Valitsin Virginia Woolfin. En ole aiemmin lukenut Woolfin kirjoja, mutta monesti on pitänyt. Lähinnä olen ajatellut Omaa huonetta, mutta Majakka vei voiton kesän kunniaksi.
Ainakin Woolfin Orlandosta ja Mrs Dallowaystä on tehty elokuvat, mutta niitäkään en ole katsonut. Mikä häpeä, mutta tuleepa korjattu tässä.
Muutamat Woolfin kirjojen nimet: Aallot, Menomatka, Vuodet ja Mrs Dallowaystä, jonka työnimenä oli Tunnit, kuvastaa mielestäni hyvin Majakan tekstiä. Woolf tarttuu hetkeen ja kertoo sen tunnelman ja henkilön ajatukset.
Tyyli ei sovi pitkiin sukusaagoihin eikä neliosaisiin trilogioihin, joihin itse olen kovasti hurmaantunut, mutta tällaisiin lyhyisiin tarinoihin se sopii.
Kuva: Yötaivas saarella kuin unelma (USA) Unsplash/Zetong Li
Itselleni jäi kirjasta mieleen erityisesti kuinka Woolf kertoi useammassa kohdassa eri hetken näkökulmasta sitä, kuinka lasta ei saa pettää katteettomin lupauksin. Kirjassa pojalle luvattiin matkaa majakalle, mutta se ei toteutunutkaan seuraavana päivänä sään ja perheen pään niin määrätessä.
Harvassa kirjassa yhtä tapahtumaa pohditaan niin montaa kertaa. Kullakin hetkellä asiaa mietitään siitä hetkestä käsin.
Kirja ei kuitenkaan ole millään muotoa jahkailua. Testi soljuu tajunnanvirtana eteenpäin kuin Volter Kilven Alastalon salissa, mutta ei millään muotoa jaaritellen eikä vaikeaselkoisesti pitkillä lauseilla maalaten.
Kirjan ensimmäisessä osassa eletään huoletonta kesäpäivää ennen ensimmäistä maailmansotaa saaressa olevalla huvilalla Englannissa. Huvilalla on 8-lapsinen perhe, ystäviä vieraana ja varmasti erinäinen määrä palvelijoita huolehtimassa kaikesta, sillä kaunis rouva Ramsay ei tunnu sellaiselta, että kokkaisi ja siivoaisi kaiken yksin.
Itsestäni tuntui kuin olisin ollut ensimmäisen osan, Ikkunan, ajan sukujuhlilla ja kuljeskellut kuuntelemassa mitä eri seurueet juttelevat. Ääneen pääsi luultavasti kaikki vieraat. Osa imaisi minut mukaansa yllättävän kepeästi. Viihdyin.
Toinen osa Aika kuluu ei sytyttänyt. Nyt tuntuu, että tällä kertaa sen vain kahlasin läpi joten kuten. Mitään ei jäänyt mieleen.
Kolmas osa, Majakka, johdatti veneseurueen vihdoin majakalle. Se tapahtui kymmenisen vuotta myöhemmin, maailmansodan jälkeen, jolloin lapsetkin olivat jo isompia. Venematka innosti lukemaan jälleen ahmimalla.
Kuva: Kansikuvan kaltainen majakka Argentiinassa Unsplash/Luuk Wouters. Kirjan saari Skye sijaitsee kuitenkin Sisä-Hebrideillä Skotlannissa.
Veikkaan, että tulen lukemaan kirjan joskus vielä uudestaan. Kirjan keskustelut ja mietteet herättävät ajatuksia niin, että niitä kannattaa pohtia uudestaankin. Ehkä jo vuonna 2027, jolloin kirjasta otettaneen uusi painos kirjan 100-vuotisjuhlan kunniaksi.
Etukäteisoletus kuivasta feminismistä romuttui lukiessa. Teksti oli mielenkiintoista ja innosti ajattelemaan. Pitänee lukea jatkossa lisää Woolfia.
Ps. Ruokafiilistelijät voivat valmistaa kirjassa mainittua boeuf en daube -lihapataa. Se on sen verran suuritöinen, että kannattaa kutsua myös vieraita. Ohjeen voi googlata. Itse tarjoaisin sitä keitettyjen perunoiden/kasvisten kanssa, kuten burgundinpataakin. Jälkimmäistä olen tehnyt viimeksi kummitytön ristiäisiin viime vuosituhannen lopussa.
