Elokuvaneuvoksen kynästä

Kaupallinen yhteistyö. Sain kirjan tekijöiltä (kavereiltani) painotuoreena lahjaksi. Itselleni on vaikea sanoa onko tämä nyt sitten kaupallista yhteistyötä, koska en (vielä) tee kaupallisia juttuja eikä mitään toiveita esitetty puolin eikä toisin. Kaiketi tämä sitten on. Ainakin mainostan tässä tuttavani kirjaa.

***

Kävin julkkareissa Porin kirjastossa. Julkkareissa on aina kiva käydä ja käynkin aina, kun osuu kohdalle ja sopii kalenteriin, oli sitten kyseessä mikä kirja tahansa. Tännekin olen kirjoittanut mm. parista omakustanteisesta runokirjasta ja Arttu Tuomisen uutuuksista. Taisin kirjoittaa joskus myös Semmoista ja Tommoisistakin. Niihin julkksreihin eksyin sattumalta. 

Rami Nummi ja Hanna Dahlroos esittelivät toimittamassa kirjaa Elokuvaneuvoksen kynästä : Elokuvakritiikejä vuosilta 1976-1993. 

Itse sain kirjan painotuoreena ystävänpäivän tienoilla. Oli innostava lukea todellisten elokuvien rakastajien toimittama kirja Kari Uusitalon elokuvakritiikeistä. 

Kritiikkien ohella kirjassa on myös Rami Nummen tekemä haastattelu Kari Uusitalosta. 

Uusitalo on asunut nuorena Merikarvialla ja opiskellut Porissa, joten hänellä oli suhde Poriin. Siksi oli mainio idea kirjoittaa tämä kirja juuri Porissa. 

Nummi kertoi intonsa Kari Uusitaloa kohtaan lähteneen Mitä missä milloin 1983 -kirjasta. Siitä löytyi mm. 55 suomalaista merkittävää elokuvaa ja esittely Tauno Palosta Uusitalon kirjoittamana. 

Kun Nummi mainitsi Tauno Palon muistin itsekin lukeneeni saman kirjan ja esittelyn. Sain itsekin tuohon aikaan MMM kirjoja joululahjaksi. Toisin kuin Nummi, minä en innostunut elokuvista, vaan yhä enemmän kemiasta. Palohan oli ammatiltaan kemisti. 

Niin erilaisia kimmokkeita voi saada eri kirjoista! Itsestäni ei silti tullut kemistiä, mutta sain kyllä opiskeluoikeuden geologiaa lukemaan Turkuun. En mennyt, vaan lähdin Pohjois-Karjalaan lukemaan ekonomiaa. 

Dahlroosin into suomalaisiin elokuviin lähti vähän aiemmin niin ikään Mitä missä milloin kirjasta. Kirja oli vuoden 1981 kirja. Sen Tulitikkuja lainaamassa tekstiä en muista, vaikka olen senkin kirjan lukenut kannesta kanteen aikanaan. Silloin oli niin vähän lukemista, että luin kaiken mitä käsiini sain. 

12-vuotiaana Dahlroos löysi naapurin vintiltä ison pinon Hyvinkään sanomia. Sitten löytyi Kino-lehti ja kirjaston Suomen filmografia -kirjat. Niistä Uusitalon kieli ja elokuvien esittely tuli tutuksi. 

Kaikilla ei 1980-luvulla ollut mahdollisuutta nähdä elokuvia. Hyvin tehtyjen kritiikkien ansiosta elokuvat  tulivat tutuiksi ja jäivät elämään mielessä. Tässä kohden voisi jopa käyttää erään italialaisen ohjaajan sanontaa: 

"Miksi tehdä taideteos, kun sen voi kuvitella paljon paremmin." 

Dahlroos kehui erityisesti Uusitalon kieltä. Hänen suosikkinsa on kritiikki Jäniksen vuodesta, mikä onkin mainio kirja, en muista nähneeni elokuvaa koskaan kokonaisuudessaan). Nummi kehui Rauni Mollbergin Tuntemattoman sotilaan kritiikkiä. Molemmat löytyvät kirjasta.

Porilaisen Visa Mäkisen Mitäs me sankarit oli Uusitalon mielestä paras Mäkisen elokuva. Myös se arvostelu on päässyt kirjaan, totta kai. 

Tuottoisan kriitikon tekstejä on niin paljon, että karsintaa piti tehdä paljon. Urakka oli iso, mutta toisaalta, ihan kaikkia tekstejä ei ollut helposti saatavilla, kun entisen naapurin Hyvinkään sanomatkin jäi 1980-luvulle.

Tämä oli ensimmäinen lukemani elokuva-kritiikejä pursuava kirja. Tarkemmin muistellen taisi olla ensimmäinen kirjani, missä on ylipäätään mikään kritiikki pääosissa. 

Tämän lajin kirjoja on kuulemma niukalti Suomessa. Aiemmin Helmivyö kustantamo on tehnyt kirjan Tapani Maskulan kritiikeistä. Sen ja Jörn Donnerin kritiikkien lisäksi on tehty kirja vain parin henkilön kritiikeistä. 

Maskulan tiedän kritiikkejä kirjoittaneen (kävin Maskula näyttelyssä Turun pääkirjastossa ja opin kaikenlaista joku vuosi sitten, no ennen korona-breikkejä, joten yli viisi vuotta sitten), mutta olen kuvitellut Donnerin vain tehneen elokuvia itse. Toisaalta se ei ole yllätys tuotteliaalta mieheltä, joka on mm. tehtaillut aikanaan epävirallisen Suomen ennätyksen eri oppiaineiden approbatureiden lukemisessa. 

Kirjan kansikuva on Aarne Tarkaksen elokuvasta Älä Nuolaise, joka on yksi Uusitalon lempielokuvista. Elokuvassa voitetaan lottovoitto, mutta siinä käy toisella tapaa huonosti kuin isän serkun lottovoitossa (joka hupeni huomaamatta). Mutta ei spoilata elokuvaa. Katsokaa itse. Tai lukekaa Uusitalon kritiikki siitä.

Kirjaan on päätynyt myös tekijöiden lempielokuvia, esimerkiksi Härmästä poikia kymmenen -elokuvan kritiikki.

Oli pakko kysyä tekijöiltä, pitävätkö he samoista elokuvista kuin Uusitalo. Itse esimerkiksi olin aikanaan Jukka Kajava kanssa samoilla linjoilla. Jos Kajava kehui, tykkäsin itsekin. Toisin päin asia ei välttämättä toiminut. 

Nummi sanoi tykkäävänsä samoista elokuvista mistä Uusitalokin, mutta toisaalta hän suurena melodraama ystävänä tykkää myös niistä, mistä enemmän realistisilla linjoilla oleva Uusitalo ei. 

Kirjan lukemisesta oli jo sen verran aikaa, että en enää muistanut itse lukuprosessiani. Niinpä yllätyin, kuinka paljon lukuvinkkejä olin itselleni merkinnyt kirjaan (onneksi oli oma kirja mihin merkitä). Esimerkiksi Juurakon Hulda -elokuvakritiikin marginaaliin olen kirjoittanut isolla Sääksämäki. Veikkaan, että jossain vaiheessa tulee Sääksmäki-päivityskin julkaistua, mutta sitä en ole vielä aloittanut. Bongasin kirjasta myös Hilja Valtosen kirjan Päivä perijättärenä, jota en ole vielä lukenut. Se kirja on Markan tähden -elokuvan taustalla. 

Jos kirjasta jotain kehitettävää etsii, niin itse jäin kaipaamaan vain hakemistoa, mistä olisi voinut aakkosjärjestyksessä etsiä elokuvien nimiä (monessa kritiikissä mainitaan muitakin elokuvia kuin se, mistä kritiikki on tehty) ja ehdottomasti myös elokuvien ohjaajia. Näin kirjaa olisi helpompi käyttää käsikirjana television vieressä. 

Kirja oli itselleni mielenkiintoinen kahdella tapaa. Ensiksikin oli nuo antoisat kirjavinkit ja paikkakuntamaininnat, joita on vaikea löytää yhtäkkiä, jos tietoa kaipaa. Toiseksi pidän vanhoista elokuvista, koska niissä harvoin puhutaan niin, ettei siitä saa selvää. Tosin taustamusiikki on joissain vanhoissa jännittävissä kohdissa melkoisen raivostuttava. Monet kirjan elokuvista onkin tullut nähtyä vuosien saatossa kuin itsestään, vaikka en koskaan avaa itse televisiota elokuvan vuoksi, ellei kyseessä ole geokätköön liittyvä elokuva. Vanhempien luona elokuvia tulee nähtyä ihan riittävästi. Kotona keskityn lukemiseen.  

Kirjoja tehdään kulttuurityönä rakkaudesta lajiin. Niinpä ei ole ihme, että: 

Uusi kirja on jo suunnitteilla.