maanantai 7. elokuuta 2023

Airiston murha ja muita rikoksia

🎶Luo aamu aurinko kimmeltään, taas laineilla Airiston🎶 Sehän se on ensimmäinen ajatus, mikä on lapsuudesta saakka tullut mieleen kun puhutaan Airistosta. Muutaman kerran on sen läpi tullut ajeltua esim. Ruotsin-laivoilla ja ainakin kerran olen käynyt ihailemassa kalliita veneitä Airiston venesatamassa. 

Viimeaikoina on tullut uusiakin mielikuvia Airistolta, jonka jopa 80 metrin syvyisiin syvänteisiin on aikojen saatossa kerääntynyt kaikenlaista: lonkeropurkkeja, Ruotsin-laivan ostoskärryjä, turkulainen raitiovaunu, ruumiita ja Matti Almilan kirjan mukaan myös Airiston rysäyksen jälkeen uponnut proomu.

Jari Veijalaisen Airiston murha kadonneen lakimiehen tapaus -TrueCrime kirja ilmestyi tällä viikolla ja pitihän se lukea tuoreeltaan. Tätä tapausta seurasin mielestäni aikanaan lehdistä, ja myöhemminkin se on ollut esillä sen verran, että asia oli tuttu siltä osin, mitä lehdistössä ja podcasteissa on ollut esillä. 

Kirjasta löytyi silti joitain uuttakin, erityisesti sukeltamiseen liittyviä asioita. 

Aikaahan jutun ratkeamiseen kului, mutta jäin miettimään olisiko tosiaan niin että tapahtuma-aikaan ruumiin löytäminen ja ylös sukeltaminen olisi ehkä ollut mahdotonta. 

Kävin saaristolaivurikurssin Joensuussa 1990 ja tuolloin puhuttiin kaikuluotauksestakin. Sitä en tiedä, olisiko sen avulla löytynyt vajaa metriä pitkä ruumissäkki niin, että sen olisi erottanut pohjan kivistä. Ainakaan sitä ei säkiksi olisi osannut erottaa. 

Hovioikeuden istunnosta kertovassa kohdassa muistelin sitä, kuinka itse kerran olin hovioikeuden istunnossa todistajana. Jo silloin oli turvatarkastus yhtä tarkka kuin Istanbulilaisessa palatsissa, jossa jouduin irrottamaan hiuspinnit hiuksista.

Airiston murhan yhteydessä aamuaurinko ehkä kimmelsi helmikuisena aamuna, kun Ruotsin-laivat olivat ajelleet sukelluspaikan ohi, ja sukellus alkoi. Sen sijaan kun murhaaja teki julmaa työtään oli iltapäivä. 

Matti Almilan Airiston rysäyksen tapahtuma-aikaan sattui monia aamuja. Hiukan kävi kateeksi kirjan mökkipaikat. Kelpaisi mullekin, vaikka tuskin oikeesti haluaisin mökkeillä yksin ilman autoa, koska maalla asuminen autotta on hankalaa.

Airiston rysäys on kuvitteellisen Merimaan saaristoalueen kesätapahtuma, jonka rikolliset onnistuvat saamaan järjestymään vielä samana kesänä niin hyvin, että lähes kaikki asukkaat ja mökkiläiset osallistuvat siihen.

Rikoksen ratkaisee eläkkeellä oleva poliisi, vaikka onkin huonossa kunnossa saamansa kohtauksen jälkeen. Pitkän linjan kokemuksesta on aina hyotyä. Niin taisi olla myös Airiston todellisessakin murha saa. 

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Huhtikuussa luetut kirjat

Maaliskuussa luin kasan runokirjoja. Piti lukea enemmän Pohjois-Aasiasta, mutta en löytänyt juuri mitään, joka olisi innostanut. Kiinalaiste...