keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Tosi mini risteily Aurajoella ja muita risteilyjuttuja

    Kesän toinen risteilyni suuntautui Aurajoelle. Kävin ystävän luona kylässä toukokuussa ja puhuttiin siitä, mitenkä paikallisliikenne kulkee Turussa. Yllätyksekseni kuulin, että Fölin kyydissä voi ajella Turussa myös Aurajoella. Sitähän piti päästä tietysti kokeilemaan. 
Fölin vesibussi Jaarli, Turku, Martinsilta 2019
    
Kesäkuun kokousreissulla olikin sitten sopivasti aikaa tehdä todellinen mini risteily Martinsillan pielestä Ruissaloon ja takaisin. Risteilyn hinta ei päätä huimannut, edestakaisen matkan hinnaksi tuli hulppeat 3 euroa. Edullista kuin mikä. Edestakaisen reitin kestoaika oli 1,5 tuntia. Laiva taisi pysähtyä matkan varrella 4-5 kertaa, ei tullut laskettua.   

Ainakin kolmella pysähdyskohdalla näkyi olevan kahvila tms. Laivasta olisi päässyt pois välisatamissakin, joten niissä olisi voinut istuskella aina vuorojen välillä kahvilla. Tällä risteilyllä ei ollut tarjolla Brita-kakkua, kuten oli viime viikkoisella tilausristeilyllä, mutta kahvia ja jäätelöä pystyi kyllä ostamaan. Yllättävää kyllä, isoon pumpputermokseen keitetty kahvi maistui hyvältä. Kahvit ostamalla pääsi myös ilmaiseksi vessaan, muilta perittiin vessamaksu.  
    
Yllätyksekseni laiva oli entuudestaan tuttu. M/s Jaarli
M/s Jaarli Mikkeli, kuvattu 2007
risteili Mikkelin vuosinani Mikkelin satamasta Saimaalle suuntautuvia reittejä. Useamman kerran tuli Saimaalla käytyä. Yksi risteily vei
Astuvansalmen kalliomaalauksia katselemaan. Ne tekivät todella vaikutuksen. Se oli kesällä 2003 ja kun sitten saman vuoden marraskuussa kävin Roomassa, ei Pietarin kirkon mittava ikä, upeat marmorit ja jättimäinen suuruus tehnyt minkäänlaista vaikutusta verrattuna 5000 vuotta vanhaan kädenjälkeen kalliossa. Ihan käsittämätöntä, miten joku ihminen on voinut jättää puumerkkinsä näkyville 5000 vuotta sitten ja se on näkyvillä vieläkin. Wau. Matkailu avartaa mieltä todella! 
    
Mikkelin vuosilta Jaarlin sisustusta oli vähän muutettu. Poissa oli viihtyisät, joskin vanhat puupenkit ja tilalla kevyet pöydät pinnatuoleineen. Kiva oli sekin, mutta kun on edellisen nähnyt, niin aika riisutulta tämä nykyinen sisustus vaikutti. 
Aurajokiristeilyllä nähtyä
    
Se, mikä pisti silmään, oli erilainen käytäntö turvallisuusasioissa. Kokemäenjoella kapteeni esitteli kaikki turvallisuusvälineet samaan tapaan kuin lentoemännät lentokoneessa ja korosti sitä, että pelastusvälineitä on kaikkialla. Kapteeni totesi, että lain mukaan heidän täytyy välineet esitellä ja antaa ohjeet pelastusrenkaan heitosta ym. Ilmeisesti ohjeet eivät ole tarpeellisia kunnallisessa reittiliikenteessä, sillä Fölilaivalla oli vain lippukassan vieressä lappu, että pelastusliivit löytyvät keulasta. Pelastusveneitä näytti olevan sama määrä kuin Porissakin ja pelastusrenkaatkin lienivät näkösällä kannella, missä emme käyneet, joten asia oli varmasti kunnossa, mutta ero tuntui merkittävältä, kun risteilyjen välissä oli vain vajaa viikko.        

Tämä risteily tuli niin äkkiä, että edellisen tekstin jäljiltä on edelleen hieman kesken pari risteilykirjaa, mutta tulkoot ne päiviteltyä tässä samalla. 
    
Pinossa seuraava kirja on Ngaio Marshin Murharisteily. Sen kansikuva on kovasti James Bond tyyppinen, mutta ainakaan alku ei lupaa samanlaista räiskyvää kikkailua, mihin on totuttu 007 elokuvissa. Kirjassa ei tietysti ole äänitehosteita, mutta aina, kun mieleeni tulee James Bond, ajatukseni siirtyy Finnkinon elokuvateatterin Metropolitan oopperan näytökseen, mitä tahditti seinän takana samaan aikaan etenevä 007 Skyfall (2012). Äänitehosteet seinän takana olivat sen verran massiiviset, että oli ihan pakko käydä katsomassa myös se leffa. Hyvä raina se olikin. 
    
Murharisteilyn alus on jollain englantilaisella joella 1960-luvun loppupuolella risteilevä M/s Zodiac. Aluksessa on 3 hengen miehistö ja matkustajaluettelossa on 8 matkustajan nimet. Tapahtumapaikka on kuvitteellinen, ja nykyään se vähän rassaa mieltäni. Olen kirjannut nyt kolmatta vuotta ylös paikkoja, joista olen lukenut kirjoja. Luultavasti sen vuoksi kirja, jota en voi merkitä mihinkään tuntuu vähän vähemmän houkuttelevalta kuin muut, vaikka muutoin olisikin hieno kirja.  
    
Risteilyllä ruoka kiinnostaa aina. Liekö syynä englantilaisuus (Englanti ei ole tunnettu minään erityisenä ruokamaana) vai se, että yksi kokki ei välttämättä kummoistakaan ateriaa saa aikaiseksi isolle joukolle, mutta joka tapauksessa kirjailija kuittaa risteilyateriat ohimennen esimerkiksi näin:  
Zodiac purjehti rauhallisesti koko aamun. Lounaan jälkeen Lazerby tuotti melkoisen yllätyksen ilmestymällä kannelle uimahoususillaan, puhaltaen ilmapatjan ja alkaen ottaa aurinkoa. - Kerran australialainen, aina australialainen, hän tokaisi.  
Zodiac oli ankkuroitu yöksi jonkin matkan päähän Ramsdyken sulun yläpuolelle. Matkustajat söivät päivällistä, Tillottson ja kersantti olivat saaneet lisäpöydän.  
Itseäni olisi kiinnostanut kovasti, mitä 1960-luvun jokiristeilyllä syötiin, mutta siihen ei taidettu saada vastausta kirjan sivuilta lainkaan. Murha sentään ratkesi. Luulisi, että olisi voinut edes mainita, syötiinkö lihaa vai kalaa.  Itse asiassa ainoa syöty asia, mikä kirjasta jäi mieleen oli asperiini. Kelpo kirja siitä huolimatta.  
Risteilykirjoja osa 2
     
Wilbur Smithin Vaaran vesillä kirjassa on risteilijä, mutta se on yksityisen omistajan hulpea yksityisalus, joka valitettavasti päätyy jo kirjan alkupuolella meren syövereihin. Vaikka en ole mikään terroristityyppisten kirjojen fani, niin tässä kirjassa on ainakin alku ollut yllättävän lupaava ja teksti hyvin etenevä. Yhden Smithin kirjan olen lukenut aiemminkin, Tiikerin silmän ja sekin tuntui ihan hyvältä kirjalta.      
    Vaaran vesillä kirjan alus seilailee itäisen Afrikan rannikolla ja risteilyaluksen omistaja sukkuloi lentokoneella eri puolilla maapalloa. Toisin kuin pikkukaupungin murha tyyppiset dekkarit, joissa poliisitkin ajelevat polkupyörällä tai kulkevat jalkaisin, kun välimatkat ovat niin lyhyitä, tässä kirjassa tuhotaan luonnonvaroja paljon ja surutta.   

    
Yleensä tulee kirjoitettua vain kirjoista, joista itse olen pitänyt, mutta mainittakoon tässä lopuksi risteilykirja, jonka kahlasin loppuun vain sen vuoksi, että se oli ainoa löytämäni dekkari, jonka kirjailija on slovenialainen. 
    
Maja Novakia on luonnehdittu Slovenian merkittävimmäksi dekkarikirjailijaksi, mutta käsittääkseni tässä genressä ei Sloveniassa ole ollut kovinkaan paljon kilpailijoita. 
    Murha aluevesillä kirjasta en jostain syystä tykännyt, vaikka kirjan kaikki elementit olivat oikein ja itse asiassa sangen kutkuttavia. Risteily ja kirjailijat (kirjan alkuperäinen nimi on Tapahtui kirjailijakokouksessa eli murha aluevesillä) ei millään muotoa ole huono yhdistelmä. Alus on suljettu tila ja kirjailijoilla on vilkas mielikuvitus ja usein myös Menneisyys isolla alkukirjaimella. Kirjailijakokous pidetään Dubrovnikissä ja laiva risteilee Välimerellä Jugoslavian (nykyisen Slovenian) aluevesillä.
    
Toisaalta kirjassa oli samantyylinen tykkään-en tykkää ulottuvuus, kuin aikanaan Ranya ElRamlyn Auringon asemassa, josta en koko kirjan aikana osannut päättää tykkäänkö vai enkö, enkä vielä nytkään, 10 vuotta myöhemmin, ole varma asiasta. 

    
Kiinnostavinta kirjassa oli ajoittainen herculepoirotmaisuus, mutta se kaikki muu tuntui hieman.... sanokaamme slovenialaiselta :) 
    
Valittaa ei ehkä pitäisi, sillä yhtä kaikki. Luin kirjan loppuun ja murha ratkesi. Ehkä kirja olisi vaatinut paremman kustannustoimittajan. En tiedä. 
    
Olen kyllä miettinyt, pitäisikö kirjalle antaa uusi mahdollisuus, sillä luin sen pidemmän skandinaavisten dekkarien putken jälkeen, ja siinä valossa mikä tahansa voi tuntua oudolta. Nyt, kun takana on lukemattomia maita ja erilaisia dekkareita, ovat enemmänkin nuo rikosten raakuudella ja psykologisuudella mässäilevät skandi-dekkarit alkaneet vaikuttaa oudoilta. Näin ne mielipiteet muuttuvat aikojen ja kokemusten myötä.  

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

21.3. Pyhän Benediktuksen munat ja muita juttuja

Tänään on pyhän Benediktusta Nursialaisen muistopäivä. Benediktusta ei Suomessa hirveästi muistella, mutta tuttu sanonta: "Rukoile ja t...