Rakastan persoonallisia kirjakauppoja, ja persoonallisin näkemistäni on ollut Shakespeare and Company Pariisissa. Hyvänä kakkosena on Turun Yliopistonkadulla sijaitseva pieni kirjakauppa, jossa on myös kahvila. Toivottavasti se toimii edelleen, sillä en ole päässyt käymään Turussa 2020 tammikuun jälkeen.
Sylvia Beachin haaveena oli perustaa ranskalainen kirjakauppa New Yorkiin, mutta loppujen lopuksi siitä syntyi pariisilainen klassikko, jonka oven takana olen itsekin jonottanut vuoroani päästä sisään. Kauppa on Shakespeare and Company.
Tosin kauppa ei ole täysin sama, mikä tuli kirjan edetessä itsellenikin yllätyksenä. Sylvia Beachin kauppa lopetti toimintansa toisen maailmansodan aikana ja niin ikään amerikkalainen George Whitman perusti 1951 uuden kaupan, joka jatkoi alkuperäisen perinteitä kirjakauppana ja kirjailijoiden paikkana. Nykyään kirjailijat voivat yöpyäkin siellä kunhan lukevat kirjan päivässä, auttavat muutaman tunnin kaupassa ja kirjoittavat sivun mittaisen kirjailijaomaelämäkerran.
Idean synnyttyä ja sopivan kirjakauppahuoneiston löydyttyä Beach sähkötti äidilleen:
"Avaan kirjakaupan Pariisissa, ole hyvä ja lähetä rahaa."
Ja äiti lähetti.
Shakespeare and Company oli ja on englanninkielinen kirjakauppa. Kauppa avattiin heti, kun remontti oli valmiina: 19.11.1919. En päässyt kirjoista selvyyteen, myytiinkö siellä alussa myös ranskankielisiä kirjoja, mutta kun kävin siellä 8 vuotta sitten, myynnissä oli vain englannin kielisiä. Ostin kolme.
Ernst Hemingway kuvailee kirjakauppaa kirjassa Nuoruuteni Pariisi :
" Se oli lämmin ja viihtyisä paikka, vaikka olikin kylmän ja tuulisen kadun varrella, ja talvisin siellä hehkui iso kamina ja hyllyillä oli kirjoja ja ikkunassa vastikään ilmestyneitä uutuuksia ja seinillä kuuluisien kirjailijoiden valokuvia, niin elävien kuin kuolleittenkin. Kaikki valokuvat näyttivät tuokiokuvilta ja kuolleetkin kirjailijat olivat niissä kuin ilmielävä. Sylvian kasvot olivat eloisat ja teräväpiirteiset, hänen ruskeat silmänsä olivat vilkkaat kuin pikku eläimen ja iloiset kuin nuoren tytön ja hänellä oli aaltoileva ruskea tukka, joka oli kammattu ylös kauniilta otsalta ja peitti tuuheana korvat ulottuen ruskeaan samettikaulukseen saakka. Hänen säärensä olivat somat ja hän oli ystävällinen ja hyväntuulinen ja hänen kiinnostuksensa heräsi herkästi ja hän laski mielellään leikkiä ja iloitsi. En ole koskaan kohdannut ketään, kuka olisi kohdellut minua yhtä kiltisti. Olin kovasti ujo, kun kävin siellä ensi kerran, eikä minulla ollut varaa lainauskorttiin, mutta Sylvia sanoi, että voisin maksaa takuusumman sitten kun olisin varoissani ja täytti kortin ja sanoi, että voisin lainata niin monta kirjaa kuin halusin."
Nykyinen kirjakauppa sijaitsee hyvällä paikalla Seinen rantamilla vastapäätä Notre Damea. Se on helppo löytää, mutta päivästä riippuen sinne voi joutua jonottamaan kauan. Itse kävin siellä pari päivää ennen uutta vuotta, ja jonossa oli ennen minua 5 henkeä. Kauppa on sokkeloinen, joten aidon tunnelman saavuttamiseksi sinne otetaan sisään vain tietty määrä ihmisiä kerralla. Ainakin 2015 joulukuussa valokuvaaminen sisällä oli kielletty.
Itse kuulin kirjakaupasta ensi kertaa, kun yritin lukea James Joycen Ulyssesta (aiemmin Odysseus). Sen ensipainoksen julkaisi Shakespeare & co kirjakauppa. Joyce tapasi Sylvia Beachin ensi kerran vuonna 1920 ja hän tuntui aiheuttaneen Beachille harmaita hiuksia.
Kirjan kaksi ensimmäistä painetta kappaletta toimitettiin Beachille Joycen toivomilla kreikan sinisin suojuslehdillä varustettuna aamujunalla 2.2.1922, joten Beach pystyi ojentamaan ensimmäisen kappaleen kirjaa Joycelle 40-vuotissyntymäpäivälahjaksi.
Sylvia Beach kirjoitti sodan jälkeen häneltä toivotun Shakespeare and Company -elämäkertaa. Se painottuu mielestäni kovasti paljon Odysseuksen kustantamiseen ja kuittaa kuin ohi mennen muut asiat. Vaikka esimerkiksi Ernst Hemingway ja monet muut kirjailijat olivat Beachin ja Shakespeare and Company kanssa tiiviisti tekemisissä, niistä puhutaan vähän.
Luultavasti Beach itse piti merkittävänä vain kirjakauppaansa, ja erityisen merkittävä osa siitä James Joycen kustantajana toimimista. Sylvia oli se, joka teki hirveän määrän töitä ja palkkasi useita konekirjoittajia kirjoittamaan puhtaaksi Joycen puolisokeana, käsin kirjoittamat harakanvarpaat ja niiden korjaukset ja korjausten korjaukset. Hän teki sen aikana, kun kukaan muu ei tahtonut kirjaan koskea, kun pelättiin sen tuovan ongelmia kustantajalle kirjan sisältämien seksuaalisten viittausten vuoksi. Lisäksi Beach salakuljetutti kirjaa Amerikkaan, jossa se oli kielletty noin 10 vuoden ajan.
Omaelämäkerta on tietty omaelämäkerta, ja kirjoitusajankohtaakin voi pitää mielessä, mutta teki Sylvia Beach muutakin kuin julkaisi vuosisadan merkittävimmän teoksen, kuten monet aikanaan sanoivat. Se muu käy ilmi paremmin Kerri Maherin kirjasta Pariisin kirjakauppias.
Yleensä olen tykännyt näistä jälkeenpäin kirjoitetuista kuviteellisista elämäkerroista, mutta useasti ennen tätä olen löytänyt niistä yleensä jonkun ison möykyn, jonka yli en itse ole henkisesti päässyt. Tässä kirjassa karvani eivät nousseet pystyyn missään vaiheessa.
Kirjassa kerrottiin Sylvian muustakin elämästä, kuten yhteiselosta toisen kirjakauppaan, Adrienne Monnierin kanssa.
Kirjassa mainitaan myös pariisilaistunut kirjailija ja taidemesenaatti Gertrude Stein (Rose is a Rose is a Rose is a Rose -lauseesta tunnettu) ja hänen asuikumppaninsa Alice B. Toklas, jotka yllättäen olivat seuraavaksi lukemani Leena Parkkisen Neiti Stenin keittäjätär -historiallisen romaanin neidit Stein ja Toklas, joiden palvelukseen tuli paraislainen Margit.
Tässäkin kirjassa vilisee tunnettuja kirjailijoita ja maalareita. Googlailin milloin San Franciscon maanjäristystä, milloin Picasson tekemää maalausta Woman with a Fringe (Alice B. Toklasin muotokuva).
Alice B. Toklas on toinen Neiti Steinin keittäjätär -kirjan päähenkilö Margitin ohella. Toklas oli Gertrude Steinin kumppani, sihteeri ja emännöitsijä, joka toimi myös kustannustoimittajana, vaikka muut kuvittelivatkin Steinin olevan kustantaja.
Toklas ja Margit keskustelevat kirjassa elämästä, toisten palvelemisesta ja Pariisista. Toklas myös vie Margitin ensi kertaa Shakespeare and Company kirjakauppaan ja saattaa hänet kirjojen lainaajaksi Pariisissa. Mikä olikin ystävällisesti tehty, sillä Hemingwayn kirjasta luin, että kirjastokortti oli maksullinen.
Kirjan viehätystä lisää paraislaisen puutarhuri-Ulrikan kirjeet parantolan lääkärille. Jäin ihastelemaan ajatusta, että joskus oli aika, kun kartanoissa oli puutarhureita, ja niiden narsissilehtoon istutettiin vuosittain 10.000 narsissin sipulia vuosittain ja vanhoja sipuleita jaettiin ja ravittiin luujauholla.
Gertrud Stein kutsui 1920-luvulla Pariisissa asuneita ulkomaalaisia taiteilijoita kadonneeksi sukupolveksi. Niihin kuului mm. Ernst Hemingway, jonka kirjassa Nuoruuteni Pariisi puhutaan sekä Gertrud Steinista että Shakespeare and Company kirjakaupasta. Hemingway itse tuli siihen tulokseen, että jokainen sukupolvi on kadotettu, omalla tavallaan.
Hemingway johdatti Steinin ja Beachin seurueita katsomaan nyrkkeilyotteluita ja osallistui usein molempien järjestämiin illanviettoihin.
Hemingway ei ollut varoissaan joten hän lainasi kirjakaupasta kirjoja eikä juuri ostanut niitä. Yksi lainatuista kirjoista oli Ivan Turgenevin Metsästäjän muistelmia, jonka Hemingway otti matkalukemiseksi. Se on sattumalta itsellänikin lukupinossa, tosin ei ihan päällimmäisenä.
Vahva suositus tälle kirjakaupalle. Poikkea, jos päädyt lähistölle.
* * * *
Edit 23.9.2023 luin juuri, että Gertrude Steiniltä on ilmestynyt juuri suomennettu Pariisi Ranska kirja, joka julkaistiin englanniksi samana päivänä kun Saksa valloittivat Pariisin 10.6.1944. En ole vielä saanut kirjaa käsiini, mutta uskon sen sopivan näiden kirjojen seuraan.
