Martat ja sota

Esitelmä Lotta-museossa

Marttojen sotahistoria alkaa sisällissodasta, jonka tiimellyksessä martat hyvin hetkellisesti lipsahtivat pois puolueettomuuden ja sitoutumattomuuden päämääristään.

Sodan päätyttyä martat kohdistivat tarmonsa siivoamiseen ja kouluttivat nopeasti lukuisia sotamarttoja, jotka erityisesti Karjalan alueella siivosivat sota-alueilla olevista asunnoista ja pihapiireistä sodan jälkiä, kuten jäljelle jääneitä ruumiita pois. Tavoitteena oli erityisesti kulkutautien estäminen mutta myös siivoaminen. 

YH

Marttojen valmistautuminen sotaan näkyy Marttaliiton ja piiriliittojen yhdistyksille ja kyläkerhoille lähettämissä kiertokirjeissä heti yh:n aloittamisesta lähtien. Jo aivan ensimmäisissä kirjeissä kehotettiin marttoja pistämään miehiä opettamaan miten maatalon työt saadaan tehtyä jos sota alkaa. Tälle pyrkimykselle pääasiassa naurettiin. Miehet eivät suostuneet opettamaan edes hevosen valjastamista reen eteen saati sitten auran käyttöä. Vain harvoilla paikkakunnilla saatiin miehiä kurssin pitoon, mutta kaiketi joissain kodeissa martta sai puolisonsa opettajaksi. Maaseudulla ei sotaan uskottu. 

MARTTOJEN TYÖSARKA

Sodan aikaan marttojen työsarkaan kuului erityisesti pula-ajan neuvonta, siirtolaisiin ja inkeriläisiin liittyvä neuvonta ja muonitukset. Näiden töiden ohella puolustusvoimat tai niihin läheisesti liittyvät tahot pyysivät marttoja hoitamaan muitakin töitä esimerkiksi isoimmilla rautatieasemapaikkakunnilla jossa jouduttiin vaihtamaan junaa, martat pitivät rintamasotilaille lepomajaa, jossa sotilaat, lotat ja sotainvalidit saivat matkansa aikana pysähtyä nukkumaan muutamaksi tunniksi. Pisimpään näistä toimi Riihimäen lepomaja, joka oli toiminnassa koko jatkosodan ajan.

KOLMENLAISIA MARTTOJA

Sota-aikana lähes kaikki kynnelle kykenevät martatkin ponnistelivat sotaan liittyvissä toimissa omien töiden, puolisonsa töiden ja työvelvollisuustöiden ohella. Mistään yhtenäisestä joukosta ei silti voida puhua.

Marttojen tapauksessa pitää heti aluksi huomioida se, että on olemassa kahdenlaisia marttoja. Niitä, jotka saavat neuvontatyöstään palkan ja niitä jotka toimivat yhdistyksensä puuhakkaina naisina. Sodan aikaan oli olemassa myös eräänlaisia välimuotoja. Vapaaehtoisia, jotka toimivat jossain työssä tuntikausia viikon aikana mutta ilman palkkaa. 

PALKATUT NEUVOJAT

Palkatun henkilökunnan aika kului erilaisissa neuvontatöissä. Sodan aikana Marttaliitto sai apurahaa erilaisten siirtolaisiin tai pula-ajan korvikkeiden käyttöön opastavaan neuvontaan. Marttaliitto jakoi tämän rahan piireille, jotka jakoivat sen paikallisille yhdistyksille. Lisäksi kunnat myönsivät tiettyyn paikalliseen toimintaan apurahaa myös suoraan yhdistyksille ja kerhoille. Niinpä sodan aikana erilaisia lyhytaikaisia tai vakinaisia marttaneuvojia oli moninkertainen määrä normaalivuosiin verrattuna.

Suosituimpia kursseja olivat ruokakurssit joissa opeteltiin vauraamman 1930-luvun jälkeen uudelleen käyttämään erilaisia korvikeaineita. Oli kahvikullan korviketta, sotavoita ja nokkospyöryköitä. Martat neuvoivat kotoisten vaatteiden tekemistä aina 1950-luvulle saakka, mutta eniten vaatteita opeteltiin ompelemaan sota-aikana ja heti sen jälkeen. Kaikki käsille saatavat tekstiilit hyödynnettiin viimeistä tilkkua myöten. Pukuja käännettiin, soffatyynyistä tehtiin tytölle mekkoja ja sukkia parsittiin ja paikattiin illat pitkät. Pahinta nahkapulaa helpottamaan martat opettivat perheenäidit tekemään lapsille kengät vanhoista päällysvaatteista. Kaikista kursseita nämä tallukkakurssit olivat suosituimmat.

Ammattineuvojat pitivät maakuntien pääkaupungeissa kotitalousneuvolaa, josta uutuutena sai tietoja myös puhelimitse.

Karjalaisten länteen muutto, ruokapula ja viljelymaan huomattava väheneminen lisäsi puutarhaneuvonnan tarvetta. Marttaneuvojat kiersivät kodista kotiin opastamassa puutarhan perustamisessa ja kotitarveviljelyssä niin pihoissa kuin palstoillakin. Jotkut yhdistykset palkkasivat omia palstaneuvojia. Esimerkiksi Riihimäen Martoilla oli oma neuvoja palkattuna, muina sotakesinä martat hoitivat itse palstojen jaon ja piiriliiton tai Marttaliiton neuvoja kävi pitämässä vain muutaman viljelykurssin. 

VAPAAEHTOISET

Ammattilaisen tarmolla mutta ilman palkkaa martoilla teki työtä lukuisat vapaaehtoiset näiden palstojen ohella mm. lepokodeissa, kanttiineissa ja pesuloissa. Myös kunnalliset huoltoemännät kävivät sotainvalidien ja siirtolaisten kodeissa opastamassa ilman palkkaa. Näillä huoltoemännillä oli vastuullaan kuutisen perhettä henkeä kohden. Kädestä pitäen tapahtuvan neuvonnan ohella he jakoivat myös Suomen Huollon kautta tulleet ulkomaalaiset lahjoitukset niitä tarvitseville. Huoltoemännistä kaikki eivät olleet marttoja, vaan niitä oli myös muista naisjärjestöistä kuten Sosiaalidemokraattisista naisista. 

RIVIMARTAT

Kolmannella tasolla oli sitten tavalliset rivimartat, jotka kutoivat sukkia, ompelivat lumipukuja, tekivät vaatteita vauvanvaatelaatikoihin, leipoivat leipää rintamalle, keittelivät korviketta tai keittoa paikkakunnalle saapuville tai ohimeneville siirtolaisille, osallistuivat keräyksiin ja arpajaisiin niin lahjoittajana kuin kerääjänäkin. Monet martat keräsivät esimerkiksi sotainvalideille avustusta vuosittain, myivät heidän lehtiään tai kutoivat ja myivät invalidien langoista sukkia.

Jokaisella marttayhdistyskellä oli vähintään yksi kummilapsi tai kummiperhe, jolle lähetettiin apurahaa ja lahjoja säännöllisesti. Isommilla yhdistyksillä näitä kummilapsia oli useampiakin. Kummilapset olivat sellaisista perheistä, joissa oli paljon lapsia tai lapset olivat orpoja. 

KARJALA

Kun jatkosota oli edennyt siihen pisteeseen, että evakoilla oli mahdollisuus lähteä takaisin Karjalaan, Marttaliitto määräsi jokaiselle karjalalaiselle marttakerholle oman länsisuomalaisen kummiyhdistyksen. Kummiyhdistyksen velvollisuus oli lähettää tarvittavat pesuaineet ja puhdistusvälineet etujoukoissa Karjalaan lähetettäville neuvojille sekä varustaa karjalainen kerho tarvittavilla välineillä mikäli kerho alkoi pitää Karjalassa marttakanttiinia tai neuvontaa antavaa marttalaa.  

LOPUKSI

Lopuksi haluan vielä todeta, että marttojen tekemä sodanaikainen työ on lähes systemaattisesti jäänyt hyvin vähälle huomiolle kirjoissa joissa kerrotaan kotirintaman ponnisteluista. Tähän mennessä marttojen kannalta paras yleisteos, jonka olen lukenut on Jatkosodan pikkujättiläinen. On kirjoja, joissa koko marttojen tekemä laaja neuvontatyö ja siirtolaisten monenlainen auttaminen kuitataan valokuvalla ja kuvatekstillä siemenpussien pakkaamisesta tai tallukoista. Tämän ongelman on huomanneet vihdoin muutkin. Kaija Heikkinen mainitsee rintamanaisista kertovassa uudehkossa kirjassaan Yksin vai yhdessä, että
”Yksi vähäiselle huomiolle jäänyt naisten joukko ovat martat.”

Itsellenikin uutta tietoa oli se, että kappale jatkuu: 

”Myös Marttajärjestöllä oli rintamalla toimintaa, mutta sitä on toistaiseksi vain vähän kerättyä ja julkaistua muistitietoa.”. 

Olen tutkinut marttahistoriaa työkseni vuodesta 2001 lähtien enkä ole aiemmin tällaiseen tietoon törmännyt.

Ilmeisesti martat ovat itse häivyttäneet aikoinaan nämä tiedot yhtä tehokkaasti kuin tiedot inkeriläisille suunnatusta neuvonnastakin. Siitä olen kuullut ensi käden tietona kuinka Marttaliitto määräsi piiriliittoja hävittämään kaikki inkeriläisiin liittyvät paperit. Yhdistystasolle tämä tieto ei ilmeisesti kulkeutunut, sillä ainakaan päiväkirjoista inkeriläisille järjestetyistä illanvietoista kertovia kuvauksia ei ole poistettu.Toisaalta Karjalassa ja Kainuussa olleiden marttakanttiinien toiminta on hyvin dokumentoitu. Kanttiinit pystytettiin paikoille, missä oli runsaasti ohikulkijoita, esimerkiksi sotilaita matkalla kotiloimille. Lisäksi martoilla oli pesulatoimintaa Keski-Pohjanmaalla, joten misi sitä ei olisi voinut olla rintaman lähelläkin? Etenkin kun kyseinen Kaija Heikkien toteaa, että "varustehuollossa ja pesuloissa työskennelleitä naisista on tavattoman vaikea löytää kuvauksia". Paljon on vielä tutkittaavaa.