tiistai 15. lokakuuta 2019

Sing-sing-Singapore

Aasian matkailuni on jäänyt päiväretkeen Istanbulin Aasian puoleiseen kaupunginosaan, mutta onneksi kirjojen kanssa voi tehdä vaikka minkälaisia soffareissuja.

Tänä vuonna olen suorittanut useampaakin kirjahaastetta joista eksoottisin on ollut Perkeet haaste, missä rikotaan omien kirjamakujen rajoja monellakin tapaa. Itse olen kokenut sen pelkästään positiiviseksi asiaksi.

Haastelistalla tuotti eniten päänvaivaa lukea kymmenes tai sitä suurempi osa mitä tahansa kirjasarjaa, josta ei ole lukenut yhtään osaa aiemmin. Minähän olen pitkien sarjojen ystävä, joten montaa sellaista ei kirjastosta löytyvästä kirjasarjoja luettelevasta kirjasta löytynyt. Koko kirjassa sellaisia sarjoja oli vain kolme, joista valitsin brittiläisen Adam Hallin (oikealta nimeltään Elleston Trevor) dekkarisarjan. Vuonna 1988 kirjoitettu Surmantanssi Singaporessa oli sarjan 12 osa ja valitsin tämän nimenomaisen osan siksi, että siihen mennessä en ollut lukenut koskaan yhtään kirjaa Singaporesta.
 
Pokkarin kannessa mainostetaan kirjan sisältävän ylittämätöntä korkeajännitystä ja sen olevan vakoilukirjojen valioita. Kenties niin olikin, mutta korkeajännitys ja vakoilukirjat eivät ole niitä dekkareita jotka ensimmäisenä kannan kotiini, joten lukukokemus ei ehkä sen vuoksi ollut tämän vuoden top-10 kokemuksia. Silti en voi sanoa, että kirja olisi ollut huonoinkaan tänä vuonna lukemani kirja, sillä silläkin oli hetkensä.

Teetä ja surmantanssia
Lukemista olisi varmasti helpottanut se, että olisi lukenut ne 11 muuta kirjaa, jotka oli kirjoitettu ennen tätä ja siten tuntenut päähenkilön ja kirjailijan tavan kirjoittaa jo entuudestaan. Melko hyvin solahdin kuitenkin tekstin imuun ja itse seikkailuun, jossa vakoiltiin, lennettiin, ammuttiin ja seikkailtiin, kuten vakoilukirjoissa yleensä on tapana.

Itselleni kirjan parasta antia olivat kuitenkin (edellä mainituista syistä) pienet yksityiskohdat, kuten teen juominen:

Hän keskeytti, kun valkotakkinen hovimestari toi ison hopeisen teetarjottimen. Prinssi kohotti teekannun kantta ja nuuhkaisi- 
-Lapsang Souchong - kai se kelpaa herroille?
Minä nojauduin taaksepäin ja seurasin seremoniaa. Venäläisetkö Indo-Kiinassa? Siihen en ollut osannut varautua. 
Ja sitten lopuksi tämä, herra Jordan. Kun nyt Laosin ja Kamputsean kapinalliset saavat jatkuvasti lisää aseita, nuo maat alkavat olla sisällissodan partaalla. Normaalitilanteessa tämä olisi toki hyvä asia: me tuskin pitäisimme kommunistien kaatumista pahana. Mutta kukaan ei kykene ennustamaan millaiseen verenvuodatukseen se johtaisi, tai missä määrin Neuvostoliiton vaikutus Indo-Kiinassa kasvaisi. Saako olla sokeria?
-Ei kiitos. (Pokkarin sivu 34)


Tarina jatkuu keskusteluna, toisen kupin tarjoamista ei kirjassa mainittu, vaikka Lapsang Souchong tee onkin sangen maukasta.  Tosin sitäkään ei mainittu kirjassa.

Kirja oli siis Elleston Trevorin Adam Hall -nimellä kirjoitetun dekkarisarjan osa numero 12, mutta kaiken kaikkiaan Trevor oli tuolloin julkaissut jo noin 90 kirjaa ja näytelmää. Sangen tuottoisa kirjailija, sanoisin.

Loppujen lopuksi kirjan pääpaino ei ollut kovinkaan paljon Singaporessa joten täydellisyydentavoittelija minussa vaati lisää ja lisäähän se saikin, kun kuuntelin äänikirjana Kevin Kwanin Ökyrikkaat aasialaiset.

Jos Hallin 1988-luvun dekkarissa nautitaan teetä prinssin kanssa, mutta muutoin eletään enemmänkin keskiluokkaisen ihmisen elämää, niin Ökyrikkaat aasialaiset kirjassa asetelma on päin vastoin. Ökyrikkaat hengailevat päähenkilö Rachelin kanssa aina välillä myös keskiluokkaisemmissa paikoissa, mutta muuten vedetään kyllä rahankäyttö-övereitä läpi koko kirjan.

Tavallista keskiluokkaista amerikkalaista elämää viettänyt kollegani, taloustieteilijä Rachel tapaa mukavan, niin ikään aasialaiset juuret omaavan nuoren miehen, joka kutsuu parin vuoden seurustelun jälkeen Rachelin kesälomalle Singaporeen ja samalla parhaan ystävänsä häihin.

Jos Rachelin poikaystävä Nick olikin Amerikassa tavallinen historian professori, niin jo lentokentällä Nickistä sukeutuu mies toisesta maailmasta. Lento Tyynen valtameren yli tehdään sviitissä ja yhtäkkiä näyttää siltä, että myös Rachel pääsee osalliseksi hieman erilaiseen talouden pitoon, mitä on kotimaassaan tottunut.

Tutustuin kymmenisen vuotta sitten J.R.Wardin Mustan tikarin veljeskunta -sarjan innoittamana Marc Jacobin miesten pukuihin ja yleisemminkin eurooppalaiseen houte couture -muotiin. Nyt lukiessani ökyrikkaiden elämästä, oli pakko googletella millaisen Lanvinin mekon voisi saada syysjuhliin 7.000 eurolla (vedin vähän aitaa matalaksi ja oletin, että tuossa hintaluokassa on se ja sama, onko kyseessä eurot vai dollarit. Tätä kirjoittaessani 7.000 dollaria on 6.360 euroa, mutta mitä tuo pieni erotus, 640 euroa on rikkaille....). Malliston koot loppuvat onneksi numeroon 44 (yllättävän iso sekin), joten minun ei tarvitse yhtään olla katkera siitä, että mekot eivät ole omaan budjettiini sopivia. Kirjan Rachel sai kuitenkin sellaisen mekon ystävättäreltään lahjaksi tuosta noin vaan. Kaiken muun ohessa.

Tiedän, että maailmassa on oikeastikin ökyrikkaita, mutta kyllähän se vähän pistää ihmetyttämään millaiseksi maailma on mennyt viime vuosikymmeninä, kun ihan vaan verkkokaupastakin voi hankkia 7.000 € mekkon yhtä sesonkia varten. Aiemmin mekkoa piti lentää hakemaan Pariisista. Tuossa hintaluokassa olisi voinut valita kahdesta mekosta. Yllättävää kyllä, Lanvinin syksyn 2019 mallistossa näkyy olevan keskiössä mekot, jotka ovat kuin huivista solmmittuja; kevyitä, mutta tumman syksyisiä sävyiltään.  

Toisaalta yksi 7.000 € mekko ei merkitse tuossa porukassa juuri mitään. Kun rahaa on, sitä voidaan käyttää. Eräskin Nickin tuttava ostaa tuosta noin vaan korvakorut (joista ei edes pidä), hinnalla, millä saa noin 70 neliön kerrostaloasunnon Eirasta. Rahankäytön muuttumisen vuoksi kirja sopiikin mukavasti Marttojen lukuhaasteen kohtaan Kirja jossa rahaa on niukalti tai yhtäkkiä runsain määrin.

Kun unohtaa rahankäyttö-överit, niin kirja oli kelpoa luettavaa ja yllätyin itsekin, kuinka tykkäsin siitä, vaikka en juuri koskaan lue pelkästään romanttisia kirjoja.

Kirajassa eletään maailmassa joka on tosi kaukana omastani, mutta silti:
kuinka samanlaisia ihmisten ongelmat ovat, olivatpa he sitten köyhiä tai rikkaita!

Kuten olen ennenkin kirjoja lukiessani havainnut, niin ihmisten väliset suhteet ja suhdeongelmat säilyvät samoina sosioekonomisesta asemasta ja aikakaudesta huolimatta. Toki pientä pintasäätöä on esimerkiksi siinä, voiko puolison valita itse vai suorittaako valinnan joku muu taho jne., mutta yhtä kaikki, ihmiset etsivät toisiaan, rakastuvat, saavat lapsia, pettävät... olipa aika ja sosioekonominen status mitä tahansa.

Francoise Sagan aikanaan tiivisti asian ytimen oivallisesti yhteen lentävään lauseeseen:

Raha ei tee ketään onnelliseksi, mutta itken mieluummin Jaguarissa kuin linja-autossa.

...ja se onkin mielestäni syy, miksi rikkautta tavoitellaan. Ei tietenkään Jaguarin vuoksi, vaan siksi, että elämä on siedettävämpää, kun voi kuitenkin hädänkin keskellä aina valita, itkeekö bussissa vai luksusautossa. Me tavikset pystymme harvoin valitsemaan.

Tykkäsin siis itse tarinasta, mutta kirjan parasta antia oli sen sisältämä runsas tietomäärä. Monessa kohtaa nousi vesi kielelle kun puhuttiin herkullisista aasialaisista ruokalajeista. Kirjassa esiteltiin aasialaisia ruokia ja historiaa mukavasti tarinan lomassa tyylillä, josta pidin. Kuuntelin kirjan, mutta mielessä kävi, että ruokajuttuja ja aasialaisia sanontoja ajatellen olisi kiva selata myös tavallista kirjaa, jolloin ne jäisivät paremmin mieleen. 

Kirjasta on tehty kuulemma myös elokuva. Sen voisi kyllä katsoa jonain viikonloppuna. Ehkä sieltä sitten selviäisi sekin, missä päin Singaporea Nickin tuleva perintötalo oikeasti sijaitsee. Mielessäni sijoitin sen keltaisen nuolen osoittamaan paikkaan. Siellä olisi sopivasti neliökilometrin verran rakentamatonta maata.
Tuohon metsikköön kuvittelin mielessäni Nickin isoäidin talon.

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoittaessasi ota muut huomioon ja pidä kielesi siistinä. Asiattomat, esimerkiksi loukkaavat, kommentit tullaan poistamaan.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole viel...