Paljon mainostettu Akavan erityisalojen keskustelutilaisuus
keräsi tuvan täydeltä kuulijoita. Keskustelun vetonauloina olivat mm. Juhani
”Tami” Tamminen ja Karri ” Paleface” Miettinen.
Niin kuin kulttuurikeskusteluissa kuuluukin, aloitettiin ja
päätettiin tilaisuus musiikilla, josta vastasi Paleface. Helsinki – Shangri-La
ohjasti keskustelun kirjallisuuteen, kuvataiteeseen ja liikuntaan.
Kulttuurin ja liikunnan määrärahat ovat pienet ja
pienenemässä entuudestaan. Kuilu vauraiden ja köyhien välillä on kasvanut.
Suomessa on tällä hetkellä noin 200.000 vähävaraista lasta tai nuorta, joiden
perheellä ei ole varaa kalliisiin harrastuksiin. Aluepoliittiset ongelmatakin
mainittiin, mutta valitettavasti keskustelun pääpaino oli pelkästään isojen
kaupunkien harrasteissa. Maaseudullahan ei ole samanlaisia mahdollisuuksia
ammattilaisuuteen johtaviin urheilu- tai kulttuuriharrastuksiin mitä on
kaupungeissa tai kuntakeskuksissa, ellei vanhemmilla ole aikaa ja varaa
kuljettaa lasta kymmeniä tai satoja kilometrejä useita kertoja viikossa
harrastuksiin.
Vaikka harrastusten kustannukset ovat nousseet, Tamminen
muistutti, että kaiken harrastamisen ei tarvitse olla kallista ja ohjattua.
Ennenkin voitiin opetella koripalloa käyttämällä yhtä koria ja jalkapalloa
koripallona eikä jääkiekkopeleihin kotipihan tuntumassa tarvittu avaruuspukua
muistuttavaa välineistöä. Muutenkin luova ideointi auttaa monessa asiassa.
 |
| Kyllä mieskin voi olla koreassa takissa! |
Kaiken kaikkiaan keskustelussa oli hyvin mielenkiintoinen
asetelma. Puhumassa oli kaksi poliitikkoa, kaksi kulttuurin tuottajaa ja
yrittäjänä tunnettu idearikas urheilumies. Tämänkaltaisella kokoonpanolla
saattaisi syntyä runsaasti tuottavia ratkaisuja monien kulttuuri- ja
urheiluharrastusten (rahoitus)tarpeeseen.
Päivä ei koskaan mene mielestäni hukkaan, jos oppii jotain
uutta tai tekee oivalluksen. Tämän päivän oivallukseni ei liity sponsoreihin,
joista keskustelun aikana puhuttiin vaan mesenaatteihin.
Kun tilaisuus oli ohi, muistelin tovin niitä keskiaikaisia,
vauraita sukuja, jotka ovat edelleen tunnettuja sen vuoksi, että niiden
edustajat toimivat nerokkaiden taiteilijoiden mesenaatteina. Mihin on hävinnyt
tämä tuottoisa symbioosi? Itselleni ei ainakaan tule mieleen montaa henkilöä,
joka olisi kuuluisa siitä, että maksaa jonkin säveltäjän, kirjailijan tai
kuvataitelijan elinkustannuksia. Luulisi, että nykyisinkin tällainen
mahdollisesti ikuinen kuuluisuus voisi kiinnostaa niitä, joilla rahaa on
enemmän kuin itse tai tulevat sukupolvet tarvitsevat.
Ehkä mesenaatti
järjestelmän elvyttäminen voisi luoda apurahojen viidakossa taisteleville,
henkensä pitimiksi opettaville tai pätkätöitä tekeville nälkätaiteilijoille turvallisen
Shangri-Lan, jossa olisi helpompaa luoda uutta.
