lauantai 21. tammikuuta 2023

M/S Mystery 2 ja muita laivakokemuksia

En edelleenkään ole risteily fani, mutta mitä enemmän luen risteilyistä, sitä enemmän on alkanut kiehtoa erilainen risteily. Mitä jos joku kerta vaan vaikka sanoisi eikä tekisi mitään muuta.

Kuuntelin Teemalta Riku Rantalan Podcast-sarjan  M/S Mystery risteilyjen pimeällä puolella toisen tuotantokauden lähetykset heti uutena, mutta päivitys tulee joulukalenteriöverieni vuoksi vasta nyt.

Toisaalta hyvä niin, sillä luin joku päivä, että Rantalan sarjassa mainitsemia kohteita Airistolla aletaan tutkia. Sitä tietoa ei ollut vielä Podcastia tehdessä. 

Mielenkiintoinen True Crime pläjäys oli tämäkin sarja ja herätti monia tunteita. 

Sitäkin kyllä mietin, että on outoa, että jotkut tapaukset sitä huomaa uutisvirrasta heti tuoreeltaan, ja jotkut huomaa vasta vuosien päästä ihmetellen, ettei ole mitään muistikuvaa asiasta. Esimerkiksi raumalaisen Markuksen tapaus on itselleni tapaus, josta ei ole juuri muistijälkiä aiemmin.

Markuksesta puhuttiin myös Tiina Saaren ja Maiju Majamaa Ei jälkeäkään 11 suomalaista kadonnutta ja kaivattua kirjassa. 

Itseäni kiinnosti tässä kirjassa vieläkin enemmän toinen risteilyyn liittyvä tapaus, jossa porilainen Ari, joka hukkui Tallinnan satama-alueella. Porilaisena tunsin Arin moikkaustasolla ja seurasin lehtijuttuja tuoreeltaan. Kuvassa olen Tallinnan satamassa ennen korona-aikoja. 

Osa kirjan tapauksista oli tosi tuttuja monista uutisista, osan tunsin vain paikkakunnan mukaan. Kiva, että kirjassa oli niin löydettyjä kuin löytämättömiäkin kadonneita. 
Edellisen risteily päivityksen jälkeen olen risteilyt Itämerellä ainakin Matti Almilan kanssa. Ruumis Ruotsin linjalla kirjassa Rikosta tutkii Ilta-Sanomien toimittaja Turun seudulla. 

Sebastian Fitzekin Matkustaja 23 oli mielenkiintoisesti hieman poikkeava dekkari. Kirjan nimi tulee kuulemma siitä, että laivoilta katoaa koko maailmassa keskimäärin 23 matkustajaa vuodessa.

Sami Tabellin Malaika parkaisu paratiisissa kirjassakin ollaan risteilemässä purjeveneellä Tyynen valtameren saarilla, paitsi ei juuri risteillä vaan ollaan koronan vuoksi jumissa.

Kaikista kirjoista tykkäsin, mutta Malaikaan ihastuin. 

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Koilis- ja Luoteisväylää etsimässä

Koilisväylän löysi suomalainen A. E. Nordenskiöld miehistöineen ruotsalaisella Vega aluksella vuosina 1878-1879. Väylä oli tuolloin käyttöke...