muualla iltaisin ja viikonloppuisin. Nykyisin on myös yleistä, että tehdään töitä enemmän silppumaisesti: päivä siellä, toinen täällä, ja joskus saatetaan jopa olla muualla töissä pari tuntia kesken päivän.

Itselläni on kokemusta useista samanaikaisista työpaikoista lähinnä viime vuosituhannelta. Yhtenä kesänä olin kesätöissä arkipäivät sosiaalitoimistossa, missä laskin toimeentulotukia ja iltaisin ja viikonloppuisin myin lihapiirakoita pihvillä, kahdella nakilla ja juustolla elintarvike-grillikioskilla.
Myöhemmin valmistuin yliopistosta. Oli lama-aika ja pätkätöitä piti ottaa sieltä, missä niitä oli tarjolla. Yhtenä vuonna olin päivätöissä arkisin toimistotukussa, ja iltaisin opetin posliininmaalausta ja kankaanpainantaa kansalaisopistoissa eri puolilla maakuntaa. Lisäksi toimin konsulttina Johtamistaidon opistolla ja hoidin erään läheiseni firman palkanlaskentaa ja laskutusta. Rahaa tuli mukavasti, ja kokemustakin kertyi, mutta minulla oli alituinen stressi siitä, että jonain päivänä ottaisinkin kotoa lähtiessä väärän päivän kassin mukaan tai ajaisin väärään kuntaan. Kumpaakaan ei onneksi tapahtunut, mutta kun vastaavan kaltaista sukkulointia useamman työn välillä tarjottiin myöhemmin, olin huojentunut, kun saatoin kieltäytyä sen vuoksi, että sain kunnon palkkaa päivätyöstä.

 On kuitenkin niitäkin, joille silppumaisen työn tekeminen on innostava haave. Luin Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirjan Unelmahommissa - tee itsellesi työ mistä pidät. 

Kirjassa kaksi kirjoitusalan ammattilaista pohtivat työuriaan ja kertovat siitä, mitä kaikkea tekevät. Esimekiksi Islannissa asuvalla Satu Rämöllä on kirjoittamistyönsä ohessa suomalaisia tuotteita myyvä kivijalkakauppa yhdessä parin muun yrittäjän kanssa. Lisäksi hän toimii matkaoppaana suomalaisryhmille islanninhevosvaelluksilla Islannin luonnonkauniissa maisemissa. Jälkimmäistä hän tekee, koska omien sanojensa mukaan hänellä ei ole varaa eikä aikaa ratsastaa muuten kuin silloin kun hän tienaa siitä.

(Teksti on kirjoitettu 2020 kesällä, joten sittemmin Rämö on tullut tunnetuksi myös dekkareistaaan).

Kirjan punainen lanka on, että räätälöimällä oman työuransa yrittäjänä voi tehdä niitä töitä, mistä nauttii. Kaikille silppukorillinen eri työpaikkoja ei kuitenkaan ole unelma, vaan painolasti joka tuo stressiä ja vie lopunkin ilon työnteosta. Osaksi se johtunee siitä, että kaikki eivät ole innokkaita tekemään myynti- ja markkinointityötä täysillä koko aikaa. Niistä töistä täytyy nauttia, jotta löytäisi riittävän määrän muutaman tunnin töitä, jotta voisi saada sellaista palkkaa että sillä eläisi. Tai sitten pitää olla satumainen tuuri töiden löytämisessä.

Joka tapauksessa tulevaisuudessa meidän täytyy varautua siihen, että silpputyö ja pätkätyö ovat tulleet jäädäkseen. Aiemmin sellaisia töitä tekivät sekatyömiehet, nykyisin yhä enenevässä määrin korkeasti koulutetut, monipuolisen työkokemuksen omaavat ihmiset.

*  *  *  *

Teksti on kirjoitettu 2020 blogiin, jota en koskaan julkaissut. Siirretty tänne oikealle päivämäärälle 10/2024.

Edit 2024. 

En pidä silpputyötä mitenkään huonona, jos se on oma valminta. Kuten kirjan kirjoittajat toteavat, se on vapauttavaakin, kun voi tehdä asioita mistä pitää juuri silloin kun itse haluaa. Viime vuosina olen seurannut sometyötä tekeviä ja aina silloin tällöin kuulee, kuinka silpputyö voin myös rasittaa jopa burnoutiin saakka. On vaikea sanoa ei, kun vihdoin oma työ alkaa tuottaa tulosta liiankin kanssa. Toisaalta jos tuloja ei synny, se aiheuttaa stressiä.

 Itse toivoisin, että löytyisi kiva säännöllinen päivätyö (ei aamutyötä) lopputyöuraksi. Nuorempana koettu pätkätöiden rasittavuus on vieläkin ikävästi mielessä. Veikkaan että tässä iässä en jaksaisi viittä työnantajaa samaan aikaan, joista yksi oli kokopäivätyö, kun muista ei uskaltanut luopua, ja onneksi en luopunut, sillä kokopäivätyö meni konkurssiin.