En ole aiemmin lukenut Jonathan Gashin Lovejoy dekkareita. Nyt kokeilin Graalin maljaa. Yllätyin siitä, kuinka paljon televisiosarjan Lovejoy tarina ja hahmot muistuttaa kirjaa. Vain Lovejoyn nukkavieru kaveri on sarjassa siistimpi, mitä kirja kuvailee. Kirjassa mies kaipaisi kylpyä ja vaatteet pesua.
Graalin maljan löytäminen olisi todellakin vuosituhannen löytö. Useamman tarinan olen asiasta lukenut aiemmin. Malja, jos se nyt on oikea, on yhtä vaarallinen kuin muissakin kirjoissa. Henki on helppo menettää.
Lovejoy on mielestäni vähän kuin Raid. Molemmat ovat lain harmaammalla puolella, mutta samalla myös oikeudenmukaisuuden puolella.
Lovejoy omaa taidon väärentää antiikkia, mutta vielä käyttökelpoisempi taito hänelle on se, että hän tuntee heti, onko esine aito vai jäljennös.
Lovejoylla menee tällä kertaa huonosti. Rahaa on niukasti, joten kauppa käy huonosti, kun ei ole varaa kartuttaa myyntikokoelmaa.
Hiukan paremmin menee tukholmalaisella Johan Kristian Homanilla, jolla on pieni antiikkiliike, jossa hän myy erityisesti turistien havittelemia pieniä esineitä kuten kustavilaisia lampetteja ja pikku pöytiä. Ei Homankaan sentään rahoissa pyöri. Kesäloma matkaan ei ole varaa kun pitäisi ostaa uusiakin tuotteita myyntiin, mutta hyvä viini ja ruoka maistuu myös kotioloissa.
Homan on Jan Mårtensonin rikosromaanien ratkaisija, ja yhden rikospoliisin ystävä. Homanin intohimona on mm. kunniamerkit ja tee. Kiinalainen, kevyesti jasmiinin tuoksuinen tee on Homanin suosikki, intialainen tee tuo hänelle mieleen Englannin, eikä ole niin maukas, mutta ystäviä ja asiakkaita varten pitää olla vaihtoehtoja.
Olen lukenut aiemmin vain yhden Mårtensonin, joka sijoittuu Mauritiuksen postimerkkimaailmaan. Syynä tähän on se, että sarjasta on käännetty suomeksi vain neljä ensimmäistä 1980-luvun alussa. Kirjailija kirjoittaa kuitenkin edelleen kirjan vuodessa, vaikka hänellä on ikää jo 89 vuotta.
Murha valtiopäivätalossa alkaa kuin kummitustarina. Nainen näkee taulussa naisen, joka siinä ei ole, ja saa 10 vuotta sitten kuolleelta isältään kirjeen. Homan on sitä mieltä, että kuolleet eivät kirjoita kirjeitä, joten kirjoittajan täytyy olla joku, joka haluaa vahingoittaa naista.
Homanin ohella ratkaisuun vaikuttaa myös Cleo de Merode, Homanin siiamilainen kissa.
Jatkan varmasti sarjan lukemista ainakin suomennetuilla kirjoilla.
Barbara ja Hy Brettin Kuolema kerää antiikkia -kirjassa antiikkikauppaa pitää vammautunut murha ryhmässä toiminut poliisi ja hänen vaimonsa, jolla on kyky nähdä etiäisiä.
Pariskunta muuttaa New Yorkista pikkukaupunkiin. Haasteita syntyy, kun vaimo lupaa asiakkaalle posliinisen sikarikotelon, vaikka heillä ei ole mitään tietoa mistä sellainen löytyisi. Seikkailuhan siitä syntyy...
Pidin kirjassa olevasta sanailusta ja pariskuntakin oli kiva, voisi heidänkin luona teellä käydä.
Totuus keikkuu aalloilla, mutta ei uppoa.
Tykästyin kirjaan, mutta kirja oli näemmä yksittäinen teos eikä osa sarjaa.
Nora Robertsin Kätketyt kalleudet on monien muiden antiikkikauppias dekkareiden ohella myös tarina salakuljetuksesta.
Robertsin kirjan antiikkikauppias, entinen näytteli, törmää salakuljetukseen ja tulee sitten onnelliseksi siitä, että hänen alivuokralaisenaan asuu entinen poliisi.
Nora Robertsista tulee mieleen ensimmäisenä itselleni erilaiset parinmuodostumisromaanit, joihin en yleensä koske. Tutustuin Robertsiin ensi kertaa Morrigan-sarjan kanssa, kun elin toistaiseksi kiihkeintä vampyyrikauttani noin 11 vuotta sitten.
Sen jälkeen on tullut luettua muutama dekkarikin. Ne sopivat mielestäni hyvin kesään ja joulukauteen, kunhan hypin mielessäni ohi 'suuret siniset silmät' ja 'raamikkaat hartiat'.
Luin tammikuussa kotimaisen Anja Gustafssonin Antiikkilipasto -kirjan ja ihastuin päähenkilöihin.
Nyt kesän kuumuudessa, kun yritin sinnitellä hengissä ohi 30 asteisten päivien, luin sarjan pari seuraavaakin osaa.
Mansikkatytössä seikkailtiin Tammisaaressa olevalla kesämökillä ja taidemaailmassa, missä tapahtui myös taideväärennöksiä.
 |
| Tammisaaren venesatama 2021 |
Kolmannessa kirjassa, Uranaiset, palataan jällen Helsinkiin Paula Grassin kotitaloon, minkä tienoilta löytyy antiikkikauppa, joka on avattu uudelleen. Paula löytää sieltä esitteen Mustiossa pidettävästä Antiikkia ja gourmeeta -kurssista. Myös myymälässä työskentelevä omistajan sukulainen lähtee kurssille.
Mustiossa on samaan aikaan kurssi naisjohtajille. Ruumiita syntyy sielläkin. Kirjaa oli kiva lukea, sillä olen ollut Mustiossa kahdesti ja hotellia lukuunottamatta paikat oli tuttuja.
Tykkään Gustafssonin tyylistä, sillä henkilögalleria on niissä isohko, kuten elävässä elämässäkin. Tekijän ja motiivin arvaa liian usein liian nopeasti, jos murhaaja on yksi neljän tai kuuden hengen päivällisryhmästä, mikä ei ole viihdyttävää, ellei samalla lentele verta ja suolenpätkiä, missä tapauksessa on vain hyvä, että kirjan saa nopeasti pois käsistä.
Antiikkikauppiaat kohteena
Mainittakoon lopuksi pari kirjaa, joiden tapahtumiin liittyy antiikkilauppias, joka ei ratko rikosta.
Peter Jamesin Kuoleman kello käy -kirjassa tapahtuu antiikkiryöstö kartanossa ja vanha rouva tapetaan.
Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kenen häntään peltikissa on sidottu.
Kirjassa varastetaan muun tavaran ohella kello, jolla on hämärä menneisyys 1920-luvun Amerikassa. Poliisi etsii rikollista kuten myös antiikkikauppias, joka on ollut kellon omistaja lähes 90 vuotta.
Peter Jamesia olen lukenut ennen ja luen vastakin. Sen sijaan Kjell Ola Dahl ei nostanut intoa etsiä toista hänen kirjaansa. Skandinaavisten dekkareiden ähky on edelleen nähtävillä, vaikka reippaasta vähentämisestä on jo yli 5 vuotta.
Kjell Ola Dahl Murha näyteikkunassa -kirjassa tapahtuu murha ja antiikkikauppiaan ruumis löytyy Antiikkikaupan ikkunasta.
Kirjassa oli hieman liikaa seksiä ja keskusteluja, mutta vastapainona löytyy mm. herkullista ruokaa, kuten salvialla maustettuja ravioleja ja tuoretta kalaa.
Aiemmin mainituissa kirjoissa on puhuttu mm. Graalin maljasta, kauniista shakkinappuloista, mitaleista, antiikkilipastosta, Fabergen pääsiäismunista ja koruista, Hitlerin oluttuopista, kustavilaisista tuoleista sekä miniatyyrimuotokuvista. Tässä kirjassa esiteltiin mm. tuhat vuotta vanhoja kiinalaisia miniatyrikokoisia, luisia, eroottisia patsaita.
Deon Mayerin Kuolema päivänkoitteessa -kirja sijoittuu Etelä-Afrikkaan. Antiikkikauppias ammutaan rynnäkkökiväärillä ja jostain syystä kassakaapista on viety testamentti, joka siirtäisi perinnön valtiolta avopuolisolle. Tutkiahan sitä pitää. Tai piti. Kirja oli varmaan hyvä, mutta ei minulle juuri nyt.
Mottoni on, ettei kahta ei-kiinnostavaa kirjaa peräkkäin.
Lopuksi vielä pari lastenkirjaa. Susanna Alakosken Kultakala -kirjassa tyttö saa kesätyön tutun antiikkikauppiaan kultakalan hoitajana ja kasvien kastelijana. Tyttö osaa hoitaa viljakäärmettään, mutta kuinkahan käy kultakalan kanssa? Ellei kirjassa tapahtunut murhaa, min ainakin vakava kuolemantuottamus.
Tapani Baggen Liekehtivän liskoon arvoitus -kirjassa nuorten etsivätoimisto Musta Koira seikkailee Barcelonassa vanhojen piirrosten kanssa. Antiikkikauppias, josta voisi olla apua on kadonnut ja Lisko jengi pyörii jaloissa.
Mustassa koirassa oli sen verran hyviä tyyppejä, että pitänee ottaa sarja silloin tällöin luettavien joukkoon.
Kaiken kaikkiaan tämä oli kiva antiikkiviikko. Pitänee tehdä loppukesästä jotain pientä ekskursiota antiikkikauppoihin. Ainakin voisi suunnitella poikkeamista Rauman pitsiviikolla Antiikkikellariin ja kenties muuallekin. Viime vuoden pikavisiitti pitsiviikolla oli niin kiva, että nyt kun koronan vuoksi ei pelota yhtä paljon kuin vuosi sitten, voisi hyvinkin viettää siellä koko päivän. Pitsiviikko on tänä vuonna 23.-31.7.
