keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Yksin maailman ympäri

Ihmisen täytyy olla aikalailla sinut itsensä kanssa, kun lähtee lähes vuodeksi purjehtimaan yksin maapallon ympäri. Hitaamminkin reissun voi tehdä, jos ei kilpaile, mutta ei se yksinäisiä hetkiä merellä poista. Vietin toukokuun melko tiiviisti maailman ympäri kierrellen. Kierroksia taisi tulla kymmenkunta. 

Tiettävästi ensimmäinen maailman ympäri yksin purjehtinut mies oli Joshua Slocum, joka kertoo matkastaan Yksinpurjehdus maapallon ympäri. Kirja on ilmestynyt vuonna 1900, joten purjehdus tapahtui 1800-luvun puolella. Matka kesti kolme vuotta, kun kilpailutilanteessa siihen kuluu nykyään hyvällä kelillä vajaa pari sataa päivää. Paljon ehti tapahtua, mutta perille päästiin. 

Naomi James oli ensimmäinen nainen joka purjehti yksin maailman ympäri suurella clipper-purjehdusreitillä. Hän käytti siihen aikaa 272 päivää, mikä oli 2 päivää vähemmän kuin Francis Chrichesterin ennätys.

Jamesin tavoite oli kiertää maapallo astumatta maan pinnalle, mutta hän joutui korjauttamaan venettä Kap Hornissa ja Falklandin saarilla. 

Kirjassa Yksin maailman merillä James kertoo kokemuksistaan.

Sen verran monta yksinpurjehduskirjaa olen lukenut, että tuntui siltä, että kirjassa vähäteltiin purjehtijan taitoja ja huonoja kelejä tai sitten Jamesilla oli uskomaton tuuri säiden suhteen. 

James oli koulutukseltaan kampaaja ja parin vuoden purjehduskokemuksella päätti lähteä reissuun. Kirjan myötä käy selväksi, että joko opastus oli täydellistä ennen lähtöä tai lapsuus maatilalla hevosia hoidellen opetti navigointia, purjeen ja köysistön ym hoitoa, radion kunnostusta jne. 

Ihmettelystäni huolimatta, en tämänkään kirjan perusteella lähtisi matkaan - en yksin enkä porukalla. James ei osallistunut kilpailuun, mutta seilasi pari viikkoa kilpapurjehtijoiden perässä.

Aivan ensimmäinen maailman yksin kiertänyt seilori James ei ollut, mutta ensimmäinen tällä useimmin käytetyllä reitillä. 

Tapio Lehtinen kiersi maapallon 2018. Lehtisen ja Ari Pusan kirja Yksin seitsemällä merellä oli ensimmäinen purjehduskirja, jonka luin 2020. Innostuin asiasta, ja seurasin hänen uutta matkaansa joka päättyi veneen uppoamiseen. Aivan varmasti seuraan hänen seuraavaakin matkaansa. 

Vuoden 2018 matka oli mielenkiintoinen, sillä tässä Golden Globe Race kilpailussa sai käyttää vain teknologiaa, joka oli käytössä 50 vuotta aiemmin, ensimmäisessä kisassa. Eli vain teknologiaa, mitä oli vuonna 1978 - ei GPS laitteita, ei kännykkää... kasettimankka soittimena... 

Ari Huusela purjehti kilpaa maapallon ympäri 2020-2021.

Reijo Ruokasen kirja Tahdolla maailman ympäri Ari Huuselan tarina -kirjassa seurataan Huuselan yksinpurjehduksen harjoittelua ja osallistumista ensimmäisenä pohjoismaalaisen hurjaan Vendee Globe kilpailuun, jossa maapallo kierretään käymättä maissa lainkaan. 

Viimeinen nyt lukemani yksinseilaaminen päättyi onnettomasti heti Ranskan jälkeen. Pete Suhosen kirjassa Myrskyn ratsastaja Seppo Muraja lähti reissuun moottoriveneellä. Tarkoitus oli huristella vähin varoin toisia reittejä, mitä kilpapurjehtijat, mutta meri ei ole aina suosiollinen... Kirja oli silti mielenkiintoinen. 

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenteri 21. luukku 2024

Tuomaan päivänä käydään Tuomaan-markkinoilla ja luetaan tietty Tuomaan kirjoittamia kirjoja. Tuomaaksi valitsin tällä kertaa its...