Olin valmistautunut matkustamaan itsenäisyyspäivänä jälleen Kempeleeseen ja osallistumaan ylioppilasjuhliin, mutta sitkeät jalkavaivat eivät näemmä kestä juhlia ja rientoja joka viikko. Oli siirrettävä matka myöhemmäs eli kesään. Olin kuitenkin lukenut viime kesän ja syksyn aikana tätä reissua ajatellen niin monta kirjaa Kempeleestä, kuin löysin, joten päätin, että on aika julkaista tämä teksti nyt.
Ensin tuntui siltä, että ensin lukemani uuden TrueCrime kirjan lisäksi ei oikein muita löydy. Kirja Sammon ohella kyselin kaverilta ja Kempeleen kirjastostakin, mutta kovin suurta listaa en kokoon saanut. Kirjastosta sain vinkin tämän tekstin pariin viimeiseen kirjaan, joista erityisesti viimeinen oli oikea helmi. 
Ensimmäisenä luin Jaana Skyttän kirjan Martta Saxin murha.
Martta Sax oli 1906 syntynyt osuuskaupanhoitaja, joka surmattiin julmasti lauantai-illalla 5.5.1934. Edessä olisi ollut Limingan osuuskaupan iltamat ja koulutuspäivä, mutta joku päätti toisin.
Jaana Skyttä on koonnut mielenkiintoisen kokonaisuuden eri lähteistä ja saanut 1930-luvun kempeleläisen kylän elämään. Lähikunnissakin poikkeillaan, sillä kaupan pääpaikka oli Limingalla ja Martta oli kotoisin Törnävältä. Tampereellakin käytiin tapaamassa melkein sulhasen toista morsmaikua ja lasta.
Tapaus oli silloin, niin kuin olisi nytkin, hetken lehdistön seurannassa. Otsikot olivat silloin suoria, ei mitään klikkiotsikoita.
Melko pian pidätettiin yksi mies, joka tunnusti surmateon kaikessa kauheudessaan. Vaikea on ymmärtää miksi, sillä poliisien tarkat tutkimukset osoitti miehen syyttömäksi.
Vasta pari vuotta myöhemmin löytyi sattumalta mies, joka niin ikään tunnusti ja sai murhasta tuomion.
Skyttän kirja kuitenkin osoittaa, että ihan varma ei tämäkään asia ollut. Oliko sittenkin takana joku muu, joka maksoi tunnustuksesta? Isäntämiehiäkin taidettiin vähän epäillä, jos Haanpään fiktiiviseen kirjaan on uskominen (siitä hetken kuluttua lisää).
Kaupanhoitaja oli iloinen ja suosittu, kaikkien pitämä, mutta iän mukaan kohta vanhanpiian veroa maksava, joten ei kuitenkaan ollut löytynyt sitä oikeaa, joka veisi vihille.
Itse mietin, että uhri taisi olla liian kiltti antaessaan lainaksi rahaa isompia eriä ainakin kahdelle miehelle. Sellaista ihmistä on helppo käyttää hyväksi, mutta harva haluaa sellaisen kanssa maalaisyhteisössä naimisiin, kun vaarana on, että jatkossakin lainaisi talon tavarat.
Oli miten oli. Hirveä rikos. Ei voi muuta sanoa.
Yllätyin, kun Finnasta löytyi ainakin neljä valokuvaa tähän rikokseen liittyen. Muut kuvat liittyivät tuomitun pidättämiseen paljon myöhemmin. Selaamissani maakunnallista sanomalehdissä ei tuohon aikaan valokuvia paljon ollut. Ei ainakaan joka lehdessä.
Kuvat olivat olleet Kalevassa 8.5.34. Sitä lehteä en näemmä lukenut kesällä. Nyt luin senkin ja sieltä löytyi myös oheinen kuva Kempeleen Ylipäässä sijainneesta kaupasta. Ei mikään iso rakennus, mutta tuohon aikaan kauppoja saattoi olla monta samalla kylällä. Omallakin kotikylälläni oli 1940-luvulla kolme kauppaa samaan aikaan, joista kaksi rinnakkain maantien laidalla, kolmas parin kilometrin päästä naapurissani sivuten varrella. Neljäs kauppa löytyi maantien laidalta noin 4 km päästä.
Pentti Haanpään pienoisromaani Isännät ja isäntien varjot on saanut alkunsa Martan julmasta kohtalosta. Haanpää oli nähnyt siitä uutisen, liekö ollut joku tänne Dikiarkistosta poimimani. Kirjailijan mielikuvitus oli tehnyt tapahtumasta tarinan, joka on osin erilainen kuin TrueCrime-kirjassa.
Ajat oli levottomat. Lehtiarkistoa tutkimalla selviää moni asia.
Martta Saxin murha ei valitettavasti ollut sen viikonlopun ainoa. Eurajoella Vuojoen kylässä (missä sijaitsi myös Eurajoen keskustaa lähinnä oleva asema/seisake, minne itsekin tulin opiskelupaikkakunnalta lättähatulla, jos olin menossa ensin poikakaverin luo) ampui mies vaimoaan ja surmasi sen jälkeen kaksi lastaan ja itsensä. Vaimo selvisi hengissä. Karjalohjalla mies kuristi vaimonsa kertoen vaimon yrittäneen ensin leikata miehen päätä irti tämän nukkuessa. Ja keskiviikkona Iisalmessa kaksi miestä riitaantui kävellessään asemalle ja toinen surmasi toisen aidanseipäällä, kertoi Eteenpäin lehti 8.5.1934 artikkelissa 'Kammottavia murhia tehty eri tahoilla maata'.
Saman päivän Etelä-Saimaa tiesi kertoa, että viikonloppuna oli myös Kuopiossa surmattu siilinjärveläinen mies lyömällä teräaseella selkään, ja Etelä-Suomen Sanomat puolestaan kertoi Tampereella kahden opiskelijan välienselvittelyn päättyneen lopullisesti puukoniskuun. Ei kiva viikonloppu ja alkuviikko.
Haanpään kirja heittää varjon isäntä miehen suuntaan.
Matti Hannus on kirjoittanut Suomen ensimmäisen elämäkerran vammaisurheilijan urasta Voitin elämän : Pertti Sankilammen kunnian latu. Se on mielestäni kivasti kirjoitettu kirja. 
Olen ottanut tuon kuvan helmikuussa 2014 Kempeleessä meren rannalla. Päivä olisi ollut mitä hienoin hiihtämisen, mutta käytin sen kävelemisen keskustan liepeillä ja kävin Jäähallissa kahvilla kaverin ollessa töissä. En tiedä hiihteleekö Sankilampi jäällä, mutta olisi tuossa ollut baanaa hiihdellä.
Sankilampi toivoi nuorena hiihdon olympiamitalia, eikä saavutus tuntunut ylivoimaiselta.
Sitten armeija-aikana jalka alkoi oireilla ja siitä löydettiin syöpä, joka johtaisi vähintään amputaatioon, mutta myös kuolema oli hyvin mahdollinen.
Reisiamputaarion kanssa onnistuttiin ja sitkeä nuorimies pääsi kuin pääsikin kultamitalleille. Hän voitti seitsemän kultaa maastohiihdossa (ilman hiihtokelkkaa) paralympialaisissa 1976-1990.
Mahtava suoritus, mistä isot onnittelut sankarihiihtäjälle, jos tämä teksti hänen lähipiiriään tavoittaa.
Mukavaa paikallisväriä löytyy kirjasta siellä täällä. Esimerkkinä Zeppeliinin bingo. Bingot oli aikanaan kivoja ja suosittuja, ja ovat vissiin taas vähän tulleet suosituimmiksi ainakin kaveripiireissä.
Paikalliset muistavat varmasti paljon enemmän tuttuja paikkoja ja ihmisiä kuin minä, joka olen käynyt Kempeleessä muutamia kertoja ja seurannut sen tapahtumia lähinnä ystäväni kotikuntana.
Itse en tykkää moderneista kirkoista, mutta Kempeleen uusi kirkko on kiva. Vanhaan kirkkoon tai museoon en ole vielä päässyt. Mutta ehkä seuraavalla käynti kerralla.
Huvittaviakin muistoja löytyi, kuten sekin, että sykemittari oli aluksi urheiluvalmentajien mielestä turhia, nykyään niitä ja muita tilastoja tuottavia mittareita ilman ei tulisi mitään.
Ari Paulowin Viimeinen vartiomies. Perustuu todellisiin tapahtumiin, mutta itse romaani on fiktiivinen. Kirja on viides osa Jesse Hackman -sarjaa. Aiemmin olen lukenut osan yksi, mistä Hagman muuttaa Amerikasta Ouluun, mutta hyvin pysyin kärryillä, ja muistin taas miksi kannattaa lukea koko sarja. 
Paulow on kempeleläinen kirjailija ja tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat Kempeleeseen minne Hackman lähtee tappouhkauksia saaneen it-miljonäärin henkivartiaksi.
Henkivartijahommat sujuvat välillä vähän nihkeästikin, mutta suojelun ohella selviää miksi suojelua tarvitaan ja ratkeaa muutakin. Jessekin taisi saada uutta virtaa yksityisetsivyyteensä.
Nuorten kirjoista löysin niin ikään Ari Paulowin Surmankarin vangit kirjan. Siinä kolme 14-vuotiasta kaverusta haaveilee seuraavasta kesälomalta Englannissa. Kuin tilauksesta he saavat mökkimaalausurakan, jonka tuotolla saadaan matkaa varten mukava pohjakassa. Mukaan lähtee myös Anssin 11-vuotias sisko ja yksi koira. Suomalainen viisikkohan siinä!
Matkaan lähdetään Kempeleen keskustan lähistöltä veneellä. Lähtö viivästyy ja katastrofin ainekset on lähellä, sillä myrsky nousee ennen kuin ollaan perillä.
Sen mitä olen tähän ikään mennessä oppinut katastrofista, tiedän, että jos olosuhteet yhtäkkiä muuttuu, pitäisi ylipäätään harkita lähtöä.... Aina on mahdollisuus myöhästyä. No. Tällä kertaa ei tapahdu katastrofia, rantaudutaan saarelle suojaan, mutta tupaan ei päästä. Ihme touhua...
Myrskyn selkeydyttyä, ryhmä passitetaan eteenpäin. Mökki löytyy ja maalauspuuha alkaa, mutta viisikkomaiseen tapaan tämäkin viisikko vainuaa seikkailun.
Jarmo Stoori Motelli oli löytämistäni kirjoista kevyin ja siihen pätee hyvin tässä kohtaa tekstin sanonta: viimeisenä, muttei vähäisempänä.
Kirjasta on kaksi versiota. Minä luin vuoden 2015 version. Seuraavan vuoden pokkariversio olisi ollut laajempi. Ihanan kepeällä kynällä kirjoitettu romaani motelliin sijoitetuista vakiasukkaista, matkalaisista, työmiehistä ja motellin pitäjästä.
Kertoja hankki motellin sattumalta ja pienessä sievässä:
"Siellä se peltojen keskellä rönötti, tuleva työpaikkani."
Mutta katumaan ei ryhdytä.
Kirjassa kerrotaan viereisestä Shellistä, missä on aamupala. Siinä kohdassa totesin nukkuneeni "tässä motellissa" yhdellä geokätköilyn megareissulla pari yötä.
Tosin kirjan motellin tapahtumat eivät vastanne todellisuutta, ei ainakaan kirjan lopun osalta.
Mutta sieluni silmissä kokemani motelli vastasi kirjan rakennusta. Nuo reissussa kuvaamani portaatkin johtivat samalla tapaa yläkertaan. Huoneessamme oli minikeittiö ja sänky neljälle, mikä sekin mainittiin kirjassa.
Motellin asukkaat olivat niin mielenkiintoisia, että melkeinpä toivoisi kirjalle jatkoa. Sama motelli pitäjä isomman hotellin johdossa.... Oi, se olisi mukavaa luettavaa. Olisi kiva nähdä tämä myös tämä näytelmänä. Näytelmä kun tästä on tehty.
